Arvoisa puhemies! Täytyy jo etukäteen myöntää, että tämän alan suurin asiantuntija en ole, mutta muistan aina, että kun tulin mukaan kuntapolitiikkaan, niin ensimmäinen neuvo, jonka vähän varttuneemmalta kollegalta sain, liittyi siihen, että koskaan ei kannata omia käsiään sotkea roskapussiin. Tämä liittyy siihen, että tämä keskustelu jätelain ympärillä jokaisessa kunnassa — ja jokainen kuntapäättäjä sen varmaan tietää — on ollut ikuisuuskysymys. Aina kun kysytään siitä, kuka vastaa kansalaisen roskapussin viemisestä loppusijoituspaikkaan, meni se sitten kierrätettäväksi tai jonnekin muualle, niin siitä syntyy kohtuullisen vilkas poliittinen keskustelu eri puolilla Suomea, ja tämähän on näkynyt myös valtakunnanpolitiikassa. Sellaista vaalikautta ei taida olla, jolloin kulloinenkin hallitus ei ole jätelakia muuttanut joltakin osin. Tähän kysymykseen minusta kehkeytyy ehkä tämänkin hallituksen esityksessä se suurin kritiikki, että kun jälleen lähdetään näitä jätelain vastuita nyt sitten muuttamaan kohtuullisen pienen ajan jälkeen siitä, kun edellisen kerran on vastuita muutettu, niin en pidä sitä tämän kokonaisuuden kannalta järkevänä enkä sen kannalta järkevänä, että tätä asiakokonaisuutta elikkä jätteiden kierrätystä, koko kiertotaloutta kyettäisiin yhteiskunnassa systemaattisesti ja pitkäjänteisesti kehittämään. Tässä omassa puheenvuorossani haluan kyllä yhtyä niihin huomioihin, jotka edellä edustaja Mikkonen myös kävi hyvin lävitse.
Arvoisa puhemies! Se konkreettinen muutoshan, joka tässä esityksessä tehdään, liittyy todella nyt näiden tiettyjen sote-kiinteistöjen jätteiden osalta siihen, että jatkossa nämä kiinteistöjen omistajat — ovat ne sitten hyvinvointialueita tai muita toimijoita, jotka ovat näiden jätteiden haltijoita — vastaavat niiden kierrätyksestä, ja kunnan vastuuta tässä rajataan pois. Niin kuin noista valiokunnankin saamista lausunnoista voi hyvin lukea, tätä kokonaisuutta, tätä esitystä, on vahvasti varsinkin kuntatoimijoiden puolelta vastustettu. Yhdyn kyllä siihen kritiikkiin, koska nimenomaisesti tämä kyllä hankaloittaa nyt tämän koko jätehuollon strategista kehittämistä siihen suuntaan, että myös kiertotalouden tavoitteet yhteiskunnassamme toteutuvat.
Senpä takia päädyn siihen, että vaikka jo alussa totesin, että koskaan ei pitäisi omia käsiään roskapussiin liata, koska siinä aina syntyy varmasti jotain uuttakin likaa, niin yhdyn kyllä niihin vastalauseessa esitettyihin näkemyksiin, jotka tässä salissa on jo tämän lain ensimmäisessäkin käsittelyssä tuotu ilmi.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Edustaja Asell, olkaa hyvä.