2 luku
Luovuttaminen Suomesta toiseen jäsenvaltioon
Yleiset edellytykset
2 §
Luovuttaminen kaksoisrangaistavuuden täyttyessä
Luovuttamiseen suostutaan, jos pyynnön perusteena olevasta
teosta pyynnön esittäneen jäsenvaltion
laissa säädetty ankarin rangaistus on vähintään
vuoden vapausrangaistus ja teko on tai olisi Suomessa vastaavissa
olosuhteissa tehtynä Suomen lain mukaan rikos.
Jos joku on tuomittu vapausrangaistukseen, luovuttamiseen suostutaan,
jos tuomittu seuraamus on vähintään neljän
kuukauden vapausrangaistus ja teko on tai olisi Suomessa vastaavissa olosuhteissa
tehtynä Suomen lain mukaan rikos.
3 §
Luovuttaminen kaksoisrangaistavuutta tutkimatta
Riippumatta siitä, onko pyynnön perusteena oleva
teko Suomen lain mukaan rikos, luovuttamiseen suostutaan, jos teko
on pyynnön esittäneen jäsenvaltion
lain mukaan 2 momentissa tarkoitettu teko ja kyseisen jäsenvaltion
laissa säädetty ankarin rangaistus teosta on vähintään kolmen
vuoden vapausrangaistus. Luovuttaminen vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa
varten edellyttää lisäksi, että tuomittu
seuraamus on vähintään neljän
kuukauden vapausrangaistus.
Edellä 1 momentissa tarkoitetut teot ovat:
1) rikollisjärjestöön osallistuminen;
2) terrorismi;
3) ihmiskauppa;
4) lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja
lapsipornografia;
5) huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laiton
kauppa;
6) aseiden, ampumatarvikkeiden ja räjähteiden
laiton kauppa;
7) lahjonta;
8) petos, mukaan lukien Euroopan yhteisöjen taloudellisten
etujen suojaamisesta tehdyssä yleissopimuksessa (SopS 85/2002)
tarkoitettu Euroopan yhteisöjen taloudellisiin etuihin
kohdistuva petos;
9) rahanpesu;
10) rahan, mukaan lukien euron, väärentäminen;
11) tietoverkkorikollisuus;
12) ympäristörikollisuus, mukaan
lukien uhanalaisten eläinlajien laiton kauppa ja uhanalaisten
kasvilajien ja kasvilajikkeiden laiton kauppa;
13) laittomassa maahantulossa ja maassa oleskelussa
avustaminen;
14) tahallinen henkirikos, vakava pahoinpitely ja vakavan
ruumiinvamman aiheuttaminen;
15) ihmisen elinten ja kudosten laiton kauppa;
16) ihmisryöstö, vapaudenriisto ja
panttivangiksi ottaminen;
17) rasismi ja muukalaisviha;
18) järjestäytynyt varkausrikollisuus
ja aseellinen ryöstö;
19) kulttuuriomaisuuden laiton kauppa, mukaan lukien
antiikki- ja taide-esineiden laiton kauppa;
20) petollinen menettely;
21) ryöstöntapainen kiristys ja kiristys;
22) tuotteiden laiton väärentäminen
ja jäljentäminen;
23) hallinnollisten asiakirjojen väärentäminen
ja kaupankäynti väärennöksillä;
24) maksuvälineväärennykset;
25) hormonivalmisteiden ja muiden kasvua edistävien
aineiden laiton kauppa;
26) ydin- tai radioaktiivisten aineiden laiton kauppa;
27) varastettujen ajoneuvojen kauppa;
28) raiskaus;
29) murhapoltto;
30) kansainvälisen rikostuomioistuimen tuomiovaltaan
kuuluvat rikokset;
31) ilma-aluksen ja aluksen kaappaus;
32) tuhotyö.
4 §
Liitännäiset rikokset
Jos pyyntö käsittää useita
tekoja ja 2 tai 3 §:ssä säädetyt
edellytykset ovat olemassa jonkin teon osalta, pyyntöön
voidaan suostua myös niiden muiden tekojen osalta, jotka
tai joita vastaavat teot ovat Suomen lain mukaan rikoksia.
Kieltäytymisperusteet
5 §
Ehdottomat kieltäytymisperusteet
Luovuttamisesta tulee kieltäytyä,
jos:
1) pyynnön perusteena olevasta teosta on Suomessa
perustuslain 105 §:n 2 momentin mukaisesti lailla säädetty
yleinen armahdus ja tekoon voitaisiin rikoslain (39/1889)
1 luvun mukaan soveltaa Suomen lakia;
2) luovutettavaksi pyydetty on Suomessa tai jossakin
toisessa jäsenvaltiossa lainvoimaisesti tuomittu pyynnön
perusteena olevasta teosta edellyttäen, että jos
hänet on tuomittu rangaistukseen, hän on suorittanut
sen tai suorittaa sitä taikka rangaistusta ei voida enää panna
täytäntöön tuomion antaneen
jäsenvaltion lainsäädännön
mukaan;
3) luovutettavaksi pyydetty ei pyynnön perusteena
olevan teon tehdessään ollut täyttänyt
viittätoista vuotta;
4) pyyntö koskee vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa
ja luovutettavaksi pyydetty on Suomen kansalainen ja pyytää saada
suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa; vapausrangaistus on pantava
Suomessa täytäntöön noudattaen, mitä siitä erikseen
säädetään;
5) pyynnön perusteena oleva teko katsotaan rikoslain
1 luvun mukaan tehdyksi kokonaan tai osittain Suomessa taikka suomalaisessa
aluksessa tai ilma-aluksessa ja:
a) teko tai sitä vastaava teko ei ole Suomessa rangaistava;
taikka
b) rikoksen syyteoikeus on Suomen lain mukaan vanhentunut taikka
rangaistusta ei voitaisi enää tuomita tai panna
täytäntöön;
6) on perusteltua syytä epäillä,
että luovutettavaksi pyydettyä uhkaisi kuolemanrangaistus, kidutus
tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu tai että hän
joutuisi alkuperänsä, tiettyyn yhteiskuntaryhmään
kuulumisensa, uskontonsa, vakaumuksensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi
henkeään tai vapauttaan uhkaavan tai muun vainon
kohteeksi, taikka voidaan perustellusti olettaa, että hän
joutuu ihmisoikeuksien tai perustuslaissa turvatun oikeusturvan,
sananvapauden tai yhdistymisvapauden loukkauksen kohteeksi.
Luovuttamisesta tulee kieltäytyä myös,
jos luovuttaminen asianomaisen henkilön ikään,
terveydentilaan tai muihin henkilökohtaisiin seikkoihin
taikka erityisiin olosuhteisiin nähden olisi inhimillisistä syistä kohtuutonta
eikä tämä kohtuuttomuus ole poistettavissa
siirtämällä täytäntöönpanoa
47 §:n nojalla.
6 §
Harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet
Luovuttamisesta voidaan kieltäytyä,
jos:
1) luovutettavaksi pyydetty on Suomessa syytteessä pyynnön
perusteena olevasta teosta;
2) pyynnön perusteena olevasta teosta on Suomessa
päätetty jättää syyte
nostamatta tai nostetusta syytteestä on luovuttu;
3) pyynnön perusteena olevasta teosta on jossakin
jäsenvaltiossa annettu muu lopullinen päätös
kuin tuomio, joka estäisi syytteen nostamisen;
4) pyynnön perusteena oleva teko katsotaan rikoslain
1 luvun mukaan tehdyksi kokonaan tai osittain Suomessa taikka suomalaisessa
aluksessa tai ilma-aluksessa ja on tarkoituksenmukaisempaa käsitellä asia
Suomessa;
5) rikoksen syyteoikeus on Suomen lain mukaan vanhentunut
taikka rangaistusta ei voitaisi enää tuomita tai
panna täytäntöön ja tekoon voidaan
rikoslain 1 luvun mukaan soveltaa Suomen lakia;
6) pyyntö koskee vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa,
luovutettavaksi pyydetty asuu Suomessa pysyvästi ja pyytää saada
suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa sekä hänen
henkilökohtaisten olosuhteittensa tai muun erityisen syyn
takia on perusteltua, että hän suorittaa vapausrangaistuksen
Suomessa; vapausrangaistus on pantava Suomessa täytäntöön
noudattaen, mitä siitä erikseen säädetään;
7) luovutettavaksi pyydetty on jossakin muussa kuin
Euroopan unioniin kuuluvassa valtiossa tai kansainvälisessä rikostuomioistuimessa
lainvoimaisesti tuomittu pyynnön perusteena olevasta teosta
edellyttäen, että jos hänet on tuomittu
rangaistukseen, hän on suorittanut sen tai suorittaa sitä taikka
rangaistusta ei voida enää panna täytäntöön
tuomion antaneen maan lainsäädännön
mukaan;
8) pyynnön perusteena oleva teko on tehty pyynnön
esittäneen jäsenvaltion alueen ulkopuolella eikä siihen
Suomessa vastaavassa tilanteessa voitaisi rikoslain 1 luvun mukaan
soveltaa Suomen lakia.
7 §
Suostumus luovuttamiseen
Vaikka luovutettavaksi pyydetty suostuu luovuttamiseensa, luovuttamisesta
voidaan kieltäytyä 6 §:n 1 tai 4 kohdassa
säädetyllä perusteella.
Ehdot
8 §
Luovutettavan palauttamista koskeva ehto
Päätettäessä luovuttaa Suomen
kansalainen syytetoimenpiteitä varten luovuttamisen ehdoksi
on asetettava, että hänet välittömästi
tuomion tultua lainvoimaiseksi palautetaan Suomeen suorittamaan
mahdollisesti tuomittua vapausrangaistusta, jos luovutettavaksi
pyydetty luovuttamisasian käsittelyn yhteydessä on
pyytänyt saada suorittaa rangaistuksen Suomessa.
Jos luovutettavaksi pyydetty asuu Suomessa pysyvästi,
1 momentin mukainen ehto voidaan asettaa, jos luovutettavaksi pyydetty
luovuttamisasian käsittelyn yhteydessä on pyytänyt
saada suorittaa rangaistuksen Suomessa ja hänen henkilökohtaisten
olosuhteittensa tai muun erityisen syyn takia on perusteltua, että hän
voi suorittaa mahdollisesti tuomittavan vapausrangaistuksen Suomessa.
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut vapausrangaistukset
on pantava Suomessa täytäntöön noudattaen,
mitä siitä erikseen säädetään.
9 §
Poissaolotuomiota koskeva ehto
Jos luovuttamista on pyydetty sellaisen vapausrangaistuksen
täytäntöönpanoa varten, joka on
tuomittu vastaajan ollessa poissa asian käsittelystä,
eikä tuomitulle henkilökohtaisesti ole annettu
haastetta tiedoksi tai muuten ilmoitettu poissa ollessa annettuun
tuomioon johtaneen oikeuskäsittelyn aikaa ja paikkaa, luovuttamisen ehdoksi
on asetettava, että pyynnön esittänyt
jäsenvaltio antaa vakuutuksen siitä, että luovutettavaksi
pyydetyllä on mahdollisuus asian uudelleenkäsittelyyn
kyseisessä jäsenvaltiossa ja mahdollisuus olla
läsnä uudelleenkäsittelyssä.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu vakuutus on annettava
ennen luovuttamispäätöksen tekemistä.
10 §
Elinkautista rangaistusta koskeva ehto
Jos pyynnön perusteena olevasta teosta voi pyynnön
esittäneessä jäsenvaltiossa seurata elinkautinen
vapausrangaistus, luovuttamisen ehdoksi voidaan asettaa,
että pyynnön esittänyt jäsenvaltio
antaa vakuutuksen, että tuomittua rangaistusta voidaan
sen lainsäädännön tai oikeuskäytännön
mukaan muuttaa taikka siitä voidaan pyytää armahdusta.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu vakuutus on annettava
ennen luovuttamispäätöksen tekemistä.
Toimivaltaiset viranomaiset
11 §
Toimivaltaiset tuomioistuimet
Luovuttamisesta ja säilöön
ottamisen voimassa pitämisestä päättää:
1) Helsingin käräjäoikeus,
jos luovutettavaksi pyydetty on otettu kiinni tai muuten tavoitettu Helsingin
tai Kouvolan hovioikeuden tuomiopiirin alueella;
2) Kuopion käräjäoikeus,
jos luovutettavaksi pyydetty on otettu kiinni tai muuten tavoitettu Itä-Suomen
hovioikeuden tuomiopiirin alueella;
3) Oulun käräjäoikeus, jos
luovutettavaksi pyydetty on otettu kiinni tai muuten tavoitettu Rovaniemen
hovioikeuden tuomiopiirin alueella;
4) Tampereen käräjäoikeus,
jos luovutettavaksi pyydetty on otettu kiinni tai muuten tavoitettu
Turun tai Vaasan hovioikeuden tuomiopiirin alueella.
Erityisestä syystä 1 momentissa mainittu käräjäoikeus
voi päättää luovuttamisesta
ja säilöön ottamisen voimassa pitämisestä siitä riippumatta,
minkä hovioikeuden tuomiopiirin alueella luovutettavaksi
pyydetty on otettu kiinni tai muuten tavoitettu.
12 §
Toimivaltaiset syyttäjät
Jollei tässä laissa toisin säädetä,
Helsingin, Kuopion, Oulun ja Tampereen käräjäoikeuksien tuomiopiirissä toimivat
kihlakunnansyyttäjät ovat toimivaltaisia hoitamaan
tämän lain mukaisia syyttäjäntehtäviä.
Erityisestä syystä toimivaltainen syyttäjä voi olla
myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu syyttäjä.
Pyynnön toimittaminen ja sisältö
13 §
Yhteydenpitojärjestys
Pyynnön esittäneen jäsenvaltion toimivaltainen
viranomainen toimittaa kiinniottamista ja luovuttamista koskevan
pyynnön tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta yhteisillä rajoilla tehdyn
Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyssä yleissopimuksessa
(SopS 23/2001) tarkoitettuun tietojärjestelmään
tai vastaavaan järjestelmään.
Jos luovutettavaksi pyydetyn olinpaikka Suomessa tunnetaan,
pyyntö voidaan toimittaa suoraan tai kansainvälisten
yhteydenpitokanavien välityksellä toimivaltaiselle
syyttäjälle.
Syyttäjän on tehtävä keskusrikospoliisille
ilmoitus pyynnöstä, jota ei ole toimitettu keskusrikospoliisin
välityksellä.
14 §
Pyynnön sisältö ja muoto
Kiinniottamista ja luovuttamista koskevan pyynnön
tulee sisältää seuraavat tiedot:
1) luovutettavaksi pyydetyn henkilöllisyys
ja kansalaisuus;
2) pyynnön esittäneen toimivaltaisen
viranomaisen nimi, osoite, puhelin- ja telekopionumero
sekä sähköpostiosoite;
3) ilmoitus siitä, onko olemassa täytäntöönpanokelpoinen
oikeudellinen päätös tai tuomio, joka
täyttää 2 tai 3 §:ssä säädetyt
edellytykset;
4) rikoksen luonne ja oikeudellinen luokittelu, erityisesti
3 §:n 2 momentissa tarkoitetuista teoista;
5) kuvaus olosuhteista, joissa rikos on tehty, mukaan
lukien aika, paikka ja se, miten luovutettavaksi pyydetty on osallinen
rikokseen;
6) määrätty rangaistus,
jos kyseessä on lopullinen tuomio, tai pyynnön
esittäneen jäsenvaltion laissa rikoksesta säädetty
rangaistusasteikko;
7) mahdollisuuksien mukaan rikoksen muut seuraukset.
Pyyntö voidaan tehdä kirjallisesti, sähköisenä viestinä tai
muuten sellaisella tavalla, josta voidaan esittää kirjallinen
todiste.
15 §
Kieli ja käännökset
Pyyntö on tehtävä suomen, ruotsin
tai englannin kielellä taikka siihen on liitettävä käännös jollekin
näistä kielistä.
Suomen toimivaltainen viranomainen voi täyttää pyynnön,
vaikka pyyntö on tehty jollakin muulla kuin suomen, ruotsin
tai englannin kielellä, jollei pyynnön täyttämiselle
muutoin ole estettä.
Jos pyyntö on tehty muulla kuin suomen tai ruotsin
kielellä, keskusrikospoliisin tulee huolehtia pyynnön
kääntämisestä suomen tai ruotsin
kielelle.
Kiinniottaminen ja säilöön ottaminen
16 §
Kiinniottaminen
Poliisimies saa ottaa kiinni tämän lain nojalla luovutettavaksi
pyydetyn, joka on määrätty säilöön
otettavaksi.
Poliisimies saa ottaa tämän lain nojalla luovutettavaksi
pyydetyn kiinni ilman säilöön ottamista
koskevaa päätöstäkin, jos kiinniottamista ja
luovuttamista koskevan pyynnön täytäntöönpano
voi muuten vaarantua. Kiinniottamisesta on soveltuvin osin voimassa,
mitä siitä pakkokeinolaissa (450/1987)
säädetään.
Kiinniottamisesta on viipymättä ilmoitettava keskusrikospoliisille
ja toimivaltaiselle syyttäjälle. Keskusrikospoliisi
ilmoittaa luovutettavaksi pyydetyn kiinniottamisesta pyynnön
esittäneen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.
17 §
Säilöön ottaminen
Luovuttamisen varmistamiseksi pidättämiseen
oikeutettu virkamies voi päättää ottaa
luovutettavaksi pyydetyn säilöön. Säilöön
ottamista koskevat asiakirjat on viipymättä toimitettava toimivaltaiselle
syyttäjälle. Jos syyttäjä päättää jatkaa
säilössä pitämistä,
hänen on ilmoitettava siitä toimivaltaiselle käräjäoikeudelle.
Säilössä pitämisestä on
soveltuvin osin voimassa, mitä tutkintavankeudesta säädetään.
Luovutettavaksi pyydetty voidaan säilöön
ottamisen sijasta määrätä matkustuskieltoon.
Matkustuskiellosta on soveltuvin osin voimassa, mitä siitä pakkokeinolaissa
säädetään ja mitä tässä laissa
säädetään säilöön
ottamisesta.
18 §
Säilöön ottamisen pitäminen
voimassa
Saatuaan ilmoituksen säilöön ottamisesta
käräjäoikeuden on otettava säilöön
ottamisen voimassa pitämistä koskeva asia käsiteltäväkseen viipymättä noudattaen
soveltuvin osin, mitä pakkokeinolaissa säädetään
vangitsemisvaatimuksen käsittelystä. Syyttäjä esittää säilöön
ottamisen voimassa pitämistä koskevan vaatimuksen käräjäoikeudessa.
Tuomioistuimen on pysytettävä säilöön
ottamista koskeva päätös voimassa, jos
on syytä epäillä, että kiinniottamista
ja luovuttamista koskevan pyynnön täytäntöönpano
voi muuten vaarantua. Syyttäjän on ilmoitettava
käräjäoikeuden päätöksestä keskusrikospoliisille.
19 §
Kantelu säilöön ottamisen pitämisestä voimassa
Säilöön otettu saa määräajasta
riippumatta kannella korkeimpaan oikeuteen käräjäoikeuden
säilöön ottamisen voimassa pitämistä koskevasta
päätöksestä.
Avustaja ja puolustaja
20 §
Oikeus avustajaan ja puolustajaan
Luovutettavaksi pyydetyllä on oikeus käyttää avustajaa.
Luovutettavaksi pyydetylle on määrättävä puolustaja,
jos hän sitä pyytää. Tuomioistuin määrää puolustajalle
maksettavaksi kohtuullisen korvauksen, joka jää valtion
vahingoksi. Puolustajan määräämisestä viran
puolesta samoin kuin puolustajasta muutoin on soveltuvin osin voimassa,
mitä oikeudenkäynnistä rikosasioissa
annetun lain (689/1997) 2 luvussa säädetään.
Luovutettavaksi pyydetylle, joka on otettu kiinni tai muuten
tavoitettu Suomessa, poliisin on viipymättä selvitettävä hänen
oikeutensa käyttää avustajaa sekä se,
että hänelle voidaan määrätä puolustaja.
Luovuttamisasian valmistelu
21 §
Luovutettavaksi pyydetylle tehtävät ilmoitukset ja
tiedustelut
Kun luovutettavaksi pyydetty on pyynnön vuoksi otettu
säilöön tai muuten tavoitettu Suomessa,
keskusrikospoliisin on viipymättä annettava luovutettavaksi
pyydetylle todisteellisesti tiedoksi kiinniottamista ja luovuttamista
koskeva pyyntö sekä selostettava sen sisältö.
Luovutettavaksi pyydetylle on myös ilmoitettava, että hänellä on
mahdollisuus suostua luovuttamiseensa sekä siihen, että jäsenvaltiossa,
johon hänet luovutetaan, hänet saadaan asettaa
syytteeseen, häntä rangaista tai häneltä riistää vapaus muusta
ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta kuin siitä,
jonka perusteella luovuttamista pyydetään, ja
siihen, että hänet voidaan luovuttaa edelleen
toiseen jäsenvaltioon. Luovutettavaksi pyydetylle on lisäksi
selostettava suostumusten merkitys. Luovutettavaksi pyydetyltä on
tiedusteltava, aikooko hän suostua luovuttamiseensa tai
katsooko hän, että tässä laissa
säädettyjä kieltäytymisperusteita
tai ehtoja voidaan soveltaa hänen asiassaan. Luovutettavaksi
pyydetyltä on tarvittaessa myös tiedusteltava,
pyytääkö hän saada suorittaa
vapausrangaistuksensa Suomessa.
Edellä 1 momentissa tarkoitetut ilmoitukset ja tiedustelut
on tehtävä luovutettavaksi pyydetyn ymmärtämällä kielellä.
Suomen ja ruotsin kielen käyttämisestä säädetään
kielilaissa (423/2003).
Suoritetuista toimenpiteistä on laadittava pöytäkirja,
johon on tehtävä merkinnät tehdyistä toimenpiteistä ja
jossa on ilmoitettava saatu selvitys. Keskusrikospoliisi toimittaa
pöytäkirjan ja muut asiakirjat toimivaltaiselle
syyttäjälle.
22 §
Määräaikojen noudattaminen
Saatuaan 17 §:n mukaisesti säilöön
ottamista koskevat asiakirjat syyttäjän on huolehdittava, että luovuttamisasiaa
käsitellään viivytyksettä siten,
että tuomioistuin voi noudattaa tässä laissa
säädettyjä määräaikoja.
23 §
Lisätietojen pyytäminen
Syyttäjä ja poliisi voivat tarvittaessa pyytää lisätietoja
pyynnön esittäneen jäsenvaltion toimivaltaiselta
viranomaiselta. Tietojen toimittamiselle voidaan asettaa määräaika.
24 §
Pyynnön toimittaminen käräjäoikeudelle
Syyttäjän tulee toimittaa käräjäoikeudelle pyyntö luovuttamista
koskevan päätöksen tekemisestä.
Pyynnön on oltava kirjallinen. Syyttäjän
on toimitettava jäljennös pyynnöstä luovutettavaksi
pyydetylle tämän ymmärtämällä kielellä.
Pyynnössä tulee esittää:
1) ajankohta, jolloin luovutettavaksi pyydetty on otettu
kiinni tai muuten tavoitettu Suomessa;
2) onko luovutettavaksi pyydetty säilöön otettuna
sekä säilöön ottamisen ajankohta;
3) selvitys luovuttamisen edellytyksistä,
kieltäytymisperusteista ja ehdoista;
4) onko luovutettavaksi pyydetty ilmoittanut aikovansa
suostua luovuttamiseensa tai antaa tässä laissa
tarkoitettuja muita suostumuksia; sekä
5) onko luovutettavaksi pyydetystä esitetty muita
luovuttamispyyntöjä.
Pyynnössä on lisäksi ilmoitettava
luovutettavaksi pyydetyn ja hänen avustajansa nimi sekä yhteystiedot.
Pyynnön liitteenä tulee olla kiinniottamista ja
luovuttamista koskeva pyyntö, mahdollisesti toimitetut
lisätiedot sekä keskusrikospoliisin laatima pöytäkirja.
Luovuttamisasian käsittely
25 §
Muu noudatettava sääntely
Jollei tässä laissa toisin säädetä,
luovuttamisasian käsittelyssä käräjäoikeudessa
noudatetaan soveltuvin osin, mitä rikosasiain käsittelystä käräjäoikeudessa
säädetään.
26 §
Määräaikojen noudattaminen käräjäoikeudessa
Käräjäoikeuden on huolehdittava,
että luovuttamisasiaa käsitellään
viivytyksettä siten, että tuomioistuin voi noudattaa
tässä laissa säädettyjä määräaikoja.
27 §
Käräjäoikeuden kokoonpano ja istunto
Luovuttamisasiaa käsiteltäessä käräjäoikeus on
päätösvaltainen myös, kun siinä on
yksin puheenjohtaja. Istunto voidaan pitää myös
muuna aikana ja muussa paikassa kuin yleisen alioikeuden istunnosta
säädetään.
Luovuttamisasia voidaan käsitellä säilöön
ottamisen voimassa pitämistä koskevassa käräjäoikeuden
istunnossa. Jollei käräjäoikeus pidä sitä ilmeisen
tarpeettomana, asia voidaan käsitellä erillisessä istunnossa.
Käräjäoikeuden on syyttäjän
pyynnön saatuaan annettava tiedoksi syyttäjälle
ja luovutettavaksi pyydetylle asiaa käsittelevän
istunnon ajankohta ja paikka. Luovutettavaksi pyydetylle, jota ei
ole otettu säilöön, on lisäksi
ilmoitettava, mikä seuraamus hänelle voi aiheutua
siitä, ettei hän saavu istuntoon.
28 §
Läsnäolo istunnossa
Syyttäjän on oltava läsnä ja
esitettävä pyyntönsä sisältö käräjäoikeuden
istunnossa. Syyttäjän tulee valvoa pyynnön
esittäneen jäsenvaltion etua.
Luovutettavaksi pyydetty, joka on otettu säilöön,
on tuotava käräjäoikeuden istuntoon,
ja häntä on kuultava syyttäjän
pyynnön sisällöstä.
Luovutettavaksi pyydetylle, jota ei ole otettu säilöön,
on varattava tilaisuus tulla kuulluksi syyttäjän
pyynnön sisällöstä. Jos luovutettavaksi
pyydetty jää pois asian käsittelystä ilman
laillista estettä, asia voidaan tutkia ja ratkaista hänen
poissaolostaan huolimatta.
29 §
Suostumuksen ilmoittaminen
Luovutettavaksi pyydetty ilmoittaa henkilökohtaisesti
käräjäoikeuden istunnossa, suostuuko
hän luovuttamiseensa tai siihen, että jäsenvaltiossa,
johon hänet luovutetaan, hänet saadaan asettaa
syytteeseen, häntä rangaista tai häneltä riistää vapaus
muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta kuin siitä,
jonka perusteella luovuttamista pyydetään, taikka
siihen, että hänet voidaan luovuttaa edelleen
toiseen jäsenvaltioon.
Käräjäoikeuden on ennen suostumuksen
vastaanottamista ilmoitettava luovutettavaksi pyydetylle 1 momentissa
tarkoitettujen suostumusten merkitys.
Edellä 1 momentissa tarkoitetuista suostumuksista sekä 2
momentissa tarkoitetusta ilmoituksesta on tehtävä merkintä pöytäkirjaan.
30 §
Suostumuksen peruuttaminen
Luovutettavaksi pyydetty voi peruuttaa tässä laissa
tarkoitetut suostumuksensa, kunnes luovuttamista koskeva päätös
on pantu täytäntöön.
Jos luovutettavaksi pyydetty peruuttaa suostumuksensa luovuttamiseen,
tuomioistuimen on otettava luovuttamista koskeva asia uudelleen käsiteltäväksi.
Suostumuksen antamisen ja peruuttamisen välistä aikaa
ei oteta huomioon tässä laissa säädettyjä määräaikoja
laskettaessa.
31 §
Lisätietojen pyytäminen
Käräjäoikeus voi tarvittaessa ennen
päätöksen tekemistä pyytää lisätietoja
pyynnön esittäneen jäsenvaltion toimivaltaiselta
viranomaiselta. Tietojen toimittamiselle voidaan asettaa määräaika.
Luovutettavaksi pyydettyä tulee kuulla toimitetuista tiedoista
siten kuin 28 §:ssä säädetään.
32 §
Määräajat
Jos luovutettavaksi pyydetty on suostunut luovuttamiseen, käräjäoikeuden
on tehtävä luovuttamista koskeva päätös
kolmen päivän kuluessa suostumuksen
antamisesta. Käräjäoikeuden on kuitenkin
aina tehtävä luovuttamista koskeva päätös
26 päivän kuluessa siitä, kun luovutettavaksi
pyydetty on otettu kiinni tai muuten tavoitettu Suomessa. Jos päätöstä ei
erityisestä syystä voida tehdä mainitussa
määräajassa, se on tehtävä niin
pian kuin mahdollista.
33 §
Käräjäoikeuden päätös
Jos luovuttamiselle asetetaan 8—10 §:n mukainen
ehto, se on sisällytettävä käräjäoikeuden päätökseen.
Lisäksi käräjäoikeuden päätöksessä on
ilmoitettava luovutettavaksi pyydetyn antamista suostumuksista.
Jos käräjäoikeus suostuu luovuttamiseen,
päätökseen on otettava maininta myös
siitä, että pyynnön esittäneellä jäsenvaltiolla
on velvollisuus noudattaa eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja
jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä tehdyn
neuvoston puitepäätöksen (2002/584/YOS,
puitepäätös) 27 ja 28 artiklan säännöksiä.
Jos käräjäoikeus suostuu luovuttamiseen,
luovutettava on pidettävä säilössä,
jollei tuomioistuin toisin määrää.
Jos käräjäoikeus kieltäytyy luovuttamisesta,
se voi kuultuaan asiassa syyttäjää ja
luovutettavaksi pyydettyä määrätä,
että luovutettavaksi pyydetyn säilöön
ottamista jatketaan, kunnes luovuttamista koskeva päätös
on tullut lainvoimaiseksi tai korkein oikeus päättää toisin.
Mitä 2 momentissa säädetään,
koskee soveltuvin osin myös matkustuskieltoa.
34 §
Kilpailevat pyynnöt
Jos useat jäsenvaltiot pyytävät saman
henkilön luovuttamista, tuomioistuin päättää luovuttamista
koskevan päätöksen tehdessään
myös, mihin jäsenvaltioon henkilö luovutetaan.
Päätöstä tehdessään
tuomioistuimen on otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat,
erityisesti pyyntöjen perusteena olevien tekojen laatu
ja tekopaikat, pyyntöjen esittämisen ajankohta
sekä se, onko pyyntö tehty syytetoimenpiteitä vai
vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten.
Jos pyynnöt koskevat eri rikoksia, tuomioistuin voi
samalla määrätä, että tietylle
jäsenvaltiolle luovutettava henkilö on
tämän lain mukaisin ehdoin luovutettava sieltä edelleen
toiselle jäsenvaltiolle.
Jos sekä jäsenvaltio että Euroopan
unioniin kuulumaton valtio, joka ei ole Pohjoismaa, pyytävät
saman henkilön luovuttamista ja tuomioistuin katsoo, että jäsenvaltion
pyyntöön voidaan tämän lain
mukaan suostua, ja oikeusministeriö katsoo, että sille
esitettyyn pyyntöön voidaan suostua, oikeusministeriö ratkaisee
rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain (456/1970)
25 §:n mukaisesti, mihin valtioon henkilö luovutetaan.
Tuomioistuin lykkää lainvoimaisen päätöksensä täytäntöönpanoa
ja lähettää päätöksen
oikeusministeriöön asian ratkaisemista varten.
Jos sekä jäsenvaltio että kansainvälinen
rikostuomioistuin pyytävät saman henkilön
luovuttamista, tämän lain mukaisen pyynnön
käsittelyä tuomioistuimessa lykätään,
kunnes oikeusministeriö on tehnyt sille esitettyä pyyntöä koskevan päätöksen.
35 §
Viivästykset
Jos luovuttamisasiaa ei ole lainvoimaisesti ratkaistu 60 päivän
kuluessa luovutettavaksi pyydetyn kiinniottamisesta, syyttäjän
on ilmoitettava viivästyksestä ja sen syystä pyynnön
esittäneen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.
Jos luovutettavaksi pyydetty on suostunut luovuttamiseen, eikä asiaa
ole lainvoimaisesti ratkaistu kymmenen päivän
kuluessa suostumuksen antamisesta, syyttäjän on
vastaavasti tehtävä 1 momentissa tarkoitettu ilmoitus.
Jos luovuttamisasiaa ei ole lainvoimaisesti ratkaistu 30 päivän
kuluessa 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen määräaikojen
päättymisestä, syyttäjän
on ilmoitettava viivästyksestä ja sen syystä Eurojust-yksikölle.
36 §
Päätöksestä ilmoittaminen
Syyttäjä ilmoittaa välittömästi
luovuttamista koskevasta lainvoimaisesta päätöksestä pyynnön
esittäneen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle
sekä keskusrikospoliisille. Jos luovuttamisesta on kieltäydytty,
pyynnön esittäneelle jäsenvaltiolle tulee
ilmoittaa myös kieltäytymisen peruste. Pyynnön
esittäneelle jäsenvaltiolle tulee ilmoittaa myös,
kuinka kauan luovutettavaksi pyydetty on ollut Suomessa vapautensa
menettäneenä kiinniottamista ja luovuttamista
koskevan pyynnön vuoksi.
Muutoksenhaku
37 §
Valitusoikeus
Käräjäoikeuden luovuttamista koskevaan päätökseen
haetaan muutosta valittamalla korkeimpaan oikeuteen valituslupaa
pyytämättä.
38 §
Valituksen tekeminen
Sen, joka haluaa hakea muutosta käräjäoikeuden
luovuttamista koskevaan päätökseen, on seitsemän
päivän kuluessa päätöksestä toimitettava
käräjäoikeuteen korkeimmalle oikeudelle osoitettu
valituskirjelmä. Valitusta, jota ei ole tehty määräajassa,
ei oteta tutkittavaksi.
39 §
Valitukseen vastaaminen
Valittajan vastapuolella on oikeus kirjallisesti vastata valitukseen.
Vastauksen antamista varten vastapuoli saa käräjäoikeudesta
jäljennökset valituskirjelmästä ja
siihen liitetyistä asiakirjoista. Määräaika
vastauksen antamiseen on seitsemän päivää muutoksenhakuajan
päättymisestä. Vastapuolen on mainitussa
määräajassa toimitettava kirjallinen
vastaus käräjäoikeuteen. Valittaja saa
käräjäoikeudesta jäljennöksen
vastauksesta ja siihen liitetyistä asiakirjoista.
40 §
Asiakirjojen toimittaminen korkeimpaan oikeuteen
Käräjäoikeuden tulee lähettää valituskirjelmä liitteineen
viipymättä sen saavuttua korkeimmalle oikeudelle.
Samalla on lähetettävä asiaa koskeva
asiakirjavihko sekä jäljennös käräjäoikeuden
päätöksestä. Vastaavasti vastauskirjelmä liitteineen
on sen saavuttua lähetettävä viipymättä korkeimmalle
oikeudelle.
41 §
Käsittelyn kiireellisyys
Korkeimman oikeuden on käsiteltävä asia
kiireellisesti ja viimeistään 20 päivän
kuluessa vastauksen toimittamiseen varatun ajan päättymisestä tehtävä luovuttamista
koskeva päätös.
Jos 1 momentissa säädettyä määräaikaa
ei erityisestä syystä voida noudattaa, päätös
tulee tehdä niin pian kuin mahdollista.
42 §
Muut säännökset
Jollei muusta lainsäädännöstä muuta
johdu, muutoksenhakuun sovelletaan muutoin soveltuvin osin niitä oikeudenkäymiskaaren
30 luvun säännöksiä,
jotka koskevat muutoksenhakua hovioikeuden ensimmäisenä oikeusasteena
käsittelemään asiaan. Asian käsittelyyn
korkeimmassa oikeudessa sovelletaan myös soveltuvin osin
tämän lain säännöksiä asian
käsittelystä käräjäoikeudessa.
43 §
Henkilön päästäminen vapaaksi
Jos korkein oikeus kieltäytyy luovuttamisesta, sen
on määrättävä, että säilössä pidetty
on päästettävä heti vapaaksi
tai kumottava asetettu matkustuskielto.
Täytäntöönpano
44 §
Täytäntöönpanosta vastaava
viranomainen
Luovuttamispäätöksen täytäntöönpanosta vastaa
keskusrikospoliisi.
45 §
Päätöksen täytäntöönpano
Luovuttamispäätös pannaan täytäntöön,
kun se on lainvoimainen.
Luovutettavaksi pyydetty voi kirjallisesti ilmoittaa käräjäoikeudelle,
ettei hän aio hakea muutosta käräjäoikeuden
päätökseen. Toimivaltaisen syyttäjän
suostumuksella päätös voidaan tällöin
panna täytäntöön ennen kuin
se on lainvoimainen.
46 §
Täytäntöönpanoaika
Luovutettava henkilö luovutetaan pyynnön esittäneen
jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille mahdollisimman
pian toimivaltaisten viranomaisten sopimana ajankohtana. Hänet luovutetaan
kuitenkin viimeistään kymmenen päivän
kuluttua luovuttamispäätöksen saatua lainvoiman.
Jos 1 momentissa mainitun määräajan
noudattaminen ei ole mahdollista Suomessa tai pyynnön esittäneessä jäsenvaltiossa
ilmenevän ylivoimaisen esteen vuoksi, toimivaltaisten viranomaisten
tulee sopia uudesta luovuttamispäivästä.
Luovutettava henkilö tulee luovuttaa kymmenen päivän
kuluessa sovitusta uudesta määräpäivästä.
47 §
Täytäntöönpanon siirtäminen
Tuomioistuin voi siirtää luovuttamispäätöksen
täytäntöönpanoa, jos on olemassa
seikkoja, joiden vuoksi luovuttaminen olisi inhimillisesti kohtuutonta.
Luovuttamispäätös on pantava täytäntöön
heti, kun tällaisia seikkoja ei enää ole. Toimivaltaisten
viranomaisten tulee tällöin sopia uudesta
luovuttamispäivästä. Luovutettava
henkilö tulee luovuttaa kymmenen päivän kuluessa
sovitusta uudesta määräpäivästä.
48 §
Vapaaksi päästäminen
Jos luovutettava henkilö on 46 ja 47 §:ssä tarkoitettujen
määräaikojen päättyessä edelleen säilössä,
hänet on päästettävä vapaaksi.
49 §
Täytäntöönpanon lykkääminen
ja väliaikainen luovuttaminen
Tuomioistuin voi lykätä luovuttamispäätöksen
täytäntöönpanoa, jotta luovutettavaa
henkilöä voidaan Suomessa syyttää muusta
kuin kiinniottamista ja luovuttamista koskevan pyynnön perusteena
olevasta teosta, tai jos hänet on jo tuomittu, jotta hän
voi suorittaa tuomitun rangaistuksen.
Tuomioistuin voi luovuttamispäätöksen
täytäntöönpanon lykkäämisen
sijasta väliaikaisesti luovuttaa luovutettavan henkilön
pyynnön esittäneelle jäsenvaltiolle toimivaltaisten
viranomaisten välisessä sopimuksessa erikseen
määriteltävin ehdoin. Sopimus on tehtävä kirjallisesti.
Erityissääntö ja edelleen luovuttaminen
50 §
Luvan pyytäminen
Kiinniottamista ja luovuttamista koskevan pyynnön esittäneelle
jäsenvaltiolle voidaan sen pyynnöstä antaa
lupa siihen, että Suomesta luovutettu henkilö saadaan
kyseisessä jäsenvaltiossa asettaa syytteeseen,
häntä rangaista tai häneltä riistää vapaus
muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta kuin siitä,
jonka perusteella hänet on luovutettu, taikka siihen, että luovutettu
henkilö voidaan luovuttaa edelleen toiseen jäsenvaltioon.
Pyyntö on toimitettava toimivaltaiselle syyttäjälle,
ja sen tulee sisältää 14 §:ssä tarkoitetut
tiedot.
51 §
Luvan antaminen
Edellä 50 §:ssä tarkoitetun luvan
antamista koskevassa menettelyssä noudatetaan soveltuvin
osin, mitä tässä laissa säädetään
luovuttamisasian käsittelystä. Luovutetulle henkilölle
on määrättävä 20 §:ssä tarkoitettu
puolustaja, jota on kuultava käräjäoikeuden
istunnossa ennen luvan antamista. Tarvittaessa käräjäoikeus
voi varata myös luovutetulle henkilölle tilaisuuden
tulla kirjallisesti kuulluksi.
Käräjäoikeus antaa luvan, jos luovuttaminen tämän
lain mukaan olisi sallittua. Käräjäoikeuden
tulee tarvittaessa asettaa 8—10 §:ssä säädetyt
ehdot.
Päätös tulee tehdä 30 päivän
kuluessa pyynnön saapumisesta syyttäjälle.
Jos päätöstä ei erityisestä syystä voida
tehdä mainitussa määräajassa,
se on tehtävä niin pian kuin mahdollista.
52 §
Muutoksenhaku
Käräjäoikeuden 51 §:ssä tarkoitettuun
päätökseen haetaan muutosta valittamalla
korkeimpaan oikeuteen noudattaen soveltuvin osin, mitä muutoksenhausta
säädetään 37—43 §:ssä.
3 luku
Luovuttaminen toisesta jäsenvaltiosta Suomeen
Yleiset edellytykset
53 §
Edellytykset pyynnön esittämiselle
Toisessa jäsenvaltiossa oleskelevan henkilön kiinniottamista
ja luovuttamista Suomeen syytetoimenpiteitä varten voidaan
pyytää, jos pyynnön perusteena olevasta
teosta Suomen laissa säädetty ankarin rangaistus
on vähintään vuosi vankeutta. Pyynnön
perusteena tulee olla vangitsemispäätös.
Kiinniottamista ja luovuttamista Suomeen vapausrangaistuksen
täytäntöönpanoa varten voidaan
pyytää, jos pyynnön perusteena olevasta teosta
on annettu täytäntöönpanokelpoinen
tuomio Suomessa ja tuomittu seuraamus on vähintään
neljän kuukauden vankeusrangaistus.
Jos pyynnön perusteena olevasta teosta Suomen laissa
säädetty ankarin rangaistus on vähintään
kolme vuotta vankeutta ja teko on jokin 3 §:n
2 momentissa mainituista, tästä ilmoitetaan kiinniottamista
ja luovuttamista koskevassa pyynnössä pyynnön
vastaanottavalle jäsenvaltiolle.
Jos pyynnön perusteena on teko, joka täyttää 1
tai 2 momentissa säädetyt edellytykset, luovuttamista
voidaan pyytää myös teoista, jotka eivät täytä kummassakaan
momentissa säädettyjä edellytyksiä.
Menettely
54 §
Toimivaltaiset viranomaiset
Edellä 53 §:n 1 momentissa tarkoitetun syytetoimenpiteitä koskevan
pyynnön tekee syyttäjä, joka on toimivaltainen
ajamaan syytettä kysymyksessä olevassa rikosasiassa.
Vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa
koskevan 53 §:n 2 momentissa tarkoitetun pyynnön
tekee rikosseuraamusvirasto.
55 §
Yhteydenpitojärjestys
Edellä 54 §:ssä tarkoitettu toimivaltainen
viranomainen toimittaa pyynnön tarkastusten asteittaisesta
lakkauttamisesta yhteisillä rajoilla tehdyn Schengenin
sopimuksen soveltamisesta tehdyssä yleissopimuksessa tarkoitettuun
tietojärjestelmään tai vastaavaan järjestelmään.
Jos luovutettavaksi pyydetyn olinpaikka tunnetaan, 54 §:ssä tarkoitettu
toimivaltainen viranomainen voi toimittaa pyynnön suoraan
tai kansainvälisten yhteydenpitokanavien välityksellä toisen
jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.
Edellä 54 §:ssä tarkoitetun toimivaltaisen
viranomaisen on tehtävä keskusrikospoliisille
ilmoitus pyynnöstä, jota ei toimiteta keskusrikospoliisin
välityksellä.
56 §
Pyynnön sisältö ja muoto
Kiinniottamista ja luovuttamista koskevan pyynnön tulee
sisältää 14 §:n 1 momentissa
tarkoitetut tiedot, ja se voidaan tehdä 14 §:n
2 momentissa tarkoitetulla tavalla.
57 §
Kieli ja käännökset
Kun luovutettavaksi pyydetyn olinpaikka tunnetaan, pyyntö on
tehtävä pyynnön vastaanottavan jäsenvaltion
kielellä. Jos kyseinen jäsenvaltio on ilmoittanut
hyväksyvänsä pyynnöt myös muulla
kielellä, pyyntö voidaan tehdä jäsenvaltion
hyväksymällä kielellä.
Keskusrikospoliisi huolehtii 1 momentin mukaisten käännösten
tekemisestä ja toimittamisesta pyynnön
vastaanottavalle jäsenvaltiolle.
Erityissääntö ja ehdot
58 §
Erityissäännön noudattaminen
Jäsenvaltiosta Suomeen luovutettua henkilöä ei
saa asettaa syytteeseen tai rangaista tai häneltä riistää vapautta
muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta kuin siitä,
joka oli luovuttamisen perusteena.
Edellä 1 momentissa tarkoitettua kieltoa
ei sovelleta, jos:
1) luovutetulla henkilöllä on ollut
tilaisuus poistua Suomesta eikä hän ole poistunut 45 päivän
kuluessa lopullisesta vapauttamisestaan tai on palannut Suomeen
ensin poistuttuaan Suomesta;
2) rikoksesta ei voi seurata vankeusrangaistusta;
3) rikosoikeudenkäynti ei johda luovutetun henkilön
vapautta rajoittavaan toimenpiteeseen;
4) luovutettu henkilö joutuu muun kuin vapaudenriiston
käsittävän rangaistuksen tai toimenpiteen
kohteeksi, mukaan lukien taloudellinen rangaistus tai sen sijasta
määrätty toimenpide, vaikka
se voisikin rajoittaa hänen vapauttaan;
5) henkilö on suostunut luovuttamiseensa ja luopunut
vetoamasta 1 momentissa tarkoitettuun kieltoon;
6) henkilö on luovuttamisensa jälkeen
nimenomaisesti luopunut vetoamasta 1 momentissa tarkoitettuun kieltoon
tiettyjen luovuttamista edeltäneiden tekojen osalta; luopumisilmoitus annetaan
käräjäoikeudelle 29 §:ssä tarkoitetulla tavalla;
7) henkilön luovuttanut jäsenvaltio
antaa suostumuksensa kiellosta poikkeamiseen; taikka
8) henkilön luovuttanut jäsenvaltio
on tehnyt Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristölle
ilmoituksen, jonka mukaan sen suostumus kiellosta poikkeamiseen
katsotaan annetuksi, jollei toimivaltainen viranomainen ole yksittäistapauksessa
toisin ilmoittanut.
Edellä 2 momentin 7 kohdassa tarkoitettua suostumusta
voi pyytää syyttäjä, joka on
toimivaltainen ajamaan syytettä kysymyksessä olevassa
rikosasiassa. Pyynnön perusteena tulee olla 60 §:ssä tarkoitettu
vangitsemispäätös, ja pyynnön
liitteenä tulee olla Suomeen luovutetun henkilön
kirjallinen lausuma pyynnöstä. Suomessa 2 momentin
3 kohdan nojalla tuomitun vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa
koskevaa suostumusta voi pyytää rikosseuraamusvirasto.
Tässä momentissa tarkoitettujen pyyntöjen
tulee sisältää 14 §:n 1 momentissa
tarkoitetut tiedot.
59 §
Ehtojen noudattaminen
Suomeen luovutetun henkilön osalta on noudatettava
niitä ehtoja, joita luovuttamispäätöksessä on
puitepäätöksen mukaisesti asetettu.
60 §
Vangitsemispäätöksen edellytykset
Jos jäsenvaltiosta Suomeen luovutetun henkilön
todennäköisin syin epäillään
syyllistyneen muuhun kuin luovuttamispäätöksessä tarkoitettuun
tekoon, josta voi seurata vankeusrangaistus ja joka on tehty ennen
hänen luovuttamistaan Suomeen, tuomioistuin voi pidättämiseen
oikeutetun virkamiehen pyynnöstä määrätä hänet
vangittavaksi kyseisestä teosta henkilön syyttämistä koskevan
suostumuksen saamiseksi toiselta jäsenvaltiolta. Rikoksesta
epäillyltä ei kuitenkaan saa riistää vapautta
tämän vangitsemispäätöksen
nojalla ennen kuin kyseinen jäsenvaltio on antanut suostumuksensa
syytteen nostamiseen vangitsemispäätöksessä tarkoitetusta
teosta. Vangitsemispäätös raukeaa, jos
jäsenvaltio ei anna suostumusta syytteen nostamiseen.
Jos toinen jäsenvaltio on antanut 1 momentissa tarkoitetun
suostumuksen ja epäillyltä on riistetty vapaus
momentissa tarkoitetun vangitsemispäätöksen
nojalla, kysymys epäillyn vangitsemisesta pakkokeinolain
1 luvun 8 §:n nojalla on saatettava tuomioistuimen
ratkaistavaksi noudattaen soveltuvin osin, mitä mainitun
luvun 13 ja 14 §:ssä säädetään.
Jos epäilty on vapautensa menettäneenä muusta
syystä, vangitsemispäätös on
ilman viivytystä toisen jäsenvaltion suostumuksen
jälkeen saatettava tuomioistuimen käsiteltäväksi.
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa
noudatetaan muutoin soveltuvin osin, mitä vangitsemisasian
käsittelystä säädetään
pakkokeinolaissa.
Edelleen luovuttaminen
61 §
Kielto luovuttaa edelleen
Jäsenvaltiosta Suomeen luovutettua henkilöä ei
saa luovuttaa edelleen toiseen jäsenvaltioon tai Euroopan
unioniin kuulumattomaan valtioon.
Edellä 1 momentissa tarkoitettua kieltoa
ei sovelleta jäsenvaltiosta Suomeen luovutetun henkilön
edelleen luovuttamiseen toiseen jäsenvaltioon, jos:
1) hänellä on ollut tilaisuus poistua
Suomesta eikä hän ole poistunut 45 päivän
kuluessa lopullisesta vapauttamisestaan tai on palannut Suomeen
ensin poistuttuaan Suomesta;
2) hän on suostunut luovuttamiseensa ja luopunut
vetoamasta 1 momentissa tarkoitettuun kieltoon;
3) hän on luovuttamisensa jälkeen
nimenomaisesti luopunut vetoamasta 1 momentissa tarkoitettuun kieltoon
tiettyjen luovuttamista edeltäneiden tekojen osalta; luopumisilmoitus annetaan
käräjäoikeudelle 29 §:ssä tarkoitetulla tavalla;
4) hänet luovuttanut jäsenvaltio
antaa suostumuksensa kiellosta poikkeamiseen; taikka
5) hänet luovuttanut jäsenvaltio
on tehnyt Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristölle
ilmoituksen, jonka mukaan sen suostumus kiellosta poikkeamiseen
katsotaan annetuksi, jollei toimivaltainen viranomainen ole yksittäistapauksessa
toisin ilmoittanut.
Edellä 1 momentissa tarkoitettua kieltoa ei sovelleta
jäsenvaltiosta Suomeen luovutetun henkilön edelleen
luovuttamiseen Euroopan unioniin kuulumattomaan valtioon, jos hänet luovuttanut
jäsenvaltio antaa suostumuksensa kiellosta poikkeamiseen.
62 §
Pyyntö luovuttaa edelleen
Jos jäsenvaltio pyytää toisesta jäsenvaltiosta Suomeen
luovutetun henkilön edelleen luovuttamista kyseiseen jäsenvaltioon
eikä edelleen luovuttaminen 61 §:n 2 momentin
1—3 tai 5 kohdan mukaan ole mahdollista, toimivaltainen syyttäjä pyytää suostumusta
edelleen luovuttamiseen siltä jäsenvaltiolta,
josta henkilö on luovutettu Suomeen. Pyynnön tulee
sisältää 14 §:n 1 momentissa
tarkoitetut tiedot.