LAKIALOITE 21/2014
vp
LA 21/2014
vp - Kimmo Tiilikainen /kesk
Tarkistettu 2.0
Laki luottolaitostoiminnasta annetun lain 134 §:n
muuttamisesta
Eduskunnalle
Aloitteessa ehdotetaan, että pankit velvoitettaisiin
antamaan asiakkaalle verkkopankkitunnukset, joilla hän
voi maksaa laskuja ja käyttää sähköisiä palveluja.
Maksuhäiriömerkintä ei olisi riittävä peruste
verkkopankkitunnusten epäämiselle.
Suomessa on 300 000 henkilöä, joilla
on maksuhäiriömerkintä. Rekisteröidyillä henkilöillä on
keskimäärin 15 maksuhäiriömerkintää.
Luottolaitostoiminnasta annetun lain mukaan asiakkaalla on oikeus
saada tarpeelliset tilinkäyttövälineet,
joina on pidetty muun muassa Debit on-line -korttia. Sen sijaan
verkkopankkitunnuksia ei asiakkaalle tarvitse antaa.
Vahvaa tunnistautumista edellyttäviä palveluja
on useilla viranomaisilla. Työnvälityspalvelut
on entistä enemmän siirretty verkkoon, ja niiden
käyttö edellyttää verkkotunnuksia.
Lisäksi esimerkiksi kansalaisaloitteen voi sähköisesti allekirjoittaa
pankkitunnusten avulla. Verkkopankissa maksaminen ja e-laskujen
käyttö on edullisin tapa maksaa laskuja. Verkkotunnusten epääminen
aiheuttaa merkittäviä lisäkuluja kaikkein
heikoimmassa taloudellisessa tilanteessa oleville henkilöille.
Sähköisten palvelujen lisääminen
viranomaistoiminnassa on tärkeää, koska
asiointiverkostoa on supistettu. Se on myös taloudellisesti järkevää.
Viranomaisten palvelujen on oltava kaikkien kansalaisten ulottuvissa.
Valtio voisi luoda järjestelmän, jossa se myöntäisi
verkkotunnukset niille kansalaisille, jotka eivät saa verkkopankkitunnuksia.
Kokonaistaloudellisesti on kuitenkin edullisempaa, että pankit
myöntävät verkkopankkitunnukset, joita
kansalaiset voivat käyttää muussakin
kuin pankkiasioinnissa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
luottolaitostoiminnasta annetun lain 134 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan luottolaitostoiminnasta annetun lain (121/2007)
134 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 229/2010,
seuraavasti:
134 §
Asiakkaan oikeus peruspankkipalveluihin
Talletuspankki saa kieltäytyä verkkopankkitunnusten
myöntämisestä sekä tavanomaisen
talletustilin avaamisesta ja tilin käyttöön
tarkoitetun välineen myöntämisestä taikka
maksupalvelua koskevan toimeksiannon hoitamisesta ETA-valtiossa
laillisesti oleskelevalle luonnolliselle henkilölle vain,
jos kieltäytymiselle on erityisen painava peruste. Kieltäytymisen
peruste on ilmoitettava asiakkaalle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 16 päivänä toukokuuta
2014