TALOUSARVIOALOITE 392/2011 vp

TAA 392/2011 vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Puoluetoiminnan tukemiseen ehdotetun määrärahan vähentäminen

Eduskunnalle

Vuodesta toiseen ovat puolueet saaneet valtiolta yhä suurempia puoluetukiaisia. Viime vuosien vaalirahaskandaalit ovat kuitenkin osoittaneet, ettei monilla puolueilla ole puutetta rahasta. Enemmänkin kyse on lainkuuliaisuuden ja moraalin puutteesta.

Valtiovalta pyrkii säästämään kaikessa mahdollisessa. Puoluetuen olisi syytä olla säästökohteena siinä, missä monet kansalaisten arkipäivän elämää läheisemmin koskettavat peruspalvelutkin ovat. Puolueiden tulisi näin ollen omalta osaltaan osallistua yhteisiin säästötalkoisiin. Ehdotamme tukeen 15 prosentin leikkauksen vuoden 2011 tasosta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2012 talousarvion momentilta  23.20.50 3 400 000 euroa puoluetoiminnan tukemiseen ehdotetusta määrärahasta.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Timo Soini /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Juha Väätäinen /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Tom Packalén /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • James Hirvisaari /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Maria Tolppanen /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Pentti Kettunen /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Jussi Halla-aho /ps