Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki julkiseen keskusteluun osallistuvien henkilöiden suojelemisesta rajat ylittäviltä häirintäkanteilta. Tällaisia eivät olisi jatkossa rikosasiat tai sellaiset riita-asiat, joilla ei ole rajat ylittäviä vaikutuksia. Tällä pannaan täytäntöön Euroopan unionin niin sanotun SLAPP-direktiivin vaatimukset. SLAPP tulee sanoista strategic lawsuit against public participation. Uuden lain tarkoituksena on suojata julkiseen keskusteluun osallistuvia henkilöitä, kuten toimittajia, sellaisilta siviilikanteilta, joilla heitä pyritään rankaisemaan julkiseen keskusteluun osallistumisesta tai vaientamaan heitä jo ennalta. Tällaisia kanteita kutsutaan SLAPP-kanteiksi, ja niitä direktiivi ja sen täytäntöönpanolaki pyrkivät ehkäisemään.
SLAPP-kanne on kanne, jossa ei oikeastaan tavoitella aitoa oikeussuojaa. Siinä on kysymys siitä, että tuomioistuimen puoleen käännytään siksi, että jotain oikeaa tai todellista oikeutta olisi loukattu. Kanteella pyritään aiheuttamaan ajanhukkaa, mainehaittaa ja oikeudenkäyntikustannuksia vastaajalle. Tarkoitus voi olla esimerkiksi peitellä omia väärinkäytöksiä tai rangaista sitä tahoa, joka haluaa nämä paljastaa. SLAPP-kanteessa voisi olla kyse tilanteesta, jossa toimittaja tekee tutkivan artikkelin monikansallisen suuryrityksen epäeettisistä toimintatavoista ja kyseinen yritys nostaa kanteen toimittajaa vastaan pelottelumielessä. Oikeusprosessit voivat aiheuttaa kohteelle merkittäviä kustannuksia, jopa vuosia kestävän oikeudenkäynnin. Tällaisella kanteella valjastetaan tuomioistuinlaitoksen rattaat väärään tarkoitukseen.
Monessa Euroopan maassa SLAPP-kanteet ovat viime vuosina yleistyneet. Suomessa niitä juurikaan ei ole ollut. Yksi syy tähän on se, että meidän prosessisääntömme eivät samalla tavalla mahdollista SLAPP-kanteita kuin joissakin muissa maissa. Ylivoimainen valtaosa eurooppalaisista SLAPP-kanteista on kunnianloukkausjuttuja, jotka ovat Suomessa rikosasioita. Suomalaisten kannalta direktiivin tärkein merkitys saattaakin käytännössä olla se, että jatkossa direktiivin määräykset suojelevat suomalaisia muissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa mahdollisilta SLAPP-kanteilta.
SLAPP-kanteen vastaisia lakeja on aiemmin säädetty Pohjois-Amerikassa ja Australiassa, joissa kanteita on esiintynyt erityisesti ympäristöoikeudellisessa viitekehyksessä. Euroopassa SLAPP-vastaiselle lainsäädännölle on EU-lainsäädännön puitteissa pontimena toiminut maltalaisen tutkivan toimittajan Galizian tapaus. Hän paljasti korruptiota ja järjestäytynyttä rikollisuutta Maltalla, minkä seurauksena häntä vastaan nostettiin yli 40 kannetta niin Maltalla kuin muissakin EU-maissa Nämä kanteet olivat pääosin poliitikkojen ja liikemiehien nostamia kunnianloukkaussyytteitä, joiden tarkoituksena oli hiljentää toimittajia taloudellisella ja henkisellä painostuksella. Galizia murhattiin autopommi-iskussa vuonna 2017, ja oikeusjutut ovat toimineet keskeisenä katalysaattorina juuri tämän direktiivin kehittymiselle.
Tässä laissa säädettäisiin suojakeinoista, joita tällaisen kanteen vastaajalla olisi jatkossa käytössään. Vastaaja voisi muun muassa vaatia kanteen hylkäämistä ilmeisen perusteettomana. Vastaaja voisi lisäksi vaatia, että kantaja asettaa vakuuden hänen oikeudenkäyntikulujensa korvaamista varten. Lisäksi säädettäisiin uudesta seuraamuksesta, niin kutsutusta häirintäkannemaksusta, jonka tuomioistuin voisi harkintansa mukaan määrätä, jos kantajan katsotaan panneen vireille väärinkäyttöön perustuvan oikeudenkäynnin. Maksu olisi vähimmillään 1 000 ja enintään 50 000 euroa. Vielä säädettäisiin erilaisten yhdistysten ja järjestöjen oikeudesta tukea vastaajaa oikeudenkäynnissä tulemalla siinä kuulluksi, kuten direktiivi edellyttää.
Julkiseen keskusteluun osallistuvien henkilöiden suojeleminen perusteettomilta kanteilta suojelee julkista keskustelua. Toisaalta tämä on jatkuvaa punnintaa myös sananvapauden osalta. Vapaa julkinen keskustelu kaikille osapuolille takaa sen, että jokainen voi vapaasti ja monipuolisesti keskustella ja jakaa tietoa — toki sen tulee olla myös oikeaa. Mutta väärinkäytösten, kuten korruption, paljastamisen pitää olla helppoa ja siinä pitää voida avata ne asiat ilman pelkoa, että saa kanteita niskaansa, ja tällä yritetään juuri puuttua tähän.
Direktiivissä valitut suojakeinot kuitenkin sopivat melko huonosti meidän kansalliseen oikeuteemme. Suojakeinoihin liittyy mahdollisuus käyttää niitä väärin ja perusteettomasti asioissa, joilla ei ole mitään tekemistä SLAPP-kanteiden kanssa. Näin on mahdollista sotkea ja viivästyttää oikeudenkäyntiä ja aiheuttaa tarpeettomia oikeudenkäyntikuluja. Tämä on syy sille, että uutta lakia sovellettaisiin hallituksen esityksen mukaan ainoastaan niissä asioissa, joihin direktiivi sananmukaisesti velvoittaa, siis riita-asioissa, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia. Lakia ei siis sovelleta rikosasioihin eikä sellaisiin riitajuttuihin, joilla ei ole rajat ylittäviä vaikutuksia, eikä juttuihin, joilla ei ole minkäänlaisia kytköksiä Suomen ulkopuolelle.
Toinen syy on se, kuten sanoin aikaisemmin, että Suomessa SLAPP-kanteet eivät ole olleet ongelma, hieno asia tämä, ja siksi ei ole järkevää monimutkaistaa oikeudenkäyntisääntöjämme tarpeettomasti, ja oikeusministeriö toki seuraa tätä tilannetta.
Tämän uuden lain ehdotetaan tulevan voimaan 7.5., joka on takaraja direktiivin kansalliselle täytäntöönpanolle. Tämä onkin jo lakivaliokunnan käsittelyssä, ja toivon tälle tietysti huolellista ja hyvää käsittelyä. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Seuraavaksi puhujalistaan, edustaja Hänninen.