TALOUSARVIOALOITE 90/2004 vp

TAA 90/2004 vp - Lasse Hautala /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen kantatien 44 peruskorjaukseen välillä Kauhajoki—Äetsä

Eduskunnalle

Liikenneministeriö on vuonna 1993 muuttanut Kauhajoen ja Äetsän välisen tien kantatieksi 44. Tien nimi on Pohjanmaan tie. Tieyhteys on erittäin tärkeä eteläpohjalaiselle vientiteollisuudelle sekä satakuntalaiselle ja eteläpohjalaiselle kotimarkkinateollisuudelle. Tieyhteyden peruskorjauksen osalta tiestä on osa edelleen peruskorjaamatta kantatieluokan rasituksen omaavaksi tieksi sille suunnitellun uuden tielinjauksen osalta. Nykyinen tierakenne on peruskorjaamattomalta osalta rappeutumassa liikennerasituksen vuoksi. Tie on tärkeä myös matkailun kannalta, koska sen varrella sijaitsee kaksi kansallispuistoa: Lauhanvuoren ja Pohjankankaan kansallispuistot.

Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan maakuntaliitot ovat eri lausunnoissaan pitäneet kyseisen tieosuuden uudelleenlinjausta ja peruskorjausta Kauhajärven ja Havusen välillä erittäin tarpeellisena. Länsi-Suomen läänin sisäisessä liikenteessä kyseessä olevalla tielinjauksella on tärkeä merkitys.

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 9 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 2 000 000 euroa Kauhajoen ja Äetsän välisen kantatien 44 peruskorjauksen suunnitteluun ja toteutukseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Lasse Hautala /kesk
  • Kauko Juhantalo /kesk
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk