TALOUSARVIOALOITE 640/2007 vp

TAA 640/2007 vp - Sari Palm /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lähiliikuntapaikkojen rakentamiseen ja liikuntajärjestöjen tukemiseen

Eduskunnalle

Kolmenkymmenen vuoden kuluttua Suomessa on eläkeikäisiä puoli miljoonaa enemmän ja työikäisiä noin 400 000 vähemmän kuin nyt. Lihavuustutkijoiden mukaan nyt elää historian ensimmäinen sukupolvi, jonka lapset saattavat kuolla nuorempina kuin vanhempansa. Lasten ja nuorten terveyteen sijoittaminen ennaltaehkäisevästi on merkittävästi edullisempaa kuin elintapaseurauksien hoitaminen ja työkyvyttömyys huonon ravitsemuksen ja riittämättömän liikunnan vuoksi.

Lasten ja nuorten saaminen urheiluharrastusten pariin on tärkeää. Lasten ja nuorten fyysinen kunto on viime vuosina huolestuttavasti heikentynyt, koska vain kolmannes heistä liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Liikuntaharrastukset ehkäisevät myös nuorten syrjäytymistä ja auttavat itsetunnon kehittymisessä. Liikunnalla on selkeä merkitys terveydelle, sosiaalisuuden kehittymiselle ja jopa koulumenestykselle.

Lasten omatoimisen liikkumisen kannalta keskeisessä asemassa ovat läheltä kotia löytyvät liikuntapaikat. Asuinympäristö, joka suosii liikkumista, edistää liikunnan juurtumista pysyväksi osaksi elämäntapaa. Koulupihoilla on tutkitusti erityisen suuri merkitys lasten päivittäiseen liikuntaan. Lähiliikuntapaikkoihin tarvitaan valtiolta voimakasta panostusta tilanteessa, jossa liikunnan vähäisyys uhkaa koko maan tulevaisuutta. Toinen tärkeä tekijä lasten ja nuorten liikuntaharrastukselle ovat vapaaehtoisvoimin toimivat liikuntajärjestöt. Liikuntajärjestöjen toiminta ja kasvavat kustannukset on jouduttu yhä enemmän rahoittamaan tavallisten perheiden kukkarosta sillä seurauksella, että monissa perheissä lapsilla ei ole taloudellisia edellytyksiä harrastaa haluamiaan urheilulajeja. Tilanteen korjaamiseksi valtion rahoitusosuutta liikuntajärjestöjen budjeteista on nostettava.

Aloite on osa kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  29.90.50 lisäyksenä 2 000 000 euroa ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että määrärahasta osoitetaan 18 150 000 euroa liikuntapaikkarakentamiseen ja 35 130 000 euroa jaettavaksi liikunnan kansalaistoimintaan.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Sari Palm /kd
  • Leena Rauhala /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Bjarne Kallis /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd