Arvoisa rouva puhemies! Nämä kaksi hallituksen esitystä tuovat jälleen meille käsittelyyn leikkauksia, jotka kohdistuvat tavallisiin ihmisiin. Sairausvakuutuslainsäädäntöön ja Kela-korvauksiin kohdistuvista säästöistä nimenomaan sairaisiin, vammaisiin ja vanhuksiin pahimmin varmaankin osuvat käsittelyssä olevat lääkekorvauksien ja matkakorvausten heikennykset. Hallitus säästää 150 miljoonaa lääkekorvauksissa ja aikaistaa myös aiempia päätöksiä siten, että säästöistä 50 miljoonaa tuleekin jo ensi vuodelle ja säästöt näin ollen ovat mittaluokaltaan 10 prosenttia Kelan korvauksista.
Nyt käsittelyssä olevassa esityksessä vuotuinen alkuomavastuu lääkekorvauksista nousee 45 eurosta 60 euroon ja ylemmän erityiskorvausluokan lääkekohtaiset omavastuut myös nousevat. Näin ollen omavastuu voisi nousta lähes 200 euroa ja yli 100 euron nousu koskisi 750 ihmistä. Ehdotukset lisäisivät noin 170 700 henkilön lääkekuluja noin 50—100 euroa vuodessa.
Nämä ihmiset ovat niitä, jotka sairastavat paljon, ja heillä on myös usein useita pitkäaikaissairauksia. He ovat niitä meidän ikääntyneitä isiämme ja äitejämme. Paljon sairastavat ovat myös yleensä pienituloisia eläkkeensaajia, juuri niitä, joita kurittaa myös hallituksen esitys korottaa matkakustannusten omavastuuta yhdensuuntaisen matkan osalta nyt 16 eurosta 25 euroon. Ja kun mennään, niin pitää myös tulla sieltä lääkäristä pois, ja se on sitten 50 euroa kertalaakista. Nämä ihmiset ovat niitä, joita kuritetaan myös eläkkeensaajan asumistuen leikkauksella ja nyt negatiiviseksi muodostuneella indeksillä, joka siis pienentää kaikkia KEL-indeksiin sidottuja etuisuuksia.
Nämä hallituksen esitykset tulevat pala palalta. Tosin täytyy sanoa, että tässä esityksessä jollain tavalla oli kuvattu sitä, miten nämä kohdistuvat myös pienituloisiin ja paljon sairastaviin ihmisiin. Mutta kyllä nämä vaikutusarviot voisivat olla kattavampia ja niiden pitäisi olla kattavampia ja niiden pitäisi myös olla perusteellisempia.
Näissä esityksissä ei ole vielä kaikki:
Hallitus aikoo myös nostaa palvelumaksuja, mikä kohdistuu jälleen pitkäaikaissairaisiin, työkyvyttömiin ja niihin ihmisiin, joiden terveyttä ja hyvinvointia piti vahvistaa, kuten hallitusohjelmassakin todetaan. Leikkausten sijaan pitäisikin lääkehuollossa katse kääntää nimenomaan rationaaliseen lääkehuoltoon ja sen kehittämiseen. Lääkehoidon toimivuudessa ja esimerkiksi lääkehävikin vähentämisessä olisi paljon parantamisen varaa, ja siihen onkin erilaisilta asiantuntijatahoilta esityksiä tullut. Nyt pitäisi olla malttia käydä siihen käsiksi, jatkaa sitä työtä, mitä aiempien hallitusten toimesta on jo pitkään tehty, jotta voidaan lääkekuluja hillitä.
Hallitus aikoo myös lakkauttaa Aura-kuntoutuksen ennen kuin se ehti edes astua voimaan. Tällä tavoitellaan 20,6 miljoonan euron säästöjä, joista valtion osuus on sitten 6 miljoonaa euroa. Tämä Aura-kuntoutushan on ainoa muoto, jolla voidaan vastata työssä käyvän väestön työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseen ja parantamiseen. Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistusta pitäisikin tarkastella, nyt tulevaa uutta sote-uudistusta, ja sitä ennen ei pitäisi lähteä tekemään tällaisia harkitsemattomia leikkauksia kuntoutukseen.
Hallitus ottaa vielä takapakkia myös isien kannustamisessa hoitovapaille. Työn ja perheen yhteensovittamista heikennetään alentamalla 30 päivän ajalta maksettavaa korotettua vanhempainpäivärahaa ja rajaamalla vanhempainvapaakausilta karttuvaa lomaoikeutta. Hallitus on esittänyt tasa-arvovaikutuksiltaan hyvin kyseenalaista työnantajalle tulevaa 2 500 euron äitiyspakettia, jonka kustannukset voivat nousta kymmeniin miljooniin euroihin vuosittain. Korotetun isyysrahan leikkaus on myös tasa-arvon kannalta ongelmallinen, ja se voi vähentää isien isyysrahan käyttöä ja sysätä vastuun entistä enemmän äideille. Esitys kohtelee pitkiä isyysvapaita pitävien miesten työnantajia epätasa-arvoisesti eikä kannusta lainkaan hoitovastuun tasaamiseen perheissä. Parempi vaihtoehto olisi esimerkiksi isyysvapaan pidentäminen tai äitiyspäivärahan 90 prosentin korvausasteen jatkaminen 56 päivästä noin kahdella viikolla kattamaan TESin yleisesti sovittu palkallisen vapaan, joka on 3 kuukautta. Tästä kustannusarvio olisi 13 miljoonaa euroa. — Kiitos.