TALOUSARVIOALOITE 534/2011 vp

TAA 534/2011 vp - Pauliina Viitamies /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen eräiden ammattikorkeakoulujen tutkimustoimintaan

Eduskunnalle

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa 2007—2012 todetaan keskeiseksi tavoitteeksi väestön koulutustason nosto, minkä yhteydessä kiinnitetään erityistä huomiota alueellisten erojen pienentämiseen.

Korkeakoulutuksella on merkittävä rooli alueiden kehittämisessä. Maakunnissa, joissa ei ole omaa tiedekorkeakoulua, tätä tehtävää hoitavat ammattikorkeakoulut. Ammattikorkeakoulujen roolin vahvistaminen tasapainoisessa ja omaehtoisessa aluekehityksessä vaatii pysyvää valtion panostusta.

Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämisresursseja sekä ylempien korkeakoulututkintojen kouluttamismahdollisuuksia on lisättävä erityisesti alueilla, joilla ei ole omaa yliopistoa. Jotta ammattikorkeakoulun roolia toimialueensa pk-yritystoimintaa ja palvelusektoria tukevana soveltavan T&K-toiminnan perustana voidaan toteuttaa, tulee ammattikorkeakouluille osoittaa tähän erillinen rahoitus. Tämä on Etelä-Savon kilpailukyvyn kannalta keskeinen kysymys erityisesti tilanteessa, jossa yliopistotoimintoja entisestään keskitetään. Tällä hetkellä T&K-toiminta rahoitetaan lähes kokonaan maakunnan omien rahoitusvälineiden ja EU:n rakennerahastojen kautta. Tämä tilanne ei ole normaali, eikä se voi tällaisena jatkua.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  29.40.30 lisäyksenä 1 000 000 euroa Kajaanin, Keski-Pohjanmaan, Lahden, Mikkelin, Satakunnan ja Seinäjoen ammattikorkeakoulujen tutkimustoimintaan.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Pauliina Viitamies /sd
  • Katri Komi /kesk
  • Lenita Toivakka /kok
  • Kaj Turunen /ps
  • Jari Leppä /kesk