Esitys ja sen tausta
Eurooppalaista tutkintamääräystä käytetään Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä todisteiden hankkimiseen rikosasioissa. Tutkintamääräys perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston asiaa koskevaan direktiiviin (2014/41/EU, jäljempänä direktiivi). Direktiivi on pantu Suomessa täytäntöön lailla rikosasioita koskevasta eurooppalaista tutkintamääräystä koskevan direktiivin täytäntöönpanosta (430/2017, jäljempänä EIO-laki).
Toisessa jäsenvaltiossa täytäntöönpantavia tutkintamääräyksiä annetaan Suomessa vuosittain satoja. Tutkintamääräyksen voi antaa pidättämiseen oikeutettu virkamies, jolla on tutkinnanjohtajan toimivaltuudet poliisissa, Tullissa tai rajavartiolaitoksessa. Tutkintamääräyksen vahvistaa tällöin syyttäjä. Lisäksi tutkintamääräyksen voivat antaa syyttäjä, käräjäoikeus, hovioikeus ja korkein oikeus.
Direktiivin 14 artiklassa edellytetään jäsenvaltioiden varmistavan, että tutkintamääräyksessä mainittuihin tutkintatoimenpiteisiin sovellettavat oikeussuojakeinot vastaavat niitä, joita voidaan käyttää vastaavassa kansallisessa tapauksessa. Kuten hallituksen esityksestä ilmenee, Suomessa tutkintamääräyksen antamisen perusteena olevasta toimenpiteestä päättämiseen on käytettävissä samat oikeussuojakeinot kuin kansallisissa tapauksissa (ks. HE s. 3 ja 4). EIO-lain 20 §:ään on sisällytetty säännös, jonka mukaan Suomessa annettuun tutkintamääräykseen ei saa hakea muutosta valittamalla (4 mom.).
Euroopan unionin tuomioistuin on vastikään asiassa C-852/19 Gavanozov II antanut tuomion, jossa täsmennetään direktiivin tulkintaa. Sen mukaan direktiivin oikeussuojakeinoja koskevaa 14 artiklaa, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 24 artiklan 7 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että se on esteenä eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaneen jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa ei säädetä mistään oikeussuojakeinosta sellaisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamista vastaan, joka koskee kotietsinnän ja takavarikoinnin suorittamista sekä todistajan kuulemista videokokouksen avulla. Lisäksi direktiivin 6 artiklaa, luettuna yhdessä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan ja SEU 4 artiklan 3 kohdan kanssa, on tuomion mukaan tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen, joka koskee kotietsinnän ja takavarikoinnin suorittamista sekä todistajan kuulemista videokokouksen avulla, kun kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä ei säädetä mistään oikeussuojakeinosta tällaisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamista vastaan.
Vaikka Suomen voimassa olevan sääntelyn voidaan katsoa täyttävän direktiivin oikeussuojaa koskevan 14 artiklan vaatimukset, edellä mainittu unionin tuomioistuimen tuomio näyttäisi hallituksen esityksen mukaan edellyttävän EIO-lain 20 §:n 4 momentin kumoamista ja muutoksenhakuoikeudesta säätämistä ainakin Suomessa annettuihin tuomiossa tarkoitettuihin tutkintamääräyksiin (ks. s. 5). Tuomion tulkitaan siten edellyttävän, että kansallisessa oikeudessa säädetään riittävistä oikeussuojakeinoista nimenomaan tutkintamääräyksen antamiseen eikä riittävää ole, että kansallisia oikeussuojakeinoja on käytettävissä tutkintamääräyksen tarkoittamiin tutkintatoimenpiteisiin.
Edellä mainitun vuoksi hallituksen esityksessä ehdotetaan, että EIO-lain 20 §:n 4 momentti kumotaan ja lakiin lisätään uusi 23 a §, jossa säädetään muutoksenhakuoikeudesta Suomessa annettuihin tutkintamääräyksiin. Ehdotetun uuden sääntelyn mukaan tutkintamääräyksen kohde voi saattaa käräjäoikeuden tutkittavaksi, ovatko tutkintamääräyksen antamisen edellytykset olemassa (23 a §:n 1 mom.). Kyseisestä käräjäoikeuden päätöksestä on mahdollisuus kannella (23 a §:n 2 mom.). Lisäksi kanteluoikeuden ehdotetaan koskevan käräjäoikeuden tai hovioikeuden antamaa tutkintamääräystä.
Lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisessa hallituksen esityksessä ehdotettuja muutoksia on yleisesti kannatettu ja pidetty unionin tuomioistuimen tuomion valossa välttämättöminä. Asiantuntijakuulemisessa on lisäksi korostettu hallituksen esityksen erityistä kiireellisyyttä, sillä esityksen taustalla olevan unionin tuomioistuimen tuomion vuoksi syyttäjät ja ainakin osa tuomioistuimista ovat väliaikaisesti pidättäytyneet tutkintamääräyksen antamisesta (ks. myös HE s, 7). Tämän seurauksena rikosasioiden, joissa tutkintamääräystä olisi välttämätöntä käyttää, eteenpäin saattaminen on estynyt tai huomattavasti vaarantunut.
Lakivaliokunta toteaa, että eurooppalainen tutkintamääräys on käytännössä merkityksellinen unionin rikosoikeudellisen yhteistyön väline todisteiden hankkimiseksi toisesta jäsenvaltiosta. Rikosasioiden käsittelemiseksi sekä rikosvastuun toteuttamiseksi on siten tärkeää, että tutkintamääräyksiä käytetään ja niitä koskeva oikeustila on selkeä. Vaikka Suomen oikeustilan voidaan katsoa vastaavan direktiivin vaatimuksia, sitä on unionin tuomioistuimen tuomion valossa perusteltua ehdotetuin tavoin täydentää ja saattaa kyseiset muutokset voimaan niin pian kuin mahdollista. Hallituksen esityksestä ilmenevän ja saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää esitystä siten tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena sekä puoltaa siihen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin huomioin.
Ehdotetun sääntelyn soveltamisala
Unionin tuomioistuimen tuomiossa on kyse tutkintamääräyksistä, jotka koskevat kotietsinnän ja takavarikoinnin suorittamista sekä todistajan kuulemista videokokouksen avulla. Hallituksen esityksessä muutoksenhakuoikeus ehdotetaan kuitenkin ulotettavaksi kaikkiin Suomessa annettuihin tutkintamääräyksiin, koska mahdollisena pidetään, että unionin tuomioistuin antaa tulevaisuudessa vastaavanlaisia ratkaisuja myös muiden tutkintatoimenpiteiden osalta (s. 5). Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa ehdotettua laajaa soveltamisalaa on yleisesti kannatettu. Edellä esitetyn valossa valiokunta puoltaa esityksessä valittua ratkaisua pitäen sitä myös oikeusturvasyistä ja oikeustilan selkeyden kannalta perusteltuna.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan myös sellaiset tutkintamääräykset, jotka koskevat pakkokeinolaissa (806/2011) tarkoitettuja salaisia pakkokeinoja, lähtökohtaisesti kuuluvat ehdotetun muutoksenhakusääntelyn soveltamisalaan. Ehdotettu sääntely ei kuitenkaan tule sovellettavaksi sellaisiin salaisiin pakkokeinoihin, joista pakkokeinolain 10 luvun 60 §:n 3 momentin nojalla jätetään kokonaan ilmoittamatta kohteelle, koska muutoksenhaku tutkintamääräykseen edellyttää ehdotetun sääntelyn mukaan tiedon saamista tutkintamääräyksestä. Salaisen pakkokeinon kohteena olevan henkilön oikeusturvaa turvaa kuitenkin se, että tiedon antamatta jättämisestä kohteelle päättää tuomioistuin ja tiedon antamatta jättämisen edellytykset on säännelty laissa tiukasti.
Muutoksenhaun johdosta annetun ratkaisun vaikutus hankittuihin todisteisiin
Hallituksen esityksestä ei ilmene, mitä vaikutuksia tutkintamääräyksellä hankittuihin todisteisiin ja niiden näyttöarvoon on sillä, että tuomioistuin muutoksenhakuasiassa katsoo, ettei tutkintamääräyksen antamiselle ole ollut edellytyksiä. Selvyyden vuoksi lakivaliokunta toteaa, että todisteiden hyödynnettävyys ja näyttöarvo jäävät viime kädessä rikosasian pääkäsittelyssä tuomioistuimen arvioitaviksi. Suomessa tuomioistuimilla on lähtökohtaisesti vapaa todistusharkinta. Todisteen hyödyntämiskiellosta säädetään oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:n 3 momentissa. Sen mukaan tuomioistuin saa hyödyntää myös lainvastaisesti hankittua todistetta, jollei hyödyntäminen vaaranna oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista ottaen huomioon asian laatu, todisteen hankkimistapaan liittyvä oikeudenloukkauksen vakavuus, hankkimistavan merkitys todisteen luotettavuudelle, todisteen merkitys asian ratkaisemisen kannalta ja muut olosuhteet.
Seuranta
Hallituksen esitys on valmisteltu tavanomaisesta lainvalmistelusta poiketen sen erityisen kiireellisyyden vuoksi. Lainmuutoksen toimivuutta ja vaikutuksia on valiokunnan mukaan tämän vuoksi tärkeää seurata.
Muutoksenhakuoikeuden antaminen Suomessa annettuihin tutkintamääräyksiin lisää jonkin verran tuomioistuinten, syyttäjien ja esitutkintaviranomaisten työmäärää, mutta hallituksen esityksen mukaan tätä ei voida pitää merkittävänä (s. 7). Ehdotetun muutoksen resurssivaikutuksia on valiokunnan mukaan kuitenkin tärkeää seurata, sillä tuomioistuinten sekä syyttäjä- ja esitutkintaviranomaisten voimavarat ovat jo ennestään niukat (ks. mm. LaVM 16/2021 vp, LaVL 18/2021 vp sekä LaVL 11/2021 vp ja siinä viitatut valiokunnan aiemmat lausunnot).