TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ  1/2001 vp

TaVM 1/2001 vp - VJL 1/2001 vp HE 174/2000 vp

Tarkistettu versio 2.0

Vahvistamatta jääneenä palautunut laki eräiden valtion tukea koskevien Euroopan yhteisöjen säännösten soveltamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 6 päivänä helmikuuta 2001 lähettänyt talousvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen kirjelmän eduskunnalle sen johdosta, että tasavallan presidentti on jättänyt vahvistamatta eduskunnan 1 päivänä joulukuuta 2000 hallituksen esityksen HE 174/2000 vp pohjalta hyväksymän lain eräiden valtion tukea koskevien Euroopan yhteisöjen säännösten soveltamisesta (HE 174/2000 vp, TaVM 35/2000 vp, VJL 1/2001 vp).

Asiantuntijat

Valiokunnassa on ollut kuultavana

ylitarkastaja Johanna Rihto-Kekkonen, kauppa- ja teollisuusministeriö

VAHVISTAMATTA JÄTETTY LAKI

Tasavallan presidentti on 2.2.2001 jättänyt vahvistamatta eduskunnan 1.12.2000 hyväksymän lain eräiden valtion tukea koskevien Euroopan yhteisöjen säännösten soveltamisesta sen johdosta, että lain 5 §:n voimaantulosäännöksen mukaan lain olisi pitänyt tulla voimaan vuonna 2000.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Perustuslain 78 §:n mukaan vahvistamatta jäänyt laki on valiokunnan annettua siitä mietintönsä hyväksyttävä asiasisällöltään muuttamattomana tai hylättävä. Perustelujen mukaan vahvistamatta jääneeseen lakiin voidaan tehdä asiasisältöön vaikuttamattomia vähäisiä teknisiä muutoksia (HE 1/1998 vp s. 129 viittauksineen).

Talousvaliokunta ehdottaa, että laki hyväksytään asiasisällöltään muuttamattomana ja että 5 §:ssä olevaan voimaantulosäännökseen tehdään teknisluonteinen muutos.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella talousvaliokunta kunnioittavasti ehdottaa,

että laki hyväksytään muutoin sellaisenaan paitsi 5 § muutettuna seuraavasti:

5 §

Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan      päivänä      kuuta 200  .

(2 mom. kuten VJL 1/2001 vp)

_______________

Helsingissä 14 päivänä helmikuuta 2001

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Leena Luhtanen /sd
  • vpj. Mari Kiviniemi /kesk
  • jäs. Jouni Backman /sd
  • Klaus Hellberg /sd
  • Susanna Huovinen /sd
  • Mikko Immonen /vas
  • Reijo Kallio /sd
  • Marja-Leena Kemppainen /skl
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Olli Nepponen /kok
  • Ola Rosendahl /r
  • Mauri Salo /kesk
  • Juhani Sjöblom /kok
  • vjäs. Pertti Mäki-Hakola /kok
  • Veijo Puhjo /vas

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Eelis Roikonen