TALOUSARVIOALOITE 77/2008 vp

TAA 77/2008 vp - Tarja Filatov /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon ja kuntoutukseen sekä kuntien mielenterveyspalveluiden kehittämiseen

Eduskunnalle

Lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon tarve on viime vuosina kasvanut jatkuvasti. Oman osuutensa kasvuun aiheuttavat muun muassa kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrän lisääntyminen ja vanhempien päihteiden käytön kasvu. Osaava ja oikea-aikainen hoito on lasten ja nuorten kehityksen kannalta ensisijaisen tärkeää. Tällä vahvistetaan lapsen ja nuoren selviytymistä tasapainoiseen aikuisuuteen.

Hallitus on poistanut kunnille aiemmin suunnatun lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden valtionavustuksiin sisällytetyn määrärahan ja siirtänyt sen sosiaali- ja terveydenhuollon hankkeiden kautta toteutettavaksi. Kuitenkin monet tosiasiat puhuvat sen puolesta, että mielenterveyshuollon perusteellista kehittämistä on syytä jatkaa. Tähän osoitetut korvamerkityt määrärahat ovat tuottaneet lupaavia tuloksia. Lasten ja nuorten psykiatriaan vuosina 2000—2005 erityisesti suunnattujen määrärahojen ansiosta on saatu hyviä tuloksia mm. ennalta ehkäisevästä toiminnasta.

Keskeistä lasten pahoinvointiin puututtaessa on kartoittaa myös hänen vanhempiensa tilanne. Myös kokonaiset perheet on voitava ottaa erityistoimenpiteiden piiriin. Siksi erillinen määräraha on edelleen syytä pitää talousarviossa sekä kasvattaa sitä niin, että lasten ja nuorten lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin voidaan tarttua oikea-aikaisilla ja vaikuttavilla toimilla.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2009 talousarvioon momentin  33.60.35 Valtionavustus sairaanhoitopiirien kuntayhtymille lasten ja nuorten psykiatrisesta hoidosta ja kuntoutuksesta sekä kuntien mielenterveyspalveluiden kehittämisestä aiheutuviin kustannuksiin ja osoittaa momentille 15 000 000 euroa lasten ja nuorten psykiatrian palvelujen turvaamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Tarja Filatov /sd
  • Jutta Urpilainen /sd
  • Matti Saarinen /sd
  • Matti Ahde /sd
  • Jouko Skinnari /sd
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Kimmo Kiljunen /sd
  • Pia Viitanen /sd
  • Antti Kalliomäki /sd
  • Liisa Jaakonsaari /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Merja Kuusisto /sd
  • Krista Kiuru /sd
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Antti Vuolanne /sd
  • Pauliina Viitamies /sd
  • Katja Taimela /sd
  • Reijo Kallio /sd
  • Satu Taiveaho /sd
  • Johannes Koskinen /sd
  • Heli Paasio /sd
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Sinikka Hurskainen /sd
  • Sirpa Paatero /sd
  • Saara Karhu /sd
  • Johanna Ojala-Niemelä /sd
  • Tuula Peltonen /sd
  • Ilkka Kantola /sd
  • Valto Koski /sd
  • Maria Guzenina-Richardson /sd