Perustelut
Yleistä
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä jäljempänä
esitetyin
kannanotoin ja ehdotetuin muutoksin.
Virkanimike
Ehdotettu virkanimike syrjintäasioiden valtuutettu
antaa negatiivisen kuvan valtuutetusta ja hänen tehtävistään.
Nimike ei myöskään saadun selvityksen
perusteella riittävän hyvin kuvasta valtuutetun
käytännön työtehtävien
todellista luonnetta. Tämän vuoksi valiokunta
ehdottaa virkanimikkeen muuttamista vähemmistövaltuutetuksi.
Myös tämän nimikkeen osalta voidaan tehdä aiheellisia
huomautuksia. Joka tapauksessa vähemmistövaltuutettu
on kokonaisuutena arvioiden virkanimikkeenä onnistuneempi.
Valtuutetun tehtävät
Valtuutetun virka ehdotetaan perustettavaksi etnisen syrjinnän
ehkäisyä, hyvien etnisten suhteiden edistämistä,
ulkomaalaisten ja etnisten vähemmistöjen aseman
ja oikeuksien turvaamista sekä etnisen syrjimättömyyden
periaatteen valvontaa varten. Tavoitteena on toisaalta myös
tehostaa Suomen lainsäädännössä esiintyvien
syrjintäkieltojen valvontaa täydentämällä nykyisiä oikeussuojakeinoja
ja toisaalta lisätä ja parantaa ennaltaehkäiseviä toimia
etnisten vähemmistöjen ja ulkomaalaisten aseman
ja oikeuksien sekä hyvien etnisten suhteiden edistämiseksi
yhteiskunnassa. Valiokunta toteaa, että hyvät
ja jännitteettömät suhteet eri väestönosien
välillä lisäävät hyvinvointia
niin vähemmistöjen keskuudessa kuin yleisestikin.
Vähemmistövaltuutetun laaja tehtäväkuva
antaa periaatteessa hyvät mahdollisuudet etnisen syrjinnän
ehkäisemiseen yleisesti sekä parantaa myös
yksittäisten henkilöiden mahdollisuutta saada
apua konkreettisissa syrjintätilanteissa. Jotta valtuutettu
voisi selviytyä laajentuneista tehtävistään
heti alusta alkaen hyvin ja luottamusta herättävällä tavalla,
tulisi työhön saada tarpeelliset resurssit.
Hallituksen esityksessä on kiinnitetty huomiota yhteistyön
tarpeellisuuteen ja tärkeyteen eri viranomaisten välillä ja
erityisesti vähemmistövaltuutetun, työsuojeluviranomaisten
ja tasa-arvovaltuutetun välisessä yhteistyössä.
Valiokunta kiinnittää muun ohella huomiota niihin mahdollisuuksiin,
joita ensimmäisen lakiehdotuksen 5 §:n mukainen
neuvottelukunta tässä suhteessa tarjoaa.
Valiokunnan mielestä on asianmukaista seurata vähemmistövaltuutetun
työtehtäviä — myös päällekäisyyksien
välttämiseksi — ja niiden hoitamista
sekä arvioida tulevaisuudessa toimenkuvaa saatujen käytännön
kokemusten perusteella.
Asetuksenantovaltuus
Ensimmäisen lakiehdotuksen 8 §:n mukaan tarkempiä säännöksiä henkilökunnan
nimittämisestä tai ottamisesta sekä tämän
lain täytäntöönpanosta annetaan
valtioneuvoston asetuksella.
Valtion virkamiesten nimittämistä ja ottamista
yleisesti koskevat säännökset ovat valtion
virkamieslaissa (750/1994) ja valtion
virkamiesasetuksessa (971/1994). Tämän
vuoksi valiokunta ehdottaa lakiehdotuksen 8 §:stä poistettavaksi
valtuutuksen tämän lain nojalla antaa valtioneuvoston
asetuksella tarkempia säännöksiä henkilökunnan
nimittämisestä tai ottamisesta.