Perustelut

Komission energia- ja ilmastopaketti

Lähtökohdat.

Komission mukaan energia- ja ilmastopaketin avulla EU voi edistää tavoitteidensa mukaisesti ilmastonmuutoksen hillintää, energian toimitusvarmuutta ja kilpailukykyä. Komissio katsoo, että toimenpidepaketti muodostaa yhtenäisen ja kattavan etenemissuunnitelman, jonka eri osat tukevat toisiaan ja jonka avulla Eurooppa voi valmistautua siirtymään vähäpäästöiseen talouteen.

Talousvaliokunta toteaa, että lokakuussa 2006 julkaistu Sternin raporttiSir Nicholas Stern: Stern Review on Economics of Climate Change kuvaa konkreettisesti niitä merkittäviä ympäristöllisiä ja taloudellisia seuraamuksia, joita koituu, mikäli ilmastonmuutos etenee nykyisellä tavalla. Suunnan kääntäminen edellyttää nopeita ja voimakkaita kansainvälisiä toimia. Talousvaliokunta viittaa tähän liittyen kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta antamaansa mietintöön (TaVM 8/2006 vp), jossa valiokunta on mm. katsonut, että kansainvälisen ilmastosopimuksen aikaansaaminen on ainoa keino saavuttaa ilmastonmuutoksen kannalta riittävät vaikutukset.

Komission ehdotukset osoittavat selkeästi EU:n sitoutumisen ilmastonmuutoksen hillintään. Lisäksi ehdotukset sisältävät myös EU:n ulkopuolisille maille suunnattuja insentiivejä kansainvälisen sopimuksen aikaansaamiseksi. Uutena avauksena tältä osin on Kioton pöytäkirjan mukaisten joustomekanismien käytön laajuuden sitominen kansainvälisen sopimuksen aikaansaamiseen. Komission ehdotukset antavat myös kimmokkeen uuden ympäristöteknologian kehittämiselle ja muille mahdollisille innovatiivisille ratkaisuille ja tätä kautta myös uusille investoinneille ja viennin kasvulle. Ehdotuksilla saattaa myös olla merkittävä työllisyyttä edistävä vaikutus. Tältä osin ratkaisevaa kuitenkin on, kuinka hiilivuoto saadaan estettyä.

Komission ehdottamat toimenpiteet perustuvat pitkälle jäsenmaille asetettaviin määrällisiin tavoitteisiin. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty periaatteellista kritiikkiä komission valitsemaa päästöjen vähentämistapaa kohtaan. Energiatalouden professori Pekka Pirilä on todennut, että komission valitsemien määrällisten velvoitetasojen ja tiukan aikataulun vuoksi, joudutaan ottamaan käyttöön keskeneräistä teknologiaa, mikä saattaa johtaa suureen tehottomuuteen. Valiokunta toteaa, että tähän liittyvät ongelmat ovat jo nyt nähtävissä biopolttoaineiden osalta. Teknologinen kehitys ei ole ollut riittävän nopeaa kyetäkseen vastaamaan asetettuihin tavoitteisiin. Tavoitetta pyritään täyttämään vanhan teknologian turvin, mistä on seurauksena vähäiset, ellei suorastaan negatiiviset, ilmastovaikutukset, biopolttoaineiden tuonnin lisääntyminen ja raaka-aineiden hinnan nousu.

Professori Pirilän mukaan tutkijoiden keskuudessa vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että hintaohjaus toimisi määrällisiä tavoitteita paremmin. Pirilä viittaa tältä osin muun muassa Yhdysvaltojen kongressin tutkimusyksikön (Congressional Budget Office, CBO) julkaisemaan raporttiin (Policy Options for reducing CO₂ Emissions), jossa on esitetty keskimääräisenä arviona, että hintaohjaus tuottaa viisinkertaisen hyödyn verrattuna määräohjaukseen. Hintaohjauksen käyttö edellyttäisi kansainvälisesti harmonisoitua päästöveroa. Talousvaliokunta yhtyy näihin näkemyksiin ja katsoo, että kansainvälisen ilmastosopimuksen valmisteluihin liittyen tulisi tarkoin selvittää myös hintaohjaukseen perustuvan mallin käyttökelpoisuus ja toteutettavuus.

Suomi.

Ehdotusten Suomelle asettamien kokonaisvelvoitteiden täyttäminen tulee olemaan haasteellista. Kokonaistaakan arvioiminen on kuitenkin vielä vaikeaa puutteellisten tietojen vuoksi. Useat sääntelyn kannalta keskeiset direktiivien kohdat ovat vailla ratkaisua. Kansalliset laskelmamme ovat vasta vireillä ja tulevat käsiteltäväksi syksyllä eduskunnalle annettavan ilmasto- ja energiastrategian yhteydessä. Tällä hetkellä arviot vaikutuksista ovat hyvin hajanaisia ja osin keskenään ristiriitaisia. Erilaisia näkemyksiä on esitetty energian kokonaiskysynnän kehityksestä sekä uusiutuvien energialähteiden lisäyspotentiaalista, lisäämisen kustannuksista ja lisäyksen vaikutuksista päästöihin. Komission jäsenmaakohtaisista vaikutusarviolaskelmista ja niiden taustalla olevista luvuista on saatu niukasti tietoa julkisuuteen.Valtion taloudellinen tutkimuslaitos VATT on arvioinut, että komission ehdotusten kokonaisvaikutus tulee kohdistumaan Suomen kansantalouteen EU:n keskimääräistä voimakkaampana siten, että päästökaupan ja uusiutuvia energialähteitä koskevan nk. RES-direktiivin vaikutus kansantuotteeseemme on noin -1,5 prosenttia. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen laskelmat ovat saman suuntaisia. Valiokunta on käsitellyt niitä päästökauppadirektiivistä antamassaan lausunnossa (TaVL 13/2008 vp).

Puutteellisenkin tiedon perusteella on selvää, ettei Suomi kykene täyttämään velvoitteitaan ilman merkittävää lisäpanostusta kansalliseen tukeen. Valiokunta ei tässä vaiheessa ota kantaa mahdollisiin tuki- ja edistämistoimiin, vaan palaa niihin kansallisen ilmasto- ja energiastrate-gian käsittelyn yhteydessä. Yleisenä periaatteena valiokunta kuitenkin toteaa, että tuen tulee olla mahdollisimman markkinaehtoista, teknologianeutraalia ja uuden teknologian kehittämistä edistävää. Tuki-instrumentteja ja tuen tasoa harkittaessa on myös otettava huomioon muiden jäsenmaiden vastaavat hankkeet. Ilmeistä on, että jäsenmaiden välinen tukikilpailu saattaa uuden sääntelyn myötä lisääntyä.

Jatkovalmistelu.

Komission ehdotusten käsittelyn yhteydessä on tullut esille useita periaatteellisia vielä selvitystä edellyttäviä kysymyksiä, joista keskeisimpänä on ehdotusten yhteisvaikutuksen selvittäminen. Miten ratkaistaan ongelma, joka syntyy osin ristiriitaisista velvoitteista eli toisaalta päästöjen vähentämisvelvoitteesta ja toisaalta uusiutuvien energialähteiden lisäämisvelvoitteesta. Nykyiset uusiutuvat energialähteet eivät välttämättä ole tehokkaita päästöjen vähentäjiä. Epäselvää on myös, jakautuuko kokonaistaakka oikeudenmukaisesti ja riittävätkö käytettävissä olevat joustomekanismit tasoittamaan mahdollisia vääristymiä.

Komission mukaan kaikki jäsenmaat eivät kykene täyttämään nykyisiäkään velvoitteitaan, joita ovat vuoteen 2010 mennessä toteutettavaksi asetetut tavoitteet nostaa uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön osuus 21 prosenttiin yhteisön kokonaissähkön kulutuksesta ja biopolttoaineiden osuus 5,75 prosenttiin kaikesta EU:n markkinoille saatetusta liikenteen polttoaineesta. Perusteltua on siten myös kysyä, miten kohdellaan niitä jäsenmaita, jotka eivät saavuta uusia, vielä tiukempia, tavoitteita.

Talousvaliokunta katsoo, että EU:n toimien keskeisimpänä tavoitteena tulee olla ilmastonmuutoksen hillitseminen ja näin ollen päästöjen vähentäminen. Tehokkaasti toimivan päästökaupan pitäisi jo yksinään riittää tähän instrumentiksi. Komissio ehdottaa kuitenkin nyt useita, osin päällekkäisiä toimia, joiden kokonaisvaikutuksista ei ole selvyyttä.

Päästöjen vähentämiseen parhaiten sopivien kustannustehokkaiden keinojen löytäminen edellyttää maltillista harkintaa, jossa on tarkasteltava tasapuolisesti kaikkia uusiutuvia ja päästöttömiä energialähteitä sekä energiatehokkuuden ja energian säästön lisäämiskeinoja. Nopeat ja hätiköidyt ratkaisut voivat johtaa tehottomiin ja kokonaistavoitteen kannalta jopa vahingollisiin ratkaisuihin. Toisaalta valiokunta painottaa, että markkinoille tulee antaa voimakas singnaali jäsenmaiden sitoutumisesta ilmastonmuutoksen hillintään. Näin voidaan ainakin osittain lievittää nyt vallalla olevaa epävarmuuden tilaa ja edistää t&k-toimintaa. Osaltaan tätä työtä tukevat jo vireillä olevat uudet hankkeet, kuten kansallinen energia- ja ympäristöalan SHOK eli strategisen huippuosaamisen keskittymä. Ilmastonmuutoksen hillintä tulee olemaan myös Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin työohjelmassa.

Komission ehdotuksiin sisältyy keskeisenä osana myös hiilen talteenottoa ja varastointia koskeva direktiiviehdotus, jota koskeva valtioneuvoston kirjelmä ei ole vielä tullut eduskunnan käsiteltäväksi.

Uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämisen tavoitteet

Komission uusiutuvia energialähteitä koskevan nk. RES-direktiivin (Renewable Energy Sources) tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, lisätä omavaraisuutta hyödyntämällä paikallista ja hajautettua energiantuotantoa sekä edistää uuden ympäristöystävällisen teknologian kehittämistä ja markkinoillepääsyä. Ehdotuksessa asetetaan maakohtaiset sitovat tavoitteet uusiutuvan energian osuudelle energian loppukulutuksesta vuonna 2020.

Suomelle asetettu kokonaisvelvoite on 38 prosenttia. Nykytasoon verrattuna tämä merkitsee 9,5 prosenttiyksikön lisäystä. Suomen velvoite on 2 prosenttiyksikköä EU:n keskimääräistä velvoitetta alempi ja ottaa näin ollen jossain määrin huomioon Suomen jo tekemät nk. varhaiset toimet. Hieman tasoitusta tarjoaa Suomelle myös kansallisten velvoitteiden laskentatatapa. Velvoitteet lasketaan energian loppukulutuksesta, jossa ei ole mukana sähkön ja kaukolämmön tuotannon, siirron ja jakelun hävikkiä. Laskentatapa tasoittaa primäärienergian kulutuksessa tapahtuvia muutoksia, jotka ovat tyypillisiä pohjoismaisille sähkömarkkinoille ja nostaa uusiutuvien energialähteiden osuutta Suomessa vuositasolla noin 3—5 prosenttiyksikköä korkeammalle kuin primäärienergiasta laskettuna.

RES-direktiivissä asetetaan lisäksi liikennepolttoaineille oma vuotta 2020 koskeva velvoite, jonka mukaisesti uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan energian tulee olla vähintään 10 prosenttia liikenteen energian loppukulutuksesta. Ehdotuksessa ovat keskeisessä asemassa biopolttoaineille ja muille bionesteille asetettavat kestävän kehityksen kriteerit. Talousvaliokunta pitää kriteerien laatimista sinänsä perusteltuna, mutta painottaa, että niissä tulee ottaa huomioon jäsenmaiden erityisolosuhteet. Talousvaliokunta katsoo lisäksi, että tämänkaltaiset standardit on tarkoituksenmukaista pyrkiä sopimaan kansainvälisesti. EU:n tuleekin edistää kriteerien laajempaa kansainvälistä käyttöä kahden- ja monenvälisissä neuvotteluissaan.

Tavoitteiden saavutettavuus Suomessa

Suomelle ehdotettu velvoite merkitsee asiantuntijoiden mukaan, että uusiutuvaa energiaa tulee saada lisää, energian loppukulutuksen kokonaiskehityksestä riippuen, arviolta noin 35—44 TWh vuoteen 2020 mennessä. Asiantuntijakuulemisen perusteella saadut arviot lisäyspotentiaalista vaihtelevat osin merkittävästi. Selkeää kuvaa ei myöskään ole saatavissa lisäyksen edellyttämän kansallisen tuen kokonaistasosta eikä kaikkien energiamuotojen osalta myöskään siitä, minkälainen ilmastovaikutus asianomaisen energialähteen käytöllä olisi. Lisäselvitystä saadaan tältä osin parhaillaan valmisteltavasta ilmasto- ja energiastrategiasta. Valiokunnan saama selvitys antaa kuitenkin viitteitä siitä, ettei tarvittavaa 9,5 prosenttiyksikön lisäystä kyetä täyttämään ilman uusiutuvan energian tuontia.

Talousvaliokunta on käsitellyt laajasti kansallisten energialähteiden hyödyntämismahdollisuuksia energia- ja ilmastostrategiasta antamassaan mietinnössä. Jäljempänä on kuvattu nyt saadun selvityksen perusteella eri energialähteiden käytön lisäysmahdollisuuksia sekä siihen liittyviä huomioita.

Puu.

Noin 80 prosenttia uusiutuvasta energiastamme perustuu biomassaan, josta puuperäinen energia muodostaa suurimman osan. Asiantuntijat ovat katsoneet, että erityisesti energiapuun hyödyntämistä voidaan lisätä merkittävästi. Arviot puun energiakäytön lisäämisestä vaihtelevat 14—26 TWh:n välillä. Puuperäisen energian lisäämisen osalta olennaisena edellytyksenä on, ettei venäläisen puun tuonti tyrehdy. Tähänkin tilanteeseen tulee varautua, minkä vuoksi on ehdottomasti varmistettava, että direktiiviehdotuksen force majeure -säännön sisältävää 5 artiklan 3 kohtaa voidaan soveltaa tuonnin mahdollisesti tyrehtyessä tai huomattavasti vähentyessä. Säännöstä on aiheellista täsmentää myös siten, että kokonaistavoitteen muutos vaikuttaa vastaavasti myös välitavoitteiden tasoon.

Puun energiakäyttöön vaikuttaa myös päästöoikeuden hintakehitys. Vaarana on, että jalostettavaksi kelpaavaa raaka-ainetta ryhdytään polttamaan. Asiantuntija-arviona on, että noin 20 euron päästöoikeushinnalla kuitupuuta on nykytilanteessa edullisinta polttaa. Valiokunta katsoo, että luonnonvarojen käytössä tulee noudattaa järjestystä, jossa raaka-aine pyritään ensisijaisesti jalostamaan, toissijaisesti kierrättämään ja vasta viimeisenä vaihtoehtona on sen energiakäyttö. Sääntelyn tulee tukea EU:n luonnonvarojen järkevää hyödyntämistä.

Sähkön ja lämmön yhteistuotanto (CHP, Combined Heat and Power) on tehokas energian tuotantomuoto, jossa käytetyn bioraaka-aineen osuutta on pyrittävä nostamaan merkittävästi. Tämä, komissionkin puoltama, tuotantotapa on Suomelle erittäin keskeinen, sillä noin 35 prosenttia sähköntuotannostamme ja lähes 75 prosenttia kaukolämmöstä perustuu yhteistuotantoon. Suomi on tällä sektorilla edelläkävijä, mikä tarjoaa myös hyvät mahdollisuudet teknologian viennin lisäämiseen.

Pelto.

Peltoenergiaa on arvioitu voitavan tuottaa lisää 3—8 TWh. Tärkeimpänä raaka-aineena on ruokohelpi, jota tukevat olki, viljaetanoli, biokaasu sekä rypsi ja rapsi.

Turve.

Turvetta arvioidaan tarvittavan tukipolttoaineeksi 35 TWh vuodessa vuoteen 2020 mennessä, jotta sähkön ja lämmön yhteistuotannon tarve sekä 2. sukupolven liikennepolttoainelaitoksiin liittyvät investoinnit voitaisiin toteuttaa. Tämä edellyttää turpeen käytön lisäämistä noin 10 TWh:lla.

Komission ehdotuksen perusteella turvetta ei voida hyödyntää kansallisen velvoitteen täyttämisessä. Se ei sisälly direktiiviehdotuksen 2.b artiklassa olevaan biomassan määritelmään eikä 3.3 artiklassa olevaan uusiutuvia liikennepolttoaineita koskevaan määritelmään. Valtioneuvosto katsoo, että liikennepolttoaineiden osalta määritelmää tulee pyrkiä muuttamaan sertifioidun turpeen sisällyttämiseksi sallittujen polttoaineiden joukkoon. Tämän lisäksi valiokunta toteaa, että öljyn ja kivihiilen osittain korvaavana polttoaineena turpeella on merkittävä asema Suomen energiaomavaraisuuden lisääjänä ja alueellisena työllistäjänä. Yhteiskäytössä turve on olennainen muiden biopolttoaineiden tuki- ja seospolttoaine, joka voi osittain korvata kivihiilen käyttöä.

Valiokunta viittaa turpeen osalta päästökauppalaista antamassaan mietinnössä (TaVM 12/2007 vp) esittämiinsä näkemyksiin sekä mietintöön perustuvaan edukunnan lausumaan (EV 142/2007 vp), jonka mukaisesti kiirehditään hallituksen toimenpiteitä turpeen päästökertoimen tarkistamiseksi ottaen huomioon kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tieteelliset selvitykset.

Vesi.

Vesivoiman lisäyspotentiaalin on arvioitu olevan 1,5—2 TWh. Tästä Kollajan ja Vuotoksen altaan osuus olisi noin 0,6 TWh. Lisäksi nk. minivesivoimaa on arvioitu voitavan lisätä jopa yhden terawattitunnin verran. Ilmastonmuutoksen aiheuttama sateisuuden lisääntyminen vaikuttaa olennaisesti vesivoimatuotantoon pohjoismaisilla energiamarkkinoilla.

Tuulivoima.

Arviot tuulivoiman lisäyspotentiaalista vaihtelevat huomattavasti aina 2 TWh:sta 10 TWh:iin. Parhaillaan valmisteilla oleva tuuliatlaksen päivitys selventää osaltaan lisäysmahdollisuuksia. Tuulivoiman laajamittaisemman käytön edellytyksien selvittämistä tukisi laajemman demonstraatiohankkeen, eli lähinnä suuren merituulipuiston, rakentaminen.

Lämpöpumput.

Kuten tuulivoimankin osalta lisäyspotentiaalilaskelmissa on huomattavia eroja (2—10 TWh). Direktiivi edellyttää tältä osin myös tarkennusta, sillä ilmalämpöpumput eivät sisälly ehdotuksessa olevaan uusiutuvan ener-gian määritelmään (2 art. a-kohta).

Kierrätyspolttoaineet.

Lisäyspotentiaaliksi on arvioitu 3—4 TWh. Suurin osa raaka-aineesta tulee yhdyskuntien, kaupan ja teollisuuden biojätejakeista ja jätekaasuista. Tältäkin osin CHP-laitokset olisivat merkittävässä asemassa bio-raaka-aineen käytön lisääjinä. Jalostukseen ja kierrätykseen kelpaamatonta energiaksi soveltuvaa biojätettä menee yhä huomattavat määrät kaatopaikoille.

Hybridiratkaisut.

Vähähiiliseen energiaan siirtyminen ei tapahdu hetkessä, eikä esimerkiksi öljyn käytöstä voida luopua nopeasti. Tämän vuoksi on aiheellista kehittää erilaisia yhdistelmä- eli hybridiratkaisuja. Öljylämmitteisten omakotitalojen osalta tämä voi merkitä esimerkiksi maalämmön tai puu- tai pellettilämmityksen rinnakkaiskäyttöä öljylämmityksen ohessa.

Edellä oleva kuvaa selkeästi, että pelkästään uusiutuvan energian lisäyspotentiaalista vallitsee hyvin erilaisia näkemyksiä. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen arviona on, että jo 7 prosenttiyksikön lisäys uusiutuvien energialähteiden käytössä edellyttää tuontia. Vajeen suuruutta kuvastaa, että yhden prosenttiyksikön lisäys uusiutuvan energian osuuteen edellyttää viittäsataa 3 MW:n tuulimyllyä tai sellutehtaan vuosikäytön verran eli noin 2,5 miljoonan kuutiometrin puumäärää. Nyt saatavilla olevan tiedon perusteella ei ole mahdollista arvioida kansallisen velvoitteemme taloudellisia vaikutuksia muutoin kuin toteamalla, että niiden täyttäminen tulee olemaan haastavaa. Olennaista on, että energian säästöön ja energiatehokkuuteen panostetaan voimakkaasti. Kaikki kansalliset kustannustehokkaat päästöttömät tai vähäpäästöiset energiantuotantomuodot ovat tarpeen velvoitteiden täyttämiseksi.

Alkuperätakuujärjestelmä

Alkuperätakuita käytetään tällä hetkellä lähinnä osoittamaan, että sähkö on tuotettu uusiutuvista energialähteistä. Määritelmät ovat nykyisin jäsenmaakohtaisia. Komissio ehdottaa, että järjestelmää kehitetään yhtenäistämällä alkuperätakuun antoedellytykset sekä mahdollistamalla, tietyin edellytyksin, alkuperätakuiden siirto jäsenmaiden tai toiminnanharjoittajien välillä. Jäsenmaiden välinen siirto on mahdollinen, jos viejämaa on direktiivin mukaisella kehityspolulla eli se on saavuttanut direktiivissä asetetut välitavoitteet. Toiminnanharjoittajien välinen siirto on puolestaan mahdollinen direktiivin voimaantulon jälkeen valmistuneista laitoksista tai laajennuksista. Jäsenmailla olisi oikeus asettaa toiminnanharjoittajien väliset siirrot ennakkoluvan alaisiksi ja rajoittaa näin siirtoja, jos vakaan ja tasapainoisen energiansaannin varmistaminen, tukijärjestelmien perustana olevien ympäristötavoitteiden saavuttaminen tai direktiivin tavoitteiden saavuttaminen sellaista edellyttää.

Talousvaliokunta pitää uutta joustoinstrumenttia sinänsä tarpeellisena. Ottaen kuitenkin huomioon, ettei alkuperätakuiden siirroista koituvia vaikutuksia ole vielä riittävästi selvitetty, valiokunta suhtautuu tässä vaiheessa kriittisesti toiminnanharjoittajien välisten siirtojen mahdollistamiseen. Järjestely ei saa johtaa tilanteeseen, joka on omiaan lisäämään jäsenmaiden välistä tukikilpailua, nostamaan raaka-aineiden hintoja ja vaarantamaan jäsenmaiden kansallisten luonnonvarojen tehokkaan hyödyntämisen.

Liikennepolttoaineet

Direktiiviehdotuksessa määritellään sitovan biopolttoainevelvoitteen lisäksi liikenteen biopolttoaineiden ja bionesteiden ympäristökestävyyskriteerit. Niiden täyttäminen on edellytyksenä, että biopolttoaine tai bioneste voidaan ottaa huomioon 10 prosentin velvoitetta laskettaessa. Kriteerien täyttäminen on myös tuensaannin edellytyksenä.

Myös biopolttoainevelvoitteen täyttäminen tulee olemaan erittäin haasteellista. Kuten edellä on jo todettu, yhtenä olennaisena edellytyksenä on direktiivin määritelmien muuttaminen siten, että sertifioidun turpeen käyttäminen on mahdollista.

Asiantuntijat ovat arvioineet, ettei Suomen peltobiomassoihin perustuvat ensimmäisen sukupolven biopolttonesteet välttämättä täytä laatukriteereitä. Valiokunta katsoo, että sitovan 10 prosentin velvoitteen asettaminen tilanteessa, jossa 2. sukupolven biopolttoaineet eivät ole vielä laajamittaisemmin hyödynnettävissä, saattaa johtaa biopolttoaineen laajamittaiseen tuontiin. Tämä ei ole omiaan edistämään sääntelyn yhtenä keskeisenä tavoitteena ollutta omavaraisuuden lisäämistä. Samoin on kyseenalaista, onko biopolttoaineiden laajamittaisempi tuonti elinkaaritarkastelua käyttäen kestävää maapallon ympäristön tilaa ajatellen. Valiokunta on tähän liittyen edellä jo viitannut kansainvälisen sertifioinnin tarpeeseen. Biopolttoaineiden osalta tätä on jo jonkin verran tehtykin yritysten itsesääntelyn avulla.

Biopolttoaineita säädellään jo tällä hetkellä nk. polttoainedirektiivissä. Nyt ehdotettu sääntely on esimerkiksi laatuvaatimusten osalta päällekkäistä jo voimassa olevan sääntelyn kanssa. Valiokunta katsoo, että paremman sääntelyn periaatteita noudattaen päällekkäisestä sääntelystä tulee luopua. Selvennystä edellyttää myös nyt esillä olevan direktiiviehdotuksen suhde polttoainedirektiiviehdotuksen vaatimukseen vähentää liikennepolttoaineiden kasvihuonekaasupäästöjä 10 prosenttia vuosien 2011—2020 aikana.