Perustelut
Yleistä
Ympäristövaliokunta pitää valtioneuvoston
tavoin hyvän eurooppalaisen hallinnon kehittämistä ensiarvoisen
tärkeänä. Komission valkoinen kirja "eurooppalaisesta
hallintotavasta" antaa valiokunnan mielestä oikeansuuntaisen
pohjan asian eteenpäin viemiselle. Valkoisessa kirjassa
yksilöityjä hyvän hallinnon periaatteita — avoimuus,
osallistuminen, vastuun selkeys, tehokkuus ja johdonmukaisuus — tulee
soveltaa laajasti EU:n toimielimissä. Periaatteet tulee
ottaa myös Euroopan tulevaisuuskeskustelun pohjaksi.
Avoimuus
Valtioneuvosto pitää hallinnon avoimuutta
Suomen kannalta keskeisenä tavoitteena. Avoimuus tulisi
tällöin ymmärtää sekä asiakirjajulkisuudeksi
että laajemmaksi toimintakulttuuriksi. Valtioneuvosto painottaa
edelleen, että lainsäädännön
valmistelun tulee olla mahdollisimman avointa ja että EU:n
tasolla tulee kuulla laajalti jäsenvaltioiden eri hallintotasoja
ja kansalaisjärjestöjen edustajia.
Ympäristövaliokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan.
Valkoisessa kirjassa avoimuus määritellään
kuitenkin ennen kaikkea kansantajuiseksi tiedottamiseksi yhteisön
toimielinten toiminnasta ja niiden päätöksistä.
Asiakirjajulkisuutta ei erityisemmin korosteta. Valkoinen kirja
ei myöskään viittaa perusoikeusasiakirjan
42 artiklaan, jonka mukaan kaikilla unionin kansalaisilla on oikeus
tutustua Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjoihin.
Tältä osin valkoisen kirjan ehdotukset kaipaavat
vielä täydentämistä.
Tiedottamista koskevien konkreettisten ehdotusten lisäksi
valkoisessa kirjassa kehotetaan jäsenvaltioita edistämään
julkista keskustelua EU-asioista. Ehdotus on kannatettava. Tarpeellista valiokunnan
mielestä olisi myös se, että EU:n toimielimet
kehittävät omia käytännön
toimintatapojaan avoimuuden toteuttamiseksi.
Ympäristövaliokunta korostaa, että avoimuuden
ja osallistumisjärjestelmien kehittäminen on ympäristöasioissa
tärkeää. Ympäristönsuojelu kiinnostaa
yhä laajemmassa mitassa kansalaisia, mikä näkyy
lukuisien kansainvälisten ja kansallisten ympäristöjärjestöjen
perustamisena. Kansalaisjärjestötoiminnan kannalta
on välttämätöntä, että viranomaisissa
käsiteltävistä asioista on saatavissa
tietoja.
EU ja sen jäsenvaltiot ovat allekirjoittaneet sopimuksen
tiedonsaantia, kansalaisten osallistumisoikeutta sekä muutoksenhaku-
ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa koskevan
yleissopimuksen (Århusin sopimus). Valiokunta on korostanut Århusin
sopimuksen täytäntöönpanoa koskevien
direktiiviehdotusten käsittelyn yhteydessä, että myös
unionin omien toimielinten julkisuutta ja avoimuutta on kehitettävä vastaavalla
tavalla kuin jäsenvaltioissa edellytetään sopimuksen
perusteella tehtäväksi.
Sääntelyn ja täytäntöönpanon
kehittäminen
Tältä osin ympäristövaliokunta
tarkastelee valkoisen kirjan ehdotuksia ns. kolmikantasopimuksista
ja yhteissääntelystä.
Kolmikantasopimuksella valkoisessa kirjassa tarkoitetaan menettelyä,
jossa komissio ja jäsenvaltion nimeämät
alue- ja paikallisviranomaiset tekevät yhteisen tavoitesopimuksen
(kolmikantasopimuksen) EU-säädöksissä esitettyjen
tavoitteiden toteuttamisesta. Valkoisen kirjan mukaan toimintatapa
voisi koskea "asetuksia ja direktiivejä, joiden täytäntöönpanosta
vastaavat jäsenvaltioiden alemman tason viranomaiset". Kolmikantasopimuksia
koskeva kokeilu voitaisiinkin käynnistää esimerkiksi
ympäristöpolitiikan alalla.
Valtioneuvosto suhtautuu avoimesti komis-sion ehdotukseen, mutta
toteaa samalla, että menettelyn soveltamismahdollisuudet
ovat rajalliset.
Ympäristövaliokunnan saaman selvityksen mukaan
kolmikantasopimuksista pitäisi Suomessa säätää erikseen.
Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että ympäristölainsäädännön
alalla merkittävät aluetason toimijat ovat kuntien
viranomaisia, joiden tehtävistä tulee perustuslain mukaan
säätää lailla. Sopimusmenettely
alue- ja paikallisviranomaisten kanssa ei voine ulottua myöskään
perinteisten lupamenettelyjen viranomaistoimintojen alueelle.
Saamansa selvityksen perusteella ympäristövaliokunta
suhtautuu varauksellisesti komission ehdotukseen. Menettely johtaisi
suomalaisessa oikeusjärjestelmässä byrokratian
kasvuun.
Lainsäädännön täytäntöönpanon
tehostamiseksi valkoinen kirja esittää myös
yhteissääntelyä. Yhteissääntelyssä sitova
sääntely yhdistettäisiin käytännön
toimijoiden toimiin siten, että "sääntelyn
täsmällinen muoto, oikeudellisten ja muiden välineiden
yhdistelmät ja yhteissääntelyä koskevan
aloitteen tekijät voivat vaihdella alan mukaan".
Valtioneuvoston mielestä yhteissääntelyn käyttöä voidaan
harkita silloin, kun se tuo selvästi lisäarvoa
ja on yleisen edun mukaista.
Ympäristövaliokunnan saaman selvityksen mukaan
yhteissääntelystä on esitettävissä pitkälti
samat näkökohdat kuin kolmikantasopimuksista.
Perustuslain 124 pykälän mukaan merkittävää julkisen
vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan
antaa vain viranomaisille. Valiokunta suhtautuukin varauksellisesti
myös yhteissääntelyyn. Komission näkemykset
erilaisista joustavista lainsäädännön
toimeenpanotavoista kummunnevat käsityksestä,
jonka mukaan yhteisölainsäädäntöä pantaisiin
täytäntöön jäsenvaltioissa
mittavassa määrin muilla kuin parlamenttilaeilla.
Suomen osalta tällainen näkemys on väärä.
Esimerkiksi ympäristölainsäädännön
alalla sääntely on pääosin lakitasoista.
Sääntelyn yksinkertaistaminen ja puitelainsäädäntö
Valtioneuvosto kannattaa kattavan lainsäädännön
yksinkertaistamisohjelman laatimista EU:ssa sekä periaatteessa
myös joustavaan puitelainsäädäntöön
siirtymistä.
Ympäristövaliokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan.
Puitelainsäädännön osalta valiokunta korostaa,
että jossain tilanteessa voitaisiin harkita nykyistä avoimempia
asetuksia, jotka mahdollistaisivat kansallisten erilaisuuksien huomioimisen
täytäntöönpanossa, mutta takaisivat
silti riittävän yhdenmukaisuuden yhteisötasolla.
Direktiivien tulee pysyä alkuperäisessä luonteessaan
eli asettaa tavoitteet ja jättää yksityiskohdat
kansallisesti päätettäväksi.
Sääntelyn yksinkertaistamiseen kuuluu myös lainsäädäntöprosessin
yksinkertaistaminen. Määräenemmistöpäätökset
helpottavat ja nopeuttavat päätöksentekoa.
Valiokunta on puoltanut enemmistöpäätösten
soveltamista ympäristöasioissa jo lausunnossa,
jonka se antoi määräenemmistöpäätösten
ja yhteispäätösmenenettelyn soveltamisalan
laajentamisesta I pilariin sekä ympäristöverotusta
koskevista HVK-linjanvedoista (YmVL 6/1997 vp). Valiokunta
katsoo, että määräenemmistöpäätösten
soveltamisalan laajentaminen pitää ottaa myös seuraavan
HVK:n asialistalle.
Lainsäädännön yksinkertaistamisen
ohella on hyvin tärkeää huolehtia myös
sen laadusta. Erityisesti valiokunta painottaa lainsäädännön
ympäristövaikutusten esiin tuomista Euroopan kestävän
kehityksen strategian mukaisesti.