Perustelut
Hallituksen esityksessä ehdotetussa tietojenkäsittelypalvelussa
on kyse väestörekisterikeskuksen tarjoamasta palvelusta,
jossa palvelunsaajan pitämään tietojärjestelmään
kuuluvia tietoja ylläpidetään teknisesti
väestötietojärjestelmän yhteydessä.
Taustalla on ollut tarve järjestää kirkollisten
toimitustietojen ylläpito, kun kyseisten tietojen tallettaminen
väestötietojärjestelmään
päättyy kesäkuun lopussa 2005. Lakiehdotuksessa
palvelu rajataan sellaisten tietojen ylläpitämiseen,
joiden käsittelyyn palvelunsaajalla on lain mukaan oikeus
ja jotka liittyvät väestötietojärjestelmään
merkittyyn henkilöön tai rakennukseen. Palvelua
tarjottaisiin ensisijaisesti evankelisluterilaiselle kirkolle, ortodoksiselle kirkkokunnalle
ja rekisteröidyille uskonnollisille yhdyskunnille, mutta
sitä voidaan tarjota myös muulle valtion ja kunnan
viranomaiselle, muulle julkisoikeudelliselle yhteisölle
tai julkista tehtävää hoitavalle yhteisölle
tämän laissa säädetyn tehtävän
hoitamiseksi. Palvelu toteutettaisiin ostopalveluperiaatteella.
On huomattava, että tietojenkäsittelypalveluna
ylläpidettävät tiedot ja väestötietojärjestelmän
tiedot kuuluvat oikeudellisesti eri rekistereihin. Tietojenkäsittelypalveluna
ylläpidettävien tietojen rekisterinpitäjänä toimii
palvelunsaaja, ja sillä on tietoihin suorat käyttöoikeudet.
Valiokunnan näkemyksen mukaan lakiehdotus luo asianmukaiset
edellytykset sopia ja toteuttaa kirkollisiin toimitustietoihin liittyvä tietojenkäsittelypalvelu.
Ehdotus myös lisää väestötietojärjestelmän
käytettävyyttä ja edistää rekistereiden
yhteiskäyttöä. Tietojenkäsittelypalvelun
avulla voidaan välttää päällekkäisten
järjestelmien rakentamista ja erillisiin tietojärjestelmiin
liittyvää tietojen siirtoa ja päivittämistä,
minkä voidaan arvioida edistävän tietosuojaa
ja mahdollistavan myös kustannussäästöjä.
Hallituksen esityksessä esitetään
säädettäväksi myös
siitä, että tilapäisesti Suomessa oleskeleva
ulkomaalainen voisi jättää väestötietojärjestelmää varten
tehtävän rekisteröinti-ilmoituksen maistraatin
ohella myös verotoimistolle tai — jos Väestörekisterikeskus
tekee laissa tarkoitetun sopimuksen Kansaneläkelaitoksen
kanssa — myös Kansaneläkelaitoksen toimistolle.
Suomessa tilapäisesti oleskelevan ulkomaalaisen merkitseminen
väestötietojärjestelmään
ja henkilötunnuksen antaminen hänelle on jo voimassa
olevan väestötietolain mukaan mahdollista. Rekisteröinti
edellyttää kuitenkin voimassa olevan lain mukaan
käyntiä asianomaisessa maistraatissa. Nyt käsiteltävänä olevalla
hallituksen esityksellä pyritään tehostamaan
jo olemassa olevaa käytäntöä toimimalla
tiedonkeruussa yhteistyössä mainittujen viranomaisten
kanssa ja lisäämällä ilmoitusten
vastaanottopaikkoja. Valiokunta tähdentää,
että ilmoituksen perusteella väestötietojärjestelmään
tehtävistä merkinnöistä ja henkilötunnuksen
antamisesta päättää toimivaltainen
maistraatti, kuten nykyisinkin.
Tilapäisesti Suomessa oleskelevan ulkomaalaisen jättäessä ilmoituksen
muulle viranomaiselle kuin asuinkunnan maistraatille väestötietojärjestelmään
kerätään vain suppeat perushenkilötiedot
mukaan lukien tilapäisen oleskelun alkamis- ja päättymispäivä.
Henkilön on ilmoitettava myös muut laissa säädetyt
tiedot, jotka maistraatti tarvitsee tehdessään
päätöstä tietojen tallettamisesta
väestötietojärjestelmään.
Näitä ovat maahanmuuttopäivä,
oleskelun kesto sekä syy siihen, miksi tilapäisesti
maassa oleskelevan tiedot tulisi tallettaa väestötietojärjestelmään.
Valiokunta toteaa, että mikäli ulkomaalaisella
on tarve saada väestötietojärjestelmään muita
kuin perushenkilötietoja, hänet ohjataan kääntymään
oman asuinkunnan maistraatin puoleen. Samoin jos ulkomaalainen haluaa
kotikunnan Suomessa, hänen tulee aina asioida asuinkuntansa
maistraatissa.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta toteaa, että laillisen
maassa oleskelun, hyväksyttävän matkustusasiakirjan
olemassaolon sekä henkilöllisyyden todentaminen
on yhä vaativampi tehtävä. Yhteistyötä ulkomaalaisviranomaisten
ja maistraattien välillä tuleekin merkittävästi
lisätä muun muassa henkilöllisyyden selvittämiseen
liittyen. Verotoimistojen ja Kansaneläkelaitoksen toimistojen
mukaantulo ilmoitusten vastaanottamiseen edellyttää koulutuksen,
tiedottamisen, ohjeistuksen ja muun yhteistyön lisäämistä myös näiltä osin.
Valiokunta katsoo, että väestötietolain
kokonaisuudistuksen yhteydessä on aiheellista huolella
selvittää ulkomaalaisten rekisteröintiin
liittyvät kehittämistarpeet. Kokonaistarkastelussa tulee
myös ottaa huomioon ulkomaalaisen kotipaikan saantiin liittyvän
kotikuntalain muutoksen valmistelu. Ulkomaalaisten rekisteröintiin liittyviä kysymyksiä
selvitettäessä huomiota
on tarpeen kiinnittää muun ohella erityisesti
tilanteisiin, jolloin ulkomaalaisen henkilöllisyyttä ei voida
luotettavasti todeta, sekä sen arviointiin, oleskeleeko
ulkomaalainen maassa pysyväis- vai tilapäisluonteisesti.
On myös tarpeen kiinnittää huomiota tietojen
ilmoittamisvelvollisuuden noudattamisen valvontaan sekä henkilötunnuksen
mahdollisiin väärinkäytön tilanteisiin.
Ilmoituksia vastaanottavien viranomaisten kykyä ja teknistä välineistöä asiakirjaväärennösten
ja väärien asiakirjojen paljastamiseen tulee kehittää edelleen.
Väestötietolain kokonaisuudistuksen yhteydessä tulee
ottaa huomioon myös nyt käsiteltävänä olevassa
hallituksen esityksessä ehdotetusta tiedonkeruumallista
saatavat kokemukset.