TALOUSARVIOALOITE 811/2008 vp

TAA 811/2008 vp - Tero Rönni /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen poliisin raskaan liikenteen valvontayksikön perustamiseen

Eduskunnalle

Raskaassa liikenteessä on viime vuosien aikana sattunut useita kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Usein syyt onnettomuuksiin ovat muiden kuin raskaan liikenteen kuljettajien. Niissä tapauksissa, joissa raskaan liikenteen kuljettaja on syyllinen, on nukahtaminen erittäin yleinen tekijä, vaikka sitä ei tunnustetakaan. Raskaan liikenteen valvontaa olisi parannettava, näin on todettu tutkijalautakunnan raporteissa useasti.

Liikkuvan poliisin pitäisi valvoa ajo- ja lepoaikalain noudattamista maanteillä. Työsuojelutarkastajilla taasen on velvollisuus valvoa ajo- ja lepoaikalain sekä kokonaistyöajan noudattamista palkkakuljettajien osalta. Tämä seuranta tapahtuu kuitenkin pääasiassa jälkikäteen. Lisäksi työsuojeluviranomaisilta on viety aseet lähes kokonaan, koska esimerkiksi lupien peruuttaminen on tehty mahdottomaksi, minkä lisäksi sakot ovat aivan liian pieniä, jotta niillä olisi jotain pelotetta.

Edelleen teillämme liikkuu erittäin paljon lakia rikkovia kuljettajia, joiden joko kireän kilpailun tai muun syyn vuoksi on pakko tehdä ylipitkiä päiviä. Tämä ongelma ei esiinny pelkästään kuorma-autopuolella, vaan myös linja-autoliikenteen tilausliikenteessä esiintyy epätervettä kilpailua ja lakeja rikotaan.

Yhtenä suurena ongelmana on ulkomaalaisten yhdistelmien suuri määrä ja heidän liikennekulttuurinsa, joka ei vastaa kotimaista. Siirtymäajan jälkeen ja kunnollisen lainsäädännön puuttumisen vuoksi maahamme on tullut runsaasti kabotaasiliikennettä, jota harjoittavat entisistä "itä blokin" maista tulevat liikennöitsijät. Kielitaidon puutteet rajoittavat myös tehokkaiden valvontatoimenpiteiden toteuttamista erityisesti itärajan lähellä olevilla seuduilla. Tämä seikka pitää myös ottaa huomioon palkattaessa työntekijöitä esitettyyn yksikköön.

Raskaan liikenteen valvonta on erikoisammattitaidon vaativaa työtä, jota ei esimerkiksi paikallispoliisi pysty tasapuolisesti ja nopeasti toteuttamaan. Liikkuvassa poliisissakaan kaikkien ammattitaito ei riitä täydelliseen tarkastamiseen. Turhien tarkastusten tekeminen ei ole kenenkään etu. Kuljettajien oikeusturvan kannalta tasapuolinen käytäntö on ehdoton vaatimus.

Valvonnan puute näkyy lisääntyneinä onnettomuuksina, koska minkäänlaista pelkoa rangaistuksista ei ole. Viranomaisilta tuntuukin puuttuvan halu, resurssit ja ammattitaito hoitaa näitä asioita. Erityisesti Ruotsissa ja Saksassa nämä asiat on hoidettu hyvin, sillä siellä on valvontaa hoitamassa erillinen yksikkö, jonka toiminta on tehokasta ja rangaistukset tuntuvia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  26.10.01 lisäyksenä 1 200 000 euroa poliisin raskaan liikenteen valvontayksikön perustamiseen ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että määrärahasta osoitetaan 700 000 euroa 10 henkilön palkkakuluihin ja 500 000 euroa muihin toiminnasta aiheutuviin kuluihin.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Tero Rönni /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Saara Karhu /sd