Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on nyt hallituksen esitys eduskunnalle energiaverotuksesta. Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä katsoo, että me voisimme saavuttaa yhteiskuntana merkittäviä etuja hallituksen esitykseen nähden lisäämällä uusiutuvan energian hyödyntämistä. Vähennämme tarvetta energiantuontiin eli lisäämme omavaraisuutta, edistämme kiertotaloutta, torjumme ilmastonmuutosta ja kehitämme uusia vientituotteita. Energia-avustuksilla tuetaan toimenpiteitä, joilla parannetaan energiataloutta tai otetaan lämmityksessä käyttöön uusiutuvaa energiaa.
Kun vuonna 2004 tehtiin päätös päästökaupasta, syntyi tilanne, jossa sähköenergian hinta nousi ja päästökaupan ulkopuoliset vesi- ja ydinvoimalat saivat ansiotonta hyötyä, koska hintajärjestelmän takia nekin saavat korkeampaa hintaa tuottamastaan sähköstä. Kataisen hallitus teki esityksen windfall-verosta, jolla osa tästä arvonnoususta pyrittiin leikkaamaan valtiolle. Kataisen hallituksen esitys ei kuitenkaan edennyt, koska komissio ei saanut valmiiksi arvioitaan siitä, onko esitys tukisääntöjen mukainen. Mikäli komission arvio on myönteinen, on windfall-vero syytä toteuttaa. Kataisen hallituksen esittämä veromalli tosin olisi kohdistunut liian painotetusti vanhoihin vesivoimaloihin. Siksi painopiste windfall-verossa tulee siirtää vanhoihin ydinvoimaloihin. Näin kerättäisiin 50 miljoonan euron verotulot.
Arvoisa puhemies! Valiokunta puolsi vuosi sitten kaivosalan verotuen karsintaa koskenutta esitystä, eikä esiin ole tullut sellaisia perusteluja, joista johtuisi muuta kuin mitä valiokunta silloin totesi pyrkimyksestä karsia ympäristölle haitallisia verotukia. Kaivostoiminta Suomessa on yleensä ottaen ollut kannattavaa, mikäli siinä ei ole tehty perustavanlaatuisia virheitä. Valtio tarvitsee heikossa taloustilanteessa lisää verotuloja, jotta ei jouduttaisi tekemään kipeitä leikkauksia tukea tarvitsevien, heikossa asemassa olevien ihmisten kohdalla.
Arvoisa rouva puhemies! Edellä olevan perusteella ehdotan, että valiokunnan mietinnön perustelutekstin 1. ja 22.—24. kappaleen tekstit muutetaan vastalauseessa olevan tekstin mukaisesti ja että 1., 3. ja 4. lakiehdotus hyväksytään muuttamattomina ja että 2. lakiehdotus hyväksytään muutettuna vastalauseessa olevan tekstin mukaisesti ja vielä että hyväksytään kaksi lausumaa. Lausuma kuuluu seuraavasti: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin, joilla lisätään kotimaisen uusiutuvan energian käyttöä ja parannetaan kotitalouksien mahdollisuuksia tehdä energiaremontteja siten, että kotitalousvähennystä investoinneista uusiutuvaan energiaan voi saada myös muihin kuin pientaloihin ja harkinnanvaraisen energia-avustuksen tulorajoja helpotetaan." Ja edelleen: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin, joilla saadaan aikaan windfall-vero hallituksen esityksen ja valiokunnan mietinnön mukaisena, mutta siten muutettuna, että veron painopiste siirretään vanhoihin ydinvoimalaitoksiin."