Hallituksen esityksessä maakunnille siirretään TE-toimistojen, ELY-keskuksien ja maakunnan liittojen tehtäviä, joista muodostuu alueiden kehittämisen ja kasvupalveluiden kokonaisuus. Alueiden kehittämistä koskevat tehtävät siirrettäisiin perustettaville maakunnille pääosin nykyisen kaltaisina. Maakunnan sijasta tai sen lisäksi kasvupalveluja voisivat tuottaa yhteisöt, säätiöt ja yksityiset elinkeinonharjoittajat. 

Hallituksen mielestä monipuolinen tuotantorakenne tarjoaisi maakunnille mahdollisuuden järjestää palvelut joustavalla tavalla. Palvelujen vaikuttavuuden parantamiseksi kasvupalveluja esitetään järjestettäviksi kilpailullisuutta lisäämällä. Palveluntuottajien välisellä kilpailulla edistettäisiin palvelujen vaikuttavuutta parantavien keinojen käyttöönottoa ja levittämistä. Nykyistä väljemmällä lainsäädännöllä maakuntia kannustettaisiin hankkimaan vaikuttavuutta toimenpiteiden sijasta. Oletuksena on, että palvelujen vaikuttavuus tehostuisi monituottajamallin, palveluntuottajien keskinäisen kilpailun ja maakuntien innovatiivisten hankintojen avulla. 

Hallituksen suunnitteleman kasvupalveluiden kokonaisuuden arviointi on lähes mahdotonta tilanteessa, jossa monien kasvupalveluihin kiinteästi liittyvien substanssilakien sisällöstä ei ole vielä tietoa. Lakiehdotus myös jättää monia asioita tarkemmin säädettäväksi joko toisella lailla tai asetuksella. Lakiesitys ei tarkasti erittele, mitkä tehtävät siirtyisivät hallituksen kaavailuissa maakunnan järjestämisvastuulle ja mitkä katsotaan sellaisiksi julkisen vallan käyttöä sisältäviksi hallintotehtäviksi, joita ei voida ulkoistaa yksityisille toimijoille. Lakiesitys on tältä osin epäselvä ja paikoin epäjohdonmukainen. Hallituksen esityksen vaikutusarvion mukaan nykyistä viranomaistoimintaa voisi kuitenkin siirtyä markkinoille 110 miljoonan euron arvosta, ja ulkoistamisen alaa laajennetaan sellaisiin palveluihin, joista tähän asti ovat vastanneet viranomaiset. On huomattava, että jo nykyisellään yritykset osallistuvat laajasti kasvupalveluiden tuotantoon, mutta erona nykytilaan hallituksen esittämässä järjestelmässä myös nykyisin viranomaisten vastuulla olevat erilaiset ohjaus- ja viranomaistehtävät halutaan viedä markkinoille. 

Keskeiset ehdotukset kiinnittyvät vain hyvin löyhästi muutoksille esitettyihin tavoitteisiin. Esityksestä paistaa läpi, että todellinen motiivi on ideologinen: keskeisin tavoite on yksityistää julkisten työvoimapalvelujen tuotanto soten valinnanvapausesityksen mukaisesti. Tämän valinnan perustelu jää heikoksi. Jopa hallituksen lakiesityksessä todetaan, ettei kansainvälisten tutkimusten perusteella "voida pitää yksityistä palveluntuottajaa julkista parempana työllisyysvaikutusten osalta" ja että "työvoimapalvelujen ulkoistaminen ei yleensä näytä johtavan toivottuihin tehokkuushyötyihin".  

Elinkeino- ja työllisyyspolitiikan osalta esityksen tavoitteet jäävät epäselviksi ja vaillinaisiksi. Ehdotettujen kasvupalvelujen elinkeinopoliittiset osat liittyvät lähinnä eräiden tukien maksamiseen ja EU-rahastoihin. Kasvupalvelujen rooli elinkeinopolitiikan kokonaisuudessa jää epäselväksi. Julkisella sektorilla elinkeinopolitiikkaan liittyviä tehtäviä olisi uudistuksen jälkeen kunnilla, maakunnilla ja valtiolla. Maakuntien tarkoituksenmukaista roolia uudistuksessa ei esityksessä analysoida riittävästi. 

Kasvupalvelulakiesitykset siirtävät sivuun pohjoismaisen aktiivisen työvoimapolitiikan toimintamallin, jossa julkisella sektorilla on keskeinen rooli, jota yksityinen täydentää. Palvelut yksityistetään, ja markkinaehtoiset toimijat tulevat jakamaan julkisia verovaroja. Todennäköistä on, että markkinat keskittyvät kaikkein helpoimmin työllistettävien palveluihin. Todennäköistä on myös, että ne, jotka palveluita eniten tarvitsisivat — mukaan lukien pitkäaikaistyöttömät ja maahanmuuttajat — eivät niitä yksityisiltä markkinatoimijoilta saisi. Myös hallituksen esityksessä todetaan, ettei vaikeasti työllistyvien palveluille ole olemassa markkinoita. Heidän palveluistaan huolehtiminen jäisi maakunnan vastuulle, mutta maakunnille jätetään suuri harkintavalta siinä, millaisia palveluita ne tarjoavat ja kuinka laajasti. Riittäviä ja tarpeeseen vastaavia palveluita tulisi käsitellä kansalaisten oikeuksina, joiden toteutuminen ei ole kiinni maakunnan tulkinnoista ja harkinnasta.  

Tilaaja-tuottajamalli

Hallituksen esityksessä kasvupalveluiden tilaaminen ja tuottaminen eriytetään. Maakunnan on yhtiöitettävä oma tuotantonsa silloin, kun se kilpailee markkinatoimijoiden kanssa. Tilaaja-tuottajamallin mukainen palveluiden organisointi on vanhanaikainen ja kankeaksi koettu palveluiden järjestämistapa, josta monet kunnat ovat jo luopuneet. Siksikin on varsin erikoista, että kyseinen hallinnollinen malli halutaan nyt pakottaa kaikkiin maakuntiin. 

Hallituksen esityksessä maakunta-tilaajan ja maakunta-tuottajan säätely on epäjohdonmukaista. Toisaalta todetaan, että maakunta voi valita, miten se palvelut tuottaa: itse, ostosopimuksilla vai niin sanotulla valinnanvapaudella. Kuitenkin maakunta-järjestäjää velvoitetaan varmistamaan valinnanvapaus ja markkinoiden toiminta. Käytännössä muodostuu vaikea tulkintatilanne sen suhteen, kuinka velvoittavaa markkinoiden avaaminen maakunnille itseasiassa on.  

Säätelyn tulisi olla selkeää, yksiselitteistä ja johdonmukaista. Tilaaja ja tuottaja -erittelystä olisi syytä luopua, mutta jos siitä pidetään kiinni, niin vähintään pelisääntöjen tulee olla selvät. 

Kunta-maakunta-valtio-suhde

Kasvupalvelulain valmistelussa ei ole riittävällä tavalla huomioitu suurten kaupunkien roolia. Kuusi suurinta kaupunkia ovat väestömäärältään suurempia kuin valtaosa tulevista maakunnista, ja neljän suurimman kaupunkiseudun alueella asuu lähes puolet koko maan väestöstä. Suurten kaupunkien rooli kasvun moottoreina tulee huomioida voimakkaammin kasvupalvelulaissa. Monet kasvupalvelulain tavoitteet ovat sellaisia, joissa kaupunkiseutujen merkitys erityisesti korostuu ja joissa kaupungit ovat rahoittajia, strategeja ja toimeenpanevia voimia. Uudellamaalla toteutetaan kasvupalveluja erillisjärjestelyin. Kuitenkin myös Uudenmaan erillisratkaisu on sekava. 

Kasvupalvelulainsäädäntö on hallituksen esittämässä muodossa iso rakenteellinen muutos, jossa valtion ja toisaalta kuntien strategista roolia kasvu-, elinkeino- ja työllistämispolitiikassa heikennetään ja maakuntien rooli korostuu.  

Valtion, maakuntien ja kuntien roolit ja työnjaot eivät ole riittävän selkeät, ja ne pitäisi huolellisemmin läpiajatella ennen päätöksiä. Tarvitaan aitoa kumppanuuspohjaista sopimista ja mahdollisuuksia maakuntien ja kuntien sopia tarkoituksenmukaisista työjaoista työllisyyden hoidossa.  

Soten myötä kuntien rooli ja tehtävät muuttuvat ja kuntien olisi tarkoitus omiin vahvuuksiin nojaten vastata kuntien elinvoimaisuudesta: elinkeinopolitiikasta, yhteistyöstä toisten kuntien kanssa, sivistyksestä ja koulutuksesta, kaavoituksesta ja investoinneista. Eli luodaan työllistämisen edellytyksiä. Tästä johdonmukaisuuden nimissä seuraisi, että kunnilla on vahva toimijan rooli ja vastuu myös työllistämisessä. Ei pidä katkaista elinkeino-, koulutus- ja työllistämispolitiikan toisiaan tukevaa yhteyttä. 

Yrittäjyyden edistämisen ja työllisyyden parantamisen kannalta on keskeistä onnistua kuntien ja valtion toimenpiteiden yhteensovittamisessa. Samalla on varmistettava, ettei kuntien osaamista, palveluja ja resursseja työllisyyden hoitoon hukata kasvupalvelu-uudistuksen myötä. 

Aluekehittämis- ja kasvupalvelu-uudistuksessa maakunnan pitäisi voida sopia alueen kuntien kanssa tarkoituksenmukaisesta yhteistyöstä, työnjaosta ja resurssien kohdentamisesta yrittäjyyden ja työllisyyden edistämiseen. Lisäksi maakunnan tulisi myös voida siirtää maakuntalain mahdollistamalla tavalla kasvupalveluiden järjestämisvastuu yhdelle tai useammalle kunnalle/kaupungille. Maakuntien ja kuntien tulee voida sopia vastuista, veloista ja työnjaosta kumppanuuspohjaisilla sopimuksilla  

Rahoitus

Sote- ja maakuntauudistuksen myötä maakunnat saavat yleiskatteisen rahoituksen valtiolta tietyllä painoarvolla. Rahoituksen kannustinvaikuttavuus on kuitenkin heikko. Maakunnilla ei välttämättä ole riittäviä kannusteita vähentää työttömyyttä, jos kasvupalvelurahoitus määräytyy työttömyyden suuruuden mukaan.  

Kun maakunnassa yleiskatteista rahoitusta ryhdytään arvottamaan säästötavoitteiden puristuksessa ja sote-kustannusten kasvaessa, on syytä olla huolissaan siitä, jääkö kasvu-, elinkeino- ja työllisyyspolitiikan hoitamiseen rahoitusta ollenkaan, kun olettavasti sote-tarpeet imaisevat valtaosan rahoituksesta. Herää kysymys, pitäisikö näille kasvun ja työllisyyden edellytyksille osoittaa korvamerkitty osuus rahoituksesta.  

Samanaikaisesti kasvupalveluesitys heikentää kuntien roolia työllisyyspalveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa ja poistaa niiltä kannustimia näiden palveluiden hoitoon. Kunnat ovat olleet merkittäviä työllisyyspolitiikan toteuttajia ja rahoittajia. Kunnat panostavat vuodessa yli miljardi euroa työllisyyttä edistäviin toimenpiteisiin. Kasvupalvelulaissa pitäisi jatkaa alueellisia kuntapohjaisia työllisyyskokeiluja ja sisällyttää niiden jatko osaksi kasvupalveluiden allianssimallia. 

Keskeiset ongelmat

Kuten edellä esitetty osoittaa, on monia syitä arvioida kasvupalvelu-uudistusta uudestaan. Muutoinkin olisi viisasta, että katsottaisiin ensin, mihin muotoon sote- ja maakuntauudistus asettuu, ja arvioitaisiin vasta sen jälkeen kasvupalveluratkaisuja ja korjattaisiin selviä valuvikoja. 

• Kasvupalvelulakiuudistus tulisi nivoa myöhemmin esitettäviin sisältölakeihin, kuten rahoitusta koskevan lainsäädännön kanssa yhtä aikaa toteutettavaksi. Muutoin on vaikea hahmottaa toisiinsa liittyvien lakien muodostamaa kokonaisuutta. Kasvupalvelu-uudistus voitaisiin hyvin toteuttaa sote-uudistuksen jälkeen. 
• Toimivia palveluja ei pidä purkaa. Monialaisia TYP-palveluja ja toimivia työllisyyskokeiluja ei tule lakkauttaa, vaan vahvistaa ja sopeuttaa uusiin olosuhteisiin.  
• Tilaajan ja tuottajan erottaminen on vanhanaikainen tapa järjestää palveluja. Parempi vaihtoehto on rakentaa strateginen kumppanuus, jossa julkisen toimijan johdolla luodaan ja tuotetaan palveluja sekä parannetaan kolmannen sektorin toimijoiden edellytyksiä välityömarkkinoilla. 
• Kunnalla tulee olla mahdollisuus ilman toimintojen yhtiöittämistä toimia työllisyyspalveluiden koordinoijana, tuottajana ja vastuuviranomaisena.  
• Työllisyyspalveluiden rahoitus tulisi varmistaa, mikäli tehtävät siirtyvät maakunnille. Nyt kasvupalveluiden rahoitus aiotaan siirtää maakunnille yleiskatteellisena rahoituksena, eikä ole takeita siitä, että rahat menevät tarkoitettuun kohteeseen. Maakunnilla tulee olemaan kova paine käyttää kasvupalvelumäärärahat sote-palveluihin, kun rahoitus on tiukkaa eikä sitä ole korvamerkitty. 

Esityksen tarkoitus on siirtää yritysten kasvupalvelut sekä työntekijöiden työllisyyspalvelut uusien perustettavien maakuntien vastuulle. Tavoitteena on parantaa palveluiden vaikuttavuutta sekä lisätä asiakkaan valinnanvapautta erilaisten palveluntuottajien suhteen. Mukaan työllisyys- ja kasvupalveluiden tuottamiseen otetaan enenevässä määrin yksityisiä yrityksiä, joiden välisen kilpailun kautta haetaan tehokkuutta ja kustannussäästöjä.  

Työllisyys- ja kasvupalveluiden vaikuttavuudessa on kehitettävää, ja palveluiden uudistaminen on kannatettava tavoite. Käsillä olevassa esityksessä on kuitenkin riskejä, jotka liittyvät palveluiden riittävään rahoitukseen, palvelukokonaisuuksien pirstaloitumiseen ja erityisesti vaikeasti työllistyvien ja pitkäaikaistyöttömien palveluiden turvaamiseen.  

Vastaavaa uudistusta, jossa työllisyyden ja yritysten alueellisten palveluiden hoidosta vastaavat laajalti yksityiset yritykset, ei ole tehty missään Suomeen vertailukelpoisessa maassa. Kansainvälisiä kokemuksia ei juuri ole, joten niistä ei tässä uudistuksessa voi ottaa oppia. Vihreä eduskuntaryhmä esittääkin, että uudistus tulisi tehdä osissa, alueellisten kokeilujen kautta, joiden oppeja voitaisiin hyödyntää ja uudistusta tämän jälkeen laajentaa.  

Työllisyys- ja kasvupalveluiden rahoitus maakunnille tulee valtiolta ja on yleiskatteellista. Sitä ei siis ole määrätty erikseen suunnattavaksi näihin palveluihin. Suuri osa palveluista on vapaaehtoisia ja harkinnanvaraisia. Riskinä on, että näistä maakunnan elinvoiman kannalta välttämättömistä palveluista leikataan ensimmäisenä, jos maakunnan varat eivät riitä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen. 

Maakuntien rahoitusasema muodostuu väistämättä toisistaan eroavaksi. Näin ollen riskinä on, että yrittäjien ja työnhakijoiden yhdenvertaisuus kärsii, kun maakunnilla on tarjolla hyvin eritasoiset palvelut rahoituksen riittävyydestä riippuen. Myös yksityisten yritysten, jotka näitä palveluita tarjoavat, määrä vaihtelee eri maakunnissa.  

Esityksen mukaan maakunnat eivät voi hankkia palveluita myöskään kunnilta tai tuottaa niitä yhteistyössä kuntien kanssa, ellei kuntien palvelutoimintaa ole yhtiöitetty. Monilla kunnilla on nykyisin erilaisia ja hyväksi todettuja malleja yrittäjien ja työnhakijoiden palveluiden toteuttamiseen, ja näiden tulevaisuus on uudessa maakuntamallissa kyseenalainen. Olemassa olevien toimivien toimintatapojen ja kokeilujen tulevaisuus tulisi turvata mahdollistamalla maakuntien ja kuntien yhteistyö palveluiden järjestämisessä.  

Maakunnille ei esitetyssä mallissa ole luotu riittäviä kannustimia työllisyyden hoitoon. Esitetyssä ratkaisussa maakunta saa sitä enemmän rahaa, mitä enemmän siellä on työttömiä. Voi syntyä tilanne, jossa maakunnilla ei ole taloudellista kannustinta hoitaa työllisyyttä eikä kunnilla taas ole tähän keinoja. 

Erityisen vaikeassa asemassa ovat vaikeasti työllistyvät ja pitkäaikaistyöttömät. Hallituksen esityksen vaikutusarvion mukaan tämän ryhmän palveluja tuottavia yrityksiä ei juurikaan ole. Yksityisillä yrityksillä ei ole kokemusta tämän ryhmän palveluiden tuottamisesta. Palveluiden tarve on usein pitkäaikainen ja tulosten saaminen epävarmaa. Henkilöt tarvitsevat myös usein monialaista palvelua, myös sosiaali- ja terveyspalveluita, työllistyäkseen.  

Vaikeasti työllistyvien ja pitkäaikaistyöttömien palveluissa avainasemassa tulee olemaan asiakasohjaus. Tulisi varmistaa se, että ohjaus on selkeästi jonkun tahon vastuulla, kuten maakunnan, joka kykenee varmistamaan, että asiakkaan palvelukokonaisuus on tarkoituksenmukainen ja yksilöllisesti räätälöity. Vaarana on, että palveluiden pirstaloitumisen vuoksi millään taholla ei ole kokonaiskuvaa asiakkaan palvelukokonaisuudesta, ja tämä jää näin ollen väliinputoajaksi. Kasvokkainen palvelu ja riittävä määrä henkilökohtaisia tapaamisia on tärkeää erityisesti asiakkaille, joilla ei ole kykyä itse etsiä ja valita itselleen sopivat palveluntuottajat.  

Palvelukokonaisuuksien osalta tärkeää on varmistaa, että eri toimijoilla on pääsy yhteiseen tietojärjestelmään ja asiakastietoon. Vihreä eduskuntaryhmä yhtyy talousvaliokunnan kantaan, jonka mukaan tulee välttää toimintojen jakoa osiin tavalla, joka johtaisi kokonaiskuvan pirstaloitumiseen. Vihreä eduskuntaryhmä katsoo talousvaliokunnan tapaan, että tähän haasteeseen voidaan vastata toimintamallien ja erityisesti tietojärjestelmien yhtenäistämisellä ja yhdenmukaistamisella. Samalla on varmistettava, että ne asiakkaat, joiden kyky käyttää sähköisiä palveluita on jollain tavalla rajoittunut, saavat jatkossakin tarvitsemansa kasvokkaisen palvelun.