Laki väliaikaisista toimista rangaistusten täytäntöönpanossa ja tutkintavankeuden toimeenpanossa covid-19-epidemian johdosta

2 §. Vankiloiden toimintojen rajoittaminen tai keskeyttäminen.

Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota tarpeeseen sitoa säännösperustaisesti keskeyttämistä koskeva välttämättömyysedellytys 2—4 §:ssä (2 §:n 2 momentti, 3 §:n 2 momentti, 4 §:n 2 momentti) esimerkiksi mainittujen pykälien 1 momentissa säädetyin tavoin sääntelyn tavoitteeseen. Lakivaliokunta ehdottaa, että pykälän 2 momenttia täydennetään perustuslakivaliokunnan tarkoittamalla tavalla.  

Lisäksi perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota lakivaliokunnankin asiantuntijakuulemisessa esiin tuotuun huoleen siitä, että lakiehdotuksesta tai sen perusteluista ei ilmene, miten vankien on tarkoitus käyttää toiminnan ja vapaa-ajan toiminnan rajoittamisen tai keskeyttämisen vuoksi vapautuva aika (PeVL 3/2021 vp, s. 4). Perustuslakivaliokunnan mukaan ehdotetun 2 §:n mukaiset rajoitus- ja keskeytyspäätökset eivät suoraan koske sitä, kuinka avoimissa tai suljetuissa olosuhteissa vangit viettävät sen ajan, josta rajoittamis- tai keskeytyspäätöksessä on kyse. Ehdotetun sääntelyn on tältä osin arvioitu voivan johtaa siihen, että vangit olisivat suljettuina yksin selleihinsä lähes vuorokauden ympäri lukuun ottamatta lailla taattua oikeutta päivittäiseen tunnin ulkoiluun. Perustuslakivaliokunnan mukaan lakiehdotuksen perusteluista ei kuitenkaan ilmene, että tällainen erityisesti pitkäaikaisena erittäin syvällekäyvä rajoitus vangin elinolosuhteisiin olisi lakiehdotuksen tarkoituksena. Perustuslakivaliokunnan mukaan sääntelyä on täsmennettävä ja selkeytettävä sekä viranomaisten päätösvallan ilmettävä selkeästi laista. 

Hallituksen perusteluista ilmenee, että toimintoja rajoitettaessa tai keskeytettäessä tulisi arvioida tarve päivittää vankilan osaston tai osastojen päiväjärjestys rajoitustoimenpiteiden keston ajalle. (s. 35). Lain tasolla ei kuitenkaan ole nimenomaisesti säädetty esimerkiksi siitä, kuinka monta tuntia järjestettyä toimintaa tai vapaata sellin ulkopuolista toimintaa vangeille on järjestettävä. Kansainvälisten suositusten mukaan vangeilla tulisi olla mahdollisuus sellin ulkopuoliseen aikaan vähintään kahdeksan tuntia päivässä. Lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan suosituksen toteutuminen vaihtelee vankiloittain ja osastoittain normaalioloissakin etenkin viikonloppuisin ja pyhien aikana. Suosituksen mukaiseen tuntimäärään pääseminen riippuu etenkin käytettävissä olevan henkilökunnan määrästä.  

Esityksen perusteluissa on korostettu, että kynnys siihen, että kaikki 2 §:n 1 momentin luettelossa mainitut toiminnot keskeytetään täysin, on hyvin korkealla (s. 25). Tällaisen tilanteen voidaan esityksen mukaan ajatella olevan käsillä, jos virus on päässyt jo leviämään vankilan sisällä runsaasti tai jos yhteiskunnassa muuten epidemiatilanne on erittäin vaikea. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan vankilasta ja osastosta riippuen kaikkien toimintojen keskeyttäminen voi käytännössä tarkoittaa sitä, että vangeille järjestetään vain vankeuslain perushuoltoa koskevan 7 luvun mukaiset toiminnot, kuten tunnin mittainen päivittäinen ulkoilu, ruokailu ja peseytyminen. Ehdotetussa laissa on kuitenkin turvattu se, että perusoppimäärän mukaista koulutusta ei voida rajoittaa tai keskeyttää, eikä kaikkien toimintojen keskeyttäminen vaikuta myöskään valvottuihin tapaamisiin, sillä niitäkään ei voida kokonaan keskeyttää.  

Lakivaliokunta toteaa, että ehdotettujen rajoitustoimien tavoitteena on koronavirustartuntojen ehkäiseminen fyysisiä kontakteja vähentämällä. Tähän tavoitteeseen ei välttämättä päästä, jos vangit saisivat toimintojen vähentämisestä vapautuvan ajan esimerkiksi olla vapaasti osastoilla. Ehdotetun sääntelyn avulla tulee myös voida vastata erilaisiin epidemiatilanteisiin eli erittäin vaikeisiinkin tilanteisiin, joissa saatetaan joutua turvautumaan tiukkoihinkin rajoituksiin.  

Edellä esitetyn ja saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää perusteltuna, että ehdotettu sääntely mahdollistaa myös kaikkien toimintojen keskeyttämisen vankilassa tai sen osastolla. Siitä, millä edellytyksillä tämä on mahdollista, on kuitenkin aiheellista säätää nimenomaisesti. Tämän vuoksi lakivaliokunta ehdottaa, että ehdotetun pykälän 2 momentin loppuun lisätään nimenomainen rajaus, jonka mukaan kaikkien toimintojen keskeyttäminen on mahdollista vain 2 §:n 4 momentissa tarkoitetussa tilanteessa. Tämä merkitsee sitä, että kaikki toiminnot voidaan keskeyttää vankilassa tai sen osastolla vain siinä tapauksessa, että päätöksen kohteena olevassa vankilassa merkittävällä määrällä vangeista tai henkilökuntaan kuuluvista on todettu koronavirustartunta ja tartunnat aiheuttavat asiantuntija-arvion mukaan merkittävän riskin uusien tartuntojen leviämiseen vankilassa. Käytännössä tällöin ollaan lähellä tilannetta, jossa tartuntatautilain karanteeniin asettaminen voi tulla harkittavaksi laajemmin vankien ja henkilökunnan keskuudessa. Valiokunta pitää tärkeänä, ettei kaikkien toimintojen keskeyttäminen johda pitkittyneisiin eristyksenomaisiin olosuhteisiin.  

Kuten edellä on todettu, laissa ei ole nykyisin säädetty vankien sellien ulkopuolisen ajan käytöstä. Valiokunnan mielestä tarvetta ja mahdollisuuksia säätää asiasta nykyistä tarkemmin olisi aiheellista arvioida edellä tarkoitetun vankeuslain kokonaistarkastelun yhteydessä.  

3 §. Vankien tapaamisten rajoittaminen tai keskeyttäminen.

Edellä ehdotetun 2 §:n 2 momentin yksityiskohtaisiin perusteluihin viitaten lakivaliokunta ehdottaa pykälän 2 momenttia täydennettäväksi perustuslakivaliokunnan tarkoittamalla välttämättömyysedellytyksellä.  

Ehdotetusta momentista ilmenee, että vankilan ulkopuolisia tapaajia koskevia valvottuja tapaamisia ei voida kokonaan keskeyttää. Vankien väliset valvotut tapaamiset voitaisiin kuitenkin keskeyttää kokonaan. Lakivaliokunta ei pidä tätä johdonmukaisena eikä perusteltuna. Vankeuslain 13 luvun 7 §:n mukaan vangille voidaan myöntää lupa valvottuun tapaamiseen toisen samaan vankilaan sijoitetun vangin tai tutkintavangin kanssa, jos on kyse vangin lähiomaisesta, muusta läheisestä tai vangille tärkeästä henkilöstä ja tapaaminen on perusteltu vangin yhteyksien säilymiseksi tai muusta tärkeästä syystä. Tapaamisen myöntämisen edellytyksenä on, ettei tapaamisesta aiheudu vaaraa vankilan järjestykselle tai turvallisuudelle taikka vangin tai muun henkilön turvallisuudelle. Vastaava säännös sisältyy myös tutkintavankeuslain 9 luvun 5 §:ään. Valiokunta pitää perusteltuna, ettei kyseisissä säännöksissä tarkoitetuissa tapauksissa vankien välisiä valvottuja tapaamisia voida kokonaan keskeyttää. Valiokunta ehdottaa tämän vuoksi pykälän 2 ja 4 momentin tarkistamista.  

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee, että erityisesti alaikäisten vankien kohdalla tapaamisten rajoittaminen voi muodostua tuntuvaksi rajoitustoimenpiteeksi, ja rajoituspäätöksiä tehtäessä tulisikin pyrkiä siihen, että alaikäisille vangeille voitaisiin sallia tapaamiset muita joustavammin (ks. HE, s. 29). Perustuslakivaliokunta kuitenkin katsoo, että lakiehdotukseen on sisällytettävä säännös alaikäisen oikeudesta tavata vanhempiaan ja muita läheisiä myös rajoitusten ja keskeytysten aikana (PeVL 13/2021 vp, s. 5).  

Myös lakivaliokunta pitää lasten oikeuksien toteutumisen näkökulmasta perusteltuna ja tarpeellisena, että alle 18-vuotiaiden vankien ja tutkintavankien tapaamisista säädetään ehdotetussa säännöksessä nimenomaisesti. Valiokunta ehdottaa tämän vuoksi, että ehdotettuun 3 §:ään lisätään uusi 5 momentti, jonka mukaan alle 18-vuotiaiden vankien ja tutkintavankien tapaamisia ei voida rajoittaa eikä keskeyttää. Valiokunta pitää lapsen edun kannalta perusteltuna, että säännös estää alaikäisen vangin tapaamisten rajoittamisen yleisesti. Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että alaikäisen vangin tapaaminen voi kuitenkin estyä häneen kohdistettujen tartuntatautilain mukaisten toimien vuoksi.  

Perustuslakivaliokunnan mukaan lakivaliokunnan on myös syytä selvittää, voidaanko alaikäisiä koskeva vastaava rajaus kohdistaa alle 21-vuotiaisiin rajoitusten ja keskeytysten vaikuttavuuden kärsimättä (PeVL 13/2021 vp, s. 5). Lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan vankiloissa on tällä hetkellä alle 18-vuotiaita vankeja ja tutkintavankeja yhteensä 11, kun taas 18—20-vuotiaita vankeja ja tutkintavankeja on 69. Lakivaliokunta katsoo, että näin suuren ryhmän sulkeminen kategorisesti pois tapaamisrajoituksen piiristä voisi vaarantaa lain tarkoituksen ehkäistä koronaviruksen leviämistä vankiloissa ja heikentää rajoitusten ja keskeytysten vaikuttavuutta, minkä vuoksi valiokunta ei pidä perusteltuna, että alaikäisiä vastaava sääntely ulotetaan koskemaan myös alle 21-vuotiaita vankeja. Lakivaliokunta kuitenkin toteaa, että alle 21-vuotiaana rikoksen tehneillä on jo nykyisin seuraamusjärjestelmässä erityisasema, sillä vankeuslain 1 luvun 5 §:n 3 momentin mukaan heille tuomittua vankeutta täytäntöönpantaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota vangin iästä ja kehitysvaiheesta johtuviin tarpeisiin. Kyseinen säännös on siten otettava huomioon harkittaessa alle 21-vuotiaiden vankien tapaamisia nyt käsiteltävänä olevaa väliaikaista lakia sovellettaessa.  

4 §. Vankien poistumislupien rajoittaminen tai keskeyttäminen.

Pykälän 1 momentti koskee vankien poistumislupien rajoittamista. Hallituksen esityksen perusteluiden mukaan poistumislupia voidaan rajoittaa esimerkiksi siten, että avolaitoksessa muut poistumisluvat kielletään, mutta vankien säännölliset kaupassa käynnit sallitaan (s. 30). Saadun selvityksen mukaan osassa avolaitoksia vangit ovat käyneet kaupassa laitoksen ulkopuolella vankeuslain 8 luvun 9 §:n 3 momentissa tarkoitetun valvottuun ulkopuoliseen toimintaan myönnetyn luvan perusteella. Tällainen käytäntö ei kuitenkaan vastaa voimassa olevaa lakia, sillä vankeuslain esitöiden (HE 263/2004 vp) mukaan vankeuslain 14 luvun 6 §:n mukaisessa poistumisluvassa voi olla kyse esimerkiksi avolaitoksessa olevien vankien kaupassa käynnistä. Avolaitosvankien kaupassa käyminen tulisi siten järjestää mainitun säännöksen nojalla.  

Edellä 2 §:n 2 momentin yksityiskohtaisiin perusteluihin viitaten lakivaliokunta ehdottaa nyt käsiteltävänä olevan 4 §:n 2 momenttia täydennettäväksi perustuslakivaliokunnan tarkoittamalla välttämättömyysedellytyksellä.  

Kuten ehdotetussa 3 §:ssä tarkoitetut tapaamista koskevat rajoitukset, myös vankien poistumislupia koskevat rajoitukset voivat olla alle 18-vuotiaille vangeille erityisen tuntuvia. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, myös ehdotettuun 4 §:ään lisätään uusi 4 momentti siitä, ettei alle 18-vuotiaiden vankien poistumislupia voida rajoittaa tai keskeyttää. Alaikäisen vangin poistuminen voi kuitenkin estyä häneen kohdistettujen tartuntatautilain mukaisten toimien vuoksi.  

Koska tutkintavangeilla ei ole vankeusvankeja vastaavia oikeuksia saada poistumislupia, alle 18-vuotiaiden tutkintavankien poistumisluvista ei ole tarpeen säätää.  

5 §. Rajoitusten ja keskeytysten vaikutus vankeja koskeviin päätöksiin.

Pykälässä säädetään ehdotetussa laissa tarkoitettujen rajoitusten ja keskeytysten vaikutuksesta vankeja koskeviin päätöksiin. Sen mukaan vankilan johtaja taikka turvallisuudesta tai toiminnoista vastaava virkamies voi peruuttaa jo myönnetyn siviilityöluvan, opintoluvan ja poistumisluvan sekä peruuttaa tapaamisen. Tällainen peruutuspäätös voidaan tehdä 2—4 §:ssä tarkoitetun päätöksen perusteella sen ollessa voimassa.  

Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että hallintolain 6 §:n mukaan peruuttamistoimivaltaa on käytettävä yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin ja sen käytön on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden (ks. PeVL 13/2021 vp, s. 4). Perustuslakivaliokunnan mukaan on ollut selvää, että viranomaiset ovat poikkeusoloissakin velvollisia noudattamaan tarkoin lakia ja toimimaan hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. Koska harkinnanvaraisenkin edun suovan päätöksen peruuttaminen on sen myöntämättä jättämistä yksilön oikeuksiin enemmän puuttuva toimi, on ehdotettua sääntelyä perustuslakivaliokunnan mukaan syytä täydentää vaatimuksella peruuttamisen välttämättömyydestä lakiehdotuksen 2—4 §:ssä säädettyjen tavoitteiden toteuttamiseksi. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten lakivaliokunta ehdottaa tällaisen vaatimuksen lisäämistä pykälän 1 momenttiin. 

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee (s. 31), että Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön asettamasta yleisestä rajoituspäätöksestä ei suoraan seuraa kaikkien myönnettyjen lupien tai tapaamisten peruuttaminen tai epääminen. Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön tekemä rajoittamispäätös esimerkiksi poistumislupien keskeyttämisestä ei siten tarkoita sitä, että vankeja voidaan kategorisesti ohjata olemaan hakematta poistumislupia. Keskushallintoyksikön tekemä päätös antaa vankilalle mahdollisuuden evätä hakemukset, mutta vangeilla on edelleen tavanomaiseen tapaan oikeus hakemuksen tekemiseen, ja kaikki hakemukset tulee käsitellä ja arvioida edellytykset luvan myöntämiselle yksilökohtaisesti.  

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee lisäksi, että lupien myöntämisessä tulee kiinnittää huomiota erityisesti luvan epäämisen vaikutuksiin yksittäisen vangin kohdalla. Esimerkkinä mainitaan, että vankilan ulkopuolella suoritettavaa opiskelua koskevan luvan kohdalla tulee huolehtia siitä, ettei luvan epääminen johda käytännössä opintojen suorittamisen keskeytymiseen täysin. Tällaisella seurauksella arvioidaan voivan olla pitkäaikaisia kielteisiä vaikutuksia vangin mahdollisuuksiin palata osaksi yhteiskuntaa vankeusaikansa päättyessä (ks. HE, s. 32). Lakivaliokunta katsoo, että myös vankilan ulkopuolinen työ voi olla peruste kiinnittää erityistä huomiota luvan epäämisen vaikutuksiin yksittäisen vangin kohdalla esimerkiksi, jos luvan epääminen johtaisi käytännössä työn keskeytymiseen täysin. 

Saadun selvityksen mukaan myös osa lapsen tapaamisista toteutuu vankilan ulkopuolella vankilassa olevan vanhemman poistumisluvalla. Tarkkoja tietoja asiasta ei ole, mutta Kriminaalihuollon tukisäätiö on oikeusministeriön pyynnöstä arvioinut, että lapsia, joiden vanhempi on vankilassa ja joiden kohdalla tapaamispaikaksi on muun kuin vankilan viranomaisen päätöksellä määrätty jokin muu paikka kuin vankila, voisi olla noin 170—530 lasta vuositasolla. Tällaisten tapaamisten turvaaminen on tärkeää, minkä vuoksi valiokunta katsoo, että myös sosiaalilautakunnan vahvistaman sopimuksen tai tuomioistuimen antaman päätöksen mukaisen lapsen tapaamisen toteuttaminen vankilan ulkopuolella on peruste, jonka kohdalla tulee erityisesti harkita luvan epäämisen vaikutukset, jotta varmistetaan lapsen edun mukainen toiminta. Tällaiset tapaamiset on aiheellista huomioida myös vankiloille annettavassa ohjeistuksessa.  

6 §. Vankilan eräät järjestelyt rajoitus- tai keskeyttämispäätöksen voimassa ollessa.

Pykälässä säädetään järjestelyistä, joiden tarkoituksen on varmistaa, että rajoitus- ja keskeytystoimista aiheutuu mahdollisimman vähän heikennystä vankien olosuhteisiin ja oikeuksiin.  

Vankeuslain 4 luvun 6 §:n mukaan vangille on laadittava yksilöllinen suunnitelma rangaistusajan suorittamista, vapauttamista ja ehdonalaista vapautta varten. Kyseinen rangaistusajan suunnitelma sisältää suunnitelman vangin sijoittamisesta, toiminnasta rangaistusaikana, valvotusta koevapaudesta ja ehdonalaisesta vapauttamisesta sekä poistumisluvan myöntämisestä. Rangaistusajan suunnitelman toteuttamista voivat vaikeuttaa paitsi Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön rajoitus- tai keskeyttämispäätökset myös yhteiskunnan muusta sulkeutumisesta johtuvat syyt. Esimerkiksi erilaisten järjestöjen tavanomainen toiminta vankilassa voi keskeytyä epidemian vuoksi. Edellä esitetyn vuoksi ehdotetun pykälän 1 momentissa säädetään, että vangeille asetettu osallistumisvelvollisuus toimintaan voidaan täyttää myös muussa kuin rangaistusajan suunnitelmaa edistävässä toiminnassa. Tavoitteena on varmistaa, ettei vangille koidu kielteisiä seurauksia siitä, ettei rangaistusajan suunnitelmaa voida välttämättä toteuttaa kaikilta osin rajoitusten aikana (ks. HE, s. 32).  

Lakivaliokunta pitää ehdotetun sääntelyn tavoitetta kannatettavana. Sääntely vaikuttaa kuitenkin mahdollistavan sen, että vangin osallistumisvelvollisuus voidaan täyttää millä tahansa vankilassa järjestettävällä muulla toiminnalla, jolla ei tarvitse olla yhteyttä vangille laadittuun rangaistusajan suunnitelmaan. Valiokunta toteaa, että vankeuden täytäntöönpanon tavoitteena on vankeuslain 1 luvun 2 §:n mukaan lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan sekä estää rikosten tekeminen rangaistusaikana. Niin ikään vankeuslain 1 luvun 3 §:n 3 momentissa säädetään, että vangin mahdollisuuksia ylläpitää terveyttään ja toimintakykyään on tuettava ja että vapaudenmenetyksestä aiheutuvia haittoja on pyrittävä ehkäisemään. Valiokunta korostaa, että mainitut vankeuslaissa rangaistuksen täytäntöönpanolle asetetut tavoitteet ja velvoitteet ovat voimassa myös väliaikaisessa sääntelyssä tarkoitettujen rajoitusten aikana. Ottaen myös huomioon rangaistusajan suunnitelman merkitys rangaistuksen täytäntöönpanossa valiokunta pitää tärkeänä, että vankilat myös poikkeusoloissa pyrkivät järjestämään sellaista toimintaa, joka edistää vankien rangaistusajan suunnitelmien toteutumista ja joka näin myös tosiasiallisesti mahdollisimman täysimääräisesti mahdollistaa asianmukaisesti kohdentuvan ja tarkoituksenmukaisen osallistumisvelvollisuuden toteutumisen. Mainitut seikat tärkeää huomioida vankiloille annetussa ohjeistuksessa. 

Saadun selvityksen mukaan pykälässä ei ole tarpeen erikseen säätää uskonnollisista tilaisuuksista ja niiden järjestämisestä, sillä voimassa olevaan vankeuslakiin sisältyy niiden osalta riittävästi joustoa.  

Pykälän 3 momentissa säädetään vangin yhteydenpidosta videoyhteyden tai muun teknisen yhteydenpitotavan välityksellä. Valiokunta toteaa, että videoyhteyksin tapahtuvan yhteydenpidon käytännön toteutumisen kannalta on tärkeää, että vankiloilla on tosiasialliset mahdollisuudet järjestää tällaisia tapaamisia. Tämä edellyttää sitä, että sekä videolaitteita että henkilökuntaa on riittävästi.  

Vankeuslain 12 luvun 6 §:n mukaan vangille on annettava omalla kustannuksellaan mahdollisuus olla puhelimitse yhteydessä vankilan ulkopuolelle. Lisäksi pykälässä säädetään, että välttämättömien asioiden hoitamiseksi tai muusta erityisestä syystä puhelimen käyttö voidaan sallia korvauksetta. Mainittu säännös mahdollistaa normaalioloissakin puhelimen käytön sallimisen vankiloissa joustavasti, mutta hallituksen esityksen perusteluissa todetuin tavoin tätä mahdollisuutta tulee myös rajoitusten aikana käyttää mahdollisimman joustavasti (ks. HE, s. 32). Valiokunta ei siten pidä tarpeellisena esimerkiksi sitä, että rajoitusten aikana vangeille sallittaisiin kaikki puhelut maksutta, sillä tästä voisi aiheutua Rikosseuraamuslaitokselle merkittäviä kuluja. Tarvetta maksuttomiin puheluihin vähentävät myös videoyhteyksin järjestettävät tapaamiset, joita on edellä mainituin tavoin tärkeää järjestää riittävästi ja mahdollisimman joustavasti.  

Vankien puheluilla ja niiden hinnoilla on myös hallituksen esitystä yleisempää merkitystä. Saadun selvityksen mukaan nykyiset vankien puheluiden hinnat perustuvat voimassa olevaan hankintasopimukseen ja puhelinjärjestelmän uudessa kilpailutuksessa on huomioitu se, että vankien maksamat puheluhinnat eivät saisi ylittää yleistä puhelujen hintatasoa. Valiokunta pitää tätä tärkeänä, sillä se on jo aiemmin muussa yhteydessä korostanut sen varmistamista, että puhelujen hinnat vangeille eivät poikkea merkittävästi yleisten puhelujen hintatasosta (ks. LaVM 4/2017 vp, s. 3).  

10 §. Päätösvalta.

Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö päättää 2—4 §:ssä tarkoitetuista rajoituksista ja keskeytyksistä. Pykälän 2 momentissa säädetään, että kiireellisissä tilanteissa päätöksen voi poikkeuksellisesti tehdä vankilan johtaja. Saadun selvityksen mukaan vankiloiden johtajat eivät ole velvollisia olemaan tavoitettavissa virka-ajan ulkopuolella. Tällaisissa tilanteissa vankilan johtajan päätösvaltaa laissa säädetyissä asioissa käyttää vankeuslain 1 luvun 9 §:ssä tarkoitettu rikosseuraamusalueen päivystävä virkamies. Lakivaliokunta pitääkin perusteltuna, että vankilan johtajan lisäksi 2—4 §:ssä tarkoitetun päätöksen voi tehdä edellä tarkoitettu rikosseuraamusalueen päivystävä virkamies, joka on saadun selvityksen mukaan aina jonkin vankilan johtaja. Päivystävä virkamies voi tehdä päätöksen silloin, jos asianomaisen vankilan johtajalla ei ole valmiutta tehdä päätöstä työaikansa ulkopuolella. Päivystävän virkamiehen tulee kuitenkin vastaavalla tavalla kuin vankilan johtajan ennen päätöksen tekemistä selvittää, onko Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksiköllä edellytyksiä tehdä asiassa päätös nopeasti (ks. HE, s. 35). Niin ikään päivystävän virkamiehen on vankilan johtajan tavoin ennen päätöksen tekemistä kuultava Vankiterveydenhuollon yksikön virkasuhteista lääkäriä taikka virkasuhteista kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaavaa lääkäriä päätöksen välttämättömyydestä.  

Vankilan johtajan tai edellä tarkoitetun päivystävän virkamiehen tulee päätöksen tekemisen jälkeen saattaa asia välittömästi Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön päätettäväksi 1 momentin mukaisesti. Vankilan johtajan tai päivystävän virkamiehen päätös on siten voimassa vain siihen saakka, kunnes keskushallintoyksikkö on tehnyt asiassa oman päätöksensä. Valiokunta korostaa säännöksessä mainitun "välittömyyden" tärkeyttä, sillä vankilan johtajan päätöksestä ei voida valittaa eikä siten myöskään sen täytäntöönpanon kieltämistä voida vaatia. Niin ikään valiokunta korostaa Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön valmiutta tehdä lain voimassaolon aikana tarvittaessa nopeastikin päätöksiä eri vankiloiden osalta.  

11 §. Muutoksenhaku.

Pykälän 1 momentin mukaan vanki tai tutkintavanki saa valittaa Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön 2—4 §:n nojalla tekemästä päätöksestä. Vaikka muutoksenhakuun oikeutettuina mainitaan vain vanki ja tutkintavanki, hallituksen esityksen tarkoituksena ei saadun selvityksen mukaan ole sulkea esimerkiksi vangin tapaajia muutoksenhakuoikeuden ulkopuolelle, vaan oikeuteen hakea muutosta sovelletaan normaaliin tapaan lakia oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019), jollei muutoksenhakuoikeutta ole nimenomaisesti kielletty. Jotta muutoksenhakuun oikeutettujen piiristä ei aiheudu tulkinnanvaraisuuksia, valiokunta ehdottaa momentin sanamuodon tarkistamista.