Yleisperustelut

Hallituksen esityksessä ehdotetaan rikoslain 24 luvun 1 §:ää täydennettäväksi siten, että kotirauhan rikkomiseen voitaisiin syyllistyä myös tekstiviestejä lähettämällä. Nykyisin kotirauhan rikkomiseen syyllistyy muun muassa se, joka rikkoo toisen kotirauhaa metelöimällä, heittelemällä esineitä, soittamalla puheluita tai muulla vastaavalla tavalla. Muu vastaava tapa voi olla esimerkiksi pitkäaikaisen tai toistuvan tärinän aiheuttaminen tai häiriön tuottaminen voimakkaalla valolla taikka vastenmielisen esineen työntäminen asunnon postiluukusta (HE 184/1999 vp).

Käytäntö sen suhteen, onko tekstiviestien lähettäminen ollut katsottavissa kotirauhan rikkomiseksi, on ollut jossain määrin epäyhtenäistä. Korkein oikeus otti ennakkoratkaisussaan KKO 2008:86 (Ään.) asiaan kantaa ja päätyi siihen, ettei häiritsevien tekstiviestien lähettäminen täyttänyt kotirauhan rikkomisen tunnusmerkistöä. Tämän jälkeen myöskään poliisi ei ole enää tutkinut tekstiviestihäirintää kotirauhan rikkomisena.

Viestintäteknologia on kehittynyt merkittävästi siitä, kun kotirauhan rikkominen puheluita soittamalla säädettiin vuoden 1938 lakiuudistuksen yhteydessä rangaistavaksi (334/1938). Esimerkiksi matkapuhelinten yleistyminen on johtanut siihen, että puhelimella tapahtuva viestintä on saanut olennaisesti aikaisempaa yksityisemmän luonteen. Matkapuhelin on yleensä mukana myös kotirauhan piirin ulkopuolella. Käyttäjä voi myös säädellä puhelimen toimintoja, merkkiäänet mukaan lukien. Nykyteknologia mahdollistaa myös muiden viestien kuin tekstiviestien vastaanottamisen matkapuhelimella.

Kotirauhan käsitettä käytetään sekä valtiosääntö- että rikosoikeudellisessa merkityksessä. Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Yksityiselämän suojan lähtökohtana on, että yksilöllä on oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten tai muiden tahojen mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä (HE 309/1993 vp, s. 52). Perustuslakivaliokunta on todennut rikoslain kotirauhan suojaa koskevien rangaistussäännösten suojaavan kotirauhaa ja yksityiselämää kotirauhan piirissä muiden oikeudettomalta häirinnältä. Rikoslain 24 luvun 11 §:n määritelmä kotirauhan suojaamista paikoista on jossain kohdin laajempi kuin valtiosääntöoikeudellinen kotirauhan käsite, mutta ero ei ole valtiosääntöoikeudellisesti merkityksellinen asia (PeVL 36/1998 vp, s. 2).

Lakivaliokunta otti kantaa häiriösoittoihin ja muuhun häiritsevään televiestintään mietinnössään hallituksen esityksestä yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamista koskevien rangaistussäännösten uudistamiseksi (LaVM 6/2000 vp — HE 184/1999 vp). Valiokunnan mukaan häiriösoitot ovat kotirauhan rikkomisena rangaistavia vain silloin, kun ne soitetaan kotirauhan suojaamaan paikkaan, ja ilkivaltana, kun ne soitetaan virastoon, toimistoon, liikkeeseen taikka muuhun vastaavaan paikkaan. Valiokunta myös totesi rikoslain tieto- ja viestintärikoksia koskevan 38 luvun 5—7 §:stä, että näiden pykälien tarkoituksena ei ole suojata häiriösoitoilta tai muulta kiusalliselta tai ei-toivotulta viestinnältä, kuten tekstiviesteiltä, sähköpostilta tai telekopioilta. Valiokunta piti perusteltuna, että tämänkaltaisen häirinnän merkittävyys selvitetään sopivassa asiayhteydessä ja arvioidaan, onko lainsäädännöllistä suojaa tältä osin tarpeen laajentaa.

Käsiteltävänä oleva hallituksen esitys lähtee siitä, että asiattomien tekstiviestien lähettäminen on rinnastettavissa häiritseviin puhelinsoittoihin. Esityksen mukaan rangaistavia olisivat vain kotirauhan piirissä vastaanotetut häiritsevät viestit, mikäli niiden lähettäjä on mieltänyt kohdehenkilön olevan todennäköisesti kotirauhan suojaamassa paikassa. Yksittäisen viestin lähettäminen ei lähtökohtaisesti voisi yksinään täyttää kotirauhan rikkomisen tunnusmerkistöä, vaan tekstiviestejä olisi lähetettävä useita. Kotirauhan rikkomisen yritys ei ole rangaistava.

Ottaen huomioon, että kotirauhan suojalla pyritään suojaamaan henkilön yksityiselämää nimenomaan alueellisesti henkilön asunnossa ja muissa asumiseen käytettävissä tiloissa ja niiden lähiympäristössä, lakivaliokunta ei näe estettä laajentaa kotirauhan loukkaamista koskevan säännöksen tekotapoja siten, että myös oikeudeton tekstiviestien lähettäminen kotirauhaa rikkoen täyttää kotirauharikoksen tunnusmerkistön. Valiokunnan kuuleman valtiosääntöoikeudellisen asiantuntijan näkemyksen mukaan esitetylle lainmuutokselle ei myöskään ole valtiosääntöoikeudellista estettä. Säännös lisäisi henkilön yksityiselämän suojaa kotirauhan piirissä, ja tällaisena se on perusoikeusnäkökulmasta perusteltu. Säännös laajentaisi jonkin verran kotirauhan rikkomista koskevan tunnusmerkistön alaa. Laajennukselle on kuitenkin osoitettavissa perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä yksityiselämän suojan parantamiseen liittyvä peruste. Säädettyä rangaistusta voidaan pitää oikeasuhtaisena myös kotirauhan piiriin kohdistuvan tekstiviestihäirinnän osalta.

Lakivaliokunta toteaa, että kotirauhan rikkominen tekstiviestejä lähettämällä edellyttää, että tekijä menettelee oikeudettomasti. Koska tavanomainen tekstiviestien lähettely ei voi olla oikeudetonta, saati rangaistavaa, tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että tekstiviestien lähettely tapahtuu häiritsemistarkoituksessa. Koska yksittäisten tekstiviestien saapumisen voidaan arvioida aiheuttavan lähtökohtaisesti vain suhteellisen vähäisen häiriön, edellytetään tekstiviestejä lähettämällä toteutettavalta rangaistavalta kotirauhan rikkomiselta, että ei-toivottu ja häiritsemiseen tähtäävä tekstiviestien lähettely on huomattavan vilkasta. Toistuva ei-toivottu tekstiviestien lähettely on yleensä osa laajempaa häirintäkäyttäytymistä sisältäen tekstiviestien ohella muuta puhelinhäirintää, kuten aiheetonta ja ei-toivottua matkapuhelimeen tai lankapuhelimeen soittelua. Tässä tarkoitettu kotirauhan rikkominen voi kuitenkin täyttyä myös pelkkien tekstiviestien lähettämisellä.

Kotirauhan rikkomisessa tulee arvioitavaksi se ulkonainen häiriö, joka tekstiviestien saapumisesta aiheutuu kotirauhan suojaamalla alueella. Lakivaliokunta katsoo, että kotirauhan rikkomisessa ei ole olennaista viestien sisältö. Siten toistuva ei-toivottu tekstiviestien lähettäminen voi täyttää kotirauhan rikkomista koskevan tunnusmerkistön riippumatta siitä, onko viestissä sisältö vai ei. Kuitenkin viestien sisällöstä, muiden seikkojen ohella, voidaan tulkita niiden häirintätarkoitus. Jos viestit esimerkiksi loukkaavat vastaanottajansa kunniaa tai sisältävät uhkauksia, viestien lähettäminen voi sisältönsä perusteella tulla muiden säännösten nojalla rangaistavaksi.

Edellä mainituin perustein lakivaliokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen (1. lakiehdotus) hyväksymistä jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa ehdotetuin muutoksin.

Lakivaliokunta ei kuitenkaan pidä ehdotettua sääntelyä riittävänä esillä olevan moderniin viestintäteknologiaan liittyvän ongelman ratkaisemiseksi ja viittaa tässä yhteydessä myös mietinnössään LaVM 6/2000 vp esittämiin kannanottoihin. Valiokunnan mielestä yksityisyyteen kohdistuvaa oikeudetonta viestintää on tarpeen arvioida laajemminkin kuin kotirauhan rikkomisen näkökulmasta ja samassa yhteydessä on syytä pohtia myös eräiden muiden teemaan liittyvien säännösten, kuten rikoslain 17 luvun ilkivaltaa koskevan 13 §:n, uudistamistarpeita. Mahdollisia ratkaisukeinoja arvioitaessa on tärkeää ottaa huomioon viestintätekniikan jatkuva kehitys. Lakivaliokunta edellyttää, että oikeusministeriö yhteistyössä asianomaisten ministeriöiden ja muiden toimijoiden kanssa laatii vaalikauden loppuun mennessä kokonaisvaltaisen selvityksen oikeussuojakeinoista modernilla viestintäteknologialla toteutettavaa yksityisyyteen kohdistuvaa häirintää ja ilkivaltaa vastaan sekä ryhtyy arvioinnin perusteella tarvittaviin lainsäädäntö- ja muihin toimenpiteisiin (Valiokunnan lausumaehdotus).