TALOUSARVIOALOITE 351/2004
vp
TAA 351/2004
vp - Lauri Kähkönen /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen maantien
524 perusparannukseen välillä Lieksa—Kuhmo
Eduskunnalle
Maantien 524 peruskorjaus välillä Lieksan
keskusta—Nurmijärven kylä saatiin suoritettua
loppuun vuonna 1987. Kuhmon kaupungin puolelta kyseinen maantie
on päällystetty Kainuun ja Pohjois-Karjalan rajalle
saakka. Välillä Lieksa—Kuhmo on edelleen
päällystämättä ja peruskorjaamatta
noin 27 km:n tieosuus.
Lieksa—Kuhmo-maantie 524 on seututie, joka yhdistää Lieksan
ja Kuhmon seutukuntakeskukset. Tieosuus on tärkeä metsäteollisuuden
ja esimerkiksi Kevätniemen ja Uimaharjun sahojen puuhuollon
kannalta. Metsäteollisuus tarvitsee entistä enemmän
kotimaista puuta, ja alueella sijaitsevat tunnetusti huomattavat
metsävarannot. Puunkuljetus nykyisessä kunnossa
olevaa tietä pitkin on usein mahdotonta. Kymmeniä kilometrejä pidemmän
kiertotien käyttö lisää kuljetuskustannuksia
merkittävästi ja aiheuttaa myös ylimääräisen
saastekuormituksen. Tien mäkisyys, mutkaisuus ja kantavan
pinnan vaihteleva leveys ovat aiheuttaneet lukuisia ojaan suistumisia
ja raskaiden puuautojen kaatumisia, eikä henkilövahingoiltakaan
ole vältytty vuosien saatossa.
Maantie 524 on erittäin keskeinen ja tärkeä Pohjois-Karjalan
ja Kainuun matkailun ja matkailuyhteistyön kehittämisen
kannalta. Tien nykyinen kunto ohjaa matkailijat Pielisen länsipuolitse
itäpuolen paikkakuntien ohitse.
Euregio-yhteistyö Karjalan tasavallan kanssa lisää yhteistyötarpeita
rajan yli. Osapuolina yh-teistyössä ovat Suomen
puolelta Kuhmon, Nurmeksen ja Lieksan kaupungit ja Karjalan tasavallan
puolelta Kostamus, Segeza ja Mujejärvi. Maantien 524 peruskorjauksen
lykkääntyminen on muodostumassa vakavaksi rasitteeksi
em. yhteistyön kehittämiselle.
Pielisen itäisen puolen yhteys Suomen pitkittäisliikenteessä on
tärkeä koko rajan läheiselle itäiselle
Suomelle. Tien 524 kunnostaminen toisi kaivatun piristysruiskeen
alueen elinkeinoelämälle. Toimivat liikenneyhteydet
ovat perusta uskottavalle aluepolitiikalle ja alueelliselle kehitykselle.
Niitä voidaan pitää myös kansalaisten perusoikeuksina.
Kustannusarvio maantien 524 perusparantamisesta noin 27 km:n
matkalta välillä Lieksa—Kuhmo on peruskorjauksen
tasosta riippuen 2—3 milj. euroa (joulukuu 2002).
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 31.24.21 lisäyksenä 3 000 000
euroa maantien 524 perusparannukseen välillä Lieksa—Kuhmo.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004