Ehdotus
Direktiivillä on tarkoitus korvata vuonna 1995 tehty
yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskeva yleissopimus
(jäljempänä yleissopimus) ja siihen myöhemmin
liitetyt pöytäkirjat. Suomi on saattanut voimaan
yleissopimuksen ja sen pöytäkirjat. Direktiivillä korvataan
myös komission vuonna 2001 antama direktiiviehdotus
yhteisön taloudellisten etujen rikosoikeudellisesta suojaamisesta.
Valtioneuvoston jatkokirjelmän tarkoituksena on informoida
eduskuntaa siitä, millaisia keskeisiä muutoksia
direktiiviehdotukseen on neuvoston työryhmäkokouksissa
ehdotettu edellisen, 17.11.2014 päivätyn jatkokirjelmän
eduskuntakäsittelyn jälkeen. Alustavan tiedon
mukaan trilogineuvottelut jatkuvat 25.3.2015. Todennäköistä on,
että neuvottelut saadaan päätökseen
Latvian puheenjohtajakauden aikana.
Ehdotuksen viimeisin keskeinen sisältö ilmenee
valtioneuvoston kirjelmästä. Valtioneuvoston jatkokirjelmän
lähettämisen jälkeen oikeusministeriö on
informoinut lakivaliokuntaa siitä, että puheenjohtajavaltiolta
26.2.2015 saadun tiedon mukaan Euroopan parlamentti on edellisessä trilogineuvottelussa
vaatinut, että enimmäisrangaistuksen piirissä olevien
tekojen määritelmään 7 artiklan
3 kohdassa otetaan rahallinen kynnysarvo. Tämä tarkoittaisi
sitä, että jos johonkin direktiivissä mainittuun
rikokseen liittyy kynnysarvon täyttävä rahamäärä (esimerkiksi
petoksessa tietyn suuruinen hyöty tai vahinko), enimmäisrangaistuksen
pitäisi olla käytettävissä.
Valtioneuvoston kanta
Suomen kanta on pääpiirteissään
seuraava:
Yleistä
Suomi suhtautuu yleisesti ottaen myönteisesti direktiiviin,
jolla pyritään yhtenäistämään
unionin taloudellisten etujen suojaamista koskevat rikosoikeudelliset
säännökset. On tärkeää,
että EU:n taloudellisia etuja suojataan yhtä tehokkaasti
kuin jäsenvaltioiden taloudellisia etuja ja että väärinkäytöksiin
puututaan useilla erilaisilla keinoilla, joista rikosoikeudelliset
keinot ovat osa.
Direktiivin suurimmat kysymykset Suomen kannalta ovat liittyneet
rikosoikeudellisia seuraamuksia ja vanhentumista koskeviin ehdotuksiin.
Kuten edellisessä U-jatkokirjeessä 17.11.2014
on todettu, neuvoston yleisnäkemyksessä mainitut
kysymykset ratkesivat Suomen kannattamalla tavalla.
Euroopan parlamentin ensimmäisen käsittelyn
kannassa oli edellisessä U-jatkokirjeessä mainituin
tavoin eräitä eroavaisuuksia neuvoston yleisnäkemykseen
verrattuna. Näihin eroavaisuuksiin on pyritty löytämään
kompromisseja trilogineuvotteluissa ja useissa neuvoston työryhmäkokouksissa.
Virkamiehen määritelmä (4 artiklan
5 kohta)
Puheenjohtajavaltio jakoi 18.11.2014 pidetyssä työryhmäkokouksessa
uuden ehdotuksen virkamiehen määritelmäksi.
Ehdotus palautti määritelmään
europarlamentaarikot ja lisäsi siihen kansallisten parlamenttien
jäsenet, jotka oli poistettu määritelmästä neuvoston
yleisnäkemyksessä. Puheenjohtajavaltion 27.1.2015
päivätyssä kompromissiehdotuksessa virkamiehen määritelmä on
muotoiltu siten, että lakiasäätävää tehtävää kansallisella,
alueellisella ja paikallisella tasolla hoitavat henkilöt
rinnastettaisiin kansallisiin virkamiehiin.
Ehdotetulla virkamiehen määritelmällä on merkitystä ennen
kaikkea lahjontarikosten ja varojen väärinkäyttöä koskevien
säännösten kannalta. Suomi voi olla joustava
virkamiehen määritelmää koskevan
ehdotuksen osalta.
Seuraamukset (7—8 artikla)
Seuraamuksia koskevat kompromissiehdotukset ovat edellisen jatkokirjeen
eduskuntakäsittelyn jälkeen kehittyneet Suomen
kannalta myönteiseen suuntaan. Ehdotukset vastaavat Suomen tavoitteita.
Rahalliset kynnysarvot
Kynnysarvoja koskevaan ehdotukseen suhtaudutaan varauksellisesti.
Kynnysarvot eivät ota huomioon rahan arvon muuttumista
esimerkiksi inflaation takia eivätkä myöskään
jäsenvaltioiden taloudellisissa tilanteissa olevia eroja.
Kynnysarvot tulee ensisijaisesti pitää direktiivin johdanto-osassa.
Neuvotteluissa pyritään joka tapauksessa
siihen, että jos direktiivissä mainitaan kynnysarvoja,
ne määritellään siten, ettei kynnysarvoja
tarvitse ottaa kansalliseen rikoslakiin.