Yksityiskohtaiset perustelut
         
         1. Laki vahingonkorvauslain muuttamisesta
         
         5 luku. Korvattava vahinko
         
         2 c §.
         
          Ehdotetussa pykälässä säädetään
            siitä, miten korvaus pysyvästä haitasta
            määrätään. 
         
         
         Pykälän 1 momentin mukaan kivusta
            ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta
            määrätään korvaus ottamalla
            huomioon henkilövahingon laatu ja vaikeusaste, sen edellyttämän
            hoidon laatu ja kestoaika sekä haitan kestoaika. Perustelujen
            (s. 41/I) mukaan pykälässä luetellaan
            ne keskeiset ja pääasialliset perusteet, jotka
            on otettava huomioon korvausta määrättäessä.
            Perusteluista käy ilmi, että korvausta määrättäessä voitaisiin
            yksittäistapauksessa ottaa huomioon muitakin kuin pykälässä lueteltuja
            seikkoja, jos henkilövahinko on esimerkiksi epätyypillinen.
            Itse säännöksestä ei kuitenkaan
            ilmene, että 1 momentin sisältämä luettelo
            ei ole tyhjentävä. Jotta tämä seikka
            kävisi ilmi myös säännöksen
            sanamuodosta, lakivaliokunta ehdottaa 1 momenttiin lisättäväksi
            "erityisesti"-sanan. Samalla valiokunta kuitenkin huomauttaa siitä,
            että sen käsityksen mukaan luettelon ulkopuolisia
            seikkoja huomioon otettaessa tulee noudattaa suurta pidättyväisyyttä ja
            että tällaisia seikkoja voi tulla esiin vain poikkeuksellisissa
            tapauksissa.
         
         
         Pykälän 2 momentissa säädetään
            niistä seikoista, jotka otetaan huomioon määrättäessä korvausta
            pysyvästä haitasta. Säännöksen
            mukaan korvausta korottavana tekijänä voidaan
            ottaa huomioon myös henkilövahingosta vahinkoa kärsineelle
            aiheutunut elämänlaadun erityinen heikentyminen.
            Esityksen perustelujen (s. 42/II) mukaan tämän
            perusteen soveltamisala on tarkoitettu suppeaksi. Edelleen perusteluissa
            (s. 43/II) mainitaan siitä, ettei säännöksen
            soveltaminen saa johtaa korvausvelvollisen näkökulmasta
            täysin ennakoimattomaan korvausvastuuseen. Lakivaliokunta
            yhtyy näihin perusteluissa esitettyihin näkemyksiin
            ja painottaa jo yleisistä vahingonkorvausoikeudellisista
            periaatteistakin johtuvan, että korvausvelvollisuus ei
            saa ulottua sellaisiin teon seurauksiin, jotka vahingon aiheuttajan
            kannalta ovat ennalta-arvaamattomia.
         
         
         2 d §. 
         
          Pykälässä säädetään
            henkilövahingon kärsineen läheisille
            suoritettavista kulukorvauksista. Näille läheisille
            maksetaan säännöksen mukaan kohtuullinen
            korvaus sellaisista tarpeellisista kuluista ja ansionmenetyksestä,
            jotka heille aiheutuvat henkilövahingon kärsineen hoitamisesta.
            Korvausta määrätään
            myös vahingosta johtuvista muista toimenpiteistä,
            jos ne ovat omiaan edistämään henkilövahingon
            kärsineen tervehtymistä tai kuntoutumista. Tällaista korvausta
            maksetaan läheisille kuitenkin enintään
            siihen saakka, kun henkilövahingon kärsineen terveydentila
            on vahinkotapahtuman jälkeen vakiintunut. Tämän
            jälkeen korvaus vastaavista kuluista suoritetaan henkilövahingon kärsineelle
            itselleen, jos näitä kuluja voidaan pitää ehdotetussa
            2 §:n 1 kohdassa tarkoitettuina tarpeellisina sairaanhoitokustannuksina.
         
         
         Säännöksessä käytetty
            rajanvetokriteeri "terveydentilan vakiintuminen" on jo asian luonteesta
            johtuen epämääräinen. Esityksen
            perustelujen (s. 46/I) mukaan tämä ajankohta
            on se, josta alkaen henkilövahingon kärsineelle
            voidaan määrätä maksettavaksi
            korvausta pysyvästä haitasta. Tällöin
            terveydentilassa ei siis enää ole odotettavissa
            muutosta parempaan eikä terveydentilan parantamiseksi ole
            enää myöskään käytettävissä lääketieteellisiä keinoja.
            Perusteluista ilmenee (s. 35 s.), että tällainen
            ajankohta on yleensä fyysisen vammautumisen jälkeen
            käsillä viimeistään noin vuoden
            kuluttua ja psyykkisen terveydentilan häiriöissä puolestaan
            aikaisintaan kahden vuoden kuluttua häiriön ilmenemisestä.
            Koska yksittäistapaukset voivat suurestikin vaihdella,
            lakivaliokunta esityksen perusteluihin (s. 46/II)
            yhtyen korostaa, että "terveydentilan vakiintuminen" -kriteerin
            soveltaminen ei saa olla kaavamaista, vaan tulkinnan tulee epäselvissä tilanteissa
            pikemminkin olla joustavaa vahingonkärsineen läheisten
            eduksi.
         
         
         4 b §.
         
          Ehdotetussa pykälässä säädetään
            surmansa saaneen läheiselle kuolemantapauksen seurauksena
            aiheutuneen henkilövahingon perusteella suoritettavista
            korvauksista. Säännöksen mukaan läheisen
            oikeus korvaukseen edellyttää, että kuolema
            on aiheutettu tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta.
            Perustelujen (s. 52 s.) mukaan näillä edellytyksillä pyritään
            estämään korvausvelvollisuuden laajeneminen
            sellaisiin vahinkoa aiheuttaneen teon seurauksiin, joita niiden
            aiheuttajan ei voida kohtuudella edellyttää ennakoineen.
            Lakivaliokunta yhtyy tähän näkemykseen
            ja viittaa myös edellä 5 luvun 2 c §:n 2
            momentin yhteydessä lausumaansa.
         
         
         6 §.
         
          Ehdotettu pykälä koskee henkilöön
            kohdistuvan loukkauksen uhrin oikeutta korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta
            kärsimyksestä sekä tällaisen
            korvauksen suuruuden määrittämistä. 
         
         
         Ehdotetun pykälän 1 momentin 1 kohdan
            mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on
            sillä, jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on
            loukattu rangaistavaksi säädetyllä teolla.
            Esityksen perustelujen (s. 54 s.) mukaan säännöksen
            on tarkoitettu kattavan myös sellaiset seksuaalirikokset,
            joilla loukataan seksuaalista itsemääräämisoikeutta,
            vaikka viimeksi mainittua oikeushyvää ei säännöksessä erikseen
            mainitakaan. Näin ollen seksuaalinen itsemääräämisoikeus
            muodostaa ehdotetussa säännöksessä yhden
            yksilönvapauden alalajin fyysisen vapauden ja tahdonvapauden
            ohella. Lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan nykyisenkään
            lain voimassa ollessa ei käytännössä ole
            vallinnut epäselvyyttä oikeudesta saada korvausta
            seksuaalirikoksella aiheutetusta kärsimyksestä,
            vaikka seksuaalista itsemääräämisoikeutta
            ei laissa olekaan erikseen mainittu. Tämä seikka
            huomioon ottaen lakivaliokunta tässä yhteydessä hyväksyy
            hallituksen esityksessä tehdyn ratkaisun sisällyttää seksuaalinen
            itsemääräämisoikeus "vapaus"-käsitteeseen.
         
         
         Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden
            loukkaus, kuten raiskaus, aiheuttaa uhrille muutakin vahinkoa
            kuin kärsimystä. Lakivaliokunta muistuttaa tämän
            vuoksi, että kärsimyksestä 5 luvun 6 §:n
            nojalla suoritettava korvaus ei vaikuta uhrin oikeuteen saada edellytysten
            täyttyessä korvausta myös esimerkiksi
            5 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta henkilövahingosta
            johtuvasta aineettomasta vahingosta.
         
         
         Ehdotetun 6 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan oikeus kärsimyksen
            perusteella suoritettavaan korvaukseen on myös
            sillä, jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta
            vakavasti loukattu jollain momentin 1—3 kohdassa tarkoitettuihin
            loukkauksiin rinnastettavalla tavalla. Säännöksen
            soveltamisen edellytyksenä ei ole se, että loukkaus
            olisi aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla.
            Perustelujen (s. 58/II) mukaan tällä pyritään
            siihen, että mahdollista oikeutta korvaukseen voitaisiin
            harkita ilman rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta aiheutuvia
            rajoituksia. Ehdotetun kohdan tarkoituksena on ennakoida tulevaisuudessa mahdollisesti
            esiintyviä tilanteita, jotka objektiivisesti arvioiden
            asialliselta merkitykseltään rinnastuvat momentin
            muissa kohdissa tarkoitettuihin tekoihin mutta joita lainsäätäjä ei
            vielä ole arvioinut rikosoikeuden näkökulmasta.
            Tällaista "ennaltavarautumissäännöstä"
            puoltaa pyrkimys loukkauksen kohteeksi joutuvien henkilöiden
            aineelliseen yhdenvertaisuuteen. Toisaalta ehdotetun kaltaiset tulevaisuudessa
            mahdollisesti esiintyvien moninaisten tilanteiden ennakointiin tähtäävät
            säännökset jäävät
            pakostakin väljiksi ja epämääräisiksi.
            Periaatteelliselta kannalta on myös tärkeää,
            että ensisijaisesti lainsäätäjä asianomaista
            lainsäädäntöä kehittämällä ottaa kantaa
            esimerkiksi tieteellisen tai teknisen kehityksen synnyttämiin
            uusiin tilanteisiin ja niiden aiheuttamiin ongelmiin. Tämän
            vuoksi lakivaliokunta painottaa sitä perusteluissa (s. 58/II) mainittua
            seikkaa, jonka mukaan säännöksen soveltamisala
            on tarkoitettu suppeaksi. Valiokunnan mielestä jo edellä mainituista
            periaatteellisista syistä säännöksen
            soveltaminen on syytä rajoittaa lähinnä sellaisiin
            uudenlaisiin tilanteisiin, joissa loukatun henkilön oikeudenmukainen
            kohtelu suhteessa pykälän muissa kohdissa tarkoitettuihin
            tapauksiin sitä objektiivisesti arvioiden välttämättä vaatii.
         
         
         Saman pykälän 2 momentin mukaan korvaus määrätään
            sen kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus on omiaan aiheuttamaan
            ottaen erityisesti huomioon loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan
            ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus. 
         
         
         Lakivaliokunta on tässä yhteydessä kiinnittänyt
            erityisesti huomiota siihen, että yhdeksi korvauksen määräämisen
            perusteeksi säädetään loukkauksen
            julkisuus. Käytännössä kyse
            on lähinnä tilanteista, joissa kunniaa tai yksityiselämää loukataan
            levittämällä yleisön keskuuteen sisällöltään
            loukkaava viesti. Kiistattomana voidaan pitää,
            että loukatun kannalta loukkauksen saattaminen mahdollisesti
            laajankin yleisön tietoon on yleensä omiaan lisäämään
            hänen kokemaansa kärsimystä ja että julkisuuden
            huomioon ottaminen korvausta määrättäessä on
            tämän vuoksi perusteltua. Samalla valiokunta kuitenkin
            pitää tärkeänä, ettei
            loukkauksen julkisuudelle anneta korvausta määrättäessä liian suurta
            painoarvoa ja että loukatun kunnian ja yksityisyyden suojan
            loukkaamista arvioitaessa otetaan huomioon myös sananvapauteen
            liittyvät näkökohdat. Erityisesti joukkoviestintäalan ammattimaisten
            toimijoiden näkökulmasta on periaatteelliselta
            kannalta tärkeä lähtökohta,
            että he voivat toiminnassaan välittää ja
            levittää myös sellaisia viestejä,
            jotka saattavat niissä esiintyvien henkilöiden
            kannalta olla epäedullisia. Korvauksen määräämisen
            tuleekin aina perustua kaikki edellä mainitut näkökohdat
            huomioon ottavaan kokonaisharkintaan.
         
         
         Hallituksen esityksen perusteluja täydentäen lakivaliokunta
            muistuttaa siitä perusteluissa (s. 59/II)
            mainitusta lähtökohdasta, jonka mukaan korvausta
            kärsimyksestä ei tule määrätä esimerkiksi
            sitä silmälläpitäen, että korvausvelvollisuus
            muodostaisi rangaistuksenluonteisen seuraamuksen loukkauksen aiheuttajalle.
            Vahinkoa kärsineelle kärsimyksestä suoritettavan
            korvauksen määrään
            ei saa myöskään vaikuttaa korottavasti
            se, millaisen korvaustason voidaan arvioida vastaavan vahingonaiheuttajalle
            mahdollisesti koitunutta taloudellista hyötyä ja
            millaisen korvausmäärän voidaan tämän
            arvion valossa katsoa vaikuttavan vahinkoa aiheuttaneen tahon tulevaan
            käyttäytymiseen. Lakivaliokunta korostaa myös
            sitä perusteluissa (s. 61/II) mainittua seikkaa,
            ettei loukkauksen aiheuttama kärsimys ole ilman muuta suorassa
            suhteessa viestin vastaanottajakunnan laajuuteen. Näin
            ollen vaikkapa lehden levikin laajuus ei voi olla yksinomainen kaavamainen
            peruste korvauksen määrää arvioitaessa,
            vaan loukkaavan viestin aiheuttamaan kärsimykseen vaikuttaa
            myös muun muassa se, miten viesti julkaistaan, samoin kuin se,
            vedotaanko loukkaavan viestin sisältöön viestintävälineen
            markkinoinnissa. Niin ikään korvausta määrättäessä on
            kiinnitettävä huomiota esimerkiksi siihen, onko
            loukkaavaa viestiä levitetty sellaisena ajankohtana taikka
            sellaisessa tilanteessa tai ympäristössä,
            että viesti on ollut omiaan aiheuttamaan loukatulle henkilölle poikkeuksellisen
            tuntuvaa kärsimystä. 
         
         
         Lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan tarkoituksena ei ole,
            että ehdotettu säännös vaikuttaa
            korottavasti niihin korvauksiin, joita nykyisessä oikeuskäytännössä määrätään
            kunnian tai yksityiselämän loukkaamisesta aiheutuneesta
            kärsimyksestä. Valiokunta ei pidä hyvänä,
            jos kunnian ja yksityiselämän loukkaamisesta määrättävien
            korvausten taso pysyvästi asettuu merkittävästi
            korkeammalle kuin muista vahingoista määrättävät
            korvaukset. Varovaisuutta tässä suhteessa puoltavat
            myös edellä mainitut sananvapauden käyttämiseen
            liittyvät näkökohdat.
         
         
         2. Laki liikennevakuutuslain 6 §:n muuttamisesta
         
         Voimaantulosäännös. 
         
          Toistuvien suoritusten muuttamista koskeva liikennevakuutuslain
            6 §:n 2 momentti ehdotetaan esityksessä kumottavaksi.
            Perustelujen (s. 68/I) mukaan korvauksen muuttamisen
            edellytyksiä on kuitenkin jatkossakin arvioitava kumottavaksi
            ehdotetun säännöksen nojalla, jos korvaus
            on ennen nyt ehdotetun lain voimaantuloa tuomittu tai sovittu maksettavaksi
            toistuvina suorituksina. Lakivaliokunta ehdottaa voimaantulosäännökseen
            lisättäväksi uuden 3 momentin, joka sisältää tällaisen
            siirtymäsäännöksen.
         
         
         4. Laki raideliikennevastuulain 12 §:n muuttamisesta
         
         Voimaantulosäännös. 
         
          Esityksen perustelujen (s. 69/I) mukaan ennen lain
            voimaantuloa aiheutuneeseen vahinkoon perustuvan, toistuvina suorituksina
            maksettavaksi tuomitun tai sovitun korvauksen muuttamisen edellytyksiä on
            jatkossakin arvioitava kumottavaksi ehdotetun liikennevakuutuslain
            (279/1959) 6 §:n 2 momentin nojalla. Lakivaliokunta
            ehdottaa, että voimaantulosäännöksen
            uudeksi 3 momentiksi lisätään tätä tarkoittava
            siirtymäsäännös.
         
         
         5. Laki henkilövahinkoasiain neuvottelukunnasta
         
         Yleistä.
         
          Lakiehdotuksen tarkoituksena on perustaa oikeusministeriön
            yhteyteen uusi toimielin, joka toiminnallaan edistää henkilöön
            kohdistuvien vahinkojen korvaamista koskevan oikeus- ja korvauskäytännön
            yhtenäisyyttä. Tarkoituksen toteuttamiseksi neuvottelukunnan
            tehtäviin kuuluu seurata henkilövahinkojen ja
            kärsimyksen korvaamista koskevan oikeus- ja korvauskäytännön
            kehitystä. Keräämiensä tietojen pohjalta
            neuvottelukunta voi myös antaa yleisiä suosituksia
            vahingonkorvauslain 5 luvun säännösten
            nojalla kivusta ja särystä samoin kuin muusta
            tilapäisestä haitasta, pysyvästä haitasta sekä kärsimyksestä suoritettavien
            korvausten määrästä. Neuvottelukunta
            voi myös tehdä aloitteita henkilöön
            kohdistuvien vahinkojen korvaamista koskevissa kysymyksissä. 
         
         
         Neuvottelukunnan tehtävät keskittyvät
            henkilövahinkojen korvaamista koskevan tiedon keräämiseen,
            erittelyyn ja niitä koskevien yleisten suositusten antamiseen.
            Neuvottelukunta ei missään tilanteessa voi ottaa
            käsiteltäväkseen yksittäistapauksessa
            esillä olevia korvauskysymyksiä. Esityksen perusteluissa
            (s. 70/I) korostetaan myös sitä, että neuvottelukunnan
            tehtäviin ei kuulu korvausmääräsuositusten
            muuttaminen neuvottelukunnan itsensä tekemien oikeuspoliittisten
            uudelleenarviointien perusteella. Näin ollen neuvottelukunnan
            harkintavalta toimialallaan on korostetun suppea, mikä osaltaan
            sopivalla tavalla korostaa tuomioistuinten ratkaisutoiminnan riippumattomuutta.
            Lakivaliokunnan mielestä tällaisen ei-sitovia
            suosituksia antavan toimielimen perustamiselle on hallituksen esityksessä tuotu
            esiin varteenotettavia perusteluja. Koska neuvottelukunnan tehtävä keskittyy tiedon
            kokoamiseen ja erittelyyn, sen kokoonpanon ei valiokunnan mielestä ole
            tarpeen olla intressiedustukseen pohjautuva tai muutoinkaan ehdotettua
            laajempi. 
         
         
         Esityksen perusteluissa (s. 72/I) on asianmukaisesti
            tähdennetty sitä seikkaa, että suoriutuakseen
            tehtävästään neuvottelukunta
            tarvitsee riittävän henkilöstön
            ja voimavarat. Lakivaliokunta kiinnittää huomiota
            siihen, että jos neuvottelukunta onnistuu tehtävänsä toteuttamisessa
            ja vakiinnuttaa asemansa, sen antamien korvaussuositusten tosiasiallinen
            merkitys voi niiden muodollisesti sitomattomasta luonteesta riippumatta
            muodostua hyvinkin suureksi. Tällöin vaarana saattaa
            olla, että korvauskäytännön yhtenäistämistavoitteen
            sijasta ajaudutaan suorastaan käytännön
            kaavamaistumiseen. Valiokunta pitääkin tarpeellisena,
            että oikeusministeriö tekee neuvottelukunnan
            toiminnasta arvion siinä vaiheessa, kun sen aseman
            ja toimintatapojen voidaan katsoa riittävästi
            vakiintuneen. Valiokunnan käsityksen mukaan tällainen sopiva
            aika on viiden vuoden kuluttua siitä, kun neuvottelukunta
            on käynnistänyt toimintansa.
         
         
         1 §. Neuvottelukunta.
         
          Pykälästä on havaittu puuttuvan
            "korvaamista"-sana, jonka valiokunta on lisännyt säännökseen.
         
         
         5 §. Voimaantulo (Uusi).
         
          Ehdotettu numeroimaton voimaantulosäännös
            ei ole uusien lakiehdotusten kohdalla noudatettavan vakiintuneen lainkirjoitustavan
            mukainen. Siksi valiokunta on muuttanut sen lakiehdotuksen 5 §:ksi.