TALOUSARVIOALOITE 333/2011 vp

TAA 333/2011 vp - Juha Rehula /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Lahti—Heinola— Mikkeli-radan oikaisuun

Eduskunnalle

Lahteen Helsingistä ulottuva oikorata on osoittanut tarpeellisuutensa. Oikoradan ansiosta koko itäisen Suomen henkilörautatieliikenne on kasvanut hyvin merkittävästi ja ylittänyt ennakkoarviot. Junavuoroja on jouduttu lisäämään. Helsingistä Lahden kautta Heinolan Lusiin on hyvä moottoritieyhteys, mutta Lusista eteenpäin sekä valtatiellä 4 (Lusi—Jyväskylä) että valtatiellä 5 (Lusi—Mikkeli) on jatkuvasti viikonloppuisin pahoja ruuhkia. Näiden teiden parannukset ohi-tuskaistoin eivät tuo lopullista ratkaisua ruuhkaongelmiin. On huomattava, että maantieliikenne kasvaa Heinolan kohdalla kaksinkertaiseksi valtateiden keskimääräiseen liikenteeseen nähden.

Lahti—Heinola-rataosuus on nyt ja tulevaisuudessa erittäin tärkeä vientiteollisuuden kuljetustarpeiden kannalta. Henkilöliikennettä tällä osuudella ei ole, sillä profiililtaan vanhanaikaisena ratana se ei ole nopeudeltaan kilpailukykyinen. Ratahallintokeskuksen selvitysten perusteella rataosa on kuitenkin säilytettävä ja kehitettävä rataosuus. Tehtäessä rataoikaisua Lahti—Heinola—Mikkeli joutuu myös Lahti—Heinola-rataosuus oikaistavaksi.

Nykyisissä kaavoissa ratalinjaan on turhan leveä varaus, joka vaatii tarkentamista, jotta odotusajan haittavaikutukset jäisivät pienemmiksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 5 000 000 euroa Lahti—Heinola—Mikkeli-radan oikaisun suunnitteluun.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Juha Rehula /kesk
  • Jouko Skinnari /sd
  • James Hirvisaari /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Mika Kari /sd
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Kalle Jokinen /kok
  • Timo Heinonen /kok