TALOUSARVIOALOITE 36/2011 vp

TAA 36/2011 vp - Christina Gestrin /r 

Tarkistettu versio 2.1

Suomennos

Määrärahan osoittaminen ympäristötöihin

Eduskunnalle

Vesistöjen ja Itämeren rehevöitymisen vähentäminen, maaperässä olevista vaarallisista aineista aiheutuvien terveysriskien poistaminen ja vesihuollon puhtaan raakaveden turvaaminen ovat esimerkkejä tärkeistä ympäristötöistä. Arvioiden mukaan saastuneiden maa-alueiden puhdistamiseen tarvitaan noin 1—1,2 miljardia euroa seuraavien 20 vuoden aikana. Pelkästään nämä puhdistustyöt vievät 300—400 miljoonaa euroa kuntien ja valtion varoja tutkimuksiin ja puhdistamiseen. Eduskunta on ennestään tietoinen jatkuvasta rahoitustarpeesta, minkä vuoksi valtiovarainvaliokunta on johdonmukaisesti useana peräkkäisenä vuonna korottanut ympäristötöihin myönnettäviä määrärahoja. Valtiovarainvaliokunta on myös todennut ympäristömäärärahojen vähentämisen olevan ristiriidassa hallituksen lupauksen kanssa pohjaveden laadun ylläpitämisestä ja saastuneen maan puhdistamisen edistämisestä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  35.10.61 lisäyksenä 3 000 000 euroa yhdyskuntien ja haja-asutuksen vesiensuojelua (686/2004) edistäviin investointeihin ja muihin toimiin.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Christina Gestrin /r