TALOUSARVIOALOITE 437/2008 vp

TAA 437/2008 vp - Esa Lahtela /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Euroopan metsäinstituutin perusrahoitukseen

Eduskunnalle

Euroopan metsäinstituutin perusrahoitus muodostuu maa- ja metsätalousministeriön myöntämästä avustuksesta. Kyseessä olevan valtionavun suuruus on olennainen Euroopan metsäinstituutin toiminnan jatkuvuuden kannalta. Valtionapu on olennainen myös ulkopuolisen rahoituksen saamiselle, sillä suurin osa rahoittajista edellyttää tutkimuslaitoksen sijoittavan tutkimustyöhön omarahoitusosuuden.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  30.60.50 lisäyksenä 1 400 000 euroa Euroopan metsäinstituutin perusrahoitusosuuden turvaamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Esa Lahtela /sd