4.1  Energiatehokkuus ensin -periaate

Direktiivin 3 artiklassa säädetään energiatehokkuus ensin -periaatteesta. Energiatehokkuus ensin -periaatteen mukaisesti suunnittelussa, politiikassa ja merkittävissä investointipäätöksissä on arvioitava energiatehokkuusratkaisuja. Merkittävinä pidetään investointipäätöksiä, joiden arvo on yli 100 000 000 euroa tai 175 000 000 euroa liikenneinfrastruktuurihankkeissa, ja jotka liittyvät energiajärjestelmiin tai muihin kuin energia-alaan, kun kyseisillä aloilla on vaikutusta energiankulutukseen ja energiatehokkuuteen. Näitä ovat direktiivin mukaan esimerkiksi rakennus-, liikenne-, vesihuolto-, tieto- ja viestintätekniikka-, maatalous- ja rahoitusalat.  

Toimivaltaisten viranomaisten on seurattava energiatehokkuus ensin -periaatteen soveltamista, jos politiikkaa, suunnittelua ja investointeja koskeviin päätöksiin sovelletaan hyväksymis- ja seurantavaatimuksia. 

Jäsenvaltioiden on raportoitava komissiolle yhdennettyjä kansallisia energia- ja ilmastosuunnitelmia koskevien raporttiensa yhteydessä energiatehokkuus ensin -periaatteen huomioon ottamisesta. 

4.2  Julkista sektoria koskevat velvoitteet

Julkista sektoria koskevista velvoitteista säädetään direktiivin 5, 6, 25 ja 29 artiklassa. Julkisia hankintoja koskevat vaatimukset, joista säädetään direktiivin 7 artiklassa, kuvataan erikseen pääosin jäljempänä. Tässä luvussa kuvataan 7 artiklan velvoite rakennusten ostamisesta ja vuokraamisesta. 

Direktiivin 5 artiklan tavoitteena on vahvistaa julkisten elinten johtoasemaa energiatehokkuudessa ja energian kulutuksen vähentämisessä, ja sen velvoitteet ovat pääosin uusia suhteessa edelliseen energiatehokkuusdirektiiviin. Julkiset elimet on määritelty direktiivin 2 artiklan 12 kohdassa. Julkisilla elimillä tarkoitetaan kansallisia, alueellisia tai paikallisia viranomaisia ja kyseisten viranomaisten suoraan rahoittamia ja hallinnoimia yksiköitä, jotka eivät kuitenkaan ole luonteeltaan teollisia tai kaupallisia. 

Artiklassa asetetaan julkisille elimille sitova energian loppukulutuksen vähentämistavoite. Kaikkien julkisten elinten yhteenlasketun energian loppukulutuksen on vähennyttävä vähintään 1,9 prosenttia kunakin vuotena verrattuna vuoteen 2021. Julkinen liikenne ja asevoimat voidaan jättää velvoitteen ulkopuolelle. Seurantaa varten määritetään vuoden 2021 energiankulutus, eli perustaso, johon sisällytetään kaikkien julkisten elinten energiankulutus lukuun ottamatta julkista liikennettä tai asevoimia. Julkisen liikenteen ja asevoimien energiankulutuksen väheneminen voidaan ottaa huomioon vähentämisvelvoitteen täyttämisessä, vaikka sitä ei laskettaisi vuoden 2021 perustasoon. 

Energian loppukulutuksen vähentämistavoite on ohjeellinen siirtymäaikana, joka jatkuu 11.10.2027 saakka. Siirtymäaikana voidaan käyttää julkisten elinten kulutustietojen arvioita. Kunnat tulevat vähentämistavoitteen piiriin porrastetusti. Vähentämistavoite koskee yli 50 000 asukkaan kuntia sääntelyn voimaantulosta lähtien, yli 5000 asukkaan kuntia 1.1.2027 lähtien ja kaikkia kuntia 1.1.2030 lähtien. Vähentämisvelvoitteella on vahva yhteenliittymä direktiivin 4 artiklassa säädetyn, jäsenmaiden energian loppukulutukselle asetetun vähentämistavoitteen kanssa.  

Artiklassa 5 säädetään myös energiatehokkuuden huomioon ottamisesta pitkän aikavälin suunnittelussa. Alue- ja paikallisviranomaisten on otettava ottavat käyttöön erityisiä energiatehokkuustoimenpiteitä pitkän aikavälin suunnittelussa, kuten hiilestä irtautumista koskevissa tai kestävän energiahuollon suunnitelmissa. Suunnitelmien valmistelussa tulee kuulla asiaankuuluvia sidosryhmiä, myös tarvittaessa energiavirastoja, sekä yleisöä, mukaan lukien erityisesti haavoittuvat ryhmät, jotka ovat vaarassa ajautua energiaköyhyyteen, tai jotka ovat alttiimpia energiaköyhyyden vaikutuksille. 

Artiklassa 6 säädetään julkisten elinten rakennusten korjausvelvoitteesta. Jäsenvaltion on varmistettava, että vähintään kolme prosenttia julkisten elinten omistamien lämmitettyjen tai jäähdytettyjen rakennusten kokonaispinta-alasta korjataan vuosittain vähintään rakennusten energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/31/EU, jäljempänä rakennusten energiatehokkuusdirektiivi 9 artiklan mukaisiksi nollaenergiarakennuksiksi tai päästöttömiksi rakennuksiksi. Vaihtoehtona korjausvelvoitteelle säädetään vaihtoehtoisesta lähestymistavasta, jonka jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön. Vaihtoehtoisella lähestymistavalla on saavutettava julkisten elinten rakennuksissa vuosittain vastaava energiansäästö kuin korjauksilla saavutettaisiin. Vaihtoehtoiseen lähestymistapaan liittyy velvoite ottaa käyttöön perusparannuspasseja julkisten elinten rakennuksille siten, että passit kattavat vuosittain vähintään kolme prosenttia julkisten rakennusten pinta-alasta. Lisäksi artiklassa säädetään julkisten elinten rakennuksista muodostettavasta luettelosta.  

Artiklassa 25 säädetään alue- ja paikallisviranomaisia koskevasta paikallisen lämmitys- ja jäähdytyssuunnitelman laatimisvelvoitteesta. Arvioitaessa 25 artiklan tavoitteen mukaisesti tehokkaan yhteistuotannon ja tehokkaan kaukolämmityksen ja -jäähdytyksen toteuttamismahdollisuuksia, alue- ja paikallisviranomaisten on laadittava nämä suunnitelmat ainakin niissä kunnissa, joiden asukasluku on yli 45 000. Suunnitelmien tulee pohjautua jäsenvaltioissa tehtävään 25 artiklan kohdan 1 mukaiseen kansalliseen lämmitystä ja jäähdytystä kattavaan arviointiin, joka on toimitettava komissiolle viiden vuoden välein osana yhdennettyä kansallista energia- ja ilmastosuunnitelmaa ja sen päivityksiä. 

Artiklassa 7 säädetään energiatehokkaista julkisista hankinnoista, joista yksi velvoite liittyy rakennusten ostamiseen ja vuokraamiseen. Energiatehokkuusdirektiivin mukaan hankintaviranomaisten ja -yksiköiden olisi tehdessään EU-kynnysarvot ylittäviä hankintasopimuksia ja käyttöoikeussopimuksia, hankittava rakennuksia tai tehtävä uusia vuokrasopimuksia rakennuksista, jotka saavuttavat vähintään lähes nollaenergiatason. Poikkeuksena on tilanne, jossa hankinnan tarkoituksena on perusparannus tai purkaminen, rakennuksen myynti eteenpäin tai säilyttää rakennus virallisesti suojeltuna osana tiettyä ympäristöä tai sen erityisen arkkitehtonisen tai historiallisen arvon vuoksi. Velvoitetta on noudatettava paitsi, jos se ei ole teknisesti toteutettavissa. 

4.3  Energianhallintajärjestelmät ja energiakatselmukset

Artiklassa 11 säädetään energianhallintajärjestelmistä ja energiakatselmuksista. Yritysten, joiden keskimääräinen vuotuinen energiankulutus kolmen edellisen vuoden aikana on yli 85 terajoulea (23 600 megawattituntia), on otettava käyttöön energianhallintajärjestelmä viimeistään 11.10.2027. Energianhallintajärjestelmän on oltava riippumattoman elimen asiaankuuluvien eurooppalaisten tai kansainvälisten standardien mukaisesti sertifioima.  

Yritysten, joiden keskimääräinen vuotuinen energiankulutus kolmen edellisen vuoden aikana kaikki energiankantajat huomioon ottaen on yli 10 terajoulea (2700 megawattituntia), ja jotka eivät käytä energianhallintajärjestelmää, on tehtävä energiakatselmus. Pakolliselta energiakatselmukselta edellytetään, että sen tekevät pätevät tai valtuutetut asiantuntijat riippumattomasti ja kustannustehokkaasti ja noudattaen direktiivin 28 artiklan pätevyys-, akkreditointi- ja sertifiointijärjestelmiä koskevia vaatimuksia, tai riippumattomat viranomaiset, joiden tulee myös valvoa katselmustoimintaa kansallisen lainsäädännön nojalla. Yrityksen, joka tulee uutena katselmusvelvoitteen piiriin, on tehtävä ensimmäinen pakollinen energiakatselmus viimeistään 11.10.2026 ja sen jälkeen vähintään neljän vuoden välein. Yrityksen, joka jo kuuluu katselmusvelvoitteen piiriin, on myös jatkossa tehtävä katselmus vähintään neljän vuoden välein. 

Yrityksen, jota katselmusvelvoite koskee, tulee laatia katselmuksen yhteydessä saatujen suositusten perusteella konkreettinen ja toteuttamiskelpoinen toimintasuunnitelma, jossa yksilöidään ne toimenpiteet, joilla kukin suositus pannaan täytäntöön, jos se on teknisesti tai taloudellisesti toteutettavissa. Toimintasuunnitelma on toimitettava yrityksen johdolle, ja suunnitelma ja suositusten toteuttamisaste on julkaistava yrityksen vuosikertomuksessa ja asetettava julkisesti saataville. 

Jos yritys ylittää artiklassa säädetyn energiankulutusrajan tiettynä vuonna, kansallisen viranomaisen on saatava asiasta tieto. Artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat edistää uuden tai olemassa olevan alustan käyttöä tietojen keruun helpottamiseksi. 

Direktiivissä säädetään vaihtoehtoisista tavoista energianhallintajärjestelmän käyttöönottoa ja energiakatselmusta koskevien velvoitteiden täyttämiseen. Yritykset, jotka panevat täytäntöön energiapalvelusopimuksen, vapautetaan energianhallintajärjestelmän käyttöönottoa ja energiakatselmuksen tekemistä koskevista velvoitteistaan, jos kyseinen sopimus kattaa energianhallintajärjestelmän tarvittavat osatekijät ja on direktiivin liitteessä XV vahvistettujen vaatimusten mukainen. Artiklassa 11 mainittu energiatehokkuussopimus tarkoittaa direktiivin 2 artiklan 33 kohdan määritelmän mukaisesti energiapalvelujen toteuttamiseen liittyvää sopimusjärjestelyä palvelun tarjoajan ja yrityksen välillä. Direktiivissä käytetty termi ”energiatehokkuussopimus” on Suomessa vakiintunut viittaamaan vapaaehtoiseen energiatehokkuussopimusjärjestelmään. 

Yritykset, jotka käyttävät riippumattoman elimen asiaankuuluvien eurooppalaisten tai kansainvälisten standardien mukaisesti sertifioimaa ympäristöjärjestelmää, on vapautettava edellä mainituista vaatimuksista, jos ympäristöjärjestelmään sisältyy direktiivin liitteessä VI vahvistettujen vaatimusten mukainen energiakatselmus. Energiakatselmukset on myös mahdollista tehdä osana laajempaa ympäristöauditointia. 

Energianhallintajärjestelmien käyttöönottoa koskeva velvoite on yrityksille uusi. Energiakatselmuksia koskeva velvoite vastaa sisällöltään pääosin aiempaa suurten yritysten energiakatselmusvelvoitetta. Toimintasuunnitelman laatimista koskeva vaatimus on uusi. Velvoitteen soveltamisala muuttuu suurista yrityksistä yrityksiin, jotka ylittävät säädetyn energiankulutusrajan. 

Jäsenvaltiot voivat kannustaa yrityksiä, joita koskee velvoite ottaa käyttöön energianhallintajärjestelmä tai tehdä energiakatselmus, antamaan vuosikertomuksessaan tietoja vuotuisesta energiankulutuksestaan kilowattitunteina, vuotuisesta vedenkulutuksestaan kuutiometreinä sekä energian- ja vedenkulutuksensa vertailusta aiempiin vuosiin. Jäsenvaltioiden on myös edistettävä sitä, että kaikkien loppuasiakkaiden saatavilla on korkealaatuisia ja kustannustehokkaita energiakatselmuksia. Katselmusten ja energianhallintajärjestelmien korkean laadun varmistamiseksi jäsenvaltioiden on otettava käyttöön direktiivin liitteen VI mukaisesti energiakatselmuksia koskevat avoimet ja syrjimättömät vähimmäisvaatimukset asiaankuuluvat eurooppalaiset ja kansainväliset standardit huomioon ottaen. Jäsenvaltioiden on lisäksi nimettävä toimivaltainen viranomainen tai elin, joka varmistaa, että energiakatselmusten aikatauluja ja liitteessä VI asetettuja vähimmäisvaatimuksia noudatetaan. 

Artikla 11 sisältää jonkin verran kansallista liikkumavaraa. Liikkumavara koskee sitä, miten energiakatselmusjärjestelmä toteutetaan kansallisesti. Lisäksi liikkumavaraa liittyy tukimekanismeihin, joita jäsenvaltiot voivat perustaa energiakatselmusten tarjoamiseksi, sekä siihen, edellytetäänkö energiakatselmuksen osana tehtävän arviointia olemassa olevaan tai suunniteltuun kaukolämmitys- tai -jäähdytysverkkoon liittämisen teknisestä ja taloudellisesta toteutettavuudesta. Liikkumavaraa koskevat säännökset vastaavat sisällöltään energiatehokkuusdirektiiviä 2012/27/EU ja on huomioitu osana sen kansallista toimeenpanoa.  

4.4  Lämmityksen ja jäähdytyksen vähittäismyyntiä koskevat sopimukset

Artiklassa 21 säädetään lämmitykseen, jäähdytykseen ja lämpimään käyttöveteen liittyvistä sopimusperusteisista perusoikeuksista. Säännöksellä tavoitellaan energian loppuasiakkaiden ja tietyiltä osin myös loppukäyttäjien oikeuksien parantamista. Säännöksiä sovelletaan kuluttajansuojasääntelyn rajoittamatta. Tarkoituksena on varmistaa kaikille unionin kansalaisille samantasoiset sopimusperusteiset perusoikeudet lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden osalta rajoittamatta kuitenkaan kansallista toimivaltaa.  

Artiklassa säädetyt oikeudet koskevat ensisijaisesti lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden loppuasiakkaita, eli luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä, jotka ostavat energiaa omaa loppukäyttöään varten. Kohderyhmä on siten kuluttajansuojalainsäädännössä tarkoitettuja kuluttajia laajempi, ja kattaa niin taloyhtiöt kuin omakotikiinteistöjen omistajat ja omissa kiinteistöissään toimivat yritykset, muut yhteisöt ja erilaiset julkisoikeudelliset toimijat. Sääntely koskee kaikkia lämmityksen ja jäähdytyksen vähittäismyyntiä koskevia sopimuksia. 

Loppuasiakkaiden lisäksi osa oikeuksista on turvattava myös lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden loppukäyttäjille. Loppukäyttäjän määritelmä kattaa loppuasiakkaan ohella myös luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt, joiden käytössä olevaan rakennukseen tai rakennuksen yksikköön toimitetaan lämmitys, jäähdytys tai lämmin käyttövesi keskitetystä lähteestä, ja joilla ei ole suoraa tai käyttäjäkohtaista sopimusta energian toimittajan kanssa. Suomessa määritelmä kattaa esimerkiksi asunto-osakeyhtiöiden osakkeenomistajat, taloyhtiöiden, osakkeenomistajien ja vuokra-asuntosijoitusyhtiöiden vuokralaiset sekä asumisoikeus- ja valtion tukemien vuokratalojen asukkaat. Loppukäyttäjien, jotka eivät ole sopimussuhteessa energiantuottajaan, osalta kyseessä on tiedonsaantioikeuksien parantaminen. 

Säännösten tavoitteena on asiakkaan nauttiman suojan vahvistaminen. Asiakkaiden olisi saatava selkeää ja yksiselitteistä tietoa oikeuksistaan. Sopimusperusteisten perusoikeuksien soveltaminen voi auttaa esimerkiksi ymmärtämään oikein toimittajan sopimuksessa tarjoamien palvelujen laatua koskevan perustason, mukaan lukien toimitetun energian laatu ja ominaisuudet. Lisäksi sillä voidaan auttaa minimoimaan piilo- tai lisäkustannuksia, joita saattaa aiheutua joko parannettujen tai uusien palvelujen käyttöön ottamisesta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ilman asiakkaan selkeää ymmärrystä tai suostumusta. Kyseiset palvelut voivat koskea muun muassa toimitettua energiaa, mittaus- ja laskutuspalveluja, osto- ja asennuspalveluja tai liitännäis- ja huoltopalveluja sekä verkkoon, mittauslaitteisiin ja paikallisiin lämmitys- tai jäähdytyslaitteisiin liittyviä kustannuksia. Artiklassa säädetään myös toimittajan velvollisuudesta antaa loppuasiakkaille niin kutsutun suunnitellun irtikytkennän tilanteessa riittävät tiedot vaihtoehtoisista toimenpiteistä, esimerkiksi tuen lähteistä toimituksen katkaisemisen välttämiseksi tai ennakkomaksujärjestelmistä. 

Lämmitystä, jäähdytystä ja lämmintä käyttövettä koskevan sopimuksen tekeminen

Direktiivin 21 artiklan 2 kohdan mukaan loppuasiakkaalla on oikeus tehdä toimittajansa kanssa sopimus, jossa eritellään direktiivissä tarkemmin määritellyt tiedot (mm. sopijapuolet, tarjottavat palvelut, sopimuksen kesto, sopimuksen muuttaminen, sopimuksen päättäminen). Toimittajien ehtojen on oltava oikeudenmukaiset, ja ne on toimitettava loppuasiakkaille etukäteen. Etukäteen toimittamisella tarkoitettaneen ehtojen toimittamista ennen sopimuksen tekemistä; direktiivissä ei kuitenkaan säädetä tarkempaa aikarajaa tietojen antamiselle. Loppuasiakkaille ja loppukäyttäjille tulee antaa yhteenveto keskeisistä sopimusehdoista, mukaan lukien hinnat ja tariffit, ymmärrettävällä tavalla ja ytimekkäällä ja yksinkertaisella kielellä. Kohdassa ei määritellä tarkemmin, mitkä ovat hintojen ja tariffien lisäksi keskeisiä sopimusehtoja. Tietojenantovelvollisuus tullee sovellettavaksi esimerkiksi kaukolämpösopimuksen tekemisen jälkeen, toisin kuin edellä tarkoitetut ennen sopimuksen tekemistä toimitettavat tiedot.  

Loppuasiakkaille on annettava jäljennös sopimuksesta ja avoimella tavalla selkeät tiedot sovellettavista hinnoista ja tariffeista sekä vakioehdoista, jotka koskevat lämmitykseen, jäähdytykseen ja lämpimään käyttöveteen liittyvien palvelujen saatavuutta ja käyttöä. Toimittajan ei tarvitsisi toimittaa tietoja loppukäyttäjille. Jäsenvaltioiden on päätettävä, kuka vastaa tietojen toimittamisesta pyynnöstä, asianmukaisella tavalla ja maksutta niille loppukäyttäjille, joilla ei ole suoraa tai käyttäjäkohtaista sopimusta toimittajan kanssa. Suomessa tällaisia loppukäyttäjiä olisivat esimerkiksi asunto-osakeyhtiön osakehuoneistoissa asuvat osakkeenomistajat ja vuokralaiset. Säännöstä tulkittaneen siten, ettei loppuasiakkaalla (esim. taloyhtiö) ole kohdassa tarkoitettujen tietojen osalta lähtökohtaista tietojenantovelvollisuutta esimerkiksi kaukolämpösopimuksen tekemiseen liittyvistä seikoista ennen sopimuksen tekemistä tai sen jälkeen. Direktiivin täytäntöönpanemiseksi tarvittava velvollisuus tietojen toimittamiseen pyynnöstä, asianmukaisella tavalla ja maksutta voidaan asunto-osakeyhtiön tilanteessa käytännössä osoittaa joko kaukolämpöyhtiölle tai loppuasiakkaalle. Tietojenantovelvollisuuden osoittaminen loppuasiakkaille, kuten taloyhtiöille, voisi olla perusteltua sen takia, että niillä on tyypillisesti muutenkin erilaista säännöllistä osakas- ja asukasviestintää sekä yleensä käytettävissä verrattain kattavat tiedot yhtiön osakkaista ja asukkaista.  

Sopimuksen muuttaminen

Direktiivin 21 artiklan 3 kohdan mukaan loppuasiakkaille on annettava ajoissa tieto kaikista sopimusehtojen muuttamista koskevista aikomuksista. Toimittajien on ilmoitettava avoimella ja ymmärrettävällä tavalla loppuasiakkailleen suoraan toimitushintojen muutokset sekä muutoksen syyt, ehdot ja laajuus asianmukaisena ajankohtana, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ja kotitalousasiakkaiden kohdalla kuukautta ennen ajankohtaa, jona muutokset tulevat voimaan. Loppuasiakkaiden on viipymättä ilmoitettava loppukäyttäjille uusista ehdoista.  

Loppukäyttäjien informointia koskeva säännös poikkeaa 2 kohdan säännöksistä siten, että informointivelvollisuus ”uusista ehdoista” on osoitettu loppuasiakkaalle. Säännös tarkoittanee suomalaisessa taloyhtiökäytännössä sitä, että asunto-osakeyhtiön tulisi informoida osakehuoneistoissa asuvia osakkeenomistajia ja vuokralaisia kaukolämpösopimuksen muutoksista. Vastaavasti vuokratalo- tai asumisoikeusyhteisön tulisi informoida vuokralaisia ja asumisoikeuden haltijoita. 

Vaihtoehtoisten maksutapojen tarjoaminen

Direktiivin 21 artiklan 4 kohdan mukaan toimittajien on annettava loppuasiakkaiden valita useista eri maksutavoista. Maksutavat eivät saa olla perusteettomasti syrjiviä eri asiakkaiden välillä. Maksuissa maksutapojen tai ennakkomaksujärjestelmien vuoksi olevien mahdollisten erojen on oltava puolueettomia, syrjimättömiä ja oikeasuhteisia, eivätkä ne saa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/2366 maksupalveluista sisämarkkinoilla, direktiivien 2002/65/EY, 2009/110/EY ja 2013/36/EU ja asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta sekä direktiivin 2007/64/EY kumoamisesta 2 artiklan mukaisesti ylittää suoria kustannuksia, joita maksunsaajalle on aiheutunut tietyn maksutavan tai ennakkomaksujärjestelmän käytöstä. Artiklan 5 kohdan mukaan kotitalousasiakkaat, joilla on mahdollisuus käyttää ennakkomaksujärjestelmiä, eivät saa joutua epäedulliseen asemaan ennakkomaksujärjestelmien vuoksi. 

Yleiset ehdot

Direktiivin 21 artiklan 6 kohdan mukaisesti loppuasiakkaille ja loppukäyttäjille tarjottavien yleisten ehtojen on oltava oikeudenmukaisia ja avoimia, ja ne on esitettävä selvällä ja yksiselitteisellä kielellä. Niihin ei saa myöskään sisältyä sopimuksen ulkopuolisia esteitä asiakkaiden oikeuksien toteutumiselle, kuten kohtuuttoman laajaa sopimusaineistoa. Loppukäyttäjille on pyynnöstä annettava mahdollisuus tutustua yleisiin ehtoihin. Loppuasiakkaita ja loppukäyttäjiä on suojeltava epäoikeudenmukaisilta tai harhaanjohtavilta myyntimenetelmiltä, ja vammaisille loppuasiakkaille on annettava saavutettavassa muodossa tarpeelliset tiedot toimittajansa kanssa tekemästään sopimuksesta.  

Valitukset

Direktiivin 21 artiklan 7 kohdan mukaan loppuasiakkailla ja loppukäyttäjillä on oikeus toimittajiltaan saamansa palvelun ja valitusten käsittelyn hyvään tasoon. Toimittajien on käsiteltävä valitukset yksinkertaisesti, oikeudenmukaisesti ja ripeästi. 

Koska esimerkiksi kaukolämmön jakelua koskevan sopimuksen osapuolina ovat kaukolämpöyhtiö ja sen asiakkaana oleva kiinteistön omistaja esim. taloyhtiö, ei kohdassa tarkoitettu loppukäyttäjien oikeus palvelun ja valitusten käsittelyn hyvään tasoon voine edellyttää sitä, että esimerkiksi asunto-osakeyhtiön osakehuoneistossa asuvalla osakkeenomistajalla tai vuokralaisella olisi erityinen oikeus reklamaatioon kaukolämpösopimuksen virheistä. Kohdan viittauksella loppukäyttäjään tarkoitettaneen sitä, että loppuasiakkaalla tulee, myös loppukäyttäjien puolesta, olla mahdollisuus reklamointiin. 

Toimivaltaiset viranomaiset

Direktiivin 21 artiklan 8 kohdan mukaan toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava, että direktiivissä säädetyt kuluttajansuojatoimenpiteet pannaan täytäntöön. Toimivaltaisten viranomaisten on toimittava markkinoilla esiintyvistä intresseistä riippumatta. 

Irtikytkentä

Direktiivin 21 artiklan 9 kohdan mukaan suunnitellussa irtikytkennässä asianomaisille loppuasiakkaille on annettava ilman lisäkustannuksia riittävät tiedot vaihtoehtoisista toimenpiteistä riittävän ajoissa ja viimeistään kuukautta ennen suunniteltua irtikytkentää. Direktiivistä tai sen valmisteluasiakirjoista ei käy ilmi, mitä suunnitellulla irtikytkennällä tarkoitetaan. Voitaneen kuitenkin olettaa, että suunnitellulla irtikytkennällä viitataan tilanteisiin, joissa lämmön, jäähdytyksen tai lämpimän käyttöveden toimitus katkaistaan sopimuksen voimassa ollessa johtuen esimerkiksi maksuvaikeuksista tai muista asiakkaan sopimusrikkomuksista. Tätä tukee sähkömarkkinadirektiivin pitkälti saman sisältöisessä artiklassa saman englanninkielisen termin (”planned disconnection”) osalta omaksuttu suomenkielinen termi ”sähkönjakelun keskeyttäminen”. 

4.5  Tuomioistuinten ulkopuoliset riitojenratkaisumenettelyt

Artiklassa 22 säädetään tiedottamisesta ja tietoisuuden lisäämisestä. Artikla sisältää säännöksiä muun muassa energiatehokkuutta koskevan tiedon saatavilla olosta, tehokkaan energiankäytön edistämisestä ja helpottamisesta, tukikehyksen perustamisesta markkinatoimijoille, mukaan lukien keskitettyjen asiointipisteiden perustaminen sekä tuomioistuinten ulkopuolisista riidanratkaisumekanismeista. Artiklan edellyttämät toimet toteutetaan Suomessa pääosin energianeuvonnan ja muiden ei-lakisääteisten toimenpiteiden kautta. Tuomioistuinten ulkopuolisten riidanratkaisumekanismien varmistamista koskevan säännöksen toimeenpano edellyttää lainsäädäntötoimia. 

Direktiivin 22 artiklan 8 kohdan mukaan loppuasiakkailla, loppukäyttäjillä, energiaköyhyydestä kärsivillä ihmisillä, heikossa asemassa olevilla asiakkailla ja tapauksen mukaan sosiaaliperusteisissa asunnoissa asuvilla henkilöillä tulee olla käytettävissään yksinkertaiset, oikeudenmukaiset, avoimet, riippumattomat, tehokkaat ja toimivat tuomioistuinten ulkopuoliset menettelyt direktiivissä säädettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia koskevien riitojen ratkaisemiseksi. Esimerkkeinä menettelyjen järjestämistavoista mainitaan energia-asioiden oikeusasiamies, kuluttajansuojaelin ja sääntelyviranomainen. Jos loppuasiakas on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/11/EU kuluttajariitojen vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 ja direktiivin 2009/22/EY muuttamisesta, jäljempänä kuluttajariitojen ratkaisua koskeva direktiivi 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa määritelty kuluttaja, riitojenratkaisumenettelyjen on täytettävä mainitussa direktiivissä vahvistetut vaatimukset. Tätä tarkoitusta varten jäsenvaltioissa voidaan käyttää jo olemassa olevia tuomioistuinten ulkopuolisia riitojenratkaisumenettelyjä edellyttäen, että ne ovat yhtä tehokkaita.  

Direktiivin 22 artiklan 8 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on tarvittaessa varmistettava, että vaihtoehtoiset riitojenratkaisuelimet tekevät yhteistyötä tarjotakseen yksinkertaiset, oikeudenmukaiset, avoimet, riippumattomat, tehokkaat ja toimivat tuomioistuinten ulkopuoliset riitojenratkaisumenettelyt riidoissa, jotka koskevat energiatehokkuusdirektiivin soveltamisalaan kuuluvaan tuotteeseen tai palveluun liittyviä tai yhdistettyjä tuotteita tai palveluja. Yritysten osallistuminen kotitalousasiakkaiden osalta tuomioistuinten ulkopuolisiin riitojenratkaisumenettelyihin on pakollista, ellei jäsenvaltio osoita komissiolle, että muut menettelyt ovat yhtä tehokkaita.  

Säännös sisältää kansallista liikkumavaraa koskien riitojenratkaisumenettelyjen järjestämistapaa ja mahdollisuutta käyttää jäsenvaltiossa jo olemassa olevia riidanratkaisumenettelyjä edellyttäen, että ne ovat yhtä tehokkaita kuin 22 artiklan 8 kohdassa tarkoitetut menettelyt. 

4.6  Lämmityksen ja jäähdytyksen energiatehokkuus

Artiklassa 26 säädetään kriteerit tehokkaalle kaukolämmitys- ja kaukojäähdytysjärjestelmälle. Tehokkaan järjestelmän on täytettävä kriteerit. Tuotantomuotoperusteinen kriteeristö ohjaa asteittain lisäämään kaukolämpöverkkoon menevän uusiutuvan energian ja hukkalämmön osuutta. Säädös sisältää liikkumavaraa sen osalta, että tuotantomuotoperustaisen kriteeristön vaihtoehtona annetaan mahdollisuus ottaa myös käyttöön ominaispäästöperusteinen kriteeristö, joka määrittelee asteittain kiristyvät kasvihuonekaasupäästöjen enimmäismäärät asiakkaille toimitettua lämmitys- tai jäähdytysyksikköä kohden. 

Artiklassa säädetään myös fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Rakennettaessa tehokasta kaukolämmitys- ja kaukojäähdytysjärjestelmää ei järjestelmän uusissa lämmönlähteissä saa käyttää fossiilisia polttoaineita silloin kun järjestelmä otetaan käyttöön. Uusittaessa merkittävästi tehokkaassa järjestelmässä olevia syöttöyksiköitä, ei fossiilisten polttoaineiden kulutus olemassa olevissa yksiköissä saa lisääntyä verrattuna kolmen edeltävän täyden toiminnan kalenterivuoden keskimääräiseen kulutukseen ennen uudistamista. Tehokkaan järjestelmän uusina lämmönlähteinä ei saa käyttää fossiilista polttoainetta. Poikkeuksena on kuitenkin maakaasu, jota saa käyttää vuoteen 2030 saakka.  

Kun olemassa oleva kaukolämmitys- ja jäähdytysjärjestelmä, jonka kokonaistuotto on yli 5 megawattia, ei täytä tehokkaan järjestelmän vaatimusta, tulee toiminnanharjoittajan laatia suunnitelma tehokkaan kaukolämmitys- ja kaukojäähdytysjärjestelmän kriteeristön täyttämiseksi. Tavoitteena on primäärienergian tehokkaampi kulutus, jakeluhäviöiden vähentäminen ja uusiutuvan energian tai hukkalämmön ja -kylmän osuuksien lisääminen lämmön ja jäähdytyksen toimituksessa. Jos järjestelmä ei täytä kriteereitä, on suunnitelma uusittava viiden vuoden välein. Toimivaltaisen viranomaisen on hyväksyttävä suunnitelma.  

Jotta voitaisiin arvioida, onko energiatehokkuuden parantaminen taloudellisesti toteutettavissa lämmityksessä ja jäähdytyksessä, on artiklassa säädetty tehtäväksi direktiivin liitteen XI mukainen laitostason kustannus-hyötyanalyysi. Velvoite koskee yli 10 megawatin sähkön lauhdetuotantolaitosta tehokkaan yhteistuotannon toteuttamisvaihtoehdon arvioimisen osalta, yli 8 megawatin teollisuuslaitosta hukkalämmön hyödyntämisen arvioimisen osalta, yli 7 megawatin palvelulaitoksia hukkalämmön hyödyntämisen arvioimisen osalta ja yli 1 megawatin datakeskuksia hukkalämmön hyödyntämisen arvioimisen osalta.  

4.7  Energiatehokkuus julkisissa hankinnoissa

Artiklan 7 tavoitteena on, että hankintaviranomaisten ja -yksiköiden olisi näytettävä esimerkkiä tekemällä energiatehokkaita hankintapäätöksiä ja sovellettava energiatehokkuus ensin -periaatetta tehdessään rakennusurakoita tai tavara- ja palveluhankintoja koskevia hankintasopimuksia. Rakennusten ostamiseen ja vuokraamiseen liittyvät velvoitteet on kuvattu kohdassa 2.2. Tässä kohdassa on kuvattu myös artiklan 29 velvoite julkisten velvollisuudesta arvioida mahdollisuus soveltaa energiapalvelusopimuksia omistamiensa rakennusten korjauksessa. 

Direktiivin 7 artiklassa ja liitteessä IV säädetään energiatehokkuuteen liittyvistä vaatimuksista, joita hankintaviranomaisten ja -yksiköiden on noudatettava tehdessään hankinta- ja käyttöoikeussopimuksia, joiden arvo on yhtä suuri tai suurempi kuin EU-kynnysarvot, paitsi jos tämä ei ole teknisesti toteutettavissa. Lisäksi säädetään, että hankintaviranomaisten ja -yksiköiden on noudatettava energiatehokkuus ensin -periaatetta tehdessään hankinta- ja käyttöoikeussopimuksia, jotka ovat arvoltaan yhtä suuria tai suurempia kuin EU-kynnysarvot.  

Direktiivin liitteessä IV säädetään julkisiin hankintoihin liittyvistä energiatehokkuusvaatimuksista, joita hankintaviranomaisten ja yksiköiden on hankinta- ja käyttöoikeussopimuksia koskevissa hankintamenettelyissä otettava huomioon.  

Liitteen mukaan: 

a) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/1369 energiamerkintää koskevien puitteiden vahvistamisesta ja direktiivin 2010/30/EU kumoamisesta, jäljempänä energiamerkintäasetus nojalla annetun delegoidun säädöksen tai Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/30/EU energiaan liittyvien tuotteiden energian ja muiden voimavarojen kulutuksen osoittamisesta merkinnöin ja yhdenmukaisin tuotetiedoin, jäljempänä energiamerkintädirektiiv i tai siihen liittyvän komission säädöksen soveltamisalaan kuuluvia tuotteita hankittaessa on hankittava ainoastaan tuotteita, jotka kuuluvat niihin kahteen parhaaseen energiatehokkuusluokkaan, joissa on merkittävästi tuotteita.  

b) Alakohdan a) soveltamisalaan kuulumattomien tuotteiden kuuluessa Euroopan ja neuvoston direktiivi 2009/125/EY energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista, jäljempänä ekosuunnitteludirektiivi nojalla annetun delegoidun asetuksen soveltamisalaan, on hankittava ainoastaan tuotteita, jotka vastaavat tuoteryhmäkohtaisissa asetuksissa määriteltyjä energiatehokkuuden viitearvoja.  

c) Silloin, kun tuote tai palvelu täyttää ympäristöä säästäviä julkisia hankintoja koskevat unionin kriteerit tai vastaavat saatavilla olevat kansalliset kriteerit, joilla on merkitystä asianomaisen tuotteen tai palvelun energiatehokkuuden kannalta, on pyrittävä parhaansa mukaan hankkimaan ainoastaan sellaisia tuotteita ja palveluja, jotka täyttävät ainakin perustasolla vahvistetut tekniset eritelmät asiaankuuluvissa ympäristöä säästäviä julkisia hankintoja koskevissa unionin kriteereissä tai vastaavissa saatavilla olevissa kansallisissa kriteereissä, mukaan lukien muun muassa datakeskusten, palvelinhuoneiden ja pilvipalvelujen osalta, katuvalojen ja liikennevalojen osalta sekä tietokoneiden, monitoreiden, taulutietokoneiden ja älypuhelinten osalta. 

d) On hankittava ainoastaan renkaita, jotka kuuluvat Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2020/740 renkaiden merkitsemisestä polttoainetaloudellisuuden ja muiden ominaisuuksien osalta, asetuksen (EU) 2017/1369 muuttamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1222/2009 kumoamisesta, jäljempänä rengasasetus määriteltyyn korkeimpaan polttoainetaloudellisuusluokkaan, mikä ei estä julkisia elimiä hankkimasta korkeimpaan märkäpitoluokkaan tai vierintämeluluokkaan kuuluvia renkaita, jos se on perusteltua turvallisuuteen tai kansanterveyteen liittyvistä syistä.  

e) Palveluhankintasopimuksia koskevissa tarjouspyynnöissä on vaadittava, että palveluntarjoajat käyttävät kyseessä olevia palveluja tarjotessaan ainoastaan a, b ja d alakohtia noudattavia tuotteita. Vaatimusta sovelletaan ainoastaan uusiin tuotteisiin, joita palveluntarjoajat hankkivat osittain tai kokonaan kyseisen palvelun tarjoamista varten. 

Velvoitteita ei sovelleta, jos soveltaminen vaarantaisi yleisen turvallisuuden tai estäisi reagoimisen kansanterveyttä koskeviin hätätiloihin Velvoitteita sovelletaan asevoimien sopimuksiin vain siltä osin kuin niiden soveltaminen ei aiheuta ristiriitaa asevoimien toimien luonteen ja ensisijaisen tavoitteen kanssa. Velvoitteita ei sovelleta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/81/EY hankintaviranomaisten ja hankintayksiköiden tekemien rakennusurakoita sekä tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta puolustus- ja turvallisuusalalla ja direktiivien 2004/17/EY ja 2004/18/EY muuttamisesta, jäljempänä puolustushankintadirektiivi määriteltyjä puolustustarvikkeita koskeviin hankintasopimuksiin. Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan poikkeus ulottuu puolustushankintadirektiivin mukaisiin puolustustarvikkeita koskeviin hankintasopimuksiin, joka koskisi sanamuotonsa perusteella ainoastaan julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista annetun lain (1531/2011) 5 §:n 2 momentin 1 kohdan ja 4 momentin mukaisten puolustustarvikkeiden hankintaa, eikä kaikkea mainitun lain mukaista hankintaa.  

Artiklassa asetetaan myös velvoite varmistaa, että hankkiessaan palveluita, joilla on merkittävä energiasisältö, hankintaviranomaiset ja -yksiköt arvioivat mahdollisuutta toteuttaa pitkän aikavälin energiapalvelusopimuksia. 

Tiedot kynnysarvot ylittävien hankinta- ja käyttöoikeussopimusten energiatehokkuusvaikutuksista on asetettava julkisesti saataville.  

Artikla sisältää kansallista liikkumavaraa liittyen tiettyihin hankintamenettelyjä koskeviin vaatimuksiin, joita voidaan asettaa kansallisesti. Tuotepaketin hankinnassa voidaan paketin kokonaisenergiatehokkuus asettaa etusijalle kyseisen paketin yksittäisten tuotteiden hankintaan nähden. Hankintaviranomaiset ja -yksiköt voivat hankinta- ja käyttöoikeussopimuksia tehdessään hankintakäytännöissä tarvittaessa ottaa huomioon laajemmat kestävyyteen, yhteiskuntaan, ympäristöön ja kiertotalouteen liittyvät näkökohdat, jotta voidaan saavuttaa Euroopan unionin vähähiilisyystavoitteet. 

Artiklan 29 tavoitteena on energiapalvelumarkkinoiden edistäminen. Julkiseen sektoriin liittyvänä tavoitteena on lisätä energiapalvelusopimusten käyttöä julkisten elinten tekemissä investoinneissa. Julkisten elinten on käytettävä energiapalvelusopimuksia omistamiensa rakennusten korjauksessa, jos se on teknisesti tai taloudellisesti toteutettavissa. Kun julkiset elimet peruskorjaavat muita kuin asuinrakennuksia, jotka ovat nettoalaltaan yli 750 m 2 , on julkisten elinten arvioitava mahdollisuutta käyttää energiapalvelusopimuksia.  

4.8  Datakeskukset

Datakeskusten kestävän kehityksen edistämiseksi on tarve luoda datakeskusten kestävyysindikaattorit. Tätä varten datakeskuksilta kerätään energiatehokkuuden, vesijalanjäljen ja kysyntäjouston kannalta merkityksellistä tietoa. Artiklassa 12 säädetään datakeskusten velvoitteesta julkaista tietoja kestävyysindikaattoreiden kehittämiseksi. Direktiivin 33 artiklan 3 kohdassa annetun valtuutuksen mukaisesti komissio on antanut Komission delegoidun asetuksen (EU)2024/1364 datakeskuksia koskevan unionin yhteisen luokitusjärjestelmän perustamisen ensimmäisestä vaiheesta, jäljempänä datakeskusten luokitusjärjestelmästä annettu delegoitu asetus . Artiklan 33 kohdan 3 mukaisesti komission antamilla delegoiduilla säädöksillä täydennetään direktiiviä vahvistamalla yhteinen unionin järjestelmä sen alueella sijaitsevien datakeskusten kestävyyden luokittelemiseksi. Datakeskusten on raportoitava komission ylläpitämään tietokantaan delegoidun asetuksen liitteiden I ja II mukaiset tiedot ja keskeiset suorituskykyindikaattorit vuosittain.  

Artiklassa 26 on säädetty velvoite yli 1 megawatin datakeskusten hukkalämmön hyödyntämiselle. Hukkalämpöä on hyödynnettävä, paitsi jos datakeskus voi osoittaa, että hyödyntäminen ei ole teknisesti tai taloudellisesti toteutettavissa. Taloudellisen toteutettavuuden arviointi on osoitettava kustannus-hyötyanalyysillä.  

4.9  Energian tehokas siirto, muunto ja jakelu

Artiklassa 27 säädetään energiatehokkuuteen ja energiatehokkuus ensin -periaatteen huomiointiin liittyvistä velvoitteista sähkö- ja kaasuverkonhaltijoille ja kansallisille energia-alan sääntelyviranomaisille. Lisäksi artiklassa ja direktiivin liitteissä XIII ja XIV säädetään energiatehokkuutta koskevista vaatimuksista liittyen verkkotoimintaan, verkkojen suunnitteluun ja verkkotariffeihin. 

Kansallisten energia-alan sääntelyviranomaisten on sovellettava energiatehokkuus ensin -periaatetta toteuttaessaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/73/EY maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/55/EY kumoamisesta, jäljempänä maakaasumarkkinadirektiivi ja sähkömarkkinadirektiivin mukaisia kaasu- ja sähköinfrastruktuurin toimintaa koskevia päätöksiä, mukaan lukien verkkotariffeja koskevat päätökset. Energiatehokkuus ensin -periaatteen lisäksi viranomaiset voivat ottaa huomioon kustannustehokkuuden, järjestelmän tehokkuuden ja toimitusvarmuuden sekä markkinoiden yhdentymisen samalla kun turvataan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU)2019/943 sähkön sisämarkkinoista ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 715/2009 maakaasunsiirtoverkkoihin pääsyä koskevista edellytyksistä ja asetuksen (EY) N:o 1775/2995 kumoamisesta.  

Jäsenvaltioissa on varmistettava, että siirto- ja jakeluverkonhaltijat soveltavat energiatehokkuus ensin -periaatetta verkon suunnittelussa, kehittämisessä ja verkkoinvestointeja koskevissa päätöksissä. Kansallisten viranomaisten on todennettava periaatteen soveltamista ja sitä, että siirto- ja jakeluverkonhaltijoiden käyttämissä menetelmissä otetaan huomioon energiatehokkuusratkaisujen, kysyntäpuolen joustavuuden ja ilmastonmuutoksen hillitsemistä edistävään omaisuuteen tehtävien investointien laajemmat hyödyt. Viranomaisten on myös todennettava, että siirto- tai jakeluverkonhaltijat soveltavat energiatehokkuus ensin -periaatetta hyväksyessään, tarkastaessaan tai seuratessaan hankkeitaan sekä maakaasumarkkinadirektiivin ja sähkömarkkinadirektiivin mukaisia verkon kehittämissuunnitelmiaan. Kansalliset sääntelyviranomaiset voivat tarjota menetelmiä ja ohjeita siitä, miten vaihtoehtoja arvioidaan kustannus-hyötyanalyysissa tiiviissä yhteistyössä siirtoverkonhaltijoiden ja jakeluverkonhaltijoiden kanssa, jotka voivat jakaa keskeistä teknistä asiantuntemusta. 

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että siirto- ja jakeluverkonhaltijat seuraavat ja kvantifioivat verkkohäviöiden kokonaismäärää ja, jos se on teknisesti ja taloudellisesti toteutettavissa, optimoivat verkot ja parantavat verkon tehokkuutta. Verkonhaltijoiden on raportoitava toimenpiteistä ja verkkohäviöiden vähentämisestä odotetuista energiansäästöistä sääntelyviranomaiselle. Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että siirto- ja jakeluverkonhaltijat arvioivat energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä olemassa olevien kaasun tai sähkön siirto- tai jakeluverkkojensa osalta ja parantavat energiatehokkuutta infrastruktuurin suunnittelussa ja toiminnassa, erityisesti älykkäiden verkkojen käyttöönoton kautta. Verkonhaltijoita tulee kannustaa kehittämään innovatiivisia ratkaisuja verkkojen energiatehokkuuden parantamiseksi. 

Kansallisen energia-alan sääntelyviranomaisen on sisällytettävä sähkö- ja maakaasumarkkinadirektiivien nojalla laadittaviin vuosikertomuksiin erityinen jakso, joka koskee edistymistä kaasu- ja sähköinfrastruktuurin toiminnan energiatehokkuuden parantamisessa.  

Artiklan 27 tavoitteena on lisätä energiansäästöpotentiaalia sähkön siirrossa ja jakelussa ja edistää energiatehokkaan sähköverkon kehittämistä. Myös kaasun osalta direktiivin tavoitteena on ohjata siirtoa ja jakelua kohti suurempaa tehokkuutta. Maakaasun merkitys, toimitusaste ja alueellinen kattavuus vaihtelevat kuitenkin suuresti eri jäsenvaltioissa. Kansallisilla sääntelyviranomaisilla on parhaat edellytykset seurata ja ohjata järjestelmän kehitystä kohti suurempaa tehokkuutta. Kaasun siirtoverkonhaltijoiden eurooppalaisen verkoston kaltaiset tahot voivat antaa hyödyllistä tukea, ja niiden olisi tuettava jäseniään energiatehokkuustoimenpiteiden käyttöönotossa. 

Vaikka sähkön tuotanto uusiutuvista energialähteistä lisääntyisi nopeasti, energiatehokkuus voi vähentää uuden sähköntuotantokapasiteetin tarvetta sekä varastointiin, siirtoon ja jakeluun liittyviä kustannuksia. Artiklan tavoitteena on edistää energiatehokkuuden parantamista kaasun ja sähkön siirrossa erityisesti verkon kehittämisessä ja kaasu- ja sähköinfrastruktuuria koskevissa päätöksissä. Lisäksi artiklan tavoitteena on, että siirto- ja jakeluverkonhaltijat seuraavat kaasu- tai sähköverkon häviöiden kokonaismäärää ja optimoivat verkkoja sekä parantavat energiatehokkuutta infrastruktuurin suunnittelussa ja käytössä, erityisesti älykkäiden verkkoratkaisujen käyttöönoton osalta. 

5.1  Energiatehokkuus ensin -periaate

Direktiivin 3 artiklan velvoitteet ovat pääsääntöisesti uusia, mutta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1999 energiaunionin ja ilmastotoimien hallinnosta, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 663/2009 ja (EY) N:o 715/2009, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 94/22/EY, 98/70/EY, 2009/31/EY, 2009/73/EY, 2010/31/EU, 2012/27/EU ja 2013/30/EU, neuvoston direktiivien 2009/119/EY ja (EU) 2015/652 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 525/2013 kumoamisesta, jäljempänä hallintomalliasetus 3 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on jo aiemmin pitänyt ottaa energiatehokkuus ensin -periaate huomioon yhdennetyissä kansallisissa energia- ja ilmastosuunnitelmissaan.  

Komission suosituksissa, taustaselvityksissä ja esityksissä on erilaisia esimerkkejä energiatehokkuus ensin -periaatteen mukaisista ratkaisuvaihtoehdoista suunnittelussa, politiikkatoimissa, suurissa investoinneissa, sähkömarkkinoilla, sekä energian tuotannossa ja jakelussa. Toimeenpanoa valmistelleessa työryhmässä pyrittiin hahmottamaan, mitä Suomessa on jo tehty, mitkä esitetyistä ratkaisuista eivät sovellu Suomeen nykyisellään tai lainkaan, ja mitä voitaisiin tehdä uusien ratkaisujen osalta. Lisäksi haastateltiin eri alojen toimijoita energiatehokkuus ensin -periaatteen tavoitteista ja toteutuksesta, mahdollisista ristiriidoista ja esteistä periaatteen toteutukselle.  

Selvityksen perusteella työryhmä katsoi, että energiatehokkuus ensin -periaate toteutuu Suomessa jo hyvin kattavasti. Suomessa on panostettu jo pitkään energiatehokkuuteen sekä energiansäästöön ja niitä edistetään monin keinoin ja kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Esimerkiksi vapaaehtoiset energiatehokkuussopimukset ovat 1997 lähtien olleet keskeinen politiikkatoimi, jonka myötä energiatehokkuutta arvioidaan ja edistetään jo nykyisellään kattavasti yritysten ja kuntien normaalissa toiminnassa. Vaikka energiatehokkuus otetaan jo nykyisin huomioon kattavasti erilaisissa suunnittelu-, politiikka- ja merkittävissä investointipäätöksissä, artiklan velvoitteiden toimeenpano edellyttää muutoksia energiatehokkuuslakiin (1429/2014). 

5.2  Julkista sektoria koskevat velvoitteet

Energiankulutus julkisella sektorilla

Direktiivin 5 artiklan mukainen julkisten elinten yhteenlasketun energian loppukulutuksen vähentämisvelvoite, jonka mukaan energian loppukulutuksen tulisi laskea 1,9 prosenttia vuosittain, sekä siihen liittyvä vuoden 2021 energiankulutuksen perustason vahvistaminen ovat uusia velvoitteita. Energiankulutukseen liittyvästä raportoinnista julkisella sektorilla ei ole säädetty energiatehokkuuslaissa. Kulutuksen seurantaa koskevista vaatimuksista erityisesti rakennuksia koskien on säädetty muualla lainsäädännössä, kuten rakennusten varustamisesta sähköajoneuvojen latauspisteillä ja latauspistevalmiuksilla sekä automaatio- ja ohjausjärjestelmillä annetussa laissa (733/2020), rakentamislain (751/2023) energiatehokkuutta koskevassa 37 §:ssä, energiatehokkuuslaissa lämmön ja jäähdytyksen mittaamisen ja laskutuksen osalta sekä sähkö- ja maakaasumarkkinalaeissa sähkön ja kaasun mittaamisen osalta. 

Tilastokeskuksen ylläpitämän Energian hankinta ja kulutus -tilaston mukaan Suomen energian loppukulutus oli vuonna 2021 yhteensä 307 terawattituntia. Energian hankinta ja kulutus - Tilastokeskus () stat.fi Julkisten elinten energiankulutus oli pääosin sektoreilla rakennusten lämmitys ja liikenne. Julkisten elinten omistamien ja käyttämien rakennusten energiankulutuksesta ei julkaista tilastotietoja. Virallisissa energiatilastoissa Energia 2022 () stat.fi julkisten elinten rakennukset on yhdistetty kaupallisiin rakennuksiin. Tämä tilastotieto on pääasiassa laskennallinen ja perustuu energian kulutuksen sijaan energian tarjonnasta kerättäviin tietoihin, eikä sitä voi näin ollen jakaa rakennustyypeille.  

Palvelusektorin energiankäyttö pitää sisällään sekä julkiset palvelut että yksityisen palvelusektorin. Vuonna 2021 sektorin osalta liikekiinteistöt olivat pinta-alaltaan merkittävin (31,0 milj. m2Myös mm. varastoja (25,1 milj. m2) ja toimistoja (20,1 milj. m2) oli paljon, ja ne olivat sekä yksityisen että julkisen sektorin käytössä. Julkisella sektorilla suurin kiinteistökanta oli opetusalalla (22,4 milj. m2); määrä on kaksinkertainen hoitoalaan nähden. Palvelusektorin energian loppukulutus oli 36 terawattituntia eli noin 12 prosenttia loppukulutuksesta. Palvelurakennusten (julkiset ja yksityiset palvelut) lämmityksen energian kulutus oli 21 terawattituntia. Sektorin sähkön kulutus oli 18 terawattituntia.  

Kunta-alan energiatehokkuussopimuksen (KETS) nykyiselle kaudelle (2017–2025) on liittynyt 147 kuntaa ja 12 kuntayhtymää tai hyvinvointialuetta. Sopimukseen liittyneiden kuntien asukasluku on yhteensä 83 prosenttia Suomen väestöstä. Kunta-alan energiatehokkuussopimukseen liitetty energian loppukulutus on 7331 gigawattituntia. Energiatehokkuussopimukseen liittyvän raportoinnin puitteissa kuntien tulee ilmoittaa muutoksista sopimukseen liitetyssä kiinteistökannassa sekä muutosten jälkeisestä energian loppukulutuksesta. Vuonna 2022 raportoitu energian loppukulutus silloin kunta-alan energiatehokkuussopimuksen piirin kuuluneissa 134 kunnassa oli 6734 gigawattituntia. Kunta-alan energiatehokkuussopimuksen puitteissa ei tällä hetkellä raportoida kunnan energian loppukulutuksesta tai tavoitella energian loppukulutuksen pienentymistä, vaan energiatehokkuuden paranemista energiansäästön määränä. 

Alue- ja paikallisviranomaisten suunnitelmia koskevat vaatimukset

Artiklan 5 vaatimus energiatehokkuustoimenpiteiden sisällyttämisestä alue- ja paikallisviranomaisten pitkän aikavälin suunnitteluun on lainsäädännön tasolla uusi. Kunnissa lakisääteinen pitkän aikavälin suunnitteluväline on kuntalain (410/2015) 37 §:n mukainen kuntastrategia, jossa tulee huomioida laajasti kunnan tehtäviin ja talouteen liittyviä tekijöitä. Hyvinvointialueilla vastaava suunnitteluväline on hyvinvointialuestrategia (laki hyvinvointialueesta 611/2021, 41 §). Direktiivissä mainitaan esimerkkeinä suunnitelmista, joita 5 artiklassa säädetty velvoite koskee, hiilestä irtautumista koskevat suunnitelmat ja kestävän energiahuollon suunnitelmat. Kunta- ja aluetasolla laadittavien lakisääteisten strategioiden sisältö on siten laajempi ja yleisemmällä tasolla kuin 5 artiklassa tarkoitetuissa suunnitteluvälineissä. 

Paikallistasolla kunnat ovat aiemmin voineet sisällyttää energiatehokkuustoimia ilmastolain (423/2023) mukaiseen kunnan ilmastosuunnitelmaan. Kunnan ilmastosuunnitelmaa koskeva lakisääteinen velvoite kumottiin ilmastolain muutoksella 896/2024. Ilmastotoimiin liittyvää suunnittelua tehdään kuitenkin kunnissa vapaaehtoisesti. Energiatehokkuustoimien tuomista osaksi alue- ja paikallistason viranomaisten toimintaa ja sen suunnittelua tuetaan erilaisten vapaaehtoisten järjestelmien, kuten kunta-alan energiatehokkuussopimuksen (KETS) ja hiilineutraalien kuntien ja maakuntien Hinku-verkoston kautta. Motiva Oy:n ohjeistama uusiutuvan energian kuntakatselmus on toimenpide, jonka avulla kunnat voivat kartoittaa ja suunnitella uusiutuvan energian käyttöön liittyviä toimenpiteitä. 

Myös artiklan 25 velvoite laatia paikallinen lämmitys- ja jäähdytyssuunnitelma väkiluvultaan yli 45 000 asukkaan kunnille on Suomessa uusi. Direktiivin säännöksen tavoitteena on edistää erityisesti tehokkaan yhteistuotannon ja tehokkaan kaukolämmön käyttöä. Suomen tilanne tavoitteen saavuttamisen osalta on moniin muihin EU:n jäsenvaltioihin verrattuna erinomainen. Velvoitteen piiriin kuuluisi Suomessa 25 suurinta kuntaa. Näistä yhtä lukuun ottamatta kaikki kunnat ovat mukana kuntien energiatehokkuussopimuksessa ja kolmea lukuun ottamatta kaikilla on olemassa ilmastosuunnitelma tai sitä vastaava suunnitelma. Lisäksi useimmissa kunnissa on tehty uusiutuvan energian kuntakatselmus, ja merkittävä osa velvoitteen piirissä olevista kunnista kuuluu edelläkävijäkuntien verkostoon (Finnish Sustainable Communities, FISU) tai sijaitsee energiamaakuntakaavan alueella. Kahdessakymmenessäneljässä kunnassa on kunnallinen kaukolämpöyhtiö, joissa on tehty toimintasuunnitelmat kaukolämmön kehittämisestä. 

Rakennusten energiatehokkuuteen liittyvät vaatimukset

Direktiivin 6 artiklan säännökset julkisten rakennusten vuosittaisesta korjaamisesta päästöttömiksi tai lähes nollaenergiarakennuksiksi vastaavat osittain energiatehokkuusdirektiivin 2012/27/EU julkisia rakennuksia koskevaa sääntelyä. Energiatehokkuusdirektiivin 2012/27/EU 5 artikla velvoitti jäsenvaltiot varmistamaan, että 1.1.2014 alkaen kolme prosenttia sen keskushallinnon omistamien ja käyttämien lämmitettyjen ja/tai jäähdytettyjen rakennusten kokonaispinta-alasta korjataan vuosittain siten, että ne vastaavaa vähintään rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 4 artiklan soveltamiseksi asetettuja energiatehokkuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia. Vaihtoehtoisena toimintatapana 5 artiklan 1–5 kohtien soveltamiselle jäsenvaltio on voinut toteuttaa muita kustannustehokkaita toimenpiteitä saavuttaakseen vuoteen 2020 mennessä sellaisen energiansäästön määrän, joka on vuositasolla raportoituna vähintään yhtä suuri kuin kolmen prosentin korjauksilla saavutettaisiin. 

Suomessa energiatehokkuusdirektiivin 2012/27/EU keskushallinnon rakennuksia koskevien vaatimusten toimeenpano on toteutettu vaihtoehtoisilla toimenpiteillä ilman lainsäädäntöä. Valtion kiinteistöstrategian mukaisesti pääosa valtion virastojen ja laitosten rakennuksista on keskitetty Senaatti-konsernille. Vaihtoehtoisena toimintatapana on käytetty Senaatti-kiinteistöjen ja Puolustuskiinteistöjen toimitilakiinteistöjen energiatehokkuussopimusta (TETS) yhdistettynä muihin Senaatti-kiinteistöjen vuosittain Energiavirastolle raportoimiin tietoihin. Energiatehokkuusdirektiivin 2012/27/EU 5 artiklan mukaan määritelty valtion keskushallinnon omistama ja käytössä oleva rakennuskanta on ollut 237 rakennuksen yhteenlaskettu pinta-ala 884 000 neliömetriä, ja sen vuotuinen energiankulutus on ollut 178 gigawattituntia. Senaatti-kiinteistöjen toteutunut ja voimassa oleva säästö kaudella 2014–2020 oli yhteensä lähes 18 gigawattituntia. Säästö on toteutunut kolmen toimenpiteen kautta: kiinteistöhoidon palkkiosanktiotoiminta (10 %), kunnossapidon energiakorjaukset (38 %) ja tilatehokkuuden lisääminen (52 %).  

Energiatehokkuusdirektiivin 6 artiklassa velvoitteen soveltamisala laajenee keskushallinnosta kaikkiin julkisiin elimiin. Myös velvoitteen sisällössä on tiettyjä muutoksia suhteessa energiatehokkuusdirektiiviin 2012/27/EU. Direktiivin 6 artiklassa edellytetään, että vähintään kolme prosenttia julkisten elinten omistamien lämmitettyjen tai jäähdytettyjen rakennusten kokonaispinta-alasta korjataan vuosittain vähintään rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 9 artiklan mukaisiksi nollaenergiarakennuksiksi tai päästöttömiksi rakennuksiksi. Vaihtoehtona korjausvelvoitteelle säädetään edelleen vaihtoehtoisesta lähestymistavasta, jolla on saavutettava julkisten elinten rakennuksissa vuosittain vastaava energiansäästö kuin korjauksilla saavutettaisiin.  

Vaihtoehtoisen lähestymistavan käyttöönottoa on valmisteltu osana energiatehokkuusdirektiivin toimeenpanoa, ja se on kuvattu työryhmän loppuraportissa. Vaihtoehtoinen lähestymistapa perustuisi uudelle julkisen alan energiatehokkuussopimukselle, joka tulisi voimaan kaudelle 2026–2035. Julkisen alan energiatehokkuussopimukselle tavoiteltaisiin laajaa kattavuutta valtion toimijoiden parissa, hyvinvointialueilla ja kuntasektorilla. 

Energiatehokkuusdirektiivin 6 artiklan 5 kohdassa säädetään julkisten elinten rakennuksista laadittavasta luettelosta ja velvoitteesta asettaa luettelo julkisesti saataville. Vastaavaa, julkisesti saatavilla olevaa luetteloa ei ole aikaisemmin ollut. Rakennusluetteloa koskevat velvoitteet pyritään panemaan täytäntöön hyödyntäen mahdollisuuksien mukaan olemassa olevaa, rakennetun ympäristön tietojärjestelmää (Ryhti) koskevaa sääntelyä. Ympäristöministeriön hallinnonalalle kuuluva laki rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä (431/2023) tuli voimaan 1.1.2024. Laissa säädetään rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä sekä siihen liittyvästä tietojärjestelmän julkisesta tietopalvelusta. Tietojärjestelmän palvelut avautuvat käyttäjille vaiheittain vuodesta 2024 alkaen. https://ryhti.syke.fi/tietoa-jarjestelmasta/aikataulu-ja-kehittaminen/ 

Energiapalvelusopimusten hyödyntäminen

Energiatehokkuusdirektiivin 29 artiklan velvoite arvioida energiapalvelusopimusten käytettävyyttä julkisten elinten omistamien, nettoalaltaan yli 750 m 2 kokoisten muiden kuin asuinrakennusten peruskorjauksissa on uusi. Suomessa ei ole voimassa olevaa energiapalvelusopimusten hyödyntämisen arviointia koskevaa lainsäädäntöä. Energiatehokkuusdirektiivin 2012/27/EU vaatimukset, jotka koskivat energiapalvelumarkkinoiden edistämistä sekä julkisen sektorin kannustamista ja tukemista energiapalvelujen käytössä, on toteutettu pääosin Energiaviraston Motiva Oy:lta vuosittain tilaamien energiatyöohjelman projektien sekä Energiaviraston ja työ- ja elinkeinoministeriön tekemän energiapalvelujen edistämistyön puitteissa. Lisäksi energiapalvelusopimuksiin liittyviä velvoitteita on sisällytetty kuntien energiatehokkuussopimukseen (2017-2025) ja tulevaan julkisen alan energiatehokkuussopimukseen (2026-2035).  

5.3  Energianhallintajärjestelmät ja energiakatselmukset

Energiatehokkuuslaissa säädetään energiakatselmusvelvoitteesta suurille yrityksille. Suurella yrityksellä tarkoitetaan taloudellista toimintaa harjoittavaa luonnollista henkilöä ja oikeushenkilöä, jonka palveluksessa on vähintään 250 työntekijää taikka jonka vuosiliikevaihto on yli 50 miljoonaa euroa ja taseen loppusumma on yli 43 miljoonaa euroa. Pakollinen yrityksen energiakatselmus on tehtävä vähintään neljän vuoden välein, ja energiakatselmukseen on sisällytettävä kohdekatselmus, joka ei saa olla neljää vuotta vanhempi. Yrityksen energiakatselmuksen rakenteesta ja sisällöstä sekä katselmukseen liittyvien tietojen toimittamisesta viranomaiselle säädetään energiatehokkuuslaissa ja sen nojalla annetuissa asetuksissa. Energiakatselmukseen liitettävästä toimintasuunnitelmasta tai energiankulutusrajan ylittämiseen liittyvän tiedon toimittamisesta ei ole säädetty. 

Osana energiatehokkuusdirektiivin 2012/27/EU toimeenpanoa Suomessa valittiin lakisääteisen energiakatselmusjärjestelmän toteuttamiseen direktiivin mahdollistama toteutustapa, jossa katselmuksia suorittavat pätevyysvaatimukset täyttävät, riippumattomat asiantuntijat. Suomessa yrityksen energiakatselmuksella on oltava vastuuhenkilö, jolle on myönnetty energiakatselmuksen vastuuhenkilön pätevyys. Vastuuhenkilökoulutuksen ja -kokeiden järjestämisestä ja pätevyyden myöntämisestä vastaa Energiavirasto. 

Energiavirasto valvoo energiakatselmusvelvoitteen toteutumista velvoitteen piiriin kuuluvissa yrityksissä. Valvonnan toteuttamisesta ja siihen liittyvistä tiedonsaantioikeuksista säädetään energiatehokkuuslaissa. 

Energianhallintajärjestelmät ja niiden sertifiointi eivät ole suurille yrityksille pakollisia, mutta ottamalla käyttöön sertifioidun energianhallintajärjestelmän yritys voi energiatehokkuuslain mukaisesti vapautua pakollisesta yrityksen energiakatselmuksesta. Monet yritykset ovat ottaneet vapaaehtoisesti käyttöön energianhallintajärjestelmän, kuten ISO 50001 tai ETJ+, tai ympäristönhallintajärjestelmän, kuten ISO 14001, tai liittyneet vapaaehtoiseen energiatehokkuussopimukseen. Niillä ja niiden yhdistelmillä (1) sertifioitu ISO 50001 tai (2) sertifioitu 14001 ja sertifioitu ETJ+ tai (3) energiatehokkuussopimus ja sertifioimaton ETJ+, on voinut korvata pakollisen yrityksen energiakatselmuksen ja kehittää yrityksen energiatehokkuutta kyseisten järjestelmien puitteissa.  

Muut kuin lakisääteisen katselmusvelvoitteen piiriin kuuluvat suuret yritykset voivat tehdä vapaaehtoisia energiakatselmuksia ja hakea katselmusten toteuttamiseen energiatukea. Lakisääteisen ja vapaaehtoisen energiakatselmustoiminnan ja energiahallintajärjestelmien käyttöönoton tukemiseen ja edistämiseen liittyviä toimenpiteitä toteutetaan Energiaviraston Motiva Oy:ltä tilaaman energiatyöohjelman kautta. Suomessa on tuettu vapaaehtoisia energiakatselmuksia vuodesta 1992 lähtien ja edistetty niitä energiakatselmusohjelman puitteissa vuodesta 1994 lähtien. 

Energianhallintajärjestelmiä ja energiakatselmuksia koskevien uusien velvoitteiden toimeenpano edellyttää muutoksia energiatehokkuuslakiin. Laissa olisi säädettävä uudesta, sertifioidun energianhallintajärjestelmän käyttöönottoa koskevasta velvoitteesta ja velvoitetta koskevista vapautumismahdollisuuksista. Energiakatselmusvelvoitteen soveltamisalan muuttuminen edellyttää muutoksia katselmusvelvoitetta koskeviin säännöksiin ja velvoitetun yrityksen määritelmään sekä uutta säännöstä yrityksen velvollisuudesta tehdä ilmoitus säädetyn energiankulutusrajan ylittyessä. Lakiin olisi lisättävä säännös katselmukseen liitettävästä toimintasuunnitelmasta. Energiatehokkuusdirektiivin liitteen VI sisällön toimeenpaneminen edellyttäisi vähäisiä muutoksia yrityksen energiakatselmuksen vähimmäisvaatimuksia koskevaan säännökseen. Katselmusvelvoitteesta vapautumista koskevia säännöksiä olisi muutettava. Energiaviraston valvontakeinoja koskevan sääntelyn selkeyttämiseksi olisi tarpeen tehdä muutoksia energiatehokkuuslain valvontaa koskeviin säännöksiin.  

5.4  Lämmityksen ja jäähdytyksen vähittäismyyntiä koskevat sopimukset

Vuonna 2022 Energiateollisuus ry:n (ET) jäsenistä lämmön myyjiä oli 109, joilla oli yli 160 000 asiakasta. Asiakkaista asuintaloasiakkaita oli noin 120 000 ja näistä pienasiakkaita noin 70 000. Pienasiakkaiksi on laskettu yhden asunnon talot, kahden asunnon talot sekä pientaloihin verrattavat erilliset asuinrakennukset. Pienasiakkaat, joilla on sopimussuhde lämmön myyjän kanssa, ovat yleisesti yksityishenkilöitä. He ovat siten myös kuluttajia. 

Bioenergia ry on myös keskeinen lämmöntuottajien yhteenliittymä, joskin näiden tuottajien asiakasmäärät ovat yleensä pienempiä kuin Energiateollisuus ry:n jäsenillä. Bioenergia ry:llä on 247 yritys- ja yhteisöjäsentä ja 118 henkilöjäsentä (tiedot 01/2025, lähde: Bioenergia ry:n internet-sivut). Sen jäsenkunta toimii muun muassa bioenergian tuotannossa, logistiikassa ja käyttäjinä, biojalostamoina ja liikenteen biopolttoaineiden tuottajina, energiaturpeen käyttäjinä ja suobiomassan tuottajina sekä hiilinegatiivisten palvelujen tarjoajina. Niiden tärkein asiakas on yleisimmin kunta. Noin kolmasosa laitoksista on alueellisia lämpölaitoksia, loput taas kiinteistökohtaisia laitoksia. Kiinteistökohtaisista laitoksista noin puolta käytetään koulujen lämmitykseen, puolta taas yksityisten kiinteistöjen lämmitykseen. 

TTS Työtehoseura ylläpitää vuosiseurantaa lämpöyrittäjyydestä. Viime vuosien aikana TTS:n lämpöyrittäjätietokannassa olevien lämpöyrittäjien ylläpitämien laitosten määrä on vakiintunut noin 600:n laitoksen tasolle. Vuonna 2023 laitosmäärä oli 602 kappaletta. Rekisterissä oli 241 yritystä vuonna 2024. 

Voimassa oleva energiatehokkuuslaki sisältää säännökset, jotka koskevat lämmön ja jäähdytyksen loppuasiakkaiden ja loppukäyttäjien oikeuksia suhteessa energian vähittäismyyjään niiltä osin, kun kyse on mittarin tarjoamisesta kaukolämmön ja kaukojäähdytyksen loppuasiakkaalle, kiinteistön lämpöenergiamittarin asentamisesta ja opastuksen tarjoamisesta mittaria asennettaessa sekä kaukolämmön ja kaukojäähdytyksen laskutuksesta ja kulutus- ja laskutustiedoista. Säännökset vastaavat energiatehokkuusdirektiivissä 2012/27/EU säädettyä, eikä uudelleenlaadittu direktiivi sisällä muutoksia niiden osalta. Muista lämmön tai jäähdytyksen loppuasiakasta tai -käyttäjää koskevista oikeuksista tai velvollisuuksista ei ole säädetty kansallisesti. 

Toimittajan sopimusehtoja koskevat vaatimukset

Energiatehokkuusdirektiivin 21 artiklan 2 kohdan mukaan lämpö- ja jäähdytyssopimuksissa ilmoitettavien toimittajien ehtojen on oltava oikeudenmukaisia. Direktiivissä tai sen johdannossa ei ole tarkemmin määritelty, mitä ehtojen oikeudenmukaisuudella tarkoitetaan ja mitä seikkoja oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi tulisi ottaa huomioon. Lisäksi direktiivin suppeasta maininnasta ehtojen oikeudenmukaisuudesta on vaikea päätellä seuraamuksia tilanteissa, joissa vaatimusta ei ole noudatettu. Suomen sopimusoikeudessa ei ole direktiivin mainintaa vastaavaa erityistä ehtojen ”oikeudenmukaisuuden” arviointia; varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (228/1929, oikeustoimilaki) 36 §:ssä säädetään kylläkin tilanteista, joissa oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Yleisesti sopimusoikeudessa pyritään kuitenkin asianmukaisen sopimusvelvoitteiden tasapainon saavuttamiseen ensisijaisesti kieltämällä sopijapuolen painostaminen tai harhaanjohtaminen sopimusta tehtäessä. Sitovan sopimuksen sisältöön voidaan lisäksi puuttua sopimuksen kohtuullistamista ja sovittelua koskevan oikeustoimilain ja kuluttajansuojalain (38/1978) perusteella. 

Energiatehokkuusdirektiivin 21 artiklan 6 kohdassa säädetään loppuasiakkaille ja loppukäyttäjille tarjottaville yleisille ehdoille asetetuista vaatimuksista, kuten ehtojen avoimuudesta ja esittämisestä yksiselitteisellä kielellä. Lisäksi säädetään asiakkaiden oikeuksia estävien kohtuuttomien menettelyjen kiellosta ja loppuasiakkaiden ja -käyttäjien suojaamisesta epäoikeudenmukaisilta tai harhaanjohtavilta myyntimenetelmiltä, sekä vammaisille loppuasiakkaille kuuluvista saavutettavuusvaatimuksista. Suomessa kohdassa tarkoitetuista, sopimusmenettelyyn, kohtuullisuuteen ja saavutettavuuteen liittyvistä seikoista on säädetty oikeustoimilaissa, kuluttajansuojalaissa, sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnasta annetussa laissa (1061/1978) sekä digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annetussa laissa (306/2019). Energiateollisuus ry on laatinut kaukolämmön yleiset sopimusehdot, jotka on tarkoitettu ohjeeksi jäsenyrityksille niiden laatiessa omia, yrityskohtaisia sopimusehtojaan. Yleisten sopimusehtojen käyttö on vapaaehtoista, mutta niitä käytetään ET:n jäsenkunnassa laajasti. Joka tapauksessa on varmistettava, että myös yrityksen omissa sopimusehdoissa otetaan huomioon mm. kuluttajansuojalain, kilpailulain, korkolain, perintälain ja energiatehokkuuslain asettamat vaatimukset. Useimmat kaukolämpöyhtiöt pitävät jo nykyisin yleisiä sopimusehtojaan saatavilla internetissä. 

Tiedonsaanti lämmitystä ja jäähdytystä koskevasta sopimuksesta asunto-osakeyhtiössä

Direktiivin 21 artiklassa tarkoitettuja lämmityksen ja jäähdytyksen loppuasiakkaita olisivat muun muassa asunto-osakeyhtiöt. Osakehuoneistossa asuva taloyhtiön osakkeenomistaja olisi direktiivissä tarkoitettu loppukäyttäjä. 

Asunto-osakeyhtiölain (1599/2009) mukaan osakkeenomistajilta perittävällä yhtiövastikkeella voidaan kattaa yhtiön menot, jotka aiheutuvat muun muassa kiinteistön ja rakennusten käytöstä; tällaisia ovat muun muassa lämmityskustannukset, joista yhtiö yleensä vastaa sopimuskumppanina energian vähittäismyyjälle. Huoneistojen lämmitys katetaan yleensä vastikkeella. Kaukolämmön hankkimista koskevien sopimusten tekeminen kuuluu yhtiön johdolle hallituksen ja isännöitsijän tehtäviä koskevien asunto-osakeyhtiölain säännösten mukaisesti. Käytännössä vastikkeenmaksuvelvollisuus lämmityskustannuksista jakautuu osakkeenomistajien kesken yleensä yhtiöjärjestyksen yleisen vastikeperusteen (mm. pinta-ala, osakkeiden lukumäärä) mukaan, koska huoneistossa asuvien henkilöiden lukumäärällä ei ole merkitystä lämmityksen tarpeeseen, eikä lämmityksen huoneistokohtaisia kulutuksia voida luotettavasti mitata lämmön siirtymisen takia. Lisäksi yhtiön rakennuksen ylläpito edellyttää sitä, että jokaisessa osakehuoneistossa pidetään yllä tiettyä peruslämpöä. Osakehuoneistojen lisäksi yhtiössä on yleensä myös yhtiön hallintaan jääviä yhteisiä tiloja, joita on lämmitettävä. Osakkeenomistajat voivat saada tiedot yhtiöllä olevista lämpö- ja jäähdytyssopimuksista yhtiön hallintoon osallistumisen ja yhtiökokouksen kyselyoikeuden kautta. 

Tiedonsaanti lämmitystä ja jäähdytystä koskevasta sopimuksesta vuokra- ja asumisoikeusasunnoissa

Huoneistosta maksettava vuokra määräytyy sopimuksen mukaan, jollei laista muuta johdu. Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetussa laissa (481/1995) on erikseen säädetty pakottavasti vedestä perittävästä korvauksesta, jonka tulee määräytyä todellisen, mitatun kulutuksen mukaan, jos rakennukseen, jossa huoneisto sijaitsee, on asennettu huoneistokohtaiset mittarit. Muuten vuokrasopimuskäytännössä yleistä on sopia kiinteästä kuukausivuokrasta, johon sisältyy myös lämmitys. Vaikka vuokrasopimukseen on mahdollista ottaa tarkempia määräyksiä myös muusta korvauksesta, ei näin yleensä menetellä lämmityksen osalta. Syyt tähän vastaavat edellä asunto-osakeyhtiöistä esitettyä. 

Valtion tukemissa vuokra- ja asumisoikeusasunnoissa loppukäyttäjät hallitsevat huoneistoa vuokra- tai asumisoikeussopimuksen perusteella eivätkä he ole energian vähittäismyyjän asiakkaita. Vuokralaiset eivät siten nykyisin säännönmukaisesti saa tietoja. ARA-tuettujen kohteiden vuokralaiset ja asumisoikeusasukkaat voivat saada tietoja yhteishallinnon kautta. 

Kuluttajansuojasäännösten lisäksi valtion tukemia vuokra- ja asumisoikeustaloja koskevat säännökset asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia. Vuokratalojen osalta asukashallinnosta säädetään yhteishallinnosta valtion tukemissa vuokrataloissa annetussa laissa (1169/2022) ja asumisoikeusasuntojen osalta asumisoikeusasunnoista annetun lain (393/2021) 5 luvussa. Asukashallinnon piiriin kuuluvat muun muassa talousarvioesitys ja talojen ja muiden rakennusten sekä kiinteistöjen ylläpidosta ja hoidosta solmittavat sopimukset. Asukashallinnon toimielimillä on tiedonsaantioikeus asukashallinnon piiriin kuuluvissa asioissa, ja vuokratalo- ja asumisoikeusyhtiöllä tiedottamisvelvollisuus sekä asukkaille että asukashallinnon toimielimille asukashallinnon piiriin kuuluvista, heille merkityksellisistä asioista. Valtion tukemien vuokra- ja asumisoikeusasuntojen asukkaat voivat saada tiedon lämmityksen ja jäähdytyksen sopimusehdoista asukashallinnon kautta. 

Toimituksen keskeytys

Toimitusten keskeytyksestä (irtikytkentä) ei ole Suomessa säädetty lämmön ja jäähdytyksen osalta. Sähkön osalta toimituksen keskeytyksestä on säädetty sähkömarkkinalaissa (588/2013), joka panee täytäntöön sähkömarkkinadirektiivin Sähkömarkkinalain 103 §:n mukaan sähköntoimitus voidaan keskeyttää, jos sähkön loppukäyttäjä on olennaisesti laiminlyönyt jakeluverkonhaltijalle tai vähittäismyyjälle tulevien maksujen suorittamisen tai on muutoin olennaisesti rikkonut sopimukseen perustuvia velvoitteitaan. Ennen keskeyttämistä loppukäyttäjälle on lähetettävä kirjallinen huomautus maksun laiminlyönnistä tai muusta sopimusrikkomuksesta sekä aikaisintaan kahden viikon kuluttua huomautuksen lähettämisestä erillinen katkaisuvaroitus. Jos loppukäyttäjä on kuluttaja, katkaisuvaroituksessa on mainittava, miten hänen on meneteltävä, jotta hän voi vedota pykälässä säädettyihin oikeuksiinsa sekä ohjattava kuluttajaa asian selvittämisessä ja maksuvaihtoehtojen löytämisessä.  

Sähkönjakelun tai sähköntoimituksen saa katkaista aikaisintaan viiden viikon kuluttua siitä, kun maksu on erääntynyt tai muusta sopimusrikkomuksesta on ensimmäisen kerran ilmoitettu loppukäyttäjälle eikä sopimusrikkomusta ole oikaistu ajoissa ennen varoitettua katkaisuajankohtaa. Jos maksun laiminlyönti on johtunut loppukäyttäjän maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut vakavan sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa ilman omaa syytään, sähkönjakelun tai sähköntoimituksen saa keskeyttää aikaisintaan kahden kuukauden kuluttua maksun eräpäivästä. Myös vakituisena asuntona käytettävän rakennuksen tai sen osan osalta on säädetty erikseen: jos tällaisen rakennuksen tai sen osan lämmitys on riippuvainen sähköstä, jakelua ei saa maksujen laiminlyönnin vuoksi keskeyttää lokakuun alun ja huhtikuun lopun välisenä aikana ennen kuin on kulunut neljä kuukautta laiminlyödyn maksun eräpäivästä. Sähkönjakelun ja –toimitusten keskeyttäminen kohteesta, jossa onnettomuuksien ehkäisemiseksi vaadittavat turvajärjestelyt ovat riippuvaisia sähköstä ja jossa sähkönjakelun tai sähköntoimituksen keskeyttäminen aiheuttaa onnettomuusvaaran, on kiellettyä ennen kuin laiminlyödyn maksun eräpäivästä on kulunut neljä kuukautta. 

Lämmön osalta toimitusten keskeytyksestä on määrätty ET:n kaukolämmön yleisissä sopimusehdoissa. Niiden mukaan lämmön toimitusta ei voida maksulaiminlyönnin perusteella keskeyttää seuraavissa tapauksissa: Jos kyse on vakituisena asuntona käytettävästä rakennuksesta tai sen osasta lokakuun alun ja huhtikuun lopun välisenä aikana, ennen kuin on kulunut neljä kuukautta laiminlyödyn maksun eräpäivästä; jos kyse on kuluttajasta, joka osoittaa maksun laiminlyönnin johtuvan hänen vakavasta sairaudestaan, työttömyydestä tai siihen verrattavasta, hänestä riippumattomasta syystä ennen kuin on kulunut kolme kuukautta lämpölaskun ensimmäisestä eräpäivästä; tai jos asiakkaan maksulaiminlyönti aiheutuu ylivoimaisesta esteestä niin kauan kuin este vallitsee. 

Lämmönmyyjän tulee yleisten ehtojen mukaan ennen toimituksen katkaisemista lähettää asiakkaalle maksukehotus tai kehotus korjata muu laiminlyönti määräajassa, joka on vähintään kaksi viikkoa kehotuksen lähettämisestä. Jos asiakas laiminlyö määräajan noudattamisen, lämmönmyyjän tulee toimittaa asiakkaalle katkaisuvaroitus vähintään kaksi viikkoa ennen katkaisua. Katkaisuvaroitus on tehtävä kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla, ja katkaisun ajankohta on käytävä varoituksesta ilmi. Toimialalla käytössä olevat yleiset ehdot ovat keskeyttämisen osalta osittain tiukemmat kuin energiatehokkuusdirektiivin säännös, jonka sisältö on rajattu tiedon antamiseen vaihtoehtoisista toimenpiteistä ilman lisäkustannuksia, riittävän ajoissa ja vähintään kuukautta ennen suunniteltua irtikytkentää. 

5.5  Tuomioistuinten ulkopuoliset riitojenratkaisumenettelyt

Energiatehokkuusdirektiivi 2012/27/EU ei sisältänyt säännöksiä tuomioistuinten ulkopuolisten riitojenratkaisumenettelyiden varmistamisesta, eikä Suomessa ole voimassa olevaa erillissääntelyä liittyen energiatehokkuusdirektiivissä säädettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia koskevaan riidanratkaisuun. Energiatehokkuusdirektiivin 22 artiklan 8 kohdan mukaan loppuasiakkailla, loppukäyttäjillä, energiaköyhyydestä kärsivillä ihmisillä, heikossa asemassa olevilla asiakkailla ja tapauksen mukaan sosiaaliperusteisissa asunnoissa asuvilla henkilöillä tulee olla käytettävissään tuomioistuimen ulkopuoliset riidanratkaisumenettelyt direktiivissä säädettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia koskevien riitojen ratkaisemiseksi. Loppuasiakkaalla tarkoitetaan voimassa olevan energiatehokkuuslain mukaan luonnollista henkilöä ja oikeushenkilöä, joka ostaa energiaa omaa loppukäyttöään varten. 

Kuluttajien osalta direktiivissä tarkoitettuna riitojenratkaisuelimenä toimii kuluttajariitalautakunta. Lautakunta on toimivaltainen elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisissä kulutushyödykesopimuksia koskevissa tai muissa kulutushyödykkeen hankintaan liittyvissä asioissa, joita kuluttajat saattavat lautakunnan käsiteltäviksi. Tämä koskee myös energiaköyhyydestä kärsiviä ihmisiä ja heikossa asemassa olevia asiakkaita silloin, kun nämä ovat kuluttajia. Asian selvittäminen ja käsittely kuluttajariitalautakunnassa on asianosaisille maksutonta. Direktiivin tarkoittaman riitojenratkaisumenettelyn mahdollisuus on jatkossa järjestettävä kuluttajien lisäksi myös elinkeinonharjoittajille ja muille tahoille, jotka ostavat energiaa omaa loppukäyttöään varten. Tällaisia tahoja voivat olla esimerkiksi omistamissaan kiinteistöissä toimivat yritykset tai taloyhtiöt. Energiamarkkinariitalautakunnasta annetun lain (502/2023) mukaan lautakunnan toimivallassa on antaa ratkaisusuosituksia yksittäisiin erimielisyyksiin sähköalan yritysten ja loppuasiakkaiden välisiä sähkömarkkinalaissa (588/2013) säädettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia koskevissa tai sähkömarkkinalain V osassa tarkoitettuja sähkösopimuksia koskevissa asioissa, joita muut loppuasiakkaat kuin kuluttajat saattavat lautakunnan käsiteltäviksi. Energiamarkkinariitalautakunnan nykyinen toimivalta koskee sähkömarkkinalaissa säädettyihin oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyviä asioita, ei muualla lainsäädännössä energian hankintaan liittyen säädettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia. Direktiiviin liittyy siten lainsäädäntötarve niiden loppuasiakkaiden osalta, jotka eivät ole kuluttajia. 

Artiklan 8 kohdan toinen kappale koskee riitojenratkaisumenettelyjen välistä yhteistyötä. Energiamarkkinariitalautakunnasta annetun lain 22 §:ssä säädetään lautakunnan yhteistyöstä kuluttajariitalautakunnan kanssa. Hallintolain (434/2003) 10 § sisältää yleiset säännökset viranomaisten välisestä yhteistyöstä. 

Artiklan 8 kohdan kolmas kappale koskee energia-alan yritysten osallistumista tuomioistuinten ulkopuolisiin riitojenratkaisumenettelyihin. Direktiivin mukaan osallistuminen on pakollista kotitalousasiakkaiden osalta, ellei jäsenvaltio osoita komissiolle, että muut menettelyt ovat yhtä tehokkaita. Direktiivissä ei täsmennetä, mitä osallistumisen pakollisuudella tässä yhteydessä tarkoitetaan. Kotitalousasiakkaiden voitaneen tulkita tarkoittavan loppuasiakkaita, jotka ovat kuluttajia. Kun otetaan huomioon viittaus kuluttajariitojen ratkaisua koskevaan direktiiviin sekä se, ettei menettelyyn liity muutoksenhakumahdollisuuden vaatimusta, tuntuisi perustellulta tulkita säännöstä kirjaimellisesti siten, että vain prosessiin osallistuminen olisi pakollista energia-alan yrityksille, ja että säännöksestä ei kuitenkaan seuraisi energia-alan yrityksille velvollisuutta noudattaa riitojenratkaisumenettelyssä annettua päätöstä. Kuluttajariitalautakunnasta annetun lain (8/2007) 12 §:n mukaan lautakunta voi ratkaista asian, vaikka valituksen vastapuolena oleva elinkeinonharjoittaja ei ole antanut vastausta valittajan hakemukseen. Lautakuntaa koskevan lainsäädännön voidaan tältä osin arvioida täyttävän vaatimuksen energia-alan yritysten pakollisesta osallistumisesta riitojenratkaisumenettelyyn. 

5.6  Lämmityksen ja jäähdytyksen energiatehokkuus

Tehokkaalle kaukolämpö- ja kaukojäähdytysjärjestelmälle 26 artiklassa säädetyistä tehokkaan kaukolämpö- ja kaukojäähdytysjärjestelmän kriteereistä ei aiemmin ole ollut tarpeen säätää energiatehokkuuslaissa, vaikka tuotantomuotoperusteinen määritelmä on ollut energiatehokkuusdirektiivissä 2012/27/EU. Asteittain kiristyvistä tuotantomuotoperusteisesta, sekä vaihtoehtoisesta ominaispäästöperusteisesta kriteeristöstä on nyt tarpeen säätää, koska tehokkaan järjestelmän määritelmän täyttymistä on seurattava. Tuotantomuotoperusteinen kriteeristö ohjaa asteittain hukkalämmön ja uusiutuvan energian osuuden lisäämiseen järjestelmässä. Tämän kriteeristön perusteella esimerkiksi ydinsähköllä sähkökattilassa tuotettu lämpö tai pienydinvoimalassa tuotettu lämpö eivät kelpaisi tehokkaaseen järjestelmään. Tämän vuoksi myös ominaispäästöperusteinen kriteeristö on tarpeen ottaa käyttöön. 

Fossiilisen polttoaineen käytön rajoittamiseen liittyvä velvoite uudessa tehokkaassa kaukolämpö- ja kaukojäähdytysjärjestelmässä ja tällaisessa järjestelmässä olevissa uusissa tai merkittävästi uudistettavissa lämmön- ja jäähdytyksentuotantoyksiköissä on uusi ja siitä on tarpeen säätää energiatehokkuuslaissa. Velvoite ei kattaisi alle 1 MW lämmönlähteitä niiden vähämerkityksellisyyden vuoksi. Fossiilisten käynnistys- ja varapolttoaineiden käyttäminen kuitenkin sallittaisiin riittävän huoltovarmuuden takaamiseksi.  

Toiminnanharjoittajalle säädettävä velvoite suunnitelman laatimisesta tehokkaan kaukolämmitys- ja kaukojäähdytysjärjestelmän kriteereiden täyttämiseksi on uusi. 

Laitoskohtaisiin kustannus-hyötyanalyyseihin liittyvät velvoitteet ja muutokset on tarpeen säätää energiatehokkuuslaissa. Nykyvelvoitteista säädetään energiatehokkuuslain 5 luvussa. Kustannus-hyötyanalyysistä säädetään 27 §:ssä ja analyysistä vapauttamisesta 28 §:ssä. Lisäksi 29 §:ssä säädetään analyysin tekemiseen liittyvästä ilmoitusvelvollisuudesta. Energiatehokkuuslain nojalla on annettu myös valtioneuvoston asetus (1297/2015) sähkön ja lämmön yhteistuotannon sekä teollisuuden ylijäämälämmön kustannus-hyötyanalyysistä. Asetuksessa on säädetty sekä kustannus-hyötyanalyysin sisällöstä että poikkeuksista, joiden perusteella kustannus-hyötyanalyysiä ei ole tarpeen tehdä. Energiavirasto vastaanottaa ilmoitukset ja voi pyytää kuukauden kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta lisäselvitystä ilmoitukseen liittyen. Energiaviraston verkkosivuilla on ohjeistettu kustannus-hyötyanalyysin laadinta ja ilmoittaminen siitä. Ilmoittaminen tehdään sähköpostitse eikä ilmoituksille ole käytössä tietojärjestelmää. Ilmoitus on tehtävä ennen rakennus- tai uudistamistöihin ryhtymistä. Energiaviraston pyytäessä lisäselvitystä töitä ei saa jatkaa ennen lisäselvityksen toimittamista.  

Energiatehokkuuslain valmistelun (HE 182/2014 vp.) yhteydessä arvioitiin, että artiklan aiemmin edellyttämiä kustannus-hyötyanalyysejä, jotka tulee laatia suunniteltaessa uutta laitosta tai uudistettaessa sellaista, toimitettaisiin arviolta enintään muutama vuodessa. Arvio on osoittautunut paikkansapitäväksi. Viime vuosien aikana Energiavirastolle on toimitettu kaksi ilmoitusta vuonna 2021 sekä yksi ilmoitus vuosina 2023 ja 2024. 

5.7  Energiatehokkuus julkisissa hankinnoissa

Energiatehokkuuden huomioon ottamisesta julkisissa hankinnoissa säädetään energiatehokkuuslain 5 a luvussa. Energiatehokkuuslain 29 a §:n 1 momentin mukaan keskushallinnon viranomaisten on hankittava energiatehokkaita tuotteita, palveluja ja rakennuksia, jos se on mahdollista kustannustehokkuuden, taloudellisen toteutettavuuden, laajemman kestävyyden, teknisen soveltuvuuden sekä riittävän kilpailun kannalta. Siten velvollisuutta noudattaa energiatehokkuusvaatimuksia tehtävissä hankinnoissa rajaavat jo lähtökohtaisesti säännöksessä luetellut tekijät. Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklassa on uusi lähestymistapa: energiatehokkuuden tulee ohjata hankintoja, paitsi jos tämä ei ole teknisesti toteutettavissa. Tämä merkitsee poikkeamismahdollisuuden kaventumista voimassa olevaan nähden. Rajaus, jonka mukaan hankintoja koskevia vaatimuksia ei sovelleta julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista annetun lain mukaisiin hankintasopimuksiin, vastaa voimassa olevaa energiatehokkuuslakia. Esityksessä ehdotettavasta rajauksesta, jonka mukaan vaatimuksia ei myöskään sovellettaisi, jos soveltaminen vaarantaisi yleisen turvallisuuden tai estäisi reagoimisen kansanterveyttä koskeviin hätätiloihin, ei ole säädetty nykyisessä laissa. 

Tuotteiden, palvelujen ja rakennusten hankintaa koskevista energiatehokkuusvaatimuksista säädetään energiatehokkuuslain 29 b §–29 d §:ssä. Laissa ei ole säädetty velvollisuudesta soveltaa julkisissa hankinnoissa energiatehokkuus ensin -periaatetta, velvollisuudesta arvioida energiapalvelusopimusten käyttämistä hankintoja tehtäessä tai velvollisuudesta asettaa julkisesti saataville tietoja hankintojen energiatehokkuusvaikutuksista. 

Energiatehokkuuslain hankintoja koskevat säännökset koskevat nykyisin ainoastaan valtion keskushallinnon viranomaisia. Energiatehokkuusdirektiivissä hankintojen energiatehokkuutta koskevat vaatimukset on laajennettu koskemaan kaikkia hankintayksiköitä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sääntelyn kohteiden määrä kasvaa merkittävästi. Kunnat, niiden toimielimet ja liikelaitokset ovat keskeinen ja suuri ryhmä toimijoita, joille ehdotettu sääntely on uutta. Hankintojen energiatehokkuutta koskevat lakisääteiset vaatimukset eivät siten ole koskeneet suurinta osaa hankintayksiköistä. Koko julkisella sektorilla on hankintojen energia- ja resurssitehokkuutta kuitenkin ohjattu muilla toimilla, muun muassa vaikuttavien julkisten hankintojen ohjelman Hankinta-Suomen ja vuosina 2018–2024 toimineen Kestävien, innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomaisen osaamiskeskuksen (KEINO) sekä työ- ja elinkeinoministeriön ja Kuntaliiton ylläpitämän Julkisten hankintojen neuvontayksikön kautta. 

5.8  Datakeskukset

Energiatehokkuusdirektiivin 12 artiklassa datakeskuksille säädetty velvoite asettaa uudelleenlaaditun direktiivin liitteessä VII esitetyt tiedot julkisesti saataville on uusi ja tuli panna täytäntöön jo 15.5.2024 mennessä. Velvoite on pantu täytäntöön 19.12.2024 voimaan tulleella energiatehokkuuslain muutoksella (846/2024). Komissio antoi 14.3.2024 datakeskusten luokitusjärjestelmästä annetun delegoidun asetuksen, jonka mukaan datakeskusten on raportoitava komission ylläpitämään eurooppalaiseen tietokantaan asetuksen liitteissä I ja II esitetyt tiedot ja keskeiset suorituskykyindikaattorit vuosittain. Säädös tuli voimaan 6.6.2024. Jotta datakeskusten ylläpitäjien on mahdollista toteuttaa tietojen raportointi komission tietokantaan, on toimivaltaisen viranomaisen koordinoitava raportointia kansallisella tasolla. Toimivaltaisen viranomaisen tehtävistä ei ole toistaiseksi säädetty kansallisesti. 

Artiklassa 26 säädetty velvoite kokonaisteholtaan yli 1 megawatin datakeskusten hukkalämmön hyödyntämiselle on uusi. Vuonna 2023 datakeskusten hukkalämpöä hyödynnettiin yhteensä noin 125 gigawattituntia seitsemän kunnan alueen kaukolämpöverkossa. Tämä kattaa arviolta noin kymmenen datakeskusta. Yli 1 megawatin datakeskusten lukumäärästä tämä on arviolta noin 20 %, mutta energiamäärällisesti hyödynnettävissä olevasta hukkalämmöstä osuus on suurempi. Datakeskusten hukkalämpöä hyödynnetään tämän lisäksi myös esimerkiksi oman laitoksen henkilöstötilojen lämmityksessä. Merkittäviä hankkeita hukkalämmön hyödyntämiseksi on suunnitteilla ja rakenteilla. Mahdollinen este hukkalämmön hyödyntämiselle kaukolämpöjärjestelmässä voisi olla esimerkiksi se, ettei kohtuullisella etäisyydellä ole taloudellisesti perusteltua kysyntää tai tarvetta datakeskuksesta tarjolla olevalle lämmölle.  

5.9  Energian tehokas siirto, muunto ja jakelu

Sähkö- ja maakaasuverkkojen verkonhaltijoita koskee toiminnassaan verkon kehittämisvelvollisuus, jonka mukaisesti verkonhaltijan tulee ylläpitää, käyttää ja kehittää verkkoaan. Sähkön jakeluverkon kehittämissuunnitelmissa verkonhaltijoiden on huomioitava energiatehokkuustoimenpiteet vaihtoehtona jakeluverkon siirtokapasiteetin laajentamiselle. Energiatehokkuus ensin -periaatteen noudattamisesta verkon suunnittelussa, verkon kehittämisessä ja investointipäätöksissä ei ole säädetty sähkö- ja kaasumarkkinoita koskevissa säädöksissä. 

Sähkömarkkinalain 24 a §:n mukaan verkkopalvelujen hinnoittelussa tai myyntiehdoissa ei saa olla ehtoja, jotka ovat haitallisia energiatehokkuudelle. Verkkopalvelujen hinnoittelussa ei myöskään saa olla ehtoja, jotka voivat estää asettamasta sähkömarkkinoille saataville järjestelmäpalveluita kulutusjoustoa ja kysynnänohjaustoimenpiteitä varten. Maakaasumarkkinalaissa (587/2017) ei säädetä vastaavista vaatimuksista verkkopalveluiden hinnoittelulle tai ehdoille. 

Suomessa sähkön siirron ja jakelun häviöitä mitataan ja seurataan hyödyntäen laajamittaista sähkön etämittausta ja älykkäitä sähköverkkomittauksia. Vapaaehtoisessa energiatehokkuussopimuksessa energiapalvelujen toimintaohjelmassa mukana olevat verkonhaltijat raportoivat sopimustoiminnan seurantajärjestelmään muun muassa verkonhäviöiden optimoinnin sekä verkon suunnittelun, käytön ja ylläpidon toimenpiteitä. Maakaasun siirtoverkkoyhtiö raportoi metaanipäästötiedot julkisessa vuosikertomuksessaan ja raportoinnille tehdään ulkoinen varmennus. Lisäksi maakaasukäyttöisten kompressoriasemien ympäristölupien edellytyksenä on päästöjen seuranta ja raportointi toimivaltaiselle viranomaiselle (ELY-keskus tai ympäristökeskus). Maakaasun jakeluverkossa häviöitä seurataan vertaamalla verkkoon syötetyn ja verkosta otetun kaasun määrää. Energiavirastolle raportoidaan vuosittain tiedot häviöiden määrästä. Sähkön ja maakaasun siirto- ja jakeluverkonhaltijoiden toimenpiteitä verkkohäviöiden vähentämiseksi tai tietoa odotetuista energiansäästöistä ei nykyisin raportoida Energiavirastolle. Energiavirasto laatii vuosittain kansallisen raportin, johon sisältyy arvio älykkään sähköverkon kehittämisestä.  

Energiatehokkuus ensin -periaatteen toimeenpano verkkosuunnittelussa, verkon kehittämisessä ja investointipäätöksissä edellyttää muutoksia sähkö- ja maakaasumarkkinalakeihin. Periaatteen toimeenpano verkkotariffeissa edellyttää, että maakaasumarkkinalakiin lisätään sähkömarkkinalakiin jo sisältyvä säännös energiatehokkuuden ja kysynnän joustojen huomioimisesta verkkopalveluiden hinnoittelussa. Verkon häviöiden kokonaismäärän määrittämistä ja verkkojen optimointia sekä verkon tehokkuuden parantamista koskevat velvoitteet edellyttävät muutoksia sähkö- ja maakaasumarkkinalakeihin. Energiaviraston tehtävät energiatehokkuus ensin -periaatteen soveltamisessa ja vuosittain laadittavaan kansalliseen raporttiin lisättävä erityinen osio kaasu- ja sähköinfrastruktuurin toiminnan energiatehokkuuden parantamisen edistymisestä edellyttävät sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain (590/2013) muuttamista. 

5.10  Erinäiset säännökset

Energiatehokkuuslain 30 §:n mukaan Energiaviraston tehtävänä on valvoa lain sekä sen nojalla annettujen säännösten ja viranomaisten määräysten noudattamista. Energiatehokkuuslain 12 § sisältää lisäksi erillisen säännöksen Energiaviraston suorittamasta lakisääteisten energiakatselmusten valvonnasta sekä tähän valvontaan liittyvistä viranomaisen tiedonsaantioikeuksista ja muista vaatimuksista. Energiatehokkuuslain muutoksella 846/2024 lakiin lisättiin säännökset valvontaviranomaisten tiedonsaantioikeuksista ja valvontaviranomaisen tarkastusoikeudesta liittyen datakeskusten valvontaan. 

Energiatehokkuuslain 31 §:ssä säädetään mahdollisuudesta tehostaa energiatehokkuuslain nojalla tehtyä päätöstä uhkasakolla, jonka asettamisesta ja tuomitsemisesta maksettavaksi säädetään uhkasakkolaissa (1113/1990). Lain 15 §:ssä säädetään yrityksen energiakatselmuksen vastuuhenkilöpätevyyden toteamisesta ja pätevyyden uusimisesta, joita haetaan Energiavirastolta. Muilta osin voimassa oleva laki ei sisällä erillisiä säännöksiä Energiaviraston tekemistä päätöksistä. Viranomaisen toimivaltaa koskevan sääntelyn selkeyttämiseksi ja sääntelyn kohteiden oikeusvarmuuden turvaamiseksi energiatehokkuuslain viranomaisvalvontaa koskevia säännöksiä on tarkoituksenmukaista täydentää ja yhtenäistää energiatehokkuusdirektiivin toimeenpanoon liittyvistä muutoksista säätämisen yhteydessä. 

6.1  Keskeiset ehdotukset

6.2  Pääasialliset vaikutukset

Energiatehokkuusdirektiivin velvoitteiden pyrkimyksenä on vähentää energiankulutusta, edistää energiatehokkuutta ja ohjata asteittain fossiilisen polttoaineen käytön lopettamiseen lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmissä. Tarkoitus on osaltaan tukea Euroopan unionia saavuttamaan vuoden 2050 hiilineutraalisuustavoite. Ottaen huomioon Suomessa toteutetun ja olemassa olevan järjestelmällisen, pitkäjänteisen ja jatkuvan työn energiatehokkuuden edistämiseksi sekä markkinaehtoisesti kehittyvän vähähiilisyyttä tavoittelevan lämmityssektorin toimet ja tulevaisuuden suunnitelmat, ei ehdotuksen ympäristövaikutusten kokonaisuudessaan arvioida olevan erityisen suuria. Suorat taloudelliset vaikutukset aiheutuvat pääasiassa yritysten ja julkisen sektorin hallinnollisten tehtävien lisääntymisestä. Välillisiä taloudellisia vaikutuksia arvioidaan aiheutuvan ehdotuksen velvoitteiden mukaisista investoinneista ja niiden tuomista säästöistä pitkällä aikavälillä. Tarkemmin vaikutuksia on arvioitu seuraavissa kappaleissa. 

Energiatehokkuusvelvoitteiden kansallisesta toimeenpanosta seuraa useita uusia tehtäviä viranomaiselle. Nämä pääosin ohjeistukseen, neuvontaan, valvontaan ja raportointiin liittyvät viranomaistehtävät osoitettaisiin Energiavirastolle. Tehtäviä ja resurssitarpeita on arvioitu yksityiskohtaisemmin alla. Energiaviraston on arvioitu tarvitsevan kyseisiin tehtäviin lisäresurssia kaksi henkilötyövuotta. Näistä toinen voidaan rahoittaa Energiaviraston uusien tehtävien kattamiseksi vuoden 2025 toimintamenoihin lisätyllä 1,23 miljoonan euron määrärahalla. Tehtäviin liittyviä tietojärjestelmätarpeita voidaan joiltain osin toteuttaa Energiavirastolle osoitetulla digirahalla. 

7.1  Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

7.2  Muiden jäsenvaltioiden suunnittelemat tai toteuttamat keinot

8.1  Oikeusministeriön huomiot

Oikeusministeriö on arvioinut esitysluonnosta tiedonvaihtosääntelyä koskevin osin. Erityisesti oikeusministeriö kiinnitti huomiota viranomaisen tiedonsaantioikeuksia koskevan ehdotetun 30 b §:n ja viranomaisen tiedon luovuttamista koskevia oikeuksia koskevan ehdotetun 30 c §:n täsmällisyyteen ja tarkkarajaisuuteen. Ehdotetun 30 b §:n osalta oikeusministeriö katsoi, että jatkovalmistelussa tulisi vielä arvioida valvontaviranomaisten yksilöimistä ehdotettavaan säännökseen ja täydentää säännöskohtaisia perusteluita tältä osin. Edelleen oikeusministeriö katsoi, että ehdotettua 30 b §:n 2 momenttia tulisi vielä täsmentää yksilöimällä ne viranomaiset, joilta valvontaviranomaisella on oikeus saada tietoja. Ehdotetun 30 c §:n osalta oikeusministeriö totesi, että ehdotettavaa sääntelyä olisi syytä täsmentää yksilöimällä tietojen luovuttamiseen oikeutetut viranomaiset ja ne unionin säädökset, joiden mukaisten velvoitteiden hoitamiseksi välttämättömät tiedot tulisi luovuttaa. Jatkovalmistelussa pykälään tulisi oikeusministeriön mukaan myös lisätä tieto siitä, mitä käyttötarkoitusta varten tiedot olisi oikeus luovuttaa, huomioiden, että perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön valossa tietojen välttämättömyyttä tulisi arvioida tuon tarkoituksen kannalta. 

Kommentit on huomioitu tarkentamalla esitystä ja perusteluita. Lausuntokierroksella olleesta luonnoksesta on tietojen luovuttamista koskeva 30 c § poistettu kokonaan. Myös ehdotettua 30 b §:ä on muokattu oikeusministeriön lausuntopalautteen perusteella niin, että valvontaviranomaista on täsmennetty ja 30 b §:n 2 momentti poistettu. 

8.2  Yleinen palaute

Esitykseen suhtauduttiin yleisellä tasolla pääosin myönteisesti. Erityisesti energiatehokkuussopimusten roolia pidettiin tärkeänä ja kustannustehokkaana toimena energiatehokkuusdirektiivin toimeenpanossa. Esityksen velvoitteiden lisäämää hallinnollista taakkaa sekä neuvonnan tarvetta nostettiin esille monessa lausunnossa. Erityisesti julkisten hankintojen energiatehokkuusvelvoitteiden säännöksiä kritisoitiin. Energiatehokkuus ensin -periaatteen soveltamiseen suunnittelu- ja politiikkatoimissa sekä hankinnoissa kaivattiin lisää konkretiaa. Muutostarpeita nostettiin esille myös joistakin lämmityksen ja jäähdytyksen energiatehokkuussäädöksistä, esimerkiksi fossiilisen polttoaineen määritelmän puuttumisen takia, vaikka yleisellä tasolla luvun säännöksiin suhtauduttiin varsin myönteisesti.  

8.3  Energiatehokkuuslaki

8.4  Muut lait

Laki sähkömarkkinalain muuttamisesta

Energiavirasto näki, että sähkömarkkinalakiin esitetyt muutokset ohjaavat energiatehokkuusdirektiivin tarkoittamalla tavalla energiatehokkuuden parantamiseen sähköverkonhaltijoita ja näiden verkkojen kehittämistä koskevaa valvontaa. Energiavirasto pitää kannatettavana tapaa, jolla sähkömarkkinalakiin täytäntöön pannaan energiatehokkuusdirektiivin velvoite koskien verkkohäviöiden seurantaa, verkkojen optimointia ja verkkohäviöiden vähentämisestä odotettuja energiansäästöjä. Häviöiden raportoinnin osalta virasto toteaa, että verkonhaltijat toimittavat Energiavirastolle joka kevät verkkotoiminnan tekniset tunnusluvut. Teknisten tunnuslukujen perusteella Energiavirasto raportoi verkkotoiminnan häviöistä. Määräys sähköverkkoliiketoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta (143/000002/2024) on päivitetty 19.12.2024. Verkonhaltijan kokonaishäviöt raportoidaan määräyksen perusteella virastolle ja verkkohäviöiden seurantaa energiatehokkuusdirektiivin 27 artiklan 3 kohdan mukaisesti toteutetaan määräyksen kautta. Lisäksi Energiavirasto toi esille muutamia lisäystarpeita esityksen perusteluihin. 

Caruna toi esille, että häviöiden määrää optimoitaessa tulee priorisoida järjestelmätason energiatehokkuus ja ottaa huomioon muut mahdolliset ilmasto- ja ympäristövaikutukset. Puhtaan siirtymän edellytykset tulee turvata Energiaviraston mahdollisissa tarkemmissa määräyksissä. Määräysten tulee olla tarkoituksenmukaisia ja toteutuskelpoisia.  

Laki maakaasumarkkinalain muuttamisesta

Energiaviraston näkemyksen mukaan maakaasumarkkinalakiin esitetyt muutokset ohjaavat energiatehokkuusdirektiivin tarkoittamalla tavalla energiatehokkuuden parantamiseen maakaasuverkonhaltijoita ja näiden verkkojen kehittämistä koskevaa valvonta ja se piti kannatettavana tapaa, jolla maakaasumarkkinalakiin implementoidaan energiatehokkuusdirektiivin artiklan 27 kohdan 3 vaatimukset verkkohäviöiden seurannasta, verkkojen optimoinnista ja verkkohäviöiden vähentämisestä odotetuista energiansäästöistä. Energiavirasto myös huomautti, että tulevaisuudessa EU:n kaasumarkkinalainsäädäntöä implementoitaessa ja mahdollisten kehittämissuunnitelmia koskevien velvoitteiden lisäysten yhteydessä tulisi myös ottaa huomioon energiatehokkuusdirektiivin artiklan 27 kohta 2. Lisäksi Energiavirasto toi esille muutamia lisäystarpeita esityksen perusteluihin. 

Energiateollisuus piti esitettyjä muutoksia pääosin perusteltuina ja kannatettavina. Verkonhaltijoiden olisi seurattava verkkohäviöiden kokonaismäärää sekä optimoitava häviöiden kokonaismäärä ja parannettava verkon energiatehokkuutta teknistaloudellisesti parhaalla mahdollisella tavalla ja ottaen huomioon älykkäät verkkoratkaisut. Tämän vaatimuksen toteuttamiseksi verkonhaltijoille asetettaisiin uusia raportointivelvollisuuksia ja huomautti että kaikki uudet raportointivelvoitteet lisäävään verkkotoiminnan kustannuksia. Tietojen kerääminen ja raportointi edellyttävät prosessien ja tietojärjestelmien kehittämistä ja aiheuttavat kustannuksia. Verkonhaltijoihin kohdistuu jo nyt lukuisia raportointivelvollisuuksia ja usein kustannustehokkain tapa uusien tietojen toimittamiseksi on hyödyntää olemassa olevia tiedon keruu- ja raportointiprosesseja. Päällekkäistä raportointia tulisi lähtökohtaisesti välttää. Energiateollisuus piti kannatettavana, että verkonhaltija voisi täyttää velvoitteensa toimittaa verkon optimointia koskevia tietoja vapaaehtoisen energiatehokkuussopimusjärjestelmän kautta.  

Energiateollisuus nosti esille, että EU:n metaaniasetus tulee edellyttämään maakaasuverkonhaltijoilta metaanipäästöjen raportointia metaaniasetuksessa säädetyn mukaisesti. Kustannustehokkuuden ja päällekkäisten raportointivelvoitteiden välttämiseksi olisi perusteltua, että viranomaisraportointi häviöistä kulkisi suoraan viranomaisten välillä ja verkonhaltija voisi raportoida tiedot vain yhdelle viranomaiselle yhden kerran ja esittää asian huomioimista tämän lainsäädännön sekä EU metaaniasetuksen raportointivaatimusten toimeenpanossa. 

Laki sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain muuttamisesta

Energiavirasto nosti esille sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annettuun lain 6 § uusi 5 a) kohdan, jonka mukaisesti Energiaviraston tehtäväksi kansallisena sääntelyviranomaisena lisätään energiatehokkuuslain (1429/2014) 3 §:n 28 kohdassa tarkoitetun energiatehokkuus ensin -periaatteen soveltaminen sähkö- ja kaasuinfrastruktuuria koskevissa sääntelytehtävissä. Kansallisen sääntelyviranomaisen toimintakertomukseen esitetään lisättäväksi osio kaasu- ja sähköinfrastruktuurin toiminnan energiatehokkuuden parantamisessa saavutetusta edistyksestä ja totesi, että kyseisen toimintakertomuksen osion laadinnassa voidaan esimerkiksi hyödyntää energiatehokkuussopimusten kautta saatavaa raportointitietoa tehdyistä toimenpiteistä verkkojen optimoinnin ja häviöiden vähentämisen osalta.  

Laki energiamarkkinariitalautakunnasta annetun lain muuttamisesta

Energiavirasto pitää kannatettavana esitystä siitä, että energiatehokkuusdirektiivin tuomioistuimen ulkopuolista riidanratkaisua koskevat säännökset toimeenpantaisiin laajentamalla energiamarkkinariitalautakunnan toimivaltaa. 

Energiateollisuus nosti esille, että esitysluonnoksessa ehdotetaan energiamarkkinariitalautakunnan toimivallan laajentamista kattamaan sähkömarkkinariita-asioiden lisäksi myös energiatehokkuuslaissa säädettyihin oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyvät riita-asiat. Tämänhetkinen energiamarkkinariitalautakunnan kokoonpano on valittu sen alkuperäisten tehtävän eli sähkömarkkinoihin liittyvien riitojen käsittelyyn, johon myös kokoonpanolta on voimassa olevan lain mukaisesti edellytetty perehtyneisyyttä. Toimivallan laajentaminen esityksen mukaisesti tulee myös kasvattamaan lautakunnan käsittelymääriä. Energiateollisuus pitää tärkeänä varmistaa, että lautakuntaan saadaan riittävästi resursseja sekä myös lämmitys- ja jäähdytysmarkkinoiden asiantuntemusta. 

9.1  Laki energiatehokkuuslain muuttamisesta

1 luku Yleiset säännökset 

1 §.Lain tarkoitus . Pykälässä säädettäisiin lain tarkoituksesta. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin maininnat siitä, että laissa säädettäisiin sertifioitujen energianhallintajärjestelmien käyttöönotosta, energiatehokkaista julkisista hankinnoista ja energian vähittäismyyjän loppuasiakkaan oikeuksista.  

Pykälän 2 momentin mukaan lailla pantaisiin osaltaan täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2023/1791 energiatehokkuudesta, jäljempänä energiatehokkuusdirektiivi. Muilta sääntelyä edellyttäviltä osin energiatehokkuusdirektiivi pantaisiin täytäntöön muutoksilla sähkömarkkinalakiin (588/2013), maakaasumarkkinalakiin (587/2017), sähkö- ja maakaasuvalvonnasta annettuun lakiin (590/2017) ja energiamarkkinariitalautakunnasta annettuun lakiin (502/2023). 

2 §.Soveltamisala . Pykälässä säädettäisiin lain soveltamisalasta. Pykälään ehdotetut muutokset liittyvät energiatehokkuusdirektiivin soveltamisalan muutoksiin.  

Pykälän 2 kohdan mukaan lakia sovellettaisiin yrityksiin, jotka ottavat käyttöön sertifioituihin energianhallintajärjestelmiin tai tekevät yrityksen energiakatselmuksen sekä yrityksen energiakatselmuksen vastuuhenkilöihin. Sertifioituja energianhallintajärjestelmiä ja yrityksen energiakatselmuksia koskevista velvoitteista säädettäisiin lain 2 b ja 2 c luvussa. 

Pykälän 4 kohdan mukaan lakia sovellettaisiin lämmön ja jäähdytyksen vähittäismyyntiin ja siitä tehtäviin sopimuksiin. Näitä sopimuksia koskevista velvoitteista säädettäisiin lain 3 a luvussa. 

Pykälän 5 kohdan mukaan lakia sovellettaisiin lämmön ja jäähdytyksen loppuasiakkaisiin ja loppukäyttäjiin. Loppuasiakkaita ja -käyttäjiä koskevista oikeuksista ja velvoitteista säädettäisiin lain 4 luvussa. 

Pykälän 6 kohdan mukaan lakia sovellettaisiin hankintayksiköihin. Julkisten hankintojen energiatehokkuutta koskevista velvoitteista säädettäisiin lain 5 a luvussa. 

Pykälän 7 kohdan mukaan lakia sovellettaisiin datakeskuksiin. Datakeskuksia koskevista velvoitteista säädettäisiin lain 5 b luvussa. 

Pykälän 8 kohdan mukaan lakia sovellettaisiin julkisiin elimiin. Julkisia elimiä koskevista velvoitteista säädettäisiin lain 2 a luvussa. 

3 §.Määritelmät. Pykälässä säädettäisiin lain soveltamisen kannalta keskeisistä määritelmistä.  

Pykälän 1 kohdassa määriteltäisiin energia. Määritelmä vastaa energiatehokkuuslain 3 §:n 1 kohtaa.  

Pykälän 2 kohdassa määriteltäisiin energiatehokkuus. Määritelmä vastaa energiatehokkuuslain 3 §:n 2 kohtaa.  

Pykälän 3 kohdassa määriteltäisiin energiansäästö. Määritelmä vastaa energiatehokkuuslain 3 §:n 3 kohtaa.  

Pykälän 4 kohdassa määriteltäisiin energiatehokkuuden parantaminen. Määritelmä vastaa energiatehokkuuslain 3 §:n 5 kohtaa.  

Pykälän 5 kohdassa määriteltäisiin eurooppalainen standardi. Määritelmä vastaa energiatehokkuuslain 3 §:n 7 kohtaa.  

Pykälän 6 kohdassa määriteltäisiin kansainvälinen standardi. Määritelmä vastaa energiatehokkuuslain 3 §:n 8 kohtaa.  

Pykälän 7 kohdassa määriteltäisiin energian vähittäismyyjä. Määritelmä vastaa energiatehokkuuslain 3 §:n 9 kohtaa.  

Pykälän 8 kohdassa määriteltäisiin loppuasiakas. Määritelmä vastaa energiatehokkuuslain 3 §:n 10 kohtaa. 

Pykälän 9 kohdassa määriteltäisiin loppukäyttäjä. Määritelmä vastaa energiatehokkuuslain 3 §:n 11 kohtaa.  

Pykälän 10 kohdassa määriteltäisiin polttoaine. Määritelmä vastaa energiatehokkuuslain 3 §:n 13 kohtaa.  

Pykälän 11 kohdassa määriteltäisiin verkkomaakaasu. Määritelmä vastaa energiatehokkuuslain 3 §:n 14 kohtaa.  

Pykälän 12 kohdassa määriteltäisiin energiapalvelu. Määritelmä vastaa energiatehokkuuslain 3 §:n 15 kohtaa.  

Pykälän 13 kohdassa määriteltäisiin energiapalvelujen tarjoaja. Määritelmä vastaa energiatehokkuuslain 3 §:n 16 kohtaa.  

Pykälän 14 kohdassa määriteltäisiin yhteistuotantoyksikkö. Määritelmä vastaa energiatehokkuuslain 3 §:n 17 kohtaa.  

Pykälän 15 kohdassa määriteltäisiin yhteistuotanto. Määritelmä vastaa energiatehokkuuslain 3 §:n 18 kohtaa.  

Pykälän 1 6 kohdassa määriteltäisiin merkittävä uudistaminen. Määritelmä vastaa energiatehokkuuslain 3 §:n 20 kohtaa.  

Pykälän 17 kohdassa määriteltäisiin julkinen elin. Julkiset elimet olisivat kansallisia, alueellisia ja paikallisia viranomaisia ja niiden suoraan rahoittamia ja hallinnoimia yksiköitä, jotka eivät ole luonteeltaan teollisia tai kaupallisia. Kansallisina viranomaisina pidettäisiin valtionhallintoon kuuluvia hallinnon yksikköjä, joiden toimivalta ulottuu koko valtion alueelle. Kansallisiin viranomaisiin luettaisiin esimerkiksi ministeriöt, virastot ja muut toimielimet, eduskunta ja tuomioistuinlaitos sekä valtion liikelaitokset, jotka kuuluvat välittömästi osaksi valtion organisaatiota. Alueellisiin viranomaisiin luettaisiin alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta annetun lain (756/2021) 7 §:n mukaiset maakuntien liitot, joilla on alueiden kehittämiseen ja maakuntakaavoitukseen liittyviä lakisääteisiä tehtäviä, sekä hyvinvointialueet, joilla on alueellaan itsehallinto hyvinvointialueesta annetussa laissa (611/2021) säädetyllä tavalla. Paikallisiin viranomaisiin luettaisiin kunnat ja kuntien liikelaitokset, jotka kuuluvat välittömästi kunnan organisaatioon.  

Kansallisten, alueellisten ja paikallisten viranomaisten lisäksi julkisia elimiä olisivat muut yksiköt, jotka ovat mainittujen viranomaisten suoraan rahoittamia ja hallinnoimia, ja jotka eivät ole luonteeltaan teollisia tai kaupallisia. Tällaisella yksiköllä tarkoitettaisiin missä tahansa juridisessa muodossa toimivaa oikeushenkilöä, esimerkiksi osakeyhtiötä, yhdistystä tai säätiötä. Edellytyksenä on, että kansallinen, alueellinen tai paikallinen viranomainen rahoittaa yksikköä suoraan, että yksikkö on tällaisen viranomaisen suoraan hallinnoima ja että yksiköllä ei ole kaupallista tai teollista luonnetta. Kaikkien edellytysten tulee täyttyä samanaikaisesti. 

Viranomaisen suoraan hallinnoimalla yksiköllä tarkoitettaisiin yksikköä, jossa viranomaisella on enemmistö päätösvallasta, esimerkiksi enemmistö osakkeiden tuottamista äänioikeuksista osakeyhtiössä. Viranomaisen suoraan hallinnoimana pidettäisiin myös yksikköä, jossa viranomainen nimittää enemmistön yksikössä päätösvaltaa käyttävistä henkilöistä. Enemmistöllä tarkoitettaisiin yli 50 prosentin osuutta.  

Viranomaisen suoraan rahoittamalla yksiköllä tarkoitettaisiin yksikköä, jonka rahoituksesta yli 50 prosentin osuus on peräisin suoraan viranomaiselta. Viranomaisen suora rahoitus voisi käsittää muun muassa maksuja, lainoja, avustuksia, takauksia, tukia tai henkilöstön ja aineellisen omaisuuden tarjoamista. Yksiköille toimitettavien resurssien olisi oltava peräisin suoraan viranomaiselta. Esimerkiksi rahoitusta, joka toteutetaan perimällä maksuja asiaa koskevan säännöksen perusteella, tai sillä perusteella, että viranomainen on myöntänyt yksikölle oikeuden periä maksut itse, ei pidettäisi suoraan viranomaiselta peräisin olevana rahoituksena. 

Yksikköä, joka toimii markkinoilla tavanomaisissa kilpailuolosuhteissa, tavoittelee toiminnallaan voittoa ja vastaa itse omista tappioistaan, olisi pidettävä luonteeltaan teollisena tai kaupallisena.  

Pykälän 18 kohdassa määriteltäisiin etäluettavuus. Pykälän 1 6 kohdassa määriteltäisiin merkittävä uudistaminen. Määritelmä vastaa energiatehokkuuslain (1429/2024) 3 §:n 23 kohtaa.  

Pykälän 19 kohdassa määriteltäisiin kaukolämmitys, jolla tarkoitettaisiin termisen energian jakelua höyryn tai kuuman veden muodossa keskitetyistä tai hajautetuista tuotantolähteistä verkoston välityksellä useisiin rakennuksiin tai kohteisiin käytettäväksi lämmitykseen sisätiloissa tai prosesseissa.  

Pykälän 20 kohdassa määriteltäisiin kaukojäähdytys, jolla tarkoitettaisiin termisen energian jakelua jäähdytetyn nesteen muodossa keskitetyistä tai hajautetuista tuotantolähteistä verkoston välityksellä useisiin rakennuksiin tai kohteisiin käytettäväksi jäähdytykseen sisätiloissa tai prosesseissa.  

Pykälän 21 kohdassa määriteltäisiin kaukolämmitys- ja jäähdytysjärjestelmä, jolla tarkoitettaisiin järjestelmää, joka tuottaa energiapalveluja loppukäyttöalojen energian kysynnän tyydyttämiseksi lämmön tai jäähdytyksen muodossa ja joka on fyysisesti toisiinsa yhdistettyjen verkkojen toiminnallinen kokonaisuus.  

Pykälän 22 kohdassa määriteltäisiin toiminnanharjoittaja, jolla tarkoitettaisiin luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jolla on tosiasiallinen määräysvalta kaukolämmitys- ja jäähdytysjärjestelmän toiminnasta, tai joka vastaa sellaisesta investoinnista tai hankkeesta, jolla on vaikutusta energiankulutukseen ja energiatehokkuuteen.  

Pykälän 23 kohdassa määriteltäisiin uusiutuvista lähteistä peräisin oleva energia tai uusiutuva energia, jolla tarkoitettaisiin uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2018/2001 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua uusiutuvista lähteistä peräisin olevaa energia tai uusiutuvaa energiaa.  

Pykälän 24 kohdassa määriteltäisiin uusiutuvat polttoaineet, joilla tarkoitettaisiin uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2018/2001 2 artiklan 22 a kohdassa tarkoitettua määritelmää uusiutuvista polttoaineista.  

Pykälän 25 kohdassa määriteltäisiin hukkalämpö, jolla tarkoitettaisiin uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2018/2001 2 artiklan 9 kohdassa tarkoitettua hukkalämpöä.  

Pykälän 26 kohdassa määriteltäisiin energiatehokkuus ensin -periaate, jolla tarkoitettaisiin EU:n hallintomalliasetus 2 artiklan 18 alakohdassa määriteltyä energiatehokkuus etusijalle –periaatetta. Periaatteella tarkoitettaisiin sitä, että energiaa koskevassa suunnittelussa, politiikassa ja investointipäätöksissä huomioidaan mahdollisimman hyvin vaihtoehtoiset kustannustehokkaat energiatehokkuustoimenpiteet siten, että kuitenkin saavutetaan kyseisten päätösten tavoitteet. Toimenpiteillä voidaan tehostaa energian kysyntää ja tarjontaa erityisesti kustannustehokkaiden energian loppukäyttöä koskevien säästöjen, kulutusjouston, energian tehokkaamman muuntamisen, siirtämisen ja jakelun avulla.  

Pykälän 27 kohdassa määriteltäisiin energian loppukulutus. Sillä tarkoitettaisiin kaikkea teollisuudelle, liikenteelle, kotitalouksille, julkisiin ja yksityisiin palveluihin, maataloudelle, metsätaloudelle, kalataloudelle ja muille loppukäyttäjäsektoreille toimitettua energiaa, lukuun ottamatta kansainvälisen meriliikenteen polttoaineita, ympäristön energiaa, toimituksia muuntosektorille ja energiasektorille, sekä siirto- ja jakeluhäviötä, kuten tarkoitetaan energiatilastoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1099/2008 liitteessä A. Kohta panee täytäntöön direktiivin 2 artiklan 3 kohdan. Määritelmä on uudistettu; vanhan energiatehokkuusdirektiivin määritelmä energian loppukulutukselle sisälsi ainoastaan teollisuudelle, liikenteelle, kotitalouksille, palveluihin ja maataloudelle toimitetun energian, ja sulki nimenomaisesti ulkopuolelleen energian muuntamisen alalle ja energiateollisuudelle toimitetun energian.  

Pykälän 28 kohdassa määriteltäisiin ympäristön energia. Kohdassa viitattaisiin direktiivin 2018/2001 2 artiklan 2 alakohtaan.  

Pykälän 29 kohdassa määriteltäisiin energianhallintajärjestelmä. Määritelmän mukaisesti energianhallintajärjestelmä olisi sellainen strategia, jossa asetetaan energiatehokkuustavoite ja suunnitelma kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi.  

Pykälän 30 kohdassa määriteltäisiin yrityksen energiakatselmus, joka määritelmän mukaisesti olisi järjestelmällinen menettely, jolla tavoiteltaisiin riittävän tiedon saamista rakennuksen tai rakennusryhmän, teollisen tai kaupallisen toiminnan tai laitoksen tai yksityisen tai julkisen palvelun energiankulutusprofiilista. Sen avulla tulisi voida tunnistaa mahdollisuudet kustannustehokkaaseen energiansäästöön, määrittää säästön suuruus ja tunnistaa mahdollisuudet uusiutuvan energian kustannustehokkaaseen käyttöön tai tuotantoon.  

Pykälän 31 kohdassa määriteltäisiin energiapalvelusopimus. Sillä tarkoitettaisiin edunsaajan ja energiatehokkuutta parantavan toimenpiteen tarjoajan välistä sopimusjärjestelyä, joka todennetaan. Määritelmän täyttyminen edellyttäisi, että sopimusta seurataan sen koko keston ajan, ja siinä tehdyt työt, toimitetut tavarat tai tarjotut palvelut korvataan suhteessa sopimuksessa sovittuun energiatehokkuuden parantumistasoon tai muuhun sovittuun energiatehokkuuskriteeriin, kuten rahalliseen säästöön.  

Pykälän 32 kohdassa määriteltäisiin tehokas yhteistuotanto. Määritelmässä viitattaisiin energiatehokkuusdirektiivin liitteessä III säädettyihin perusteisiin.  

Pykälän 33 kohdassa määriteltäisiin taloudellisesti perusteltavissa oleva tarve. Sillä tarkoitettaisiin tarvetta, joka ei ylitä lämmitys- tai jäähdytystarvetta, ja joka muutoin tyydytettäisiin markkinaehtoisesti muilla energiantuotantotavoilla kuin yhteistuotannolla.  

Pykälän 34 kohdassa määriteltäisiin hyötylämpö, jolla tarkoitettaisiin lämpöä, joka on tuotettu yhteistuotantoprosessissa taloudellisesti perusteltavissa olevan lämmitys- ja jäähdytystarpeen täyttämistä varten  

Pykälän 35 kohdassa määriteltäisiin yhteistuotannosta saatava sähkö, jolla tarkoitettaisiin hyötylämmön tuotantoon liittyvässä prosessissa tuotettua ja energiatehokkuusdirektiivin liitteessä II vahvistettujen yleisten periaatteiden mukaisesti laskettua sähköä.  

Pykälän 36 kohdassa määriteltäisiin datakeskus, jolla tarkoitettaisiin asetuksen (EY) N:o 1099/2008 liitteessä A olevassa 2.6.3.1. kohdassa 16 tarkoitettua datakeskusta.  

Pykälän 37 kohdassa määriteltäisiin yritys. Yrityksellä tarkoitettaisiin tässä laissa taloudellista toimintaa harjoittavaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä. Taloudellista toimintaa olisi kaikki toiminta, jossa tavaroita tai palveluja tarjotaan markkinoilla.  

Pykälän 38 kohdassa määriteltäisiin lämpösopimus, jolla tarkoitettaisiin loppuasiakkaan ja energian vähittäismyyjän välistä sopimusta lämmön toimittamisesta loppuasiakkaan käyttöön.  

Pykälän 39 kohdassa määriteltäisiin jäähdytyssopimus, jolla tarkoitettaisiin loppuasiakkaan ja energian vähittäismyyjän välistä sopimusta jäähdytyksen toimittamisesta loppuasiakkaan käyttöön.  

Pykälän 40 kohdassa määriteltäisiin nettoala, jolla tarkoitettaisiin uuden rakennuksen energiatehokkuudesta annetun ympäristöministeriön asetuksen (1010/2017) 2 §:n 11 kohdassa tarkoitettua lämmitettyä nettoalaa.  

Pykälän 41 kohdassa määriteltäisiin kuluttaja, jolla tarkoitettaisiin kuluttajansuojalain (38/1978) 1 luvun 4 §:ssä tarkoitettua kuluttajaa.  

Pykälän 42 kohdassa määriteltäisiin fossiiliset polttoaineet, joilla tarkoitettaisiin hallintomalliasetuksen 2 artiklan 62 kohdassa määriteltyjä uusiutumattomia hiilipohjaisia energialähteitä kuten kiinteitä polttoaineita, maakaasua ja öljyä. Fossiilisiin polttoaineisiin lukeutuisivat energiatilastoasetuksen (EU)1099/2008 liitteen B 1 kohdan polttoaineet, esimerkiksi turve ja B 2 kohdan maakaasu. Siihen eivät lukeutuisi kyseisen asetuksen liitteen B 5 kohdassa ”Uusiutuva energia ja jätteen energiakäyttö” luetellut polttoaineet, esimerkiksi teollisuusjäte, yhdyskuntajäte ja kiinteä biomassa.  

1 a luku Energiatehokkuus ensin -periaate 

3 a §.Energiatehokkuus ensin -periaatteen soveltaminen . Pykälässä säädettäisiin energiatehokkuus ensin -periaatteen soveltamisesta. Energiatehokkuus ensin -periaate määriteltäisiin lain 3 §:n 28 kohdassa. Säännöksellä pantaisiin osittain täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 3 artikla.  

Ensimmäisen momentin mukaan energiatehokkuus ensin -periaate olisi otettava huomioon sellaisissa suunnittelu- ja politiikkatoimissa, joilla on merkittävää vaikutusta energiankulutukseen ja energiatehokkuuteen. Tällaisia suunnittelu- tai politiikkatoimia olisivat esimerkiksi kansallinen energia- ja ilmastostrategia, kansallinen rakennusten perusparannussuunnitelma, Liikenne 12 -suunnitelma sekä vapaaehtoiset energiatehokkuussopimukset. Viranomaisten tulisi selvittää vastuullaan olevat, suunnitteilla ja olemassa olevat suunnittelu- ja politiikkatoimet, joilla on vaikutusta energiatehokkuuteen tai energiankulutukseen, ja tarkastella tapauskohtaisesti, kuinka energiatehokkuus ensin -periaate voidaan ottaa niissä huomioon. Energiatehokkuus ensin -periaatteen huomioon ottamisella tarkoitettaisiin energiatehokkuuden huomioimista suunnittelu- ja politiikkatoimissa, kuitenkin siten, että tarvittaessa muut seikat, esimerkiksi vähäpäästöisyys, voitaisiin todeta energiatehokkuutta tärkeämmäksi tekijäksi. Periaatteen huomioon ottaminen ei siten tarkoittaisi sitä, että kaikissa suunnittelu- ja politiikkatoimissa tulisi aina valita energiatehokkain ratkaisu, vaan sitä, että energiatehokkuus huomioitaisiin toimia koskevassa päätöksenteossa. 

Toisen momentin mukaan toiminnanharjoittajan, joka suunnittelee investointia tai hanketta, jonka arvo on yli 100 miljoonaa euroa tai yli 175 miljoonaa euroa liikenneinfrastruktuurihankkeissa ja jolla on vaikutusta energiankulutukseen ja energiatehokkuuteen, olisi ennen investointipäätöksen tekemistä tehtävä selvitys, joka mahdollistaisi vaihtoehtoisten kustannustehokkaiden energiatehokkuusratkaisujen arvioinnin. Energiatehokkuusratkaisuilla tarkoitettaisiin tässä yhteydessä energian kysyntää ja tarjontaa tehostavia toimia, jotka voitaisiin toteuttaa erityisesti kustannustehokkaiden energian loppukäyttöä koskevien säästöjen, kulutusjouston tai energian tehokkaamman muuntamisen, siirtämisen ja jakelun avulla. 

Selvityksen tekemiseksi toiminnanharjoittajat voisivat hyödyntää esimerkiksi erilaisia kustannushyötyanalyysien menetelmiä siten, että vaihtoehtoiset kustannustehokkaat energiatehokkuusratkaisut tulisivat asianmukaisesti käsiteltyä. Toiminnanharjoittajat voisivat hyödyntää myös muun lainsäädännön nojalla tekemiään selvityksiä, jos kustannustehokkaita energiatehokkuusratkaisuja jo arvioidaan tietyssä hankkeessa muun sääntelyn nojalla. Energiavirasto voisi laatia ohjeistusta, jota investointia suunnittelevat toiminnanharjoittajat voisivat tarvittaessa hyödyntää selvitystä tehdessään.  

Toiminnanharjoittajan velvoite koskisi selvityksen tekemistä. Päätösvalta investoinnin tai hankkeen toteuttamistavasta pysyisi toiminnanharjoittajalla, eikä selvityksen tekeminen velvoittaisi toiminnanharjoittajaa toteuttamaan investointia tai hanketta tietyllä tavalla. Investointien ja hankkeiden arvon määrittelyssä tulisi huomioida vain pääomamenot. Pääomamenoihin (CAPEX) sisältyvät kustannukset, jotka liittyvät fyysisen omaisuuden hankintaan tai parantamiseen, kuten koneiden tai laitteiden hankintaan tai maanhankintaan, sekä kustannukset, jotka liittyvät infrastruktuurin rakentamiseen tai asentamiseen. Lisäksi arvon määrittelyssä tulisi huomioida erilaiset poikkeavat järjestelyt, kuten elinkaarimallit ja leasing-järjestelyt, jotka tulisi rinnastaa määrittelyssä pääomamenoihin.  

Investoinnin arvon määrittelyssä ei huomioitaisi toimintamenoja (OPEX), jotka ovat käytöstä ja ylläpidosta aiheutuvia juoksevia kustannuksia. Investoinnin arvon määrittelyssä on yleisesti tapana huomioida menot, jotka syntyvät ennen kohteen käyttöönottoa. Toimintamenojen huomioon ottaminen voisi vaikeuttaa sen määrittelyä, mitkä investoinnit kuuluvat velvoitteen soveltamisalan piiriin, mitä ei olisi pidettävä tarkoituksenmukaisena. 

Vaikka investointi tapahtuisi ajallisesti vaiheittain ja erissä, arvo tulisi määrittää kokonaisuuden perusteella. Siten vaiheittain toteutettavia infrastruktuurihankkeita, kuten tuulipuistojen tai moottoriteiden rakentamista, olisi käsiteltävä yhtenä investointipäätöksenä, ja kaikkien osien yhteenlasketut pääomamenot olisi otettava huomioon määritettäessä, ylittääkö hanke merkittävien investointien kynnysarvot. Vastaavasti, vaikka investoinnissa olisi mukana useita toiminnanharjoittajia, investointia tulisi silti käsitellä yhtenä investointina. 

Vaihtoehtoisten energiatehokkuustoimenpiteiden vertailua ei kuitenkaan tarvitsisi tehdä, mikäli investointipäätöksen tavoitteita ei voitaisi saavuttaa merkittävästi energiatehokkaammin muulla kuin suunnitellulla tavalla. Tällaisessa tapauksessa selvityksen tekeminen ei olisi toiminnanharjoittajan kannalta tarkoituksenmukaista. Vaikka vertailua ei tehtäisi, olisi toiminnanharjoittajan kuitenkin annettava ilmoitus energiatehokkuus ensin -periaatteen soveltamisesta 3 b §:n mukaisesti. 

3 b §.Ilmoitus energiatehokkuus ensin -periaatteen soveltamisesta . Pykälässä säädettäisiin investointia tai hanketta suunnittelevan toiminnanharjoittajan velvoitteesta toimittaa ilmoitus energiatehokkuus ensin -periaatteen soveltamisesta. Säännöksellä pantaisiin osittain täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 3 artikla.  

Ensimmäisen momentin mukaan investointia tai hanketta suunnittelevan toiminnanharjoittajan olisi toimitettava Energiavirastolle ilmoitus energiatehokkuus ensin -periaatteen soveltamisesta. Ilmoitukseen olisi liitettävä riittävät tiedot selvityksen sisällöstä tai tieto energiatehokkaampien vaihtoehtojen puuttumisesta. 

Tietojen toimittamista edellytettäisiin sen varmistamiseksi, että merkittävissä investoinneissa ja hankkeissa selvitetään vaihtoehtoisia energiatehokkuustoimenpiteitä velvoitteen mukaisesti. Lisäksi ilmoitusten kautta kerättäisiin tietoa velvoitteen vaikutuksista. Arviota velvoitteen vaikutuksista hyödynnettäisiin raportoitaessa energiatehokkuus ensin -periaatteella saavutettuja hyötyjä Euroopan komissiolle energiatehokkuusdirektiivin 3 artiklan mukaisesti. 

Toiminnanharjoittajille aiheutuvaa hallinnollista taakkaa pyrittäisiin ehkäisemään rajaamalla toimitettavat tiedot ilmoituksen tarkoituksen kannalta tarpeellisiin tietoihin ja pitämällä raportointipa mahdollisimman yksinkertaisena. Jos kustannustehokkaita energiatehokkuusratkaisuja jo arvioitaisiin tietyssä hankkeessa muun sääntelyn nojalla, ei toiminnanharjoittajalta edellytettäisi erillisen selvityksen tekemistä. Toiminnanharjoittajan olisi liitettävä ilmoitukseen tekemästään selvityksestä ne tiedot, jotka olisivat tarpeen velvoitteen noudattamisen varmistamiseksi. Tehtyä selvitystä kokonaisuudessa ei pyydettäisi toimittamaan Energiavirastolle. Energiavirasto antaisi tarvittaessa ohjeistusta tietojen toimittamistavasta ja riittävistä tiedoista. 

Toisen momentin mukaan ilmoitus olisi toimitettava Energiavirastolle ennen rakennus- tai uudistustöihin ryhtymistä.  

1 b luku Julkista sektoria koskevat velvoitteet 

3 c §.Julkisten elinten energian loppukulutuksen raportointivelvoite . Pykälässä säädettäisiin julkisten elinten velvoitteesta seurata energian loppukulutustaan ja raportoida siitä vuosittain. Velvoite olisi julkisille elimille uusi. Säännöksellä pantaisiin osittain täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 5 artikla.  

Ensimmäisen momentin mukaan julkisen elimen olisi seurattava energian loppukulutustaan. Loppukulutuksen seuraaminen olisi edellytys sille, että julkinen elin voisi toimittaa tietoja Energiavirastolle. Loppukulutuksen seuraamista tukisivat osaltaan jo voimassa olevasta lainsäädännöstä johtuvat velvoitteet, kuten rakennusten varustamisesta sähköajoneuvojen latauspisteillä ja latauspistevalmiuksilla sekä automaatio- ja ohjausjärjestelmillä annetun lain (733/2020) säännökset rakennuksiin liitettävistä järjestelmistä. 

Tiedot energian loppukulutuksesta olisi toimitettava vuosittain Energiavirastolle. Energiavirasto antaisi tarvittaessa tarkempia ohjeita toimitettavien tietojen sisällöstä ja toimitustavasta. Tietojen toimittamista koskevan velvoitteen tarkoituksena olisi luoda edellytykset kaikkien julkisten elinten yhteenlasketun energian loppukulutuksen ja siinä tapahtuvan kehityksen seurannalle. Tämä mahdollistaisi energiatehokkuusdirektiivin 5 artiklan 1 kohdassa asetetun tavoitteen toteutumisen seurannan Suomessa. 

Toisen momentin mukaan julkisen elimen olisi toimitettava tiedot energian loppukulutuksesta vuosittain viimeistään 30.4. kunkin edeltävän kalenterivuoden osalta. Tiedot toimitettaisiin kerran vuodessa koko edeltävältä kalenterivuodelta. Tietojen toimittamiselle säädetty määräaika vastaisi vapaaehtoiseen energiatehokkuussopimusjärjestelmään liittyvää vuosittaisen raportoinnin määräaikaa.  

Kolmannessa momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta täyttää 1 momentissa tarkoitettu velvoite vapaaehtoisen energiatehokkuussopimusjärjestelmän raportoinnin kautta. Tätä esitystä laadittaessa on käynnissä uusien vapaaehtoisten energiatehokkuussopimusten valmistelu sopimuskaudelle 2026–2035. Uuden julkisen alan energiatehokkuussopimuksen puitteet on neuvoteltu Työ- ja elinkeinoministeriön, Energiaviraston, Suomen Kuntaliitto ry:n ja Maakuntien Tilakeskus Oy:n välillä, ja neuvotteluihin on osallistunut edustajia kunnista, hyvinvointialueilta, Senaatti-Kiinteistöiltä ja Motiva Oy:stä. Julkisen alan energiatehokkuussopimus korvaa vuosina 2017–2025 voimassa olleen kuntien energiatehokkuussopimuksen.  

Julkisilla toimijoilla olisi mahdollisuus liittyä julkisen alan energiatehokkuussopimukseen, jonka voimassaolo alkaisi vuoden 2026 alusta. Vapaaehtoiseen energiatehokkuussopimukseen liittyneen julkisen elimen, joka toimittaisi tiedot energian loppukulutuksestaan vuosittain osana sopimukseen liittyvää raportointia ja antaisi tähän liittyen tarvittavat tietojen edelleen luovuttamista koskevat valtuutukset, ei tarvitsisi toimittaa tietoja Energiavirastolle pykälän 1 momentin mukaisesti. 

3 d §.Energiatehokkuuden huomioon ottaminen alue- ja paikallisviranomaisten pitkän aikavälin suunnittelussa. Pykälässä säädettäisiin alue- ja paikallisviranomaisten velvoitteesta ottaa energiatehokkuus huomioon pitkän aikavälin suunnittelussa. Säännöksellä pantaisiin osittain täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 3 artikla.  

Ensimmäisen momentin mukaan alue- ja paikallisviranomaisen olisi sisällytettävä energiatehokkuutta koskevia toimenpiteitä pitkän aikavälin suunnitteluunsa, jos se liittyy olennaisesti energiantuotantoon tai –kulutukseen tai sillä on olennaista vaikutusta kyseisen viranomaisen ilmastotoimiin. Tässä luvussa tarkoitettuja alue- ja paikallisviranomaisia olisivat kunnat, maakuntien liitot ja hyvinvointialueet. 

Energiatehokkuutta koskevien toimenpiteiden sisällyttämisellä suunnitteluun tarkoitettaisiin sitä, että viranomaisten tulisi ottaa energiatehokkuus huomioon laatiessaan pitkän aikavälin suunnitelmia, strategioita ja muita vastaavia ohjelmia. Säännöksellä ei luotaisi velvoitetta erillisen energiatehokkuutta koskevan suunnitelman laatimiseen. Energiatehokkuus tulisi huomioida osana muuta suunnittelua silloin, kun suunnitteluväline liittyy olennaisesti energiantuotantoon tai -kulutukseen, tai sillä on olennaista vaikutusta kyseisen viranomaisen ilmastotoimiin. Tällaisia suunnittelun välineitä voisivat olla esimerkiksi kunnissa laadittavat ilmastosuunnitelmat, kestävän energiantuotannon tai -käytön toimenpideohjelmat ja muut vastaavat energiaa tai ilmastotoimia koskevat suunnitelmat, strategiat ja toimintaohjelmat. Arvio siitä, liittyykö suunnittelu olennaisesti energiantuotantoon tai -kulutukseen tai onko sillä olennaisia vaikutuksia ilmastotoimiin, tulisi tehdä tapauskohtaisesti. Säännöksellä ei olisi tarkoitus asettaa lisävaatimuksia sellaiselle suunnittelulle, jolle on jo asetettu energiaa tai energiatehokkuutta koskevia vaatimuksia voimassa olevassa lainsäädännössä. Säännöksellä ei siten asetettaisi uusia vaatimuksia esimerkiksi kaavoitukseen liittyen. 

Toisen momentin mukaan valmistellessaan energiatehokkuutta koskevien toimenpiteiden sisällyttämistä pitkän aikavälin suunnitteluun alue- tai paikallisviranomaisen olisi otettava huomioon, mitä on säädetty alueiden asukkaiden, kuntalaisten, palvelujen käyttäjien ja sidosryhmien osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksista. Kuntien ja hyvinvointialueiden olisi siten otettava huomioon osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia koskeva sääntely tarpeellisilta osin. Säännöksen tarkoitus olisi informatiivinen ja siinä viitattaisiin muuhun voimassa olevaan lainsäädäntöön. Säännöksellä ei asetettaisi viranomaisille muusta voimassa olevasta lainsäädännöstä poikkeavia vaatimuksia koskien asukkaiden, kuntalaisten, palvelujen käyttäjien ja sidosryhmien vaikutusmahdollisuuksia. 

Kolmannen momentin mukaan alue- tai paikallisviranomainen voisi täyttää edellä 1 momentissa tarkoitetun velvoitteensa laatimalla vapaaehtoiseen energiatehokkuussopimusjärjestelmään kuuluvan suunnitelman. Julkisen alan energiatehokkuussopimukseen liittyvä toimintasuunnitelma sisältää kuvauksen siitä, miten sopimukseen liittynyt toimija aikoo saavuttaa energiatehokkuussopimuksen mukaisen energiansäästötavoitteensa, ja millä tavalla energiansäästöön liittyvät toimenpiteet integroidaan osaksi toimijan muuta energia- ja ilmastotyötä. Alue- tai paikallisviranomaisen, joka olisi liittynyt julkisen alan energiatehokkuussopimukseen ja laatinut toimintasuunnitelman, katsottaisiin täyttävän energiatehokkuuden huomiointia koskevan velvoitteensa.  

3 e §.Lämmitys- ja jäähdytyssuunnitelmat . Pykälässä säädettäisiin asukasluvultaan yli 45000 kuntien velvoitteesta laatia suunnitelma mahdollisuuksista parantaa lämmityksen energiatehokkuutta hukkalämmön hyödyntämisen ja uusiutuvan energian käytön lisäämisen avulla ja ilmoittaa Energiavirastolle lämmitys- ja jäähdytyssuunnitelman laatimisesta.  

3 f §.Energiatehokkaiden rakennusten ostaminen ja vuokraaminen. Pykälässä säädettäisiin, että julkisen elimen on ostettava vain sellaisia olemassa olevia rakennuksia ja tehtävä uusia vuokrasopimuksia vain sellaisista olemassa olevista rakennuksista, jotka täyttävät rakentamislain (751/2023) 11 §:n mukaiset lähes nollaenergiarakennuksen vaatimukset ja 37 §:n 2 momentin mukaiset energiatehokkuutta koskevat vaatimukset. Vaatimusten noudattaminen olisi osoitettava rakennuksen energiatodistuksista annetun lain (50/2013) mukaisella voimassa olevalla energiatodistuksella. Vaatimusta on noudatettava, jollei hankinnan tarkoituksena ole: perusparannus tai purkaminen, myydä rakennusta eteenpäin käyttämättä sitä omiin tarkoituksiin tai säilyttää rakennus virallisesti suojeltuna osana määrättyä ympäristöä tai sen erityisen arkkitehtonisen tai historiallisen arvon vuoksi ja jos vaatimus on mahdollista toteuttaa kustannustehokkuuden, taloudellisen toteutettavuuden, laajemman kestävyyden, teknisen soveltuvuuden sekä riittävän kilpailun kannalta.  

1 c luku Energianhallintajärjestelmät 

3 g §.Pakollinen energianhallintajärjestelmä . Pykälässä säädettäisiin sertifioidun energianhallintajärjestelmän käyttöönotosta. Velvoite olisi yrityksille uusi. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 11 artiklan 1 kohta ja osittain 11 artiklan 3 kohta.  

Pykälässä säädettäisiin velvoitteesta ottaa käyttöön sertifioitu energianhallintajärjestelmä, jos yrityksen keskimääräinen vuotuinen energian loppukulutus on yli 23 600 megawattituntia kolmen edellisen kalenterivuoden aikana. Sertifioidulla energianhallintajärjestelmällä tarkoitettaisiin energianhallintajärjestelmää, jonka akkreditoitu elin on sertifioinut eurooppalaisten tai kansainvälisten standardien mukaisesti. Akkreditoidulla elimellä tarkoitettaisiin vaatimustenmukaisuuden arviointipalvelujen pätevyyden toteamisesta annetun lain (920/2005) 7 §:n mukaisesti akkreditoitua arviointielintä. Suomessa akkreditoinnin myöntää Turvallisuus- ja kemikaaliviraston akkreditointiyksikkö FINAS.  

Energianhallintajärjestelmä on mahdollista ottaa käyttöön koko konsernille tai yritykselle. Velvoite hallintajärjestelmän käyttöönottoon koskisi yksittäistä yritystä. Yritys, joka kuuluu konserniin, voisi valita, ottaako se hallintajärjestelmän käyttöön siten, että järjestelmä kattaa vain velvoitetun yrityksen, vai siten, että järjestelmä kattaa velvoitetun yrityksen ja sen kanssa samaan konserniin kuuluvien muiden yritysten. 

Sertifioitu ISO 50 001 -järjestelmä on lueteltu hyväksyttäväksi energianhallintajärjestelmäksi jo energiatehokkuusdirektiivin soveltamisohjeissa. Lisäksi hyväksyttäisiin ainakin kansallinen energiatehokkuusjärjestelmä ETJ+, jonka energiakatselmusosuus vastaa ISO 50 001 -järjestelmää. Voimassa olevan energiatehokkuuslain säätämisen aikaan Suomessa valmisteltiin vapaaehtoiseen elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukseen sisältyneen energiatehokkuusjärjestelmän (ETJ) täydentämistä ISO 50 001 -järjestelmää vastaavalla energiakatselmusosuudella ETJ + -järjestelmäksi. ETJ+ -järjestelmän käytöstä vuosien aikana saatujen kokemuksien perusteella sertifioitu ETJ+ -järjestelmä olisi perusteltua hyväksyä jatkossa velvoitteessa tarkoitetuksi järjestelmäksi. Kansallisia, katselmusvelvoitteen sisältäviä energianhallintajärjestelmiä on hyväksytty osana direktiivin toimeenpanoa myös muissa unionin jäsenvaltioissa, esimerkiksi Ruotsissa. Myös muita energianhallintajärjestelmiä olisi mahdollista hyväksyä, edellyttäen, että se vastaa ehdotetun lakiehdotuksen mukaista energianhallintajärjestelmän määritelmää ja täyttää sertifiointiin liittyvät vaatimukset. 

Lisäksi pykälässä säädettäisiin yrityksen velvoitteesta tehdä ilmoitus Energiavirastolle, jos sen energian loppukulutus kalenterivuoden aikana ylittää 23 600 megawattituntia. Energiavirasto antaisi tarvittaessa tarkempaa ohjeistusta ilmoituksen tekemisestä. Ilmoitusvelvollisuuden tarkoituksena olisi helpottaa energianhallintajärjestelmän käyttöönottoa koskevan velvoitteen seurantaa.  

3 h §.Pakollisesta energianhallintajärjestelmästä vapautuminen . Pykälässä säädettäisiin tavoista, joilla yritys voisi vapautua energianhallintajärjestelmän käyttöönottoa koskevasta velvoitteesta vaihtoehtoisilla toimenpiteillä. Säännöksellä pantaisiin osittain täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 11 artiklan kohdat 10 ja 11.  

Pykälässä säädettäisiin mahdollisuudesta täyttää velvoite ottamalla käyttöön sertifioitu ympäristönhallintajärjestelmä ja tekemällä energiakatselmus. Yrityksen, jolla olisi käytössä sertifioitu ympäristönhallintajärjestelmä ja joka tekisi yrityksen energiakatselmuksen noudattaen energiatehokkuuslaissa ja sen nojalla säädettyjä vaatimuksia, ei tarvitsisi ottaa erikseen käyttöön sertifioitua energianhallintajärjestelmää. Hyväksyttävänä ympäristönhallintajärjestelmänä pidettäisi ISO 14 001-järjestelmää, mutta myös muu kuin ISO 14 001 -järjestelmä olisi mahdollista hyväksyä, edellyttäen, että se täyttäisi sertifiointiin liittyvät vaatimukset. 

Lisäksi säädettäisiin mahdollisuudesta täyttää velvoite ottamalla käyttöön sertifioitu ympäristönhallintajärjestelmä ja liittymällä vapaaehtoiseen energiatehokkuussopimukseen. Tätä lakiehdotusta laadittaessa on käynnissä uusien energiatehokkuussopimusten valmistelu sopimuskaudelle 2026–2035. Yritys, jota velvoite koskee, voisi liittyä elinkeinoelämän tai kiinteistöalan energiatehokkuussopimukseen, jonka toimeenpano yrityksessä sisältää sertifioimattoman energianhallintajärjestelmän (ETJ+) käyttöönoton. Lisäksi yrityksellä tulisi olla käytössä sertifioitu ympäristönhallintajärjestelmä. 

Lisäksi pykälässä säädettäisiin mahdollisuudesta täyttää velvoite hyödyntämällä energiapalvelusopimusta. Energiapalvelusopimus olisi esimerkiksi niin kutsuttua ESCO-palvelua koskeva sopimus. Jotta yritys voisi hyödyntää energiapalvelusopimusta velvoitteen täyttämiseen, sopimuksen tulisi täyttää momentin kohdissa 1–4 säädetyt vaatimukset. Yritys vapautuisi velvoitteesta siltä osin, kuin sen energian loppukulutus olisi sopimuksen piirissä. Energiapalvelusopimuksella voisi vapautua velvoitteesta myös osittain. Jos yrityksen koko energiankulutus ei olisi sopimuksen piirissä, yritys voisi jättää sopimuksen piirissä olevan energiankulutuksensa energianhallintajärjestelmän ulkopuolelle. 

2 luku Energiakatselmukset 

4 §.Yrityksen energiakatselmus . Pykälässä säädettäisiin yrityksen energiakatselmuksen sisällöstä. Energiatehokkuuslain 4 §:n 1 momentissa oleva yrityksen energiakatselmuksen määritelmä siirrettäisiin lakiehdotuksessa määritelmiä koskevaan 3 §:ään. Yrityksen energiankäyttökohteita olisivat esimerkiksi rakennukset, teollinen ja kaupallinen toiminta sekä liikenne.  

6 § . Pakollinen yrityksen energiakatselmus . Pykälässä säädettäisiin velvollisuudesta tehdä yrityksen energiakatselmus. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 11 artiklan 1 kohta ja osittain 11 artiklan 3 kohta.  

Pykälässä säädettäisiin velvoitteesta tehdä yrityksen energiakatselmus, jos yrityksen keskimääräinen vuotuinen energian loppukulutus on yli 2700 megawattituntia kolmen edellisen kalenterivuoden aikana. Jos yrityksellä olisi käytössä sertifioitu energianhallintajärjestelmä, sen ei kuitenkaan tarvitsisi tehdä energiakatselmusta. Katselmusvelvoitteen soveltamisala muuttuisi verrattuna voimassa olevaan energiatehokkuuslakiin. Sen mukainen katselmusvelvoite on koskenut suuria yrityksiä, jotka määritellään henkilöstömäärän, taseen ja liikevaihdon koon perusteella. Jatkossa soveltamisala määriteltäisiin yrityksen energian loppukulutuksen perusteella riippumatta yrityksen koosta.  

Lisäksi säädettäisiin yrityksen energiakatselmukseen ja siihen sisältyviin kohdekatselmuksiin liittyvistä määräajoista. Soveltamisalaan kuuluvan yrityksen olisi tehtävä pakollinen yrityksen energiakatselmus vähintään neljän vuoden välein. Säännös vastaisi voimassa olevaa lakia. Siirtymäsäännöksissä säädettäisiin yrityksen energiakatselmukseen liittyvistä määräajoista. Yrityksen, joka tulisi uutena katselmusvelvoitteen piiriin, tulisi tehdä energiakatselmus ensimmäistä kertaa viimeistään 11.10.2026. Yrityksen, johon katselmusvelvoite olisi soveltunut jo ennen lain voimaantuloa, tulisi myös jatkossa tehdä katselmus vähintään neljän vuoden välein.  

Lisäksi pykälässä säädettäisiin yrityksen velvoitteesta tehdä ilmoitus Energiavirastolle, jos sen energian loppukulutus kalenterivuoden aikana ylittää 2700 megawattituntia. Velvoite vastaisi edellä energianhallintajärjestelmiin liittyen säädettyä ilmoitusvelvollisuutta. Yrityksen, jonka energiankulutus ylittäisi joko energianhallintajärjestelmän käyttöönotolle tai yrityksen energiakatselmuksen tekemiselle säädetyn rajan kalenterivuoden aikana, tulisi ilmoittaa ylityksestä Energiavirastolle.  

7 §.Pakollisesta energiakatselmuksesta vapautuminen. Pykälässä säädettäisiin tavoista, joilla yritys voisi vapautua pakollista energiakatselmusta koskevasta velvoitteesta vaihtoehtoisilla toimenpiteillä. Säännöksellä pantaisiin osittain täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 11 artiklan kohdat 10 ja 11.  

Pykälässä säädettäisiin mahdollisuudesta täyttää velvoite ottamalla käyttöön sertifioitu ympäristönhallintajärjestelmä yhdistettynä laissa ja sen nojalla säädettyjen vaatimusten mukaisesti tehtyyn energiakatselmukseen. Lisäksi säädettäisiin mahdollisuudesta täyttää velvoite liittymällä vapaaehtoiseen energiatehokkuussopimukseen ja tekemällä säädettyjen vaatimusten mukainen energiakatselmus. Yritys, jota velvoite koskee, voisi liittyä elinkeinoelämän tai kiinteistöalan energiatehokkuussopimukseen, jonka toimeenpano yrityksessä sisältää sertifioimattoman energianhallintajärjestelmän (ETJ+) käyttöönoton. Säännös vastaisi voimassa olevan energiatehokkuuslain 7 §:n 3 momenttia. 

Pykälässä säädettäisiin myös mahdollisuudesta täyttää velvoite hyödyntämällä energiapalvelusopimusta. Energiapalvelusopimuksen tulisi täyttää momentissa säädetyt vaatimukset, jotka olisivat samat kuin silloin, jos sopimusta käytettäisiin energiahallintajärjestelmän käyttöönottoa koskevan velvoitteen täyttämiseksi. Yritys vapautuisi velvoitteesta siltä osin, kuin sen energian loppukulutus olisi sopimuksen piirissä. Energiapalvelusopimuksella voisi vapautua velvoitteesta myös osittain. Jos yrityksen koko energiankulutus ei olisi sopimuksen piirissä, yritys voisi jättää sopimuksen piirissä olevan energiankulutuksen yrityksen energiakatselmuksen ulkopuolelle. 

Pykälän 1 momentissa tarkoitetuksi yhdistelmäksi hyväksyttäisiin ainakin sertifioitu ISO 14001 -järjestelmä yhdistettynä energianhallintajärjestelmään, jonka energiakatselmusvaatimukset ovat yhteneväiset ISO 50001 -järjestelmän kanssa. Tällaisena pidettäisiin ainakin ETJ+ -energianhallintajärjestelmää, jonka ei tarvitsisi olla sertifioitu.  

8 §.Yrityksen energiakatselmuksen vähimmäisvaatimukset . Pykälässä säädettäisiin yrityksen energiakatselmukselle asetettavista vähimmäisvaatimuksista.  

Pykälässä säädettäisi energiakatselmukseen sisällytettävistä kohdekatselmuksista, jotta voidaan todeta luotettavalla tavalla energiankulutuksen vähentämismahdollisuudet sekä uusiutuvan energian käytön tai tuotannon potentiaali. Yrityksen energiakatselmus tehtäisiin koko konsernille tai yritykselle, ja se sisältäisi katsauksen yrityksen kaikista toiminnoista, mukaan lukien rakennukset, teollinen toiminta, kaupallinen toiminta ja liikenne, sekä niiden energiankulutuksen rakenteesta. Riittäväksi otokseksi kohdekatselmuksia katsottaisiin määrä, joka kattaa riittävän määrän yrityksen energian kulutuksesta. 

Yrityksen energiakatselmus koostuu yritystasoisesta katselmuksesta, johon on sisällytettävä riittävä otos kohdekatselmuksia. Energiankulutuksen vähentämismahdollisuuksien ja uusiutuvan energian käytön ja tuotannon potentiaalin toteaminen olisivat uusia kohdekatselmuksiin liittyviä tavoitteita. Muutos liittyisi energiatehokkuusdirektiivin 11 artiklan 9 kohdan a alakohtaan, jonka mukaan energiakatselmusten katsotaan täyttävän artiklan 2 kohdan vaatimukset, kun ne toteutetaan riippumattomalla tavalla direktiivin liitteessä VI esitettyjen vähimmäisvaatimusten perusteella. Muutokset vastaisivat direktiivin liitteen VI kohtien c) ja d) sisältöä. Kohdekatselmusraportin sisällöstä säädettäisiin asianomaisessa pykälässä ja kyseisen pykälän nojalla annettavalla työ- ja elinkeinoministeriön asetuksella. 

12 §.Yrityksen energiakatselmukseen liittyvä toimintasuunnitelma . Pykälässä säädettäisiin yrityksen velvoitteesta laatia yrityksen energiakatselmukseen liittyvä toimintasuunnitelma. Velvoite olisi yrityksille uusi. Säännöksellä pantaisiin osittain täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 11 artiklan 2 kohta.  

Ensimmäisessä momentissa säädettäisiin toimintasuunnitelman laatimisesta. Toimintasuunnitelma tulisi laatia yrityksen energiakatselmuksen yhteydessä, ja siinä olisi yksilöitävä toimenpiteet, joilla katselmuksessa esille tulleet ehdotukset aiotaan panna yrityksessä täytäntöön. Katselmuksessa havaituilla ehdotuksilla tarkoitettaisiin kohdekatselmuksessa ehdotettuja energiansäästötoimia. Jos katselmuksessa olisi havaittu suosituksia, joiden toteuttaminen ei olisi teknisesti tai taloudellisesti toteutettavissa, näitä ei kuitenkaan tarvitsisi sisällyttää toimintasuunnitelmaan. Arvion suosituksen teknisestä ja taloudellisesta toteutettavuudesta tekisi yritys itse. 

Toimintasuunnitelma ja tieto suositusten toteuttamisasteesta olisi sisällytettävä yrityksen kirjanpitolaissa tarkoitettuun toimintakertomukseen, tai, jos yritys ei laatisi toimintakertomusta, tilinpäätöksen liitetietoihin. Velvoite vastaisi direktiivin 11 artiklan 2 kohdan vaatimusta. Toimintasuunnitelma tulisi laatia energiakatselmuksen yhteydessä vähintään neljän vuoden välein. Uusi toimintasuunnitelma tulisi liittää toimintakertomukseen tai tilinpäätöksen liitetietoihin sen laatimista seuraavan tilinpäätöksen laatimisen yhteydessä. Tieto suositusten toteuttamisasteesta tulisi päivittää toimintakertomukseen tai tilinpäätösten liitetietoihin vuosittain. 

Yrityksen olisi asetettava toimintasuunnitelma ja tieto suositusten toteuttamisasteesta julkisesti saataville. Velvoite vastaisi direktiivin 11 artiklan 2 kohdan vaatimusta. Yritys voisi julkaista tiedot esimerkiksi verkkosivuillaan tai muulla käytössään olevalla, yleisölle avoimella alustalla. Velvoitteen soveltamisalaan kuuluvilla yrityksillä on tyypillisesti käytössä verkkosivut, joilla monet yritykset jo julkistavat laatimansa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tai lyhennelmän näistä. Jos yritys on velvollinen laatimaan kirjanpitolain mukaisen kestävyysraportin, tulee sen kirjanpitolain nojalla julkaista verkkosivuillaan toimintakertomus, joka käsittää kestävyysraportin. Jos samaa yritystä koskee lisäksi katselmusvelvoite ja siihen liittyvän toimintasuunnitelman julkistamisvelvoite, voisi yritys julkaista toimintasuunnitelmasta vaadittavat tiedot samassa yhteydessä. 

Toisessa momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta sisällyttää toimintasuunnitelma kirjanpitolain mukaiseen kestävyysraporttiin. Yritys, joka on velvollinen laatimaan kestävyysraportin, voisi halutessaan sisällyttää toimintasuunnitelman ja tiedon suositusten toteuttamisasteesta kestävyysraporttiin. Ehdotettu säännös vastaa direktiivin soveltamisohjeissa todettua, ja sen tarkoituksena olisi yhdenmukaistaa yrityksiin kohdistuvia raportointivelvoitteita. 

Yritys ei olisi velvollinen julkistamaan toimintasuunnitelman yhteydessä tietoja, jotka ovat liikesalaisuuslaissa määriteltyjä liikesalaisuuksia. Jos toimintasuunnitelma sisältäisi tietoja, jotka ovat liikesalaisuuksia, yritys voisi jättää nämä tiedot pois sisällyttäessään toimintasuunnitelman yrityksen toimintakertomukseen tai tilinpäätöksen liitetietoihin. Liikesalaisuuksia sisältäviä tietoja ei myöskään tarvitsisi asettaa julkisesti saataville. 

3 a luku Lämmityksen ja jäähdytyksen vähittäismyyntiä koskevat sopimukset 

18 a §.Pakottavuus . Lain 3 a luvun säännöksistä ei saisi poiketa loppuasiakkaan vahingoksi. Direktiivin asianomaisten säännösten tarkoituksena on varmistaa tietty minimitaso vähittäismyyjän ja loppuasiakkaan sopimussuhteessa ja siten suojella loppuasiakasta.  

18 b §.Lämpö- tai jäähdytyssopimuksen tiedot . Uudessa 18 b pykälässä säädettäisiin energiatehokkuusdirektiivin edellyttämistä vähimmäistiedoista, jotka lämpö- tai jäähdytyssopimuksessa olisi eriteltävä, ja jotka energian vähittäismyyjän olisi annettava loppuasiakkaalle ennen sopimuksen tekemistä. Pykälä panisi osaksi täytäntöön direktiivin 21 artiklan.  

Pykälän 1 momentti sisältäisi viittauksen muualla ennen sopimuksen tekemistä annettavista tiedoista säädettyyn sekä luettelon tarkoitetuista tiedoista. Näitä tietoja olisivat vähittäismyyjän nimi ja yhteystiedot (1 kohta); toimitettavat suoritukset tai palvelut ja niiden laatu (2 kohta); tiedot siitä, mistä ja miten loppuasiakkaan on mahdollista saada tietoja sovellettavista hinnoista, huolto- ja ylläpitomaksuista, liitännäistuotteiden hinnoista sekä muista mahdollisista kustannuksista (3 kohta); sopimuksen voimassaoloaika sekä sopimuksen jatkamiseen ja sen päättämiseen sovellettavat ehdot (4 kohta); loppuasiakkaan oikeus vahingonkorvaukseen ja muuhun hyvitykseen, sekä niihin liittyvät menettelyt, jos suorituksen tai palvelun laatu ei vastaa sovittua (5 kohta); tiedot käytettävissä olevista valitusmenettelyistä ja riitojenriidanratkaisumenettelyistä sekä niiden vireillepanosta (6 kohta); sekä tieto, mistä loppuasiakkaat voivat saada tietoa heille kuuluvista oikeuksista (7 kohta).  

Näistä momentin 1 kohdassa tarkoitetuista yhteystiedoista tulee yksiselitteisesti käydä ilmi, mikä taho sopimuksessa on vähittäismyyjänä ja miten vähittäismyyjään on mahdollista saada yhteys.  

Momentin 3 kohdassa tarkoitettujen tietojen antamisessa vähittäismyyjän tulisi käyttää sitä tapaa, jolla tieto parhaiten saadaan loppuasiakkaille. Useimmiten tämä tapa lienee vähittäismyyjän verkkosivuilla ilmoittaminen.  

Momentin 7 kohdan kohteena olisivat energian vähittäismyyjän ja loppuasiakkaan väliseen sopimussuhteeseen välittömästi liittyvät oikeudet. On huomattava, että nämä oikeussuhteet eivät useimmiten ole kuluttajasuhteita. Suurin ryhmä kaukolämmön loppuasiakkaita lienevät asunto-osakeyhtiöt, jotka oikeushenkilöinä eivät nauti kuluttajansuojaa. Näissä tapauksissa kaukolämmön toimitusta koskevan sopimussuhteen osapuolet ovat energian vähittäismyyjä ja taloyhtiö. Kaukolämmön pientaloasiakkaat lienevät suhteessaan energian vähittäismyyjään pääsääntöisesti paitsi loppuasiakkaita, myös kuluttajia, elleivät ole elinkeinonharjoittajia, tai ellei pientalon omistajana ja energian vähittäismyyjän sopimuskumppanina muusta syystä ole oikeushenkilö. Liikerakennusten osalta kuluttaja-asema lienee poissuljettu. Myös asumisoikeus- ja vuokrataloyhteisöt ovat oikeushenkilöitä, jotka eivät voi olla kuluttajasuhteessa.  

Jotta lämmitys- ja jäähdytyssopimuksiin liittyvät oikeudet saataisiin kattavasti niiden piirissä olevien tietoon, näistä oikeuksista olisi ilmoitettava energian vähittäismyyjän internetsivuilla, ja lämpö- tai jäähdytyssopimuksessa tulisi antaa tieto tästä. Konkreettisesti tämä tarkoittaisi ainakin sitä, että loppuasiakkaille annettavien tietojen tulisi sisältää tiedot myös keskitetystä asiointipisteestä. Energiatehokkuusdirektiivi edellyttää jäsenvaltioiden perustavan keskitettyjä asiointipisteitä (22 artiklan 4 kohta), joista on mahdollista saada energiatehokkuutta koskevaa teknistä, taloudellista ja hallinnollista neuvontaa. Tämä direktiivin vaatimus pantaneen täytäntöön hyödyntämällä valtionyhtiö Motiva Oy:n jo olemassa olevaa energianeuvontapalvelua. Kuluttaja-asemaan liittyvistä oikeuksista saisi tietoa kuluttaja-asioista vastaavilta tahoilta jo nykyisin säädetysti. 

Loppuasiakkaiden oikeus tietyt tiedot sisältävään sopimukseen ei tarkoittaisi yleistä oikeutta energian vähittäismyyjän kanssa tehtävään sopimukseen, eikä säännöksellä siten puututtaisi energian vähittäismyyjän sopimusvapauteen. Tarkoituksena olisi ainoastaan säännellä tehtävään sopimukseen sisällytettäviä tietoja. 

Energian vähittäismyyjän olisi asetettava käyttämänsä yleiset sopimusehdot yleisesti saataville verkkosivuillaan. Yleisesti saataville asettaminen merkitsisi sitä, että riippumatta mahdollisesta asiakassuhteesta kyseisen energian vähittäismyyjän kanssa, yleisten sopimusehtojen tulisi olla kaikkien saatavilla. Yleisten sopimusehtojen osalta tulisi ottaa myös huomioon se, että lämpö- ja jäähdytyssopimuksiin sovelletaan oikeustoimilain (228/1929) 36 §:ssä ja kuluttajansuojalain (38/1978) 4 luvussa säädetty soveltuvat. 

Loppuasiakkaille olisi annettava saavutettavassa muodossa kaikki asiaankuuluvat tiedot heidän energian vähittäismyyjän kanssa tekemästään sopimuksesta. Saavutettavuudesta säädetään digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annetussa laissa (306/2019, jäljempänä digipalvelulaki). Lisäksi saavutettavuutta koskee YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista (SopS 27/2016). On kuitenkin huomattava, että digipalvelulain säännösten soveltamisala rajoittuu viranomaisiin, erilaisiin julkisiin tai merkittävässä määrin julkista rahoitusta käyttäviin toimijoihin, tai toimijoihin, joiden toimintaan liittyy merkittävä julkinen intressi (esimerkiksi tunnistuspalvelun tarjoajat). Se ei siten liene riittävä tässä laissa tarkoitetulla tavalla riittävän saavutettavuuden kannalta, sillä kaikkien lämmön ja jäähdytyksen toimitussopimusten osapuolten tulisi olla sääntelyn piirissä. Siten saavutettavuudesta tulee tässä yhteydessä säätää erikseen.  

Saavutettavuudella tarkoitetaan, että digitaaliset palvelut ja sisällöt ovat mahdollisimman monen ihmisen käytettävissä, riippumatta heidän mahdollisista rajoitteistaan tai vammoistaan. Digitaalisten palveluiden saavutettavuudessa keskeisiä ovat tekninen saavutettavuus, helppokäyttöisyys ja ymmärrettävyys. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi audiovisuaalisissa aineistoissa sekä kuvan että äänen käyttämistä siten, että riittävät tiedot on mahdollista saada kummallakin tavalla erikseen. Ylipäätään teknisten saavutettavuusvaatimusten lisäksi tulee ottaa huomioon myös esimerkiksi selkeä ja ymmärrettävä kieli sekä digitaalisen palvelun helppokäyttöisyys.  

Energian vähittäismyyjän olisi toiminnassaan noudatettava riittävää huolellisuutta ja toimittava kaikissa tilanteissa ilman aiheettomia viivästyksiä. Velvollisuus riittävän huolellisuuden noudattamiseen seuraa kuluttajasuhteessa jo kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) 5 §:stä. Koska tämän luvun säännösten soveltamisalaan tulevien toimijoiden joukko on kuluttajia laajempi, on asiasta syytä säätää erikseen. 

18 c §.Loppuasiakkaan velvollisuudet . Pykälän 1 momentin mukaan energian vähittäismyyjän loppuasiakkaan olisi annettava loppukäyttäjälle tämän pyynnöstä yhteenveto keskeisistä lämpö- tai jäähdytyssopimuksen ehdoista sekä lämmön tai jäähdytyksen hankintaa koskevan sopimuksen keskeisistä tiedoista, mukaan lukien edellä 18 b §:n 1 momentissa tarkoitetut tiedot. Yhteenvedon ja tietojen antamisen velvollisuus koskisi taloyhtiöitä, vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjä sekä muita vuokranantajia, joilla on lämpö- tai jäähdytyssopimus. Loppukäyttäjiä olisivat esimerkiksi osakkaat, asumisoikeusasukkaat ja vuokralaiset. Energian vähittäismyyjän sopimuskumppanina olevan loppuasiakkaan ilmoitusvelvollisuuden kautta direktiivin edellyttämät tiedot välittyisivät loppukäyttäjille, jotka eivät ole sopimuskumppaneita. Loppuasiakkaan on viipymättä ilmoitettava loppukäyttäjälle energian vähittäismyyjän sopimusehtoihin tekemistä loppukäyttäjään vaikuttavista muutoksista. Muutoksia, joista olisi viipymättä ilmoitettava, voisivat olla esimerkiksi energian hintamuutokset ja syyt niihin, hintaan vaikuttavat lisäkustannukset, jotka voivat aiheutua esimerkiksi parannettujen ja uusien palveluiden käyttöönotosta sekä loppukäyttäjiä koskettavat lisäpalvelut, jotka voivat olla esimerkiksi mittaus-, asennus- tai huoltopalveluita.  

18 d §.Maksutavat. Energian vähittäismyyjän olisi tarjottava loppuasiakkaalle mahdollisuutta valita useista eri maksutavoista. Tarjottavien vaihtoehtojen lukumäärää ei ole katsottu olevan tarkoituksenmukaista täsmentää säädöstasolla, vaan se tulisi harkita kussakin yksittäistapauksessa tarkoituksenmukaisella tavalla. Harkinnassa huomioon otettavia tekijöitä voisivat olla esimerkiksi loppuasiakkaan toiminnan mittakaava tai tosiasialliset mahdollisuudet hyödyntää tietotekniikkaa.  

Tarjottavat maksutavat eivät saisi olla syrjiviä asiakkaiden välillä, eikä maksutavan valinta saisi asettaa loppuasiakkaita perusteettomasti eri asemaan tai johtaa loppuasiakkaalle kohtuuttomaan tilanteeseen. 

Maksutavan valinnasta voi kuitenkin aiheutua loppuasiakkaalle kustannuksia. Nämä kustannukset eivät saisi ylittää niitä suoria kustannuksia, joita maksunsaajalle eli energian vähittäismyyjälle on aiheutunut valitun maksutavan käytöstä.  

18 e §.Sopimusehtojen muuttaminen . Lämmityksen tai jäähdytyksen vähittäismyyjä saisi pykälän 1 momentin mukaan muuttaa lämpö- tai jäähdytyssopimuksen mukaisia hintoja ja muita sopimusehtoja vain määrätyin perustein: 1) sopimuksessa yksilöidyllä perusteella edellyttäen, ettei sopimuksen sisältö olennaisesti muutu; 2) jos muutos perustuu lainsäädännön muutokseen tai viranomaisen päätökseen, jota vähittäismyyjä ei ole voinut ottaa huomioon sopimusta tehtäessä; tai 3) jos muutokseen on erityistä syytä olosuhteiden olennaisen muuttumisen johdosta tai vanhentuneiden sopimus- tai hinnoittelujärjestelyjen uudistamisen tai energian säästämiseksi tarpeellisten toimenpiteiden toteuttamisen. Näistä 1 ja 3 kohdat eivät koskisi määräaikaisia sopimuksia. Sopimusta voidaan 2 kohdan nojalla muuttaa esimerkiksi silloin, kun arvonlisäveroprosenttia muutetaan. Myös esimerkiksi energiaan tai energiantuotannon päästöihin perustuvien verojen ja maksujen muutokset voivat oikeuttaa kohdan nojalla muuttamaan hintaa.  

Yleensä sopimukseen sovellettavat hinta- ja ehtomuutosperusteet on yksilöity vähittäismyyjien soveltamissa sopimusehdoissa. Näillä sopimuksessa yksilöidyillä perusteella pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädetysti energian vähittäismyyjä voi muuttaa sopimusta edellyttäen, ettei sopimuksen sisältö olennaisesti muutu.  

Koska lämpö- ja jäähdytyssopimukset ovat usein pitkään voimassa ja tämän vuoksi voi ilmetä perusteltua tarvetta muuttaa sopimusta sen voimassa ollessa, pykälän 1 momentin 3 kohdassa säädettäisiin lämmityksen tai jäähdytyksen vähittäismyyjän mahdollisuudesta muuttaa sopimusta, jos siihen on erityistä syytä olosuhteiden olennaisen muuttumisen tai vanhentuneiden sopimus- tai hinnoittelujärjestelyjen uudistamisen, tai energian säästämiseksi tarpeellisten toimenpiteiden toteuttamisen johdosta. Muutostarpeet voivat käytännössä johtua esimerkiksi vähittäismyyjän hinnoittelun pohjana käyttämästä, aikanaan asianmukaisesta mutta ajan myötä vanhentuneesta kustannusrakenteesta. Vääristymät voivat ilmetä esimerkiksi kiinteiden ja energiamaksujen välisessä suhteessa tai eri vuodenaikojen välisissä hintasuhteissa. 

Vähittäismyyjällä olisi edellä mainittujen lisäksi oikeus tehdä sopimusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta sopimuksen keskeiseen sisältöön.  

Vähittäismyyjän olisi lähetettävä loppuasiakkaalleen ilmoitus siitä, miten ja mistä ajankohdasta hinnat tai muut sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos perusteena on muu syy kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen päätös, energian vähittäismyyjän tulee ilmoittaa muutoksesta riittävän aikaisessa vaiheessa, kuitenkin viimeistään kuukautta ennen sopimusehtojen muutoksen voimaan tuloa. Arvioitaessa sitä, onko energian vähittäismyyjä ilmoittanut muutoksesta riittävän aikaisin, tulisi ottaa huomioon tehtävän muutoksen luonne ja tosiasialliset vaikutukset loppuasiakkaan oikeusasemaan. Tyypillisesti juuri vanhentuneiden ehtojen muuttaminen saattaa olla muutos, josta olisi hyvä ilmoittaa aikaisemmin kuin kuukautta ennen. 

Hinnan määräytymistä koskevat sopimuslausekkeet voidaan jakaa kahteen ryhmään, sopijapuolen toimintaa edellyttäviin lausekkeisiin ja itsestään vaikuttaviin muutoslausekkeisiin. Ensiksi mainitut hinnanmuutoslausekkeet voivat oikeuttaa vähittäismyyjän muuttamaan hintaa, jos tietty sopimusehto täyttyy. Näissä tilanteissa olisi kysymyksessä toimintaa edellyttävä hinnanmuutos, josta vähittäismyyjä ilmoittaa pykälän tarkoittamalla tavalla etukäteen. Lämmönmyyjän ja loppuasiakkaan välisissä asiakaskohtaisissa sopimuksissa voi olla ennalta määriteltyjä ja yksilöityjä hinnanmääräytymisperusteita, esimerkiksi indekseihin tai hankintakustannuksiin liittyviä hintojen päivityssyklejä. Lisäksi lämmönmyyjä ja loppuasiakas voivat sopia dynaamisesta tai dynaamisia komponentteja sisältävästä tuotteesta, jonka perusteella hintaa tarkistetaan tai se muuttuu tietyin väliajoin. Lain tarkoituksena ei ole rajoittaa uusien, esimerkiksi tunti- tai aikahinnoiteltujen tuotteiden käyttöönottoa. Tällainen tuote ei kuitenkaan saa olla ainoa tarjolla oleva tuote ja sen valitsemisen on oltava loppuasiakkaalle vapaaehtoista. Tällaisia sopimuskauden aikana tehtäviä, ennalta sovittuja tarkistuksia ei pidettäisi lain tarkoittamina sopimusehtojen tai -hinnan muutoksina eivätkä tämän pykälän säännökset siten koske näitä itsestään sopimuksen mukaisesti vaikuttavia hinnanvaihteluja.  

18 f §.Lämmityksen tai jäähdytyksen toimituksen keskeyttäminen loppuasiakkaasta johtuvasta syystä . Lämmityksen tai jäähdytyksen loppuasiakkaan aseman selkeyttämiseksi lakiin ehdotetaan otettavaksi säännös siitä, milloin loppuasiakkaan sopimusrikkomukset oikeuttavat lämmön- tai jäähdytyksen toimituksen keskeyttämiseen. Pykälän mukaan tällaisia sopimusrikkomuksia olisivat maksulaiminlyönnit sekä muut oleelliset sopimusrikkomukset, jollaisia voisivat olla esimerkiksi loppuasiakkaan vähittäismyyjän laitteistoihin tekemät muutokset tai niille aiheuttamat vahingot, jotka aiheuttaisivat vaaraa tai häiriötä laitteistolle tai toisille loppuasiakkaille tai loppukäyttäjille.  

Kuluttaja-asemassa olevalla loppuasiakkaalla olisi oikeus katkaisuvaroituksessa annettaviin menettelyohjeisiin, jotta hän voi vedota pykälässä mainittuihin oikeuksiin. Ylipäänsä kuluttajaa olisi ohjattava asian selvittämisessä ja maksuvaihtoehtojen löytämisessä. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa tietoa siitä, mistä voi saada tietoa esimerkiksi mahdollisuuksista energiansäästöön ja energiatehokkuuden parantamiseen. Lisäksi tulisivat kyseeseen esimerkiksi viittaukset keskitettyyn asiointipisteeseen tai velkaneuvontaan.  

Ennen kuin toimitus keskeytetään, energian vähittäismyyjän tulisi lähettää loppuasiakkaalle kirjallinen huomautus maksun laiminlyönnistä tai muusta sopimusrikkomuksesta sekä erillinen katkaisuvaroitus aikaisintaan kahden viikon kuluttua huomautuksen lähettämisestä. Jos loppuasiakas on kuluttajan asemassa suhteessaan energian vähittäismyyjään, loppuasiakkaalle lähetettävästä katkaisuvaroituksesta tulisi käydä ilmi, miten hänen tulisi menetellä voidakseen vedota pykälän mukaisiin oikeuksiinsa sekä ohjattava asian selvittämisessä ja maksuvaihtoehtojen löytämisessä. 

Toimituksen saisi keskeyttää maksulaiminlyönnin vuoksi aikaisintaan viiden viikon kuluttua siitä, kun maksu on erääntynyt ja muista syistä viiden viikon kuluttua siitä, kun sopimusrikkomuksesta on ensimmäisen kerran ilmoitettu loppuasiakkaalle, eikä rikkomusta ole korjattu ajoissa ennen ilmoitettua katkaisuajankohtaa. Vain erittäin painavista syistä olisi mahdollista keskeyttää toimitus aiemmin. 

Viiden viikon varoaika on omaksuttu sähkömarkkinalaissa, ja sama olisi perusteltua myös lämmityksen kohdalla. Sähköstä eriävä aikataulu olisi loppukäyttäjän osalta vaikeaselkoinen, minkä lisäksi teknisesti tämä saattaisi aiheuttaa jopa vaaratilanteita kiinteistöissä. Mikäli kiinteistöstä on sähkö katkaistu, ei lämmön toimituskaan ole mahdollista. Mittarit ja putket jäätyvät, ja vesivahinkojen vaara on ilmeinen. Käytännössä kiinteistöstä, jonka sähköntoimitus on katkaistu ja lämpöyhtiö saa siitä tiedon, katkaistaan myös lämmöntoimitus. Tällaisia tilanteita on jonkin verran, erityisesti omakotitaloissa. 

Poikkeus edellä selostettuun olisi loppuasiakkaan tai loppukäyttäjän vakituiseen asumiseen käyttämä rakennus tai sen osa, jonka lämmitys on riippuvainen lämmön toimituksesta. Näistä ei maksulaiminlyönnin johdosta saisi katkaista lämmön toimitusta lokakuun alun ja huhtikuun lopun välisenä aikana ennen kuin on kulunut neljä kuukautta laiminlyödyn maksun eräpäivästä. 

Sosiaalisesta suoritusesteestä johtuvista maksuvaikeuksista säädetyssä velvoitteessa tarkoitetaan tilanteita, joissa loppuasiakas on myös loppukäyttäjä. Sosiaalisia suoritusesteitä voi olla esimerkiksi vakava sairaus, työttömyys tai muu erityinen seikka, johon kuluttaja on joutunut pääasiassa ilman omaa syytään. Toimituksen saisi keskeyttää aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua maksun eräpäivästä.  

On huomattava, että lämmön toimituksen katkaisemista on pidettävä viimesijaisena keinona sopimusrikkomustilanteissa. Ensisijaisesti tulisi pyrkiä ratkaisemaan sopimusrikkomukseen johtanutta ongelmaa tai lieventämään sitä muun muassa tiedottamalla mahdollisuuksista energiansäästöön ja rakennuksen energiatehokkuuden parantamiseen. Ennen katkaisutoimiin ryhtymistä energian vähittäismyyjän tulisi siten mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi jakaa tietoa siitä, mistä näistä asioista voi löytää tietoa (esimerkiksi energianeuvonta tai kuluttajaneuvonta). 

5 luku Lämmityksen ja jäähdytyksen energiatehokkuus 

27 § . Tehokas kaukolämmitys- ja kaukojäähdytysjärjestelmä . Pykälässä säädettäisiin tehokkaan kaukolämmitys- ja kaukojäähdytysjärjestelmän kriteereistä ja ehdoista, sekä olemassa olevan järjestelmän lämmön ja jäähdytyksen tuotantoyksiköihin tehtävien muutosten ehdoista. Pykälällä pantaisiin osittain täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 26 artiklan kohta 4. Velvoitteet on kohdennettu nimenomaan kaukolämpö- ja kaukojäähdytysjärjestelmän toiminnanharjoittajan toimiin sen suunnitellessa uuden tehokkaan järjestelmän rakentamista tai uusia lämmöntuotantoyksiköitä, jotka tulisivat olemaan toiminnanharjoittajan järjestelmässä. Tehokkaan järjestelmän määrittelemiseksi käytetään tuotantomuotoperusteista kriteeristöä. Vaihtoehtoisesti kaukolämpö- ja kaukojäähdytysjärjestelmän toiminnanharjoittaja voisi käyttää ominaispäästöperusteista kriteeristöä. Uusi tai merkittävästi uudistettu lämmöntuotantoyksikkö tai jäähdytyksentuotantoyksikkö ei saisi käyttää fossiilisia polttoaineita. Poikkeuksena on maakaasu, jota saa käyttää polttoaineena vuoden 2030 loppuun saakka. Velvoite ei myöskään koskisi alle megawatin lämmönlähteitä niiden vähämerkityksellisyyden vuoksi. Lisäksi fossiilisten polttoaineita saisi käyttää käynnistys- ja varapolttoaineena.  

27 a §.Suunnitelma tehokkaan kaukolämmitys- ja kaukojäähdytysjärjestelmän kriteerien täyttämiseksi . Pykälässä säädettäisiin olemassa olevien kaukolämpö- ja kaukojäähdytysjärjestelmien toiminnanharjoittajille velvoite tehdä suunnitelma tehokkaan järjestelmän kriteereiden täyttämiseksi. Velvoite koskisi kokonaistuotoltaan 5 megawattia ylittäviä järjestelmiä, jotka eivät täytä tehokkaan järjestelmän kriteereitä kalenterivuoden 2026 tietojen perusteella. Suunnitelma olisi tehtävä ja ilmoitus suunnitelman tekemisestä olisi lähetettävä Energiavirastolle 30.9.2027 mennessä. Seuraavan kerran ilmoitus suunnitelman tekemisestä olisi lähetettävä Energiavirastolle 30.9.2031, jos järjestelmä ei täyttäisi kriteerejä vuoden 2030 tietojen perusteella ja sen jälkeen aina 5 vuoden välein.  

Termi ’lämmön ja jäähdytyksen kokonaistuotto’ olisi tulkittava kapasiteetiksi eikä energiamääräksi, sillä sitä on tarkoitus verrata 5 megawatin kynnysarvoon, joka viittaa lämmön-/kylmäntuotantokapasiteettiin. Tämän lämmön ja jäähdytyksen kokonaistuoton 5 megawatin kynnysarvon yhteydessä ei täsmennetä mittaushetkeä eli sitä, mistä kapasiteetista on kyse ja siihen luettaisiin kaikkien kaukolämmitys- ja -jäähdytysjärjestelmään syöttävien lämmöntuotantoyksiköiden asennettu kapasiteetti. Vain huippukysynnän aikoina eli korkeintaan muutaman tunnin ajan vuodessa käytettävä lämmöntuotantokapasiteetti, joka on kuitenkin pysyvästi liitetty kaukolämmitys- ja -jäähdytysjärjestelmään, olisi jätettävä laskennan ulkopuolelle. 

Säännöksellä pantaisiin täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 26 artiklan kohta 5. 

27 b §.Kustannus-hyötyanalyysi . Pykälässä säädettäisiin laitostasolla tehtävistä kustannus-hyötyanalyyseistä. Sillä pantaisiin täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 26 artiklan kohta 7 ja liite XI.  

28 §.Kustannus-hyötyanalyysista vapauttaminen . Pykälässä säädettäisiin tilanteista, joissa kustannus-hyötyanalyysiä ei tarvitse tehdä. Sillä pantaisiin täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 26 artiklan kohdan 8. Pykälässä tarkoitetuista vapautusperusteista voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.  

29 §.Ilmoitus kustannus-hyötyanalyysin tekemisestä . Pykälässä säädettäisiin muutoksia voimassa olevan energiatehokkuuslain 29 §:n mukaiseen toiminnanharjoittajan velvoitteeseen koskien kustannus-hyötyanalyysin tehtävää ilmoitusta. Muutokset olisivat teknisiä, eikä pykälän sisältöä muilta osin muutettaisi. Säännöksellä pantaisiin osittain täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 26 artiklan kohta 8. Ilmoituksesta ja ilmoituksen sisällöstä voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.  

5 a luku Julkiset hankinnat 

29 a §.Julkisten hankintojen energiatehokkuus . Pykälässä säädettäisiin hankintayksiköiden velvollisuudesta noudattaa energiatehokkuutta koskevia vaatimuksia niiden hankkiessa tuotteita ja palveluja ja niiden tehdessä käyttöoikeussopimuksia. Energiatehokkuutta koskevia vaatimuksia olisi noudatettava tuote- ja palveluhankinnoissa sekä tehtäessä käyttöoikeussopimuksia, joiden arvo vastaisi vähintään näille hankinnoille säädettyjä EU-kynnysarvoja, paitsi jos vaatimusten noudattaminen ei olisi teknisesti toteutettavissa. Energiatehokkaiden tuotteiden edellytykset olisi määritelty lain 29 b §:ssä ja palvelujen edellytykset 29 c §:ssä. Lisäksi pykälässä säädettäisiin hankintayksiköiden velvollisuudesta soveltaa energiatehokkuus ensin -periaatetta hankinnoissa, joiden arvo vastaisi vähintään EU-kynnysarvoja. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohta ja osittain liite IV.  

Energiatehokkuusvaatimuksia täyttäviä tuotteita ja palveluita ei tarvitsisi hankkia, jos se ei olisi teknisesti toteutettavissa. Hankintayksiköiden tulisi arvioida tekniseen toteutettavuuteen liittyvän poikkeuksen soveltamisen edellytyksiä ennen hankintamenettelyn käynnistämistä hankinnan suunnitteluvaiheessa. Esimerkiksi energiatehokkaiden lämpöpumppujen hankkiminen voisi olla teknisesti mahdotonta, jos rakennuksen lämmönjakelujärjestelmässä ei voitaisi käyttää lämpöpumpun tehokkaan käytön edellyttämiä lämpötiloja. 

Energiatehokkuus ensin -periaatteen soveltamisella tarkoitettaisiin sitä, että hankintoja suunniteltaessa olisi arvioitava saatavilla olevia kustannustehokkaita vaihtoehtoja energiatehokkuus huomioon ottaen.  

Suunniteltaessa julkisen elimen rakennusurakan, julkisen elimen omistamaan rakennukseen liittyvän palveluhankinnan tai muun palveluhankinnan toteuttamista, hankintayksikön olisi arvioitava mahdollisuus hyödyntää energiapalvelusopimuksia. Se tarkoittaa, että suunniteltaessa hankinnan toteuttamista arvioidaan, pystyttäisiinkö hankinta toteuttamaan energiapalveluna eli niin sanotulla ESCO-sopimuksella. 

29 b §.Tuotteiden hankinta . Pykälässä säädettäisiin tuotteiden hankintaan liittyvistä energiatehokkuusvaatimuksista. Säännöksellä pantaisiin osittain täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohta ja liitteen IV kohdat a), b) ja d).  

Arvioitaessa hankintaa suunniteltaessa, mitkä ovat energiamerkintäasetuksen piiriin kuuluvien tuotteiden kaksi parasta luokkaa, jossa on merkittävän paljon tuotteita, voitaisiin hankintayksikön parhaan ymmärryksen mukaisesti arvioida asia hyödyntäen esimerkiksi energiamerkintöjen eurooppalaista tuoterekisteriä (EPREL).  

Pykälässä säädettäisiin, että jos hankinnan kohteena on auton renkaat, jotka kuuluvat renkaiden merkitsemisestä polttoainetaloudellisuuden ja muiden keskeisten ominaisuuksien osalta rengasasetuksen piiriin, hankintayksikön on hankittava vain korkeimpaan polttoainetaloudellisuusluokkaan kuuluvia renkaita. Huomioitavaa on, etteivät nastarenkaat kuulu rengasasetuksen piiriin, eikä niiden hankkimiseen liity tämän säädöksen perusteella velvoitteita. Autonrenkaita hankkiessaan hankintayksiköt saisivat ehdotetun momentin mukaan hankkia vain korkeimpaan polttoainetaloudellisuusluokkaan kuuluvia autonrenkaita, siten kuin rengasasetuksessa renkaiden merkitsemisestä polttoainetaloudellisuuden ja muiden keskeisten ominaisuuksien osalta on määrätty. Pykälän 4 momentti vastaisi energiatehokkuusdirektiivin IV liitteen d kohtaa. Vaatimus korkeimmasta polttoainetaloudellisuusluokasta ei estäisi julkisia elimiä hankkimasta korkeimpaan märkäpitoluokkaan tai vierintämeluluokkaan kuuluvia renkaita, jos se on perusteltua turvallisuuteen tai kansanterveyteen liittyvistä syistä. Momentissa olisi viittaus rengasasetukseen. Asetuksen 2 artiklan mukaan sen soveltamisen ulkopuolelle on jätetty muun muassa pinnoitetut renkaat, ammattikäyttöön tarkoitetut maastorenkaat sekä pito-ominaisuuksia parantavilla lisälaitteilla varustetut renkaat, kuten nastarenkaat. 

Säännöksessä on annettu liikkumavaraa siten, että jos hankinnan kohteena on tuotepaketti, saa hankintayksikkö asettaa kyseisen tuotepaketin kokonaisenergiatehokkuuden etusijalle yksittäisten tuotteiden energiatehokkuuteen nähden. Tuotepaketilla tarkoitetaan hankittavaa tuotteiden kokonaisuutta, jonka sisältämille tuotteille erikseen ja lisäksi myös koko tuotepaketille, joka sisältää kyseiset tuotteet, on annettu energiamerkintä. Esimerkiksi ostettaessa paketti, joka sisältää kiinteän polttoaineen kattilan yhdessä lisälämmittimen, lämmönsäätölaitteen ja aurinkolämpölaitteen kanssa, voitaisiin hyväksyä, että aurinkolämpölaite täyttää vain luokan B vaatimukset, edellyttäen, että koko paketti täyttäisi parhaaseen saatavilla olevaan luokkaan kuulumisen vaatimuksen. 

29 c §.Palvelujen hankinta . Hankintayksiköiden olisi edellytettävä EU-kynnysarvot ylittävissä palveluhankintasopimuksia koskevissa tarjouspyynnöissään, että siltä osin, kuin tarjoukseen sisällytetään palvelun tuottamista varten hankittavia uusia tuotteita, nämä tuotteet täyttävät edellä 29 e §:ssä tarkoitetut vaatimukset. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön direktiivin liitteen VI kohta e).  

29 d §.Poikkeussäännökset. Pykälässä säädettäisiin luvussa säädettyjen hankintojen energiavaatimusten soveltamiseen liittyvistä poikkeuksista. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 kohta. Energiatehokkuutta koskevia vaatimuksia ei sovellettaisi julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista annetun lain (1531/2011) mukaisiin sopimuksiin. Puolustushallinnon ja rajavartiolaitoksen hankintasopimuksiin energiatehokkuutta koskevia vaatimuksia sovellettaisiin vain siltä osin kuin soveltaminen ei aiheuttaisi ristiriitaa mainittujen tahojen toimien luonteen ja ensisijaisen tavoitteen kanssa. Energiatehokkuutta koskevia vaatimuksia ei sovellettaisi hankintoihin myöskään tapauksissa, joissa soveltaminen vaarantaisi yleisen turvallisuuden tai estäisi reagoimisen kansanterveyttä koskeviin hätätiloihin.  

5 b luku Datakeskukset 

29 e §.Datakeskuksen hukkalämmön hyödyntäminen . Pykälässä säädettäisiin kokonaisteholtaan yli 1 megawatin datakeskuksille velvoitteet koskien hukkalämmön hyödyntämistä, kustannus-hyötyanalyysin tekemistä ja Energiavirastolle toimitettavaa ilmoitusta. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 26 artiklan 6 kohta.  

Hukkalämmön hyödyntämiseksi katsottaisiin esimerkiksi sen johtaminen kaukolämpöverkkoon tai talteenotto hyödyksi omalla laitoksella. Ilmoituksen tekemistä ei edellytettäisi, jos datakeskuksen toiminnanharjoittaja olisi jo toimittanut Energiavirastolle energiatehokkuuslain 27 b §:n edellyttämän ilmoituksen kustannus-hyötyanalyysin tekemisestä. 

29 g §.Toimivaltainen viranomainen . Lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös toimivaltaisesta viranomaisesta. Datakeskuksia koskevan unionin yhteisen luokitusjärjestelmän perustamisen ensimmäisestä vaiheesta annetun komission datakeskusten kestävyysluokituksesta annetun delegoidun asetuksen käytännön toimeenpano jäsenvaltiossa edellyttää toimenpiteitä kansalliselta viranomaiselta. Asetuksen nojalla datakeskusten ylläpitäjien on toimitettava tietoja komission ylläpitämään EU:n datakeskustietokantaan. Tiedot toimitetaan sähköisen järjestelmän kautta. Sähköisen järjestelmän käyttö edellyttää käyttöoikeuksien myöntämistä toimijoille ja suomalaisten yritysten tietokantaan raportoimien tietojen toimittaminen eteenpäin EU:n komissiolle edellyttää toimenpiteitä tietokannan jäsenvaltiokohtaisilta yhteyshenkilöiltä. Säännöksellä selkeytettäisiin Energiaviraston toimivaltaa delegoidun asetuksen toimeenpanon edellyttämissä käytännön toimissa.  

6 luku Erinäiset säännökset 

30 §.Viranomaiset ja niiden tehtävät . Energiatehokkuuslain yleisenä valvontaviranomaisena toimisi nykyiseen tapaan Energiavirasto. Lisäksi pykälään lisättäisiin säännös työ- ja elinkeinoministeriön tehtävistä sekä informatiivinen viittaussäännös kuluttaja-asiamiehen kuluttajansuojalain mukaiseen valvontatehtävään.  

Työ- ja elinkeinoministeriön tehtävänä olisi lain täytäntöönpanon yleinen ohjaus ja seuranta. Lain täytäntöönpanon seuranta käsittäisi esimerkiksi energiatehokkuusdirektiiviä koskevaa EU-raportointia varten tarpeellista seurantaa. Säännös vastaisi olemassa olevaa tehtävien jakoa työ- ja elinkeinoministeriön ja Energiaviraston välillä. 

Energiaviraston tehtävänä olisi nykyiseen tapaan energiatehokkuuslain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen yleinen valvonta. Energiavirasto valvoisi siten muun muassa yritysten energiakatselmuksiin ja energianhallintajärjestelmien käyttöönottoon liittyvien velvoitteiden noudattamista, julkisiin elimien kohdistuvien velvoitteiden noudattamista ja energian vähittäismyyjiin kohdistuvien velvoitteiden noudattamista. 

Energian vähittäismyyjien osalta uusia valvontatehtäviä liittyisi ehdotetun 3 a luvun mukaisten, lämmityksen ja jäähdytyksen vähittäismyyntisopimuksia koskeviin velvoitteiden noudattamiseen. Energiaviraston tehtävänä olisi osaltaan varmistaa lämmön ja jäähdytyksen tuotantoon ja vähittäismyyntiin kohdistuvien kuluttajansuojatoimenpiteiden tehokkuus ja täytäntöönpano. Energiaviraston toimivalta ei kuitenkaan ulotu valvottavan ja tämän sopimuskumppanin välisiin sopimusriitoihin, jotka kuuluvat yleisten tuomioistuinten ratkaistaviksi. Energiaviraston toimivaltaan kuuluisi siten energiatehokkuuslaissa osapuolille asetettujen velvoitteiden noudattamisen valvonta yleisellä tasolla. 

Tämän lisäksi kuluttaja-asiamies valvoisi kuluttajansuojalain nojalla lain 3 a luvussa tarkoitettujen sopimusten ehtojen sekä energian vähittäismyyjän markkinoinnissa ja asiakassuhteessa noudattamien menettelyjen lainmukaisuutta kuluttajansuojan kannalta. Kuluttaja-asiamiehen toimivalta ei siten ulottuisi esimerkiksi energian vähittäismyyjän ja taloyhtiön väliseen sopimussuhteeseen. 

30 a §.Sertifioitujen energianhallintajärjestelmien ja energiakatselmusten valvonta . Ehdotettu pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan energiatehokkuuslain 12 §:ää. Pykälän 1 momenttiin ehdotettaisiin lisättäväksi maininta sertifioitujen energianhallintajärjestelmien käyttöönoton valvonnasta. Aiemmin energiatehokkuuslaki ei ole sisältänyt nimenomaista energianhallintajärjestelmän käyttöönottoa koskevaa vaatimusta. Yritysten antamia selvityksiä sertifioidun energianhallintajärjestelmän käyttöönotosta on käsitelty Energiaviraston suorittaman energiakatselmusten valvonnan yhteydessä. Jatkossa osaa yrityksistä koskisi velvoite ottaa käyttöön sertifioimaton energianhallintajärjestelmä ja osaa yrityksistä velvoite tehdä energiakatselmus.  

Pykälän toiseen momenttiin ehdotettaisiin selkeyden vuoksi lisättäväksi maininta siitä, että Energiavirastolla on oikeus saada tarkastettavikseen pakollisen yrityksen energiakatselmuksen sekä siihen sisällytetyn kohdekatselmuksen raporttien lisäksi myös muut valvonnassa tarvittavat tiedot. Muu valvonnassa tarvittava tieto voisi olla esimerkiksi energian- tai ympäristöhallintajärjestelmää koskeva sertifikaatti tai selvitys sertifioimattoman hallintajärjestelmän käyttöönotosta. 

30 b §.Viranomaisen tiedonsaantioikeudet . Tehokas ja tarkoituksenmukainen valvonta edellyttää laissa turvattua oikeutta saada valvontaa varten tietoja. Energiavirastolla olisi 1 momentin mukaan oikeus saada lain säännösten noudattamisen valvontaa varten välttämättömät tiedot yritykseltä, toiminnanharjoittajalta sekä muulta taholta, jota koskee tämän lain tai sen nojalla annetun säännöksen mukainen velvoite. Valvontaa varten välttämättömillä tiedoilla tarkoitettaisiin sellaisia tietoja, jotka ovat sisällöllisesti paikkansa pitäviä ja jotka antavat oikean ja riittävän kuvan lain säännösten ja Energiaviraston päätöksissä annettujen määräysten noudattamisesta. Energiavirasto voisi määräyksellä velvoittaa antamaan tarvittavat tiedot ja tarvittaessa tehostaa määräystä uhkasakolla.  

30 c §.Viranomaisen tarkastusoikeus . Ehdotetun pykälän 1 momentissa varmistettaisiin Energiaviraston tarkastusoikeus tiloissa ja alueilla, joihin pääsy on laissa tarkoitetun valvonnan kannalta tarpeen. Energiavirastolla olisi myös oikeus tehdä kyseisissä tiloissa ja alueilla tarkastuksia ja ryhtyä muihin valvonnan edellyttämiin toimenpiteisiin.  

Perustuslain 10 §:n nojalla on turvattu kotirauha. Lailla voidaan kuitenkin säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Kotirauhan piirissä viranomaistarkastukset ovat mahdollisia, kun on aihetta epäillä tapahtuneen rikos, josta voi seuraamuksena olla vankeusrangaistus. Tämän vuoksi Energiavirastolle säädettävä toimivalta olisi 1 momentin mukaisesti rajoitettu, kun kyse on pysyväisluonteiseen asumiseen tarkoitetuista tiloista. Tällaisissa tiloissa valvontatoimenpiteet olisivat mahdollisia vain, jos on syytä epäillä, että on tehty rikoslain  (39/1889)  16 luvun 8 §:ssä tarkoitettu rikos (väärän todistuksen antaminen viranomaiselle), ja tarkastus olisi välttämätön tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi. Kyseinen tilanne voisi tulla eteen, jos pääsy tarkastuksen kohteena oleviin tietoihin olisi mahdollista vain kotirauhan piirissä olevilta, esimerkiksi toiminnanharjoittajan omistamilta mutta työntekijän hallussa ja kotonaan säilyttämiltä laitteilta.  

Ehdotetun pykälän 2 momentin nojalla Energiavirastolla olisi tarkastusta suorittaessaan oikeus ottaa tarkastuksen kohteena olevan toimijan aineisto haltuunsa. Haltuunotto voisi tulla kyseeseen silloin, kun asiaa ei voida tarkastuksen vaatimalla tavalla selvittää tarkastuksen yhteydessä ja aineiston haltuunotto olisi siksi tarkastuksen tavoitteiden toteuttamisen kannalta välttämätöntä. Haltuunoton kohteena voivat olla kaikki tarkastusoikeuden piirissä olevat asiakirjat, tallenteet ja muu aineisto. Aineisto olisi palautettava viipymättä, kun sitä ei enää tarvita tarkastuksen suorittamiseksi. Ratkaisevaa tarpeen kannalta on se, tarvitaanko aineistoa tarkastuksen tavoitteen edellyttämien lisätietojen hankkimiseksi tai tietojen oikeellisuuden tarkistamiseksi. 

31 §.Rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaiseminen . Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin Energiaviraston käytettävissä olevista reaktiokeinoista, kun lain säännöksiä taikka lain nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä ei noudateta. Ehdotetun 1 momentin mukaan Energiavirasto voisi määrätä säännöksen tai määräyksen rikkoja täyttämään velvollisuutensa. Asiaa koskevassa päätöksessä voitaisiin määrätä, millä tavoin rikkomus tai laiminlyönti tulee korjata.  

Lisäksi Energiavirastolle annettaisiin toimivalta määrätä palautettavaksi yksittäisille asiakkaille näiltä virheellisesti perityksi todettuja maksuja. Ehdotettu toimivalta koskisi tältä osin niitä tapauksia, joissa Energiavirasto on nimenomaisesti todennut valvottavan menetelleen säännösten vastaisesti. Sen sijaan toimivalta ei ulottuisi valvottavan tai tämän asiakkaan välisiin sopimusriitoihin, jotka kuuluvat yleisten tuomioistuinten ratkaistaviksi.  

Ennen määräyksen antamista Energiaviraston olisi kuultava asianosaista. Kuulemiseen ja määräystä koskevan päätöksen tiedoksiantoon sovelletaan, mitä hallintolaissa säädetään. Kun päätös sisältää asianosaista velvoittavan ratkaisun, on päätös annettava tiedoksi hallintolain 60 §:n mukaisesti todisteellisena tiedoksiantona. 

Ehdotetun 2 momentin mukaan Energiavirasto voisi tehostaa 1 momentin nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla taikka teettämis- tai keskeyttämisuhalla siten kuin uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään. Pääsääntöisesti 1 momentin nojalla annettu päävelvoite ja uhkasakko määrättäisiin samalla päätöksellä. 

Ehdotettu 2 momentti vastaisi voimassa olevan energiatehokkuuslain 31 §:n sisältöä. Energiatehokkuusdirektiivi 27/2012/EU ja energiatehokkuusdirektiivi sisältävät määräykset siitä, että jäsenvaltioissa on säädettävä direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista. Pykälään tehtävillä muutoksilla täsmennettäisiin energiatehokkuuslain seuraamussäännöksiä. 

31 a §.Viranomaisten maksulliset suoritteet . Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin Energiaviraston oikeudesta periä maksu lain mukaisen ilmoituksen ja muun asian käsittelystä. Tässä tarkoitettu ilmoitus voisi olla esimerkiksi ehdotetussa 27 a §:ssä tarkoitettu ilmoitus suunnitelmasta tehokkaan kaukolämmitys- ja kaukojäähdytysjärjestelmän kriteerien täyttämiseksi.  

Suoritteiden maksullisuudesta ja perittävien maksujen suuruuden yleisistä perusteista sekä maksujen muista perusteista säädetään valtion maksuperustelaissa (150/1992). Energiavirasto maksullisista suoritteista säädetään työ- ja elinkeinoministeriön asetuksella (maksuasetus). Uuden maksun periminen tämän lain mukaisen ilmoituksen tai muun asian käsittelystä edellyttää maksuasetuksen muuttamista. 

32 §.Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa energiatehokkuuslakia. Energiaviraston tämän lain nojalla antamasta päätöksestä haettaisiin lähtökohtaisesti muutosta hallinto-oikeuteen siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019) säädetään.  

Lisäksi säädettäisiin uusi momentti, jossa kiellettäisiin erillinen muutoksenhakuoikeus Energiaviraston päätöksestä toimittaa tarkastus. 

Edelleen pykälään lisättäisiin uusi momentti, jonka mukaan muutoksenhakuun 5 a luvussa tarkoitettuihin julkisia hankintoja koskeviin päätöksiin sovelletaan hankintalain 16 luvun säännöksiä. Ehdotetun lisäyksen tarkoituksena olisi selkeyttää julkisiin hankintoihin liittyvää muutoksenhakua niiltä osin, kuin kyse on energiatehokkuuslain ehdotetussa 5 a luvussa tarkoitetuista julkisista hankinnoista. Energiatehokkuuslaissa säädettävät energiatehokkuuteen liittyvät vaatimukset koskevat EU-kynnysarvot ylittäviä hankintoja, joita tehtäessä hankintayksiköiden tulee soveltaa myös hankintalakia tai erityisalojen hankintalakia. 

Kilpailu- ja kuluttajavirasto valvoo hankintoihin liittyviä vaatimuksia julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön noudattamista. Kilpailu- ja kuluttajaviraston valvonnan tehtävänä on varmistaa yleisen edun ja julkisten varojen käytön tehokkuuden kannalta keskeisten periaatteiden, kuten avoimuuden ja syrjimättömyyden, toteutuminen julkisissa hankinnoissa. Energiatehokkuuslain ehdotetussa 5 a luvussa säädetään energiatehokkuuteen liittyvistä vaatimuksista EU-kynnysarvot ylittäville tavara- ja palveluhankinnoille ja rakennusurakoiden hankinnoille. Kyseisten hankintojen toteuttamiseen liittyviin menettelyihin sovelletaan hankintalakia tai erityisalojen hankintalakia.  

Muutoksenhakuun ehdotetussa 5 a luvussa tarkoitetuista päätöksistä sovellettaisiin hankintalain 16 lukua silloin, kun kyseisiin hankintoihin sovelletaan hankintalakia tai erityisalojen hankintalakia, ja muutoksenhaussa on kyse hankintasääntelyn mukaisesta perusteesta. 

32 a §.Energiaviraston päätöksen täytäntöönpanokelpoisuus. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin Energiaviraston päätösten täytäntöönpanokelpoisuudesta. Säännöksen mukaan Energiaviraston energiatehokkuuslain nojalla antamaa päätöstä olisi noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei Energiavirasto päätöksessään toisin määrää. Päätöstä, joka koskee virheellisesti perityn maksun palauttamista yksittäiselle asiakkaalle, tai päätöstä, joka koskee uhkasakon maksettavaksi tuomitsemista, ei kuitenkaan saa panna täytäntöön ennen kuin se on lainvoimainen.  

9.2  Laki sähkömarkkinalain muuttamisesta

19 §. Verkon kehittämisvelvollisuus. Pykälään lisättäisiin uusi säännös, jolla pantaisiin täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 27 artiklan säännöksiä.  

Ehdotetun 3 momentin mukaan sähköverkon suunnittelussa olisi sovellettava energiatehokkuuslain 3 §:n mukaista energiatehokkuus ensin -periaatetta. Ehdotus vastaisi osittain direktiivin 27 artiklan 2 kohtaa. 

Verkon kehittämiseen liittyvissä säännöksissä ei ole aikaisemmin huomioitu energiatehokkuus ensin -periaatetta. Energiatehokkuusdirektiivin artiklan 27 kohdan 2 mukaisesti kansallisen sääntelyviranomaisen on todennettava, että siirto- ja jakeluverkonhaltijat soveltavat energiatehokkuus ensin -periaatetta muun muassa verkon kehittämissuunnitelmia seuratessaan. Sähkömarkkinalain 41 §:n mukaisesti kantaverkon kehittämissuunnitelmaan on sisällytettävä suunnitelmat investoinneista sekä selvitys suunnitelman laatimisessa käytetyistä menetelmistä ja oletuksista. Lain 52 §:n mukaisesti sähkönjakeluverkon kehittämissuunnitelmissa verkonhaltijoiden tulee esittää asianmukaiset vertailut jakeluverkon kehittämistoimien kustannustehokkuudesta esittää elinkaarikustannuslaskelmat eri verkon kehittämisratkaisuille sekä esittää suunnitelma sähkönkulutuksen jouston, sähkövarastojen, jakeluverkonhaltijan energiatehokkuustoimenpiteiden ja muiden resurssien mahdollisesta käyttämisestä vaihtoehtona jakeluverkon siirtokapasiteetin laajentamiselle. Energiatehokkuus on siis jo osin huomioitu sähkönjakeluverkon kehittämissuunnitelmissa, vaikka energiatehokkuus ensin -periaatetta ei ole nimenomaisesti mainittu.  

Asianmukaisten kustannustehokkuusvertailujen elinkaarikustannuslaskelmien tarkempi toteuttaminen on ohjeistettu Energiaviraston määräyksellä sähkönjakeluverkon kehittämissuunnitelmista (3167/000002/2023) ja määräyksen tulkintaohjeessa. Myös energiatehokkuus ensin -periaatteen soveltamisesta sähköverkon suunnittelussa ja verkon tehokkuutta koskevista toimenpiteistä voitaisiin ohjeistaa jatkossa Energiaviraston määräyksellä. 

Verkonhaltijan olisi seurattava sähköverkkonsa häviöiden kokonaismäärää sekä optimoitava häviöiden kokonaismäärä ja parannettava sähköverkkonsa energiatehokkuutta teknistaloudellisesti parhaalla mahdollisella tavalla ja ottaen huomioon älykkäät verkkoratkaisut. Ehdotus vastaisi osittain direktiivin 27 artiklan 3 kohtaa. 

Verkonhaltijat toimittavat Energiavirastolle joka kevät verkkotoiminnan tekniset tunnusluvut. Teknisten tunnuslukujen perusteella Energiavirasto raportoi verkkotoiminnan häviöistä. Määräys sähköverkkoliiketoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta (143/000002/2024) on päivitetty 19.12.2024. Verkonhaltijan kokonaishäviöt raportoidaan määräyksen perusteella virastolle ja verkkohäviöiden seurantaa energiatehokkuusdirektiivin 27 artiklan 3 kohdan mukaisesti toteutetaan määräyksen kautta. 

Verkonhaltija, jota koskisi Energiaviraston määräyksen nojalla velvoite toimittaa verkon optimointia koskevia tietoja Energiavirastolle, voisi jatkossa täyttää velvoitteensa vapaaehtoisen energiatehokkuussopimusjärjestelmän kautta. Energiatehokkuussopimukseen liittynyt toimija sitoutuu tavoittelemaan tiettyjä energiansäästöjä ja raportoimaan tekemistään energiatehokkuustoimenpiteistä ja niillä saavutetuista energiansäästötoimenpiteistä vuosittain. Sopimusjärjestelmä on toimijoille vapaaehtoinen ja luonteeltaan tavoiteohjelman kaltainen. Verkonhaltija, joka toimittaisi verkon optimointia koskevat tiedot osana sopimukseen liittyvää raportointia ja antaisi tähän liittyen tarvittavat tietojen luovuttamista koskevat valtuutukset, ei tarvitsisi toimittaa tietoja Energiavirastolle muuta kautta. 

9.3  Laki maakaasumarkkinalain muuttamisesta

14 §. Verkon kehittämisvelvollisuus. Pykälän lisättäisiin uusi 2 momentti, jolla pantaisiin täytäntöön energiatehokkuusdirektiivin 27 artiklan säännöksiä.  

Maakaasuverkon suunnittelussa olisi sovellettava energiatehokkuuslain 3 §:n mukaista energiatehokkuus ensin -periaatetta. Ehdotus vastaisi osittain direktiivin 27 artiklan 2 kohtaa. Verkonhaltijan olisi seurattava maakaasuverkkonsa häviöiden kokonaismäärää sekä optimoitava häviöiden kokonaismäärä ja parannettava maakaasuverkkonsa energiatehokkuutta teknistaloudellisesti parhaalla mahdollisella tavalla ja ottaen huomioon älykkäät verkkoratkaisut. Ehdotus vastaisi osittain direktiivin 27 artiklan 3 kohtaa.  

Verkonhaltijan tulisi ylläpitää, käyttää ja kehittää maakaasuverkkoaan sekä yhteyksiä toisiin verkkoihin asiakkaiden kohtuullisten tarpeiden mukaisesti ja turvata osaltaan maakaasun toimitukset asiakkaille niin, että verkkoja ja verkon häviöiden kokonaismäärää optimoidaan sekä verkon tehokkuutta parannetaan älykkäät verkkoratkaisut huomioiden teknistaloudellisesti parhaalla tavalla . 

Verkonhaltijat toimittavat Energiavirastolle joka kevät verkkotoiminnan tekniset tunnusluvut. Teknisten tunnuslukujen perusteella Energiavirasto raportoi verkkotoiminnan häviöitä. Määräys maakaasuverkkoliiketoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta (144/000002/2024) on päivitetty 19.12.2024. Verkonhaltijan kokonaishäviöt raportoidaan määräyksen perusteella virastolle ja verkkohäviöiden seurantaa energiatehokkuusdirektiivin 27 artiklan 3 kohdan mukaisesti toteutetaan määräyksen kautta. 

Verkonhaltija, jota koskisi Energiaviraston määräyksen nojalla velvoite toimittaa verkon optimointia koskevia tietoja Energiavirastolle, voisi jatkossa täyttää velvoitteensa vapaaehtoisen energiatehokkuussopimusjärjestelmän kautta. Energiatehokkuussopimukseen liittynyt toimija sitoutuu tavoittelemaan tiettyjä energiansäästöjä ja raportoimaan tekemistään energiatehokkuustoimenpiteistä ja niillä saavutetuista energiansäästötoimenpiteistä vuosittain. Sopimusjärjestelmä on toimijoille vapaaehtoinen ja luonteeltaan tavoiteohjelman kaltainen. Verkonhaltija, joka toimittaisi verkon optimointia koskevat tiedot osana sopimukseen liittyvää raportointia ja antaisi tähän liittyen tarvittavat tietojen luovuttamista koskevat valtuutukset, ei tarvitsisi toimittaa tietoja Energiavirastolle muuta kautta. 

20 a §. Energiatehokkuus, kulutusjousto ja kysynnänohjaustoimenpiteet verkkopalvelujen hinnoittelussa ja myyntiehdoissa. Ehdotettu pykälä vastaisi osittain direktiivin 27 artiklan 7 kohtaa. Kyseisen kohdan mukaan kansallisten sääntelyviranomaisten on varmistettava, että poistetaan sellaiset siirto- ja jakelutariffeihin sisältyvät kannustimet, jotka ovat haitallisia sähkön ja kaasun tuotannon, siirron, jakelun ja toimituksen energiatehokkuudelle. Lisäksi jäsenvaltioiden on varmistettava infrastruktuurin rakenteen tehokkuus ja olemassa olevan infrastruktuurin toiminta asetuksen (EU) 2019/943 mukaisesti sekä se, että tariffit mahdollistavat kysynnän ohjauksen.  

Direktiivin mukaisesti velvoite poistaa energiatehokkuudelle haitalliset siirto- ja jakelutariffeihin sisältyvät kannustimet koskisivat sähkön ja kaasun tuotantoa, siirtoa, jakelua ja toimitusta. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sen tarkastelemista, antaako tariffirakenne hintasignaaleja, jotka kannustavat pikemminkin lisäämään kuin vähentämään energiankulutusta. Pykälän säännöksiä tulisi tulkita yhdessä muiden verkkopalvelujen myyntiehtoja ja hinnoittelua koskevien säännösten kanssa. Velvoite varmistaa, että tariffit mahdollistavat kysynnän ohjauksen, koskee niin ikään sähköä ja kaasua. Sähkömarkkinalaissa direktiivin 27 artiklan 7 kohtaa vastaavat vaatimuksen on jo sisällytetty lain 24 a § ja 24 b §:ään. Kaasumarkkinoiden osalta velvoitteet ovat uusia, ja niistä on tarpeen säätää. 

9.4  Laki sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain muuttamisesta

6 §. Energiaviraston tehtävät kansallisena sääntelyviranomaisena. Ehdotettu uusi 5 a kohta vastaisi osittain energiatehokkuusdirektiivin 27 artiklan 1 kohtaa, jonka mukaan kansallisten energia-alan sääntelyviranomaisten on sovellettava energiatehokkuus ensin -periaatetta toteuttaessaan maakaasumarkkinadirektiivissä ja sähkömarkkinadirektiivissä säädettyjä sääntelytehtäviä kaasu- ja sähköinfrastruktuurin toimintaa koskevien päätöstensä osalta, mukaan lukien verkkotariffeja koskevat päätökset. Energiatehokkuus ensin -periaatteen lisäksi energia-alan sääntelyviranomaiset voivat ottaa päätöstensä osalta huomioon kustannustehokkuuden, järjestelmän tehokkuuden ja toimitusvarmuuden sekä markkinoiden yhdentymisen tavoitteet, mukaan lukien verkkotariffeja koskevat päätökset, samalla kun turvataan asetuksen (EU) 2019/943 18 artiklassa ja asetuksen (EY) N:o 715/2009 13 artiklassa vahvistetut unionin ilmastotavoitteet ja kestävyys.  

Ehdotetun kohdan sääntelytehtävillä tarkoitettaisiin Energiaviraston päätöksiä, jotka liittyvät kaasu- ja sähköinfrastruktuuriin ja niiden verkkotariffeihin.  

7 §. Kansallisen sääntelyviranomaisen toimintakertomus. Sääntelyviranomaisen toimintakertomuksen sisältöä koskevaan 2 momenttiin lisättäisiin maininta siitä, että kertomuksessa on esitettävä osio kaasu- ja sähköinfrastruktuurin toiminnan energiatehokkuuden parantamisessa saavutetusta edistyksestä. Ehdotettu lisäys vastaisi osittain direktiivin 27 artiklan 4 kohtaa, jonka mukaan kansallisten energia-alan sääntelyviranomaisten on sisällytettävä maakaasumarkkinadirektiivin 41 artiklan ja sähkömarkkinadirektiivin 59 artiklan l kohdan i alakohdan nojalla laadittuihin vuosikertomuksiin erityinen jakso, joka koskee edistymistä kaasu- ja sähköinfrastruktuurin toiminnan energiatehokkuuden parantamisessa.  

9.5  Laki energiamarkkinariitalautakunnasta annetun lain muuttamisesta

2 §.Määritelmät. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 kohta, jossa määriteltäisiin energian vähittäismyyjä. Energian vähittäismyyjällä tarkoitettaisiin luonnollista henkilöä ja oikeushenkilöä, joka myy ammattimaisesti energiaa loppuasiakkaille.  Määritelmä vastaisi energiatehokkuuslain 3 §:n 7 kohtaa. Määritelmä kattaisi myös ne energiaa loppuasiakkaille ammattimaisesti myyvät tahot, jotka jäävät saman pykälän 3 kohdan mukaisen sähköalan yrityksen määritelmän ulkopuolelle. Käytännössä määritelmä viittaisi kaukolämmityksen tai -jäähdytyksen myyjään, joita koskevista velvollisuuksista säädetään energiatehokkuuslaissa.  

3 §.Lautakunnan toimivalta . Lautakunnan toimivaltaa koskevaa pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että toimivalta laajennettaisiin kattamaan ratkaisusuositusten antamisen yksittäisiin erimielisyyksiin energian vähittäismyyjien ja loppuasiakkaiden energiatehokkuuslaissa säädettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia koskevissa asioissa, joita muut loppuasiakkaat kuin kuluttajat saattava lautakunnan käsiteltäviksi. Energiatehokkuuslain 3 a luku sisältää säännöksen energian vähittäismyyjän ja loppuasiakkaan oikeuksista ja velvollisuuksista, jotka liittyvät lämmityksen ja jäähdytyksen vähittäismyyntiä koskevien sopimusten tekemiseen. Säännökset koskevat muun muassa tietoja, jotka energian vähittäismyyjän on annettava loppuasiakkaalle ennen sopimuksen tekemistä, sekä sopimusehtojen muuttamiseen liittyviä edellytyksiä.  

6 §.Jäsenten ja esittelijöiden kelpoisuus . Pykälän 1 momenttia, joka koskee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan yleistä kelpoisuutta, ehdotetaan muutettavaksi puheenjohtajalta ja varapuheenjohtajalta vaadittavaa perehtyneisyyttä koskevan edellytyksen osalta. Yleisen kelpoisuuden ohella puheenjohtajalta ja varapuheenjohtajalta vaadittaisiin hyvä perehtyneisyys sähkö- tai energiamarkkinoihin. Perehtyneisyys muihin kuin sähkömarkkinoihin voisi tarkoittaa esimerkiksi perehtyneisyyttä kaukolämpömarkkinoihin. Hyvä perehtyneisyys voidaan saavuttaa esimerkiksi toiminnalla lautakunnassa, muussa viranomaisessa tai tuomioistuimessa taikka oikeustieteellisellä tutkimustyöllä.  

16 § . Selvittelykustannusten korvaaminen valtiolle . Pykälän 1 ja 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi maininta energian vähittäismyyjästä. Lisäykset olisivat tarpeen sen varmistamiseksi, että pykälässä säädetty koskisi myös kaukolämmityksen ja -jäähdytyksen vähittäismyyjiä, joita koskeva asia voitaisiin saattaa lautakunnan käsiteltäväksi.