1 luku
Yleiset säännökset
1 §
Soveltamisala
Ilmailussa Suomen alueella noudatetaan tätä lakia,
jollei Euroopan unionin asetuksesta tai Suomea sitovasta kansainvälisestä velvoitteesta
muuta
johdu.
Jollei Suomea sitovasta kansainvälisestä velvoitteesta
muuta johdu:
1) tätä lakia noudatetaan myös
Suomen alueen ulkopuolella ilmailussa suomalaisella ilma-aluksella
tai Suomessa myönnetyn lentotoimintaluvan nojalla;
2) 4, 10, 13, 14 ja 16 lukua sekä 153 ja 154 §:ää sovelletaan
suomalaiseen lennonvarmistuspalvelun tarjoajaan myös Suomen
alueen ulkopuolella;
3) 3, 4, 5 ja 13 luvun sekä 170 §:n
säännöksiä noudatetaan ilmailussa
ulkomaisella ilma-aluksella myös Suomen alueen ulkopuolella,
jos yksittäisen ilma-aluksen ja sen miehistön
osalta lentoturvallisuuden tai lentotoiminnan harjoittamisen valvonta
on asianmukaisin sopimuksin siirretty Liikenteen turvallisuusvirastolle
ja jos tällaista ilma-alusta vuokra- tai muun sen kaltaisen
sopimuksen perusteella hallitsevan käyttäjän
asuin- tai kotipaikka taikka pääasiallinen toimipaikka
on Suomessa.
Sen estämättä, mitä 1 ja
2 momentissa säädetään, 59 §:ää ja
178 §:n 10 kohtaa sovelletaan, jos ilma-aluksen
ensimmäinen saapumispaikka on Suomen alueella.
2 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) Chicagon yleissopimuksella kansainvälisen
siviili-ilmailun yleissopimusta (SopS 11/1949);
2) ECAC:lla Euroopan siviili-ilmailukonferenssia;
3) Eurocontrolilla lennonvarmistusalan yhteistyöstä tehdyssä kansainvälisessä yleissopimuksessa
(Eurocontrol) (SopS 70/2000) tarkoitettua Euroopan lennonvarmistusjärjestöä;
4) EASA-asetuksella yhteisistä siviili-ilmailua
koskevista säännöistä ja Euroopan
lentoturvallisuusviraston perustamisesta sekä neuvoston
direktiivin 91/670/ETY, asetuksen (EY) N:o 1592/2002
ja direktiivin 2004/36/EY kumoamisesta annettua
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 216/2008;
5) slot-asetuksella lähtö-
ja saapumisaikojen jakamista yhteisön lentoasemilla koskevista
yhteisistä säännöistä annetun
neuvoston asetuksen (ETY) N:o 95/93 muuttamisesta annettua
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 545/2009;
6) ilma-aluksella laitetta, jota kannattavat
ilmakehässä muut ilman reaktiot kuin ilman reaktiot
maan tai veden pintaa vastaan;
7) kelpuutuksella lupakirjaan tai kelpoisuustodistukseen
liitettyä erityistä ehtoa, rajoitusta tai oikeutta;
8) huollolla ilma-aluksen tai ilma-aluksen osan
kaikkea perushuoltoa, korjausta, tarkastusta, muutosta tai vian
korjausta tai niiden yhdistelmiä, lukuun ottamatta lentoa
edeltävää tarkastusta;
9) lentotoimintaluvalla EASA-asetuksen 8 artiklan
2 kohdassa tarkoitettua lupaa, jolla osoitetaan, että lentotoiminnan
harjoittajalla on riittävät valmiudet ja keinot
täyttää turvallisesti oikeuksiinsa liittyvät
velvoitteet luvassa tarkoitetussa ilmailutoiminnassa;
10) sotilasilmailuviranomaisella ilmavoimien
esikunnan yhteydessä toimivaa sotilasilmailun viranomaisyksikköä;
11) sotilasilmailulla sotilaallisessa tarkoituksessa harjoitettavaa ilmailua tai
ilmailua sotilasilma-aluksella;
12) sotilasilma-aluksella ilma-alusta, joka
on merkitty sotilasilma-alusrekisteriin;
13) yhteistoimintalentoasemalla lentoasemaa,
jolla ilmaliikennepalvelu on pysyvästi järjestetty
ja jolla on siviili-ilmailun lisäksi pysyvästi
puolustusvoimien joukkoja, johtoelimiä ja rakennelmia;
14) sotilaslentoasemalla lentoasemaa, jolla ilmaliikennepalvelu
on pysyvästi järjestetty ja jota ylläpidetään
ainoastaan sotilasilmailua varten;
15) sotilaslentopaikalla maa-aluetta, joka
on järjestetty tilapäisesti käytettäväksi
ainoastaan sotilasilmailun lentoonlähtöjä tai
laskuja varten; sotilaslentopaikka voi olla puolustusvoimien tilapäisesti
käyttöönottama lentopaikka, varalaskupaikka
tai nousutie;
16) valtion ilmailulla ilmailua valtion ilma-aluksella;
17) valtion ilma-aluksella ilma-alusta, jota käytetään
Tullin, poliisin, rajavartiolaitoksen tai pelastustoimen tehtävien
suorittamiseen; valtion ilma-aluksella tarkoitetaan myös
ilma-alusta, jota käytetään muun kuin
tässä ja 11 kohdassa tarkoitetun valtion tehtävän
suorittamiseen;
18) jäsenvaltiolla Euroopan unionin
jäsenvaltiota;
19) kolmannella maalla muuta kuin Euroopan
unionin jäsenvaltiota;
20) lentopaikalla määriteltyä aluetta,
joka sijaitsee maalla tai vedessä taikka maalla olevalla kiinteällä tai
merellä olevalla kiinteällä tai kelluvalla
rakennelmalla ja jota on tarkoitus käyttää kokonaan
tai osittain ilma-alusen saapumista, lähtemistä ja
maassa tai vedessä liikkumista varten;
21) lennokilla lentämään
tarkoitettua laitetta, jonka mukana ei ole ohjaajaa ja jota käytetään harraste-
tai urheilutarkoitukseen;
22) miehittämättömällä ilma-aluksella ilma-alusta,
joka on tarkoitettu lentämään ilman ilma-aluksessa
mukana olevaa ohjaajaa;
23) kauko-ohjatulla
ilma-aluksella miehittämätöntä ilma-alusta,
jota ohjataan kauko-ohjauspaikasta;
24) ilmatilan hallintayksiköllä ilmatilan
joustavaa käyttöä koskevista yhteisistä säännöistä annetussa
komission asetuksessa (EY) N:o 2150/2005 (FUA-asetus) tarkoitettua
yksikköä, joka vastaa yhden tai useamman jäsenvaltion vastuulla
olevan ilmatilan päivittäisestä hallinnasta.
Lentopaikkaan kuuluvat:
1) vesialueilla liikennealueeseen liittyvät
laituri- tai muut rantautumispaikat;
2) pelastustiestö ja ne suoja-, esterajoitus-
tai muut alueet, joita lentopaikan ylläpito, käyttäminen
ja turvavalvonta edellyttävät;
3) lentopaikan toiminnan kannalta tarpeelliset rakennukset,
rakennelmat ja laitteet.
3 §
Toimivaltainen viranomainen
Sen lisäksi, mitä tässä laissa
säädetään Liikenteen turvallisuusviraston
tehtävistä, virasto toimii seuraavissa Euroopan
unionin säädöksissä tarkoitettuna
toimivaltaisena kansallisena viranomaisena:
1) pääsystä maahuolinnan
markkinoille yhteisön lentoasemilla annettu neuvoston direktiivi 96/67/EY
(maahuolintadirektiivi);
2) yhteisistä siviili-ilmailun turvaamista
koskevista säännöistä ja asetuksen
(EY) N:o 2320/2002 kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin
ja neuvoston asetus (EY) N:o 300/2008 (turva-asetus)
ja sen nojalla annetut asetukset;
3) yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan toteuttamisen
puitteista (puiteasetus) annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston
asetus (EY) N:o 549/2004;
4) lennonvarmistuspalvelujen tarjoamisesta yhtenäisessä eurooppalaisessa
ilmatilassa (palveluntarjonta-asetus) annettu Euroopan parlamentin
ja neuvoston asetus (EY) N:o 550/2004 (palveluntarjonta-asetus);
5) eurooppalaisen ilmaliikenteen hallintaverkon yhteentoimivuudesta
(yhteentoimivuusasetus) annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus
(EY) 552/2004;
6) EASA-asetus sekä sen nojalla annetut Euroopan
komission asetukset;
7) poikkeamien ilmoittamisesta siviili-ilmailun alalla
annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/42/EY (poikkeamadirektiivi).
Sen lisäksi, mitä jäljempänä tässä laissa
säädetään kuluttajaviranomaisten
toimivallasta, Liikenteen turvallisuusvirasto toimii seuraavien asetusten
mukaisena toimivaltaisena viranomaisena:
1) matkustajille heidän lennolle pääsynsä epäämisen
sekä lentojen peruuttamisen tai pitkäaikaisen
viivästymisen johdosta annettavaa korvausta ja apua koskevista
yhteisistä säännöistä sekä asetuksen
(ETY) N:o 295/91 kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin
ja neuvoston asetus (EY) N:o 261/2004;
2) vammaisten ja liikuntarajoitteisten henkilöiden
oikeuksista lentoliikenteessä annettu Euroopan parlamentin
ja neuvoston asetus (EY) N:o 1107/2006.
Lisäksi Liikenteen turvallisuusvirasto vastaa niistä viranomaistehtävistä,
joista säädetään slot-asetuksessa.
Liikenteen turvallisuusvirasto toimii myös Suomen kansainvälisissä liikennesopimuksissa
tarkoitettuna
ilmailuviranomaisena, josta säädetään
173 §:ssä.
Poiketen siitä, mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään,
poliisimiehelle luvan tai hyväksynnän myöntää poliisitoiminnasta
vastaavan yksikön päällikkö,
rajavartiomiehelle rajavartiolaitoksen hallintoyksikön
päällikkö ja tullimiehelle Tulli.
4 §
Suomen ilmailun turvallisuusohjelma
Liikenteen turvallisuusvirasto laatii ja vahvistaa kansallisen
ilmailun turvallisuusohjelman ottaen huomioon Chicagon yleissopimuksessa
tarkoitetut standardit sekä Euroopan unionin ilmailun turvallisuusohjelman.
Ilmailun toimijoiden on otettava toiminnassaan huomioon kansallinen
ilmailun turvallisuusohjelma ja siihen liittyvät tavoitteet
sekä niiden seuranta.
5 §
Lentosääntöjä koskevien
määräysten antaminen
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa Chicagon yleissopimuksessa
tarkoitetun standardin edellyttämät lentosääntöjä koskevat
tarkemmat määräykset siitä,
miten Euroopan unionissa annettuja lentosääntöjä sovelletaan
Suomessa. Liikenteen turvallisuusviraston on sovittava puolustusvoimien
kanssa näistä määräyksistä siltä osin
kuin ne liittyvät sotilasilmailun toimintaedellytyksiin.
Edellä 1 momentissa tarkoitetuista säännöistä ja
määräyksistä voi sotilasilmailussa
poiketa:
1) alueellista valvontatehtävää suorittava ilma-alus;
2) puolustusvoimille säädettyjä muita
kuin koulutukseen tai harjoittelemiseen liittyviä tehtäviä suorittava
ilma-alus;
3) alueella, joka on erotettu yksinomaan sotilaskäyttöön.
Vastuu poikkeavan menettelyn turvallisuudesta on puolustusvoimilla.
Puolustusvoimat sopii Liikenteen turvallisuusviraston kanssa siitä, miten
ilmaliikennepalvelun tarjoajalle annetaan ohjeet näistä poikkeavista
menettelyistä.
Sotilasilmailussa puolustusvoimat antaa 2 momentissa
mainittuun toimintaan liittyvät määräykset.
Näiden osalta ylin määräysvalta
on ilmavoimien komentajalla.
6 §
Sotilasilmailu
Sen lisäksi, mitä 5 §:ssä säädetään,
puolustusvoimat voi antaa maanpuolustuksen järjestämiseksi
ja puolustusvoimille säädettyjen tehtävien hoitamiseksi
omaa sotilasilmailutoimintaansa ja kansainvälistä sotilasilmailua
Suomessa koskevia määräyksiä sotilasilmailusta
siten kuin jäljempänä säädetään.
Sotilasilmailuviranomainen voi antaa sotilasilmailun
lentoturvallisuuden varmistamiseksi kansallista sotilasilmailua
ja kansainvälistä sotilasilmailua Suomessa koskevia
määräyksiä siten kuin jäljempänä säädetään.
Jollei tässä laissa toisin säädetä,
sotilasilmailuviranomainen rinnastetaan Liikenteen turvallisuusvirastoon
silloin, kun kyse on yksinomaan sotilasilmailun lentoturvallisuutta
koskevista asioista.
Ilmavoimien komentaja vastaa sotilasilmailun toimeenpanosta
ja turvallisuudesta.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin
sotilasilmailuviranomaisesta.
7 §
Sotilasilmailua koskevat tarkennukset ja poikkeukset
Sotilasilmailuun sovelletaan tämän
lain säännöksiä seuraavin tarkennuksin
ja poikkeuksin:
1) sotilasilmailuviranomainen pitää 2
luvun mukaisia rekistereitä sotilasilmailun osalta ja päättää rekisterien
muodosta ja sisällöstä; sotilasilmailun
rekistereihin ei sovelleta, mitä 26 ja 28 §:ssä säädetään
tietojen luovuttamisesta;
2) sotilasilma-alus merkitään kansallistunnuksella
ja erityistunnuksella;
3) sotilasilmailuviranomainen antaa määräykset
sotilasilmailun lentokelpoisuusvaatimuksista ja lentokelpoisuustodistuksen
antamisesta; sotilasilmailuviranomainen antaa suomalaisen sotilasilma-aluksen
tyyppihyväksyntätodistuksen;
4) sotilasilmailuviranomainen määrää sotilasilma-alusten
lentokelpoisuuden hallintaorganisaatiolle ja lennonvarmistusjärjestelmien suunnittelu-,
valmistus- ja huolto-organisaatiolle asetettavista vaatimuksista
sekä myöntää sotilasilmailussa
lentokelpoisuuteen ja lennonvarmistusjärjestelmiin liittyvät
luvat ja hyväksynnät;
5) sotilasilmailuviranomainen asettaa vaatimukset sotilasilma-alusten
ja lennonvarmistusjärjestelmien huoltohenkilöstön
koulutusorganisaatiolle;
6) sotilasilmailuviranomainen asettaa vaatimukset sotilasilmailun
tehtävissä työskentelevään
henkilöstöön kohdistettavalle kelpuutus-
ja lupamenettelylle;
7) sotilasilmailun henkilöstölle
myönnettävän lääketieteellisen
kelpoisuuden edellytyksenä on, että hakija täyttää sotilasilmailun
erityisestä vaativuudesta johtuvat lääketieteelliset, psykologiset
ja fysiologiset vaatimukset; puolustusvoimat antaa tarkemmat määräykset
lääketieteellisestä kelpoisuudesta;
8) puolustusvoimat antaa sotilasilmailuun liittyvän
lennon valmistelua ja suorittamista koskevat määräykset;
sotilasilmailuviranomainen antaa määräykset
sotilasilma-aluksessa mukana pidettävistä asiakirjoista;
9) ilmakuljetukseen ei vaadita erillistä lupaa sotilasilmailussa;
10) lentotyölupaa ei vaadita sotilasilma-aluksella
harjoitettavaan lentotyöhön; sotilasilmailuviranomainen
myöntää luvan puolustusvoimien tilauksesta
suomalaisella tai ulkomaisella siviili-ilma-aluksella tehtävään
lentotyöhön sekä asettaa lupia koskevat
vaatimukset;
11) sotilaslentokoulutukseen, jonka puolustusvoimat
itse antaa, ei vaadita lentokoulutuslupaa; koulutukseen liittyvät
määräykset antaa puolustusvoimat; puolustusvoimien
ulkopuolisen tahon antamaan sotilaslentokoulukseen vaaditaan sotilasilmailuviranomaisen
myöntämä lentokoulutuslupa; lupia koskevat
vaatimukset asettaa sotilasilmailuviranomainen;
12) sotilasilmailun lentonäytös-
ja lentokilpailuluvan antaa puolustusvoimat; lentonäytöslupaa
tai lentokilpailulupaa ei vaadita sotilasilmailun esittelyyn tai
yksittäiseen taitolentoesitykseen, jonka puolustusvoimat
toteuttaa suomalaisella sotilasilma-aluksella sotilasmääräysten
mukaisesti; lupia koskevat määräykset
antaa puolustusvoimat;
13) määräykset sotilaslentopaikkojen
ja yksinomaan sotilasilmailuun tarkoitettujen rakennelmien käytöstä antaa puolustusvoimat;
sotilasilmailuviranomainen asettaa sotilaslentopaikkojen rakentamiseen
ja lentotoimintaan liittyvät turvallisuusvaatimukset sekä myöntää luvat
ja hyväksynnät sotilaslentoasemien ja -lentopaikkojen
käyttöönottoon ja käyttöön;
14) Liikenteen turvallisuusviraston on sovittava puolustusvoimien
kanssa siviili-ilmailun turvaamiseen ja sotilasilmailun toimintaedellytyksiin
liittyvien vaatimusten yhteensovittamisesta lentoasemilla kuultuaan
lentoaseman pitäjää;
15) sotilasilmailun lentopalvelukseen osallistuvalla
henkilöstöllä on 102 §:n
1 momentissa tarkoitettu pääsylupa työtehtäviensä perusteella;
lentoasemilla liikkumista ja kulunvalvontaa varten tarvittavan henkilö-
tai miehistökortin antaa puolustusvoimat; lentoaseman pitäjän
on annettava sotilasilmailun lentopalvelukseen osallistuvalle henkilöstölle
ajolupa ja tarvittaessa siihen liittyvä koulutus;
16) puolustusvoimat antaa määräykset sotilasilmailun
lentomenetelmistä ja lennonvarmistuksesta; sotilasilmailuviranomainen
asettaa sotilasilmailun lentomenetelmien suunnittelun sekä lennonvarmistuksen
turvallisuusvaatimukset ja myöntää lentomenetelmiin
liittyvät luvat ja hyväksynnät; siviili-
ja sotilasilmailun yhteensovittamisen osalta puolustusvoimat kuulee Liikenteen
turvallisuusvirastoa;
17) sotilasilmailun aiheuttaman melun ja muiden päästöjen
tulee olla niin vähäisiä kuin sotilasilma-alusten
käyttötarkoitus ja toiminta huomioon ottaen on
mahdollista;
18) sotilasilmailuun ei sovelleta tämän
lain vakuuttamista koskevia säännöksiä;
19) 118 ja 125 §:ssä tarkoitetuista
tilanteista, jotka koskevat yksinomaan sotilasilmailua, ilmoitetaan
puolustusvoimille.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta sotilasilma-aluksen
merkitsemistä säädetään
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
8 §
Valtion ilmailu ja valtion ilma-aluksia koskevat poikkeukset
Tämän lain säännöksiä sovelletaan
valtion ilmailuun. Jollei lentoturvallisuuden kannalta ole estettä,
valtioneuvoston asetuksella voidaan yleisestä järjestyksestä ja
turvallisuudesta huolehtimiseksi säätää ilmailusta
valtion ilma-aluksella viranomaiselle määrätyn
tehtävän suorittamiseksi poikkeuksia 3 ja 4 luvun
säännöksistä.
Alueellista valvontatehtävää suorittava
tai muulta ilmailulta kielletyllä tai valtion ilmailua varten
tilapäisesti erotetulla alueella tehtävää suorittava
valtion ilma-alus voi poiketa lentosäännöistä ja
Liikenteen turvallisuusviraston antamista muista ilmailumääräyksistä,
milloin tehtävän luonne sitä edellyttää,
jos poikkeava menettely on suunniteltu ja toteutetaan siten, ettei lentoturvallisuutta
vaaranneta. Liikenteen turvallisuusviraston on sovittava rajavartiolaitoksen
kanssa niistä määräyksistä,
jotka liittyvät valtion ilmailun toimintaedellytyksiin.
Ilma-aluksen käyttäjän on sovittava Liikenteen
turvallisuusviraston kanssa poikkeavan menettelyn järjestelyn
periaatteista.
Valtion ilma-alus voidaan varustaa erikoislaittein, joiden hyväksynnästä,
käytöstä ja valvonnasta vastaa ilma-alusta
käyttävä viranomainen. Liikenteen turvallisuusvirasto
voi myöntää ilma-aluksen käyttötarkoituksen
edellyttämiä erikoisvarusteita koskevia yksittäisiä vähäisiä ja teknisiä poikkeuksia
tämän lain säännöksistä valtion
ilma-alukselle.
9 §
Eräitä muita ilma-aluksia ja laitteita koskevat poikkeukset
Tämän lain säännöksiä sovelletaan
tässä pykälässä tarkoitettuihin
ilma-aluksiin ja laitteisiin. Jos lentoturvallisuuden kannalta ei
ole estettä, Liikenteen turvallisuusvirasto voi myöntää 2—7
luvussa säädetystä vähäisiä poikkeuksia:
1) ultrakevyelle ilma-alukselle;
2) ilma-alukselle, jolla on selkeä historiallinen
merkitys;
3) ilma-alukselle, joka on erityisesti suunniteltu
tai muutettu tutkimus-, kokeilu- tai tieteellisiin tarkoituksiin;
4) harrasterakenteiselle ilma-alukselle;
5) alun perin sotilastarkoituksiin suunnitellulle ilma-alukselle.
Jäljempänä 2—4
ja 7 luvun säännöksiä ei sovelleta
seuraaviin ilma-aluksiin ja laitteisiin:
1) painopisteohjattu ultrakevyt lentokone tai moottoroitu
laskuvarjo;
2) liidin, jonka rakenteellinen massa yksipaikkaisena
on enintään 80 kilogrammaa tai kaksipaikkaisena
100 kilogrammaa, mukaan luettuna jaloilta lähtevät
liitimet;
3) muu ilma-alus, jonka rakenteellinen massa polttoaine
mukaan luettuna on enintään 70 kilogrammaa; tällä ei
kuitenkaan tarkoiteta miehittämätöntä ilma-alusta.
Jos lentoturvallisuuden kannalta ei ole estettä, Liikenteen
turvallisuusvirasto voi myöntää 2 momentissa
tarkoitetuille ilma-aluksille ja laitteille vähäisiä poikkeuksia
5 ja 6 luvun säännöksistä.
Miehittämätön ilma-alus saa poiketa
lentosäännöistä muulta ilmailulta
kielletyllä tai miehittämättömän
ilma-aluksen lennättämistä varten erotetulla
alueella, jos poikkeava menettely on suunniteltu ja toteutetaan
siten, ettei lentoturvallisuutta vaaranneta.
Jos turvallisuus- tai ympäristövaikutukset
sitä edellyttävät ja jos EASA-asetuksesta
ei muuta johdu, Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa 2 momentissa
tarkoitettuja ilma-aluksia ja laitteita sekä urheilulaskuvarjoa
ja nousuvarjoa samoin kuin harraste- ja urheilulennokkia koskevia
teknisiä, toiminnallisia sekä ohjaajalta edellytettävää tietoa,
taitoa, kokemusta ja ikää koskevia määräyksiä.
Tällaisia määräyksiä valmisteltaessa
on kuultava ilmailualan valtakunnallisia harrastejärjestöjä.
10 §
Oikeus ilmailuun Suomen alueella
Suomen alueella ilmailuun käytettävällä ilma-aluksella
on oltava Suomen tai muun Chicagon yleissopimukseen liittyneen valtion
kansallisuus tai erityinen Liikenteen turvallisuusviraston antama
lupa, jollei Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista
muuta johdu. Tämä vaatimus ei kuitenkaan koske
9 §:n 2 momentissa tarkoitettua ilma-alusta. Vieraan
valtion sotilasilma-aluksen ja valtion ilma-aluksen käytöstä Suomen
alueella säädetään aluevalvontalaissa (755/2000).
Liikenteen turvallisuusvirasto voi myöntää 1 momentissa
tarkoitetun luvan, jos kyseessä on:
1) ilma-aluksen tilapäinen liikenne valtiosta, joka
ei ole liittynyt Chicagon yleissopimukseen;
2) siirto-, koe-, esittely-, näytös-
tai kilpailulento rekisteröimättömällä ilma-aluksella;
3) rekisteröimättömän
ja miehittämättömän vapaan ilmapallon
yksi tai useampi lento;
4) 1—3 kohdassa tarkoitettuun ilma-aluksen käyttöön
rinnastettava ilma-aluksen käyttö.
11 §
Ilmailulta rajoitetut alueet ja vaara-alueet
Valtioneuvoston asetuksella voidaan rajoittaa ilmailua tai kieltää se
valtion johtamisen, maanpuolustuksen, rajavalvonnan, pelastustehtävien
tai varautumisen kannalta tärkeiden kohteiden ja alueiden
yläpuolella.
Liikenteen turvallisuusviraston määräyksellä tai
päätöksellä voidaan osoittaa
vaara-alueiksi alueita, joissa vaihtelevasti määräaikoina
saatetaan harjoittaa ilma-alusten lentoturvallisuuden vaarantavaa
toimintaa. Ilma-alusten lentoturvallisuuden vaarantavan toiminnan
alkamisesta ja loppumisesta on ilmoitettava aluelennonjohdolle.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi lentoturvallisuuden, maanpuolustuksen,
aluevalvonnan, poliisitoiminnan, pelastustehtävien, turvallisuustutkinnan
tai yleisen järjestyksen ja turvallisuuden sekä rajaturvallisuuden
ylläpitämiseksi välttämättömästä syystä rajoittaa
taikka kieltää ilmailun tietyllä alueella
enintään kahden viikon ajaksi. Oikeudesta puuttua
ilma-aluksen kulkuun välitöntä puuttumista
edellyttävissä tapauksissa säädetään
167 §:ssä.
FUA-asetuksessa tarkoitetun ilmatilan hallintayksikön
on tarkoituksenmukaiseksi katsomallaan tavalla rajoitettava tai
kiellettävä ilmailu tietyllä alueella:
1) pelastus-, poliisi- tai sotilasviranomaisen taikka
rajavartiolaitoksen tai Tullin tai lento- tai meripelastuskeskuksen,
säteilyturvakeskuksen tai ilmailuviranomaisen esityksestä enintään kolmen
vuorokauden ajaksi, jos se on välttämätöntä lentoturvallisuuden,
maanpuolustuksen, poliisitoiminnan, pelastustehtävien,
turvallisuustutkinnan tai yleisen järjestyksen ja turvallisuuden
taikka rajaturvallisuuden ylläpitämiseksi;
2) omasta aloitteestaan enintään
yhden vuorokauden ajaksi, jos tähän on poikkeuksellinen
ja erityisen painava lentoturvallisuuteen tai maanpuolustukseen
liittyvä syy.
Ilmatilan hallintayksikön on viipymättä ilmoitettava
Liikenteen turvallisuusvirastolle kiellosta tai rajoituksesta.
2 luku
Ilma-alus- ja lupakirjarekisterit
12 §
Luvun soveltamisala ja suhde muuhun lainsäädäntöön
Tätä lukua sovelletaan Liikenteen turvallisuusviraston
ilmailuviranomaisena ylläpitämiin ilma-alus- ja
lupakirjarekisteriin. Mitä tässä luvussa
säädetään lupakirjasta, koskee
myös kelpoisuustodistusta, kelpuutusta tai hyväksyntää sekä oikeutta
käyttää ilma-aluksia tai laitteita. Liikenteen
turvallisuusvirasto saa käyttää näitä rekistereitä sille lain mukaan kuuluvien
tehtävien
tai velvoitteiden hoitamisessa. Rekistereitä voidaan pitää automaattisen
tietojenkäsittelyn avulla.
Jollei tässä laissa toisin säädetä, ilma-alusrekisteriin
ja lupakirjarekisteriin merkittyjen tietojen salassapitoon ja niiden
luovuttamiseen sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta
annettua lakia (621/1999) ja muuhun henkilötietojen
käsittelyyn henkilötietolakia (523/1999).
13 §
Perustietojen tallettaminen rekistereihin
Lupien myöntämistä ja
niiden valvontaa sekä ilma-alusten rekisteröintiä varten
ilma-alus- ja lupakirjarekisteriin saa tallettaa luvan hakijasta ja
haltijasta sekä ilma-aluksen omistajasta, käyttäjästä,
jos ilma-aluksen käyttöoikeus on myönnetty
käyttäjälle vähintään
30 päivän ajaksi, edustajasta ja haltijasta seuraavat
yksilöintitiedot silloin, kun kyseessä on luonnollinen
henkilö:
1) nimi;
2) henkilötunnus tai sen puuttuessa syntymäaika;
3) syntymäkotikunta tai ulkomainen syntymäpaikka
ja syntymävaltio sekä kansalaisuus;
4) osoite ja muu yhteystieto sekä kotikunta;
5) äidinkieli tai asiointikieli;
6) tieto 30 §:ssä tarkoitetusta tietojen
luovuttamisen rajoittamisesta;
7) tieto henkilön kuolemasta.
Lupien myöntämistä ja
niiden valvontaa sekä ilma-alusten rekisteröintiä varten
ilma-alus- ja lupakirjarekisteriin saa tallettaa luvan hakijasta ja
haltijasta sekä ilma-aluksen omistajasta, käyttäjästä,
jos ilma-aluksen käyttöoikeus on myönnetty
käyttäjälle vähintään
30 päivän ajaksi, edustajasta ja haltijasta seuraavat
yksilöintitiedot silloin, kun kyseessä on oikeushenkilö:
1) nimi;
2) yritys- ja yhteisötunnus;
3) kotipaikka;
4) osoite- ja muut yhteystiedot;
5) tieto asiointikielestä.
Ilma-alusrekisteriin saa tallettaa sekä luonnollisesta
että oikeushenkilöstä 1 ja 2 momentissa
tarkoitettujen tietojen lisäksi tiedon konkurssista, velkajärjestelystä,
yrityssaneerauksesta tai takavarikosta sekä siitä,
jos lentoyhtiöön kohdistuu 166 §:n 1
momentissa tarkoitettu liikennöintiä koskeva rajoite.
14 §
Tietojen tallettaminen ilma-alusrekisteriin
Sen lisäksi, mitä 13 §:sä säädetään
henkilötietojen tallettamisesta, ilma-alusrekisteriin saa
tallettaa ilma-alusta koskevia tietoja seuraavasti:
1) tekniset tiedot ja yksilöintitiedot;
2) tiedon haltijan ja käyttäjän
hallintaoikeuden laadusta;
3) ilma-alusrekisteriin merkitsemispäivän;
4) tiedot ilma-aluksen vakuuttamisesta;
5) ilma-alukseen vahvistetut kiinnitykset ja niiden
uudistamiset, kuolettamiset ja etuoikeusjärjestyksen muutokset;
6) lentopaikan pitäjän tekemä kirjallinen
ilmoitus 165 §:n 2 momentin mukaisesta ilma-aluksen lähdön
estämisestä;
7) tiedon ilma-aluksen ulosmittauksesta; sekä
8) jos ilma-alus on anastettu, tiedon siitä.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa tarkempia määräyksiä ilmoituksen
tekemisestä sekä ilmoituksessa annettavista 1
momentin 1 ja 8 kohdassa tarkoitetuista tiedoista.
15 §
Tietojen tallettaminen lupakirjarekisteriin
Sen lisäksi, mitä 13 §:ssä säädetään
henkilötietojen tallettamisesta, lupakirjarekisteriin saa tallettaa
tietoja henkilöstä, joka on hakenut Liikenteen
turvallisuusvirastolta lupakirjaa, kelpoisuustodistusta, kelpuutusta
tai hyväksyntää tai jolla on tällainen
lupa. Lupakirjarekisteriin saa tallettaa tiedon myös henkilön
syyllistymisestä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen
ilmailussa, ilma-aluksen tai muun kulkuneuvon kuljettamisesta tai
ohjaamisesta rikoslain (39/1889) 23 luvussa tarkoitetulla
tavalla alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, alkoholin
tai muun huumaavan aineen käyttämisestä lentoturvallisuuteen
vaikuttavassa tehtävässä maaorganisaatiossa,
törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
tai ilmailurikkomuksesta. Lisäksi tietoja saa tallettaa
henkilöstä, johon liittyen on käynnissä edellä mainittuja tekoja
koskeva esitutkinta, syyteharkinta tai oikeudenkäynti.
Lupakirjarekisteriin saa tallettaa tietoja ilmailuun liittyvästä koulutuksesta.
Lupaa koskevaa päätöksentekoa ja
valvontaa varten rekisteriin saa lisäksi tallettaa lääkärintarkastuksia
ja terveydentilaa koskevat tarpeelliset tiedot.
Jos 2 momentissa tarkoitetuissa rekisteriin merkityissä tiedoissa
tapahtuu muutos, luvan haltijan on ilmoitettava siitä Liikenteen
turvallisuusvirastolle 14 päivän kuluessa. Muilta
osin Liikenteen turvallisuusvirasto on velvollinen pitämään
rekisteritiedot ajan tasalla. Liikenteen turvallisuusvirasto antaa
tarkemmat määräykset muutosten ilmoittamisesta.
16 §
Ilma-aluksen rekisteritunnus ja rekisteröimistodistus
Suomen kansallisuuden saamiseksi ilma-alus on merkittävä Suomen
ilma-alusrekisteriin tai sotilasilma-alusrekisteriin, ellei tässä laissa
jäljempänä toisin säädetä.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa ilma-alukselle rekisteritunnuksen sekä todistuksena
ilma-aluksen rekisteröinnistä rekisteröimistodistuksen
ja ilma-aluksen väliaikaisesta rekisteröinnistä väliaikaisen
rekisteröimistodistuksen.
Ilma-alus on merkittävä kansallisuus- ja rekisteritunnuksin.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tekniset määräykset
kansallisuus- ja rekisteritunnuksesta ja niiden merkitsemisestä.
17 §
Rekisteröintioikeus
Ilma-alus saadaan merkitä ilma-alusrekisteriin Suomessa,
jos ilma-aluksen omistajan, haltijan tai käyttäjän
asuinpaikka tai, jos tämä on oikeushenkilö,
kotipaikka on Euroopan talousalueeseen kuuluvassa
valtiossa, jollei Suomea sitovasta kansainvälisestä velvoitteesta
muuta johdu.
Jos ilma-aluksen omistajan, haltijan tai käyttäjän
asuinpaikka tai, jos tämä on oikeushenkilö,
kotipaikka on muussa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa
kuin Suomessa, rekisteröinnin edellytyksenä on
lisäksi, että ilma-aluksen pääasiallinen
lähtöpaikka on Suomessa. Tässä tarkoitetun
ilma-aluksen omistajalla, haltijalla tai käyttäjällä on
oltava toimivaltainen edustaja Suomessa.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi kuitenkin erityisestä syystä rekisteröidä ilma-aluksen
Suomessa, jos ilma-aluksella on riittävä toiminnallinen
yhteys Suomeen ja ilma-aluksen omistajalla, haltijalla tai käyttäjällä on
toimivaltainen edustaja Suomessa.
Ilma-alusta, joka on merkitty toisen valtion ilma-alusrekisteriin,
ei saa rekisteröidä Suomessa.
18 §
Rekisteröinnin hakeminen
Ilma-aluksen omistajan on haettava rekisteröintiä Liikenteen
turvallisuusvirastolta. Hakemuksessa on ilmoitettava 13 §:n
1 ja 2 momentissa sekä 14 §:n 1 ja 2
momentissa tarkoitetut tiedot ja siihen on liitettävä selvitys
saannosta tai ilma-aluksen hallinnan tai käyttöoikeuden perusteesta
ja siitä, että 17 §:ssä säädetty
oikeus merkitä ilma-alus rekisteriin Suomessa on olemassa.
19 §
Väliaikainen rekisteröinti
Liikenteen turvallisuusvirasto voi hakemuksesta erityisestä syystä rekisteröidä ilma-aluksen
väliaikaisesti siirto- ja koelentoja sekä miehistön
koulutusta varten.
Ilma-alusrekisteriin voidaan merkitä väliaikaisesti
myös rakenteilla oleva ilma-alus, jonka rakennustyö on
edistynyt niin pitkälle, että ilma-alus on tunnistettavissa.
20 §
Rekisteritiedoissa tapahtuneet muutokset
Ilma-aluksen omistajan on ilmoitettava Liikenteen
turvallisuusvirastolle muutoksesta ja liitettävä ilmoitukseen
muuttuneiden tietojen yksilöimiseksi ja todentamiseksi
riittävä selvitys, jos:
1) 13 §:n 1 tai 2 momentissa 14 §:n
1 tai 2 momentissa tarkoitetut ilma-alusrekisteriin talletettavat
tiedot muuttuvat;
2) 17 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitetuissa asuin-
tai kotipaikkaa tai 17 §:n 2 momentissa tarkoitettua
lähtöpaikkaa koskevissa rekisteröinnin
edellytyksissä tapahtuu muutos.
Jos ilma-alus on luovutettu 30 päivää pitemmäksi
ajaksi toiselle tämän omaan lukuun käytettäväksi,
luovuttajan on ilmoitettava siitä Liikenteen turvallisuusvirastolle.
Tässä momentissa tarkoitettuun ilmoitukseen on
liitettävä sopijapuolten allekirjoittama sopimus
tai ilmoitus tai jäljennös sellaisesta.
Ilma-aluksen omistaja, haltija tai käyttäjä voi omistus-,
hallinta- tai käyttöoikeutensa päätyttyä ilmoittaa
tätä koskevan tiedon talletettavaksi rekisteriin.
Ilmoitukseen on liitettävä selvitys oikeuden päättymisestä sekä tieto
uudesta omistajasta, haltijasta tai käyttäjästä.
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetuista muutoksista
on ilmoitettava Liikenteen turvallisuusvirastolle 14 päivän
kuluessa. Jollei ilmoitusta ole tehty, Liikenteen turvallisuusvirasto
voi kieltää ilma-aluksen käyttämisen.
21 §
Tietojen säilyttäminen
Ilma-alusrekisteriin merkityt tiedot säilytetään
pysyvästi. Rekisteristä poistetut tiedot säilytetään
pysyvästi rekisterin yhteydessä pidettävässä arkistossa.
Tietojen säilyttämisestä ja arkistoinnista
säädetään henkilötietolaissa
ja arkistolaissa (831/1994).
22 §
Ilma-aluksen poistaminen ilma-alusrekisteristä
Ilma-alus on poistettava ilma-alusrekisteristä:
1) omistajan hakemuksesta;
2) jos Liikenteen turvallisuusvirasto, varattuaan omistajalle
tilaisuuden tulla kuulluksi, toteaa, että 17 §:n
1 momentin asuin- tai kotipaikkaa taikka mainitun pykälän
2 momentin lähtöpaikkaa koskeva edellytys ei enää täyty
tai jos mainitun pykälän 3 momentissa tarkoitettuja
erityisiä syitä ilma-aluksen rekisterissä pitämiseen ei
enää ole.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi poistaa ilma-aluksen ilma-alusrekisteristä,
jos ilma-alus on tuhoutunut, romutettu tai kadonnut, jos omistaja
ei ole Liikenteen turvallisuusviraston asettamassa, vähintään
kuuden kuukauden määräajassa esittänyt
poistamiselle estettä.
Jos ilma-alus on kiinnitetty taikka merkitty ulosmitatuksi tai
turvaamistoimenpiteen alaiseksi, rekisteristä poistamisen
edellytyksenä on lisäksi kiinnityksen haltijan
taikka ulosmittauksen tai turvaamistoimenpiteen hakijan kirjallinen
suostumus. Jos lentopaikan pitäjä on estänyt ilma-aluksen
lähdön 165 §:n 2 momentin mukaisesti
ja ilmoittanut siitä Liikenteen turvallisuusvirastolle,
rekisteristä poistamisen edellytyksenä on lentopaikan
pitäjän kirjallinen suostumus.
23 §
Tietojen poistaminen lupakirjarekisteristä
Tiedot poistetaan lupakirjarekisteristä seuraavasti:
1) liikenneturvallisuuden vaarantaminen ilmailussa,
ilma-aluksen tai muun kulkuneuvon kuljettaminen tai ohjaaminen rikoslain
23 luvussa tarkoitetulla tavalla alkoholin tai muun huumaavan aineen
vaikutuksen alaisena, alkoholin tai muun huumaavan aineen käyttäminen
lentoturvallisuuteen vaikuttavassa tehtävässä maaorganisaatiossa,
törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja
ilmailurikkomus kymmenen vuoden kuluttua siitä, kun päätös
on saanut lainvoiman;
2) epäiltyä koskeva rikostieto, kun
hänet on vapautettu syytteestä ja päätös
on saanut lainvoiman tai kun syyteoikeus epäillystä rikoksesta
on vanhentunut;
3) rekisteröidylle asetettu toimintakielto
sekä muuta ilmailuviranomaisen hallinnollista toimenpidettä koskeva
tieto kymmenen vuoden kuluttua siitä, kun päätös
on saanut lainvoiman.
24 §
Liikenteen turvallisuusviraston oikeus saada tietoja väestötietojärjestelmästä
Liikenteen turvallisuusvirastolla on salassapitosäännösten
estämättä oikeus saada tämän
lain rekistereiden ylläpitoa ja sen tietojen oikeellisuuden
varmistamista varten väestötietojärjestelmästä tiedot
henkilön nimestä, henkilötunnuksesta,
osoitteesta, kotikunnasta, syntymäkotikunnasta, syntymävaltiosta, äidinkielestä tai
asiointikielestä ja
henkilön kuolemasta sekä tiedot väestötietojärjestelmästä ja
Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun
lain (661/2009) 36 §:n 1 momentissa tarkoitetusta luovutusrajoituksesta.
Tiedot voidaan toimittaa teknisen käyttöyhteyden
avulla tai muutoin sähköisessä muodossa.
25 §
Tietojen luovuttamisen yleiset edellytykset
Tietojen luovuttamisesta päättää Liikenteen turvallisuusvirasto.
Ilma-alusrekisterin ja lupakirjarekisterin tietoja voidaan luovuttaa
vain, jos tässä laissa säädetyt
edellytykset tietojen luovuttamiselle ovat olemassa eikä henkilön
oikeudesta kieltää tietojensa luovuttaminen muuta
johdu. Tietoa ei saa luovuttaa, jos luovuttamisen voidaan perustellusta
syystä epäillä loukkaavan henkilön
yksityisyyden suojaa, hänen etujaan tai oikeuksiaan taikka
vaarantavan valtion turvallisuutta.
Muutoin kuin yksittäisluovutuksena luovutettavien tietojen
luovuttaminen luovutuksensaajalle edellyttää Liikenteen
turvallisuusviraston lupaa.
26 §
Julkisten tietojen yksittäisluovutus
Sen lisäksi, mitä viranomaisten
toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään,
jokaisella on oikeus yksittäisluovutuksena saada tieto
tai kopio rekisteriin talletetuista julkisista tiedoista seuraavasti:
1) ilma-alusrekisteristä ilma-aluksen rekisteritunnuksen
perusteella tiedot ilma-aluksesta ja ilma-aluksen omistajan ja haltijan,
käyttäjän sekä edustajan nimestä sekä osoite-
ja muista yhteystiedoista ja katsastustiedoista sekä lentokelpoisuustiedoista;
2) lupakirjarekisteristä henkilötunnuksen
perusteella tiedot lupakirjoista.
Edellä 1 momentin 1 kohdan perusteella saadaan luovuttaa
rajoitetusti tieto myös ilma-aluksen entisestä omistajasta
tai haltijasta. Tiedot voidaan luovuttaa teknisen käyttöyhteyden
avulla tai muutoin sähköisessä muodossa
siten kuin siitä Liikenteen turvallisuusviraston kanssa
sovitaan.
27 §
Julkisten tietojen luovuttaminen sähköisessä muodossa
Rekisteriin talletettuja julkisia henkilötietoja ja
muita julkisia tietoja saa luovuttaa teknisen käyttöyhteyden
avulla tai muutoin sähköisesti:
1) viranomaisille laissa säädettyjen
tehtävien tai velvoitteiden hoitamiseksi;
2) Onnettomuustutkintakeskukselle turvallisuustutkintaa
varten;
3) Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion viranomaisille,
Euroopan komissiolle ja kansainvälisissä sopimuksissa
tarkoitetuille viranomaisille Euroopan unionin lainsäädännöstä tai
Suomea sitovista kansainvälisistä sopimuksista
johtuvien velvoitteiden hoitamista varten;
4) perustellusta syystä yksittäisluovutuksena viranomaisille
ja viranomaistehtävien suorittamista varten Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen
ulkopuolelle.
Luovutuksensaajan on ennen tietojen luovuttamista esitettävä selvitys
tietojen suojaamisesta. Luovutuksensaaja saa luovuttaa edelleen
saamiaan tietoja ainoastaan laissa säädettyjen
tehtävien hoitamiseksi.
28 §
Tietojen luovuttaminen teknisen käyttöyhteyden avulla
Ilma-alusrekisteristä ja lupakirjarekisteristä saa
luovuttaa tietoja teknisen käyttöyhteyden avulla
tai muutoin sähköisessä muodossa ilma-aluksen
rahoitus- ja vakuutustoimintaan, katsastustoimintaan, varaosien
myynti- ja huoltotoimintaan, lentoliikennemaksujen määräytymiseen
sekä muuhun näihin verrattavaan toimintaan.
Luonnollisen henkilön tietojen luovuttaminen 1 momentin
perusteella on sallittua ainoastaan, jos toiminta, johon tietoja
pyydetään luovutettavaksi, liittyy ilmailun turvallisuuteen, ilma-aluksiin,
lentoliikenteeseen tai sen aiheuttamiin ympäristöhaittoihin.
29 §
Tietojen edelleen luovuttaminen
Ilma-alusrekisteristä ja lupakirjarekisteristä muutoin
kuin yksittäisluovutuksena saatuja tietoja ei saa luovuttaa
edelleen kolmannelle ilman Liikenteen turvallisuusviraston lupaa.
Viranomaisilla on oikeus tietojen edelleen luovuttamiseen, jos luovuttaminen
perustuu lakiin, Suomea sitovan kansainvälisen sopimuksen
velvoitteeseen tai Euroopan unionin lainsäädäntöön.
30 §
Tietojen luovuttamisen muut rajoitukset
Henkilöllä on sen lisäksi, mitä henkilötietolain
30 §:ssä säädetään,
oikeus kieltää osoite- ja muiden yhteystietojensa
luovuttaminen muuhun kuin viranomaiselle tai lakisääteisen
tehtävän suorittamiseen.
Siirrettäessä 24 §:n 1 momentissa
tarkoitettu väestötietojärjestelmään
talletettu luovutusrajoitus rekisteriin, luovutusrajoitus tulee
laajentaa kattamaan myös luonnollisen henkilön
nimen. Luovutusrajoitus ei estä henkilötietojen
luovuttamista edellä 1 momentissa tarkoitetuille tahoille.
Luovutettaessa 2 momentissa tarkoitettu luovutusrajoituksen
alainen tieto on luovutuksensaajalle samalla ilmoitettava luovutusrajoituksesta
samoin kuin tietojen käyttöä ja suojausta koskevista
rajoituksista. Liikenteen turvallisuusvirasto voi erityisestä syystä jättää ilmoittamatta
luovutusrajoituksesta, jos luovutettava tieto ja sen käyttötarkoitus
on sellainen, että ilmoittamatta jättämisen
ei arvioida vaarantavan luovutusrajoituksen tarkoitusta.
31 §
Arkaluonteisten tietojen luovuttaminen
Lupakirjarekisteriin talletettuja arkaluonteisia tietoja saa
salassapitosäännösten estämättä luovuttaa
suomalaisille viranomaisille ja ulkomaiselle ilmailu- ja onnettomuustutkintaviranomaiselle,
milloin se on välttämätöntä laissa säädettyjen
tai sen nojalla määrättyjen tehtävien tai
velvoitteiden hoitamiseksi.
Tiedot saa luovuttaa teknisen käyttöyhteyden avulla
tai muutoin sähköisessä muodossa.
3 luku
Ilma-aluksen lentokelpoisuus ja päästörajoitukset
32 §
Soveltamisala
Jollei EASA-asetuksesta tai sen nojalla annetuista komission
asetuksista muuta johdu, ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden,
osien ja laitteiden lentokelpoisuus- ja ympäristöhyväksynnästä,
suunnittelu- ja tuotanto-organisaatioiden hyväksynnästä,
lentokelpoisuuden ylläpidosta ja näihin tehtäviin
osallistuvien organisaatioiden ja henkilöstön
hyväksynnästä sekä toimivaltaisen
viranomaisen menettelyistä on voimassa, mitä tässä luvussa
säädetään.
33 §
Lentokelpoisuus
Ilma-aluksen on ilmailuun käytettäessä oltava
lentokelpoinen. Ilma-alusta pidetään lentokelpoisena,
jos se on niin suunniteltu, valmistettu, varustettu ja huollettu
sekä jos ilma-alus on ominaisuuksiltaan muutoinkin sellainen,
että sitä voidaan turvallisesti käyttää ilmailuun.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentoturvallisuuden kannalta
riittävän tason varmistamiseksi Chicagon yleissopimuksessa
tarkoitettuihin standardeihin ja suosituksiin pohjautuvia sekä EASA-asetuksen
ja sen nojalla annettujen komission asetusten periaatteet huomioon
ottavia tarkempia määräyksiä ilma-alusten
ja niiden laitteiden ja osien suunnittelusta, valmistuksesta, varustuksesta,
ominaisuuksista sekä huollosta samoin kuin hyväksyntää varten
vaadittavien tarkastusten ja kokeiden sisällöstä ja
muusta järjestelystä.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarvittaessa lisäksi
lentoturvallisuuden edellyttämiä teknisiä lentokelpoisuusmääräyksiä ja
lentotoiminnallisia määräyksiä ilma-alusten
tai niiden laitteiden ja osien käytössä ilmenneiden
turvallisuusongelmien korjaamiseksi.
34 §
Lentokelpoisuuden ylläpitäminen
Ilmailuun käytettävän
ilma-aluksen omistajan, haltijan tai käyttäjän
on pidettävä huolta ilma-aluksen lentokelpoisuudesta.
Tämän vaatimuksen täyttämiseksi
omistajan, haltijan tai käyttäjän on
huolehdittava siitä, että:
1) kaikki turvalliseen käyttöön
vaikuttavat viat ja vauriot korjataan;
2) ilma-alus huolletaan sille kuuluvan hyväksytyn
huolto-ohjelman mukaisesti;
3) noudatetaan lentokelpoisuusmääräyksiä ja muita
määräyksiä, jotka vaikuttavat
jatkuvaan lentokelpoisuuteen;
4) turvallisuusongelman johdosta annettuja Liikenteen
turvallisuusviraston määräyksiä noudatetaan;
5) ilma-alukseen ja sen laitteisiin ja osiin tehtävät
korjaukset ja muutokset toteutetaan siten, että ilma-alus
sekä sen laitteet ja osat täyttävät 33 §:ssä olevat
tai sen nojalla asetetut vaatimukset;
6) ilma-aluksella lennetään huollon
jälkeen koelento, jollei ilma-aluksen lentokelpoisuudesta
voida muutoin varmistua.
Ilma-aluksella ei saa lentää, jos:
1) se ei ole lentokelpoinen;
2) sen käyttöön tarvittava
hätä- tai muu varustus ei ole oikein asennettu
ja käyttökunnossa; tai
3) sen 37 tai 38 §:ssä tarkoitettu
lentokelpoisuuden tarkastustodistus ei ole voimassa.
Ilma-aluksen omistaja, haltija tai käyttäjä voi sopimuksella
antaa 1 momentissa tarkoitetut tehtävät tai osan
niistä 35 §:ssä tarkoitetulle lentokelpoisuuden
hallintaorganisaatiolle. Kun kyseessä on ilma-alus, jonka
lentoonlähtömassa on vähintään
2 730 kilogrammaa ja jonka suunnittelu ei ole yksinkertainen,
35 §:ssä tarkoitetun lentokelpoisuuden
hallintaorganisaation on huolehdittava 1 momentissa tarkoitetuista
tehtävistä tai niiden hallinnasta on tehtävä muu
vastaava Liikenteen turvallisuusviraston hyväksymä järjestely.
Ilma-aluksen huolto-ohjelman ja siihen tehtävät
muutokset hyväksyy Liikenteen turvallisuusvirasto tai lentokelpoisuuden
hallintaorganisaatio. Ilma-aluksen, jonka suunnittelu on yksinkertainen
ja jonka suurin sallittu lentoonlähtömassa on
alle 2 730 kilogrammaa, huolto-ohjelman hyväksyy
ilma-aluksen lentokelpoisuudesta vastaava omistaja, haltija tai
käyttäjä.
35 §
Lentokelpoisuuden hallintaorganisaatio
Liikenteen turvallisuusviraston on hakemuksesta hyväksyttävä lentokelpoisuuden
hallintaorganisaatioksi luonnollinen tai oikeushenkilö,
jolla on ilma-aluksen lentokelpoisuuden ylläpitämiseksi
ja valvomiseksi tarpeellinen ammattitaitoinen henkilöstö,
tarpeelliset työvälineet sekä työtilat,
työmenetelmät, laatujärjestelmä ja ohjeet.
Hyväksyntä annetaan määräajaksi
tai toistaiseksi ottaen huomioon vastaavanlaisia hyväksyntöjä koskeva
käytäntö muissa jäsenvaltioissa.
Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo lentokelpoisuuden hallintaorganisaatioiden
toimintaa.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentoturvallisuuden riittävän
tason varmistamiseksi Chicagon yleissopimuksessa tarkoitettuihin
standardeihin ja suosituksiin sekä EASA-asetukseen ja sen
nojalla annettuihin komission asetuksiin pohjautuvia tarkempia määräyksiä lentokelpoisuuden
hallintaorganisaation henkilöstön ammattitaidosta
sekä tarpeellisista työvälineistä, työtiloista,
työmenetelmistä, laatujärjestelmästä ja
ohjeista.
Lentokelpoisuuden hallintaorganisaation valvonnassa käytettävistä hallinnollisista
seuraamuksista säädetään 14
luvussa.
36 §
Lentokelpoisuutta koskevat tiedot
Omistajan, haltijan tai käyttäjän
on pidettävä huolta siitä, että ilma-aluksen
ja sen laitteiden ja osien huoltoa koskevat tiedot kirjataan ja
niitä säilytetään ilma-aluksen
teknisessä kirjanpidossa niin, että milloin tahansa
on mahdollista varmistautua ilma-aluksen lentokelpoisuudesta. Liikenteen
turvallisuusvirasto antaa tarkemmat määräykset
ilma-aluksen teknisestä kirjanpidosta.
Omistajan, haltijan, käyttäjän tai
sen, jolle ilma-aluksen huolto tai lentokelpoisuuden hallinta on
annettu tehtäväksi, on viivytyksettä ilmoitettava
Liikenteen turvallisuusvirastolle seikoista, joilla saattaa olla
olennaista merkitystä ilma-aluksen lentokelpoisuudelle.
Liikenteen turvallisuusvirastolla on oikeus saada ilma-aluksen
omistajalta, haltijalta, käyttäjältä ja
siltä, jolle ilma-aluksen huolto tai lentokelpoisuuden
hallinta on annettu tehtäväksi, kaikki lentokelpoisuuden
valvontaa varten tarpeelliset tiedot.
37 §
Lentokelpoisuustodistus ja lentokelpoisuuden tarkastustodistus
Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää lentokelpoisuustodistuksen
ilma-alukselle, jonka on todettu täyttävän
33 §:n mukaiset lentokelpoisuuden vaatimukset.
Lentokelpoisuustodistukseen liitetään lentokelpoisuuden
tarkastustodistus. Lentokelpoisuuden tarkastustodistus myönnetään
määräajaksi.
Lentokelpoisuustodistukseen ja lentokelpoisuuden tarkastustodistukseen
voidaan liittää ilma-aluksen turvallisen käyttämisen
kannalta tarpeellisia erityisiin käyttöolosuhteisiin
liittyviä ehtoja.
Liikenteen turvallisuusvirasto hyväksyy ulkomaisen
lentokelpoisuustodistuksen tai lentokelpoisuuden tarkastustodistuksen,
jos ilma-alus täyttää suomalaisen todistuksen
antamiselle asetetut vaatimukset.
38 §
Lupa ilmailuun
Liikenteen turvallisuusvirasto voi 33 ja 34 §:n säännösten
estämättä myöntää määräajaksi
luvan siihen, että ilma-alusta saadaan käyttää ilmailuun
ilma-aluksen ominaisuuksien tutkimista varten, vaikkei ilma-aluksen
lentokelpoisuudesta ole täyttä selvyyttä.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi myöntää vastaavan
luvan siirtolentoa varten tai muusta vastaavasta erityisestä syystä muutoinkin,
vaikkei ilma-alus täysin täytä lentokelpoisuuden
vaatimuksia.
Lentokelpoisuustodistuksen sijaan Liikenteen turvallisuusvirasto
voi myöntää luvan ilmailuun ilma-alukselle,
jonka ei ole osoitettu täyttävän 33 §:ssä olevia
vaatimuksia, mutta ilma-aluksen katsotaan täyttävän
lentoturvallisuuden vaatimukset suunniteltu käyttötarkoitus huomioon
ottaen. Lupaan liitetään määräajaksi annettu
lentokelpoisuuden tarkastustodistus.
Ilmailuun annettuun lupaan ja lentokelpoisuuden tarkastustodistukseen
voidaan liittää ilma-aluksen turvallisen käyttämisen
kannalta tarpeellisia ehtoja.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi hyväksyä ilmailun
ilma-aluksella, jolla on ulkomainen lupa, jos 1 ja 2 momentissa
säädetyt edellytykset täyttyvät.
39 §
Lentokelpoisuuden valvonta
Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo, että ilma-alukset
sekä niiden laitteet ja osat täyttävät 33 §:n
mukaiset lentokelpoisuuden vaatimukset. Liikenteen turvallisuusvirastolla
on oikeus tarkastaa ja katsastaa ilma-alus ja määrätä sillä lennettäväksi
koelentoja. Ilma-aluksen omistaja, haltija ja käyttäjä vastaavat
koelentojen järjestämisestä ja niistä aiheutuvista
kustannuksista.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi käyttää lentokelpoisuuden
valvonnassa apunaan 35 §:ssä tarkoitettua
lentokelpoisuuden hallintaorganisaatiota tai muuta koti- tai ulkomaista asiantuntijaa.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarvittaessa
lentokelpoisuuden toteamiseksi ja valvomiseksi tarkemmat tekniset
ja menettelyä koskevat määräykset:
1) tekemistään katsastuksista;
2) lentokelpoisuuden hallintaorganisaation Liikenteen
turvallisuusviraston apuna tekemien lentokelpoisuuden tarkastusten
sisällöstä ja järjestelyistä;
3) ilma-aluksen käyttöiän
jatkamiseksi tarvittavien ja muiden erityisten tarkastusten sisällöstä ja
järjestelyistä sekä tarkastusten tekijästä.
40 §
Lentokelpoisuuden tarkastustodistuksen myöntäminen
ja uudistaminen
Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää tai uudistaa
lentokelpoisuuden tarkastustodistuksen lentokelpoisuuden hallintaorganisaation
tekemän lentokelpoisuustarkastuksen ja suosituksen perusteella,
jos ilma-alus täyttää tarkastushetkellä lentokelpoisuustodistuksen
tai ilmailuun annetun luvan myöntämisen vaatimukset. Liikenteen
turvallisuusvirasto voi myös päättää, että sellainen
lentokelpoisuuden hallintaorganisaatio, jota Liikenteen turvallisuusvirasto
käyttää 39 §:n 2 momentin
mukaisesti apunaan, myöntää tai uudistaa
lentokelpoisuuden tarkastustodistuksen Liikenteen turvallisuusviraston erikseen
määräämin ehdoin.
Jollei lentokelpoisuuden hallintaorganisaation antamaa suositusta
tai lentokelpoisuuden tarkastustodistusta ole kohtuudella saatavissa, Liikenteen
turvallisuusvirasto voi myöntää lentokelpoisuustodistuksen
tai 38 §:n 2 momentissa tarkoitetun luvan ilmailuun
tekemänsä katsastuksen perusteella, jos ilma-alus
täyttää katsastushetkellä lentokelpoisuustodistuksen
tai luvan ilmailuun myöntämisen vaatimukset.
41 §
Lentokelpoisuustodistuksen, lentokelpoisuuden tarkastustodistuksen
ja ilmailuun annetun luvan peruuttaminen
Liikenteen turvallisuusvirasto voi peruuttaa lentokelpoisuustodistuksen,
lentokelpoisuuden tarkastustodistuksen tai luvan ilmailuun taikka kieltää ilma-aluksen
käytön ilmailuun, jos se valvonnan yhteydessä toteaa
tai sillä on perusteltua syytä epäillä,
ettei ilma-alus ole lentokelpoinen tai enää täytä lentoturvallisuuden
vaatimuksia eikä ilma-alusta Liikenteen turvallisuusviraston
asettamassa kohtuullisessa ajassa saateta tai osoiteta lentokelpoiseksi
tai lentoturvallisuuden vaatimusten mukaiseksi.
Jos ilmailuun annetun luvan tai lentokelpoisuuden tarkastustodistuksen
myöntämiseen, uudistamiseen tai hyväksymiseen
on liitetty lentoturvallisuuden kannalta tarpeellisia ehtoja eikä näitä ehtoja
ole noudatettu, Liikenteen turvallisuusvirasto voi kieltää ilma-aluksen
käyttämisen ilmailuun, kunnes mainitut ehdot on
täytetty.
Edellä 37 §:n 4 momentissa tarkoitetulle
ulkomaiselle ilma-alukselle annetun hyväksynnän peruuttamiseen
sovelletaan 1 ja 2 momentin säännöksiä.
42 §
Suunnittelu, valmistus ja huolto
Ilma-aluksen sekä sen laitteiden ja osien suunnitteluun,
valmistukseen ja huoltoon on saatava Liikenteen turvallisuusviraston
hyväksyntä. Hyväksyntä on myönnettävä,
jos suunnittelijalla, valmistajalla tai huoltajalla on tehtäviensä suorittamiseksi
tarpeellinen ammattitaitoinen henkilöstö, tarpeelliset
työvälineet sekä työtilat, työmenetelmät,
laatujärjestelmä ja ohjeet. Liikenteen turvallisuusviraston
hyväksyntä voi olla työn laajuuden tai
vaativuuden mukaan:
1) suunnittelu-, valmistus- tai huolto-organisaation
hyväksyntä;
2) huoltomekaanikon lupakirja; tai
3) henkilölle annettava hyväksyntä tiettyyn erityistä ammattitaitoa
vaativaan tehtävään.
Suunnittelijalta ei vaadita hyväksyntää,
jos kyseessä on:
1) pienen muutoksen tai korjauksen suunnittelu;
2) sellaisen ilma-aluksen suunnittelu, jolle ei haeta
lentokelpoisuustodistusta, tai laitteiden tai osien suunnittelu
tällaiseen ilma-alukseen; tai
3) muutoksen tai korjauksen suunnittelu ilma-alukseen,
jolle ei haeta lentokelpoisuustodistusta tai jolle on annettu lentokelpoisuustodistuksen
sijaan lupa ilmailuun.
Valmistajalta ei vaadita hyväksyntää,
jos kyseessä on ilma-alus, josta vähintään
51 prosenttia on rakentanut harrasterakentaja tai voittoa tavoittelematon
harrasteyhdistys omiin tarkoituksiinsa ja ilman kaupallisia tavoitteita.
Huoltajalta ei vaadita Liikenteen turvallisuusviraston
hyväksyntää, jos sillä on vastaava
hyväksyntä toisessa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa
tai kyseisen ilma-aluksen suunnitteluvaltiossa myönnetty
hyväksyntä. Liikenteen turvallisuusvirasto voi
määrätä, ettei huoltajalta vaadita
hyväksyntää, jos kyseessä on:
1) yksityisen ilma-aluksen, jonka suunnittelu on yksinkertainen
ja jonka suurin sallittu lentoonlähtömassa on
alle 2 730 kilogrammaa, rajoitettu huolto;
2) purjelentokoneen tai kuumailmapallon rajoitettu
huolto;
3) sellaisen ilma-aluksen huolto, jolle on annettu
lentokelpoisuustodistuksen sijaan lupa ilmailuun;
4) hyväksytyn huoltajan valvonnassa tehtävä työ.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentoturvallisuuden
kannalta riittävän tason varmistamiseksi Chicagon
yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin ja suosituksiin
pohjautuvia sekä EASA-asetuksen ja sen nojalla annettujen Euroopan
komission asetusten periaatteet huomioon ottavia tarkempia määräyksiä suunnittelijan,
valmistajan ja huoltajan:
1) henkilöstön koulutuksesta, kokemuksesta ja
ammattitaidosta;
2) ammattitaidon toteamiseksi vaadittavista kokeista
ja todistuksista;
3) työvälineistä ja työtiloista;
4) työmenetelmistä, laatujärjestelmästä ja
ohjeista.
Ilma-alukseen tehtävän muutoksen ja korjauksen
suunnitelmalle on saatava Liikenteen turvallisuusviraston hyväksyntä,
jollei Liikenteen turvallisuusvirasto toisin määrää.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarkemmat määräykset
suunnitelmista ottaen huomioon vastaavat vaatimukset Euroopan unionin
lainsäädännössä ja
voi määräyksellään
vapauttaa eräät suunnitelmat hyväksyntävaatimuksesta,
jos hyväksyntä ei ole lentoturvallisuuden
kannalta tarpeellinen.
Suunnitteluun, valmistukseen ja huoltoon myönnetyn
hyväksynnän valvonnassa käytettävistä hallinnollisista
seuraamuksista säädetään 14
luvussa.
43 §
Huoltohenkilöstön koulutusorganisaatio
Huoltohenkilöstön koulutusorganisaatio voi hakea
Liikenteen turvallisuusviraston hyväksyntää.
Hyväksyntä on myönnettävä,
jos huoltohenkilöstön koulutusorganisaatiolla
on tehtäviensä suorittamiseksi tarpeellinen ammattitaitoinen henkilöstö,
tarpeelliset koulutustilat ja -välineet, koulutusohjelma
ja laatujärjestelmä. Liikenteen turvallisuusvirasto
valvoo huoltohenkilöstön koulutusorganisaatioiden
toimintaa.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentoturvallisuuden
kannalta riittävän tason varmistamiseksi Chicagon
yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin ja suosituksiin
sekä EASA-asetukseen ja sen nojalla annettuihin Euroopan komission
asetuksiin pohjautuvia tarkempia määräyksiä huoltohenkilöstön
koulutusorganisaation:
1) henkilöstön koulutuksesta, kokemuksesta ja
ammattitaidosta;
2) työmenetelmistä, laatujärjestelmästä ja
ohjeista.
Huoltohenkilöstön koulutusorganisaation valvonnassa
käytettävistä hallinnollisista seuraamuksista
säädetään 14 luvussa.
44 §
Päästöt
Moottorikäyttöisen ilma-aluksen on oltava niin
suunniteltu, valmistettu, varustettu ja huollettu, ettei sen melusta
ja muista päästöistä aiheudu
ympäristölle vahinkoa tai merkittävää haittaa.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarvittaessa tarkemmat
melua ja muita päästöjä koskevat
tekniset määräykset, jotka perustuvat
Chicagon yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin.
Meluun liittyvistä toimintarajoituksista lentoasemilla
säädetään 12 luvussa.
4 luku
Lupakirjat ja kelpoisuusvaatimukset
45 §
Luvun soveltamisala
Jollei EASA-asetuksesta tai sen nojalla annetusta Euroopan komission
asetuksesta muuta johdu, ilma-alusten lento- ja huoltotoimintaan osallistuvan
henkilöstön lupakirjoista, kelpuutuksista, kelpoisuustodistuksista,
hyväksynnöistä ja lennonvarmistushenkilöstön
lupakirjoista (lupa) on voimassa, mitä tässä luvussa
säädetään.
Lupien valvonnassa käytettävistä hallinnollisista
seuraamuksista säädetään 14
luvussa.
46 §
Luvan myöntäjä
Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää luvan,
jollei 163 §:stä muuta johdu. Lääketieteellisen
kelpoisuustodistuksen voi kuitenkin myöntää ilmailulääkäri,
ilmailulääketieteen keskus tai Liikenteen
turvallisuusvirasto. Matkustamomiehistön terveydentilatodistuksen
myöntää terveyskeskuslääkäri,
ilmailulääkäri tai ilmailulääketieteen
keskus. Matkustamomiehistön kelpoisuustodistuksen myöntää Liikenteen
turvallisuusvirasto tai organisaatio, jonka Liikenteen turvallisuusvirasto
on hyväksynyt tähän tehtävään.
Lupa on myönnettävä, jos hakija täyttää luvan
saamisen edellytykset. Lupa myönnetään olemaan
voimassa määräajan, jollei jäljempänä toisin
säädetä.
47 §
Luvan myöntämisen edellytykset ja luvan lajit
Seuraavien lupien myöntämisen edellytyksenä on,
että asianomainen iältään, terveydeltään, tiedoiltaan,
taidoiltaan, koulutukseltaan ja kokemukseltaan täyttää luvan
lajiin perustuvat kelpoisuusvaatimukset:
1) lentäjän lupakirja siihen liittyvine
kelpuutuksineen;
2) huoltohenkilöstön lupakirja;
3) lennonvarmistushenkilöstön lupakirja
kelpuutuksineen;
4) lääketieteellinen kelpoisuustodistus;
5) ilmailulääkärin hyväksyntätodistus;
6) matkustamomiehistön kelpoisuustodistus ja
matkustamomiehistön terveydentilatodistus;
7) ilma-alukselle opastusmerkkejä antavan henkilön
hyväksyntä;
8) tarkastuslentäjän hyväksyntä;
9) kauko-ohjaajan lupakirja kelpuutuksineen.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentoturvallisuuden varmistamiseksi
Chicagon yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin ja suosituksiin
sekä EASA-asetukseen ja sen nojalla annettuihin komission
asetuksiin tai Eurocontrolin normeihin perustuvia tarkempia määräyksiä lupien
kelpoisuusvaatimuksista, hakemisesta ja voimassaoloajoista.
Lupaa ei kuitenkaan myönnetä, jos
hakija on soveltumaton sen haltijaksi. Hakijan on katsottava olevan
soveltumaton luvan haltijaksi, jos hän:
1) huomautuksesta tai varoituksesta huolimatta jatkaa
ilmailua koskevien säännösten tai määräysten
rikkomista;
2) rikkomalla olennaisella tavalla tai toistuvasti
ilmailua koskevia säännöksiä tai
määräyksiä osoittaa puuttuvaa
halua tai kykyä niiden noudattamiseen;
3) on aiemmalla toiminnallaan osoittanut sellaista
yleistä piittaamattomuutta säännöksistä tai määräyksistä,
että on syytä epäillä hakijan
kykyä tai halua noudattaa ilmailun turvallisuuden kannalta
olennaisia säännöksiä ja määräyksiä.
Luvassa määrätään,
mitä tehtäviä sen haltijalla on oikeus
suorittaa. Lupaan voidaan liittää lentoturvallisuuden
ylläpitämisen kannalta tarpeellisia ehtoja.
Poiketen siitä, mitä kielilaissa (423/2003) säädetään
viranomaisessa käytettävistä kielistä, Liikenteen
turvallisuusvirasto voi järjestää luvan
myöntämiseen vaadittavan tiedollisen ja taidollisen
kokeen englannin kielellä.
48 §
Lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen myöntämisen
edellytykset
Lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen myöntämisen
edellytyksenä on, että hakija täyttää Liikenteen
turvallisuusviraston asettamat Chicagon yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin
ja suosituksiin, Eurocontrolin normeihin ja suosituksiin tai EASA-asetuksen
ja sen nojalla annettujen komission asetusten säännöksiin
perustuvat lääketieteelliset kelpoisuusvaatimukset.
Lääketieteellinen kelpoisuustodistus myönnetään
1 momentissa tarkoitettujen standardien, normien tai suositusten
mukaiseksi määräajaksi, jollei ole erityistä syytä poiketa
tästä. Lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen
myöntämisen ja uudistamisen edellytyksenä on
hyväksyntä ilmailulääkärin
suorittamassa tarkastuksessa.
Hyväksytyn ilmailulääkärin
tai työterveyslääkärin on toimitettava
lääketieteellisen kelpoisuuden arviointiin liittyvä lausunto
sekä kopio lääketieteellisestä kelpoisuustodistuksesta
tai matkustamomiehistön terveydentilatodistuksesta Liikenteen
turvallisuusvirastolle. Pyydettäessä Liikenteen
turvallisuusvirastolle on toimitettava myös ilmailulääketieteelliset
tallenteet, lausunnot sekä muut tarvittavat tiedot.
49 §
Velvollisuus ilmoittaa kelpoisuuteen vaikuttavista seikoista
ja kelpoisuuden toteaminen
Luvan hakija on velvollinen ilmoittamaan valtuutetulle ilmailulääkärille,
työterveyslääkärille tai Liikenteen
turvallisuusvirastolle sellaisista tietoonsa tulleista seikoista,
jotka vaikuttavat hänen kelpoisuuteensa. Luvan haltija
on velvollinen ilmoittamaan Liikenteen turvallisuusvirastolle sellaisista
tietoonsa tulleista seikoista, jotka vaikuttavat hänen
kelpoisuuteensa. Jos luvan haltijan kelpoisuuteen vaikuttavilla
seikoilla on vaikutusta luvan haltijan edellytyksiin hoitaa tässä luvussa
tarkoitettuja tehtäviä, luvan haltijan on ilmoitettava
kelpoisuudessa tapahtuneista muutoksista työnantajalleen.
Jos on syytä epäillä, ettei luvan
hakija tai haltija täytä lääketieteellisen
kelpoisuustodistuksen myöntämisen edellytyksiä,
Liikenteen turvallisuusvirasto voi määrätä hänet
lääkärintarkastukseen ja muuhun terveydentilan
selvittämistä koskevaan tutkimukseen.
Jos on syytä epäillä, ettei luvan
hakija tai haltija täytä luvan
myöntämisen tiedollisia ja taidollisia vaatimuksia,
Liikenteen turvallisuusvirasto voi määrätä hänet
teoriakokeisiin, tarkastuslentoihin ja muihin tarkastuksiin.
Luvan hakija tai haltija vastaa 2 ja 3 momentissa tarkoitetuista
tarkastuksista, tutkimuksista ja kokeista aiheutuvista maksuista
ja muista kustannuksista.
50 §
Liikenteen turvallisuusviraston oikeus tietojen saantiin
Liikenteen turvallisuusvirastolla on luvan myöntämisen,
uusimisen ja peruuttamisen edellytysten arvioimiseksi oikeus salassapitosäännösten
estämättä saada rikosrekisteristä,
sakkorekisteristä ja oikeushallinnon tietojärjestelmistä syyteharkinnassa
olevista rikosasioista sekä esitutkintaviranomaisilta luvan
hakijasta tai haltijasta tieto liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
ilmailussa, moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljetettaessa
todetusta törkeästä liikenneturvallisuuden
vaarantamisesta, ilma-aluksen tai muun kulkuneuvon kuljettamisesta
tai ohjaamisesta rikoslain 23 luvussa tarkoitetulla tavalla ja alkoholin
tai muun huumaavan aineen käyttämisestä lentoturvallisuuteen
vaikuttavassa tehtävässä maaorganisaatiossa
sekä niitä koskevasta käynnissä olevasta
esitutkinnasta, syyteharkinnasta tai oikeudenkäynnistä samoin
kuin mainituista teoista tuomituista rangaistuksista ja muista seuraamuksista.
Luvan hakijalle tai haltijalle lääkärintarkastuksen
tehneen lääkärin sekä luvan
hakijaa tai haltijaa hoitaneen tai hoitavan lääkärin
sekä sairaanhoito- tai terveydenhuoltotoimintaa harjoittavan
yhteisön ja laitoksen on salassapitosäännösten
estämättä pyynnöstä annettava
Liikenteen turvallisuusvirastolle tietoja luvan saamiseen tai voimassaoloon
mahdollisesti vaikuttavista seikoista.
Edellä 2 momentissa tarkoitettu lääkäri,
yhteisö ja laitos voi salassapitosäännösten
estämättä ilman pyyntöäkin
ilmoittaa Liikenteen turvallisuusvirastolle epäilevänsä,
ettei luvan hakija tai haltija täytä luvan saamisen
terveydellisiä edellytyksiä. Ennen ilmoituksen
tekemistä luvan hakijalle tai haltijalle on kerrottava
oikeudesta ilmoituksen tekemiseen ja terveydentilan vaikutuksesta
ilmailutoimintaan osallistuvan toimintakykyyn.
Edellä 3 momentissa tarkoitetussa ilmoituksessa
voidaan antaa tieto ainoastaan siitä:
1) että ilmoituksen kohteena oleva henkilö ei mahdollisesti
täytä luvalle asetettuja terveysvaatimuksia; ja
2) mitä lisätoimenpiteitä lääkäri
ehdottaa terveydentilan tai siitä toimintakykyyn
aiheutuvien vaikutusten tarkemmaksi selvittämiseksi.
Tiedot voidaan toimittaa teknisen käyttöyhteyden
avulla tai muutoin sähköisessä muodossa.
51 §
Ulkomainen lupakirja
Ulkomainen lupa voidaan hyväksyä, jos tässä luvussa
säädetyt edellytykset täyttyvät.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi 143 tai 144 §:ssä säädetystä syystä määrätä,
ettei Suomessa hyväksytty ulkomainen lupa oikeuta siinä tarkoitettuun
toimintaan Suomen alueella, suomalaisessa ilma-aluksessa tai harjoitettaessa
ilmailua Suomessa myönnetyn lentotoimintaluvan nojalla.
5 luku
Yleiset lentotoimintaa koskevat vaatimukset
52 §
Ilma-aluksen päällikkö
Ilma-aluksella, liitimellä tai muulla laitteella on
sitä ilmailuun käytettäessä oltava
päällikkö, jonka määrää omistaja,
haltija tai käyttäjä.
53 §
Ohjaamomiehistön ja kauko-ohjaajan lupakirja, kelpuutus
ja hyväksyntä sekä lääketieteellinen
kelpoisuustodistus
Ilma-aluksen ohjaamomiehistön jäsenellä ja kauko-ohjaajalla
on oltava:
1) Liikenteen turvallisuusviraston tai 163 §:ssä tarkoitetun
harrasteilmailun järjestön myöntämät
tai hyväksymät tehtävän edellyttämät
lupakirja, kelpuutukset tai hyväksynnät sekä lääketieteellinen
kelpoisuustodistus; tai
2) vieraassa valtiossa annetut tehtävän
edellyttämät lupakirja, kelpuutukset, hyväksynnät ja
lääketieteellinen kelpoisuustodistus, jotka Suomea
sitovien kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti tunnustetaan
1 kohdassa tarkoitettuja vastaaviksi Suomessa.
Edellä 1 momentissa olevia säännöksiä ei
sovelleta 9 §:n 2 momentissa tarkoitetun ilma-aluksen
ja laitteen ohjaajaan.
Edellä 1 momentin 1 kohdasta poiketen muulla ilma-aluksen
ohjaamomiehistön jäsenellä kuin ilma-aluksen
päälliköllä ei tarvitse olla
tehtävän edellyttämää lupakirjaa,
kelpuutusta tai hyväksyntää lennolla,
joka on koulutus- tai tarkastuslento tällaisen lupakirjan,
kelpuutuksen tai hyväksynnän saamiseksi.
54 §
Lento-oppilas
Lento-oppilas saa lentää yksin,
kun:
1) lennonopettaja antaa siihen luvan ja valvoo lentoa;
2) lento-oppilas on täyttänyt 16
vuotta ennen lentokoneen, helikopterin, autogiron ja ilmalaivan
yksinlentoa ja 14 vuotta ennen purjelentokoneen ja ilmapallon yksinlentoa;
sekä
3) hänellä on lääketieteellinen
kelpoisuustodistus.
55 §
Ilma-aluksen ja kauko-ohjauspaikan miehistö
Ilma-aluksen tai sen kauko-ohjauspaikan on ilma-alusta ilmailuun
käytettäessä oltava turvallisesti miehitetty.
Ilma-aluksen turvallisesta miehityksestä vastaa sen omistaja,
haltija tai käyttäjä.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa sen lisäksi,
mitä 1 momentissa ja 4 luvussa säädetään, lentoturvallisuuden
edellyttämät tarkemmat määräykset,
jotka pohjautuvat Chicagon yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin
ja suosituksiin sekä EASA-asetukseen ja sen nojalla annettuihin
Euroopan komission asetuksiin täydennettyinä maantieteellisistä,
ilmastollisista ja liikenteellisistä syistä tai
kansainvälisen käytännön suhteuttamiseksi
Suomen oloihin tehdyillä poikkeuksilla ja lisäyksillä:
1) lentotehtävän edellyttämästä ilma-aluksen päälliköstä,
ohjaamomiehityksestä ja muusta miehityksestä sekä kauko-ohjauspaikan
miehityksestä;
2) ohjaamomiehistöltä ja kauko-ohjaajalta vaadittavista
lupakirjoista, kelpuutuksista, kelpoisuustodistuksista, oikeuksista
ja hyväksynnöistä sekä lääketieteellinen
kelpoisuustodistus;
3) miehistöltä vaadittavasta koulutuksesta
ja kokemuksesta;
4) enimmäistyö- ja enimmäislentoajoista
sekä vähimmäislepoajoista.
56 §
Päällikön käskyvalta
Ilma-aluksen päälliköllä on
ilma-aluksen ylin käskyvalta. Päällikkö voi
tilapäisesti määrätä ilma-aluksen
miehistön jäsenen suorittamaan muuta tehtävää kuin
mihin hänet on otettu.
Järjestyksen, turvallisuuden tai muun välttämättömän
syyn vaatiessa päälliköllä on
oikeus olla ottamatta ilma-alukseen ja pakottavista syistä poistaa
siitä ennen lähtöä tai, jos
ilma-alus on lennolla, ensimmäisessä sopivassa
laskupaikassa miehistön jäsen, matkustaja tai
tavara.
57 §
Lennon valmistelu ja suorittaminen
Ilma-aluksen tai laitteen päällikön
on ennen lennon aloittamista varmistauduttava siitä, että ilma-alus
tai laite on lentokelpoinen ja että lento on muutoinkin
valmisteltu säännösten ja määräysten
mukaisesti.
Päällikön on huolehdittava siitä,
että lento suoritetaan turvallisesti ja että lennolla
noudatetaan säännöksiä, määräyksiä ja
lentotoiminta-, lentotyö- tai lentokoulutusluvan ehtoja
sekä ilmailuviranomaisen hyväksymää lentokäsikirjaa.
Miehistön jäsenen, mukaan lukien kauko-ohjattavan
ilma-aluksen ohjauspaikan miehistö ja tähystäjä,
on suoritettava lentokäsikirjassa ja lentotoiminta-, lentotyö-
tai lentokoulutusluvassa sille määrätyt
tehtävät, jollei ilma-aluksen päällikkö määrää tehtävien
jaosta toisin.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa turvallisuuden
edellyttämiä tarkempia määräyksiä, jotka
pohjautuvat Chicagon yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin
ja suosituksiin, ECAC:n ja Eurocontrolin normeihin sekä EASA-asetuksen
ja sen nojalla annettujen komission asetusten säännöksiin
täydennettynä maantieteellisistä, ilmastollisista
ja liikenteellisistä syistä tai kansainvälisen
käytännön suhteuttamiseksi Suomen oloihin tehdyillä poikkeuksilla
ja lisäyksillä:
1) lennon suunnittelusta ja valmistelusta;
2) lennon suorittamisesta ja toiminnasta lennon aikana;
3) kyseiselle lennolle vaadittavasta erikoisvarustuksesta;
4) välittömistä lennon jälkeisistä toimista;
5) laskuvarjohyppytoiminnasta;
6) taitolentotoiminnasta;
7) lentohinauksesta;
8) aineiden levittämisestä tai esineiden
pudottamisesta; ja
9) vedessä toimivan ilma-aluksen turvallisesta
käytöstä.
58 §
Ilma-aluksesta, matkustajista ja tavarasta huolehtiminen
Ilma-aluksen päällikkö ja miehistö ovat
velvollisia huolehtimaan ilma-aluksesta sekä matkustajista
ja tavaroista, joita ilma-aluksessa kuljetetaan. Jos ilma-alus joutuu
hätään, päällikön ja
miehistön on käytettävissä olevin
keinoin suojeltava ilma-alusta ja siinä olevia henkilöitä ja tavaroita.
59 §
Matkustajan velvollisuudet lennolla
Matkustaja ei saa toiminnallaan vaarantaa lennon, sen miehistön
tai matkustajien turvallisuutta. Matkustajan on noudatettava käskyjä, jotka
miehistö antaa lennon turvallisuuden ja järjestyksen
ylläpitämiseksi.
60 §
Järjestys ja pakkokeinot
Jos ilma-alus on vaarassa tai jos matkustajien tai miehistön
turvallisuus muutoin vaatii, ilma-aluksen päälliköllä on
oikeus ottaa kiinni tai tarkastaa henkilö taikka tarkastaa
tai ottaa haltuunsa tavara järjestyksen palauttamiseksi
tai turvallisuutta uhkaavan vaaran torjumiseksi. Päällikkö saa
kiinniottamisen, tarkastuksen tai haltuunoton toimittamiseksi käyttää sellaisia
välttämättömiä voimakeinoja,
joita voidaan pitää kokonaisuutena arvioiden puolustettavina,
kun otetaan huomioon vaaran suuruus ja tilanne muutenkin. Jokainen
miehistön jäsen on velvollinen ilman eri käskyä antamaan
päällikölle tarvittavaa apua. Päällikön
tai miehistön jäsenen kehotuksesta myös
matkustajalla on oikeus antaa sellaista apua noudattaen päällikön
tai miehistön jäsenen ohjeita. Miehistön
jäsenellä ja matkustajalla on oikeus ryhtyä tässä momentissa
tarkoitettuihin estäviin toimenpiteisiin ilman päällikön
kehotusta, jos on ilmeistä, että toimenpide on
välttämätön ilma-aluksen taikka
siinä olevien henkilöiden tai omaisuuden suojelemiseksi.
Toimenpiteistä on mahdollisimman pian ilmoitettava päällikölle.
Edellä 1 momentissa tarkoitettuja keinoja saadaan käyttää enintään
siihen asti kunnes asia voidaan siirtää toimivaltaiselle
viranomaiselle.
Voimakeinojen käytön liioittelusta säädetään rikoslain
4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja 7 §:ssä.
61 §
Ilma-aluksen asiakirjat
Suomalaisessa ilma-aluksessa on oltava sitä ilmailuun
käytettäessä mukana:
1) voimassa oleva rekisteröimistodistus;
2) voimassa oleva lentokelpoisuustodistus tai 38 §:n
nojalla annettu lupa ilmailuun;
3) selvitys ilma-aluksen pakollisesta vakuutusturvasta;
4) muut sellaiset ilma-aluksen tyypistä ja
lennon luonteesta riippuvat asiakirjat, jotka ovat tarpeen lennon
turvallista toteuttamista ja lentoon kohdistuvaa viranomaisvalvontaa
varten.
Ulkomaisessa ilma-aluksessa ja ilma-aluksessa, jota
ei ole rekisteröity, on sitä Suomen alueella ilmailuun
käytettäessä oltava mukana:
1) voimassa oleva Chicagon yleissopimukseen liittyneessä valtiossa
annettu rekisteröimistodistus tai 10 §:n
1 momentissa tarkoitettu Liikenteen turvallisuusviraston lupa ilma-aluksen käyttöön
Suomen alueella;
2) voimassa oleva Chicagon yleissopimuksen liitteen
8 mukainen lentokelpoisuustodistus tai Liikenteen turvallisuusviraston
tunnustama lupa ilmailuun;
3) selvitys ilma-aluksen pakollisesta vakuutusturvasta;
4) muut sellaiset ilma-aluksen tyypistä ja
lennon luonteesta riippuvat asiakirjat, jotka ovat tarpeen lennon
turvallista toteuttamista ja lentoon kohdistuvaa viranomaisvalvontaa
varten.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarvittaessa tarkemmat
määräykset miehittämättömältä ilma-alukselta
edellytettävistä asiakirjoista ottaen
huomioon kansainvälisen ja Euroopan unionin lainsäädännön
kehityksen. Miehittämättömältä ilma-alukselta
edellytettäviä asiakirjoja on säilytettävä kauko-ohjauspaikassa,
jollei Liikenteen turvallisuusvirasto toisin määrää.
6 luku
Kaupallinen ilmakuljetus ja lupa ilmailutoimintaan eräissä tapauksissa
62 §
Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan unionilainsäädännön
mukaisesti:
1) lentoliikenneasetuksella lentoliikenteen harjoittamisen
yhteisistä säännöistä yhteisössä annettua
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1008/2008;
2) ulkosuhdeasetuksella jäsenvaltioiden
ja kolmansien maiden välisten lentoliikennesopimusten neuvottelemisesta
ja täytäntöönpanosta annettua
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) 847/2004;
3) kaupallisella ilmakuljetuksella ilma-aluksen
käyttämistä matkustajien, rahdin tai
postin kuljetukseen maksua tai muuta korvausta vastaan, mukaan lukien
yleisölennätykset;
4) lentotyöllä ilma-aluksen
käyttämistä erikoistehtäviin;
5) lentotyöluvalla lupaa, jonka nojalla
luvan haltija voi harjoittaa lentotyötä;
6) lentokoulutusluvalla lupaa sellaiseen lento-
tai teoriakoulutuksen antamiseen, joka liittyy ilma-alusten ohjaamomiehistön
lupakirjojen, kelpoisuustodistusten, kelpuutusten tai hyväksyntöjen
hankkimiseen ja voimassa pitämiseen;
7) lentonäytösluvalla lupaa,
jonka nojalla luvan haltija voi järjestää lentonäytöksen;
8) lentokilpailuluvalla lupaa, jonka nojalla luvan
haltija voi järjestää lentokilpailun;
9) liikenneluvalla lupaa, jonka nojalla luvan haltija
voi kuljettaa matkustajia, postia ja rahtia lentoteitse maksua tai
muuta korvausta vastaan;
10) lentonäytöksellä kokoontumislaissa (530/1999)
tarkoitettua yleisötilaisuutta, jossa järjestetään
ilmailutoimintaa yleisön nähtäväksi;
11) taitolennolla ilma-aluksella tarkoituksellisesti
suoritettavia lentoliikkeitä, joihin liittyy nopeita muutoksia sen lentoasennossa,
poikkeuksellisia lentoasentoja tai poikkeuksellisia nopeuden vaihteluja,
joita ei tarvita normaalissa lennossa tai muihin lupakirjoihin tai
kelpuutuksiin kuin taitolentokelpuutukseen tähtäävässä koulutuksessa;
12) ansiolentotoiminnalla ilma-aluksen mitä tahansa
toimintaa, joka on yleisön saatavilla maksusta tai muutoin
vastikkeellisesti, tai silloin kun toiminta ei ole yleisön
saatavilla lentotoiminnan harjoittajan ja asiakkaan välisen sopimuksen
nojalla harjoitettavaa toimintaa, jota asiakas ei valvo; ja
13) kauko-ohjatun lentotoiminnan luvalla kauko-ohjauspaikasta
ohjatun miehittämättömän ilma-aluksen
käyttämiseen tarvittavaa lupaa.
63 §
Liikennelupa
Liikenneluvasta säädetään
lentoliikenneasetuksessa. Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää liikenneluvan.
Sen lisäksi, mitä liikenneluvan myöntämisen
edellytyksistä säädetään
lentoliikenneasetuksessa, hakijalta edellytetään
hyvämaineisuutta. Hakija ei täytä hyvämaineisuuden
vaatimusta, jos hänet on tuomittu viimeksi kuluneiden viiden
vuoden aikana vankeusrangaistukseen tai viimeksi kuluneiden kolmen vuoden
aikana sakkorangaistukseen vakavasta työsuhdetta, elinkeinon
harjoittamista, kirjanpitoa, velkasuhdetta, liikenteen harjoittamista taikka
liikenneturvallisuutta koskevien säännösten
tai määräysten rikkomisesta ja teko osoittaa hänen
olevan ilmeisen sopimaton harjoittamaan lentoliikennettä.
Hyvämaineisuus todistetaan Oikeusrekisterikeskuksen antamalla
lausunnolla.
Lentoliikenteen harjoittajan käyttämät
ilma-alukset on rekisteröitävä Suomen ilma-alusrekisteriin.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi yksittäisen ilma-aluksen
osalta sallia lentoliikenteen harjoittajan käyttämän
ilma-aluksen rekisteröinnin toisessa jäsenvaltiossa,
jos sen lentoturvallisuusvalvonta voidaan asianmukaisesti hoitaa.
64 §
Lentoliikenne Euroopan talousalueen sisäisillä reiteillä,
joiden lähtö- tai päätepiste
on Suomessa
Lentoliikenteen harjoittaminen Euroopan talousalueen sisäisillä reiteillä,
joiden lähtö- tai päätepiste
on Suomessa, edellyttää Euroopan talousalueeseen
kuuluvassa valtiossa myönnettyä liikennelupaa.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi yksittäistapauksessa
tai Suomea sitovan kansainvälisen velvoitteen perusteella
myöntää tällaisen liikenteen
harjoittamiseen luvan myös muulle kuin edellä tarkoitetun
liikenneluvan haltijalle.
65 §
Julkinen palveluvelvoite
Lentoliikenneasetuksen 16 artiklassa tarkoitetun julkisen palveluvelvoitteen
asettamisesta päättää Liikennevirasto.
Liikennevirasto voi asettaa lentoliikenneasetuksen mukaisia rajoituksia
julkisen palveluvelvoitteen piiriin kuuluvalle reitille, jos rajoitukset
ovat tarpeen liikennöinnin turvaamiseksi reitillä.
66 §
Säännöllinen lentoliikenne Suomen
ja kolmannen maan välillä
Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää reittikohtaisen
liikennöintiluvan säännöllisen
lentoliikenteen harjoittamiseen Suomen ja kolmannen maan välillä.
Jollei 67 §:n säännöksistä muuta
johdu, liikennöintiluvan myöntämisen
edellytyksenä on, että:
1) hakijalla on 63 §:ssä tarkoitettu
liikennelupa ja hakija on sijoittautunut Suomeen;
2) hakija on 1 momentissa tarkoitetun kolmannen maan
nimeämä yhtiö, ja se täyttää Suomen
ja tämän kolmannen maan välillä tehdyn lentoliikennesopimuksen
mukaiset edellytykset liikenteen harjoittamiselle; tai
3) hakija on 1 momentissa tarkoitetun kolmannen maan
nimeämä yhtiö, sillä on EASA-asetuksen
8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua lentotoimintalupaa vastaava mainitun
kolmannen maan viranomaisen myöntämä lupa,
se täyttää tässä laissa
ja Euroopan unionin asetuksissa asetetut kolmansien maiden lentoyhtiöihin
sovellettavat vaatimukset ja liikenne- ja viestintäministeriö pitää luvan
myöntämistä Suomen liikennepolitiikan
kannalta perusteltuna.
Liikenteen turvallisuusvirasto vahvistaa tarvittaessa 1 momentissa
tarkoitetun liikenteen kuljetusmaksut, paikkatarjonnan, aikataulut
ja muut lentoliikenteeseen liittyvät ehdot.
67 §
Lentoliikenne käyttörajoituksia sisältävällä reitillä
Liikenteen turvallisuusvirasto päättää,
mikä tai mitkä liikennöintiluvan hakijoista
saavat harjoittaa liikennettä sellaisilla 66 §:ssä tarkoitetuilla
reiteillä, joihin kohdistuu lentoliikennesopimukseen perustuvia
käyttörajoituksia. Liikennöintilupapäätöksen
on perustuttava kokonaistarkasteluun, jossa otetaan huomioon matkustaja-
ja rahtiliikenteen tarpeet, kilpailun edistäminen sekä Euroopan
unionin lentoliikenteen tasapainoinen kehitys.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarkemmat määräykset
liikennöintilupien myöntämisestä 1
momentissa tarkoitetuille reiteille ja selvityksistä, joiden
perusteella hakijoiden vertailu suoritetaan.
68 §
Ei-säännöllinen lentoliikenne Suomen
ja kolmannen maan välillä
Liikenteen turvallisuusvirasto voi myöntää kolmannen
maan lentoliikenteen harjoittajalle Suomen ja kolmannen maan välisen
ei-säännöllisen lentoliikenteen harjoittamiseen
lentoluvan yksittäiselle lennolle tai useamman lennon käsittävälle
lentosarjalle. Lupa myönnetään, jos lentoliikenteen
harjoittaja osoittaa, että sen lentotoimintalupa ja liikennelupa
tai näitä vastaavat luvat mahdollistavat kyseisen
liikenteen harjoittamisen ja että sillä on käytettävissään
lentojen asianmukaiseen suorittamiseen soveltuva kalusto.
Lupa voidaan jättää myöntämättä,
jos on syytä epäillä, että:
1) hakija ei kykene harjoittamaan liikennettä ammattitaitoisesti
ja turvallisesti;
2) hakijalla ei ole riittävää vastuuvakuutusta ilmailussa
aiheutuvien vahinkojen varalta;
3) hakija pyrkii luvan avulla kiertämään
säännöllisen lentoliikenteen harjoittamiselle
66 ja 67 §:ssä säädettyjä vaatimuksia;
tai
4) hakijan kotivaltio ei vastavuoroisesti myöntäisi
lupaa suomalaiselle lentoliikenteen harjoittajalle.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa määräykset
1 momentissa tarkoitetun luvan hakemismenettelystä ja asiakirjoista,
joilla hakija osoittaa luvan myöntämisen edellytysten
täyttyvän. Liikenteen turvallisuusvirasto voi
lisäksi määräyksellään
rajoittaa muiden kuin valmismatkan osana myytävien lentokuljetusten
osuutta lentokohtaisesta kokonaispaikkatarjonnasta, jos rajoitus perustuu
Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtioissa yleisesti noudatettavaan
kansainväliseen käytäntöön
tai vastavuoroisuuteen.
Edellä 3 momentissa tarkoitetuissa määräyksissä on
otettava soveltuvin osin huomioon Euroopan unionin ei-säännöllisen
lentoliikenteen harjoittamista koskevan lainsäädännön
lisäksi:
1) Chicagon yleissopimuksessa tarkoitetut standardit
ja suositukset;
2) ECAC:n suositukset;
3) kansainvälinen käytäntö siltä osin
kuin sitä yleisesti sovelletaan jäsenvaltioissa.
Lentoliikenteen harjoittaja, jolla on Euroopan talousalueeseen
kuuluvassa valtiossa myönnetty liikennelupa, saa harjoittaa
ei-säännöllistä lentoliikennettä Suomen
ja kolmannen maan välillä ilman erillistä lupaa.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi kuitenkin 66 §:ssä tarkoitetun
liikennöintiluvan haltijan vaatimuksesta kieltää 5
momentissa tarkoitetun ei-säännöllisen
lentoliikenteen harjoittamisen, jos siitä aiheutuu liikennöintiluvassa
tarkoitetulle toiminnalle suurempaa kuin vähäiseksi
katsottavaa taloudellista haittaa ja lentoliikenteen harjoittaja
kiertää säännöllisen
lentoliikenteen harjoittamiselle asetettuja rajoituksia ei-säännöllisen
lentoliikenteen avulla.
69 §
Lentoliikenne Suomen alueen yli
Säännöllistä ja ei-säännöllistä lentoliikennettä saa
harjoittaa Suomen alueen yli ilman erillistä lupaa, jos
näin on sovittu Suomen ja lentoliikenteen harjoittajan
kotivaltion välillä kahdenvälisen tai
monenvälisen sopimuksen perusteella.
Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää muissa
kuin 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa luvan lentoliikenteen
harjoittamiseen Suomen alueen yli. Lupa myönnetään
joko säännölliselle lentoliikenteelle,
yksittäiselle lennolle tai useamman lennon käsittävälle
lentosarjalle. Lupa myönnetään, jos lentoliikenteen
harjoittaja osoittaa, että sen lentotoimintalupa ja liikennelupa
tai näitä vastaavat luvat mahdollistavat kyseisen
liikenteen harjoittamisen ja että sillä on käytettävissään
lentojen asianmukaiseen suorittamiseen soveltuva kalusto.
Lupa voidaan jättää myöntämättä,
jos on syytä epäillä, että:
1) hakija ei kykene harjoittamaan lentoliikennettä ammattimaisesti
ja turvallisesti;
2) hakijalla ei ole riittävää vastuuvakuutusta ilmailussa
aiheutuvien vahinkojen varalta; tai
3) hakijan kotivaltio ei vastavuoroisesti myöntäisi
lupaa suomalaiselle lentoliikenteen harjoittajalle.
70 §
Lentotyölupa
Lentotyöhön vaaditaan Liikenteen turvallisuusviraston
myöntämä lentotyölupa. Lentotyöluvan
saamisen edellytyksenä on, että hakijalla on käytettävissään
lentotyön turvalliseen suorittamiseen tarvittava organisaatio
ja henkilöstö sekä tarkoitettuun toimintaan
soveltuva kalusto. Lentotyölupaa ei vaadita, jos toiminnan
harjoittaja, jonka kotipaikka tai pääasiallinen
liikepaikka on toisessa jäsenvaltiossa, osoittaa täyttävänsä vastaavalle toiminnalle
kyseisessä jäsenvaltiossa
asetetut lupa-, kelpoisuus- tai muut vastaavat vaatimukset. Liikenteen
turvallisuusvirasto voi kuitenkin asettaa toiminnan turvallisuuden
varmistamiseksi tarpeellisia, syrjimättömiä ehtoja.
Lentotyölupaa ei vaadita Liikenteen turvallisuusviraston
määräysten mukaisesti tapahtuviin:
1) purjelentokoneiden hinauslentoihin;
2) laskuvarjohyppylentoihin;
3) metsäpalovalvontalentoihin;
4) valtion- ja sotilasilmailuun;
5) satunnaisesti viranomaisen pyynnöstä suoritettaviin
etsintä- ja pelastuslentoihin.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi sallia, että muutakin
kuin 2 momentissa tarkoitettua lentotyötä saa
harjoittaa ilman lupaa, jos luvan hankkiminen ei turvallisuuden
varmistamiseksi ole tarpeen.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentotyötoiminnan
turvallisen harjoittamisen edellyttämät tarkemmat
määräykset lentotyöluvan saamisen
edellytyksistä. Määräykset voivat
koskea:
1) lentotyöluvan haltijan organisaation ja henkilöstön
mitoitusta ja ammattitaitoa;
2) lentotyöluvassa tarkoitettuun toimintaan käytettävää kalustoa;
3) lentotyöluvan haltijan toimintakäsikirjoja ja
menetelmiä;
4) lentotyöluvan haltijan taloudellisia edellytyksiä.
Lentotyölupa on myönnettävä,
jos hakija täyttää tässä pykälässä säädetyt
ja 4 momentin nojalla määrätyt edellytykset.
Lentotyölupa myönnetään Liikenteen
turvallisuusviraston hakijan toimintaedellytysten, asianomaista
toimintaa koskevien säännösten ja määräysten
tai vastaavan perusteen nojalla asettamaksi määräajaksi.
Lukuun ottamatta miehittämätöntä ilma-alusta,
jonka toimintamassa on alle 150 kilogrammaa, lentotyössä käytettävä ilma-alus
on rekisteröitävä Suomen ilma-alusrekisteriin.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi myöntää lentotyöluvan toisessa
jäsenvaltiossa rekisteröidylle ilma-alukselle,
jos sen lentoturvallisuusvalvonta voidaan asianmukaisesti hoitaa.
Jos lentotyöhön ei ole käytettävissä sopivaa
jäsenvaltiossa rekisteröityä ilma-alusta
ja jos lentoturvallisuus ei vaarannu, Liikenteen turvallisuusvirasto
voi hyväksyä käytettäväksi
kolmannen maan ilma-alusrekisteriin merkityn ilma-aluksen. Liikenteen
turvallisuusvirasto voi antaa tarkempia määräyksiä siitä,
millä edellytyksillä tällainen ilma-alus
voidaan hyväksyä lentotyötehtäviin.
71 §
Lentokoulutuslupa
Lento- ja teoriakoulutukseen, joka liittyy ilma-alusten ohjaamomiehistön
lupakirjojen, kelpoisuustodistusten, kelpuutusten ja hyväksyntöjen
hankkimiseen tai voimassa pitämiseen, vaaditaan Liikenteen
turvallisuusviraston myöntämä lentokoulutuslupa.
Lentokoulutusluvan saamisen edellytyksenä on, että hakijalla
on käytettävissään lentokoulutuksen
turvalliseen ja asianmukaiseen antamiseen tarvittava organisaatio
ja henkilöstö sekä tarkoitettuun toimintaan
soveltuva kalusto, tilat ja opetusvälineet.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentokoulutustoiminnan
turvallisen harjoittamisen edellyttämät tarkemmat
määräykset lentokoulutusluvan saamisen
edellytyksistä. Määräykset voivat
koskea:
1) lentokoulutusluvan haltijan organisaation ja henkilöstön
mitoitusta ja ammattitaitoa;
2) lentokoulutusluvassa tarkoitettuun toimintaan käytettävää kalustoa,
opetustiloja ja muita opetusvälineitä;
3) lentokoulutusluvan haltijan toimintakäsikirjoja,
toimintamenetelmiä ja koulutusohjelmia.
Lentokoulutuslupa on myönnettävä,
jos hakija täyttää tässä pykälässä säädetyt
ja 2 momentin nojalla määrätyt edellytykset.
Lentokoulutuslupa myönnetään Liikenteen
turvallisuusviraston hakijan toimintaedellytysten, asianomaista
toimintaa koskevien säännösten ja määräysten
tai vastaavan perusteen nojalla asettamaksi määräajaksi.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi määrätä, että tietynlaiseen
lentokoulutukseen ei tarvita lentokoulutuslupaa, jos luvan hankkimiseen
ei turvallisuuden varmistamiseksi ole tarvetta.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarvittaessa tarkemmat
määräykset matkustamomiehistön
koulutusorganisaation hyväksymisestä ottaen huomioon
siviili-ilmailun lentomiehistöä koskevien teknisten
vaatimusten ja hallinnollisten menettelyjen säätämisestä Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 216/2008 nojalla
annetun komission asetuksen (EU) N:o 1178/2011 säännökset
sekä Euroopassa vallitsevat käytännöt.
72 §
Lentonäytökset ja lentokilpailut
Lentonäytöksen tai lentokilpailun
järjestämiseen vaaditaan Liikenteen turvallisuusviraston myöntämä lupa,
kun:
1) tilaisuus järjestetään
lentoasemalla;
2) ohjelmaan sisältyy taitolentoa; tai
3) mukana on ulkomaalaisia osanottajia.
Lentonäytösluvan ja lentokilpailuluvan saamisen
edellytyksenä on, että hakijalla on käytettävissään
näytöksen tai kilpailun turvalliseen toteuttamiseen
tarvittava organisaatio ja henkilöstö. Lisäksi
edellytyksenä on, että luvassa tarkoitetussa tapahtumassa
käytettävä kalusto, lentonäytöksen
esiintyjät tai kilpailun osanottajat, lento-ohjelmat ja
tapahtuman turvallisuusjärjestelyt täyttävät
säännösten ja määräysten
vaatimukset.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tapahtuman turvallisen
järjestämisen edellyttämät tarkemmat
määräykset lentonäytösluvan
ja lentokilpailuluvan saamisen edellytyksistä. Määräykset
voivat koskea:
1) lentonäytösluvan tai lentokilpailuluvan haltijan
organisaation ja henkilöstön mitoitusta ja ammattitaitoa;
2) lentonäytösluvassa tai lentokilpailuluvassa
tarkoitetussa tapahtumassa käytettävää kalustoa,
lentonäytöksen esiintyjiä, esiintyjien
lento-ohjelmia ja kilpailun osanottajia; sekä
3) lentonäytösluvan tai lentokilpailuluvan haltijan
toimintamenetelmiä, tapahtuman turvallisuusjärjestelyjä sekä tapahtuman
järjestäjän yhteistoimintaa lennonvarmistuselinten
ja muiden viranomaisten kuin ilmailuviranomaisten kanssa.
Lentonäytöslupa ja lentokilpailulupa on myönnettävä,
jos hakija täyttää tässä pykälässä säädetyt
ja 3 momentin nojalla määrätyt edellytykset.
Lentonäytöslupa ja lentokilpailulupa myönnetään
erikseen kutakin tapahtumaa tai tapahtumasarjaa
varten.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa tapahtuman turvalliseksi
järjestämiseksi tarpeellisia määräyksiä sellaisia
lentonäytöksiä tai lentokilpailuja varten,
joihin ei vaadita erillistä lupaa. Määräykset
voivat koskea tapahtumasta ilmoittamista, tapahtuman järjestäjän
vastuuhenkilöitä ja toimintamenetelmiä,
tapahtuman turvallisuusjärjestelyjä sekä yhteistoimintaa
lennonvarmistuselinten ja muiden viranomaisten kuin ilmailuviranomaisten
kanssa.
73 §
Kauko-ohjatun lentotoiminnan lupa
Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää luvan kauko-ohjattuun
lentotoimintaan. Luvan saamisen edellytyksenä on, että hakijalla
on käytettävissään kauko-ohjatun
lentotoiminnan turvalliseen suorittamiseen tarvittava henkilöstö,
toimintaan soveltuva kalusto sekä toimintaa koskeva ohjeistus.
74 §
Hallinnolliset seuraamukset
Tässä luvussa tarkoitettujen lupien valvonnassa
käytettävistä hallinnollisista seuraamuksista
säädetään 14 luvussa.
7 luku
Lentopaikat ja maalaitteet
75 §
Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan:
1) lentoasemalla lentopaikkaa, jossa lentotiedotuspalvelu,
hälytyspalvelu, ilmaliikenteen neuvontapalvelu ja lennonjohtopalvelu
on pysyvästi järjestetty;
2) kevytlentopaikalla lentopaikkaa, jota käytetään
lentotoimintaan purje- ja moottoripurjelentokoneilla, ilmalaivoilla,
kuumailmapalloilla ja muilla Liikenteen turvallisuusviraston tarkemmin
määrittelemillä kevyillä ilma-aluksilla;
3) muulla ilmailua palvelevalla alueella aluetta,
jolla on lentopaikan alueesta erillään ilmailua
palvelevia rakennuksia, rakennelmia tai laitteita;
4) lentoaseman hyväksyntätodistuksella lupaa,
jolla vahvistetaan, että lentoaseman pitäjällä ja
sen henkilöstöllä on ilmaliikenteen riittävän
turvallisuuden varmistamiseksi riittävä ammattitaito,
organisaatio ja toimintamenetelmät ja että lentoasema
on määräysten mukainen;
5) lentopaikan pitoluvalla lupaa, jolla vahvistetaan
lentopaikan organisaatio ja toimintaehdot ja että lentopaikka
on säännösten ja määräysten mukainen;
6) liikennealueella lentopaikan osaa, joka
on tarkoitettu ilma-alusten lentoonlähtöön,
laskuun ja rullaukseen ja joka ei ole asematasoa; ja
7) asematasolla lentopaikan osaa, joka on
tarkoitettu ilma-alusten matkustajien, postin ja rahdin lastausta
tai purkamista sekä ilma-alusten tankkausta, paikoitusta
tai huoltoa varten.
76 §
Lentopaikkojen ja muiden alueiden käyttö
Ilma-aluksen lentoonlähtöön ja laskeutumiseen
saa käyttää vain lentopaikkaa tai 2 momentissa
tarkoitettua aluetta. Kielto muiden alueiden käyttämiseen
ei koske hätätilannetta, pakkolaskua tai muita
niihin rinnastettavia tapauksia, ei myöskään
lentoonlähtöä ja laskeutumista miehittämättömällä ilma-aluksella tai sotilashelikopterilla,
muulla valtion helikopterilla eikä etsintä- ja
pelastustoimintaan käytettävällä helikopterilla
pelastus-, virka-apu- ja operatiivisilla lennoilla. Aluksella olevan
laskeutumisalueen käyttämisestä helikopterin
lentoonlähtöön ja laskeutumiseen säädetään
erikseen.
Ilma-aluksen lentoonlähtöön
ja laskeutumiseen saa tilapäisesti käyttää avointa
vesialuetta sekä alueen omistajan tai haltijan suostumuksella
muuta maa- tai vesialuetta, vaikka aluetta ei ole sellaiseen tarkoitukseen
erityisesti järjestetty. Liikenteen turvallisuusvirasto
antaa tarvittaessa ilmailun turvallisuuden kannalta tarpeellisia
määräyksiä:
1) maa- ja vesialueen tilapäisestä käytöstä;
2) ilma-alusten käyttämän
alueen mitoituksesta ja pinnan ominaisuuksista;
3) lentoesterajoituksista;
4) muista lentoonlähdön ja laskeutumisen
turvallisuuteen vaikuttavista seikoista.
Edellä 2 momentissa tarkoitettuun toimintaan tarvittavan
maa- tai vesialueen omistajan tai haltijan luvan edellyttämästä yhteisen
maa- tai vesialueen osakaskunnan suostumuksesta säädetään
yhteisaluelaissa (758/1989).
Jos lentoturvallisuus, liikenteen sujuvuus, maanpuolustukselliset
syyt, elinkeinon harjoittaminen tai haitallisten ympäristövaikutusten ehkäisy
niin vaativat, Liikenteen turvallisuusvirasto voi kieltää muun
kuin lentopaikan käytön tai rajoittaa 2 momentissa
tarkoitetun alueen käyttöä ilma-alusten
lentoonlähtöön ja laskeutumiseen. Liikenteen
turvallisuusviraston on kuultava asianomaista elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskusta sekä tarpeen mukaan
muita viranomaisia, jos kiellon tai rajoituksen syy on muu kuin
lentoturvallisuus tai liikenteen sujuvuus.
77 §
Lentoliikenteen sujuvuuden edistäminen
Liikenteen turvallisuusvirasto laatii ja vahvistaa lentoliikenteen
sujuvuuden edistämistä koskevan kansallisen toimintaohjelman
ja edistää lentoasemilla säännöllisesti
toimivien yritysten ja viranomaisten toiminnan yhteensovittamista lentoliikenteen
sujuvuuden kehittämiseksi.
Lentoaseman pitäjän on huolehdittava lentoasemalla
säännöllisesti toimivien yritysten ja
viranomaisten toiminnan yhteensovittamisesta kansallisen toimintaohjelman
ja Liikenteen turvallisuusviraston antamien toiminnallisten ja teknisten
määräysten mukaisesti.
78 §
Lähtö- ja saapumisaikojen jakaminen lentoasemilla
Lähtö- ja saapumisaikojen jakamisesta lentoasemilla
säädetään slot-asetuksessa.
Liikenteen turvallisuusvirasto vastaa slot-asetuksessa jäsenvaltiolle
säädetyistä tehtävistä, jollei
3 momentissa toisin säädetä. Liikenteen turvallisuusvirasto
nimeää slot-asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun
aikatauluneuvojan tai koordinaattorin.
Lentoaseman pitäjä:
1) suorittaa slot-asetuksen 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun
kapasiteettitutkimuksen;
2) asettaa slot-asetuksen 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun
koordinointikomitean;
3) määrittää slot-asetuksen
6 artiklan 1 kohdan mukaisesti lähtö- ja saapumisaikojen
jakamisessa käytettävät tunnusluvut.
79 §
Rakentamislupa
Lentopaikan tai muun ilmailua palvelevan alueen rakentamiseen
on saatava rakentamislupa. Sama koskee lentopaikan tai muun ilmailua palvelevan
alueen muutoksia, joilla saattaa olla vaikutuksia lentoturvallisuuteen
tai merkittäviä vaikutuksia maisemakuvaan. Rakentamisluvan myöntää Liikenteen
turvallisuusvirasto. Valtioneuvosto voi yksittäistapauksessa
pidättää rakentamislupaa koskevan asian
ratkaistavakseen.
Tässä luvussa tarkoitettua rakentamislupaa
ei kuitenkaan vaadita puolustusvoimien tarpeisiin kriisioloja ja
niiden harjoittelua varten rakennettaville varalaskupaikoille, puolustusvoimien
helikopterilaskupaikoille eikä puolustusvoimien lennokkitoiminnan
kevytlentopaikoille. Rakentamislupaa ei vaadita myöskään
yksinomaan rajavartiolaitoksen käyttöön
tarkoitetuille helikopterilaskupaikoille.
Jollei tästä luvusta muuta johdu, lentopaikan ja
muun ilmailua palvelevan alueen rakentamisessa ja muuttamisessa
noudatetaan, mitä kaavoituksesta, ympäristöluvasta,
ympäristövaikutusten arvioinnista, rakentamisesta
sekä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien
lunastuksesta säädetään. Jos
ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetussa
laissa (468/1994) tarkoitettuun ympäristövaikutusten
arviointiselostukseen sisältyvät tämän
lain säännösten soveltamiseksi tarpeelliset
tiedot ympäristövaikutuksista, ei samaa selvitystä vaadita
uudestaan. Lupapäätöksestä on
käytävä ilmi, miten mainitun lain mukainen
arviointi on otettu huomioon.
Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 126 §:ssä ja
sen nojalla annetuissa säännöksissä tarkoitettua
toimenpidelupaa koskevia säännöksiä ei
sovelleta lentopaikka-alueen eikä ilmailuradiomajakoiden,
tutkalaitteiden, niiden suojarakennelmien eikä muiden lentoturvallisuuden ja
lentoliikenteen säännöllisyyden kannalta
välttämättömien laitteiden ja
rakennelmien rakentamiseen. Lentopaikalla ja muulla ilmailua palvelevalla
alueella tehtäville toimenpiteille ei myöskään
edellytetä mainitun lain 128 §:n mukaisen
maisematyöluvan hakemista eikä 129 §:n mukaisen
ilmoituksen tekemistä.
80 §
Rakentamislupa-asian käsittelyyn liittyvä kuulemismenettely
Ennen lentopaikan rakentamisluvan myöntämistä on
asianomaiselle kunnalle sekä asian laadun mukaan puolustusministeriölle,
ympäristöministeriölle, elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselle ja maakunnan liitolle
varattava tilaisuus antaa lausuntonsa asiasta.
Jos rakentamislupa haetaan muun ilmailua palvelevan alueen kuin
lentopaikan tai sen rakennelmien ja laitteiden rakentamiseen tai
niiden 79 §:n mukaista muuttamiseen, asianomaiselle
kunnalle sekä asian laadun mukaan muulle asianomaiselle
viranomaiselle ja naapureille on ennen rakentamisluvan myöntämistä varattava tilaisuus
antaa lausuntonsa asiasta.
81 §
Rakentamisluvan myöntämisen edellytykset
Rakentamislupa on myönnettävä, jos
lentopaikka tai muu ilmailua palveleva alue sekä sen rakennukset,
rakennelmat ja laitteet täyttävät lentoturvallisuuden
ja liikenteen sujuvuuden edellyttämät vaatimukset
ja lentopaikalle on myönnetty ympäristönsuojelulain
(527/2014) edellyttämä ympäristölupa.
Rakentamislupaan voidaan liittää ehtoja, joiden
avulla voidaan varmistaa lentoturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden
toteutuminen. Rakentamislupa voidaan kuitenkin evätä maanpuolustuksellisten
syiden perusteella.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentotoiminnan
turvallisuuden ja sujuvuuden edellyttämät Chicagon
yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin ja suosituksiin
pohjautuvat tarkemmat määräykset rakentamisluvan
myöntämisen edellytyksistä. Määräykset
voivat koskea:
1) ilma-alusten käyttöön
tarkoitettujen alueiden mitoitusta ja ominaisuuksia;
2) lentoesterajoituksia ja lentoesteiden merkitsemistä;
3) visuaalisia maalaitteita;
4) lentopaikan lennonvarmistuspalveluja;
5) lentopaikan pelastustoimintaa;
6) siviili-ilmailun turvaamista;
7) muita 1—6 kohtaan verrattavia lentoliikenteen
turvallisuuden ja sujuvuuden varmistamiseksi asetettavia vaatimuksia.
Rakentamislupa myönnetään vähintään
viiden vuoden määräajaksi. Lupa voidaan
peruuttaa, jos lupaan liitettyjä ehtoja ei noudateta tai luvan
antamisen edellytykset eivät enää täyty eikä luvan
haltija ole korjannut puutteita Liikenteen turvallisuusviraston
määräämässä kohtuullisessa
ajassa.
82 §
Lentoaseman hyväksyntätodistus
Lentoaseman on oltava Liikenteen turvallisuusviraston hyväksymä,
jollei jäljempänä toisin säädetä.
Hyväksynnästä annettavassa todistuksessa
määrätään, minkälaiseen
liikenteeseen tai muuhun ilmailuun lentoasemaa saa käyttää.
Yleisessä käytössä olevan
lentoaseman käyttämisen on oltava sallittua samoilla
ehdoilla kaikille, jollei slot-asetuksessa tai sen nojalla toisin säädetä.
Lentoasemalla, jota käytetään yksinomaan sotilasilmailuun
tai valtion lentotoimintaan, ei tarvitse olla hyväksyntätodistusta.
83 §
Lentoaseman hyväksyntätodistuksen myöntämisen
edellytykset
Hyväksyntätodistus on myönnettävä,
jos hakija osoittaa, että:
1) lentoasema on alueineen, laitteineen, järjestelmineen
ja toimintoineen määräysten mukainen;
2) lentoaseman pitäjällä ja
sen henkilöstöllä on tarvittava pätevyys
ja kokemus lentoaseman pitoon.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentotoiminnan
turvallisuuden ja sujuvuuden edellyttämät Chicagon
yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin ja suosituksiin
pohjautuvat tarkemmat määräykset hyväksyntätodistuksen
saamisen edellytyksistä. Määräykset
voivat koskea:
1) ilma-alusten käyttöön
tarkoitettujen alueiden mitoitusta ja ominaisuuksia;
2) lentoasemaa koskevien tietojen ilmoittamista;
3) lentoesterajoituksia ja lentoesteiden merkitsemistä;
4) visuaalisia maalaitteita;
5) lentoaseman lennonvarmistuspalveluja;
6) liikenteen ohjausta ja valvontaa;
7) henkilöstön koulutusta ja kelpuutuksia;
8) kunnossapitoa ja tarkastusten teknistä toteuttamista;
9) lumenpoistoa ja liukkauden torjuntaa;
10) lentoaseman pelastustoimintaa;
11) lentoaseman tilapäisjärjestelyjä;
12) lintujen ja muiden eläinten torjuntaa
lentopaikoilla ja niiden läheisyydessä;
13) lentoaseman pitäjän toimintakäsikirjaa;
14) lentoaseman pitäjän organisaatiota
ja henkilöstön pätevyyttä;
15) lentoaseman pitäjän turvallisuudenhallintajärjestelmää;
16) muita lentoliikenteen turvallisuuden varmistamiseksi
asetettavia vaatimuksia.
Hyväksyntä myönnetään
määräajaksi tai toistaiseksi. Hyväksyntä on
voimassa enintään niin kauan kuin hyväksyntätodistuksen
haltijalla on oikeus lentoaseman maa- tai vesialueen käyttöön.
Hyväksynnän ja sen edellytysten valvonnassa käytettävistä hallinnollisista
seuraamuksista säädetään 14
luvussa.
84 §
Lentopaikan pitolupa
Jos lentopaikalla ei tarvitse olla 82 §:ssä tarkoitettua
hyväksyntätodistusta, sen pitämiseen on
oltava Liikenteen turvallisuusviraston myöntämä lupa,
jollei jäljempänä toisin säädetä.
Lentopaikan pitoluvassa määrätään
lentopaikan pitäjä ja päällikkö sekä se,
minkälaiseen liikenteeseen tai muuhun ilmailuun lentopaikkaa
saa käyttää.
Vain sotilasilmailuun tai valtion lentotoimintaan käytettävän
lentopaikan pitämiseen ei tarvitse olla 1 momentissa tarkoitettua
lupaa.
85 §
Pitoluvan myöntämisen edellytykset
Pitolupa on myönnettävä, jos hakija
on osoittanut, että lentopaikka täyttää 81 §:n
mukaiset rakentamisluvan edellytykset ja että lentopaikan pitäjän
organisaatio mahdollistaa lentopaikan turvallisen ylläpidon.
Pitoluvan myöntämiseen sovelletaan, mitä 83 §:n
3 momentissa säädetään.
Pitoluvan ja sen edellytysten täyttymisen valvonnassa
käytettävistä hallinnollisista seuraamuksista
säädetään 14 luvussa.
86 §
Kevytlentopaikat
Kevytlentopaikalle ei tarvitse hakea rakentamis- eikä pitolupaa.
Tällaisesta lentopaikasta lentopaikan pitäjän
on kuitenkin tehtävä ilmoitus Liikenteen turvallisuusvirastolle
90 päivää ennen rakentamisen aloittamista
ja 30 päivää ennen lentopaikan käyttöönottoa.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa määräykset
siitä, mitä tietoja ilmoituksista on käytävä ilmi.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi lentoturvallisuuden vaarantumisen,
haitallisten ympäristövaikutusten tai maanpuolustuksellisten
syiden perusteella kieltää kevytlentopaikan rakentamisen
tai käyttöönoton taikka asettaa sen rakentamiselle
ja käyttämiselle tarpeellisia lentoturvallisuuteen,
ympäristön suojeluun tai maanpuolustukseen liittyviä ehtoja.
87 §
Rakennusten, rakennelmien ja laitteiden hyväksyminen
käyttöön
Lentopaikan ja muun ilmailua palvelevan alueen rakennukselle,
rakennelmalle tai laitteelle on saatava Liikenteen turvallisuusviraston
hyväksyntä ennen kuin se otetaan rakentamisen
tai muutoksen jälkeen käyttöön.
Hyväksyntä on myönnettävä,
jos rakennukset, rakennelmat ja laitteet täyttävät
lentoturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden edellyttämät
vaatimukset. Liikenteen turvallisuusviraston hyväksyntää ei
vaadita, jos rakennus, rakennelma tai laite taikka muutos ei vaikuta
lentoturvallisuuteen eikä haittaa liikenteen sujuvuutta.
88 §
Lentopaikan käytön kieltäminen ja
rajoittaminen
Lentopaikan pitäjä vastaa siitä,
että lentopaikka on ilmoitettuina palveluaikoina määräysten mukainen.
Muuna aikana lentopaikan käyttämisestä ilma-aluksen
lentoonlähtöön, laskeutumiseen ja rullaukseen
vastaa ilma-aluksen päällikkö.
Lentopaikan pitäjän on kiellettävä lentopaikan
tai muun ilmailua palvelevan alueen, rakennuksen, rakennelman tai
laitteen käyttö taikka rajoitettava sitä sekä palveluaikana
että muuna aikana, jos sen tiedossa on, että:
1) ilmailumääräyksissä vaadittu
lentopaikan varustus ei ole kunnossa;
2) liikennealue tai asemataso ei kelirikon tai korjaustyön
takia ole määräysten mukainen;
3) liikennealue tai asemataso ei esteen takia ole määräysten
mukainen;
4) lentopaikalla järjestetään
tilaisuus tai tapahtuma, joka rajoittaa tai estää lentotoiminnan; tai
5) jokin muu 1—4 kohdassa tarkoitettuihin syihin
rinnastettava painava syy sitä edellyttää.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi määrätä 2 momentissa
tarkoitetun kiellon tai rajoituksen, jos se katsoo, ettei lentopaikan
pitäjä ole toiminut mainitussa momentissa edellytetyllä tavalla.
8 luku
Maahuolinta
89 §
Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan:
1) maahuolintapalveluilla niitä lentopaikalla sen
käyttäjille toimitettavia palveluja, jotka luetellaan
maahuolintadirektiivin liitteessä; ja
2) omahuolinnalla tilannetta, jossa lentoteitse
matkustajia, rahtia tai postia kuljettava huolehtii yhden tai useamman
maahuolintapalvelun suorittamisesta itselleen tekemättä tästä sopimusta
kolmannen osapuolen kanssa.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuina kolmansina
osapuolina toisiinsa nähden ei pidetä kuljettajia,
joista toisella on hallussaan toisen osake-enemmistö tai
joiden molempien osake-enemmistö on saman tahon hallussa.
90 §
Maahuolintapalvelujen tarjoaminen
Lentopaikan pitäjä ei saa ilman tässä pykälässä säädettyä perustetta
rajoittaa maahuolintapalvelujen tarjontaa tai omahuolintaa siltä osin
kuin palvelujen tarjontaan lentopaikalla on sovellettava maahuolintadirektiiviä.
Lentopaikan pitäjä on velvollinen huolehtimaan
siitä, että lentopaikan rakennelmien ja laitteiden
käytössä maahuolintaan ja omahuolintaan
sekä käytön järjestämisessä noudatetaan,
mitä maahuolintadirektiivin 16 artiklassa säädetään.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi lentopaikan pitäjän
hakemuksesta rajoittaa maahuolintapalvelujen tarjontaa tai omahuolintaa
maahuolintadirektiivin 6, 7, 9 tai 15 artiklan mukaisesti taikka
asettaa maahuolintapalvelujen tarjoajille 15 artiklan mukaisia julkisen
palvelun velvoitteita. Maahuolintadirektiivin 9 artiklan mukainen
rajoitus on kuitenkin voimassa vain siltä osin kuin Euroopan
komissio sen hyväksyy mainitun artiklan 5 kohdan mukaisesti.
Päättäessään rajoittaa
maahuolintapalvelujen tarjontaa tai omahuolintaa maahuolintadirektiivin
6, 7, 9 tai 15 artiklan mukaisesti Liikenteen turvallisuusviraston
on meneteltävä siten kuin mainituissa artikloissa
säädetään sekä tarvittaessa
järjestettävä maahuolintapalvelujen tarjoajien
valinta mainitun direktiivin 11 artiklan mukaisesti. Valintapäätöksistä ja
ilman valintaa annetuista luvista rajoituksen alaisen maahuolintapalvelun
tarjoamiseen on ilmoitettava siten kuin maahuolintadirektiivin 11
artiklan 3 kohdassa säädetään.
Lentopaikan pitäjän on maahuolintaa koskevissa
asioissa kuultava 94 §:ssä tarkoitettua käyttäjien
komiteaa ja maahuolintapalvelujen tarjoajia siten kuin maahuolintadirektiivin
13 artiklassa säädetään.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi vastavuoroisuuden puuttumisen
perusteella rajoittaa kolmannesta maasta olevan maahuolintapalvelujen tarjoajan
tai omahuolinnan harjoittajan maahuolintadirektiivin mukaisia oikeuksia
direktiivin 20 artiklan mukaisesti.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa turvallisuuden ja sujuvuuden
edellyttämät tarkemmat määräykset
maahuolinnasta. Määräykset voivat koskea
maahuolinnan järjestämistä, maahuolinnan
toimintakokonaisuuksien hallintaa ja vastuiden määrittelyä siten,
että maahuolintatoiminnot eivät aiheuta vaaraa
lentoliikenteelle.
91 §
Lentopaikan keskitettyjen infrastruktuurien käyttäminen
Liikenteen turvallisuusvirasto voi lentopaikan pitäjän
hakemuksesta päättää, että maahuolintapalvelujen
tarjoajien ja omahuolintaan oikeutettujen on käytettävä maahuolinnan
järjestämiseen lentopaikan keskitettyjä infrastruktuureja.
Tällöin sovelletaan, mitä maahuolintadirektiivin
8 artiklassa säädetään.
92 §
Maahuolinnan kirjanpidon eriyttäminen ja tarkastaminen
Maahuolintapalveluja tarjoavan on kirjanpidossaan pidettävä maahuolintapalveluihin
liittyvä toimintansa erillään muista
toiminnoistaan sekä pyynnöstä annettava
Liikenteen turvallisuusviraston määräämän
tarkastajan käyttöön kirjanpitonsa ja
tiedot, joiden perusteella kirjanpidon eriyttämistä voidaan
valvoa.
Tarkastaja antaa kertomuksensa kirjanpidon eriyttämisen
toteutumisesta Liikenteen turvallisuusvirastolle. Liikenteen turvallisuusvirasto saa
salassapitovelvollisuuden estämättä luovuttaa
kertomuksen komissiolle ja Kilpailu- ja kuluttajavirastolle.
93 §
Maahuolintapalveluja tarjoavan turvallisuuden hallinta
Maahuolintapalveluja tarjoavan on ylläpidettävä ja
kehitettävä turvallisuudenhallintajärjestelmää,
jonka avulla se varmistaa oman toiminnan turvallisuuden ja edistää koko
lentopaikan turvallisuutta. Turvallisuudenhallintajärjestelmästä on
käytävä ilmi ainakin seuraavat asiat:
1) maahuolintapalveluja tarjoavan vastuunjako ja päätöksentekojärjestelmä;
2) toiminnan vaatimustenmukaisuus;
3) käytettävät alihankkijat
ja näiden valvonta;
4) asiakirjahallinta;
5) poikkeamaraportointi ja poikkeamien käsittely;
6) henkilöstön koulutus ja muu kehittäminen; ja
7) kaluston hallinta.
Maahuolintapalveluja tarjoavan on toimitettava tiedot turvallisuudenhallintajärjestelmästään
lentopaikan
pitäjälle ja Liikenteen turvallisuusvirastolle.
94 §
Käyttäjien komitea
Maahuolintadirektiivin soveltamisalaan kuuluvilla lentoasemilla
lentoaseman pitäjä vastaa siitä, että lentoasemalle
perustetaan käyttäjien komitea, johon kutsutaan
mukaan lentoaseman käyttäjät ja käyttäjiä edustavat
järjestöt. Käyttäjien komitea
avustaa lentoaseman pitäjää maahuolintapalvelujen
järjestämisessä lentoasemalla.
Käyttäjien komitea laatii itselleen työjärjestyksen,
johon sisältyvät komitean työskentely- ja menettelytavat,
mukaan lukien komitean äänestyssäännöt.
9 luku
Ilmailun turvaaminen
95 §
Luvun soveltamisala ja yleiset säännökset
Siviili-ilmailun turvaamisesta säädetään
turva-asetuksessa ja sen nojalla annetuissa Euroopan komission asetuksissa.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi turva-asetuksen 4 artiklan
4 kohdassa ja 6 artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa antaa määräyksiä turva-asetuksen
ja sen nojalla annettujen Euroopan komission asetusten säännöksistä poikkeavista
tai niitä täydentävistä toimenpiteistä,
jos se on perusteltua ottaen huomioon arvioidut uhkat, yleinen turvallisuustilanne
tai turva-asetuksessa ja sen nojalla annetuissa Euroopan komission
asetuksissa tarkoitettujen toimien paikalliseen soveltamiseen liittyvät
erityiset ongelmat. Toimenpiteillä ei kuitenkaan saa poiketa
siitä, mitä 97 §:n 2 momentissa
säädetään. Liikenteen turvallisuusviraston
on ilmoitettava toimenpiteistä Euroopan komissiolle.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarvittaessa siviili-ilmailun
turvaamisen edellyttämät tarkemmat määräykset
ottaen huomioon Chicagon yleissopimuksessa tarkoitetut standardit
ja suositukset sekä turva-asetuksessa ja sen nojalla annetuissa
Euroopan komission asetuksissa säädetyt vaatimukset
kansallisista määrittelyistä.
96 §
Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan:
1) lentoasemalla turva-asetuksessa ja sen
nojalla annetuissa Euroopan komission asetuksissa tarkoitettuja
lentoasemia;
2) lentokenttäalueella lentoaseman
kenttäaluetta sekä ympäröivää maastoa
ja rakennuksia tai niiden osia, joihin on rajoitettu pääsy;
3) ilmailun turvaamisella toimenpiteiden sekä inhimillisten
ja aineellisten voimavarojen yhdistelmää, jolla
on tarkoitus turvata siviili-ilmailu siihen kohdistuvilta ja sen
turvallisuuden vaarantavilta laittomilta teoilta;
4) henkilökortilla lentoaseman työntekijöille ja
lentoasemalla säännöllisesti käyville
henkilöille henkilöllisyyden ja sallitun liikkumisalueen
osoittamiseksi annettavaa korttia;
5) ajoneuvoluvalla ajoneuvokohtaista lupaa niistä alueista,
joilla ajoneuvolla on oikeus ajaa.
97 §
Tarkastusten suorittaminen
Turva-asetuksessa ja sen nojalla annetuissa Euroopan komission
asetuksissa säädetään, miten
turvatarkastukset on suoritettava. Turvatarkastuksen saa suorittaa
henkilö, joka on suorittanut 98 §:ssä tarkoitetun
koulutuksen, ja jonka Liikenteen turvallisuusvirasto on hyväksynyt turvatarkastajaksi.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa asetusten säännöksiä täydentäviä määräyksiä.
Turvatarkastukset on suoritettava niin, ettei niistä aiheudu
tarpeetonta haittaa tarkastettavalle henkilölle, tavaralle
eikä kohteelle. Tarkastuksilla ei saa tarpeettomasti vaikeuttaa
eikä häiritä lentoliikennettä eikä lentoasemalla
tapahtuvaa muuta toimintaa.
98 §
Ilmailun turvaamiseen liittyvä koulutus
Ilmailun turvaamiseen liittyvää koulutusta antaa
Liikenteen turvallisuusviraston hyväksymä kouluttaja.
99 §
Vastuu turvatoimista
Turva-asetuksen, sen nojalla annettujen Euroopan komission asetusten
sekä tämän luvun mukaan lentoasemalla
edellytettävien ilmailun turvaamiseen tähtäävien
toimenpiteiden ja järjestelyiden toimeenpanosta vastaa
lentoaseman pitäjä, jollei vastuuta ole säädetty
viranomaiselle, lentoliikenteen harjoittajalle tai muulle toiminnanharjoittajalle.
100 §
Yleinen liikkumisrajoitus ja muut rajoitukset lentoaseman eräillä alueilla
Liikkuminen ja oleskelu ilman lentoaseman pitäjän
lupaa on kielletty lentoaseman lentokenttäalueella ja turvavalvotuilla
alueilla sekä lentokenttäalueisiin välittömästi
liittyvissä rakennuksissa, jos pääsy
alueille ja rakennuksiin on aidalla tai muutoin rakenteellisesti
estetty ja liikkumis- ja oleskelurajoitukset selkeästi
merkitty.
Lentoaseman turvatarkastustoimenpiteiden kuvaaminen ilman lentoaseman
pitäjän lupaa on kielletty, jos kielto on merkitty
selvästi havaittavalla tavalla.
101 §
Taustan tarkistukset
Turva-asetuksessa ja sen nojalla annetuissa Euroopan
komission asetuksissa säädetään
henkilöille tehtävistä taustan tarkistuksista.
Seuraavat taustan tarkistusten yhteydessä ilmenevät seikat
muodostavat esteen 102 §:ssä tarkoitetun pääsyluvan,
103 §:ssä tarkoitetun henkilökortin sekä muiden
asetuksissa tarkoitettujen hyväksyntöjen ja lupien
myöntämiselle:
1) hakija on tuomittu vankeusrangaistukseen rikoksesta,
joka osoittaa yleistä piittaamattomuutta toisten turvallisuudesta,
huumausainerikoksesta tai kuulumisesta järjestäytyneeseen
rikollisryhmään;
2) hakija on tuomittu sakkorangaistukseen lentoturvallisuutta
tai ilmailun turvaamista koskevien säännösten
tai määräysten rikkomisesta;
3) hakija on aiemmalla toiminnallaan osoittanut sellaista
yleistä piittaamattomuutta säännöksistä tai
määräyksistä, jotka antavat
aiheen epäillä hakijan kykyä tai halua
noudattaa tehtävässään vaadittavia
säännöksiä ja määräyksiä.
102 §
Pääsy lentokenttäalueelle ja lentoaseman
turvavalvotulle alueelle
Lentoaseman pitäjä myöntää pääsyluvan
lentokenttäalueelle ja lentoaseman turvavalvotuille alueille
henkilöille, joilla on perusteltu syy olla siellä.
Poliisin, rajavartiolaitoksen ja Tullin henkilöstöllä on
virkatehtäviensä perusteella oikeus päästä lentokenttäalueelle
ja turvavalvotuille alueelle.
Lentoaseman pitäjä voi peruuttaa 1 momentissa
tarkoitetun pääsyluvan, jos sitä käytetään tavalla,
joka vaarantaa turva-asetuksen ja tämän luvun
mukaisten turvatoimien toteutumisen tai tehokkuuden. Lentoaseman
pitäjä voi peruuttaa pääsyluvan
myös sen voimassa ollessa ilmenneen 101 §:ssä tarkoitetun
luvan haltijaa koskevan seikan vuoksi.
103 §
Lentoaseman henkilökortti ja ajoneuvolupa
Lentoaseman pitäjä myöntää lentoaseman henkilökortit
ja ajoneuvoluvat. Lentoaseman pitäjä voi periä henkilökortista
ja ajoneuvoluvasta niiden valmistus- ja käsittelykustannuksia
vastaavan korvauksen, jonka on oltava syrjimätön.
Lentoaseman pitäjä voi peruuttaa henkilökortin
voimassaolon tai ajoneuvoluvan ja vaatia asiakirjan palauttamista,
jos sitä käytetään tavalla,
joka vaarantaa turva-asetuksen ja tämän luvun
mukaisten turvatoimien toteutumisen tai tehokkuuden.
Lentoaseman pitäjä voi peruuttaa henkilökortin
voimassaolon myös ilmenneen edellä 101 §:ssä tarkoitetun
kortin haltijaa koskevan seikan vuoksi.
104 §
Ilmailun turvaamista edistävät laitteet
Liikenteen turvallisuusvirasto voi peruuttaa ilmailun turvaamista
edistävälle laitteelle turva-asetuksen mukaisesti
myöntämänsä hyväksynnän,
jos osoittautuu, ettei laite täytä turva-asetuksessa
hyväksynnälle asetettuja vaatimuksia eikä laitetta
viipymättä saateta vaatimusten mukaiseksi.
10 luku
Ilmatilan ja ilmaliikenteen hallinta sekä lennonvarmistuspalvelut
105 §
Luvun soveltamisala ja yleiset säännökset
Ilmatilan ja ilmaliikenteen hallinnasta sekä lennonvarmistuspalvelusta
säädetään:
1) yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan toteuttamisen
puitteista (puiteasetus) annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston
asetuksessa (EY) N:o 549/2004;
2) palveluntarjonta-asetuksessa;
3) yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan organisoinnista
ja käytöstä (ilmatila-asetus) annetussa
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 551/2004;
4) eurooppalaisen ilmaliikenteen hallintaverkon yhteentoimivuudesta
(yhteentoimivuusasetus) annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston
asetuksessa (EY) N:o 552/2004;
5) 1—4 kohdassa tarkoitettujen asetusten nojalla
annetuissa komission asetuksissa.
Sen lisäksi, mitä 1 momentissa mainituissa asetuksissa
säädetään, ilmatilaan, ilmaliikenteen
hallintaan sekä lennonvarmistukseen sovelletaan tämän
luvun säännöksiä.
Sen lisäksi, mitä muualla tässä luvussa
säädetään, Liikenteen turvallisuusvirasto
antaa lentoturvallisuuden ja ilmailun sujuvuuden edellyttämät
ilmatilan ja ilmaliikenteen hallintaa sekä lennonvarmistuspalvelua
koskevat tarkemmat määräykset, jotka
perustuvat Chicagon yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin
ja suosituksiin sekä Eurocontrolin normeihin ja suosituksiin.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa myös ilmatilan ja
ilmaliikenteen hallintaa sekä lennonvarmistuspalvelua koskevan
Euroopan unionin lainsäädännön
edellyttämät täydentävät määräykset.
Liikenteen turvallisuusviraston on kuultava puolustusvoimia määräyksistä siltä osin
kuin määräykset liittyvät sotilasilmailun
tai sisäministeriötä siltä osin
kuin ne liittyvät valtion ilmailun toimintaedellytyksiin.
Siviili-ilmailun, sotilasilmailun ja valtion ilmailun yhteensovittamisesta
joustavan ilmatilan käytössä säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
106 §
Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan:
1) yhtenäisellä eurooppalaisella
ilmatilalla kokonaisuutta, joka perustuu 105 §:n
1 momentissa mainittuihin asetuksiin;
2) lähialueella valvottua ilmatilaa,
joka ulottuu maan tai veden pinnasta määrättyyn
ylärajaan saakka;
3) lähestymisalueella yhden tai useamman suurehkon
lentopaikan läheisyyteen perustettua lennonjohtoaluetta;
4) ilmatilaluokalla rajoiltaan määrättyä ilmatilaa,
jossa voidaan suorittaa määrätyntyyppisiä, lentosäännöissä tarkemmin
eriteltyjä lentoja ja jossa annettavat ilmaliikennepalvelut
ja noudatettavat toimintasäännöt on määrätty;
5) lentotiedotusalueella ulottuvuudeltaan määriteltyä ilmatilaa,
jossa tarjotaan lentotiedotuspalveluja ja hälytyspalveluja;
6) ilmatilan hallinnalla suunnittelutoimintoa,
jonka päätavoite on hyödyntää käytettävissä olevaa
ilmatilaa mahdollisimman tehokkaasti jakamalla aikoja dynaamisesti
ja erottelemalla joissakin tapauksissa eri ilmatilan käyttäjäluokille
osoitettava ilmatila lyhytaikaisten tarpeiden perusteella;
7) ilmatilan jäsentämisellä Liikenteen
turvallisuusviraston päätöksentekoa,
jonka yhteydessä vahvistetaan ilmatilan käyttö ja
rakenne;
8) ilmaliikenteen hallinnalla ilmassa tai maassa
suoritettavien ilmaliikennepalvelun, ilmatilan hallinnan ja ilmaliikennevirtojen
säätelyn yhdistelmää, jolla
varmistetaan ilma-alusten turvallinen ja tehokas liikkuminen toiminnan kaikissa
vaiheissa;
9) lennonvarmistuspalvelulla ilmaliikennepalvelua,
viestintä-, suunnistus- ja valvontapalvelua, lennonvarmistukseen
tarkoitettua sääpalvelua sekä ilmailutiedotuspalvelua.
107 §
Siviili- ja sotilasilmailun yhteensovittaminen
Siviili- ja sotilasilmailun yhteensovittamiseksi ilmatilassa
noudatetaan niitä periaatteita, joista säädetään
FUA-asetuksessa. Näitä periaatteita toteutettaessa
on varmistettava sotilasilmailun ja valtion ilmailun toimijoiden
mahdollisuus suorittaa niille säädetyt tehtävät.
Liikenne- ja viestintäministeriö ja puolustusministeriö sopivat
siitä, miten ilmatilan ja ilmaliikenteen hallinnassa, lennonvarmistuspalvelun
tarjonnassa sekä joustavan ilmatilan käyttöön
liittyvissä menettelyissä otetaan huomioon siviili-
ja sotilasilmailun tarpeet. Ilmatilan joustavan käytön
menetelmät sisältyvät ilmatilan hallintaa
ohjaavaan käsikirjaan.
Liikenne- ja viestintäministeriön yhteydessä toimii
ilmatilan hallinnan neuvottelukunta, jonka tehtävänä on
valmistella 2 momentissa tarkoitetut asiat liikenne- ja viestintäministeriön
ja puolustusministeriön hallinnonalojen välillä. Valtioneuvosto
asettaa neuvottelukunnan kolmeksi vuodeksi kerrallaan siviili- ja
sotilasilmailun toimijoiden edustajista.
Ilmatilan hallinnan neuvottelukunnan tehtävistä ja
kokoonpanosta voidaan säätää tarkemmin
valtioneuvoston asetuksella.
108 §
Ilmaliikenne- ja sääpalvelun tarjoaminen
Valtioneuvosto nimeää Suomen vastuulla olevaan
ilmatilaan tai sen osaan ilmaliikennepalvelun tarjoajan, joka toimii
kyseisessä ilmatilassa yksinoikeudella. Ennen ilmaliikennepalvelun tarjoajan
nimeämistä on kuultava sisäministeriötä ja
puolustusministeriötä ja nimettäessä on otettava
huomioon asianomaisessa ilmatilassa tai sen osassa tarjottavan ilmaliikennepalvelun
erityispiirteet,
turvallisuuden säilyminen korkealla tasolla, ilmatilan
tehokas käyttö sekä etsintä-
ja pelastuspalveluihin, aluevalvontaan ja valmiuslain (1552/2011)
3 §:n 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuihin poikkeusoloihin
liittyvien tehtävien suorittamismahdollisuudet. Ilmaliikennepalvelun
tarjoajan nimeämiseen on liitettävä nimeämisen
muuttamista, rajoittamista, väliaikaista keskeyttämistä ja
peruuttamista koskevat ehdot.
Valtioneuvosto voi nimetä Suomen vastuulla olevaan
ilmatilaan tai sen osaan sääliikennepalvelujen
tarjoajan, joka toimii kyseisessä ilmatilassa yksinoikeudella.
Ennen sääpalvelun tarjoajan
nimeämistä on kuultava sisäministeriötä, puolustusministeriötä ja
ilmaliikennepalvelun tarjoajaa. Sääpalvelun tarjoajaa
nimettäessä on otettava huomioon turvallisuuden
säilyminen korkealla tasolla sekä etsintä-
ja pelastuspalveluihin, aluevalvontaan ja kriisitilahallintaan liittyvien
tehtävien suorittamismahdollisuudet. Sääpalvelun
tarjoajan nimeämiseen on liitettävä nimeämisen
muuttamista, rajoittamista, väliaikaista keskeyttämistä ja
peruuttamista koskevat ehdot.
Liikenne- ja viestintäministeriö voi päättää, että Suomen
vastuulla olevassa ilmatilassa tai sen osassa annetaan lennonvarmistuspalvelua vain
englannin kielellä, jos se on tarpeen lentoturvallisuuden
ja ilmailun sujuvuuden varmistamiseksi sekä yhtenäisen
eurooppalaisen ilmatilan tavoitteiden toteuttamiseksi.
109 §
Ilmatilan jäsentäminen ja hallinta
Jollei 11 §:stä muuta johdu, Liikenteen
turvallisuusvirasto päättää ilmatilan
lohkon perustamisesta ja muuttamisesta Suomen vastuulla olevassa
ilmatilan osassa. Liikenteen turvallisuusvirasto ottaa päätöstä tehdessään
huomioon lentoliikenteen sujuvuuden, maanpuolustusnäkökohdat,
siviili- ja sotilasilmailun yhteensovittamisen sekä valtion
ilmailun asianmukaiset toimintaedellytykset ja harrasteilmailun
toimintamahdollisuudet.
Liikenteen turvallisuusvirasto vahvistaa ilmatilan käytön
ja jäsentämisen periaatteet sekä antaa
tarkempia määräyksiä ilmatilan
turvallisesta, tehokkaasta ja joustavasta käytöstä.
FUA-asetuksessa tarkoitettu ilmatilan hallintayksikkö,
jonka toimintaan osallistuvat sekä siviili- että sotilastoimijat,
toimii edellä 108 §:n mukaisesti nimetyn ilmaliikennepalvelun tarjoajan
yhteydessä. Valmiuslain 3 §:n 1 ja 2
kohdassa tarkoitetuissa poikkeusoloissa ilmatilan hallinnasta vastaa
puolustusvoimat.
110 §
Lentomenetelmät
Ilmaliikennepalvelun tarjoaja vastaa lentopaikan lähtö-
ja tuloreiteistä sekä lentomenetelmistä lähi-
ja lähestymisalueella sekä ilmatilassa, jossa
annetaan lentopaikan lentotiedotuspalvelua.
111 §
Lennonvarmistuspalvelun maksut
Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo, että lennonvarmistuspalvelun
maksut määritellään palveluntarjonta-asetuksen
15 artiklan mukaisesti.
Lisäksi Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo, että valtion
ilmailulta ja sotilasilmailulta perittävät maksut
ovat kohtuullisia ja hinnoittelussa noudatetaan, mitä 112 §:ssä säädetään.
112 §
Valtion ilmailun ja sotilasilmailun tehtävien toteuttamista
varten ylläpidettävät, järjestettävät ja
kehitettävät lennonvarmistuspalvelut ja niiden
hinnoittelu
Edellä 108 §:ssä tarkoitettu
ilmaliikennepalvelun tarjoaja ylläpitää,
järjestää ja kehittää tarjoamiaan
lennonvarmistuspalveluja ilmatilan lohkoissa siviili-ilmailun, valtion
ilmailun ja sotilasilmailun tarpeita varten. Valtion ilma-aluksilta
ja sotilasilma-aluksilta perittävien maksujen on vastattava
siviili-ilmailun ilma-aluksille tarjottavista palveluista perittäviä maksuja,
jos kyseessä ei ole erillispalvelu tai jollei niistä ole toisin
sovittu. Valtion ilmailulle ja sotilasilmailulle järjestettävistä palveluista
ja niiden hinnoittelusta sovitaan tarkemmin ilmaliikennepalvelun
tarjoajan ja valtion ilmailun sekä sotilasilmailun edustajien
välillä.
Lennonvarmistuksen erillispalveluilla tarkoitetaan
tässä laissa niitä valtion ilma-alusten
ja sotilasilma-alusten toiminnan vaatimuksesta tarvittavia lennonvarmistuspalveluja:
1) joita tarjoaa ainoastaan yksi palveluntarjoaja;
2) joita varten ei ole määritettynä yleisten
palveluehtojen mukaisia maksuja; ja
3) joita käyttävät ainoastaan
valtion ilma-alukset tai sotilasilma-alukset.
Lennonvarmistuksen erillispalveluihin kuuluvista palveluista
voidaan antaa tarkemmat säännökset valtioneuvoston
asetuksella.
Lennonvarmistuksen erillispalveluista suoritettavien korvausten
tulee olla kohtuullisia ottaen huomioon palveluista aiheutuneet
erilliskustannukset ja kohtuullinen tuotto.
113 §
Lennonvarmistushenkilöstön lupakirja, kelpoisuustodistus,
kelpuutus ja hyväksyntä sekä lääketieteellinen
kelpoisuustodistus
Lennonjohtotehtävää suorittavalla
lennonjohtajalla ja lennonjohto-oppilaalla on oltava:
1) Liikenteen turvallisuusviraston myöntämä tai
hyväksymä lupakirja, tehtävän
edellyttämät kelpuutukset ja hyväksynnät
sekä valtuutetun ilmailulääkärin,
ilmailulääketieteen keskuksen tai Liikenteen turvallisuusviraston
myöntämä lääketieteellinen
kelpoisuustodistus; tai
2) vieraassa valtiossa annettu lupakirja, tehtävän
edellyttämät kelpuutukset ja hyväksynnät sekä lääketieteellinen
kelpoisuustodistus, jotka Suomea sitovien kansainvälisten
velvoitteiden mukaisesti tunnustetaan Suomessa.
Lentopaikan lentotiedotuspalvelua antavalla lennontiedottajalla
on oltava:
1) Liikenteen turvallisuusviraston myöntämä tai
hyväksymä lupakirja, tehtävän
edellyttämät kelpuutukset ja hyväksynnät
sekä lääketieteellinen kelpoisuustodistus;
2) vieraassa valtiossa annettu lupakirja tai vastaava
lupa, jonka Liikenteen turvallisuusvirasto tekemänsä vaikutusarvioinnin
pohjalta muuntaa yksikkökohtaisen koulutuksen jälkeen suomalaiseksi;
3) lääketieteellinen kelpoisuustodistus,
jotka Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti
tunnustetaan Suomessa; tai
4) 1 momentissa tarkoitettu lupakirja.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lennonjohtajalta, lennonjohto-oppilaalta
ja lennontiedottajalta vaadittavista lupakirjoista, kelpuutuksista,
kelpoisuustodistuksista ja hyväksynnöistä sekä lääketieteellisestä kelpoisuudesta
annettavasta todistuksesta lentoturvallisuuden edellyttämät
tarkemmat määräykset, jotka pohjautuvat Chicagon
yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin, EASA-asetukseen
ja sen nojalla annettuihin komission asetuksiin sekä Eurocontrolin
vaatimuksiin täydennettyinä maantieteellisistä,
ilmastollisista ja liikenteellisistä syistä tai kansainvälisen
käytännön suhteuttamiseksi Suomen oloihin
tehdyillä poikkeuksilla ja lisäyksillä.
114 §
Lennonvarmistushenkilöstön koulutus
Lennontiedottajan lupakirjaan liittyvän koulutuksen
antamiseen on oltava Liikenteen turvallisuusviraston hyväksyntä.
Hyväksyntä on myönnettävä,
jos hakijalla on tehtäviensä suorittamiseksi tarpeellinen
ammattitaitoinen henkilöstö sekä tarpeelliset
koulutustilat ja -välineet, koulutusohjelma ja laatujärjestelmä.
Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo koulutusta antavien organisaatioiden
toimintaa.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarvittaessa määräyksiä lennonvarmistuksen
operatiivisten järjestelmien lentoturvallisuuteen liittyvissä tehtävissä työskentelevän
lennonvarmistusteknisen henkilöstön koulutuksesta
ja kelpoisuudesta. Liikenteen turvallisuusvirasto ottaa määräysten
valmistelussa huomioon Chicagon yleissopimuksessa tarkoitetut standardit
ja suositukset sekä Euroopan unionin lainsäädännön vaatimukset.
Liikenteen turvallisuusvirasto hyväksyy lennonvarmistusteknisen
henkilöstön kelpoisuusjärjestelmän.
Hyväksyntä on myönnettävä,
jos järjestelmä täyttää Chicagon
yleissopimuksessa tarkoitettujen standardien ja suositusten sekä Eurocontrolin
normien ja suositusten pohjalta asetetut vaatimukset. Liikenteen
turvallisuusvirasto valvoo kelpoisuusjärjestelmän
ylläpitäjän toimintaa.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentoturvallisuuden
kannalta riittävän tason varmistamiseksi Chicagon
yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin ja suosituksiin
sekä Euroopan unionin lainsäädäntöön
perustuvia tarkempia määräyksiä 1 momentissa tarkoitetun koulutusorganisaation:
1) henkilöstön koulutuksesta, kokemuksesta ja
ammattitaidosta;
2) koulutusohjelmista, työmenetelmistä,
laatujärjestelmästä ja ohjeista.
Koulutusorganisaation hyväksynnän valvonnassa
käytettävistä hallinnollisista seuraamuksista
säädetään 14 luvussa.
115 §
Yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan tavoitteiden toteutumiseen
liittyvien tietojen kerääminen
Liikenteen turvallisuusvirasto on oikeutettu salassapitosäännösten
estämättä saamaan lennonvarmistuspalvelun
tarjoajalta ja puolustusvoimilta ne tarpeelliset tiedot, joita se
tarvitsee 105 §:ssä tarkoitettujen Euroopan
unionin asetusten nojalla yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan
tavoitteiden toteutumisen arviointia varten ja edelleen raportoidakseen
niistä Euroopan komissiolle.
116 §
Lennonvarmistustoiminnan tallenteet
Lennonvarmistuspalvelun tarjoajan on huolehdittava siitä,
että liikenteen tilannekuva sekä lennonvarmistuksen
viestiliikenne tallennetaan ja säilytetään
tavalla, joka turvaa ne oikeudettomalta puuttumiselta.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarkemmat määräykset
tallentamistavoista ja tallenteiden säilyttämisajoista
ottaen huomioon ilmailuonnettomuuksien, vaaratilanteiden ja poikkeamien
tutkinnan tarpeet, käytettävän tallennustekniikan
ja vastaavat seikat. Lentosuunnitelmia ja tilannekuvaa koskevia
tietoja voidaan henkilötietolain estämättä luovuttaa
toisen valtion tai järjestön ilmatilan hallintayksikölle
ja ilmaliikennepalvelun tarjoajalle, jos kansainväliset standardit
ja käytännöt tätä edellyttävät,
kuitenkin maanpuolustuksen tarpeet huomioiden. Siltä osin
kuin tallenteisiin sisältyy henkilötietoja, tietojen
keruussa, tallentamisessa, säilyttämisessä ja
rekisteristä poistamisessa noudatetaan henkilötietolain
vaatimuksia. Lennonvarmistuspalvelun tarjoaja arvioi vähintään
viiden vuoden välein tarvetta poistaa tietoja rekisteristä.
Jollei muusta lainsäädännöstä muuta
johdu, tallenteita saa käyttää yksinomaan
onnettomuuksien, vaaratilanteiden ja vastaavien tilanteiden tutkintaan
sekä lennonvarmistuspalvelun tarjoajan omaan lentoturvallisuustyöhön.
Liikenteen tilannekuvan tallennetta saa lisäksi käyttää ympäristövaikutusten
arviointiin ja ilmatilan suunnitteluun.
11 luku
Ilmailuonnettomuudet, ilmailun etsintä- ja pelastuspalvelu,
vaaratilanteet ja poikkeamat
117 §
Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan:
1) ilmailun etsintä- ja pelastuspalvelulla toimenpiteitä hädässä,
kadoksissa tai uhkaavan vaaran alaisena olevan tai onnettomuuteen
joutuneen ilma-aluksen paikantamiseksi ja avustamiseksi niin, että pelastusviranomaiset
voivat käynnistää toimenpiteet ilma-aluksen
ja siinä mukana olevien ihmisten pelastamiseksi;
2) hätäpaikannuksella etsinnän
kohteena olevan käyttäjän päätelaitteen
ja liittymän sijainnin ilmaisevia tunnistamis- ja paikkatietoja
silloin kun viranomaisen perustellun käsityksen mukaan
etsinnän kohde on ilmeisesti hädässä tai välittömästi
vaarassa eikä paikannustoimenpide siedä viivytystä;
3) vakavalla vaaratilanteella Chicagon yleissopimuksen
liitteessä 13 tarkoitettua vakavaa vaaratilannetta; ja
4) poikkeamalla tietoa ilma-aluksen toimintaan
sekä ilmailun toimintoihin ja palveluihin liittyvistä vaaratilanteista,
toiminnan keskeytyksistä, vioista, virheistä tai
muista poikkeuksellisista tilanteista, jotka vaarantavat, tai olisivat voineet
vaarantaa ilma-aluksen taikka siinä olevien henkilöiden
tai kenen tahansa muun henkilön turvallisuuden.
118 §
Ilmailuonnettomuuksista ja vaaratilanteista ilmoittaminen
Onnettomuudesta ja vakavasta vaaratilanteesta on ilmoitettava
Liikenteen turvallisuusvirastolle. Liikenteen turvallisuusvirasto
antaa määräykset siitä, miten
ilmoitus on tehtävä.
Onnettomuuksista ja vaaratilanteista ilmoittamisesta Onnettomuustutkintakeskukselle
säädetään turvallisuustutkintalaissa
(525/2011).
Meripelastuslain soveltamisalaan kuuluvista asioista ilmoittamisesta
meripelastuksen johtokeskukselle säädetään
meripelastuslaissa (1145/2001).
119 §
Ilmailuonnettomuuksien tutkinta
Onnettomuustutkintakeskus tutkii ilmailussa tapahtuneen onnettomuuden
sekä vaaratilanteen siten kuin tutkinnasta säädetään
siviili-ilmailun onnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinnasta ja
ehkäisemisestä ja direktiivin 94/56/EY
kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa
(EU) N:o 996/2010 sekä turvallisuustutkintalaissa.
Sotilasilmailuviranomainen tutkii sotilasonnettomuuden siten
kuin tutkinnasta säädetään sotilasilmailuonnettomuuksien
tutkinnasta annetussa laissa (526/2011).
120 §
Liikenteen turvallisuusviraston järjestämä tutkinta
Liikenteen turvallisuusvirasto tutkii muut kuin 119 §:ssä tarkoitetut
siviili-ilmailuun liittyvät vaaratilanteet ja poikkeamat,
jos tutkinta on tarpeen lentoturvallisuuden edistämiseksi.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi käyttää tutkinnassa
apuna ulkopuolista asiantuntijaa.
121 §
Ilmailun etsintä- ja pelastuspalvelu
Valtioneuvosto nimeää ilmaliikennepalvelun tarjoajan,
joka huolehtii ilmailun etsintä- ja pelastuspalvelujen
järjestämisestä.
Valtioneuvosto asettaa neuvottelukunnan, joka sovittaa yhteen
ilmailun etsintä- ja pelastuspalvelun tarjoajan ja eri
viranomaisten välistä yhteistyötä.
Liikenteen turvallisuusvirasto:
1) antaa ilmailun etsintä- ja pelastuspalvelua koskevien
Chicagon yleissopimuksen standardien edellyttämät
määräykset ilmailun etsintä-
ja pelastuspalvelussa noudatettavista menettelytavoista ja käytännöistä;
2) valvoo, että ilmailun etsintä-
ja pelastuspalveluissa noudatetaan tätä lakia
ja sen nojalla annettuja määräyksiä sekä kansainvälisiä sopimuksia.
Edellä 2 momentissa tarkoitetun neuvottelukunnan työn
ja 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettujen standardien pohjalta Liikenteen
turvallisuusvirasto sovittaa yhteen eri pelastusviranomaisten ja
palveluntarjoajan välistä työnjakoa ilmailun
etsintä- ja pelastuspalvelun järjestämisessä sekä antaa
tähän liittyvät tarpeelliset määräykset
ilmailun etsintä- ja pelastuspalvelusta. Apunaan tässä työssä Liikenteen
turvallisuusvirasto voi käyttää 2 momentissa
tarkoitettua neuvottelukuntaa.
Ilmailun etsintä- ja pelastuspalvelun edellyttämästä tehtävästä maksetaan
sen tuottamisen omakustannusarvoa vastaava korvaus. Korvauksesta
säädetään tarvittaessa tarkemmin
valtioneuvoston asetuksella.
Ilma-aluksen omistajan, haltijan tai käyttäjän ja
sen, joka suorittaa tehtävää ilma-aluksessa
tai lentopaikalla taikka muussa ilmailua varten tarkoitetussa laitoksessa,
on osallistuttava ilmailun etsintä- ja pelastuspalveluun
sekä pelastuspalveluharjoituksiin, jollei hän
esitä pätevää estettä. Ilmailun
etsintä- ja pelastuspalveluun osallistumaan velvoitetulle
palvelun aikana aiheutuneesta henkilö- tai omaisuusvahingosta
suoritetaan valtion varoista vahingonkorvauslain (412/1974)
5 luvun mukainen korvaus.
122 §
Hätäpaikannuslähetinrekisteri
Viestintävirasto ylläpitää hätäpaikannuslähetinrekisteriä,
joka on tarkoitettu etsintä- ja pelastuspalvelun tarjoajan
käyttöön palvelun käynnistämistä varten.
Hätäpaikannuslähetinrekisteriin
on merkittävä ilma-aluksesta seuraavat tiedot:
1) omistajan ja käyttäjän
nimestä ja yhteystiedoista;
2) muun etsintä- ja pelastustilanteessa yhteystahoksi
nimetyn nimi ja yhteystiedot;
3) hätäpaikannuslähettimen
tunnistuskoodi, joka on koodattu Liikenteen turvallisuusviraston
edellyttämällä Chicagon yleissopimuksessa tarkoitetun
standardin mukaisella protokollalla sekä lähettimen
valmistus- ja tyyppihyväksyntätiedot;
4) hätäpaikannuslähettimen
luonne;
5) valmistaja ja tyyppi;
6) rekisteritunnus;
7) kotilentopaikka;
8) enimmäismatkustajamäärä;
9) väri;
10) radiovarustus.
Hätäpaikannuslähetinrekisteriin saa
myös merkitä ilma-aluksen muut kansainvälisten
standardien ja käytäntöjen mukaiset tiedot.
Jos Suomea koskevat kansainväliset velvoitteet, yleisesti
käytössä olevat kansainväliset standardit,
rekisterin tarkoitus, pelastustoiminnan toteutuminen, tekninen kehitys
tai muut vastaavat seikat sitä edellyttävät,
valtioneuvoston asetuksella voidaan tarvittaessa säätää tarkemmin
2 ja 3 momentissa tarkoitettujen tietojen merkitsemisestä rekisteriin.
Viestintävirastolla on salassapitosäännösten
estämättä oikeus saada rekisterin ylläpitoa
varten Liikenteen turvallisuusvirastolta 2 ja 3 momentissa tarkoitettuja tietoja
ilma-alusrekisteristä.
Ilma-aluksen omistajan tai käyttäjän
on ilmoitettava rekisterin pitäjälle tässä pykälässä tarkoitetut
sellaiset tiedot ja niiden muutokset, joita ei ole ilmoitettava
ilma-alusrekisteriin sekä liitettävä ilmoitukseen
tietojen yksilöimiseksi ja todentamiseksi riittävä selvitys.
Henkilötiedot poistetaan rekisteristä kolmen vuoden
kuluttua sen vuoden päättymisestä, jonka
aikana tiedot ilma-aluksen hätäpaikannuslähettimestä on
poistettu rekisteristä ilma-aluksen omistajan, haltijan
tai käyttäjän pyynnöstä. Muilta
osin rekisteriin talletettujen henkilötietojen säilyttämisen
ja poistamisen tarvetta on arvioitava vähintään
viiden vuoden välein niiden säilyttämisestä.
Hätäpaikannuslähetinrekisteristä saa
luovuttaa tietoja vain viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun
lain 4 §:ssä tarkoitetuille viranomaisille
laissa tai sen nojalla säädettyjen tai määrättyjen
tehtävien hoitamiseksi.
Hätäpaikannuslähetinrekisteriin merkittyjen henkilötietojen
käsittelyyn sovelletaan muutoin, mitä henkilötietolaissa
säädetään.
123 §
Ilma-aluksen tai sen osan löytäminen
Sen, joka löytää ilma-aluksen tai
sen osan taikka ilma-aluksessa kuljetetun tavaran olosuhteissa,
joissa on aihetta epäillä onnettomuuden tapahtuneen,
on ilmoitettava löydöstä aina hätäkeskukselle.
Ilmoitus voidaan tehdä myös lentopelastuskeskukselle,
poliisille tai merialueella meripelastuksen johtokeskukselle. Löydettyä esinettä ei
saa siirtää ilman asiaa tutkivan viranomaisen
lupaa, ellei siihen ole painavaa syytä.
Edellä 1 momentissa tarkoitetusta muusta löytötavarasta
kuin ilma-aluksesta tai sen osasta on muutoin voimassa, mitä löytötavaralaissa (778/1988)
säädetään. Viranomainen voi kuitenkin
luovuttaa löytötavaran siihen oikeutetulle, vaikkei
löytötavaralaissa säädettyä löytöpalkkiota
tai kustannusten korvausta ole suoritettu.
124 §
Hylyn poiskuljetus
Liikenteen turvallisuusvirasto voi tutkintaviranomaista kuultuaan
määrätä ilma-aluksen omistajan,
haltijan tai käyttäjän siirtämään
ilma-aluksen, sen osan tai ilma-aluksessa olleen tavaran pois onnettomuuspaikalta
tai tutkintatilasta.
125 §
Poikkeamista ilmoittaminen
Sen lisäksi, mitä Euroopan unionin lainsäädännössä säädetään,
ilmailutoimintaa harjoittavan, hänen palveluksessaan olevan
sekä lentoturvallisuuteen vaikuttavaa tehtävää suorittavan on
ilmoitettava Liikenteen turvallisuusvirastolle ilma-aluksen toimintaan,
huoltoon, korjaukseen ja valmistukseen sekä lentopaikan
toimintoihin ja lennonvarmistuspalveluihin liittyvistä vaaratilanteista,
toiminnan keskeytyksistä, vioista, virheistä tai
muista poikkeuksellisista tilanteista, jotka vaarantavat,
tai jos niihin ei puututa, vaarantaisivat ilma-aluksen taikka siinä olevien
henkilöiden tai kenen tahansa muun henkilön turvallisuuden.
Seuraavien tulee tehdä 1 momentissa tarkoitetuista
poikkeamista ilmoitus:
1) ilma-aluksen omistaja, haltija, käyttäjä tai päällikkö;
2) ilmailutoimintaan oikeuttavan luvan tai hyväksynnän
haltija;
3) lupakirjan tai kelpoisuustodistuksen haltija;
4) maaorganisaatiossa lentoturvallisuuteen vaikuttavia
tehtäviä suorittava.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa poikkeamadirektiivin liitteissä I
ja II olevaan esimerkkiluetteloon sekä Euroopan parlamentin
ja neuvoston direktiivin 2003/42/EY 7 artiklan
2 kohdassa tarkoitetun siviili-ilmailun alan poikkeamia koskevien
tietojen levittämisen täytäntöönpanosäännöistä annettuun
komission asetukseen (EY) N:o 1330/2007 pohjautuvat sekä lentoturvallisuustyön
muutoin edellyttämät tarkemmat määräykset
poikkeamien ilmoittamisesta.
126 §
Poikkeamailmoitusten tallettaminen
Liikenteen turvallisuusviraston on talletettava onnettomuuksia,
vakavia vaaratilanteita ja poikkeamia koskevat ilmoitukset tietokantaansa siten
kuin 125 §:ssä mainitussa asetuksessa poikkeamatietojen
julkisuudesta säädetään.
127 §
Poikkeamatietojen vaihto
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa onnettomuus- ja poikkeamatietokantoihin
tallennetut turvallisuustiedot muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisten
viranomaisten ja komission käyttöön siten
kuin poikkeamadirektiivin 6 artiklassa säädetään.
Poikkeamatietojen salassapidosta säädetään viranomaisten
toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:ssä.
Lisäksi Liikenteen turvallisuusvirasto voi pitää salassa
poikkeamatietoa koskevan seikan, jos tiedon antaminen siitä vaarantaisi
tietojen saannin tulevaisuudessa.
128 §
Poikkeamatietojen käyttö
Viranomainen ei saa ryhtyä oikeudellisiin toimenpiteisiin
suunnittelemattoman tai tahattoman rikkomuksen johdosta, joka tulee
viranomaisen tietoon ainoastaan siksi, että siitä on tehty
ilmoitus 125 §:ssä olevan vaatimuksen johdosta,
ellei kyse ole törkeänä huolimattomuutena
pidettävästä velvollisuuksien laiminlyömisestä tai
rikoslaissa rangaistavaksi säädetystä menettelystä.
Toiminnanharjoittajat eivät saa kohdella syrjivästi
työntekijää, joka tekee ilmoituksen tiedossaan
mahdollisesti olevasta vaaratilanteesta.
12 luku
Meluun liittyvät toimintarajoitukset lentoasemilla
129 §
Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan:
1) melunhallintadirektiivillä meluun liittyvien
toimintarajoitusten asettamista yhteisön lentoasemilla
koskevien sääntöjen ja menettelyjen vahvistamisesta
annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2002/30/EY;
2) suihkukoneella siviilikäytössä olevaa, ääntä hitaampaa
suihkumoottorikäyttöistä lentokonetta,
jonka suurin sallittu lentoonlähtömassa on vähintään
34 000 kilogrammaa tai jonka suurin sallittu tyyppikohtainen matkustajapaikkamäärä
on
yli 19 miehistölle varattuja istuinpaikkoja lukuun ottamatta;
3) vaatimukset niukasti täyttävällä suihkukoneella suihkukonetta,
jonka melupäästö on Chicagon yleissopimuksen
16 liitteen I niteen II osan 3 luvussa määritellyn
päästöraja-arvon mukainen siten, että yhteenlaskettu
marginaali on enintään viisi desibeliä tehollista
meluisuutta (EPNdB); yhteenlaskettu marginaali on EPNdB:nä ilmaistu
lukuarvo, joka saadaan laskemalla yhteen tyyppihyväksynnän
mukaisen melupäästön tason ja suurimman
sallitun melutason erotukset kussakin kolmesta yleissopimuksen 16 liitteessä olevan
I niteen II osan 3 luvussa määritellystä vertailumittauspisteestä;
4) melualueella aluetta, jolla lentoaseman lentoliikenteen
aiheuttama vuorokauden keskiäänitason mukainen
melutaso ylittää laskennallisten selvitysten mukaan
55 dB(A);
5) tasapainoisella lähestymistavalla lentomelun
hallintaa ja vähentämistä sen lähteellä sekä maankäytön
suunnittelun, melua vähentävien lentomenetelmien
ja toimintarajoitusten avulla.
130 §
Toimintarajoitusten soveltamisala ja sisältö
Liikenteen turvallisuusvirasto voi asettaa 131—133 §:n
mukaisesti meluhaittojen ehkäisemiseksi toimintarajoituksia
lentoasemalla, jolla suihkukoneiden lentoonlähtöjen
ja laskeutumisten yhteismäärä on kolmen
perättäisen viimeksi kuluneen kalenterivuoden
aikana ollut keskimäärin enemmän kuin
50 000 vuodessa. Toimintarajoitukset voivat koskea suihkukoneiden
pääsyä lentoasemalle, niukasti vaatimukset täyttävien
suihkukoneiden liikennöinnin kieltoa sekä suihkukoneiden
liikennöintiaikoja.
131 §
Toimintarajoituksia koskevat periaatteet
Toimintarajoitusten tarpeellisuutta ja laajuutta harkittaessa
on noudatettava tasapainoista lähestymistapaa, jonka mukaisesti
meluntorjuntatoimia ja niiden vaikutuksia on arvioitava. Toimintarajoituksia
asetettaessa on otettava huomioon rajoituksista aiheutuvat kustannukset, rajoitusten
välttämättömyys melun torjumiseksi,
lentoaseman erityispiirteet sekä se, ettei rajoituksin
aseteta lentoliikenteen harjoittajia tai ilma-alusten valmistajia
eri asemaan niiden kotivaltion tai muun seikan perusteella. Suorituskykyyn
perustuvat toimintarajoitukset on määrättävä suihkukoneen
aiheuttaman melun perusteella siten kuin se määritellään
Chicagon yleissopimuksen 16 liitteessä olevan I niteen
mukaisessa tyyppihyväksyntämenettelyssä.
132 §
Toimintarajoitusten tarpeen arviointi
Ennen toimintarajoitusten asettamista lentoaseman
pitäjän on arvioitava rajoitusten tarpeellisuus.
Arvioinnissa on:
1) selvitettävä lentoaseman kulloinenkin
tilanne;
2) tehtävä ennuste melutilanteesta
ilman uusia meluntorjuntatoimenpiteitä;
3) arvioitava meluntorjunnan lisätoimenpiteiden
tarve.
Arvioinnista on käytävä ilmi melunhallintadirektiivin
liitteessä II tarkoitetut seikat.
Toimintarajoitusten tarpeellisuutta ei kuitenkaan
tarvitse arvioida, jos:
1) arvioinnissa saatavia tietoja vastaavat tiedot sisältyvät
lentoasemaa koskevaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetussa laissa
säädettyyn ympäristövaikutusten
arviointiin;
2) edellisestä arvioinnista on kulunut vähemmän
kuin viisi vuotta; tai
3) olemassa olevaa toimintarajoitusta on tarkoitus
muuttaa vähäisessä määrin
eikä muutoksella ole merkittäviä vaikutuksia
lentoliikenteen harjoittajien kustannuksiin lentoasemalla.
Liikenteen turvallisuusviraston on pyydettävä lausunto
asiasta lentoaseman melualueen kunnilta sekä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselta.
133 §
Vaatimukset niukasti täyttävien suihkukoneiden erityiset
toimintarajoitukset
Liikenteen turvallisuusvirasto voi kieltää vaatimukset
niukasti täyttävien suihkukoneiden liikennöinnin
tai rajoittaa niiden liikennöintiä lentopaikoilta,
jos 132 §:ssä tarkoitetussa arvioinnissa
todetaan muunlaiset rajoitukset riittämättömiksi.
Ennen kuin 1 momentissa tarkoitettu kielto tulee voimaan, liikennöintiä on
rajoitettava siten, että vaatimukset niukasti täyttävät
suihkukoneet voivat käyttää vain edellisen
vuoden vuoroja vastaavia vuoroja. Tämä rajoitus
tulee voimaan aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua kieltoa koskevan
päätöksen voimaantulosta.
Edellä 2 momentissa tarkoitetun rajoituksen voimaantulon
jälkeen niukasti vaatimukset täyttävien
suihkukoneiden liikennöintiä on rajoitettava siten,
että koneiden määrä vähenee
20 prosenttia vuodessa, kunnes liikennöinti on loppunut.
Tämä rajoitus saa tulla voimaan aikaisintaan kuuden
kuukauden kuluttua 2 momentissa tarkoitetun rajoituksen voimaantulosta.
134 §
Toimintarajoituksista ilmoittaminen
Edellä 133 §:ssä tarkoitetuista rajoituksista
on ilmoitettava melunhallintadirektiivin 11 artiklan mukaisesti.
135 §
Toimintarajoituksista poikkeaminen
Liikenteen turvallisuusvirasto voi myöntää lentoaseman
pitäjän tai vaatimukset niukasti täyttävän
suihkukoneen omistajan, haltijan tai käyttäjän
hakemuksesta poikkeuksen tässä luvussa tarkoitetusta
toimintarajoituksesta, jos kyse on:
1) yksittäisestä tai lyhytaikaisesta
poikkeuksellisesta liikennöinnistä lentoasemalle;
tai
2) suihkukoneen yksittäisestä laskeutumisesta
lentoasemalle muutostöitä, korjauksia tai huoltoa
varten ja tämän jälkeen tapahtuvasta
lentoonlähdöstä lentoasemalta.
13 luku
Vahingonkorvausvastuu ja vakuutukset
136 §
Vahingonkorvausvastuu
Ilmailussa aiheutuneen vahingon korvausvastuuseen sovelletaan
vahingonkorvauslain säännöksiä jäljempänä säädetyin
poikkeuksin.
Ilma-aluksen omistaja, haltija ja käyttäjä ovat huolimattomuudestaan
riippumatta yhteisvastuussa vahingosta, joka ilma-aluksen käyttämisestä ilmailuun
aiheutuu henkilölle tai omaisuudelle, jota ei kuljeteta
kyseisessä ilma-aluksessa. Ilma-alukseen kohdistuvan omistuksenpidätysoikeuden
tai muun omistukseen perustuvan vakuusoikeuden haltija taikka ilma-aluksen vuokralle
antaja ei kuitenkaan ole vastuussa tämän momentin
nojalla edellyttäen, että tieto ilma-aluksen käyttäjästä on
merkitty ilma-alusrekisteriin.
Mitä 2 momentissa säädetään,
ei sovelleta vahinkoon, joka ilma-aluksen käyttämisestä ilmailuun
aiheutuu toiselle ilma-alukselle, jota vahingon sattuessa myös
käytetään ilmailuun, tai tällaisessa
ilma-aluksessa kuljetettavalle henkilölle tai omaisuudelle.
Mitä 2 momentissa säädetään,
ei sovelleta myöskään, jos ilma-alus
on vahingon tapahtuessa ollut luvatta käytössä.
Tällöin muulle kuin ilma-aluksen omistajalle,
haltijalle tai käyttäjälle aiheutunut
vahinko korvataan ilma-aluksen vastuuvakuutuksesta siltä osin kuin
vahingon aiheuttaja ei pysty korvaamaan vahinkoa.
Korvausvastuusta vahingosta, joka ilma-aluksen käyttämisestä ilmailuun
aiheutuu henkilölle tai omaisuudelle, jota kuljetetaan
samassa ilma-aluksessa, säädetään
erikseen.
137 §
Lentoaseman koordinaattorin vahingonkorvausvastuu
Slot-asetuksessa tarkoitetun koordinaattorin vahingonkorvausvastuu
määräytyy vahingonkorvauslain mukaisesti.
Koordinaattori vastaa kuitenkin vain vahingosta, jonka hän
mainitun asetuksen mukaisia tehtäviään
hoitaessaan aiheuttaa tahallaan tai törkeällä huolimattomuudellaan.
138 §
Vakuutukset
Vakuutuksista ilmailussa aiheutuvan vahingon varalta säädetään
lentoliikenteen harjoittajia ja ilma-alusten käyttäjiä koskevista
vakuutusvaatimuksista annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston
asetuksessa (EY) N:o 785/2004 (ilmailun vakuutusasetus)
sekä lennonvarmistuspalvelujen tarjoamista koskevista yhteisistä vaatimuksista
sekä asetusten (EY) N:o 482/2008 ja (EU) N:o 691/2010
muuttamisesta annetussa komission täytäntöönpanoasetuksessa
(EU) N:o 1035/2011. Siltä osin kuin edellä mainittuja
asetuksia ei sovelleta tai niissä ei säädetä vakuutukseen
liittyvistä seikoista, sovelletaan 139 §:ää.
139 §
Kansalliset vakuutusvaatimukset
Suomalaisen ilma-aluksen tai suomalaisen lentotoimintaluvan,
lentotyöluvan tai lentokoulutusluvan haltijan käytössä olevan
ilma-aluksen vastuuvakuutuksen ehdot eivät saa mahdollistaa
vakuutuksen keskeytymistä ennen vakuutuskauden loppua tai
keskeytyksestä ilmoittamista Liikenteen turvallisuusvirastolle.
Suurimmalta hyväksytyltä lentoonlähtömassaltaan
enintään 2 700 kilogramman ilma-alukselta,
jota käytetään muihin kuin kaupallisiin lentoihin,
vaadittavan vastuuvakuutuksen vakuutusmäärän
henkilövahinkojen varalta on oltava matkustajaa kohti vähintään
puolet ilmailun vakuutusasetuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaisesta
matkustajia koskevasta yleisestä vähimmäisvakuutusturvasta,
mutta kuitenkin vähintään mainitun kohdan
mukainen tässä momentissa tarkoitettuja ilma-aluksia
koskeva vähimmäismäärä.
Peruslentokoulutuksessa ilma-aluksella on oltava lento-oppilaalle
ja lennonopettajalle aiheutuvan henkilövahingon varalta
istuinpaikkakohtainen tapaturmavakuutus, jonka vähimmäisvakuutusmäärä on
vähintään kymmenen prosenttia 2 momentissa
tarkoitetusta matkustajia koskevasta yleisestä vähimmäisvakuutusturvasta. Lennonopettajan
vakuutusturva voidaan järjestää myös
tapaturmavakuutuslain (608/1948) mukaisella tapaturmavakuutuksella.
14 luku
Lupia ja hyväksyntöjä koskevat hallinnolliset
seuraamukset
140 §
Soveltamisala
Mitä tässä luvussa säädetään
luvista, koskee henkilölle myönnettäviä lupakirjoja,
kelpuutuksia, kelpoisuustodistuksia ja hyväksyntöjä samoin
kuin organisaatiolle myönnettäviä lupia
ja hyväksyntöjä.
Jollei Euroopan unionin lainsäädännössä säädetä toisin
lupia koskevista hallinnollisista seuraamuksista, sovelletaan tätä lukua.
Lentoaseman pitäjän lentokenttäalueelle
ja lentoaseman turvavalvotulle alueelle myöntämän
pääsyluvan sekä lentoaseman henkilökortin
ja ajoneuvoluvan peruuttamisesta säädetään 9
luvussa.
141 §
Toimenpiteet henkilölle myönnettyyn lupaan puuttumiseksi
Liikenteen turvallisuusvirasto voi tarvittaessa ryhtyä 142—145 §:ssä tarkoitettuihin
toimiin sellaisten henkilöiden osalta, joilla on:
1) lentäjän lupakirja siihen liittyvine
kelpuutuksineen;
2) huoltohenkilöstön lupakirja;
3) lennonvarmistushenkilöstön lupakirja
kelpuutuksineen;
4) lääketieteellinen kelpoisuustodistus;
5) ilmailulääkärin hyväksyntätodistus;
6) matkustamomiehistön kelpoisuustodistus tai
matkustamomiehistön terveydentilatodistus;
7) tarkastuslentäjän hyväksyntätodistus;
8) ilma-alukselle opastusmerkkejä antavan henkilön
hyväksyntä;
9) turvatarkastajan hyväksyntä;
10) siviili-ilmailun turvakouluttajan hyväksyntä;
11) EU:n turvatoimien varmentajan hyväksyntä;
tai
12) kauko-ohjaajan lupakirja kelpuutuksineen.
Edellä 1 momentista poiketen toimivaltainen viranomainen
on poliisitoiminnasta vastaavan yksikön päällikkö,
kun kyseessä on poliisimiehelle myönnetty turvatarkastajan
hyväksyntä, raja- tai merivartioston komentaja,
kun kyseessä on rajavartiomiehelle myönnetty turvatarkastajan
hyväksyntä, ja Tulli, kun kyseessä on
tullimiehelle myönnetty turvatarkastajan hyväksyntä.
142 §
Henkilölle annettava huomautus ja varoitus
Edellä 141 §:ssä tarkoitetulle
henkilölle voidaan antaa huomautus, jos tämä toimii
huolimattomuudesta vastoin säännöksiin
tai määräyksiin perustuvaa velvollisuuttaan
lentoturvallisuuteen tai siviili-ilmailun turvaamiseen vaikuttavassa
tehtävässä. Huomautus voidaan antaa suullisesti
tai kirjallisesti.
Edellä 141 §:ssä tarkoitetulle
henkilölle voidaan antaa kirjallinen varoitus, jos tämä:
1) toimii tahallaan vastoin säännöksiin
tai määräyksiin perustuvaa velvollisuuttaan
lentoturvallisuuteen vaikuttavassa tehtävässä;
2) rikkomalla ilmailua koskevia säännöksiä tai
määräyksiä osoittaa puuttuvaa
halua tai kykyä niiden noudattamiseen; tai
3) toimii vastoin siviili-ilmailun turvaamisesta annettuja
säännöksiä tai määräyksiä.
143 §
Henkilölle myönnetyn luvan peruuttaminen
Edellä 141 §:ssä tarkoitetulta
henkilöltä voidaan väliaikaisesti tai
pysyvästi peruuttaa toiminnan harjoittamisen edellytyksenä oleva
lupa, jos tämä:
1) sairauden, vammautumisen tai muun lentoturvallisuuteen
vaikuttavan syyn vuoksi ei enää täytä asianomaisen
luvan saamisen edellytyksiä;
2) ei tiedoiltaan, taidoiltaan, koulutukseltaan tai
kokemukseltaan enää täytä luvan
saamisen edellytyksiä;
3) huomautuksesta tai varoituksesta huolimatta jatkaa
ilmailua koskevien säännösten tai määräysten
rikkomista;
4) rikkomalla olennaisella tavalla tai toistuvasti
ilmailua koskevia säännöksiä tai
määräyksiä osoittaa puuttuvaa
halua tai kykyä niiden noudattamiseen; tai
5) on muulla toiminnallaan osoittanut sellaista yleistä piittaamattomuutta
säännöksistä tai määräyksistä,
että se antaa aiheen epäillä luvan haltijan
kykyä tai halua noudattaa turvallisuuden kannalta olennaisia
säännöksiä ja määräyksiä.
Edellä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettu luvan
peruutus on voimassa siihen saakka, kunnes luvan saamisen edellytykset
täyttyvät. Mainitun momentin 3—5 kohdassa
tarkoitettu luvan peruutus määrätään
olemaan voimassa rikkomuksen vakavuuteen suhteutetun määräajan
tai toistaiseksi.
Luvanhaltijaa voidaan kieltää harjoittamasta toimintaa,
johon lupa oikeuttaa, jos Liikenteen turvallisuusviraston tutkittavana
tai käsiteltävänä on asia, josta
saattaa seurata 1 momentissa tarkoitettu toimintakielto tai 144 §:ssä tarkoitettu
lääketieteellisestä kelpoisuudesta annetun
todistuksen peruuttaminen. Kielto on voimassa enintään
siihen asti, kunnes kyseinen asia on ratkaistu. Luvan peruuttamisesta
tehdään merkintä asianomaisen luparekisteritietoihin.
144 §
Lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen peruuttaminen
Lääketieteellinen kelpoisuustodistus voidaan peruuttaa,
jos luvan haltija sairauden, vammautumisen tai muun lentoturvallisuuteen
vaikuttavan syyn vuoksi ei enää täytä EASA-asetuksessa
ja sen nojalla annetuissa Euroopan komission asetuksissa asetettuja
luvan saamisen edellytyksiä.
145 §
Lupakirjan tai kelpoisuustodistuksen palauttaminen viranomaiselle
Edellä 143 ja 144 §:ssä tarkoitetussa
tapauksessa luvan haltija voidaan velvoittaa heti toimittamaan lupakirjansa
tai kelpoisuustodistuksensa sen myöntäneelle viranomaiselle.
146 §
Toimenpiteet organisaatiolle myönnettyyn lupaan puuttumiseksi
Liikenteen turvallisuusvirasto voi tarvittaessa ryhtyä 147—149 §:ssä tarkoitettuihin
toimiin, kun kyseessä on:
1) lentokelpoisuuden hallintaorganisaatio;
2) ilmailulääketieteen keskus;
3) suunnittelu-, valmistus- tai huolto-organisaatio;
4) huoltohenkilöstön koulutusorganisaatio;
5) lentotoimintaluvan haltija;
6) Suomen ja kolmannen maan välisen säännöllisen
lentoliikenteen tai ei-säännöllisen lentoliikenteen
harjoittaja;
7) lentotyöluvan haltija;
8) lentokoulutusluvan haltija, lentonäytöksen tai
lentokilpailun järjestäjä;
9) lentopaikan pitäjä;
10) valvottu edustaja, tunnettu lähettäjä tai valvottu
toimittaja;
11) kolmannen maan lentoasemalta Euroopan unioniin
liikennöivän rahdin tai postin kuljettajan hyväksynnän
haltija;
12) lennonvarmistuspalvelun tarjoaja;
13) lennonvarmistushenkilöstön koulutusorganisaatio;
14) matkustamomiehistön koulutusorganisaatio;
tai
15) 158 §:ssä tarkoitetun
lentoesteluvan haltija.
147 §
Organisaatiolle annettava huomautus tai varoitus
Jos organisaatiolle myönnetyn luvan haltija jättää noudattamatta
tässä laissa tarkoitetun hyväksynnän
ehtoja tai muita määräyksiä,
jotka koskevat luvassa tarkoitettua toimintaa, luvan haltijalle
voidaan antaa huomautus tai varoitus.
Varoitus annetaan, jos huomautusta ei asiasta ilmenevät
seikat kokonaisuudessaan huomioiden voida pitää riittävänä.
Varoitus annetaan kirjallisesti.
148 §
Organisaatiolle myönnetyn luvan muuttaminen, rajoittaminen
ja peruuttaminen
Liikenteen turvallisuusvirasto voi muuttaa tai rajoittaa
tässä laissa tarkoitettua organisaatiolle myönnettyä lupaa,
peruuttaa luvan taikka kieltää siinä tarkoitetun
toiminnan väliaikaisesti, jos:
1) on perusteltua syytä epäillä,
ettei luvan mukaisen toiminnan harjoittaja kykene harjoittamaan
toimintaansa turvallisesti;
2) luvan myöntämisen edellytyksiä ei
enää ole eikä edellytyksissä olevia
virheitä tai puutteita korjata asetetussa määräajassa;
3) luvan haltija jättää olennaisesti
noudattamatta luvan ehtoja tai muita määräyksiä,
jotka koskevat luvassa tarkoitettua toimintaa;
4) luvan haltija jatkaa huomautuksesta tai varoituksesta
huolimatta luvan ehtojen vastaista toimintaa tai jatkaa muiden toimintaa
koskevien määräysten rikkomista; tai
5) luvan haltija ei noudata liikennöintiluvan perusteena
olevaa lentoliikennesopimusta tai muuta kansainvälistä velvoitetta.
Lupa voidaan peruuttaa vain, jos organisaation kannalta lievempää seuraamusta
ei asiasta kokonaisuudessaan ilmenevät seikat huomioon ottaen
voida pitää riittävänä.
149 §
Luvan muuttamatta tai uudistamatta jättäminen maksun
laiminlyönnin johdosta
Viranomainen ei saa ilman erityistä syytä hyväksyä myöntämänsä luvan
muuttamista tai uudistamista koskevaa hakemusta, jos luvasta säädettyä erääntynyttä
maksua
ei kehotuksesta huolimatta ole kohtuullisessa määräajassa
maksettu ja maksuvelvollisuuden laiminlyönti on vakava ja
olennainen.
150 §
Lentotoimintaluvan, lentoluvan tai liikennöintiluvan
raukeaminen
Lentotoimintalupa, lentolupa tai liikennöintilupa
raukeaa, jos:
1) luvan haltija ei ole ryhtynyt käyttämään
liikenneoikeuksia saamansa liikennöintiluvan ehtojen mukaisesti;
2) luvan haltija lopettaa tai keskeyttää lentotoimintansa
eikä osoita Liikenteen turvallisuusviraston asettamassa
vähintään kuuden kuukauden mittaisessa
määräajassa, että hän
edelleen täyttää luvan saamisen toiminnalliset
ja taloudelliset edellytykset tai että liikenteen keskeyttäminen
johtuu sellaisista poikkeuksellisista seikoista, joihin liikennöintiluvan
haltija ei ole voinut vaikuttaa; tai
3) luvan saamiseksi säädettyjä edellytyksiä ei enää ole
olemassa, eikä luvan haltija korjaa puutteita Liikenteen
turvallisuusviraston asettamassa vähintään
kuukauden mittaisessa määräajassa.
151 §
Uhkasakko, teettämisuhka ja keskeyttämisuhka
Liikenteen turvallisuusvirasto voi asettaa tämän
lain tai Euroopan unionin asetuksen nojalla antamansa käskyn
tai kiellon tehosteeksi uhkasakon, teettämisuhan tai keskeyttämisuhan
siten kuin uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.
15 luku
Erinäiset säännökset
152 §
Ammattitaidon ylläpitäminen
Liikenteen turvallisuusviraston palveluksessa oleva, jonka tehtävälle
on asetettu erityisiä vaatimuksia ammattitaidon ylläpitämiseksi,
voi ylläpitää ammattitaitoaan työskentelemällä sivutoimisesti
ilmailutoimintaa harjoittavan palveluksessa. Tällaisesta
työstä ja sen ehdoista sovitaan erikseen viraston,
sen palveluksessa olevan ja mainitun toiminnanharjoittajan kesken.
Mitä hallintolain (434/2003) 28 §:n
1 momentin 4 kohdassa säädetään
tämän pykälän 1 momentissa tarkoitetun
henkilön esteellisyydestä käsiteltäessä Liikenteen
turvallisuusvirastossa mainitussa momentissa tarkoitettua toiminnanharjoittajaa
koskevaa asiaa, ei sovelleta lennonvarmistuksen valvontaan eikä sitä koskevaan päätöksentekoon.
153 §
Viranomaisten tiedonsaanti- ja tarkastusoikeus
Ilmailutoimintaa harjoittavan samoin kuin ilma-aluksen
omistajan, haltijan tai käyttäjän sekä lentoturvallisuuteen
vaikuttavaa tehtävää suorittavan on,
siltä osin kuin tiedot ovat hänen hallussaan tai
saatavillaan, annettava salassapitosäännösten
estämättä Liikenteen turvallisuusvirastolle
sen pyynnöstä ilmailutoiminnan valvontaa varten:
1) ilma-alusta ja sen liikkumista koskevat tiedot,
mukaan lukien tilannekuvan tallenteet;
2) lennonvarmistuspalvelun, ilmailun etsintä-
ja pelastuspalvelun sekä ilma-alusten puhelin- ja radioliikenteen
tallenteet;
3) muut kuin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut lentoturvallisuuden
kannalta tarpeelliset tiedot;
4) toiminnanharjoittajan toimintaa, taloutta ja vakuutuksia
koskevat tiedot;
5) matkustajien oikeuksien toteutumisen valvonnan kannalta
merkitykselliset tiedot.
Liikenteen turvallisuusvirastolla on oikeus saada
pyynnöstä tässä laissa tarkoitettujen
tehtävien hoitamiseksi tarpeellisia tietoja:
1) matkustajilta;
2) ilma-aluksen henkilökuntaan kuuluvilta;
3) ilma-aluksessa kuljetettavan tavaran haltijoilta.
Liikenteen turvallisuusvirastolla on oikeus saada salassapitosäännösten
estämättä Tullilta tarpeellisia tietoja
146 §:ssä tarkoitetun valvotun edustajan
ja tunnetun lähettäjän hyväksyntämenettelyä varten.
Liikenteen turvallisuusvirastolla on oikeus tässä laissa
tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi sekä lain
ja Euroopan unionin asetusten noudattamisen valvomiseksi:
1) päästä ilma-alukseen
ja muuhun paikkaan, jossa ilmailutoimintaa harjoitetaan; ei kuitenkaan
pysyväisluonteisesti asumiseen käytettäviin
tiloihin;
2) tarkastaa muutoinkin ilmailutoimintaa harjoittavan
toimintaa.
Lentoaseman pitäjä ja lentoasemalla toimiva yritys
tai muu turva-asetuksen soveltamisalaan kuuluva yhteisö on
velvollinen viivytyksettä sallimaan komission valtuuttamien
virkamiesten ja Liikenteen turvallisuusviraston suorittamat turva-asetuksen
ja sen nojalla annettujen Euroopan komission asetusten soveltamista
koskevat tarkastukset.
Liikenteen turvallisuusviraston ja muiden tässä pykälässä tarkoitettujen
viranomaisten on noudatettava tämän lain noudattamisen
valvontaa ja täytäntöönpanoa
varten suoritettavissa tarkastuksissa, mitä hallintolain
39 §:ssä säädetään.
154 §
Oikeus saada virka-apua
Liikenteen turvallisuusvirastolla on oikeus saada sille säädetyn
tehtävän hoitamiseksi virka-apua poliisilta, rajavartiolaitokselta,
Tullilta ja puolustusvoimilta.
Lentoaseman pitäjällä on oikeus saada
poliisilta virka-apua lentoaseman henkilökortin ja ajoneuvoluvan
palauttamiseksi.
155 §
Valvontatiedostot
Liikenteen turvallisuusviraston tämän lain
perusteella antamista luvista, oikeuksista ja hyväksynnöistä pidetään
rekistereitä. Niihin sovelletaan viranomaisten toiminnan
julkisuudesta annettua lakia ja henkilötietolakia sekä mitä tämän lain
2 luvussa säädetään.
156 §
Miehistökortti
Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää hakemuksesta
ilma-aluksen miehistölle miehistökortin. Hakemukseen
on liitettävä liikenneluvan haltijan vakuutus
siitä, että hakija on sen palveluksessa.
Miehistökortin myöntämisen
ja voimassaolon edellytyksenä on, että:
1) hakija toimii ilma-aluksen miehistön jäsenenä Liikenteen
turvallisuusviraston myöntämän liikenneluvan
haltijan palveluksessa;
2) hakija täyttää 102 §:ssä tarkoitetun
lentokenttäalueelle pääsyluvan myöntämisen
edellytykset.
Liikenneluvan haltijan on ilmoitettava Liikenteen turvallisuusvirastolle
miehistökortin haltijan työsuhteen päättymisestä.
157 §
Ilmailun ympäristövaikutuksia koskevat määräykset
Liikenteen turvallisuusvirasto voi, ottaen huomioon
131 §:ssä tarkoitetun tasapainoisen lähestymistavan,
antaa määräyksiä lento- ja huoltotoiminnasta,
milloin se on tarpeen ilma-alusten aiheuttaman melun tai muun haitallisen ympäristövaikutuksen
vähentämiseksi tai estämiseksi taikka
sallitun poikkeuksen myöntämistä varten.
Määräykset voivat koskea:
1) lentopaikan käyttöaikaa tai -tapaa
tai lentoonlähtöjen ja laskujen määrää;
2) huoltoon liittyvien koekäyttöjen
rajoittamista tai kieltämistä määrättyinä aikoina;
3) poikkeuksellisen meluisten lentokoneiden käytön
rajoittamista;
4) aiemmin hyväksytyn lentokonetyypin käytön
kieltämistä siirtymäajan jälkeen.
158 §
Lentoesteet
Mastoa, tuulivoimalaa, nosturia, valaistus-, radio- tai muuta
laitetta, rakennusta, rakennelmaa tai merkkiä ei saa asettaa,
järjestää tai kohdistaa siten, että sitä voidaan
erehdyksessä pitää ilmailua palvelevana
laitteena tai merkkinä. Rakennelma tai laite ei saa myöskään
häiritä ilmailua palvelevia laitteita tai lentoliikennettä tai
aiheuttaa muutoin vaaraa lentoturvallisuudelle.
Edellä 1 momentissa tarkoitettua sekaannusta,
häiriötä tai vaaraa mahdollisesti aiheuttavan laitteen,
rakennuksen, rakennelman tai merkin asettamiseen tarvitaan lentoestelupa,
jos este:
1) ulottuu yli 10 metrin korkeuteen maan- tai vedenpinnasta
ja sijaitsee lentopaikan, kevytlentopaikan tai varalaskupaikan kiitotien
ympärillä olevan suorakaiteen sisällä,
jonka pitkät sivut ovat 500 metrin etäisyydellä kiitotien
keskilinjasta ja lyhyet sivut 2 500 metrin etäisyydellä kiitotien
kynnyksistä ulospäin;
2) ulottuu yli 30 metrin korkeuteen maan- tai vedenpinnasta
ja sijaitsee 1 kohdassa tarkoitetun alueen ulkopuolella mutta kuitenkin
enintään 45 kilometrin etäisyydellä 75 §:ssä tarkoitetun
lentoaseman mittapisteestä;
3) ulottuu yli 30 metrin korkeuteen maan- tai vedenpinnasta
ja sijaitsee 1 kohdassa tarkoitetun alueen ulkopuolelta, mutta kuitenkin
enintään 12 kilometrin etäisyydellä varalaskupaikan tai
muun lentopaikan kuin 75 §:ssä tarkoitetun lentoaseman
mittapisteestä;
4) ulottuu yli 60 metrin korkeuteen maan- tai vedenpinnasta
ja sijaitsee 1—3 kohdassa tarkoitettujen alueiden ulkopuolella;
5) läpäisee lentoesterajoituspinnan;
tai
6) esteellä on vaikutusta lentomenetelmien estevarakorkeuteen.
Lentoestelupaa ei tarvita lentopaikan pitäjän asettamille
tai sen toimeksiannosta asetettaville laitteille, rakennuksille,
rakennelmille tai merkeille.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi vapauttaa sellaisen 2 momentissa
tarkoitetun esteen luvanvaraisuudesta, jolla ei ole vaikutusta lentopaikkojen
esterajoituspintoihin eikä lentomenetelmiin tai joka sijaitsee
olemassa olevan esteen välittömässä läheisyydessä.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa esteiden rakennetta tai
vastaavia teknisluonteisia seikkoja koskevia tarkempia määräyksiä.
Lupaa 2 momentissa tarkoitetun laitteen, rakennuksen, rakennelman
tai merkin asettamiseen haetaan Liikenteen turvallisuusvirastolta. Muun
kuin tuulivoimalaa koskevan lentoesteluvan hakemukseen tulee liittää asianomaisen
ilmaliikennepalvelun tarjoajan antama lausunto. Jollei lentoturvallisuus
vaarannu, Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa luvan 2 momentissa
tarkoitetun laitteen, rakennuksen, rakennelman tai merkin asettamiseen.
Lupa on myönnettävä, jos suunnitellun
esteen aiheuttamaa haittaa lentoliikenteen sujuvuudelle voidaan
käytettävissä olevilla lentomenetelmän
suunnittelukriteereillä vähentää siten,
ettei se aiheuta lentopaikan pitäjälle kohtuutonta
haittaa tai vaikeuta lentoliikenteen sujuvuutta. Lentoesteet on
merkittävä Liikenteen turvallisuusviraston antamien määräysten
mukaisesti.
Lentoesteen ylläpitäjän on ilmoitettava
estettä ja yhteystietojaan koskevat muutokset viipymättä Liikenteen
turvallisuusvirastolle tai sen nimeämälle taholle.
159 §
Lentoturvallisuudelle vaaraa aiheuttava toiminta
Toiminta, joka aiheuttaa lentoliikenteelle vaaraa tai häiritsee
lentoliikenteen sujuvuutta, on kielletty. Ilmaliikennepalvelun tarjoajalle
on ilmoitettava etukäteen lentoturvallisuudelle mahdollisesti
vaaraa aiheuttavasta tai liikenteen sujuvuuteen vaikuttavasta toiminnasta,
jotta ilmaliikennepalvelun tarjoaja voi arvioida, voidaanko suunniteltu
toiminta toteuttaa lentoturvallisuutta vaarantamatta ja ilman, että liikenteen
sujuvuus häiriintyy. Jos suunniteltua toimintaa ei voida
ilmaliikennepalvelun tarjoajan käytettävissä olevin
keinoin kohtuudella sovittaa turvallisesti ja sujuvasti ilmailuun,
Liikenteen turvallisuusvirasto voi kieltää toiminnan, rajoittaa
sitä tai asettaa sille ehtoja.
160 §
Varautuminen poikkeusoloihin ja häiriötilanteisiin
Seuraavien ilmailutoimintaan oikeuttavan Suomessa
myönnetyn luvan tai hyväksynnän haltijoiden
on varauduttava poikkeusoloihin osallistumalla valmiussuunnitteluun
ja valmistelemalla etukäteen poikkeusoloissa ja niihin
rinnastettavissa normaaliolojen häiriötilanteissa
tapahtuvaa toimintaa:
1) 35 §:ssä tarkoitettu lentokelpoisuuden
hallintaorganisaatio, jonka tehtäväksi lentotoimintaluvan
haltija on antanut 34 §:n 1 momentissa tarkoitetut
tehtävät;
2) EASA-asetuksen 2 artiklassa tarkoitetun lentotoimintaluvan
haltija;
3) 82 §:ssä tarkoitetun lentoaseman
hyväksyntätodistuksen haltija;
4) valtioneuvoston 108 §:n nojalla
nimeämä ilmaliikennepalvelun ja sääpalvelun
tarjoaja.
Lentoaseman pitäjän sekä ilmaliikennepalvelun
ja sääpalvelun tarjoajan on sen lisäksi,
mitä 1 momentissa säädetään,
varauduttava huolehtimaan siitä, että toiminta
jatkuu mahdollisimman häiriöttömästi
myös valmiuslain 3 §:n 1 ja 2 kohdassa
tarkoitetuissa poikkeusoloissa ja niihin rinnastettavissa normaaliolojen
häiriötilanteissa.
Sen lisäksi, mitä valmiuslaissa säädetään
valtioneuvoston ja ministeriön toimivallasta valtioneuvoston
asetuksella voidaan säätää tarkemmin
poikkeusoloihin ja niihin rinnastettaviin normaaliolojen häiriötilanteisiin
varautumisen edellyttämän valmiussuunnittelun
järjestämisestä. Liikenteen turvallisuusvirasto
valvoo, että tätä pykälää ja
sen nojalla annettuja säännöksiä ja
määräyksiä noudatetaan.
161 §
Tehtävien siirto vieraan valtion viranomaiselle
Jos suomalaista ilma-alusta vuokra- tai muun sen kaltaisen sopimuksen
perusteella käyttää ilma-aluksen käyttäjä,
jonka pääasiallinen toimipaikka tai asuin- tai
kotipaikka on toisessa valtiossa, Liikenteen turvallisuusvirasto
voi yksittäisen ilma-aluksen ja kauko-ohjauspaikan sekä niiden
miehistön osalta siirtää 3 ja 4 luvussa
sekä 53 ja 55 §:ssä Liikenteen
turvallisuusviraston hoidettavaksi määrättyjä tehtäviä asianomaisen
vieraan valtion viranomaisen hoidettaviksi siten kuin siitä sovitaan
kyseisen valtion kanssa.
162 §
Tehtävien siirto sotilasilmailussa
Sotilasilmailuviranomainen voi siirtää organisaatioiden
ja henkilöstön koulutukseen, hyväksyntään
ja valvontaan liittyviä tehtäviä puolustusvoimille.
Sotilasilmailuviranomaisen on tehtäviä siirtäessään
varmistuttava, että puolustusvoimilla on 1 momentissa tarkoitettuja
tehtäviä varten käytettävissään
tarpeellinen ammattitaitoinen henkilöstö, tarpeelliset
työvälineet sekä työtilat, työmenetelmät
ja ohjeet. Tehtäviä voidaan siirtää määräajaksi
tai toistaiseksi.
163 §
Tehtävien siirto päteville yksiköille
ja harrasteilmailun järjestölle
Liikenteen turvallisuusvirasto voi siirtää henkilöiden
tai organisaatioiden ensimmäisen sertifiointiin tai jatkuvaan
valvontaan liittyvät tehtävät päteville
yksiköille siten kuin EASA-asetuksessa ja sen nojalla annetuissa
komission asetuksissa tarkemmin säädetään.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi sopimuksella siirtää valtakunnalliselle
rekisteröidylle harrasteilmailun järjestölle
harrasteilmailun valvontaan liittyviä julkisia hallintotehtäviä.
Siirrettävät tehtävät voivat
koskea harrasteilmailun ilma-alusten ja laitteiden hyväksyntää ja
luettelointia sekä näitä ilma-aluksia
ja laitteita käyttävien koulutusta sekä lupakirjojen
ja kelpoisuustodistusten myöntämistä.
Liikenteen turvallisuusviraston on hakemuksesta hyväksyttävä 2
momentissa tarkoitetuksi harrasteilmailun järjestöksi
oikeushenkilö, joka toimii valtakunnan koko alueella ja
jolla on 2 momentissa tarkoitettuja tehtäviä varten
käytettävissään tarpeellinen
ammattitaitoinen henkilöstö, tarpeelliset työvälineet
sekä työtilat, työmenetelmät
ja ohjeet. Hyväksyntä annetaan määräajaksi
tai toistaiseksi. Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo tässä tarkoitetun
harrasteilmailun järjestön toimintaa.
164 §
Ulkopuolisen asiantuntijan käyttäminen Liikenteen
turvallisuusviraston tehtävien hoitamisessa
Liikenteen turvallisuusvirasto voi sopimuksella siirtää seuraavat
hallintotehtävät koti- tai ulkomaiselle asiantuntijalle,
jolla on tehtävän hoitamisen kannalta riittävä koulutus
ja muut tehtävän edellyttämät
tiedot ja taidot:
1) lennonjohtajan tasotarkastuksen vastaanottaminen
tai lennontiedottajan pätevyyden arviointi;
2) kielitaitokokeen vastaanottaminen ja hyväksyntä;
3) harrasteilmailun lentokelpoisuuden tarkastustodistuksen
myöntäminen tai uudistaminen; ja
4) tarkastuslentäjän pätevyyden
arviointi ja hyväksyntä.
Liikenteen turvallisuusviraston ja asiantuntijan välisessä sopimuksessa
sovitaan tehtävien sisällöstä ja
muista tehtävän hoitamisen kannalta tarpeellisista
seikoista. Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo ulkopuolista asiantuntijaa
tämän suorittaessa sille annettuja tehtäviä.
Jos asiantuntija ei täytä 1 momentissa säädettyjä vaatimuksia
tai ei noudata tehtäviä hoitaessaan viraston ja
asiantuntijan välistä sopimusta ja muuta valvonnan
yhteydessä annettua ohjeistusta taikka muutoin laiminlyö tehtävien
asianmukaisen hoitamisen tai toimii lainvastaisesti, viraston on sanottava
irti sopimus asiantuntijan kanssa.
Ulkopuolisella asiantuntijalla on oikeus saada Liikenteen turvallisuusvirastolta
suorittamistaan tehtävistä asianmukainen korvaus.
165 §
Yhteisvastuullisuus lentopaikan ja ilmailua varten annetun palvelun
käytössä sekä ilma-aluksen lähdön
estäminen, jos suoritusta ei ole saatu
Ilma-aluksen omistaja, haltija ja käyttäjä vastaavat
yhteisvastuullisesti lentopaikan pitäjältä tai
palvelun antajalta saamiensa palvelujen kustannuksista omistus-,
hallinta- tai käyttöoikeutensa ajalta sekä siltä ajalta,
jona nämä ovat merkittyinä ilma-alusrekisteriin
omistajana, haltijana tai käyttäjänä.
Lentopaikan pitäjä voi palveluiden antamisesta
pidättymällä tai ilma-aluksen liikkeelle lähdön
estävin välinein tai rakentein estää ilma-aluksen
lähdön, kunnes 1 momentissa tarkoitetut erääntyneet
maksut on suoritettu tai vakuus niistä asetettu. Toimenpiteet
on mitoitettava ja toteutettava niin, ettei niillä vaaranneta
henkeä tai terveyttä eikä vahingoiteta
paikoitettua ilma-alusta. Oikeutta lähdön estämiseen
ei kuitenkaan ole, jos ilma-alus on lähdössä kansainvälisessä säännöllisessä lentoliikenteessä
aikataulun
mukaiselle lennolle.
166 §
Ilma-aluksen lähdön estäminen muusta
syystä
Liikenteen turvallisuusvirasto voi kieltää lennon
ja estää ilma-aluksen lähdön:
1) jos on aihetta epäillä, ettei
ilma-alus lennolle lähdettäessä ole lentokelpoinen
tai asianmukaisesti miehitetty;
2) jos on aihetta epäillä, ettei
tässä laissa säädettyjä tai
sen nojalla annettuja lentoa koskevia määräyksiä muutoin
ole noudatettu;
3) jos Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden
tai Euroopan unionin lainsäädännön mukaisesti
ilma-aluksen liikennöinti on kielletty tai siihen kohdistuu
muu sen liikennöintiä koskeva rajoite, tai ilma-aluksen
omistaja tai sen liikennöinnistä vastaava muu
henkilö on asetettu liiketoimintakieltoon;
4) jos ilma-aluksen käyttäminen ilmailuun
on muutoin tämän lain nojalla kielletty.
Lähdön estämiseksi tarvittavat toimenpiteet on
mitoitettava ja toteutettava niin, ettei niillä vaaranneta
henkeä tai terveyttä eikä vahingoiteta
paikoitettua ilma-alusta.
Lentopaikan päälliköllä,
lentopaikan pitäjän palveluksessa olevalla sekä lennonvarmistuksessa
taikka huolto- tai maahuolintaorganisaatiossa tehtävää hoitavalla
on Liikenteen turvallisuusviraston pyynnöstä oikeus
antaa ilma-aluksen lähdön estämiseksi
tarvittavaa apua.
Edellä 3 momentissa tarkoitetulla on oikeus estää ilma-aluksen
lähtö, jos on ilmeistä, että 1 momentissa
tarkoitetut puutteet voivat vakavasti vaarantaa lentoturvallisuuden.
Ilma-aluksen lähdön estämisestä on
tällöin viipymättä ilmoitettava
Liikenteen turvallisuusvirastolle, jonka on ryhdyttävä asian
vaatimiin toimiin. Lähdön estämiseksi
sallituista toimenpiteistä on voimassa, mitä 2
momentissa säädetään.
Rajavartioviranomaisella on oikeus estää ilma-aluksen
lähtö, mikäli on syytä epäillä ilma-aluksessa
olevan henkilön, joka on rikkonut maahantuloon tai maastalähtöön
liittyviä määräyksiä.
167 §
Ilma-aluksen kulkuun puuttuminen
Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaatiessa Liikenteen
turvallisuusvirasto ja välitöntä puuttumista
edellyttävissä tapauksissa lentopaikan lennonjohto,
aluelennonjohto ja ilmaliikennepalvelusta vastaavan lentopaikan
päällikkö tai hänen määräämänsä sijainen
sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi
sekä pelastustehtävien hoitamiseksi välttämättömästä syystä tai
merkittävän valtiollisen tapahtuman turvaamiseksi
sotilasviranomainen tai poliisi taikka rajaturvallisuuden ylläpitämiseksi
sekä meripelastustehtävien hoitamiseksi välttämättömästä syystä rajavartiomies
voi kieltää ilma-aluksen lähdön,
määrätä ilma-aluksen laskeutumaan,
vaatia tunnistamista, määrätä lentosuunnan
ja -korkeuden taikka muutoin puuttua ilma-aluksen kulkuun. Jos ilma-alus
määrätään laskeutumaan,
on laskeutumista varten osoitettavan lentopaikan oltava sopiva kyseisen
ilma-alustyypin turvalliseen laskeutumiseen.
Ilma-aluksen kulkuun puuttumisesta tullivalvonnan vuoksi sekä alueellisen
koskemattomuuden valvomisen tai turvaamisen vuoksi säädetään
erikseen.
168 §
Ilma-aluksen kulkuun puuttuminen tartuntataudin leviämisen
estämiseksi
Tartuntatautilain (583/1986) 4 §:n
2 momentissa tarkoitetun yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen
estämiseksi Liikenteen turvallisuusvirasto voi määrätä ilmaliikennepalvelun tarjoajan
välityksellä ilma-aluksen laskeutumaan sellaiselle
lentoasemalle, jolla Maailman terveysjärjestön
kansainvälisen terveyssäännöstön (2005)
(SopS 51/2007) 20 artiklan sekä säännöstön
I liitteen mukaisten toimien suorittamiseen on varauduttu (terveystarkastuslentoasema).
Välitöntä puuttumista edellyttävissä yksittäistapauksissa
sosiaali- ja terveysministeriö voi tehdä 1 momentin
mukaisen päätöksen Liikenteen turvallisuusviraston
sijasta.
Jollei lentoturvallisuudesta muuta johdu, ilma-aluksen on laskeuduttava
terveystarkastuslentoasemalle 1 ja 2 momentissa tarkoitetun Liikenteen
turvallisuusviraston määräyksen tai sosiaali-
ja terveysministeriön päätöksen
mukaisesti.
Terveystarkastuslentoasemista säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
169 §
Ilmaliikennepalvelun tarjoajan ja lentoaseman pitäjän
avustamisvelvollisuus
Ilmaliikennepalvelun tarjoajan, lentoaseman pitäjän
ja huolto- ja maahuolintaorganisaatiossa tehtävää hoitavien
on avustettava 168 §:ssä tarkoitettuihin
tapauksiin liittyvissä käytännön
järjestelyissä ja viranomaisten tekemien päätösten täytäntöönpanossa
silloin, kun toimenpiteet kohdistuvat ilmaliikenteeseen tai ilma-alukseen taikka
lentoasemalla lentomatkustajiin ja ilma-aluksen miehistöön.
170 §
Toimintakyvyn heikkeneminen
Tehtävää ilma-aluksessa, ilmailuun
käytettävässä liitimessä tai
muussa laitteessa taikka lentoturvallisuuteen vaikuttavaa tehtävää maaorganisaatiossa
ei saa suorittaa se, jonka veren alkoholipitoisuus on alkoholin
nauttimisesta kohonnut tai joka on käyttänyt muuta
huumaavaa ainetta niin, että sitä on hänen
elimistössään havaittava määrä.
Edellä 1 momentissa mainittua tehtävää ei
saa hoitaa myöskään henkilö,
joka sairauden tai väsymyksen johdosta tai muusta sellaisesta
syystä ei voi hoitaa tehtävää lentoturvallisuutta
vaarantamatta.
Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään,
koskee myös lennon valmisteluun välittömästi
liittyviä toimenpiteitä.
Puolustusvoimat määrää tarvittaessa
toiminnan vaativuuden sitä edellyttäessä sotilasilmailussa
sovellettavista tiukemmista vaatimuksista kuin 1—3 momentissa
säädetään.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa määräyksiä aisteille
asetettavista vaatimuksista sekä tehtävien hoitamiseen
vaikuttavista sairauksista, vammoista, muusta toimintakyvyn heikentymisestä tai
muusta vastaavasta 1—3 momentin mukaisten tehtävien
hoitamista heikentävästä ominaisuudesta
sekä niiden arviointimenettelystä.
171 §
Ilma-aluskiinnitys
Kiinnityksestä ilma-alukseen säädetään
kiinnityksestä ilma-aluksiin annetussa laissa (211/1928).
172 §
Ilmailun tilastot
Liikenteen turvallisuusvirasto vastaa ilmailun tilastoista.
Tilastotehtävää hoitaessaan Liikenteen
turvallisuusvirasto noudattaa tilastolain (280/2004) säännöksiä.
Edellä 153 §:n 1 momentissa mainittujen on salassapitosäännösten
estämättä annettava toimintojaan koskevia
tilastotietoja Liikenteen turvallisuusvirastolle sen pyynnöstä.
173 §
Kansainväliset sopimukset
Liikenteen turvallisuusvirasto Suomen ilmailuviranomaisena osallistuu
kansainvälisten siviili-ilmailua koskevien teknisten lentoliikenne-,
lentoturvallisuus- ja yhteistyösopimusten valmisteluun.
174 §
Virkavastuu
Edellä 40, 60, 97, 99, 102, 103, 163 ja 164 §:ssä tarkoitettuja
julkisia hallintotehtäviä suorittavaan henkilöön
sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä.
Vahingonkorvausvastuusta säädetään
vahingonkorvauslaissa.