Yleisperustelut
Rikoslain kokonaisuudistus
Käsiteltävänä oleva esitys
on viimeinen rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä valmistelluista
laajoista osauudistuksista. Eduskunnan käsiteltävänä on
ollut neljän viimeisen vaalikauden aikana tämän
esityksen lisäksi kolme laajaa rikoslain osauudistusta:
vuonna 1990 rikoslain kokonaisuudistuksen I vaihe, vuonna 1994 kokonaisuudistuksen
II vaihe ja vuonna 1998 oikeudenkäyttöä,
viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan
kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskeva laaja
lainsäädäntökokonaisuus. Näiden
laajojen hankkeiden lisäksi rikoslain erityistä osaa
on uudistettu pienempinä kokonaisuuksina. Rikoslain erityisen
osan luvuista on alkuperäisessä muodossaan enää 18
luku rikoksista sukuoikeuksia vastaan. Sen lisäksi 43 luvussa
on voimassa yksi alkuperäinen pykälä.
Myös pääosa rikoslain yleisestä osasta
on vaiheittain uudistettu. Yleisen osan luvuista ovat edelleen jokseenkin
alkuperäisessä muodossaan vastuuoppia koskeva
3 luku perusteista, jotka poistavat teon rangaistavuuden tai sitä vähentävät,
4 luku yrityksestä ja 5 luku osallisuudesta. Nämä nyt
uudistettavat luvut sisältävät keskeisimmät
rikosoikeuden yleisten oppien säännökset.
Vanhentuneita säännöksiä merkittävämpi epäkohta
on, että merkittävä osa rikosoikeudellisen
vastuuopin keskeisimmistä kysymyksistä on tähän
asti ollut rikoslaissa sääntelemättä.
Käsiteltävänä oleva esitys
sisältää säännösehdotukset
rikosoikeudellisen vastuun edellytyksistä, vastuuvapausperusteista,
yrityksestä ja osallisuudesta sekä rangaistuksen
määräämisestä. Rikosoikeudellisen
laillisuusperiaatteen ja oikeusturvan vaatimusten vuoksi näistä kysymyksistä on
tarpeen säätää rikoslaissa.
Esityksen säännösehdotukset perusteluineen ovat
pääsääntöisesti perusteellista
ja varsin korkeatasoista työtä. Rikosoikeuden
yleisten oppien kodifiointi on vaativa tehtävä.
Säänneltävä alue muodostaa monimutkaisen
kokonaisuuden, jonka yksittäisistä kysymyksistä oikeuskäytännössä ja
rikosoikeuden tutkijoiden kesken on esitetty erilaisia tulkintoja
ja käsityksiä.
Säännösehdotusten lähtökohtana
on pyrkimys systeemineutraalisuuteen. Toinen lähtökohta
on perusteluissa selvitetyn oikeuskäytännön
ja oikeustieteellisten oppien hyödyntäminen. Esitystä käsiteltäessä on
ilmennyt, että asiantuntijoilla on yksityiskohdista erilaisia
mielipiteitä. On myös esitetty, että valiokunnan
pitäisi ryhtyä oikomaan virheelliseksi katsottuja
käsityksiä. Valiokunta ei pidä sitä asianmukaisena.
Valiokunnan mukaan on syytä kuitenkin huomauttaa, ettei
perusteluita kaikilta osin voi hyödyntää säännösten
tulkinnassa samalla tavoin kuin rikoslain erityisen osan säännöksiä tulkittaessa.
Edellä esitetyn perusteella valiokunta pitää rikosoikeuden
yleisiä oppeja koskevaa esitystä tarpeellisena
ja puoltaa siihen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Rikosoikeudellinen vastuuikäraja
Lapsen rikosoikeudellinen vastuu alkaa hänen täyttäessään
15 vuotta. Ikäraja on pysynyt muuttumattomana vuonna 1889
säädetyn rikoslain koko voimassaolon ajan. Rikosoikeudellinen vastuuikäraja
on kaikissa Pohjoismaissa 15 vuotta. Vastuuikäraja
oli Norjassa aikaisemmin 14 vuotta, mutta sitä nostettiin
vuonna 1990. Esityksessä ehdotetaan, ettei vastuun alkamisikää muuteta.
Sen sijaa useassa lakialoitteessa ja toimenpidealoitteessa, jotka
valiokunta on ottanut käsiteltäväksi
yhdessä hallituksen esityksen kanssa, ehdotetaan rikosoikeudellisen vastuuikärajan
alentamista tai poistamista taikka sitä, että hallitus
ryhtyy toimiin vastuuikärajan alentamiseksi.
Uudistuksen keskeisenä tavoitteena on säätää lailla
rikosoikeudellisen vastuun edellytyksistä. Tämän
kanssa olisi selvästi ristiriitaista, jos rikosoikeudellisen
vastuun alkamisiästä ei säädettäisi
laissa. Valiokunnan mielestä rikosoikeudellinen laillisuusperiaate
edellyttää ehdottomasti sitä, että siitä säädetään
rikoslaissa eikä jätetä lainsoveltajan
yksittäistapauksittain päätettäväksi.
Myös YK:n lasten oikeuksien sopimus edellyttää,
että sopimusvaltiot säätävät
rikosoikeudellisen vastuun vähimmäisiästä.
Vastuuikärajan alentamista perustellaan eduskunta-aloitteissa
sillä, että lapset kehittyvät fyysisesti
ja psyykkisesti nopeammin kuin sata vuotta sitten, nykyistä rikoslakia
säädettäessä. Lasten fyysisen
kehityksen aikaistumisesta vallitsee pitkälle menevä yksimielisyys.
Sen sijaan yksikään valiokunnan kuulema asiantuntija
ei ole esittänyt näyttöä siitä,
että lapset kypsyisivät myös psyykkisesti
aikaisempaa nopeammin. On jopa arvioitu, että lapset ja
nuoret itsenäistyvät ja pystyvät harkitsevaan
päätöksentekoon entistä vanhempina.
Rikosoikeudellinen vastuuikäraja on kriminaalipoliittinen
kysymys, jota ei ratkaista pelkästään
arvioimalla lasten keskimääräistä kehitystä.
Ratkaisevaa on myös se, minkälaisia seuraamuksia,
rikosoikeudellisia tai lastensuojelullisia, pidetään
oikeudenmukaisina ja tarkoituksenmukaisina. Tällä hetkellä rikosoikeudelliseen
seuraamusjärjestelmään ei kuulu muita
nimenomaan nuorille tarkoitettuja rangaistuksia kuin alueellisesti
kokeiltava nuorisorangaistus. Valiokunta on kuullut alan asiantuntijoita
harkitessaan rikosoikeudellisen vastuun alaikärajaa. Saamansa
selvityksen perusteella valiokunta katsoo, ettei nykyistä ikärajaa
ole syytä alentaa. Rikosoikeudellisen järjestelmän
ei tule olla ensisijainen keino puuttua lasten ja nuorten rikolliseen
käyttäytymiseen.
Oikeusministeriö on esityksen antamisen jälkeen
asettanut toimikunnan valmistelemaan nuorten seuraamusjärjestelmää.
Toimikunnan tehtävänä on arvioida myös
nykyisen syyntakeisuusikärajan soveltuvuutta. Toimikunnan
on määrä saada työnsä valmiiksi
helmikuun 2003 loppuun mennessä. Valiokunta pitää toimikunnan
työtä erittäin tarpeellisena, mutta katsoo
samalla, että rikosoikeudelliseen vastuuikärajaan ja
lasten ja nuorten seuraamusjärjestelmään
liittyvät kysymykset olisi tullut selvittää hyvissä ajoin
ennen tämän esityksen antamista eduskunnalle.
Lastensuojelulaki velvoittaa viime kädessä viranomaiset
huolehtimaan siitä, ettei lapsen kehitys vaarannu rikollisen
käyttäytymisen vuoksi. Lastensuojelulaki sallii
varsin pitkälle menevät lastensuojelulliset toimet,
mukaan lukien laitoshuollon. Valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat
arvioineet, ettei viranomaisten välinen yhteistyö toimi
riittävän hyvin ja lastensuojelullisiin
toimiin ryhdytään usein liian myöhään taikka
ne ovat riittämättömiä. Valiokunta
edellyttää, että sosiaali- ja oikeusviranomaisten
yhteistyötä tehostetaan ja selvitetään,
mahdollistavatko lastensuojelulainsäädäntö ja
viranomaisten voimavarat riittävät toimenpiteet
puuttua lasten rikolliseen käyttäytymiseen.
Rikesakkosäännösten uudistaminen
Esityksessä ei ehdoteta muutettavaksi rikesakkoa koskevaa
rikoslain 2 a lukua. Perustuslakivaliokunta on kuitenkin lausunnossaan
kiinnittänyt huomiota rikesakkoa koskeviin säännöksiin
arvioidessaan rikoslakiin ehdotettua säännöstä rikosoikeudellisesta
laillisuusperiaatteesta. Perustuslakivaliokunta on tarkastellut
rikesakkosäännöksiä myös
kahdessa muussa näillä valtiopäivillä antamassaan
lausunnossa (PeVL 20/2002 vp ja PeVL
40/2002 vp).
Perustuslakivaliokunnan mukaan rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen
kanssa on paremmin sopusoinnussa, että laista käy
suoraan ilmi mahdollisuus määrätä rikesakko
rangaistukseksi siinä tarkoitetuista rikkomuksista kuin
että rikesakko säädetään
konkreettisesti rangaistukseksi vasta asetuksella. Voimassa olevan
rikoslain 2 a luvun 9 § ei tältä osin
vastaa rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vaatimuksia. Perustuslakivaliokunta
katsoo, että pykälää on siksi
syytä tarkistaa.
Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esitykseen HE
141/2002 vp sisältyvän lakiehdotuksen ilman,
että siihen olisi tehty mainittua perustuslakivaliokunnan
esittämää tarkistusta. Toinen esityksistä,
jonka lakiehdotuksesta perustuslakivaliokunta on tehnyt saman huomautuksen, HE 20/2002
vp, on edelleen eduskunnan käsiteltävänä.
Myös lakivaliokunta on antanut lausunnon näistä esityksistä.
(LaVL 18/2002 vp ja LaVL 22/2002
vp). Perustuslakivaliokunnan lausuntojen johdosta lakivaliokunta
on selvittänyt asiaa ja todennut, että rikesakkolainsäädännön
uudistaminen perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla
on laaja hanke, joka ei ole mahdollinen ilman perusteellista lainvalmistelua.
Uudistusta ei siten voida toteuttaa vireillä olevien hankkeiden
yhteydessä, vaan se on tehtävä erikseen
valmisteltavan hallituksen esityksen pohjalta.
Aikaisempien kannanottojensa mukaisesti valiokunta katsoo, että perustuslakivaliokunnan
lausuntojen
johdosta on ryhdyttävä toimenpiteisiin rikesakkolainsäädännön
uudistamiseksi. Valiokunta ehdottaa asiaa koskevan lausuman hyväksymistä (Valiokunnan
1. lausumaehdotus).
Blankorangaistussäännökset
Perustuslakivaliokunta toteaa aika ajoin kiinnittäneensä rikosoikeudellisen
laillisuusperiaatteen kannalta huomiota lakiehdotusten sisältämiin
väljiin ja avoimiin blankorangaistussäännöksiin
(ks. esim. PeVL 15/1996 vp, s. 2/II, PeVL
20/1997 vp, s. 3/II). Perustuslakivaliokunnan
mielestä hallituksen on aiheellista selvittää, missä määrin
tällaiseen tekniikkaan perustuva voimassa oleva rikosoikeudellinen
sääntely vastaa rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen
vaatimuksia, ja ryhtyä selvityksen perusteella mahdollisesti
tarvittaviin toimiin sääntelyn tarkistamiseksi.
Perustuslakivaliokunnan lausunnon vuoksi lakivaliokunta ehdottaa
asiaa koskevan lausuman hyväksymistä (Valiokunnan
2. lausumaehdotus).
Yhdyskuntapalvelun ja sovittelun yhdenvertaisuusongelmat
Yhdyskuntapalveluun tuomitseminen edellyttää,
että rikoksentekijän voidaan olettaa suoriutuvan
yhdyskuntapalvelusta. Yhdyskuntapalvelurangaistuksia aloitetaan
vuosittain noin 3 300. Yhdyskuntapalveluun tuomittavien sosiaalinen asema
on useimmiten ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittuja parempi.
Vakavasti päihderiippuvaiset tuomitaan muita useammin yhdyskuntapalvelun
sijasta ehdottomaan vankeuteen, koska heidän ei katsota
soveltuvan yhdyskuntapalveluun.
Tällainen tuomitsemiskäytäntö on
tuomittujen eriarvoista kohtelua, koska yhdyskuntapalvelu on tosiasiallisesti
ehdotonta vankeusrangaistusta lievempi rangaistus. Valiokunta on huomauttanut
yhdenvertaisuusongelmasta aiemminkin (LaVM 15/1996
vp ja LaVM 8/2001 vp) ja todennut,
että nykyisestä seuraamusjärjestelmästä puuttuu
vankeusrangaistuksen vaihtoehto, joka sopisi esimerkiksi päihderiippuvaisuuden
vuoksi yhdyskuntapalveluun soveltumattomalle rikoksentekijälle.
Oikeusministeriön asettama toimikunta on vuonna 2002 valmistuneessa
mietinnössään ehdottanut kokeiltavaksi
sopimushoidoksi kutsuttavaa rikosoikeudellista seuraamusta. Seuraamus
olisi tarkoitettu sellaisille rikoksentekijöille, joiden
riippuvuus päihteiden käytöstä on
syynä heidän rikollisuuteensa ja joita ei päihdeongelman
vuoksi voida tuomita yhdyskuntapalveluun. Valiokunnan mielestä sopimushoidon
kokeilemiseen on syytä ryhtyä mahdollisimman joutuisasti.
Rikoksentekijän ja asianomistajan välillä saavutettu
sovinto on uusi rangaistuksen lieventämisperuste. Sovittelu
on voitu jo aikaisemmin ottaa huomioon syyttämättä ja
tuomitsematta jättämistä koskevassa harkinnassa.
Säännökset eivät koske ainoastaan
kunnalliseen sovittelutoimintaan perustuvaa sovintoa, vaan myös
muunlainen sovinto voidaan ottaa huomioon.
Sovittelumenettelystä ei ole lainsäännöksiä. Sovintoon,
joka vaikuttaa syyttämättä ja tuomitsematta
jättämiseen sekä rangaistuksen mittaamiseen,
liittyy yhdenvertaisuusongelmia. Esityksen perusteluissa korostetaan
aiheellisesti sitä, että säännöksiä on
sovellettava siten, ettei rikoksentekijöitä aseteta
eri asemaan esimerkiksi maksukyvyn tai asianomistajan sovintohalukkuuden
johdosta. Siten rikoksentekijän halukkuus sovintoon ja
muuhun tekonsa seurausten poistamiseen ja vähentämiseen
on otettava huomioon. Valiokunta pitää aiheellisena
myös sitä, että asianosaisten yhdenvertaisuutta
edistetään sovintomenettelyä koskevilla
säännöksillä ja ulottamalla
sovittelu jokaiseen kuntaan.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Laki rikoslain muuttamisesta
3 luku. Rikosoikeudellisen vastuun yleisistä edellytyksistä
2 §. Ajallinen soveltuvuus.
Pykälän 2 momentissa säädetään
lievemmän lain periaatteesta. Pykälän
3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi periaatetta
koskevasta poikkeussäännöstä,
jota sovellettaisiin muutoksenhakutuomioistuimessa. Periaatteesta
voitaisiin poiketa, jos sen soveltaminen ei johtaisi syytetyn kannalta
muutoksenhaun kohteena olevan päätöksen
olennaiseen muuttumiseen. Ehdotettu säännös
vastaa sisällöltään nykyistä rikoslain
voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:ää.
Perustuslakivaliokunta on arvioinut lievemmän lain
periaatteen soveltamisrajoitusta kansalaisoikeuksia ja poliittisia
oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (KP-sopimus) 15
artiklan kannalta. Perustuslakivaliokunta tulkitsee artiklan sanamuotoa
siten, että lievemmän lain periaate on ajallisesti
rajoittamaton, mikä voi edellyttää myös
lainvoimaisen tuomion lieventämistä.
Perustuslakivaliokunta katsoo, että momentti on poistettava
lakiehdotuksesta, koska siihen kohdistuu vakavia epäilyjä KP-sopimuksen
15 artiklan vaatimusten kannalta. Tämän kannanoton
mukaisesti lakivaliokunta ehdottaa momentin poistamista.
Perustuslakivaliokunta on viitannut kannanottonsa tueksi YK:n
ihmisoikeuskomitean päätökseen ja KP-sopimuksen
kommentaariteokseen. YK:n ihmisoikeuskomitea on todennut, että kuolemanrangaistuksen
täytäntöönpanoa odottavien tulee
päästä osallisiksi tuomion antamisen
jälkeen voimaan tulleesta lievemmästä laista.
KP-sopimuksen kommentaarissa katsotaan niin ikään,
että sopimusvaltiot ovat velvollisia soveltamaan yleissopimuksen
15 artiklan määräystä sitä ajallisesti
rajoittamatta kaikkiin peruuttamattomiin rangaistuksiin, mutta muiden
rangaistusten osalta siihen saakka, kunnes asiassa on annettu viimeisen
oikeusasteen lopullinen tuomio.
Lievemmän lain periaatteen soveltamisrajoitusta perustellaan
(s. 38/I) lähinnä käytännön syillä.
Toisin kuin perustuslakivaliokunnan lausunnossa, esityksessä katsotaan
rajoituksen olevan sopusoinnussa Suomen kansainvälisten
velvoitteiden kanssa. Voimassa oleva, vastaavansisältöinen
säännös säädettiin
vuonna 1990. Säännöksen perusteluissa
(HE 66/1998 vp s. 195/I ja II)
todetaan lievemmän lain periaatteen kirjaimelliseen noudattamiseen
liittyvän merkittäviä epäkohtia,
joita on pyrittävä vähentämään
loukkaamatta lievemmän lain periaatteen olennaista sisältöä.
Toisin kuin perustuslakivaliokunta on lausunnossaan katsonut, tuolloin
pidettiin varmana, että viimeistään lainvoimainen
tuomio rikosasiassa katkaisee rikoksentekijän oikeuden päästä osalliseksi
lievemmän lain edusta.
KP-sopimuksen 15 artiklan tulkintakäytäntö ei
näytä perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan
olevan täysin vakiintunut tai selvä. Lakivaliokunta
pitää aiheellisena, että KP-sopimuksen tulkintakäytäntöä samoin
kuin aikaisempaa tiukemman lievemmän lain periaatteen vaikutuksia
muutoksenhakutuomioistuimissa seurataan ja tarvittaessa ryhdytään
kansainvälisten velvoitteiden mukaisiin toimiin, jos epäkohtia esiintyy.
Pykälän 3 momentin poistamisen vuoksi 4 momentiksi
siirtyvässä säädöksessä säädetään,
miten teon rangaistavuus määräytyy, jos
rikossäännös saa täsmällisen
sisältönsä lakiin tai sen nojalla annettuihin
säädöksiin tai määräyksiin
sisältyvistä käyttäytymissäännöistä.
Käyttäytymisnormien muuttaminen ei yleensä osoita
muuttunutta käsitystä käyttäytymisnormien
rikkomisen rangaistavuudesta. Esimerkiksi liikennesääntöjen
tai verolainsäädännön noudattaminen
on tärkeää niiden sisällöstä riippumatta.
Joissakin tapauksissa käyttäytymissääntöjen
muuttaminen voi kuitenkin osoittaa muuttunutta suhtautumista käyttäytymissäännön
rikkomiseen, jolloin teon rangaistavuutta ei ole perusteltua arvioida
tekohetkellä voimassa olleiden sääntöjen
perusteella. Lakivaliokunta ehdottaa, että momenttiin lisätään
asiaa koskeva säännös ja momentin sanamuotoon
tehdään kielellisiä tarkistuksia.
Perustuslakivaliokunta on todennut, että ns. blankorangaistussäännösten
käyttämiseen liittyy rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen
kannalta erityisiä vaatimuksia mm. lain rikossäännösten
sisällöstä ja valtuutusketjujen täsmällisyydestä (ks. PeVM
25/1994 vp, s. 8/I). Näiden
vaatimusten asianmukaiseksi huomioon ottamiseksi momentin sanamuotoa
tulee perustuslakivaliokunnan mukaan tarkistaa niin, ettei se sisällä edes
välillistä viittausta mahdollisuuteen säätää avoimia
blankorangaistussäännöksiä (esimerkiksi:
"Jos lakiin sisältyvä rikossäännös
saa täsmällisen sisältönsä lakiin ja sen
nojalla annettuihin...").
Lakivaliokunta ei ehdota momentin muuttamista perustuslakivaliokunnan
esittämällä tavalla, koska kysymys ei
ole siitä, että laki saisi täsmällisen
sisältönsä aina lain ja sen nojalla annettuihin
säädöksiin tai määräyksiin
sisältyvistä käyttäytymissäännöistä.
Säännös ei myöskään osoita
myönteistä suhtautumista avoimiin blankorangaistussäännöksiin.
3 §. Laiminlyönnin rangaistavuus.
Pykälän 2 momentissa säädetään
ns. epävarsinaisten laiminlyöntirikosten rangaistusvastuun
edellytyksistä. Säännöksen aloittava
ilmaisu "laiminlyöntinä on rangaistava" ei ole
onnistunut. Kysymys ei ole siitä, milloin käyttäytyminen
on rangaistavaa laiminlyöntinä, vaan siitä,
milloin seurauksen aiheuttaminen laiminlyönnillä on
rikoksena rangaistava.
Säännöksessä käytetään
myös käsitettä "vastuuasema". Se on oikeustieteen
piirissä kehitetty käsite, jolla tarkoitetaan
asemaa, jonka vuoksi henkilö on velvollinen estämään
seurauksen syntymisen. Rikoslain säännöksissä on
pyritty välttämään juridisteknisten
käsitteiden käyttöä. Oikeuskäytännössä ja
oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että rangaistusvastuun
edellytyksenä on oikeudellinen velvollisuus estää vahinkoseurauksen
syntyminen. Velvollisuuden oikeudellista luonnetta korostetaan myös
perusteluissa (s. 43/I).
Valiokunta ehdottaa, että säännöksen
sanamuoto muutetaan vastaamaan sen tarkoitusta ja säännöstä selkeytetään
korvaamalla "vastuuasema" ilmaisulla "erityinen oikeudellinen velvollisuus
estää seurauksen syntyminen".
4 §. Syyntakeisuus.
Pykälän 1 momentissa säädetään
rikosoikeudellisesta vastuuikärajasta ja muissa momenteissa
syyntakeisuudesta ja siihen liittyvistä seikoista. Valiokunta
ehdottaa, että pykälän otsikkoa täsmennetään
mainitsemalla siinä syyntakeisuuden lisäksi vastuuikäraja.
Tekijä on 2 momentin mukaan syyntakeeton, jos hän
ei tekohetkellä kykene mielisairauden, syvän vajaamielisyyden
taikka vakavan mielenterveyden häiriön vuoksi
ymmärtämään tekonsa tosiasiallista
luonnetta tai oikeudenvastaisuutta taikka hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään
on
sellaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt. Syyntakeettomuusarvioinnissa
punnitaan lääketieteellisten tosiseikkojen, kuten
mielisairauden ja syvän vajaamielisyyden vaikutuksia tekijän havaintoihin,
motivaatioon ja toimimiskykyyn. Momentissa ei käytetä mitään
tiettyä psykiatrista diagnoosia vaan mielentilaa koskevat
termit ovat yleiskielisiä.
Valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat esittäneet,
että uuden käsitteistön johdosta mielentilan
vuoksi rangaistukseen tuomitsematta jätettyä ei
voida kaikissa tarpeellisissa tapauksissa määrätä mielenterveyslain
8 §:n nojalla tahdosta riippumattomaan hoitoon. Valiokunta
katsoo olevan aiheellista selvittää ennen rikoslain
voimaantuloa, onko mielenterveyslakia uusien syyntakeettomuussäännösten
johdosta tarpeen uudistaa. Valiokunta ehdottaa asiaa koskevan lausuman
hyväksymistä (Valiokunnan 3. lausumaehdotus).
Pykälän 3 momentissa on viittaus 6 luvun 8 §:ään.
Kun valiokunta ehdottaa jäljempänä tuon
pykälän muuttamista, on viittaussäännöstä muutettava.
Pykälän 4 momentissa säädetään
päihtymyksen ja muun tilapäisen tajunnanhäiriön,
johon tekijä on saattanut itsensä, vaikutuksesta
syyntakeisuuteen. Lähinnä yleisestävyyteen
liittyvistä syistä päihtymystä tai
mainitunlaista muuta tajunnanhäiriötä ei
oteta syyntakeisuusarvioissa huomioon ilman erityisiä syitä.
Säännös vastaa asiallisesti nykyistä säännöstä.
Säännöksen perusteluissa (s. 68/I)
mainitaan kuitenkin esimerkkeinä tällaisista erityisistä syistä yhteisvaikutustilanteet,
yllättävä teho, kokemattomuus, väsymys
ja pitkäaikaisen käytön myötä alentunut
toleranssi. Esimerkeistä voidaan virheellisesti tehdä yleistyksiä,
joita säännöksellä ei ole tarkoitettu.
Valiokunta katsoo perusteluiden vuoksi olevan aiheellista korostaa, ettei
tarkoituksena ole muuttaa syyntakeisuusarvioinnissa noudatettua
nykyistä, tiukkaa suhtautumista päihtymykseen
ja muuhun itse aiheutettuun tilapäiseen tajunnanhäiriöön.
6 §. Tahallisuus.
Ehdotetun pykälän mukaan teko on tahallinen,
jos rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen vastaa sitä,
mitä tekijä on teon hetkellä tarkoittanut
taikka pitänyt varmana tai varsin todennäköisenä.
Pykälä on ollut esityksen eniten keskustelua aiheuttanut
säännös. Erilaiset näkemykset
ovat koskeneet tahallisuuden alarajan määrittämistä ja
sitä, miten säädetään seuraustahallisuudesta
ja olosuhdetahallisuudesta.
Ehdotettu tahallisuuden määritelmä koskee sekä seuraus-
että olosuhdetahallisuutta. Seuraustahallisuuden määritteleminen
ei ole niin vaikeaa tai kiistanalaista kuin rikostyypeittäin vaihtelevan
olosuhdetahallisuuden. Ehdotetun säännöksen
on katsottu soveltuvan erityisen huonosti talousrikosten olosuhdetahallisuuteen ja
voivan nostaa niiden tahallisuuskynnystä. Sen vuoksi valiokunta
ehdottaa, että pykälässä säädetään
ainoastaan seuraustahallisuudesta. Olosuhdetahallisuus jää oikeuskäytännössä arvioitavaksi,
jolloin huomioon on otettava tunnusmerkistöerehdystä koskeva
säännös. Seuraustahallisuuden
alarajan ehdotetaan määräytyvän
korkeimman oikeuden vakiintuneen käytännön
mukaisesti sen perusteella, kuinka todennäköisenä tekijä on
seurausta pitänyt. Teko on tahallinen, kun tekijä pitää tunnusmerkistönmukaisen
seurauksen syntymistä varsin todennäköisenä.
Tahallisuuden alarajan määräytyminen
jakaa oikeustieteilijöiden mielipiteitä.
Eri tahallisuusmääritelmiä voidaan arvostella
hyvin perustein ilman, että parhaasta määritelmästä päästään
yhteisymmärrykseen. Valiokunta yhtyy perusteluissa esitettyyn
näkemykseen (s. 87/II), ettei ole esitetty vakuuttavia
perusteita säätää korkeimman
oikeuden ennakkopäätöksiin perustuvasta vakiintuneesta
oikeuskäytännöstä poikkeavaa tahallisuussäännöstä,
joka saattaisi johtaa ennalta vaikeasti arvioitaviin seurauksiin.
4 luku. Vastuuvapausperusteista
Rikoslaissa ehdotetaan säädettäväksi
aikaisempaa tyhjentävämmin vastuuvapausperusteista, joista
tärkeimmät ovat oikeuttamis- ja anteeksiantoperusteet.
Merkittävä muutos nykyiseen verrattuna on se,
että rikoslakiin sisällytetään säännökset
tahallisuuden poistavasta tunnusmerkistöerehdyksestä,
syyllisyyden poistavasta kieltoerehdyksestä ja vastuusta
vapauttavaa seikkaa koskevasta erehdyksestä.
1 §. Tunnusmerkistöerehdys.
Teko ei ole tahallinen, jos tekijä ei ole teon hetkellä selvillä kaikkien
niiden seikkojen käsilläolosta, joita rikoksen
tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää,
tai jos hän erehtyy niistä. Tunnusmerkistöerehdys on
siten tahallisuuden poissulkeva peruste ja tavallaan tahallisuuden
kääntöpuoli. Ehdotetun sanamuodon mukaan
tekijää ei rangaista tahallisesta teosta.
Valiokunta ehdottaa pykälää muutettavaksi
siten, että tunnusmerkistöerehdyksen johdosta
teko ei ole tahallinen.
3 §. Vastuusta vapauttavaa seikkaa koskeva erehdys.
Tekijä voi erehtyä rangaistavuuden perustavien
seikkojen lisäksi myös rangaistavuuden poistavista
seikoista eli vastuuvapausperusteista. Ehdotetun pykälän
lähtökohtana on jaottelu oikeuttamis- ja anteeksiantoperusteisiin. Ehdotuksen
mukaan ainoastaan oikeuttamisperusteita koskeva erehdys, eli perusteita,
jotka tekevät teon sallituksi, johtaisi vapautumiseen tahallisuusvastuusta.
Lähtökohta ilmenee selkeästi
paitsi pykäläehdotuksesta myös perusteluista,
vaikka niissä myös virheellisesti todetaan, ettei
ehdotus tee eroa oikeuttamis- ja anteeksiantoperusteiden välillä (vrt.
s. 109/II ja s. 110/I). Valiokunta ehdottaa
pykälän muuttamista siten, että se
koskee sekä oikeuttamis- että anteeksiantoperusteita.
Valiokunta korostaa sitä, että tekijä vapautuu tahallisuusvastuusta
vain, jos erehtyminen on ollut perusteltua. Esimerkiksi pelkkä väite
oletetusta hätävarjelutilanteesta ei riitä,
vaan tekijän on kyettävä esittämään
uskottavia syitä hyökkäystä koskevalle
oletukselleen.
7 §. Rangaistusvastuun lievennys.
Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi,
että vaikka tekijää ei luvussa säädettyjen
perusteiden nojalla kokonaan vapauteta rangaistusvastuusta, olosuhteet voidaan
kuitenkin ottaa huomioon rangaistusvastuuta lieventävinä siten
kuin 6 luvun 6 §:n 3 kohdassa ja 8 §:n
1 momentin 5 kohdassa säädetään.
Koska valiokunta jäljempänä ehdottaa,
että 6 luvun 6 §:n 3 kohta poistetaan
ja 8 §:n 1 momenttia muutetaan, on myös viittaussäännöstä tarkistettava.
Lisäksi valiokunta ehdottaa, että säännöksessä mainitaan
myös 8 §:n 2 ja 4 momentti.
5 luku. Yrityksestä ja osallisuudesta
1 §. Yritys.
Pykälän 3 momentissa viitataan rangaistuksen
mittaamista koskevaan 6 luvun 8 §:n 1 momentin 2 kohdan
säännökseen. Valiokunta ehdottaa, että viittaus
ulotetaan koskemaan 8 §:n 2 ja 4 momenttia.
6 §. Avunanto.
Pykälän 1 momentissa on viittaus
rangaistuksen mittaamista koskevaan 6 luvun 8 §:n 1 momentin
4 kohdan säännökseen. Kun valiokunta
jäljempänä ehdottaa mainitun momentin
muuttamista, on viittaus muutettava koskemaan 3 kohtaa. Lisäksi
valiokunta ehdottaa, että viittaus ulotetaan myös
pykälän 2 ja 4 momenttiin.
7 §. Erityiset henkilöön liittyvät
olosuhteet.
Pykälän 2 momentissa säädetään
siitä, että myös rikokseen osallinen
on rangaistusvastuun piirissä, vaikka erityinen rangaistavuuden
perustava seikka ei häntä koskekaan. Esimerkiksi
sotilasrikokset ovat ns. erikoisrikoksia, joihin voi syyllistyä tekijänä vain
sotilaat ja muut 45 luvussa tarkoitetut henkilöt. Yllyttäjänä tai
avunantajana sen sijaan voivat olla muutkin henkilöt. Valiokunta
ehdottaa momentin kieliasun selventämistä.
8 §. Oikeushenkilön puolesta toimiminen.
Valiokunta ehdottaa, että 3 momentin toissijaisuuslauseke
täsmennetään koskemaan laintasoisia säännöksiä.
6 luku. Rangaistuksen määräämisestä
Rangaistuksen määräämistä koskevaan
lukuun ehdotetaan sijoitettavaksi kaikki rangaistuksen määrään
ja laatuun vaikuttavat perusteet. Luku jakaantuu neljään
alaosastoon. Toinen alaosasto, jonka otsikko on rangaistuksen mittaaminen, sisältää
säännökset,
joiden perusteella tuomioistuin päättää rangaistuksen
ankaruudesta. Alaosastossa ovat nykyiset asteikon poikkeamista sekä yleisiä vähentämisperusteita
koskevat säännökset. Säännösten
sijoittelulla korostetaan (s. 184/I) rangaistusasteikkoon
vaikuttavien vähentämisperusteiden ja asteikon
rajoissa vaikuttavien mittaamisperusteiden välistä yhteyttä ja sitä,
että vähentämisperusteet ovat samalla
myös mittaamisperusteita: ne vaikuttavat rangaistuksen
määrään myös asteikon
sisällä.
Keskeisimmiltä osiltaan mittaamis- ja vähentämisperusteet
säilyvät muuttumattomina. Sisällöllisiä muutoksia
ovat:
- uusi koventamisperuste: rikoksen
kohdistaminen kansalliseen, rodulliseen, etniseen tai muuhun sellaiseen
kansanryhmään kuuluvaan henkilöön
tähän ryhmään kuulumisen perusteella;
- uusi lieventämisperuste: tekijän ja uhrin välinen
sovinto; ja
- alentunut syyntakeisuus ei vaikuta sovellettavaan enimmäisrangaistukseen.
Mittaamis- ja vähentämisperusteita koskevien säännösten
uuteen systematisointiin on pääsääntöisesti
suhtauduttu myönteisesti. Säännösten
sijoittelu ei ole kuitenkaan kaikilta osin osunut oikeaan, jonka
johdosta valiokunta ehdottaa niiden keskinäisen sijoittelun
muuttamista ja pykälien otsikoiden tarkistamista.
1 §. Rangaistuslajit.
Rangaistuslajeja koskevan yleissäännöksen
4 momentissa viitataan 9 lukuun, jossa säädetään
yhteisösakosta. Esityksen antamisen jälkeen yhteisösakon
tuomitseminen on muutettu lähtökohtaisesti pakolliseksi.
Tämän johdosta valiokunta ehdottaa, että 4
momenttia muutetaan vastaamaan uusia säännöksiä yhteisösakon
tuomitsemisesta.
3 §. Rangaistuksen määräämisen
yleisperiaatteet ja 4 §. Mittaamisperusteet.
Rangaistuksen määräämisen
yleisperiaatteet ehdotetaan sijoitettavaksi 3 §:ään.
Luvun 4 §:n mukaan rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavista
seikoista säädetään lisäksi
luvun 5—8 §:ssä ja muualla laissa.
Luvun selkeyttämiseksi valiokunta ehdottaa, että 3 §:n
2 momentin ja 4 §:n säännösten
keskinäistä sijoitusta vaihdetaan. Siirron johdosta
valiokunta ehdottaa myös pykälien otsikoinnin muuttamista
ja 4 §:n säännösviittauksen
tarkistamista.
6 §. Lieventämisperusteet.
Pykälässä säädetään
rangaistuksen asteikon rajoissa vaikuttavista yleisistä lieventämisperusteista.
Uutena lieventämisperusteena on tekijän provosointi
eli tekijään kohdistunut karkea loukkaus. Karkean loukkauksen
luonnetta ei tarkemmin yksilöidä säännöksessä tai
perusteluissa. Säännöksen sanamuotoa
on arvosteltu, koska sen on katsottu tarkoittavan lähinnä sanallisia
loukkauksia tai kunniaan kohdistuvia loukkauksia. Valiokunta ehdottaa,
että säännöksessä käytetään
ilmaisua "asianomistajan poikkeuksellisen suuri myötävaikutus".
Rikoksen tekeminen olosuhteissa, joissa vastuuvapausperusteen
soveltaminen olisi lähellä, olisi 3 kohdan mukaan
rangaistuksen lieventämisperuste. Kohdan soveltamisedellytykset
olisivat lähes samat kuin 8 §:n 1 momentin 5 kohdan.
Edellinen edellyttäisi, että vastuuvapausperusteen
soveltaminen olisi "lähellä", ja jälkimmäinen,
että se olisi "erityisen lähellä". Koska 8 §:n
1 momentin lieventämisperusteet vaikuttavat sekä asteikkoon
että asteikon sisällä, voidaan 3 kohta
poistaa.
Valiokunta ehdottaa, että uudeksi 4 kohdaksi lisätään
viittaus 8 §:n 1 ja 3 momentissa mainittuihin lieventämisperusteisiin.
7 §. Kohtuullistamisperusteet.
Pykälässä säädetään
rangaistusta lieventävistä kohtuullistamisperusteista.
Pykälän 2 kohdan korkea ikä, terveydentila
ja muut henkilökohtaiset olot ovat uusia yleisiä mittaamisperusteita,
mutta ne vastaavat sisällöllisesti toimenpiteistä luopumisen kohtuusperustetta.
Valiokunta ehdottaa, että terveydentilaa koskevaa perustetta
täsmennetään adjektiivilla "heikko".
8 §. Rangaistuslajista ja rangaistusasteikosta poikkeaminen.
Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi
perusteista, jotka oikeuttavat tuomitsemaan laissa säädettyä lievemmänlajisen
rangaistuksen, alittamaan rikoksesta säädetyn
vähimmäisrangaistuksen ja lieventämään
rangaistusta säädetyn asteikon sisällä.
Perusteet ovat suurelta osin samoja kuin voimassa olevassa laissa. Voimassa
olevan lain mukaan yleiset vähentämisperusteet
eivät oikeuta tuomitsemaan säädettyä lievempää rangaistuslajia,
esimerkiksi vankeuden sijasta sakkoa. Tuomioistuin voi poiketa asteikosta
3 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan erityisistä syistä.
Ehdotetussa 1 momentissa säädettäisiin
perusteista, jotka oikeuttavat lievemmän rangaistuslajin
tuomitsemiseen ja alittamaan säädetyn vähimmäisrangaistuksen.
Ehdotettu sääntelytapa johtaisi esimerkiksi siihen,
että murhan yrityksestä voisi tuomita sakkoa ilman
muodollista lisäkvalifikaatiota. Tämä teoreettinen
mahdollisuus on syytä sulkea pois poistamalla
1 momentista rangaistuslajin vaihtoa koskeva säännös.
Valiokunta ehdottaa sen vuoksi, että 1 momentin alku muutetaan
kuulumaan: "Rangaistus määrätään
noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa...".
Ehdotuksen yhtenä tarkoituksena on muuttaa nykyistä lainsäädäntöä siten,
ettei alentunut syyntakeisuus vaikuta sovellettavaan enimmäisrangaistukseen
eli alentuneesti syyntakeiselle voidaan tuomita laissa säädetty
enimmäisrangaistus. Tämä tarkoitus ei
käy selkeästi ilmi ehdotetusta pykälästä,
vaan alentuneesti syyntakeiselle määrättävän
rangaistuksen rajat ovat säännösehdotuksessa
jääneet epäselviksi. Ehdotetun säännöksen
on jopa tulkittu johtavan siihen, että alentuneesti syyntakeiselle
voitaisiin tuomita murhasta ainoastaan elinkautinen vankeus. Tarkoitetun
tavoitteen toteuttamiseksi ja säännöksen
selkeyttämiseksi valiokunta ehdottaa, että 1 momentista
poistetaan alentunutta syyntakeisuutta koskeva 1 kohta, josta säädetään
3 momentissa.
Valiokunta ehdottaa myös momenttiin jäävien
kohtien keskinäisen järjestyksen muuttamista.
Vähentämisperusteiden järjestys osoittaa
niiden oikeuspoliittista painoa. Perusteista merkittävin — nuoruus — on
siksi syytä mainita ensimmäisenä, jolloin
samalla 5 luvussa säädetyt yritys ja avunanto
asettuvat peräkkäin 2 ja 3 kohdiksi.
Valiokunta ehdottaa 4 kohdaksi siirtyvän säännöksen
kielellistä tarkistamista ja 5 kohdaksi siirtyvässä säännöksessä olevan
sanan "ja" korvaamista sanalla "tai".
Asteikon mukaisten rangaistusten lievennyksistä säädetään
2 momentissa. Koska valiokunta on ehdottanut, että 1 momentin
1 kohta poistetaan, voidaan viittaus muuttaa koskemaan 1 momenttia
kokonaisuudessaan. Momentin ensimmäisen virkkeen mukaan
1 momentin nojalla tekijälle saa tuomita enintään
kolme neljännestä säädetystä ankarimmasta
rangaistuksesta. Valiokunta ehdottaa säännöksen
täsmentämistä siten, että se
koskee säädetyn vankeus- ja sakkorangaistuksen
enimmäismäärää eikä esimerkiksi yhdyskuntapalvelua
tai nuorisorangaistusta, joilla on omat enimmäiskestonsa.
Lisäksi valiokunta ehdottaa momentin viimeisen virkkeen kieliasun
tarkistamista.
Valiokunta ehdottaa, että pykälään
lisätään uusi 3 momentti, jossa säädetään
alentuneen syyntakeisuuden vaikutuksesta rangaistukseen. Rikoksen
alentuneesti syyntakeisena tehneen rangaistus määrätään
siten kuin 2 momentissa säädetään.
Alentunut syyntakeisuus ei kuitenkaan vaikuta käytettävissä olevaan
enimmäisrangaistukseen.
Valiokunta ehdottaa, että 1 momentista poistetusta
rangaistuslajin vaihdosta säädetään
pykälään lisättävässä uudessa
4 momentissa. Momentin mukaan tuomioistuin voi tässä pykälässä tarkoitetuissa
tapauksissa määrätä sellaisesta
rikoksesta, josta on säädetty ankarimmaksi rangaistukseksi
vankeutta määräajaksi, rangaistukseksi
vankeuden sijasta sakkoa, jos siihen on erityisen painavia syitä.
Momentti ei siis mahdollista sitä, että esimerkiksi
nuorena henkilönä tehdystä murhasta tuomittaisiin
sakkoa.
Pykälän otsikkoa "rangaistuslajista ja rangaistusasteikosta
poikkeaminen" on pidetty samanaikaisesti tarkkana ja osin harhaanjohtavana.
Valiokunta ehdottaa, että pykälän otsikko
on rangaistusasteikon lieventäminen.
11 §. Yhdyskuntapalvelu.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan siirrettäväksi
yhdyskuntapalvelun tuomitsemisen edellytyksenä oleva rikoksentekijän
suostumusta koskeva säännös, josta tällä hetkellä säädetään
yhdyskuntapalvelusta annetun lain 4 §:ssä.
Esityksen antamisen jälkeen mainittua pykälää on
muutettu eduskunnan 3.12.2002 hyväksymällä,
toistaiseksi vahvistamattomalla, lailla. Uuden pykälän
mukaan rikoksentekijän on annettava suostumus rangaistuksen
tuomitsemiseen yhdyskuntapalveluna. Valiokunta ehdottaa momentin
muuttamista vastaamaan uutta 4 §:ää.
12 §. Rangaistuksen tuomitsematta jättäminen.
Voimassa olevan 3 luvun 5 §:n 3 momentin 2 kohdan
mukaan tuomioistuin voi jättää rangaistuksen
tuomitsematta, milloin rikosta on tekoon tai tekijään
liittyvistä erityisistä syistä pidettävä anteeksiannettavana.
Samasanaista säännöstä ehdotetaan
12 §:n 3 kohdaksi. Säännöksessä käytetty
käsite "anteeksiannettava" on tässä yhteydessä harhaanjohtava.
Se viittaa uudessa 4 luvussa säädettäviin
syyllisyyden poistaviin anteeksiantoperusteisiin, jotka vapauttavat
rikosoikeudellisesta vastuusta. Tuomitsematta jättämissäännöksen
lähtökohtana on aina kuitenkin rikosvastuun edellytysten
täyttyminen. Valiokunta esittää 3 kohdan
sanamuodon muuttamista niin, että rikos on tekoon
tai tekijään liittyvistä erityisistä syistä anteeksiannettavaan
tekoon rinnastettava.
Pykälän 4 kohdassa oleva viittaus 6 §:ään
on muutettava koskemaan 3 kohtaa, koska valiokunta on edellä ehdottanut
6 §:n muuttamista.
13 §. Tutkintavankeuden vähentäminen.
Pykälässä säädetään
siitä, miten määräaikaista vankeusrangaistusta
tuomittaessa rangaistuksesta vähennetään
aika, jonka rikoksen tehnyt on tuomittavan rikoksen johdosta ollut
vapautensa menettäneenä. Koska pykälä ei
koske pelkästään tutkintavankeuden vähentämistä,
valiokunta ehdottaa pykälän otsikon muuttamista
vastaamaan pykälän sisältöä.
7 luku. Yhteisestä rangaistuksesta.
3 §. Yhteinen sakkorangaistus.
Pykälässä ei nykyisin säädetä siitä,
tuleeko 2 momentissa mainittua 240 päiväsakon
enimmäismäärää lieventää,
jos teosta tuomittaessa sovelletaan rangaistusasteikon vähentämisperusteita.
Oikeuskäytännössä säännöstä on
sovellettu ottaen huomioon luvun 2 §:stä ilmenevä periaate,
että yhteistä vankeusrangaistusta määrättäessä rangaistus
ei saa olla eri rikosten enimmäisrangaistusten yhteisaikaa
pitempi. Siten on katsottu, että yhteistä sakkorangaistusta
määrättäessä on sakkoasteikon
enimmäismäärä yhden vähentämisperusteen
vaikutuksesta 90 päiväsakkoa, jolloin kahden tällaisen
rikoksen yhteenlaskettu enimmäisrangaistus voi olla enintään
180 päiväsakkoa.
Vakiintunut oikeuskäytäntö ehdotetaan
kirjoitettavaksi pykälän 2 momenttiin. Ehdotetun säännöksen
mukaan sovellettaessa 6 luvun 8 §:n 2 momenttia yhteisen
sakkorangaistuksen enimmäismäärä on
180 päiväsakkoa. Perusteluissa (s. 216/I)
todetaan, että 180 päiväsakon enimmäisrangaistusta
noudatetaan myös silloin, kun yhteiseen sakkoon johtavissa
rikoksissa on mukana myös sellainen rikos, johon mikään
rangaistusasteikon lieventämisperusteista ei sovellu. Jos
rikoksissa on vähintään kaksi sellaista, joihin
mikään lieventämisperuste ei sovellu,
on sakon enimmäismäärä pääsäännön
mukainen 240 päiväsakkoa.
Perusteluissa esitetty tulkinta ei kuitenkaan ilmene säännösehdotuksesta.
Valiokunta ehdottaakin momentin muuttamista siten, että se
kirjoitetaan lähtökohtana luvun 2 §:ssä oleva
säännös, jolloin yhteistä sakkorangaistusta
koskeva säännös vastaa perusteluissa
esitettyä tarkoitusta.
Esityksessä ei ehdoteta muutettavaksi 3 momenttia,
jonka mukaan edellä säädettyä ei
sovelleta markkamääräisesti tuomittavaan
uhkasakkoon. Valiokunta ehdottaa, että momentti sisällytetään
lakiehdotukseen ja sana markkamääräinen
korvataan sanalla euromääräinen.
48 a luku. Luonnonvararikoksista
6 §. Metsästyskielto (Uusi).
Esityksen antamisen jälkeen rikoslakiin on lisätty
uusi 48 a luku luonnonvararikoksista, jonka 6 §:ssä säädetään metsästyskiellosta.
Se voidaan määrätä myös henkilölle,
joka jätetään syyntakeettomana rangaistukseen
tuomitsematta. Valiokunta ehdottaa, että momentissa oleva
viittaus muutetaan koskemaan uutta 3 luvun 4 §:n 2 momenttia,
jossa säädetään syyntakeettomuudesta.
Johtolause.
Lakivaliokunnan muutosehdotusten vuoksi lakiehdotuksen johtolausetta
on tarkistettava.
2. Laki pakkokeinolain muuttamisesta
1 luku. Kiinniottaminen, pidättäminen ja
vangitseminen
1 §. Jokamiehen kiinniotto-oikeus.
Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan
lisättäväksi uusi 4 momentti, jossa säädetään
kiinniottamisessa käytettävien voimakeinojen rajoista.
Ehdotetun säännöksen mukaan tarpeellisia
ja puolustettavia voimakeinoja saa käyttää vain
kiinniotettavan tehdessä vastarintaa. Oikeuskäytännössä pakenemista
ei ole pidetty vastarintana, eivätkä voimakeinot
ole olleet sallittuja pakenemisen estämiseksi.
Valiokunta ehdottaa lakialoitteen LA 30/2001 vp pohjalta
4 momentin muuttamista siten, että kiinniottaja saa käyttää voimakeinoja myös
pakenijan kiinniottamiseksi. Voimakeinojen on oltava sekä tarpeellisia
kiinniottamisen toimittamiseksi että kokonaisuutena arvioiden puolustettavia,
kun otetaan huomioon rikoksen laatu, kiinniotettavan käyttäytyminen
ja tilanne muutenkin.
Voimakeinojen puolustettavuusvaatimus merkitsee voimakeinojen
ja niiden käytöstä aiheutuvien haittojen
välistä intressivertailua. Voimakeinot ovat puolustettavia,
jos ne ja niistä aiheutuvat haitat ovat oikeassa ja kohtuullisessa suhteessa
tavoiteltaviin päämääriin nähden. Lähtökohtaisesti
pakenemisen estämiseksi käytettävien
voimakeinojen on oltava lievempiä kuin hyökkäyksen
tai vastarinnan torjumiseksi sallittujen voimakeinojen. Arvioinnissa
on merkitystä myös sillä, onko pakeneva
kiinniotettava tunnistettu. Tällöin kiinniottamisen
toteuttamiseksi tulee pääsääntöisesti
turvautua viranomaisten apuun.
2 a §. Itseapu.
Itseavussa sallittujen voimakeinojen rajoista säädetään
2 momentissa. Valiokunta ehdottaa, että siitä poistetaan
tarpeettomat sanat "kuitenkin" ja "vain". Lisäksi valiokunta ehdottaa
voimakeinojen rajoja koskevien säännösten
kirjoitustavan yhtenäistämiseksi, että sana
"keinot" korvataan sanalla "voimakeinot".
Johtolause.
Lakiehdotuksen johtolausetta on tarkistettava, koska 1 luvun
1 §:n 1 momenttia on muutettu lailla 615/2002.
12. Laki vartioimisliikelain 5 §:n muuttamisesta
Esityksen antamisen jälkeen vartioimisliikelaki on
kumottu yksityisistä turvallisuuspalveluista annetulla
lailla 282/2002. Tämän johdosta lakiehdotus
on tarpeettomana hylättävä.
21. Laki sotilaskurinpitolain 8 ja 38 §:n muuttamisesta
8 §.
Valiokunta ehdottaa, että 1 momenttia tarkistetaan
kielellisesti.
22. Laki nuorista rikoksentekijöistä annetun lain
6 §:n muuttamisesta
6 §.
Pykälässä olevaa viittaussäännöstä on
tarkistettava, koska lakivaliokunta on edellä ehdottanut
rikoslain 6 luvun 8 §:n muuttamista. Viittaussäännös
on muutettava koskemaan rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin
1 kohtaa ja 2 sekä 4 momenttia.
25. Laki yhdyskuntapalvelusta annetun lain muuttamisesta
4 §. Suostumus ja soveltuvuus.
Pykälä ehdotetaan kumottavaksi, koska säännökset
yhdyskuntapalvelun tuomitsemisen edellytyksistä siirretään
rikoslain 6 luvun 11 §:ään.
Esityksen antamisen jälkeen 3.12.2002 eduskunta on
hyväksynyt toistaiseksi vahvistamatta olevan lain, jolla
kumottavaksi ehdotettua pykälää on muutettu.
Pykälään on lisätty säännös
siitä, että rikoksesta epäillyn soveltuminen
yhdyskuntapalveluun todetaan yhdyskuntapalvelusta annetun asetuksen
3 §:n mukaisessa kriminaalihuoltolaitoksen tekemässä soveltuvuusselvityksessä.
Valiokunta ehdottaa, ettei pykälää kumota, koska
vain ensimmäisen virkkeen säännös
siirretään rikoslakiin. Pykälässä on
tarpeen säilyttää kielellisesti tarkistettuna
säännös soveltuvuusselvityksen tekemisestä.
Lisäksi pykälän otsikko on syytä muuttaa
vastaamaan pykälän uutta sisältöä.
Johtolause.
Koska lain 1 §:n 2 momenttia ja 4 §:ää on
muutettu esityksen antamisen jälkeen, on lakiehdotuksen
johtolausetta tarkistettava.
27. Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun
lain 28 §:n muuttamisesta (Uusi lakiehdotus)
28 §. Vartijan oikeudet.
Esityksen 12. lakiehdotuksessa ehdotetaan muutettavaksi vartioimisliikelain
5 §:ää. Laki on kumottu yksityisistä turvallisuuspalveluista
annetulla lailla 282/2002, ja valiokunta on edellä ehdottanut
tarpeettoman lakiehdotuksen hylkäämistä.
Kumotun lain 5 §:ssä säädettiin
vartijan oikeudesta voimakeinojen käyttöön.
Nyt vartijan voimakeinojen käytöstä säädetään
yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 28 §:n
4 momentissa. Valiokunta ehdottaa, että momentti kirjoitetaan
vastaavalla tavalla kuin muut voimakeinojen käyttöä koskevat
säännökset ja viittaus voimakeinojen
käytön liioittelua koskeviin rikoslain säännöksiin
muutetaan vastaamaan rikoslain lukujen ja pykälien uutta
numerointia.
Eduskunta-aloitteet
Muiden käsittelemiensä aloitteiden osalta
valiokunta toteaa seuraavaa:
Lakialoitteet
Lakialoitteet LA 11/1999 vp, LA 61/2001 vp
ja LA 160/2001 vp.
Valiokunta ehdottaa, että lakialoitteet hylätään,
koska valiokunta puoltaa rikosoikeudellisen vastuuikärajan
säilyttämistä nykyisessä viidessätoista
vuodessa.
Lakialoitteet LA 22/1999 vp ja
LA 28/2002 vp.
Valiokunta ehdottaa, että lakialoitteet hylätään, koska
valiokunta puoltaa nykyisin yhdyskuntapalvelusta annetun lain 3 §:n
1 momentissa olevan säännöksen siirtämistä asiallisesti
muuttamattomana rikoslain 6 luvun 11 §:n 1 momenttiin.
Lakialoite LA 139/2000 vp.
Valiokunta puoltaa hätävarjelusäännöksen
uudistamista hallituksen esityksessä ehdotetulla tavalla.
Koska lakialoitteessa ehdotetut säännökset
poikkeavat niistä, valiokunta ehdottaa lakialoitteen hylkäämistä.
Lakialoite LA 3/2001 vp.
Valiokunta puoltaa, että rikoksen kohdistaminen kansalliseen,
rodulliseen, etniseen tai muuhun sellaiseen kansanryhmään
kuuluvaan henkilöön tähän ryhmään kuulumisen
perusteella säädetään rangaistuksen koventamisperusteeksi
hallituksen esityksessä ehdotetussa muodossa. Tämän
johdosta valiokunta ehdottaa lakialoitteen hylkäämistä.
Lakialoite LA 54/2001 vp.
Valiokunta ehdottaa, että lakialoite hylätään,
koska valiokunta puoltaa eläintenpitokieltoa koskevan säännöksen
muuttamista ainoastaan säännösviittauksen osalta.
Lakialoite LA 105/2001 vp.
Valiokunta ehdottaa, että lakialoite hylätään,
koska valiokunta puoltaa rangaistusten täytäntöönpanosta
annetun lain 2 luvun 13 §:n 1 momentin muuttamista ainoastaan
säännösviittauksen osalta.
Lakialoite LA 111/2001 vp.
Valiokunta puoltaa esityksessä ehdotetun säännöksen
hyväksymistä, jonka mukaan henkilö,
joka on tehnyt alle 18-vuotiaana rikoksen, josta voisi seurata elinkautinen
vankeus, voidaan nykyisen säännöksen tavoin
tuomita vankeuteen vähintään kahdeksi
ja enintään kahdeksitoista vuodeksi. Tämän
vuoksi valiokunta ehdottaa, että lakialoite hylätään.
Toimenpidealoitteet
Toimenpidealoitteet TPA 124/2000 vp, TPA 71/2001
vp, TPA 141/2001 vp ja TPA 144/2001 vp.
Valiokunta ehdottaa, että toimenpidealoitteet hylätään,
koska valiokunta puoltaa rikosoikeudellisen vastuuikärajan
säilyttämistä nykyisessä viidessätoista
vuodessa.
Toimenpidealoite TPA 230/2001 vp.
Valiokunta puoltaa esityksessä ehdotetun säännöksen
hyväksymistä, jonka mukaan rikoksentekijä,
joka on tehnyt alle 18-vuotiaana rikoksen, josta voi seurata elinkautinen
vankeus, voidaan tuomita vankeuteen vähintään
kahdeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi.
Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, että toimenpidealoite
hylätään.