TALOUSARVIOALOITE 838/2008 vp

TAA 838/2008 vp - Petri Salo /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Merenkurkun maailmanperintöalueen toimintaan

Eduskunnalle

Unescon maailmanperintökomitea päätti heinäkuussa 2006 yksimielisesti liittää Merenkurkun merenkohoamissaariston maailmanperintöluetteloon. Merenkurkun saaristo on Suomen ensimmäinen luonnonperintökohde.

Ympäristöministeriö on osoittanut kohteen koordinointivastuun Metsähallitukselle. Luontoperintökohteiden hallinta ja hoito ovat maassamme täysin uusi tehtävä, johon ei vielä ole osoitettu valtion rahoitusta.

Maailmanperintösopimuksen mukaan sopimusvaltioiden tulee laatia maailmanperintöalueille suunnitelma, joka koskee alueen hallintoa, hoitoa, tiedottamista ja kehittämistä. Suunnitelman tavoitteena on sovittaa yhteen eri toimijoiden toimintaa ja käynnistää yhteisiä kehittämishankkeita. Hallintoon kuuluu myös pysyvien yhteistyösuhteiden luominen Ruotsin Höga Kustenin alueeseen, joka on toinen osa luonnonperintökohteesta. Erittäin kiireellistä on tuottaa viestintäaineisto.

Toiminnan käynnistäminen edellyttää, että Metsähallitukselle osoitetaan varat koordinaattorin palkkaamiseen. Koordinaattorin tehtävänä on koordinoida maailmanperintöalueen kehittämistoimenpiteitä ja vastata sen hallintotehtävistä.

Maailmanperintösopimus velvoittaa sopimusvaltioita myös ryhtymään toimiin, joiden avulla kansalaiset ja matkailijat voivat tutustua kohteisiin ja niiden edustamiin arvoihin. Alueella on tarkoitus kehittää yhtätoista maastokäyntikohdetta ja kolmea opastuspistettä sekä toteuttaa kyltitys tärkeimmissä satamissa ja sisääntuloteiden varsilla.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  35.10.52 lisäyksenä 340 000 euroa Merenkurkun maailmanperintöalueen toimintaan.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Petri Salo /kok
  • Petri Pihlajaniemi /kok