LAKIALOITE 117/2008
vp
LA 117/2008
vp - Tarja Filatov /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun
lain 4 ja 7 a §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lapsella on oikeus toisaalta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen
ja toisaalta yhteiseen aikaan vanhempiensa kanssa. Korkealaatuinen
päivähoito edistää lapsen kasvua
ja kehitystä ja auttaa vanhempia kasvatusvastuussa. Osana
varhaiskasvatusta päivähoito tukee lapsen fyysistä kehitystä ja
terveyttä, sosiaalista ja tunne-elämän
kehitystä, älyllistä kehitystä ja
oppimista, luovaa toimintaa ja mielikuvitusta sekä tutustumista omaan
lähiympäristöön ja kulttuuriin.
Päivähoidon järjestäminen
tukee myös vanhempien tasa-arvoista osallistumista työelämään.
Päivähoito on hyvinvointiyhteiskunnan ydintehtäviä,
jolla on positiivisia vaikutuksia paitsi lapsen kehitykselle ja
perheen hyvinvoinnille myös työmarkkinoille ja
etenkin naisten asemalle työelämässä.
Esiopetusta lukuun ottamatta varhaiskasvatus on Suomessa maksullista.
Maksut rasittavat pieni- ja keskituloisten perheiden taloutta merkittävästi.
Hallituksen tänä vuonna tekemät asiakasmaksukorotukset
ovat myös lisänneet kohtuuttomasti lapsiperheiden
kuluja. Päivähoitomaksujärjestelmä on
epäoikeudenmukainen, kun jo alle keskituloisten vanhempien
perheet joutuvat maksamaan lapsistaan korkeinta hoitomaksua. Monet
perheet putoavat päivähoitomaksujen vuoksi kannustinloukkuihin,
jotka nostavat työhön palaamisen kynnyksen korkealle.
Päivähoidon maksuttomuus poistaisi kannustinloukut niin,
että perheellä olisi aito valinnanvapaus lapsen
hoitomuodon suhteen.
Lasten varhaiskasvatukseen, lapsiperheiden tukemiseen sekä työn
ja perheen yhteensovittamiseen on panostettava poistamalla esiopetukseen
osallistuvien lasten päivähoitomaksut. Tämä on
ensimmäinen askel kohti maksutonta varhaiskasvatusta.
PERUSTELUT
Hallitus on kuluneen vuoden aikana korottanut sosiaali- ja terveydenhuollon
asiakasmaksuja — muun muassa päivähoitomaksuja — ja
päättänyt tarkistaa ne joka toinen vuosi
indeksin muutoksen mukaisesti. Hallitus on nostanut lapsiperheiden
menoja, mutta samalla jättänyt lapsilisät
sitomatta indeksiin, vaikka esim. hallituspuolue kokoomus piti lapsilisien
indeksiin sitomista hallitukseen menonsa kynnyskysymyksenä.
Eri laskelmien mukaan kuluneen vuoden aikana kovaa kiihtynyt
inflaatio on lisännyt esimerkiksi nelihenkisen lapsiperheen
menoja jopa 1 500 euroa vuositasolla. Inflaatio on hidastunut nyt,
kun kansainvälinen taloustilanne on kääntynyt
laskusuuntaan. Näyttää varmalta, että maamme
talous taantuu, mistä seuraa lomautuksia ja työttömyyden
kasvua. Talouden taantumatilanteissa lapsiperheet ajautuvat helposti
heikoimpaan taloudelliseen tilanteeseen. Heillä on usein suurimmat
asuntolainat, ja he ovat erittäin riippuvaisia säännöllisistä palkkatuloista.
Myös lapsiperheille osoitetut tulonsiirrot ja palvelujen hinnoittelu
vaikuttavat olennaisesti lapsiperheen arjessa pärjäämiseen.
Vaadimme jo keväällä, että hallitus
luopuisi asiakasmaksujen korottamisesta, kun hyvin tiedetään
niiden kohdistuvan kovimmin kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin
ihmisiin. Esitimme tuolloin myös oman mallimme päivähoitomaksujen
keventämisestä. Viittaamme tuolloin tehtyyn lakialoitteeseen LA
29/2008 vp, jossa edellytämme, että päivähoitomaksujärjestelmää kehitetään
oikeudenmukaisemmaksi. Maksut tulee suhteuttaa paremmin todellisiin hoitoaikoihin,
maksuttoman päivähoidon piiriin tulee olla mahdollista
päästä aiempaa suuremmilla tuloilla ja
ylimpään maksuluokkaan kuuluvia perheitä tulee
olla aiempaa vähemmän.
Pidemmän aikavälin tavoitteemme on varhaiskasvatuksen
maksuttomuus. Ensimmäisenä askeleena tätä tavoitetta
kohti esitämme esiopetukseen osallistuvien lasten päivähoidon
maksuttomuutta.
Vuodesta 2001 alkaen kunnat on velvoitettu tarjoamaan maksutonta,
vapaaehtoista esiopetusta kaikille lapsille oppivelvollisuusikää edeltävänä vuonna.
Perusopetusasetuksen mukaan esiopetuksessa oppilaan työpäivään
saa kuulua enintään viisi oppituntia (keskimäärin
neljä tuntia), joten käytännössä monet
lapset osallistuvat myös päivähoitoon
esiopetuksen ohella. Perheet maksavat tästä päivähoidosta
normaalin päivähoitomaksun tai, jos lapsi on osapäivähoidossa tai
hoitoaika on jatkuvasti säännönmukaista
kokopäivähoidon hoitoaikaa merkittävästi
lyhyempi, kunnan päättämin perustein
perittyä hoitoaikaan suhteutettua maksua. Käytännössä kunnat määräävät
maksuista melko kategorisesti ja yleensä aina siten, että osapäivähoito
on perheelle suhteessa kokopäivähoitoa kalliimpaa.
Esiopetukseen osallistuvista lapsista noin 70 prosenttia osallistuu
myös päivähoitoon. Kokopäivähoidon
maksua maksetaan noin 35 prosentista ja osapäivämaksua
noin 55 prosentista lapsia. Maksutonta hoitoa saa noin 10 prosenttia
lapsista. Arviomme mukaan maksuttoman päivähoidon
toteuttaminen esiopetukseen osallistuville lapsille maksaa noin
35 miljoonaa euroa. Valtion on korvattava uudesta tehtävästä aiheutuvat kulut
kunnille. Tähän liittyen olemme jättäneet talousarvioaloitteen
kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten
valtionosuuksien korottamisesta.
Edellä olevan perustella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain
4 ja 7 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
3 päivänä elokuuta 1992 annetun lain (734/1992)
7 a §:n 7 momentti, sellaisena kuin se on laissa 387/2008,
ja
lisätään lain 4 §:ään,
sellaisena kuin se on osaksi laissa 1268/2006,
uusi 10 kohta seuraavasti:
4 §
Maksuttomat sosiaalipalvelut
Sosiaalipalveluista ovat maksuttomia:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
10) perusopetuslain (628/1998) mukaiseen maksuttomaan
esiopetukseen osallistuvalle lapselle annettava päivähoito.
7 a §
Lasten päivähoidon maksu
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos lapsi on osapäivähoidossa tai lapsen hoitoaika
muutoin jatkuvasti päivittäin, viikoittain tai
kuukausittain on säännönmukaista kokopäivähoidon
hoitoaikaa merkittävästi lyhyempi, kunnan tulee
päättäminsä perustein periä hoitoaikaan
suhteutettu 2—4 momentissa säädettyä kokopäivähoidon
maksua alempi maksu.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 14 päivänä marraskuuta
2008
- Tarja Filatov /sd
- Anneli Kiljunen /sd
- Jukka Gustafsson /sd
- Eero Heinäluoma /sd
- Marko Asell /sd
- Merja Kuusisto /sd
- Maarit Feldt-Ranta /sd
- Johanna Ojala-Niemelä /sd
- Tuula Peltonen /sd
- Pauliina Viitamies /sd
- Antti Vuolanne /sd
- Reijo Laitinen /sd
- Johannes Koskinen /sd
- Sinikka Hurskainen /sd
- Maria Guzenina-Richardson /sd
- Ilkka Kantola /sd
- Jutta Urpilainen /sd
- Pia Viitanen /sd
- Jouko Skinnari /sd
- Antti Kalliomäki /sd
- Liisa Jaakonsaari /sd
- Heli Paasio /sd
- Krista Kiuru /sd
- Matti Ahde /sd
- Tero Rönni /sd