TALOUSARVIOALOITE 805/2004 vp

TAA 805/2004 vp - Pertti Salovaara /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Pirkkalantien turvallisuuden parantamiseen Lempäälässä

Eduskunnalle

Lempäälän ja Pirkkalan välisen paikallistien liikennemäärät ovat jatkuvasti kasvaneet viime vuosikymmenten aikana. Samoin ovat asutuksen myötä lisääntyneet kevyt liikenne ja jalankulku Pirkkalan tiellä, mikä aiheuttaa jatkuvasti toistuvia vaaratilanteita.

Ongelman vakavuus on paikallistasolla ollut tiedossa jo pitkään, ja Lempäälän kunta onkin jo ainakin vuosikymmenen ajan yrittänyt saada tieosuuden turvallisuustilanteeseen parannusta yhdessä tiehallinnon kanssa. Lyhyttä kevyen liikenteen väylää lukuun ottamatta asiassa ei ole päästy ensiapua pitemmälle. Pirkkalantie on mutkainen, näkyvyydeltään rajoitettu ja kapeana sekä käytännössä pientareettomana vaarallinen siihen kevyeen ja muuhun liikenteeseen nähden, joka Lempäälän Pirkkalantietä on päivittäin pakotettu käyttämään.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 1 000 000 euroa Pirkkalantien turvallisuuden parantamiseen Lempäälässä.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Pertti Salovaara /kesk