TALOUSARVIOALOITE 857/2008 vp

TAA 857/2008 vp - Minna Sirnö /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen elokuvien tuotantoon sekä reiluihin tuotantotapoihin

Eduskunnalle

Kotimainen elokuva on viime vuosina osoittanut elinvoimansa. Tarjonta on ollut monipuolista ulottuen lastenelokuvista kotimaisten merkkihenkilöiden kuvauksiin ja aina kansainvälisesti palkittuihin taide-elokuviin.

Valtion tuki laahaa kuitenkin perässä verrattuna muihin Pohjoismaihin. Suomalainen kokoillan elokuva tehdään keskimäärin 1,2—1,4 miljoonalla eurolla, kun muissa Pohjoismaissa vastaava summa on 1,8—2,5 miljoonaa euroa. Koko tuotannon ja levityksen vuosittainen tuki Suomessa on ensi vuonna noin 17 miljoonaa euroa, kun se muissa Pohjoismaissa on 30—35 miljoonaa euroa.

Lisäksi elokuva-ala kärsii epäreiluista ja jopa työlakiemme vastaisista tuotantotavoista. Yhtenä syynä tähän on alan työnantajien vähäinen työnantajaosaaminen, mutta myös alaa vaivaa krooninen rahapula.

Kaikkeen julkiseen tukeen on kuitenkin liityttävä ehtona reilu työnantajuus, sopimusten noudattaminen ja lainkuuliaisuus.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  29.80.52 lisäyksenä 4 000 000 euroa elokuvien tuotantoon sekä reiluihin tuotantotapoihin.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Minna Sirnö /vas
  • Merja Kyllönen /vas