TALOUSARVIOALOITE 809/2008 vp

TAA 809/2008 vp - Päivi Räsänen /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen terveyskeskusten toiminnan tason parantamiseen

Eduskunnalle

Perusterveydenhuolto on maassamme lähes kriisitilassa. Perusterveydenhuoltoon ei ole lisätty resursseja eikä juuri perustettu uusia lääkärinvirkoja 10 vuoteen. Vastaavasti sairaaloihin on tänä aikana lisätty 1 300 lääkärinvirkaa. Joka toinen terveyskeskus kärsii lääkäripulasta: terveyskeskusten lääkärivaje on lähes 10 prosenttia. Reilusti yli puolet terveyskeskuslääkäreistä sanoo, että heillä ei ole riittävästi aikaa varsinaiseen vastaanottotyöhön eli potilaan kohtaamiseen, taudin diagnosointiin ja hoidon tarpeen määrittelyyn. Jatkuvasta kiireestä ja tekemättömien töiden paineesta kärsii lähes 80 prosenttia terveyskeskuslääkäreistä. Jopa puolet terveyskeskuslääkäreistä on valmiita vaihtamaan työpaikkaa.

Terveyskeskuspalvelujen saatavuus on monin paikoin heikko, eikä hoitotakuu ei ole nopeuttanut kiireettömään hoitoon pääsyä lainkaan. Kansallinen terveyshanke ei onnistunut perusterveydenhuoltoa ja ennaltaehkäisyä koskevissa tavoitteissaan, vaan parannukset jäivät vaatimattomiksi. Arviointiryhmän mukaan edellytykset toimivan perusterveydenhuollon aikaansaamiseksi ovat jopa huonontuneet. Pääsy terveyskeskuslääkäreille on entisestään vaikeutunut ja terveyskeskusten vetovoima on vähentynyt.

Perusterveydenhuolto on palautettava takaisin keskeiseksi osaksi maamme terveydenhuoltojärjestelmää. Perusterveydenhuollon elvyttämiseksi tarvitaan pikainen ohjelma, jonka käynnistäminen ei onnistu ilman lisärahoitusta. Hallituksen oman arvion mukaan verotulojen kasvu hidastuu ja valtion rahoitusosuus alentuu samalla, kun sosiaali- ja terveyspalvelujen kysyntä ja haasteet kasvavat. Kuntien velkaantuminen syvenee edelleen. Pelkästään väestön ikääntymisen vuoksi kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon menojen arvioidaan kasvavan vuosina 2008—2011 noin 570 miljoonaa euroa. Kuntapäättäjät tuskailevat vuosittain kohoavien erikoissairaanhoidon kustannusten vuoksi. Nämä kulut johtuvat siitä, että pohja vuotaa. Jos perusterveydenhuolto ei toimi, paine kasaantuu kalliiseen erikoissairaanhoitoon. Kouluterveydenhuollon puutteet näkyvät lisääntyvinä lastenpsykiatrian kuluina, mielenterveyspalveluiden puute näkyy erikoissairaanhoidon psykiatristen osastojen ruuhkaantumisena ja päihdehoidon puute vie potilaita sairaaloihin.

Kansalaisten suuri enemmistö on vakavasti huolissaan julkisen terveydenhuollon ongelmista. Kuitenkin Vanhasen hallituksen budjettiesitys osoittaa, että hallituspuolueilla ei ole edelleenkään aikeita lunastaa lupauksiaan terveydenhuollon ja vanhustenhoidon tason kohentamisesta. Perusterveydenhoidon kuntoon saattaminen ei onnistu ilman merkittävää lisäpanostusta terveyskeskusten toimintaan. Kansalaisen oikeudet saada terveydenhuollon palveluja tulee turvata riittävillä resursseilla. Terveyspalvelujen parantamista ei tule nähdä jakopolitiikkana, vaan investointina kansalaisten terveyteen ja työkykyyn ja siten myös panostuksena talouskasvuun.

Tämä aloite on osa kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjettia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  33.60.30 lisäyksenä 60 000 000 euroa terveyskeskusten toiminnan tason parantamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Päivi Räsänen /kd
  • Leena Rauhala /kd
  • Tarja Tallqvist /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Sari Palm /kd
  • Bjarne Kallis /kd