TALOUSARVIOALOITE 677/2004
vp
TAA 677/2004
vp - Virpa Puisto /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen sosiaali-
ja terveysministeriölle rikos- ja riita-asioiden sovittelun valtakunnalliseen
toteuttamiseen
Eduskunnalle
Suomessa on jo lähes 20 vuotta ollut käytössä rikosten
ja riitojen sovittelujärjestelmä. Sovittelussa
rikoksentekijälle ja uhrille järjestetään
mahdollisuus kohdata ja neuvotella asiantuntevan, puolueettoman
sovittelijan avustamana rikoksen sovittamisesta.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan sovittelun
osapuolet ovat yleensä tyytyväisiä siihen,
että muotosidonnaisuuksista vapaa sovittelu antaa mahdollisuuden
esittää näkemyksiä ja kysymyksiä ja
etsiä vastauksia puolin ja toisin. Sovinnollisuuden edistämisellä yleensäkin
nähdään olevan suuri merkitys. Edelleen
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan lähes kahdeksankymmentä prosenttia
tehdyistä sovinnoista toteutuu, kun vastaavasti rikosvahingoista
tuomituista korvauksista onnistutaan perimään
vain noin parikymmentä prosenttia. Prosessina sovittelun
kustannukset ovat noin kolmannes vastaavan vahingonkorvausvaatimuksen
oikeuskäsittelyn kustannuksista. Sovitteluun pantu panostus
säästyy moninkertaisena jo pelkissä prosessikuluissa.
Vapaaehtoisen sovittelun painopiste on nuorten tekemissä rikoksissa.
Tutkimusten mukaan sovittelu on ollut merkittävä tekijä nuorten
rikoksentekijöiden pysäyttäjänä.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan rikoksen uusiminen on ollut
sovitteluun osallistuvilla nuorilla rikoksentekijöillä jonkin
verran vertailuryhmää pienempi.
Kriminaalipolitiikan asiantuntijoiden piirissä vapaaehtoisesti,
ilman lainsäädäntöä toteutettua sovittelun
käyttöönottoa pidetään
yhtenä 1980-luvun merkittävimpänä kriminaalipoliittisena uudistuksena.
Sovittelujärjestelmiä sovellettaessa on tarve kiinnittää huomiota
muiden rikosseuraamusten tavoin yhdenvertaisuuskysymyksiin. Kun
sovitteluun osallistumiselle voidaan antaa merkitys rikoksen tuomioistuinkäsittelyssä,
sovittelupalvelujen epätasainen alueellinen saatavuus on
yhdenvertaisuusongelma, johon muun muassa valtakunnansyyttäjä on
toistuvasti kiinnittänyt huomiota.
Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut lakiesityksen
sovittelun valtakunnallisesta toteuttamisesta. Käytännössä esityksen
mukainen sovittelutoiminta järjestettäisiin niin,
että lääninhallitukset tekisivät
sopimuksia kuntien tai muiden palveluntuottajien kanssa sovittelun
järjestämisestä tietyllä alueella,
esimerkiksi seutukuntakohtaisesti. Laissa säädettäisiin
paitsi sovittelutoiminnan hallinnollisesta järjestämisestä ja
kustannusten korvaamisesta myös muun muassa sovittelun
alasta ja sovittelua järjestettäessä noudatettavista
menettelyistä, joista niin ikään ei aiemmin
ole ollut laintasoista sääntelyä. Lakiesityksen
mukaan sovittelutoiminnan yleinen johto, ohjaus ja valvonta kuuluisivat
sosiaali- ja terveysministeriölle. Ministeriön
yhteydessä toimisi neuvottelukunta toiminnan valtakunnallista ohjausta,
seurantaa ja kehittämistä varten.
Esitetyllä tavalla ohjatun sovittelun laajentaminen
koko maahan ratkaisee jopa perustuslaillisena ongelmana nähdyn
yhdenvertaisuuden.
Esityksessä ehdotetaan, että sovittelupalvelujen
tuottamisesta aiheutuvat kustannukset korvataan valtion varoista.
Tämä edellyttää vuositasolla
6,3 miljoonan euron määrärahan varaamista valtion
budjettiin sosiaali- ja terveysministeriön pääluokkaan.
Koska ehdotetun lain mukainen toiminta käynnistyisi vuoden
2005 heinäkuun alussa, toiminnasta aiheutuvat kustannukset
on otettava huomioon valtion vuoden 2005 talousarvioesityksessä 3 150 000
euron suuruisina.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
luvun 33.33 uudelle momentille lisäyksenä 3 150
000 euroa rikos- ja riita-asiain sovittelujärjestelmän
kustannuksiin.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004
- Virpa Puisto /sd
- Annika Lapintie /vas
- Pertti Hemmilä /kok
- Susanna Rahkonen /sd
- Marjaana Koskinen /sd
- Anneli Kiljunen /sd
- Janina Andersson /vihr
- Maija Perho /kok
- Heli Paasio /sd
- Mikko Immonen /vas
- Jaakko Laakso /vas
- Pirkko Peltomo /sd
- Maija Rask /sd
- Kalevi Olin /sd
- Ilkka Taipale /sd
- Arto Bryggare /sd
- Rakel Hiltunen /sd
- Tuula Väätäinen /sd
- Jutta Urpilainen /sd
- Jaana Ylä-Mononen /kesk
- Raimo Vistbacka /ps
- Tony Halme /ps
- Veijo Puhjo /vas
- Kari Uotila /vas
- Erkki Virtanen /vas
- Seppo Lahtela /kesk
- Päivi Räsänen /kd
- Bjarne Kallis /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd