TALOUSARVIOALOITE 676/2004 vp

TAA 676/2004 vp - Virpa Puisto /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisyksikön sijoittamiseen Turkuun

Eduskunnalle

Varsinais-Suomessa on vahva hyvinvointiklusteri, joka nojaa alueen koulutukseen, tutkimukseen ja tuotantotoimintaan. Turun yliopistot ja korkeakoulut osallistuvat hyvinvointisektorin kehittämiseen lääketieteen, terveystieteen ja sosiaalitieteiden tutkimus- ja koulutusohjelmilla. Sosiaalipolitiikan laitos on valtakunnallisesti kuulu mm. köyhyystutkimuksestaan. Yliopistot ja korkeakoulut osallistuvat myös terveysteknologia- ja sosiaalialan yritystoiminnan ja verkostoitumisen edistämiseen. Korkeakoulut, OK-keskus ja Turun yliopistollinen keskussairaala ovat käynnistäneet yhdessä hankkeen terveysalan palvelu- ja hoitoketjujen kehittämiseksi tietotekniikan avulla. Hankkeessa hyödynnetään saaristoon rakennettua Skärgådsnät-valokuituverkkoa, joka mahdollistaa mm. TYKSin kuvantamispalveluiden hyödyntämisen saariston terveyskeskuksissa. Vastaavanlaista järjestelmää ollaan kehittämässä sosiaalipalvelujen osalta Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen (Oy VASSO Ab) toimesta, jota ollaan yhdessä kuntien ja seutukuntien kanssa kehittämässä todelliseksi sosiaalialan maakunnalliseksi keskukseksi.

Hyvinvoinnin edistämistä on Varsinais-Suomessa pidetty keskeisenä kehittämiskohteena. Siksi liiton ohjelmissa hyvinvointi ja syrjäytymisen ehkäiseminen on ollut keskeisenä toimintalinjana liiton koko toimintakauden. Edellä esitetyn lisäksi hyvinvointia on edistetty mm. kuntien ja valtion yhteistyönä (ohjelmasopimus) perustetulla "SYKE 2004" -verkostohankkeella, joka toimii Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen (Oy VASSO Ab) johdolla.

Varsinais-Suomen hyvinvointiklusteri antaisi valtakunnalliselle sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisyksikölle sen tarvitseman toimintaympäristön lisäarvoineen. Samalla yksikkö palvelisi maakunnan kehittämistyötä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  33.02.21 lisäyksenä 200 000 euroa suunnitteluun pääkaupunkiseudulla sijaitsevan sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisyksikön siirtämiseksi Turun seudulle.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Virpa Puisto /sd
  • Annika Lapintie /vas
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Janina Andersson /vihr
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Maija Perho /kok
  • Heli Paasio /sd
  • Mikko Immonen /vas
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Jouko Laxell /kok
  • Sari Essayah /kd
  • Esko Kiviranta /kesk