Kirkkolain 6 lukuun ehdotetaan tehtäväksi yksittäisiä muutoksia kirkon henkilöstöä koskeviin säännöksiin. Säännöstä viranhaltijan oikeudesta saada vapaata kunnallisen luottamustehtävän hoitamista varten muutetaan siten, että säännös koskee viranhaltijan ohella myös työsopimussuhteista työntekijää. Samalla viittaukset kuntalakiin päivitetään uuden kuntalain (410/2015) mukaisiksi.
Lisäksi kirkkolain 6 lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi säännös työllistymisvapaasta ja työnantajan ilmoitusvelvollisuudesta. Ehdotuksen mukaan viranhaltijalla on sama oikeus työllistymisvapaaseen kuin työntekijällä työsopimuslain (55/2001) mukaan. Vastaavasti työnantajalla on työsopimuslain mukaisesti velvollisuus ilmoittaa työ- ja elinkeinotoimistolle viranhaltijan taloudellisista tai tuotannollisista syistä tapahtuvasta irtisanomisesta sekä tiedottaa viranhaltijalle tämän oikeudesta työllistymissuunnitelmaan. Nykyisin työllistymisvapaasta on sovittu virka- ja työehtosopimusvaikutteisella pöytäkirjalla.
Kirkkolain 6 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen työnantajien palveluksessa työskentelee sekä viranhaltijoita että työntekijöitä. Valiokunta pitää ehdotettuja muutoksia tarpeellisina ja tarkoituksenmukaisina. Ne edistävät eri palvelussuhdelajeissa olevan kirkon henkilöstön yhdenvertaisuutta ja selkeyttävät henkilöstön asemaa.
Kirkkolain 6 lukua ehdotetaan muutettavaksi myös siten, että nimikirjan pitäminen muuttuu kirkollisille työnantajille vapaaehtoiseksi, kuten se on kunnissa. Viranhaltijaa ja työntekijää koskevien tietojen luovuttamiseen sovellettaisiin kuitenkin nimikirjalain säännöksiä. Nimikirjan merkitys kirkollisille työnantajille on muuttunut, kun työnantajat ovat saaneet käyttöönsä muita järjestelmiä, jotka korvaavat nimikirjaan merkittäviä tietoja. Tällaisia ovat etenkin palkanlaskentaa ja muuta henkilöstöhallintoa varten luodut järjestelmät. Ehdotuksen tarkoituksena on luopua monenkertaisesta samojen tietojen keräämisestä.
Seurakunnat ovat itsenäisiä, erillisiä oikeushenkilöitä, kuten kunnat. Seurakunnat eivät muodosta kirkon keskushallinnon kanssa samanlaista kokonaisuutta kuin valtio virastoineen ja yksiköineen. Seurakuntayhtymä ja siihen kuuluvat seurakunnat ovat palvelussuhteen ehtoja koskevissa asioissa kirkkolain mukaan yksi työnantaja.
Kirkkohallituksen tehtävänä on muun muassa hoitaa seurakuntien, seurakuntayhtymien, hiippakuntien ja kirkon keskusrahaston palkanlaskenta sekä niihin liittyvä maksuliikenne. Kirkkohallituksen yhteydessä toimii kirjanpidon ja palkanlaskennan palvelukeskus (Kipa), joka hoitaa muun muassa palkanlaskennan. Seurakuntataloudet ovat siirtyneet Kipan asiakkaiksi asteittain, ja viimeiset seurakuntataloudet tulevat Kipan asiakkaiksi vuoden 2016 aikana. Kipa kerää tehtäviensä hoitamista varten palkanmaksussa tarvittavat tiedot. Kirkon työmarkkinalaitos saa esimerkiksi virka- ja työehtosopimusneuvottelutoiminnan kustannuslaskennassa tarvitsemansa tiedot Kipasta, kun se aiemmin sai ne seurakuntatalouksilta.
Tuomiokapituleilla säilyy edelleen velvollisuus pitää nimikirjaa hiippakunnan papeista ja lehtoreista. Tämä eroaa muista nimikirjavelvollisista siten, että velvollisuus ei liity palvelussuhteeseen, vaan tuomiokapitulin lakimääräisten tehtävien hoitamiseen. Tuomiokapitulit tarvitsevat nimikirjassa olevia tietoja kirkollisiin vaaleihin ja pappien viran täyttöön liittyvissä tehtävissä sekä papiston valvontaan ja kaitsentaan liittyvissä tehtävissä. Kirkollisia vaaleja ovat tässä kirkkoherran suora vaali, lääninrovastin vaali ja pappisasessorin vaali. Nimikirja on hiippakuntakohtainen, koska papit ja lehtorit ovat aina jonkin hiippakunnan kaitsennan ja valvonnan alaisia. Saadun selvityksen mukaan tuomiokapituleilla on yhteinen nimikirjaohjelma, joka on uusittu keväällä 2015. Tietokanta on Kirkkohallituksen hallinnoima ja tuomiokapituleiden käyttämä.
Hallituksen esitykseen ja edellä todettuun viitaten valiokunta pitää myös nimikirjaa koskevia ehdotuksia tarpeellisina ja tarkoituksenmukaisina.
Hallintovaliokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.