TALOUSARVIOALOITE 890/2008 vp

TAA 890/2008 vp - Timo Soini /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lapsilisien korottamiseen

Eduskunnalle

Lapsilisät ovat konkreettinen mittari siitä, millä tavoin yhteiskunta arvostaa omaa tulevaisuuttaan. Suomessa asenne on ollut jo pitkään lapsiperheisiin nurjamielisesti suhtautuva ja niiden taloudellista tilannetta heikentävä. Lapsiperheiden yleensä ja erityisesti yksinhuoltajien taloudellinen tilanne on taantunut jo viime lamaa edeltävälle tasolle. Valittu aleneva tukilinja vääristää väestöpohjan kehitystä ja heikentää väestönosien tasapuolisuutta.

Lapset uusivat väestöä ja työvoimaa sekä ovat tulevia veronmaksajia. Lasten huolto-, hoito- ja kasvatustyö hyödyttävät koko yhteiskuntaa. Siksi lapsilisiä tulee kehittää ja täydentää. Nykyisellä lapsilisätasolla ei päästä edes siihen perustavoitteeseen, jonka tarkoituksena on tasoittaa lasten kasvattamisesta aiheutuvaa elintason laskua sekä ylläpitää riittävää syntyvyyttä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  33.10.51 lisäyksenä 70 000 000 euroa lapsilisien budjettiperusteiseen korottamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Timo Soini /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Pertti Virtanen /ps