TALOUSARVIOALOITE 868/2008
vp
TAA 868/2008
vp - Minna Sirnö /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kansaneläkkeen
korottamiseen ja kansaneläkkeen puolisovähennyksen
poistamiseen
Eduskunnalle
Ehdotamme määrärahaa kansaneläkelain (568/2007)
101—103 §:n mukaisen valtionosuuden maksamiseen
kansaneläkkeiden 100 euron suuruisen kuukausikorotuksen
toteuttamiseksi 1.7.2009 lukien ja kansaneläkkeen puolisovähennyksen
poistamiseen.
Lääke-, asumis- ja ruokakustannukset ovat nousseet
ja nousevat edelleen huomattavasti ensi vuoden aikana. Valitettavasti
hallitus on myös esittämässä omavastuun
lisäystä erityisesti ikääntyneiden
ihmisten tarvitsemiin palveluihin. Siksi hallituksen esitys kansaneläkkeen
tasosta vuodelle 2009 on täysin riittämätön.
Talousarvioesityksemme on osa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän
suuntaviivoihin perustuvaa oikeudenmukaisuutta lisäävää vaihtoehtobudjettia.
Olemme myös jättäneet lakialoitteen kansaneläkelain
19 §:n muuttamisesta (LA 81/2008
vp). Lakialoite on osa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän
ehdottamaa toimeentuloturvan vähimmäisetuuksien
yhtenäistämistä ja tuloköyhyyden
vähentämiseen tähtäävää sosiaalipoliittista
linjausta. Vähimmäisturvan osalta vasemmistoliiton
eduskuntaryhmä ehdottaa perusturvan etuuksien yhtenäistämistä ja
korottamista tällä hetkellä yksinäiselle
tarkoitetun täyden kansaneläkkeen tasolle verottomana.
Lisäksi ehdotamme, että näin korotettuja
vähimmäisturvaetuuksia ja kansaneläkettä edelleen
korotettaisiin 100 eurolla kuukaudessa 1.7.2009 lukien.
Ensi vaiheessa vuoden 2009 alusta (1.1.—30.6.2009)
ehdotamme vähimmäisetuuksien, kuten kansaneläkelaissa
tarkoitetun yksinäisen henkilön täyden
kansaneläkkeen, kuukausitason korottamista nykyisestä 558,46
eurosta kuukaudessa 582,86 euroon kuukaudessa, mikä on
arvioitu yksinäisen henkilön täyden kansaneläkkeen
tasoksi 1.1.2009 (tässä inflaatiotarkistus 4,37 %). Vuoden
alusta ehdottamamme inflaatiokorotus yksinäisen henkilön
täyden kansaneläkkeen määrään
olisi 24,40 euroa kuukaudessa.
Toisessa vaiheessa, 1.7.2009 lukien ehdotamme kaikkien toimeentuloturvan
vähimmäisetuuksien korottamista 100 eurolla, jolloin
yksinäisen henkilön täyden kansaneläkkeen
uusi taso olisi 682,86 euroa. 1.7.2009 etuutta nostettaisiin 100 eurolla
kuukaudessa, jolloin tasokorotus nykyiseen eläkkeeseen
nähden olisi 124,40 euroa kuukaudessa.
Ehdotamme lisäksi avio- ja avoliitossa olevien eläkesyrjinnän
lopettamista. Voimassa olevassa kansaneläkelaissa avio-
ja avoliitossa olevien puolisoiden eläke on 63 euroa kuukaudessa pienempi
kuin yksinäisellä henkilöllä.
Suomessa työeläkevähenteistä kansaneläkettä arvioidaan saavan
vuonna 2008 noin 652 600 eläkkeensaajaa. Vuonna
2006 94 449 eläkeläistä eli
pelkän kansaneläkkeen varassa (Kelan tilasto 2006). Kansaneläkkeen
määrä on riippuvainen siviilisäädystä.
Kansaneläkelain mukaan puolison kansaneläke on
alhaisempi kuin yksin elävän kansaneläke.
Yksin elävä eläkeläinen saa
täyttä kansaneläkettä 558,46
ja puoliso 495,35 euroa kuukaudessa.
Ehdotuksemme arvioitu yhteisvaikutus on 350 miljoonaa euroa,
josta pääosa muodostuu 1.7.2009 ehdottamastamme
652 600:n kansaneläkettä saavan 100 euron
kuukausikorotuksesta. Korotus on arvioitu puolen vuoden tarpeen
mukaan.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 33.40.60 lisäyksenä 350 000 000
euroa kansaneläkkeen korottamiseen 100 eurolla kuukaudessa
1.7.2009 alkaen ja kansaneläkkeen puolisovähennyksen
poistamiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Minna Sirnö /vas
- Pentti Tiusanen /vas
- Erkki Virtanen /vas
- Matti Kauppila /vas
- Markus Mustajärvi /vas
- Annika Lapintie /vas
- Esko-Juhani Tennilä /vas
- Merja Kyllönen /vas
- Unto Valpas /vas
- Jyrki Yrttiaho /vas
- Matti Kangas /vas
- Martti Korhonen /vas
- Veijo Puhjo /vas
- Mikko Kuoppa /vas
- Paavo Arhinmäki /vas