7
Säännöskohtaiset perustelut
2 §.Lain soveltamisala ja suhde muuhun lainsäädäntöön.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi vammaispalvelulain luonnetta erityislakina korostava soveltamisalasäännös sekä säännös henkilön elämänvaiheen ottamisesta huomioon lain valinnassa. Näiden säännösten on tarkoitus täydentää eduskunnan joulukuussa 2024 hyväksymää vuoden 2025 alussa voimaan tullutta soveltamisalasäännösten kokonaisuutta (HE 122/2024 - EV 188/2024 vp), johon liittyy myös asiakkaan edun arviointia koskevaan sosiaalihuoltolain 4 §:ään lisätty uusi 3 momentti.
Muut muutettavaksi esitettävään vammaispalvelulain 2 §:ään sisältyvät säännökset vastaavat sisällöltään eduskunnan aiemmin hyväksymän vammaispalvelulain säännöksiä. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi niiden osalta vain teknisiä muutoksia.
Pykälän kirjoitustapaa ja momenttien järjestystä ehdotetaan muutettavaksi siten, että pykälä auttaa aiempaa paremmin arvioimaan, milloin vammaisella henkilöllä on oikeus saada palveluita vammaispalvelulain perusteella. Ensimmäisenä kysymyksenä tulee ratkaista, onko kyseessä tässä laissa tarkoitettu vammainen henkilö ja onko yleislakia, jota voisi soveltaa tilanteessa. Mikäli kyseessä on tässä laissa tarkoitettu vammainen henkilö, tulee arvioida, onko kyseessä sellainen avun ja tuen tarve, jota ei yleensä esiinny samassa elämänvaiheessa olevilla henkilöillä. Seuraavaksi tulee arvioida, ovatko yleislaeissa tarkoitetut palvelut vammaisen henkilön yksilöllisen palvelutarpeen ja edun kannalta sopivia ja riittäviä. Lopuksi on vielä ratkaistava, onko sovellettava 6 momentin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen perimättä jättämistä ja alentamista koskevaa suojasäännöstä, mikäli palvelut järjestään yleislain perusteella.
Vammaispalvelut erityispalveluina
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi lain soveltamisalaa koskeva
1 momentti
. Säännöksen tarkoituksena on korostaa vammaispalveluiden luonnetta erityispalveluina. Lisäksi ehdotetaan, että lain nimeenkin sisältyvä pitkään käytössä ollut vammaispalveluiden käsite tuodaan lakiin. Vammaispalveluita ovat kaikki tämän lain perusteella vammaiselle henkilölle järjestettävät erityispalvelut.
Vammaisen henkilön määritelmä
Pykälän
2 momentti
sisältäisi vammaisen henkilön määritelmän, joka on erotettu selkeyden vuoksi lain soveltamisalaa koskevasta säännöksestä. Erillisen määritelmän tarkoituksena olisi korostaa, että vammaisella henkilöllä tarkoitetaan tässä laissa aina henkilöä, joka tarvitsee apua ja tukea tavanomaisessa elämässä juuri vamman tai sairauden aiheuttaman pitkäaikaisen toimintarajoitteen johdosta. Oikeus palvelun saamiseen ei perustuisi diagnoosiin, vaan vamman yhdessä yhteiskunnallisten esteiden kanssa aiheuttamaan toimintarajoitteeseen ja siitä johtuvaan avun tai tuen tarpeeseen.
Vammaisen henkilön määritelmä vastaisi sisällöltään vuonna 2024 hyväksytyn voimassa olevan vammaispalvelulain määritelmää. Määritelmän mukaan vamman tai sairauden aiheuttamia toimintarajoitteita olisivat fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen, sosiaalinen tai aisteihin liittyvä toimintarajoite. Sosiaalisen toimintarajoitteen sisällöstä ja merkityksestä suhteessa lain soveltamisalaan on ollut keskustelua uuden vammaispalvelulain valmistelun eri vaiheissa. Sosiaalisen toimintarajoitteen käsitettä on kuvattu hallituksen esityksessä 122/2024 (s. 51–52).
Kaikkien vammaisten henkilöiden osalta tulisi toimintarajoitteen laadusta riippumatta yhdenvertaisesti arvioida niistä johtuva yksilöllinen avun, tuen ja huolenpidon tarve, yleisten palveluiden sopivuus ja oikeus saada tämän lain perusteella palveluita. Tarkoitus ei olisi olennaisesti muuttaa vammaispalveluita saavien henkilöiden kohderyhmää. Edelleen olisi kuitenkin tarkoitus, että aiemmat väliinputoajaryhmät kuten autismi- ja neurokirjon henkilöt pääsevät paremmin lain piiriin.
Vammaisen henkilön määritelmään sisältyy myös vastaavat tavanomaisen elämän, pitkäaikaisuuden ja välttämättömyyden käsitteet kuin voimassa olevan lain määritelmään. Tämän hallituksen esityksen säännöskohtaisiin perusteluihin on sisällytetty tärkeimpiä 2 §:n soveltamiseen liittyviä perustelutekstejä aiemmista hallituksen esityksistä erityisesti elämänvaiheita koskevaan säännöksen soveltamisen tueksi.
Tavanomaisen elämän käsite
Vammaisen henkilön määritelmään sisältyvää tavanomaisen elämän käsitettä on kuvattu hallituksen esityksessä 191/2022 (s. 163–164) seuraavasti:
”Säännöksessä edellytettäisiin avun tai tuen tarvetta tavanomaisessa elämässä. Sen sisältöä tulisi arvioida suhteessa lain tarkoituspykälään. Yhteiskunnassa hyväksytyt arvot ja toimintatavat määrittäisivät yhdessä yhdenvertaisuuden, itsemääräämisoikeuden ja osallisuuden toteutumisen tavoitteen kanssa tavanomaisen elämän sisältöä. Tavanomaisen elämän käsitettä olisi arvioitava laaja-alaisesti, jotta se kattaisi ihmisten monimuotoiset elämäntilanteet ja yksilölliset tarpeet ja jotta palvelupäätökset vastaisivat lain tarkoitusta.
Omaa elämää koskeva päätöksenteko sekä yhdenvertainen osallisuus yhteiskuntaan kuuluvat olennaisena osana tavanomaiseen elämään. Tavanomaiseen elämään kuuluvia toimintoja olisivat esimerkiksi itsestä, perheestä ja kodista huolehtiminen, liikkuminen, opiskelu, työ ja muu osallistuminen yhteiskuntaan, vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa sekä sosiaalinen elämä ja vapaa-ajan vietto tai loma-ajan toiminta.
Tavanomaisen elämän toimintoja verrattaisiin vammattomien samaan ikäryhmään kuuluvien ja samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien henkilöiden toimintoihin. Hyvinvointialueella ei olisi velvollisuutta järjestää ehdotetun lain mukaisia palveluita, jos tilanne poikkeaisi merkittävästi vertailuryhmän tasosta, eivätkä palveluista aiheutuvat kustannukset olisi toiminnan tavoite, merkitys vammaiselle henkilölle ja tilanteen kokonaisarvio huomioon ottaen kohtuullisia. Tällaisia tilanteita voisivat olla esimerkiksi taajaan toistuvat tai poikkeuksellisen pitkät ja kalliit ulkomaanmatkat ja niille tarvittavat palvelut tai muu vastaava tilanne, joka eroaisi merkittävästi siitä, mitä tavanomaiseen elämään yleisesti arvioidaan kuuluvan.
Arvioinnissa olisi kuitenkin aina otettava huomioon myös vammaisen henkilön yksilöllinen elämäntilanne ja se, mikä yksittäistapauksessa on henkilölle tavanomaista elämää.”
Pitkäaikainen toimintarajoite
Myös pitkäaikaisen toimintarajoitteen käsite vastaa hallituksen esityksen 191/2022 vakiintuneeseen soveltamiskäytäntöön perustuvaa määritelmää toimintarajoitteen pitkäaikaisuudesta. Pitkäaikaiseksi katsottaisiin vähintään vuoden kestävä toimintarajoite. Aikamääre ei kuitenkaan olisi ehdoton, vaan arvio toimintakyvyn heikentymisestä olisi aina tehtävä yksilöllisesti henkilön tilanteen kokonaisarvion pohjalta. Pitkäaikaisuuden käsitteeseen sisältyisi myös toimintarajoitteen pysyvyys. Soveltamiskäytäntöä on kuvattu hallituksen esityksessä 191/2022.
Välttämätön avun ja tuen tarve
Välttämättömyyden käsite sisältyy vammaisen henkilön määritelmään. Vastaavaa välttämättömyyden käsitettä on käytetty myös soveltamisalasäännöksen 4 momentissa. Välttämättömyyden käsitettä on avattu hallituksen esityksessä 191/2022 (s. 162):
”Välttämättömyyden arvioinnissa olisi otettava huomioon, mitä rajoituksia, esteitä ja avun tai tuen tarpeita toimintarajoite aiheuttaa yksilöllisesti ja millaisia palveluita toiminnon toteuttaminen tällöin edellyttää. Avun ja tuen välttämättömyyden arviointiin vaikuttaisivat henkilön ikä, elämäntilanne, perhesuhteet, asuinolosuhteet ja toimintaympäristö. Apu tai tuki olisi välttämätöntä, jos henkilö ei ilman sitä kykenisi suoriutumaan kulloinkin kyseessä olevasta toiminnosta. Apu tai tuki olisi arvioitava välttämättömäksi myös, jos henkilön terveys tai turvallisuus vaarantuisi ilman apua tai tukea.
Välttämätön avun tai tuen tarve voi ilmetä tilanteessa, jossa vammainen henkilö tarvitsee useita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita henkilön tarpeen mukaisen palvelukokonaisuuden toteuttamiseksi. Välttämätön avun tai tuen tarve voi olla runsasta, usein ympärivuorokautista, tilanteessa, jossa henkilö tarvitsee jatkuvaluonteisesti toisen henkilön apua turvallisuutensa takaamiseksi esimerkiksi hengitysvajeen tai vaarantajun puutteen vuoksi.
Välttämätön avun tai tuen tarve ei kuitenkaan edellyttäisi vaativia tai monialaisia palveluita. Henkilöllä olisi oikeus saada ehdotetun lain mukaisia palveluita myös silloin, kun hän tarvitsee toimintarajoitteensa vuoksi välttämättä apua tai tukea joissakin tavanomaisen elämän tilanteissa, asioissa tai toimintaympäristöissä, vaikka hän suoriutuisi jossakin toisessa tilanteessa itsenäisesti ilman apua. Myös sellainen avun ja tuen tarve, joka vaikeuttaa henkilön selviytymistä ennalta arvaamattomissa, suunnittelemattomissa tai henkilölle uusissa tilanteissa, voisi olla välttämätöntä.”
Yleislainsäädännön ensisijaisuus
Voimassa olevan vammaispalvelulain 2 §:n 2 momentin säännös yleislainsäädännön ensisijaisuudesta ehdotetaan siirrettäväksi saman sisältöisenä
2 §:n 3 momentiksi
. Soveltamisalapykälän järjestystä ehdotetaan selkeyden vuoksi muutettavaksi siten, että ensisijaisesti sovellettavat säännökset ovat pykälässä ensin ja vasta sen jälkeen erityislain soveltamisen edellytyksiä koskevat säännökset.
Elämänvaiheisiin tavanomaisesti kuuluva avun ja tuen tarve
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi elämänvaiheita koskeva
4 momentti.
Tarkoituksena olisi palauttaa lakiin eduskunnan voimassa olevan vammaispalvelulain käsittelyn yhteydessä perustuslaillisten ongelmien vuoksi hallituksen esityksestä poistama elämänvaiheita koskeva säännös tarkennettuna. Elämänvaiheita koskeva säännös auttaisi arvioimaan yhdessä muiden soveltamisalasäännösten kanssa, kenellä on oikeus saada vammaispalveluita.
Perustuslakivaliokunnan lausunto
Uuden elämänvaiheita koskevan säännöksen valmistelussa on otettu huomioon perustuslakivaliokunnan lausuntoon (PeVL 44/2024 vp – HE 12/2024 vp) sisältynyt valtiosääntöoikeudellinen huomautus. Perustuslakivaliokunta piti elämänvaiheisiin kiinnittyviä arviointiperusteita hyväksyttävinä. Ehdotettu säännös oli kuitenkin valiokunnan mielestä huomattavan avoin ja tulkinnanvarainen. Valiokunta edellytti säännösehdotuksen täsmentämistä, mikä oli edellytyksenä ehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Perustuslakivaliokunta totesi, että tällainen täsmentäminen voidaan tehdä esimerkiksi säätämällä laissa nyt vain esityksen perusteluissa kuvatuista elämänvaiheessa tavanomaisen tarpeen arvioinnin kannalta merkityksellisistä seikoista ja viittauksin esimerkiksi vammaispalvelulain 1 §:ssä mainittuihin seikkoihin.
Säännökseen tehdyt tarkennukset
Säännöstä esitetään tarkennettavaksi suhteessa aiempaan esitykseen lisäämällä siihen elämänvaiheen määritelmä ja luettelo aiemmin vain perusteluissa mainituista elämänvaiheista. Lisäksi säännökseen ehdotetaan lisättäväksi velvoite huolehtia palveluiden jatkuvuudesta ja velvoite tehdä elämänvaiheisiin liittyvä arviointi osana yksilöllistä palvelutarpeen arviointia.
Laissa tarkoitettuja elämänvaiheita olisivat lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus. Lapsuus ja nuoruus ehdotetaan aiemmasta hallituksen esityksestä poiketen jaettavaksi omiksi elämänvaiheikseen, jotta niiden tarpeisiin liittyvä arviointi olisi helpompaa.
Hallituksen esitystä valmisteltaessa on arvioitu, että säännöksessä ei ole mahdollista kuvata kattavasti eri elämänvaiheisiin liittyviä tavanomaisia tarpeita tai niistä poikkeavia tarpeita taikka kuvata yksityiskohtaisesti elämänvaiheessa tavanomaisen tarpeen arvioinnin kannalta merkityksellisisiä seikkoja. Vaikka useat lausunnon antajat, erityiset järjestöt, katsoivat, että säännöstä pitää edelleen tarkentaa, useat hyvinvointialueet katsoivat kuitenkin, että lausuntokierroksella ollut säännös on riittävän selkeä ja tarkkarajainen ja auttaa arvioimaan, milloin tarpeisiin pitää vastata vammaispalveluilla. Koska vammaisuuden vaikutukset toimintakykyyn ovat hyvin monenlaisia, laki ei voi antaa suoraan ratkaisuja kaikkiin yksittäisiin tilanteisiin. Elämänvaiheita koskevan säännöksen tarkoituksena olisi kiinnittää huomiota siihen, minkälaisia asioita pitää ottaa huomioon arvioitaessa, onko henkilöllä oikeus saada vammaispalveluita eri elämänvaiheissa.
Vammaisten henkilöiden tarpeet vaihtelevat vamman laadun lisäksi muun muassa vammaisen henkilön iän, yksilöllisen elämäntilanteen ja yhteiskunnassa esiintyvien esteiden mukaan. Vammaispalveluita tarvitaan enemmän silloin, kun esimerkiksi ympäristö tai yleiset palvelut eivät ole esteettömiä ja saavutettavia. Näillä kaikilla tekijöillä olisi vaikutusta arvioitaessa, minkä lain perusteella palveluita myönnetään. Myös se, mikä yleislaki olisi kulloinkin kyseessä, vaikuttaisi arviointiin. Esimerkiksi varhaiskasvatuslaissa ja perusopetuslaissa on kattavat säännökset lapselle näissä palveluissa annettavasta tuesta. Elämänvaiheita koskeva säännös liittyisi tämän vuoksi kiinteästi myös 5 momentin säännökseen palveluiden sopivuuden ja riittävyyden arvioinnista.
Säännöskohtaisissa perusteluissa on kuvattu eri elämänvaiheita ja niihin liittyviä tyypillisiä piirteitä helpottamaan sen arvioimista, onko kyseessä elämänvaiheeseen liittyvä tavanomainen tarve vai vammaisen henkilön toimintarajoitteesta johtuva tarve, johon tulee vastata vammaispalvelulain mukaisin palveluin. Arvio vammaisen henkilön avun ja tuen tarpeen välttämättömyydestä tehtäisiin suhteessa samassa elämänvaiheessa oleviin henkilöihin.
Säännökseen ehdotetaan myös lisättäväksi perustuslakivaliokunnan suosituksesta viittaus lain tarkoituspykälään. Viittaus velvoittaisi ottamaan lain tarkoituksen huomioon arvioitaessa eri elämänvaiheissa olevien vammaisten henkilöiden oikeutta saada vammaispalveluita. Elämänvaiheita koskevassa säännöksessä ei ole toistettu lain 1 §:ään sisältyvän tarkoitussäännöksen sisältöä, vaan tarkoituksena on, että koko säännös ohjaa lainvalintaa. Arvioitaessa oikeutta saada vammaispalveluita tulee ottaa huomioon lain tarkoitus toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja osallistumista yhteiskunnassa sekä tukea vammaisen henkilön itsenäisen elämän ja itsemääräämisoikeuden toteutumista. Näiden oikeuksien toteutuminen edellyttää vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen ja edun mukaisia, riittäviä ja laadultaan hyviä palveluita.
Vammaispalveluiden tarkoituksena on ehkäistä ja poistaa esteitä, jotka rajoittavat lain tarkoituksen toteutumista. Esteet, joita vammaiset henkilöt kohtaavat toimintarajoitteistaan johtuen, ovat sellaisia, joita henkilöt eivät yleensä joudu eri elämänvaiheissa kohtaamaan. Näistä vammaisen henkilön kohtaamista esteistä muodostuu tavanomaisista tarpeista poikkeavat tarpeet, joihin tulee vastata vammaispalveluilla. Eri tavoin vammaisten henkilöiden kohtaamat esteet voivat poiketa toisistaan hyvinkin paljon. Siksi niiden kuvaaminen laissa olisi vaikeaa.
Elämänvaiheita koskevaan momenttiin ehdotetaan vielä lisättäväksi velvoite huolehtia palveluiden jatkuvuudesta siirryttäessä elämänvaiheesta toiseen. Silloin, kun vammaisen henkilön itsemääräämisoikeuden, osallisuuden ja itsenäisen elämän toteutuminen on kiinni palveluista, on välttämätöntä huolehtia siitä, että palvelut jatkuvat joustavasti elämänvaiheesta toiseen. Elämänvaiheiden taitekohtiin saattaa sisältyä myös elämänmuutoksia, jotka edellyttävät joko tilapäistä tai pysyvää muutosta palveluihin tai niiden määriin. Edellytys palveluiden jatkuvuudesta liittyy kiinteästi lain tarkoituspykälään siten, että tarvittaessa tulee arvioida uudelleen, voidaanko myönnetyillä palveluilla vastata vammaisen henkilön tarpeisiin elämänvaiheiden tai henkilön elämäntilanteiden muuttuessa.
Elämänvaiheita koskeva säännös auttaisi päätöksentekijää arvioimaan, milloin kyseessä on sellainen avun ja tuen tarve, johon on vastattava vammaispalvelulain mukaisin palveluin. Muutenkin arvioitaessa, mikä henkilön palvelutarve on ja miten siihen parhaalla mahdollisella tavalla voidaan vastata, tulee aina ottaa huomioon henkilön elämänvaihe ja siihen liittyvät erityispiirteet. Koska palvelutarpeen arviointi- ja asiakassuunnitteluprosessin merkitys on suuri sekä oikean lain valinnassa että henkilön palvelukokonaisuuden suunnittelussa, elämänvaiheita koskevaan säännökseen ehdotetaan lisättäväksi velvoite arvioida palvelutarpeen arviointiprosessissa, onko kyseessä tavanomaisesta palvelutarpeesta poikkeava tarve.
Asiakasprosessissa tulee ottaa huomioon myös sosiaalihuoltolain monialaista yhteistyötä koskeva 41 §, joka velvoittaa huolehtimaan siitä, että palvelutarpeen arvioimiseksi, päätösten tekemiseksi ja sosiaalihuollon toteuttamiseksi on käytettävissä henkilön yksilöllisiin tarpeisiin nähden riittävästi asiantuntemusta ja osaamista. Tämän säännöksen merkitys korostuu silloin, kun hyvinvointialueen eri palvelualueet vastaavat yleis- ja erityislain perusteella järjestettävistä palveluista. Säännöksen mukaan silloin, kun henkilön tarpeiden arviointi ja niihin vastaaminen edellyttävät sosiaalitoimen tai muiden viranomaisten palveluja tai tukitoimia, on näiden tahojen osallistuttava toimenpiteestä vastaavan työntekijän pyynnöstä henkilön palvelutarpeen arvioinnin tekemiseen ja asiakassuunnitelman laatimiseen.
Elämänvaiheet
Elämänvaihe olisi lakiin esitettävän määritelmän mukaan ihmisen yleiseen elämänkulkuun kuuluva ajanjakso, johon liittyy sille tyypillisiä kehitysvaiheita ja tehtäviä. Eri elämänvaiheisiin liittyvillä fyysisen, kognitiivisen, emotionaalisen ja sosiaalisen kehityksen vaiheilla olisi merkitystä arvioitaessa vammaisen henkilön avun ja tuen tarpeita ja sitä, kuinka niihin tulee vastata.
Normaaliin elämänkulkuun liittyy yleensä elämänvaiheen tai ikäkauden mukaan vaihtuvia tilanteita, rooleja, tehtäviä ja vastuita. Silloin, kun vammainen henkilö tarvitsee näissä tilanteissa, rooleissa, tehtävien suorittamisessa ja vastuun kantamisessa välttämättä sellaista apua ja tukea, jota muut henkilöt eivät yleensä samassa elämänvaiheessa tarvitse ja kun näitä palveluita ei ole järjestettävissä riittävinä ja sopivin palveluin ensisijaisen lainsäädännön perusteella, tarpeeseen tulee vastata vammaispalvelulain mukaisin palveluin.
Vaikka elämänkulkuun sisältyy erilaisia elämänvaiheita ja niille tyypillisiä piirteitä, elämänvaiheet eivät kuitenkaan toteudu kaikilla ihmisillä samanlaisina. Mikään elämänvaihe ei kategorisesti rajaa vammaisia henkilöitä vammaispalveluiden ulkopuolelle, vaan päätös oikeudesta saada vammaispalveluita tehdään aina yksilöllisen palvelutarpeen arviointiprosessin perusteella. Kaikki elämänvaiheet sisältävät elämän murroskohtia tai tilanteita, joissa korostuu vammaisen henkilön tarve saada erityispalveluita. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi muutto omaan kotiin, opintojen aloitus, työelämään siirtyminen, perheen perustaminen, lapsen syntymä ja läheisen kuolema.
Elämänvaiheita koskevan säännöksen tarkoituksena olisi auttaa arvioimaan nimenomaan sitä, poikkeaako vammaisen henkilön avun ja tuen tarve elämänvaiheeseen tavanomaisesti kuuluvasta tarpeesta. Soveltamisalapykälän 5 momentin perusteella puolestaan arvioidaan, ovatko yleislain mukaiset palvelut vammaisen henkilön yksilöllisen palvelutarpeen ja edun kannalta sopivia ja riittäviä.
Elämänvaiheita koskevan säännöksen tarkoituksena ei olisi, että vammaispalveluiden varassa eri elämänvaiheissa elävät vammaiset henkilöt siirtyisivät yleislainsäädännön piiriin silloin, kun heidän välttämättömät avun ja tuen tarpeensa johtuvat pitkäaikaisesta vammasta tai sairaudesta. Soveltamiskäytäntöä ei ole tarkoitus tältä osin muuttaa.
Lapsuus ja nuoruus
Uuden vammaispalvelulain yhtenä keskeisenä tavoitteena on ollut lasten ja nuorten aseman parantaminen ja heidän osallisuutensa edistäminen. Elämänvaiheita koskevan säännöksen tavoitteena olisi auttaa arvioimaan, milloin vammaisella lapsella ja nuorella on oikeus saada vammaispalveluita. Tarkoituksena ei olisi heikentää lasten ja nuorten asemaa.
Vammaisen lapsen ja nuoren mahdollisuuksia toimia yhdenvertaisesti muiden lasten ja nuorten kanssa on tuettava yleis- ja erityispalveluilla. Koska vammaiset lapset ja nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, heidän oikeuksiensa toteutuminen edellyttää usein positiivista erityiskohtelua. Lapsuudessa ja nuoruudessa luodaan pohja koko tulevalle elämälle. Lasten ja nuorten palveluita järjestettäessä tulee ottaa huomioon lapsen ja nuoren yksilölliset avun ja tuen tarpeet eri kehitysvaiheissa. Lapsen ja nuoren palvelukokonaisuus on toteutettava siten, että se tukee parhaalla mahdollisella tavalla lapsen ja nuoren kehitystä ja mahdollisuuksia elää täyttä elämää vamman sitä estämättä.
Lapsen edun mukaisen palvelukokonaisuuden muodostaminen edellyttää, että lapsen ja nuoren osallisuutta tuetaan asiakasprosessissa tämän lain 3 §:n edellyttämällä tavalla. Jotta lapsen ja nuoren hyvinvointi voidaan turvata, myös perhettä on tuettava tarpeenmukaisin palveluin. Lapsuuden ja nuoruuden elämänvaiheisiin liittyy paljon erilaisia siirtymävaiheita, joissa tulee kiinnittää erityistä huomiota oikea-aikaisten ja riittävien palveluiden järjestämiseen.
Vaikka lapsen ja nuoren määritelmät on laissa sidottu tiettyyn ikään, näiden elämänvaiheiden alkamis- ja päättymisajankohtia ei voida tarkasti määrittää, vaan elämänvaiheesta toiseen siirtyminen tapahtuu vähitellen. Vammaisella henkilöllä kehitys voi myös tapahtua eri tahtiin kuin vammattomilla henkilöillä.
Lapsuus
Lapsella tarkoitetaan vammaispalvelulaissa alle 18-vuotiasta henkilöä. Lapsuuden elämänvaihe kestää näin elämän ensimmäiset 18 vuotta. Siksi lapsuuteen sisältyy useita kehitysvaiheita, joilla on merkitystä avun ja tuen tarpeen arvioinnissa. Varhaislapsuuteen liittyy nopea fyysinen kasvu ja motoristen taitojen kehitys sekä kielen ja vuorovaikutustaitojen kehittyminen. Leikki-ikäisen ja kouluikäisen lapsen taidot kehittyvät ja itsenäisyys ja omatoimisuus lisääntyvät, sosiaaliset suhteet laajenevat sekä identiteetti ja itsetunto kehittyvät. Murrosiän tuomat muutokset vaikuttavat siirryttäessä vähitellen lapsuudesta nuoruuteen.
Silloin, kun lapsen kehitys poikkeaa tavanomaisesta kehityskulusta, vammaispalveluilla tulee tarvittaessa tukea vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä sekä perheen mahdollisuuksia tukea lasta hänen kehitystehtävässään.
Varhaislapsuudessa kaikki lapset tarvitsevat runsaasti hoitoa ja huolenpitoa, minkä vuoksi vammaisen lapsen avun ja tuen tarve poikkeaa harvemmin ikäkauteen liittyvästä tavanomaisesta tarpeesta. Kuitenkin esimerkiksi silloin, kun lapsi tarvitsee päivittäisissä toimissa tai kommunikaatiossa ja vuorovaikutuksessa enemmän apua ja tukea kuin ikäisensä lapset tai jos lapsen välttämätön hoito ja huolenpito on raskaampaa kuin vammattoman lapsen, vammaispalveluita tulee myöntää näihin erityisiin tarpeisiin. Aina on huolehdittava myös siitä, että lapsen osallisuutta tuetaan hänen ikä- ja kehitysvaiheensa edellyttämällä tavalla.
Siinä vaiheessa, kun lapset yleensä alkavat tehdä asioita itse ilman apua, viettää aikaa ystäviensä kanssa tai harrastaa asioita itsenäisesti kodin ulkopuolella, tarve tukea vammaisen lapsen osallisuutta korostuu. Tarpeeseen on tarvittaessa vastattava vammaispalveluilla. Sen lisäksi vammaispalveluita tulee myöntää silloin, kun vammaisen lapsen hoidon ja huolenpidon tarve on tavanomaista saman ikäisen lapsen tarvetta suurempaa.
Vammaispalveluilla tulee vastata myös murrosiässä vamman vuoksi esiintyviin haasteisiin ja tukea vammaista lasta usein muita lapsia pitkäkestoisemmassa itsenäistymisen prosessissa.
Yleis- ja erityispalveluiden tarkoituksena on turvata lapsen mahdollisuus elää perheessä ja lapsen muussa toimintaympäristössä yhdenvertaisena toimijana ja tehdä samoja asioita kuin lapset yleensäkin tekevät. Siksi lapsen avun ja tuen tarpeita tulee verrata saman ikäisten vammattomien lasten avun ja tuen tarpeisiin. Kun vammaisen lapsen toimintakyky poikkeaa vamman vuoksi saman ikäisten lasten toimintakyvystä, lapsella on oikeus saada apua ja tukea niihin asioihin, joita hän ei pysty vammansa vuoksi tekemään ikäistensä lasten tavoin. Arvioitaessa lapsen oikeutta saada vammaispalveluita tulee varmistaa, että tehdyt ratkaisut toteuttavat lapsen etua.
Tärkeimpiä ensisijaisia perhettä ja lasta tukevia sosiaalipalveluita ovat muun muassa sosiaalihuoltolain mukainen perhetyö, lapsiperheen kotipalvelu, tukipalvelut sekä kotihoito. Varhaiskasvatuslain (540/2018) ja perusopetuslain (628/1998) mukaiset palvelut ovat aina ensisijaisia suhteessa erityispalveluihin. Jos ensisijaisen lainsäädännön mukaisilla palveluilla ei voida vastata lapsen vammaisuudesta johtuviin tarpeisiin ja turvata vammaiselle lapselle riittävää ja sopivaa sekä lapsen edun mukaista apua ja tukea, palvelut on järjestettävä tai niitä on täydennettävä vammaispalvelulain perusteella. Lapselle voidaan järjestää esimerkiksi valmennusta, liikkumisen tukea, henkilökohtaista apua ja erityistä osallisuuden tukea.
Lähtökohtana on turvata aina ensisijaisesti lapsen asuminen kotona siitä riippumatta, kuinka suuri hänen avun ja tuen tarpeensa on. Vammaiselle lapselle ja hänen perheelleen on järjestettävä tarvittava palvelukokonaisuus, joka usein muodostuu sekä ensisijaisen lainsäädännön että vammaispalvelulain mukaisista palveluista.
Lapsen etua arvioitaessa on asiakkaan etua koskevan sosiaalihuoltolain 4 §:n lisäksi otettava huomioon lapsen etua koskeva 5 §. Huomioon on otettava myös sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000, jäljempänä asiakaslaki) 10 §, joka koskee alaikäisen asiakkaan asemaa.
Nuoruus
Nuorella tarkoitetaan vammaispalvelulaissa 18–24-vuotiasta henkilöä. Nuoruuden elämänvaihe ajoittuu näille ikävuosille. On kuitenkin huomattava, että vammaiselle nuorelle järjestettävissä vammaispalveluissa ei ole ikärajoja ja että siirtyminen elämänvaiheesta toiseen tapahtuu vähitellen. Nuoreksi kasvaminen ja itsenäistyminen alkaa jo lapsuuden elämänvaiheen loppupuolella ja vastaavasti nuori alkaa vähitellen kantaa aikuisuuteen liittyviä vastuita ja velvoitteita.
Elina Hermanson ja Nina Sajaniemi kuvaavat artikkelissaan (Lääketieteellinen Aikakausikirja Duodecim 2018;134(8):843–9), että nuoruus on aivojen kehityksen toiseksi tärkein vaihe varhaisvaiheiden jälkeen. Nuoruus on ajanjakso, jossa kehitys voi ohjelmoitua uudelleen - kohti kasvavaa kaaosta ja syrjäytymistä tai kohti joustavaa mielen hallintaa ja uusia mahdollisuuksia. Tämän vuoksi on erityisen tärkeätä arvioida riittävän usein vammaisen nuoren palveluiden tarve ja se, mihin tarpeisiin tulee vastata vammaispalveluilla.
Nuoren psyykkinen kehitys etenee yleensä fyysistä kehitystä hitaammin. Vammaisella nuorella sekä psyykkinen että fyysinen kehitys voi edetä hitaammin kuin muilla nuorilla. Silloin, kun kehitys poikkeaa saman ikäisten nuorten kehityksestä ja vammainen nuori tarvitsee enemmän apua ja tukea kuin muut nuoret, tähän avun ja tuen tarpeeseen tulee usein vastata vammaispalveluilla. Palveluita tulee järjestää niin, että nuori pääsee tekemään samoja asioita kuin muut ikäisensä nuoret. Myös vammaisen henkilön itsetunnon kehitystä on tärkeä tukea nuorena. Itsenäistyvän nuoren on päästävä tekemään asioita ilman vanhempia silloin, kun muutkin nuoret näin tekevät.
Nuoren vastuu omasta elämästään kasvaa koulun päättyessä. Nuoren pääsyä yhteiskunnan täysivertaiseksi jäseneksi on erityisesti tuettava tuossa suuria muutoksia sisältävässä elämänvaiheessa. Vammainen nuori tarvitsee usein enemmän tukea voidakseen alkaa elää itsenäisen nuoren elämää. Tarvittaessa nuoren osallisuutta ja sosiaalisia suhteita on tuettava esimerkiksi valmennuksen, henkilökohtaisen avun tai erityisen osallisuuden tuen taikka liikkumisen tuen avulla. Nuoruuden elämänvaiheeseen kuuluu yleensä myös muutto omaan kotiin. Jos nuori tarvitsee muita nuoria enemmän tukea lapsuudenkodista irrottautumiseen ja omassa kodissa asumiseen ja yleisillä palveluilla ei ole mahdollista vastata nuoren tarpeisiin, hänellä saattaa olla oikeus saada tarvittavia vammaispalveluita. Nuori saattaa tarvita tässä elämänvaiheessa myös esimerkiksi palveluna järjestettävää tuettua päätöksentekoa voidakseen tehdä itse omaa elämäänsä koskevia merkittäviä päätöksiä.
Yleis- ja erityispalveluiden tarkoituksena on mahdollistaa, että vammainen nuori voi elää nuoren elämää ja tehdä samoja asioita kuin nuoret yleensäkin tekevät. Siksi nuoren avun ja tuen tarpeita tulee verrata saman ikäisten vammattomien nuorten tarpeisiin. Nuorella on oikeus saada apua ja tukea niihin asioihin, joita hän ei pysty vammansa vuoksi tekemään ikäistensä nuorten tavoin.
Tuki varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa
Varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada yksilöllisen kehityksensä, oppimisensa tai hyvinvointinsa edellyttämä tuki varhaiskasvatuslain perusteella. Nämä palvelut ovat ensisijaisia suhteessa vammaispalvelulain perusteella järjestettäviin palveluihin.
Perusopetuslaki korostaa opetustoimen velvollisuutta järjestää opetus oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä. Myös esi- ja perusopetuksessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Oppilaalla on oikeus saada esi- ja perusopetukseen osallistumisen edellyttämät tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä erityiset apuvälineet perusopetuslain perusteella. Vammaisen oppilaan opetukseen osallistumisen edellyttämät palvelut tulee aina ensisijaisesti järjestää perusopetuslain perusteella.
Lukiolaki (714/2018) ei sisällä vastaavia säännöksiä oppilaalle annettavista avustaja- ja tulkitsemispalveluista. Siksi ne on järjestettävä tarvittaessa erityislakien perusteella. Vammaisen henkilön tavallisessa ammatillisessa oppilaitoksessa vamman vuoksi tarvittavat palvelut tulee tarvittaessa järjestää vammaispalvelulain perusteella, koska niistä ei ole säädetty ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa. Vaativaa erityistukea saava opiskelija on oikeutettu opiskelun edellyttämiin yhteisiin avustajapalveluihin ja yhteisessä käytössä oleviin erityisiin apuvälineisiin. Vaativan erityisen tuen järjestäminen on annettu tehtäväksi vain joillekin koulutuksen järjestäjille. Palveluita tulee tarvittaessa täydentää vammaispalvelulain mukaisilla palveluilla.
Varhaiskasvatuksen järjestäjällä ja palveluntuottajalla on yhdenvertaisuuslain perusteella erityinen velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta varhaiskasvatuksessa. Sama velvollisuus on myös koulutuksen järjestäjällä ja tämän ylläpitämällä oppilaitoksella. Näiden on myös tehtävä yhdenvertaisuuslain ja YK:n vammaissopimuksen mukaisia kohtuullisia mukautuksia, jotta vammainen lapsi voi saada yhdenvertaisesti varhaiskasvatusta sekä esi- ja perusopetusta. Nämä toimet ovat ensisijaisia suhteessa erityispalveluihin.
Aikuisuus
Aikuisuus alkaa juridisesti nuoruuden päättyessä 24-vuotiaana. Elämänvaiheena aikuisuuden alulle on kuitenkin vaikea asettaa selvää rajaa, koska nuori kasvaa vähitellen kohti aikuisuutta. Aikuisuus on pitkä ja monin tavoin aktiivinen elämänvaihe, johon kuuluu vastuun ottaminen omasta elämästä ja usein myös muiden elämästä. Myös aikuisuuden eri vaiheisiin liittyy usein suuria elämänmuutoksia, kuten perheen perustaminen ja työelämään siirtyminen. Aikuisuuteen kuuluu lisäksi erilaisia vastuullisia rooleja. Ne voivat olla esimerkiksi opiskeluun, työntekijän tai työnantajan tehtäviin sekä vanhemmuuteen liittyviä rooleja.
Elämänvaiheita koskeva säännös auttaisi arvioimaan, milloin aikuisen vammaisen henkilön tarpeet poikkeavat aikuisuuteen tavanomaisesti liittyvistä avun ja tuen tarpeista. Vammaispalveluita olisi järjestettävä silloin, kun aikuinen vammainen henkilö tarvitsee vammansa aiheuttaman toimintarajoitteen takia välttämättä sellaista apua ja tukea, jota aikuiset eivät yleensä tässä elämänvaiheessa tarvitse ja jos tarpeeseen ei voida vastata yleislakien perusteella järjestettävissä olevilla palveluilla. Lainvalintaa tehtäessä olisi otettava huomioon aikuisuuteen liittyvät erilaiset elämäntilanteet, roolit, vastuut ja velvoitteet. Silloin, kun vammainen henkilö ei voi vammansa johdosta suoriutua näistä tehtävistä ja vastuista, vaikka muut aikuiset siihen yleensä pystyvät, kyseessä on tarve, johon tule vastata vammaispalveluilla. Aikuisuuden elämänvaiheessa vammaiset henkilöt saattavat tarvita apua ja tukea päivittäisissä toimissa, asumisessa, liikkumisessa, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja harrastuksissa. Aikuiset huolehtivat yleensä itse itsestään ja perheestään sekä hoitavat kotinsa ja huolehtivat toimeentulostaan. Siksi vammaisen henkilön avun ja tuen tarve aikuisuuden elämänvaiheessa poikkeaa useimmiten tavanomaisesta avun ja tuen tarpeesta.
Vanhuus
Vanhuuden elämänvaiheen alkamisajankohtaa ei voi tarkasti määrittää, vaan aikuisuudesta siirrytään ikääntymisen myötä vähitellen vanhuuteen. Vanhuus on monimuotoinen elämänvaihe, johon sisältyy erilaisia vaiheita. Iäkkäiden henkilöiden palvelutarpeet vaihtelevat näiden vaiheiden mukaan, muuta ne voivat alkaa eri aikaan ja poiketa merkittävästi toisistaan.
Monet jatkavat työelämässä esimerkiksi lähemmäs 70 vuoden ikää. Yleensä esimerkiksi eläkkeelle jäämisen jälkeiseen aikaan ei vielä kuulu hoidon ja huolenpidon tarve, vaan iäkkäät henkilöt kantavat edelleen vastuun itsestään ja omasta elämästään sekä kodistaan. Tässä elämänvaiheessa on tyypillistä osallistua aktiivisesti yhteisiin asioihin. Aikaa kutsutaan usein nimellä kolmas ikä. Tässä elämänvaiheessa vammaisen henkilön avun ja tuen tarpeen voidaan usein arvioida poikkeavan elämänvaiheeseen tavanomaisesti kuuluvasta avun ja tuen tarpeesta.
Esimerkiksi vanhan vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun saajista yli puolet on yli 65-vuotiaita (Sotkanet, vuoden 2024 tilastot). Myös henkilökohtaista apua, jossa on aikaisemmin ollut ikääntymisrajaus, on myönnetty yli 65-vuotiaille vammaisille henkilöille.
Vanhuuden elämänvaiheen loppupuolelle eli niin sanottuun neljänteen ikään puolestaan liittyy tavanomaisesti pysyviä toimintakyvyn rajoitteita ja terveysongelmia, vaikeuksia suoriutua itsenäisesti päivittäisistä toimista ja näin pysyvä hoidon ja huolenpidon tarve. Neljäs ikä on Suomessa siirtynyt keskimäärin yhä korkeampaan ikään, mutta yksilöllinen vaihtelu on suurta. Kronologinen ikä ei määritä sitä, onko henkilön elämänvaihe kolmas vai neljäs ikä eikä raja näiden välillä ole selvä. Vaikka avun, tuen sekä hoidon ja huolenpidon merkittävämpi tarve keskittyy yleensä iäkkäiden henkilöiden viimeisiin elinvuosiin, yksittäinen asia, kuten pelkkä asiakkaan ikä, ei ratkaisisi sovellettavaa lakia. Lisäksi asiakkaan palvelutarpeen arviointia tulee tarvittaessa päivittää avun ja tuen tarpeiden muuttuessa. Elämän loppuvaiheen palvelutarpeeseen on mahdollista vaikuttaa aiemmissa elämänvaiheissa annettavalla ohjauksella sekä oikea-aikaisilla ja ennaltaehkäisevillä palveluilla.
Palveluiden jatkuvuutta koskevan säännöksen yhtenä tarkoituksena on turvata se, että vammaiset henkilöt voivat saada myös ikääntyessään vammaispalveluita. Kuten vammaispalvelulakia säädettäessä on ollut tarkoitus, vammaispalveluita aiemmin saaneet vammaiset henkilöt saisivat niitä myös ikääntyessään silloin, kun avun ja tuen sekä huolenpidon tarve johtuu heidän aiemmasta vammastaan eikä kyseessä ole selkeästi uusi, elämänvaiheessa tavanomainen avun ja tuen tarve. Vaikka kyseessä olisi uusi elämänvaiheessa tavanomainen avun ja tuen tarve, on kuitenkin otettava huomioon vammaisen henkilön palveluiden kannalta toimiva kokonaisuus ja se, että vammaisen henkilön toimintakyky saattaa vamman vuoksi heiketä ikääntyessä tavallista nopeammin.
Elämän loppuvaiheessa olevien iäkkäiden henkilöiden luonnollisesta vanhenemisesta johtuva usein hoitoon ja huolenpitoon painottuva palvelutarve voidaan useimmiten katsoa tavanomaiseksi elämänvaiheeseen liittyväksi tarpeeksi. Vammaispalvelulain perusteella tulee muiden edellytysten täyttyessä myöntää palveluita iäkkäinä tapaturmaisesti vammautuneille henkilöille sekä henkilöille, joiden aiemmasta pitkäaikaisesta vammasta tai sairaudesta johtuva avun ja tuen tarve ilmenee tai pahenee vasta vanhuuden elämänvaiheessa. Lisäksi yksilöllisen palvelutarpeen arvioinnin perusteella voidaan myöntää vammaispalveluita tilanteissa, joissa henkilö on vammautunut pitkäaikaisen sairauden vuoksi vanhuuden elämänvaiheessa.
Sosiaalihuoltolakia ja vanhuspalvelulakia on uudistettu viime vuosina erityisesti ottaen huomioon iäkkäiden henkilöiden tarpeet (ks. HE 122/2024 vp, s.12–13). Sosiaalihuoltolain säännöksiä on kehitetty liittyen hoivan ja huolenpidon sekä osallisuuden tarpeisiin. Sosiaalihuoltolakiin on lisätty kotihoidon riittävyyttä turvaavat säännökset kotikäyntien suunnittelusta ja kotihoidon toteuttamisesta. Kotihoito on keskeinen iäkkäiden kotona asumista tukeva palvelu. Lisäksi iäkkäiden henkilöiden ympärivuorokautista palveluasumista koskien on säädetty henkilöstön vähimmäismitoituksesta. Palvelutarpeen arviointia ja palvelujen seurantaa on myös uudistettu ja lisätty viime vuosina, jotta palveluita voidaan sen pohjalta paremmin kehittää.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta katsoi uutta vammaispalvelulakia koskevassa mietinnössään (StVM 52/2022 vp) lainsäädännön tavoitteiden ja myös sen toteutettavuuden näkökulmasta tärkeäksi erottaa iäkkäille henkilöille heidän yksilöllisen tarpeensa mukaan järjestettävät palvelut vammaisille henkilöille järjestettävistä erityispalveluista. Valiokunta totesi, että kotiin tuotavilla palveluilla ja sosiaalihuoltolain asumista koskevilla palveluilla voidaan yleensä huolehtia iäkkään henkilön palvelutarpeista täysimääräisesti. Sosiaalihuoltolain liikkumista tukevia palveluja koskevilla säännöksillä voidaan varmistaa iäkkään henkilön oikeus liikkumiseen.
Tavoitteena on, että uusi palvelurakenne ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuuta korostavat säännökset turvaavat entistä laadukkaammat palvelut hyvinvointialueilla. THL:n kansallisessa vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyssä 2024 (
linkki kyselyyn
) todetaan, että suurin osa iäkkäistä henkilöistä on tyytyväisiä saamaansa palveluun.
Lainsäädäntöön ja palvelurakenteisiin liittyvien uudistusten johdosta erityisesti vanhuuden neljännessä iässä olevien iäkkäiden henkilöiden avun ja tuen tarpeisiin voidaan yleensä vastata iäkkäille henkilöille tarkoitetuilla sosiaalihuoltolain mukaisilla palveluilla. Ratkaisut tulee kuitenkin aina tehdä perustuen yksilölliseen palvelutarpeen arviointiin ja asiakassuunnitelmaan sekä huolehtien siitä, että asiakas saa riittävät palvelut siten, kuin perustuslain 19 §:n 3 momentti edellyttää. Hyvinvointialueilla on huolehdittava siitä, että sosiaalihuoltolain ja muiden yleislakien mukaisia palveluita järjestetään alueilla esiintyvän tarpeen mukaan.
Suhde muuhun lainsäädäntöön
Voimassa olevan lain 1 momenttiin sisältyvä säännös lain suhteesta muuhun lainsäädäntöön ehdotetaan siirrettäväksi pykälän
5 momentiksi
. Säännös olisi sisällöltään ja kirjoitustavaltaan identtinen voimassa olevan vammaispalvelulain 1 momenttiin sisältyvän säännöksen kanssa eikä sen sisältöä ehdoteta muutettavaksi. Säännös olisi osa soveltamisalasäännösten muodostamaa kokonaisuutta.
Asiakasmaksuja koskevat säännökset
Voimassa olevaan vammaispalvelulain 2 §:n 3 momenttiin sisältyvä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja koskeva informatiivinen viittaus ja 4 momenttiin sisältyvä asiakasmaksuja koskeva suojasäännös ehdotetaan yhdistettäväksi uudeksi
6 momentiksi
. Säännökset säilyisivät sisällöltään muuttumattomina, mutta niihin tehtäisiin pieniä teknisiä korjauksia.
Järjestämisvastuuta koskeva viittaussäännös
Vammaispalvelulain 2 §:n 5 momenttiin sisältyvä järjestämisvastuuta koskeva informatiivinen viittaus siirrettäisiin soveltamisalapykälän
7 momentiksi
.
11
Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys
11.1
Johdanto
Säätämisjärjestystä koskevat perustelut on kirjoitettu sen arvioimiseksi, onko hallituksen esityksessä otettu asianmukaisesti huomioon hallituksen esitystä HE 122/2024 vp koskevaan perustuslakivaliokunnan lausuntoon PeVL 44/2024 vp sisältynyt elämänvaiheita koskevan säännöksen epätäsmällisyyteen ja tarkkarajaisuuden puutteeseen liittynyt valtiosääntöoikeudellinen huomautus. Lisäksi on arvioitu esityksen suhdetta YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksista tehtyyn yleissopimukseen erityisesti YK:n vammaisten oikeuksien komitean 3.9.2025 julkaisemien Suomea koskevien tähän esitykseen liittyvien loppupäätelmien ja suositusten osalta. Niiden sisältö on kuvattu esityksen nykytilan kuvausta ja arviointia koskevan jakson sivuilla 5–6.
Lain soveltamisalasäännöstä ehdotetaan tarkennettavaksi elämänvaiheita koskevan säännöksen osalta perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla, jotta säännös täyttäisi perustuslain 80 §:n mukaisen täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden sekä selkeyden ja ymmärrettävyyden vaatimukset. Sen lisäksi soveltamisalapykälään ehdotetaan lisättäväksi vammaispalvelulain luonnetta erityislakina korostava uusi 1 momentti. Muut soveltamisalapykälän säännökset vastaavat sisällöltään vuoden 2025 alusta voimaan tulleen vammaispalvelulain 2 §:ään sisältyviä säännöksiä. Pykälän momenttien järjestystä ehdotetaan muutettavaksi siten, että asiakasprosessissa olisi helpompi arvioida loogisessa järjestyksessä vammaispalvelulain soveltamisen edellytyksiä.
Elämänvaiheita koskevan säännöksen suhdetta perustuslakiin on käsitelty muilta osin vammaispalvelulain hyväksymiseen johtaneen hallituksen esityksen 122/2024 käsittelyn yhteydessä. Säätämisjärjestysperustelut ovat esityksen sivuilla 64–75.
11.2
Perustuslakivaliokunnan lausunto
Perustuslakivaliokunta piti elämänvaiheisiin kiinnittyviä arviointiperusteita hyväksyttävinä. Perustuslakivaliokunta kuitenkin katsoi, että hallituksen esityksessä elämänvaiheista esitetyt perustelut huomioidenkin 1. lakiehdotuksen 2 §:n 3 momentin säännös oli huomattavan avoin ja tulkinnanvarainen.
Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen elämänvaiheita koskevaan 2 §:n 3 momenttiin sisältyvää epätäsmällisyyttä ja tarkkarajaisuuden puutetta ei voitu vammaispalvelulain perusoikeusliitäntäisiä oikeuksia säänneltäessä pitää perustuslain 80 §:n kannalta asianmukaisena. Sääntelyn arvioinnissa voitiin perustuslakivaliokunnan näkemyksen mukaan tältä osin kiinnittää huomiota samoihin seikkoihin kuin vuoden 2025 alussa voimaan tulevaa vammaispalvelulakia arvioitaessa (PeVL 79/2022 vp, kappaleet 8–10). Perustuslakivaliokunta totesi, että hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 2 §:n 3 momenttia tulee vielä täsmentää. Tämä on edellytyksenä ehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Perustuslakivaliokunnan mukaan tällainen täsmentäminen voidaan tehdä esimerkiksi säätämällä laissa nyt vain esityksen perusteluissa kuvatuista elämänvaiheessa tavanomaisen tarpeen arvioinnin kannalta merkityksellisistä seikoista ja viittauksin esimerkiksi vammaispalvelulain 1 §:ssä mainittuihin seikkoihin.
Perustuslakivaliokunta on aiemmin hallituksen esityksestä HE 191/2022 antamassaan lausunnossa PeVL 79/2022 vp todennut niin sanottuun ikääntymisrajaukseen liittyen palvelujen eriyttämisestä seuraavaa:
”Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, ettei esimerkiksi palveluiden eriyttäminen vaikkapa työikäisten ja työiän ylittäneiden välillä sinänsä ole välttämättä ongelmallista, kunhan eroille on hyväksyttävä peruste. Valiokunnan käsityksen mukaan tämänkaltaisesta palvelujen eriyttämisestä säätäminen edellyttää kuitenkin perusteellista säädösvalmistelua.”
Vammaispalvelulain valmistelun eri vaiheissa on arvioitu vaihtoehtoisia keinoja päästä eduskunnankin hyväksymään tavoitteeseen säilyttää vammaispalvelulaki vammaisille henkilöille tarkoitettuna erityislakina ja turvata näin vammaisten henkilöiden oikeus saada tarvitsemansa vammaispalvelut siten, että säännökset ovat valtiosääntöoikeudellisesti hyväksyttäviä. Näitä vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia on arvioitu tiiviisti tämän hallituksen esityksen sivuilla 13–14.
11.3
Valmistelun eri vaiheisiin liittyvät elämänvaiheita koskevat säännösehdotukset
Hallituksen esitykseen HE 122/2024 sisältynyt elämänvaiheita koskeva säännösesitys (1. lakiehdotuksen 2 §:n 3 momentti)
Sen lisäksi mitä 1 momentissa säädetään, tämän lain mukaisia palveluja järjestetään vammaiselle henkilölle vain, jos hänen välttämätön avun ja tuen tarpeensa poikkeaa siitä, mikä on henkilön elämänvaiheessa tavanomainen tarve.
Nyt käsiteltävänä olevan esityksen lausuntokierroksella ollut elämänvaiheita koskeva säännösesitys
Tämän lain perusteella järjestetään palveluita niille vammaisille henkilöille, joiden toimintarajoitteesta johtuva välttämätön avun ja tuen tarve poikkeaa kyseessä olevaan elämänvaiheeseen tavanomaisesti kuuluvasta avun ja tuen tarpeesta. Elämänvaiheilla tarkoitetaan tässä laissa lapsuutta, nuoruutta, aikuisuutta ja vanhuutta. Lain tarkoitus tulee ottaa huomioon arvioitaessa eri elämänvaiheissa olevien vammaisten henkilöiden oikeutta saada tämän lain perusteella palveluita. Arvioinnissa tulee lisäksi ottaa huomioon palveluiden jatkuvuus silloin, kun vammainen henkilö on käyttänyt vammaispalveluita aiemmissa elämänvaiheissa. Tarkoituksena on, että vammainen henkilö voi toimia yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä kaikissa elämänvaiheissa.
Lausuntopalautteen perusteella muokattu nyt käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen sisältyvä säännösesitys
Tämän lain perusteella järjestetään palveluita niille vammaisille henkilöille, joiden toimintarajoitteesta johtuva välttämätön avun ja tuen tarve poikkeaa kyseessä olevaan elämänvaiheeseen tavanomaisesti kuuluvasta avun ja tuen tarpeesta. Tässä laissa tarkoitetaan elämänvaiheella ihmisen yleiseen elämänkulkuun kuuluvaa ajanjaksoa, johon liittyy sille tyypillisiä kehitysvaiheita ja tehtäviä. Elämänvaiheita ovat lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus. Arvioitaessa oikeutta saada vammaispalveluita eri elämänvaiheissa tulee ottaa huomioon, mitä 1 §:ssä säädetään lain tarkoituksesta. Arvioinnissa tulee lisäksi ottaa huomioon palveluiden jatkuvuus siirryttäessä elämänvaiheesta toiseen. Arviointi tulee tehdä osana yksilöllistä palvelutarpeen arviointiprosessia.
Koska perustuslakivaliokunta on pitänyt lausunnossaan elämänvaiheisiin kiinnittyviä arviointiperusteita hyväksyttävinä ja koska perustuslakivaliokunta on pitänyt mahdollisena ehdotuksen käsittelemistä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, mikäli säännöstä täsmennetään esimerkiksi perustuslakivaliokunnan lausunnossaan esittämällä tavalla, hallitus esittää uuden tarkennetun elämänvaiheita koskevan säännöksen lisäämistä soveltamisalasäännökseen.
Säännökseen esitetään lisättäväksi elämänvaiheita koskeva määritelmä ja luettelo elämänvaiheista. Elämänvaiheita koskevan käsitteen tarkoituksena on kuvata sitä, että elämänvaiheisiin liittyy tiettyjä tyypillisiä piirteitä, mutta elämänvaiheet eivät toteudu kaikilla ihmisillä samanlaisina. Kaikki elämänvaiheet sisältävät erilaisia elämäntilanteita ja tehtäviä, mikä tulee ottaa huomioon vammaispalveluiden tarvetta arvioitaessa.
Tämän lisäksi aiemman esityksen perusteluissa yhtenä elämänvaiheena käsitellyt lapsuuden ja nuoruuden elämänvaiheet on erotettu toisistaan, koska esimerkiksi pienen lapsen tavanomaiseen elämään liittyvät tarpeet poikkeavat paljonkin itsenäistymiseen tukea tarvitsevan nuoren tarpeista. Tällä on merkitystä arvioitaessa lapsen ja nuoren oikeutta saada palveluita vammaispalvelulain perusteella.
Koska lain tarkoitus määrittää, mihin asioihin on kiinnitettävä erityistä huomiota arvioitaessa oikeutta saada palveluita tämän lain perusteella, elämänvaiheita koskevaan pykälään on sisällytetty perustuslakivaliokunnan ehdottama viittaus lain tarkoituspykälään. Viittaus velvoittaa lain soveltajaa ottamaan huomioon lain tarkoitus arvioitaessa, onko kyseessä sellainen vamman aiheuttamasta toimintarajoitteesta johtuva muu kuin kyseessä olevaan elämänvaiheeseen tavanomaisesti kuuluva tarve. Elämänvaiheita koskevassa säännöksessä ei ole toistettu lain 1 §:ään sisältyvän tarkoitussäännöksen sisältöä. Tarkoituksena on, että koko säännös ohjaa lainvalintaa. Arvioitaessa oikeutta saada vammaispalveluita tulee ottaa huomioon lain tarkoitus toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja osallistumista yhteiskunnassa sekä tukea vammaisen henkilön itsenäisen elämän ja itsemääräämisoikeuden toteutumista. Näiden oikeuksien toteutuminen edellyttää vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen ja edun mukaisia, riittäviä ja laadultaan hyviä palveluita. Jotta vammaisen henkilön on mahdollista toimia täysivaltaisena yhteiskunnan jäsenenä, hänen itsemääräämisoikeutensa ja osallisuutensa on turvattava laadukkailla palveluilla.
Säännöstä esitetään myös täydennettäväksi siten, että arvioitaessa oikeutta saada vammaispalveluita tulee kiinnittää huomiota palveluiden jatkuvuuteen vammaisen henkilön siirtyessä elämänvaiheesta toiseen. Säännös olisi sosiaalihuoltolain 38 §:n säännöstä velvoittavampi. Se turvaisi palveluiden jatkuvuuden myös elämänvaiheiden siirtymäkohdissa, jolloin palveluiden saaminen saattaisi muuten vaikeutua, vaikka palvelutarve silloin usein lisääntyy. Säännös koskisi kaikkia elämänvaiheita ja edistäisi näin yhdenvertaisuutta eri elämänvaiheissa olevien vammaisten henkilöiden kesken. Palveluiden jatkuvuus varmistaisi vammaispalveluiden tarkoituksen toteutumisen eri elämänvaiheissa.
Elämänvaiheita koskevaan säännökseen esitetään lisättäväksi velvoite arvioida osana yksilöllistä palvelutarpeen arviointiprosessia, milloin on kyse vammaisen henkilön elämänvaiheeseen liittyvästä tavanomaisesta tarpeesta ja milloin siitä poikkeavasta tarpeesta. Jokaiselle henkilölle on tehtävä yksilöllinen palvelutarpeen arvio ja arvio siitä, voidaanko hänen tarpeisiinsa vastata ensisijaisen lainsäädännön mukaisilla palveluilla. Säännös edistäisi vammaisten henkilöiden oikeusturvan toteutumista ja korostaisi sitä, että päätös ei voi perustua kategorisesti vain henkilön elämänvaiheeseen.
Palvelutarpeen arvioinnista, osallisuudesta, itsemääräämisoikeudesta ja päätöksenteosta säädetään sosiaalihuoltolain 36, 37 ja 39 §:ssä sekä asiakaslain 6–8 §:ssä. Osallistuminen ja osallisuus tarpeiden arvioinnissa merkitsevät oikeutta olla mukana yhdessä aktiivisesti arvioimassa sitä, onko kyseessä tavanomaisen elämän tarpeista poikkeava tarve. Osallisuus merkitsee myös oikeutta ilmaista itseään ja tulla kuulluksi sekä vaikuttaa prosessissa. Vammaispalvelulain 3 §:ssä säädetään vammaisen henkilön oikeudesta saada tukea asiakasprosessissa. Vammaisen henkilön osallistumista ja osallisuutta on tuettava hänen yksilöllisen tarpeensa mukaisesti hänen toimintakykynsä, ikänsä ja elämäntilanteensa edellyttämällä tavalla. Näiden kaikkien säännösten tavoitteena on turvata se, että vammaisen henkilön avun ja tuen tarpeet eri elämänvaiheissa tulevat arvioiduiksi asianmukaisesti ja tarpeisiin myös vastataan.
Silloin, kun palveluita hakee vanhuspalvelulain 3 §:ssä tarkoitettu iäkäs henkilö, palvelutarpeen arviointiprosessissa on noudatettava vanhuspalvelulain 3 lukuun sisältyviä säännöksiä palveluntarpeiden selvittämisestä, RAI-arviointivälineistön käyttämisestä ja asiakassuunnitelman tekemisestä. Näin on mahdollista varmistaa iäkkään henkilön palvelutarpeiden asianmukainen arviointi ja palveluiden suunnittelu sekä iäkkään henkilön mahdollisuus saada palvelutarpeitaan parhaiten vastaavat palvelut.
Sosiaalihuoltolain monialaista yhteistyötä koskeva 41 § velvoittaa asiakasprosessista vastaavaa henkilöä huolehtimaan siitä, että palvelutarpeen arvioimiseksi, päätösten tekemiseksi ja sosiaalihuollon toteuttamiseksi on käytettävissä henkilön yksilöllisiin tarpeisiin nähden riittävästi asiantuntemusta ja osaamista. Tämän säännöksen merkitys korostuu silloin, kun vammaispalvelut ja esimerkiksi lasten ja iäkkäiden henkilöiden palvelut ovat hyvinvointialueen organisaatiossa erillään tai yleispalveluita järjestää esimerkiksi kunta. Säännöksen mukaan silloin, kun henkilön tarpeiden arviointi ja niihin vastaaminen edellyttävät sosiaalitoimen tai muiden viranomaisten palveluja tai tukitoimia, on näiden tahojen osallistuttava toimenpiteestä vastaavan työntekijän pyynnöstä henkilön palvelutarpeen arvioinnin tekemiseen ja asiakassuunnitelman laatimiseen. Hallintolain (434/2003) 2 luvun mukaiset hyvän hallinnon periaatteet ohjaavat myös viranomaisten toimintaa.
Palvelutarpeen arviointiprosessi ja yhdessä asiakkaan kanssa toteutettu palveluiden suunnitteluprosessi ovat merkittäviä asiakkaan oikeuksien toteutumisen kannalta myös silloin, kun katsotaan, että henkilöllä ei ole oikeutta saada vammaispalveluita. Tällöin asiakasprosessissa on varmistettava, että henkilö voi saada tarvitsemansa yleislainsäädännön mukaiset palvelut.
Elämänvaiheita koskevan säännöksen lisäksi hallituksen esityksen perusteluita on täydennetty asiakasprosessissa tehtävän arviointityön helpottamiseksi. Valmistelussa on arvioitu, että perusteluissa on mahdollista kuvata eri elämänvaiheisiin liittyviä erityispiirteitä ja elämänvaiheessa tavanomaisen tarpeen arvioinnin kannalta merkityksellisiä seikkoja lakia yksityiskohtaisemmin ja laajemmin. Säännöskohtaisia perusteluita on täydennetty muun muassa HE 191/2022 sisältyneillä tavanomaisen elämän, pitkäaikaisuuden ja välttämättömyyden käsitteiden kuvauksilla. Eri elämänvaiheita ja niihin liittyviä tarpeita on myös kuvattu aiempaa tarkemmin perusteluissa.
11.4
Subjektiivisten ja määrärahasidonnaisten oikeuksien merkitys oikeusturvan kannalta
Sosiaali- ja terveysministeriö on tilannut professori Eeva Nykäseltä ja professori Laura Kalliomaa-Puhalta oikeudellisen arvion subjektiivisista oikeuksista ja määrärahasidonnaisista oikeuksista sekä ennaltaehkäisevistä palveluista sosiaalihuollossa (Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2025:24.)
Nykänen ja Kalliomaa-Puha selvittävät raportissa sosiaalisten oikeuksien jaottelua subjektiivisiin ja määrärahasidonnaisiin oikeuksiin sekä jaottelun merkitystä hyvinvointialueiden päätösvallan, talousarvion ja ohjeiden kirjoittamisen sekä yksilöiden sosiaalisten oikeuksien kannalta. He tarkastelevat oikeuksia tarveperiaatteen kautta. Periaate kiinnittyy perustuslain 19 §:n 3 momentin säännökseen riittävistä sosiaalipalveluista. Hyvinvointialuelain 7 §:n ja järjestämislain 4 §:n mukaan näihin tarpeisiin vastaa hyvinvointialue.
Raportissa viitataan myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan vammaispalvelulain soveltamisalan muuttamista koskevaan mietintöön (StVM 28/2024 vp s. 6.). Siinä todetaan, että hyvinvointialueella on lakisääteinen velvollisuus vastata siitä, että ihmiset saavat perustuslain 19 §:n 3 momentissa tarkoitetut riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut, joista säädetään sekä yleis- että erityislainsäädännössä ja että oikeus välttämättömään huolenpitoon toteutuu perustuslain 19 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla. Vastuu ei kuitenkaan kohdistu yksistään hyvinvointialueisiin, vaan kattaa julkisen vallan niitä laajemmin. Perustuslain 22 §:n mukaiseen perusoikeuksien toteuttamisvelvoitteeseen yhdessä perustuslain 19 §:n sosiaalisten perusoikeuksien kanssa kuuluu valtion vastuu huolehtia siitä, että hyvinvointialueilla on käytännön edellytykset suoriutua tehtävistään. Tämä pitää sisällään myös vaatimuksen riittävistä taloudellisista resursseista.
Olli Mäenpää (Hallinto-oikeus 2023, s. 522–523) tiivistää, että oikeuksia ja etuja perustavien säännösten sanamuodon lisäksi on aina kiinnitettävä huomiota myös esimerkiksi oikeutta koskevaan lainsäädäntöön kokonaisuutena, sääntelyn tarkoitukseen ja asiaa koskevaan oikeuskäytäntöön. Sosiaalihuoltolain kokonaisuus ja tarkoitus voivat vaikuttaa tulkintaan silloinkin, kun palvelu on sanamuodon perusteella määrärahasidonnainen.
Nykänen ja Kalliomaa-Puha muistuttavat myös, että vaikka subjektiivisesta oikeudesta tiettyyn palveluun ei säädettäisi tavallisessa laissa nimenomaisesti, voi sellainen syntyä suoraan perustuslain 19 §:n 1 momentin perusteella perustuslain säännöksessä tarkoitetuissa tilanteissa, eli kun henkilö ei itse kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa ja on siten välttämättömän huolenpidon tarpeessa. (s. 16)
Käytännössä raja subjektiivisten ja määrärahasidonnaisten oikeuksien välillä ei ole niin tiukka, ei asiakkaan eikä hyvinvointialueen järjestämisvastuun näkökulmasta. Tämä johtuu ainakin neljästä syystä: sosiaalipalvelujen lainsäädännön kirjoittamistavasta, määrärahojen varaamisen periaatteista, tarveperiaatteesta ja siitä, että käytännössä mihin tahansa määrärahasidonnaiseen palveluun voi muodostua subjektiivinen oikeus. (s. 45)
Tarveperiaate ohjaa päätöksentekoa myös silloin, kun pohditaan minkä lain perusteella asiakkaalle tarjotaan palvelua: yleislain (sosiaalihuoltolaki) vai erityislain, kuten esimerkiksi vammaispalvelulain, lastensuojelulain tai omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005) perusteella.
Nykänen ja Kalliomaa-Puha toteavat, että keskeinen johtopäätöksemme on, että jaottelu subjektiivisiin ja määrärahasidonnaisiin oikeuksiin ei ole selvä eikä se voikaan sitä olla, sillä kokonaisuuteen vaikuttaa perustuslain 19 §:n 1 momentissa subjektiivisena oikeutena turvattu oikeus välttämättömään huolenpitoon ja pykälän 3 momentissa säädettyyn oikeuteen riittäviin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin kiinnittyvä tarveperiaate. (s. 70)
Raportissa viitataan myös tarpeeseen säätää sosiaalihuollon palveluista siten, että säännökset jättävät harkintavaltaa myös päätöksentekijöille. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportissa korostettiin sitä, miten väljä harkintavalta toimii parhaiten asiakaslähtöisesti, kun halutaan rakentaa palvelut joustavasti kunkin asiakkaan tarpeita vastaavasti. Subjektiiviset oikeudet saattavat jäykistää tätä mahdollisuutta. (Sosiaalihuollon uudistamistyöryhmän loppuraportti 2012)
Nykäsen ja Kalliomaa-Puhan raportissa viitataan myös perutuslakivaliokunnan lausuntoon liittyen sosiaalihuoltolain valmisteluun (PeVL 36/2014 vp). Lausunnossa todetaan, että sosiaalihuollon palveluista ei voida säätää yhtä täsmällisin säännöksin kuin esimerkiksi toimeentuloturvaetuuksista. Väljät, tapauskohtaiselle arvioinnille tilaa antavat muotoilut ovat välttämättömiä.
Hallitus katsoo, että hallituksen esitykseen sisältyvä elämänvaiheita koskeva säännösehdotus täyttää perustuslain 80 §:n edellytykset lain täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta. Elämänvaiheita koskeva säännös on luonteeltaan sellainen, ettei siihen ole mahdollista kirjoittaa tyhjentävästi kaikkea lainvalintaan vaikuttavia seikkoja.
Eri elämänvaiheissa olevien vammaisten henkilöiden oikeusturvan toteutumista edistävät lisäksi säännöksen soveltamista tukevat säännöskohtaiset perustelut sekä yksilöllistä palvelutarpeen arviointia ja asiakassuunnittelua koskevat sosiaalihuoltolain, vammaispalvelulain ja vanhuspalvelulain säännökset.
11.5
Esityksen suhde YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimukseen
YK:n vammaisten oikeuksien komitea on esittänyt huolensa siitä, että vammaispalvelulain 2 §:ään ehdotetut muutokset saattaisivat sulkea monia vammaisia henkilöitä pois yleissopimuksen edellyttämistä palveluista. Komitean mukaan tavanomaisesti kyseiseen elämänvaiheeseen liittyvien avun ja tuen tarpeiden erottelu vammaispalvelulain mukaisista palveluista olisi ehdotetussa muodossaan syrjivä iän perusteella ja olisi ristiriidassa yleissopimuksen 1 artiklan kanssa. Komitea suosittelee varmistamaan, että vammaispalvelulain 2 § takaa kaikkien yleissopimuksen mukaisten vammaisoikeuksien saatavuuden. Komitea suosittelee myös pidättäytymään ottamasta käyttöön "elämänvaihe" -kriteerejä vammaispalvelulaissa.
Komitean suositukset eivät ole oikeudellisesti velvoittavia, mutta ne ovat merkittäviä sopimusvelvoitteiden tulkinnan kannalta. Soveltamisalapykälään lisättäväksi ehdotettavaa elämänvaiheita koskevaa säännöstä tulee kuitenkin arvioida osana yleis- ja erityislainsäädännön muodostamaa kokonaisuutta, koska YK:n vammaissopimuksessa ei määrätä siitä, millä kansallisella lailla vammaisten henkilöiden oikeudet tulee turvata. Eri ikäkausina tarvittavista palveluista säädetään useissa eri yleislaeissa, kuten varhaiskasvatuslaissa ja perusopetuslaissa sekä sosiaalihuoltolaissa ja terveydenhuoltolaissa. Siten myös yleislainsäädäntö turvaa niiden oikeuksien toteutumista, joista määrätään YK:n vammaissopimuksessa. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen järjestäjällä ja palveluntuottajalla sekä koulutuksen järjestäjällä ja tämän ylläpitämällä oppilaitoksella on yhdenvertaisuuslain perusteella erityinen velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa. Niiden on myös tehtävä yhdenvertaisuuslain ja YK:n vammaissopimuksen mukaisia kohtuullisia mukautuksia, jotta vammainen lapsi voi saada yhdenvertaisesti varhaiskasvatusta sekä esi- ja perusopetusta.
Vammaisten oikeuksien komitea on katsonut, että elämänvaiheisiin liittyvien avun ja tuen tarpeiden erottelu vammaispalvelulain mukaisista palveluista olisi syrjivä iän perusteella ja ristiriidassa sopimuksen 1 artiklan kanssa. Mainitun artiklan mukaan sopimuksen tarkoituksena on edistää, suojella ja taata kaikille vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet sekä edistää vammaisten henkilöiden synnynnäisen arvon kunnioittamista. Artikla sisältää myös vammaisen henkilön määritelmän, jonka mukaan vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne, joilla on sellainen pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa.
Elämänvaiheita koskeva säännös ei rajaisi iän perusteella oikeutta saada vammaispalveluita, vaan niitä olisi mahdollista saada eri ikäisenä ja eri elämänvaiheissa. Perus- ja ihmisoikeuksia koskevan jakson sivuilla 8–13 on kuvattu esityksen vaikutuksia eri elämänvaiheissa oleviin henkilöihin. Vammaispalvelulain 2 §:ään sisältyvä vammaisen henkilön määritelmä on sopusoinnussa vammaissopimuksen määritelmän kanssa.
Myös edellä kuvatut asiakkaan asemaa ja asiakasprosessia koskevat säännökset tulee ottaa huomioon arvioitaessa esitettävän elämänvaiheita koskevan säännöksen suhdetta vammaisten oikeuksien komitean antamiin suosituksiin. Arvioitaessa lain soveltamisalasäännöksen suhdetta YK:n vammaisten oikeuksien sopimukseen tulee ottaa huomioon vammaisten henkilöiden erityisen haavoittuva asema yhteiskunnassa. Sellaisen vammaisen henkilön, joka tarvitsee vammaispalveluita lapsuudesta asti tai useita vuosia elämänsä aikana, riski joutua eriarvoiseen asemaan ja syrjäytyä yhteiskunnassa kasvaa. YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen 5 artiklan mukaan erityistoimia, jotka ovat tarpeen vammaisten henkilöiden tosiasiallisen yhdenvertaisuuden jouduttamiseksi tai saavuttamiseksi, ei katsota yleissopimuksen tarkoittamaksi syrjinnäksi. Myös perutuslaki sallii positiivisen erityiskohtelun silloin, kun sille on hyväksyttävä syy.
Vammaispalvelulaki on alun perin säädetty turvaamaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien vammaisten henkilöiden oikeuksia. Mikäli vammaispalvelulain perusteella järjestettäisiin palveluita myös sellaisiin tavanomaisen elämän tarpeisiin, jotka eivät johdu vamman aiheuttamasta toimintarajoitteesta, hyvinvointialueiden mahdollisuudet kantaa järjestämislain mukainen palveluiden järjestämisvastuu vaarantuisi ja vammaisten henkilöiden YK:n vammaissopimuksen mukaiset oikeudet jäisivät ainakin osin toteutumatta.
Esityksen perus- ja ihmisoikeusvaikutuksia tulee arvioida myös pidemmällä aikavälillä. Esityksen tarkoituksena on turvata vammaisten ihmisten palveluiden saatavuus ja rahoitus kestävällä tavalla myös väestörakenteen muuttuessa ja väestön palvelutarpeiden kasvaessa.
YK:n vammaisten oikeuksien komitea on ottanut kantaa valmisteilla olleeseen hallituksen esitysluonnokseen, joka on ollut vasta lausuntokierroksella. Komitealla ei ole ollut käytettävissä esityksen lopullista versiota. Esitystä on muokattu ja täydennetty komitean antamien loppupäätelmien perusteella ottaen huomioon komitean esiin nostamat huolet.
Edellä mainituilla perusteilla hallitus katsoo, että esitys ei ole YK:n vammaissopimuksen vastainen.
Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.
Hallitus pitää kuitenkin suotavana, että perustuslakivaliokunta antaisi asiasta lausunnon.
Perustuslakivaliokunnan lausunto olisi tarpeen sen arvioimiseksi, onko valiokunnan aiempaa esitystä koskevassa lausunnossa PeVL 44/2024 vp - HE 122/2024 vp elämänvaiheita koskevasta säännöksestä tekemä valtiosääntöoikeudellinen huomautus otettu tässä esityksessä asianmukaisesti huomioon. Lisäksi perustuslakivaliokunnan lausunnossa olisi mahdollista arvioida YK:n vammaisten oikeuksien komitean suositusten merkitystä esityksen kannalta.