Ehdotuksen pääasiallinen sisältö

Komissio ehdottaa tiedonannossaan valmisteltavaksi yhdennettyä menettelyä (nk. yhden luukun menettely), jossa turvapaikkahakemus ja toissijaista suojelua koskeva hakemus tutkitaan samassa menettelyssä ja saman viranomaisen toimesta, joka tekee yhden asiaa koskevan päätöksen. Menettelyllä on tarkoitus välttää mahdollinen aukko määritelmädirektiivin ja turvapaikkamenettelydirektiivin säännösten välillä. Määritelmädirektiivi säätelee sekä pakolaisaseman että toissijaisen suojelua saavan aseman, mutta turvapaikkamenettelydirektiiviä jäsenmaat ovat velvolliset soveltamaan ainoastaan turvapaikkahakemuksiin. Menettelydirektiivin takeita ei automaattisesti uloteta henkilöihin, jotka hakevat ainoastaan toissijaista suojelua tai jotka hakemuksen esittäessään eivät tuo esiin Geneven pakolaissopimuksen kannalta relevantteja seikkoja, mutta jotka kuitenkin olisivat toissijaisen suojelun tarpeessa. Tiedonannon mukaan kaikille kansainvälistä suojelua hakeville tulisi taata samat menettelylliset oikeudet ja takeet, ja tätä silmällä pitäen pitäisi ottaa käyttöön yhdennetty menettely, jossa tutkittaisiin kaikki perusteet kansainvälisen suojelun myöntämiselle ja tehtäisiin mahdollisesti myös palauttamispäätös.

Neuvosto on hyväksynyt 21.10.2004 yhdennettyä menettelyä koskevat päätelmät, jotka on tarkoitettu suuntaviivoiksi komission toimintaohjelmalle. Komission arvioidaan antavan asiaa koskevan lainsäädäntöaloitteen vuoden 2006 aikana.

Valtioneuvoston kanta

Suomi kannattaa komission tiedonannossaan ehdottamaa aloitetta yhtenäisestä turvapaikkajärjestelmästä (nk. yhden luukun menettely) ja suhtautuu tiedonannossa esitettyihin näkemyksiin lähtökohtaisesti myönteisesti. Suomi pyrkii edistämään aloitteen eteenpäinviemistä komission tiedonannossaan viitoittamaan suuntaan.

Suomi pitää myönteisenä sitä, että jäsenmaat otetaan aiempaa tiiviimmin mukaan lainsäädäntöaloitteen valmisteluun. On todennäköistä, että näin toimimalla saavutetaan merkittävää edistymistä jo ehdotuksen valmisteluvaiheessa ja kyetään asettamaan yhtenäistämispyrkimykset alusta alkaen realistiselle tasolle. Perustavanlaatuisen valmistelutyön johdosta lainsäädäntöaloitteen käsittelyyn menevän ajan tulisi vastaavasti lyhentyä.

Suomen kokemukset yhtenäisestä turvapaikkamenettelystä kattaen pakolaisaseman, toissijaisen suojelun ja muut mahdolliset perusteet oleskeluluvan saamiselle sekä maastapoistamispäätöksen ovat hyviä ja vastaavat komission tiedonannossaan esiin tuomia järjestelmän myönteisiä elementtejä. Suomella onkin mahdollisuus tämän aloitteen puitteissa välittää tietoa omista kokemuksistaan muiden jäsenmaiden ja komission tietoon edesauttaen siten lainsäädäntöaloitteen valmistelua.

Suomi pyrki turvapaikkamenettelydirektiiviehdotuksen käsittelyn yhteydessä vaikuttamaan eräiden muiden jäsenmaiden kanssa siihen, että direktiiviehdotuksen soveltamisala (3 artikla) olisi laajennettu koskemaan myös toissijaista suojelua. Pakolaisasemaa ja toissijaista suojelua koskevan direktiiviehdotuksen (nk. määritelmädirektiivi) käsittelyssä Suomi korosti, että pakolaisille ja toissijaista suojelua saaville henkilöille tulisi taata riittävät ja yhtäläiset oikeudet, sillä kyseessä ovat maassa pysyväisluonteisesti oleskelevat henkilöt. Kumpaakaan näistä Suomen tärkeinä pitämistä tavoitteista ei täysin vähimmäisvaatimuksia koskeneissa direktiiveissä omaksuttu. Tätä taustaa vasten Suomen tuleekin jatkossa pyrkiä vaikuttamaan aktiivisesti siihen, että toissijaista suojelua hakevat ja nauttivat henkilöt saisivat EU-säädösten puitteissa yhtäläisen kohtelun verrattuna pakolaisaseman saaneisiin henkilöihin.

Suomi on eri yhteyksissä kiinnittänyt huomiota siihen, että turvapaikkamenettelyn väärinkäyttö on mahdollista hakemalla tietoisesti turvapaikan sijasta yksinomaan toissijaista suojelua, jolloin vältetään vastuunmäärittämisasetuksen (nk. Dublin II) soveltuminen. Ottaen huomioon vastuunmäärittämisasetuksen keskeisen merkityksen Suomen turvapaikkajärjestelmälle on Suomen kannalta tärkeätä pyrkiä vaikuttamaan siihen, että vastuunmäärittämisasetuksen soveltamisala laajennettaisiin koskemaan myös toissijaista suojelua hakeneita henkilöitä.

Suomi pitää tärkeänä uutena näkökohtana komission tiedonannossaan esiin nostamaa mahdollisuutta myös palautuskysymysten käsittelemisestä samassa yhteydessä täysin kielteisen turvapaikka- ja oleskelulupapäätöksen kanssa. Tämä on ollut käytäntö Suomessa jo vuodesta 1993 alkaen. Palauttamiskielto (nonrefoulement-periaate) tulee ottaa huomioon myös palauttamista täytäntöönpantaessa, sillä nopeankin turvapaikkamenettelyn kuluessa hakijan paluun edellytykset voivat muuttua.

Suomi katsoo, että käytännönläheisemmän yhteistyön sekä ajankohtaisia asioita koskevan tiedonvälityksen ja keskustelun kautta voidaan saavuttaa merkittävää edistymistä turvapaikkapolitiikkojen harmonisoimispyrkimyksissä EU-tasolla.

Jo tällä hetkellä yhteistyötä tehdään hyvinkin tiiviisti mm. vastuunmäärittämisasetuksen soveltamisen puitteissa. Tarve mm. hakijavirtoja, turvapaikkamenettelyitä, päätöksentekolinjoja ja turvapaikkamenettelyn väärinkäyttömuotoja koskevaan tiedonvaihtoon on ilmeinen. Tietojenvaihto ja yhteistyö turvapaikkapolitiikkoja valmistelevien virkamiesten välillä auttaisi reagoimaan ja vastaamaan entistä tehokkaammin erilaisiin haasteisiin.

Suomi pitää tärkeänä komission tiedonannossaan käsittelemien huolenaiheiden perusteellista tarkastelua ja mahdollisuuksien mukaan niitä koskevien säännösten sisällyttämistä lainsäädäntöaloitteeseen. Erityisesti esitettyjen huolenaiheiden osalta voidaan todeta seuraavaa.

Suomi pitää erittäin tärkeänä,

• että Geneven pakolaissopimuksen mukaiset väitteet tutkitaan perusteellisesti ennen toissijaiseen suojeluun viittaavien väitteiden tutkimista, sillä kuten komission tiedonannossakin todetaan, ei voida edellyttää, että kansainvälistä suojelua hakeva osaisi itse arvioida, onko hänen hakemuksensa Geneven pakolaissopimuksen edellytysten mukainen, tai että hakija olisi tietoinen muista kansainvälistä suojelua koskevista sopimuksista;
• että hakemuksen tutkiva viranomainen tarkastelee ex officio toissijaisen suojelun edellytykset tapauksissa, joissa edellytykset pakolaisaseman saamiseksi eivät täyty;
• että jokainen kielteinen päätös perustellaan asianmukaisesti, mukaan lukien päätös tapauksessa, jossa hakijalta evätään turvapaikka, mutta hänelle myönnetään toissijaista suojelua;
• että hakijalla on oikeus valittaa häntä koskevasta päätöksestä myös tapauksessa, jossa häneltä on evätty turvapaikka, mutta hänelle on myönnetty toissijaista suojelua.

Suomi katsoo, että yhtenäisellä turvapaikkamenettelyllä saavutettavat hyödyt ovat selvästi mahdollisia haittoja suuremmat.