LISÄTALOUSARVIOALOITE 16/2004 vp

LTA 16/2004 vp - Olli Nepponen /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 5 parantamiseen tieosuudella Pitkäjärvi—Kaihu

Eduskunnalle

Valtatie 5 on Itä-Suomen tieliikenteen pääyhteys pääkaupunkiseudun suuntaan. Parhaillaan on käynnissä moottoritien rakentaminen välille Lahti—Heinola. Heinolasta lähtien viitostietä on parannettu Kuorttiin saakka. Mikkelin ja sen eteläpuoleisella osuudella on kuitenkin vielä useita sujuvaa liikennöintiä rajoittavia ja vaarallisia osuuksia. Mikkelin kaupungin kohdalla tieosuus Pitkäjärvi—Kaihu on ongelmallisin vielä parantamatta olevista tieosuuksista, ja se on liian suuri tiepiirin perustienpidon nykyiseen rahoitustasoon nähden.

Valtatiet 5 ja 13 kulkevat Pitkäjärven ja Kaihun välillä samaa tietä. Liikennemäärä vuonna 2001 oli 10 400 ajoneuvoa vuorokaudessa. Osa liikenteestä käyttää katuverkkoa välttääkseen kaksikaistaisen valtatien sekä Kaihun puutteellisten liittymäjärjestelyjen aiheuttamia ongelmia. Tien melu- ja pohjavesisuojaukset puuttuvat. Hankkeen toteutuessa valtatien liikenneturvallisuus ja palvelutaso tielinjalla ja liittymissä paranee ja melulle altistuvien määrä laskee vajaaseen kolmasosaan.

Valtateiden 5 ja 13 liittymän alueella on VR:n vanhasta jo vuosia sitten toimintansa lopettaneesta kyllästämöstä johtuva vakava myrkkyongelma, joka uhkaa Mikkelin tärkeintä pohjavedenottamoa. Ongelman ratkaisu edellyttää myös valtatien 5 runkoon liittyviä toimenpiteitä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 lisätalousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 7 000 000 euroa valtatien 5 parantamiseen tieosuudella Pitkäjärvi—Kaihu.

Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2004

  • Olli Nepponen /kok
  • Arto Seppälä /sd