Yleistä
Hallituksen esityksessä on kyse vankeuslain (767/2005) ja tutkintavankeuslain (768/2005) muuttamisesta vangeille maksettavien taloudellisten etuuksien sekä vankien sitomisen edellytysten osalta. Mainittuihin lakeihin samoin kuin yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annettuun lakiin (400/2015) ehdotetaan lisäksi useita vähäisiä muutoksia ja tarkennuksia. Hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää hallituksen esitystä perusteltuna ja tarpeellisena. Valiokunta puoltaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Vankien taloudelliset etuudet
Hallituksen esityksen tavoitteena on yksinkertaistaa ja selkeyttää nykyistä vangeille maksettavien taloudellisten etuuksien järjestelmää. Jatkossa vangeille, tutkintavangit mukaan lukien, maksetaan säännönmukaista käyttörahaa koko rangaistusajalta. Lisäksi toimintoihin osallistuville vangeille maksetaan toimintarahaa. Toimintarahaluokkia on jatkossakin kolme, mutta niistä käytetään suljetuissa vankiloissa kahta alinta ja avolaitoksissa kahta ylintä. Etuuksien maksamisen yksinkertaistamiseksi käyttöraha ja toimintaraha muutetaan päiväkohtaisiksi nykyisin käytössä olevan tuntiperusteisen laskennan sijasta. Lisäksi vangeille voidaan maksaa provisiota tietyissä työtoiminnan kohteissa. Palkkaa maksetaan uudistuksen myötä enää vain avolaitostyössä, jota tehdään muun kuin Rikosseuraamuslaitoksen lukuun. Palkkaluokkia on jatkossa kaksi aiemman kuuden sijaan. Muussa avolaitosten työtoiminnassa maksetaan jatkossa toimintarahaa palkan sijaan.
Etuusjärjestelmän yksinkertaistamisen ja selkeyttämisen lisäksi esityksellä pyritään nykyistä tehokkaammin kannustamaan vankeja osallistumaan rangaistusajan tavoitteiden mukaisiin toimintoihin. Tähän pyritään sillä, että toimintarahan tason määrittelyssä otetaan huomioon yksittäisen vangin rangaistusajan suunnitelman tavoitteiden toteutuminen. Näin vankeja kannustetaan hakeutumaan toimintoihin, jotka tukevat rangaistusajan suunnitelmaa, eivätkä vangit hakeutuisi toimintoihin vain sen mukaan, minkä verran niistä saa toimintarahaa.
Lakivaliokunta pitää esityksen tavoitteita kannatettavina sekä ehdotuksia kokonaisuutena arvioiden perusteltuina ja tarpeellisina. Vankien taloudellisia etuuksia koskeva järjestelmä on nykyisin varsin monimutkainen, sillä se perustuu useisiin palkka- ja toimintarahaluokkiin, joiden perusteet eivät ole yksiselitteiset ja selkeät. Eri etuuksia koskevat säännökset jättävät asian ratkaisijalle merkittävästi harkintavaltaa, mikä on ongelmallista vankien yhdenvertaisuuden ja tasapuolisen kohtelun kannalta. Taloudellisten etuuksien laskenta tuntikohtaisine kirjanpitoineen sitoo myös merkittävästi vankiloiden henkilöstöresursseja.
Toimintarahaluokkien vähentäminen ja päivärahakohtaiseen laskentatapaan siirtyminen voivat toisaalta vähentää vankien kiinnostusta osallistua toimintoihin. Myöskään toimintarahan suuruuden kytkeminen rangaistusajan suunnitelman toteuttamiseen ei välttämättä ole käytännössä aivan ongelmatonta. Valiokunta pitääkin aiheellisena, että uudistuksen vaikutuksia näissä suhteissa seurataan.
Käyttörahan, toimintarahan ja palkan määräytymisestä, kuten mainittujen etuuksien suuruudesta ja maksamisen yksityiskohdista, säädetään nykyiseen tapaan tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Tarkoitus on, että uudistus toteutetaan nykyisten määrärahojen puitteissa. Käyttörahan taso säilyisi siten nykyisellään eli 40—50 eurossa kuukaudessa ja toimintaraha noin 100—200 eurossa toimintaluokasta riippuen. Lakivaliokunta kiinnittää erityistä huomiota käyttörahan suuruuteen pitäen tärkeänä, että se on asianmukaisella tasolla. Saadun selvityksen mukaan käyttörahan tasoon ei ole tehty muutoksia kymmeneen vuoteen.
Käyttörahan pienuus huomioon ottaen valiokunta pitää huolestuttavana erityisesti vankipuhelujen kalliita hintoja suljetuissa laitoksissa, sillä tämä voi rajoittaa vangin mahdollisuuksia pitää yhteyttä omaisiin tai muihin läheisiin. Tätä voidaan pitää ongelmallisena vankeuslain 1 luvun 3 §:n ilmentämien ns. normaalisuusperiaatteen ja haittojen vähentämisperiaatteen kannalta. Asiaan on kiinnittänyt huomiota myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies (päätös 12.5.2015, dnro 73/15). Saadun selvityksen mukaan suljettujen vankiloiden vangit maksavat kotimaan puheluista moninkertaisen hinnan verrattuna yleiseen puhelujen hintatasoon. Esimerkiksi päivittäiset 10 minuutin puhelut maksavat noin 45 euroa kuukaudessa. Puhelujen hinnat ovat nousseet merkittävästi vankipuhelinjärjestelmään vuonna 2014 tehdyn uudistuksen jälkeen, jolloin otettiin käyttöön ip-pohjainen puhelinjärjestelmä (ns. lankapuhelin). Rikosseuraamuslaitokselta saadun selvityksen mukaan vain tällä järjestelmällä voidaan saavuttaa ne toiminnalliset vaatimukset muun muassa valvonnan suhteen, mitä järjestelmältä on edellytetty. Puhelinjärjestelmästä tehty sopimus on voimassa vuosina 2014—2017 sisältäen kolme optiovuotta. Rikosseuraamuslaitoksen arvion mukaan on todennäköistä, että seuraavassa kilpailutuksessa puhelintekniikka on edistynyt siinä määrin, että jokin muukin kuin nyt käytetty järjestelmä on mahdollinen. Valiokunta korostaa, että viimeistään seuraavassa puhelinjärjestelmää koskevassa kilpailutuksessa tulee varmistua siitä, että puhelujen hinnat vangeille eivät poikkea merkittävästi yleisten puhelujen hintatasosta.
Käyttörahan tasolla on merkitystä erityisesti niille vangeille, jotka ovat pelkästään kyseisen rahan varassa. Se, ettei vanki osallistu toimintoihin, joista hän voi saada toimintarahaa, ei saadun selvityksen mukaan välttämättä johdu vangista, vaan toimintoihin osallistumisen esteet voivat liittyä muun muassa henkilöresurssien riittämättömyyteen ja eräiden vankilojen toimintatilojen puutteeseen. Näin ollen myös siihen, että vangeille on käytännössä tarjolla riittävästi toimintoja, tulee kiinnittää huomiota. Saadun selvityksen mukaan tilannetta pyritään jatkuvasti parantamaan, ja Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on, että vuonna 2020 toimintoihin osallistuu 75 % vangeista, kun vuonna 2015 niihin on osallistunut 66 % vangeista. Valiokunta pitää tavoitetta tärkeänä.
Maksukortit
Rikosseuraamuslaitos on hankkinut vankien käyttöön maksukortit. Vangin varat ja hänen saamansa taloudelliset etuudet tallennetaan maksukortille, jota vanki voi käyttää laitosmyymälässä tekemiensä ostosten maksamiseen. Nykyiset säännökset eivät mahdollista maksukortin antamista vangin haltuun, minkä vuoksi maksukorttia on pidetty Rikosseuraamuslaitoksen hallussa. Maksukorttien käytön helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan, että maksukortti voidaan antaa vangin haltuun (vankeuslain 9 luvun 3 § ja tutkintavankeuslain 5 luvun 3 §). Kun vanki vapautuu, maksukortilla olevat rahavarat siirretään vangin tilille tai annetaan muuten hänen haltuunsa. Valiokunta pitää maksukortin käytön helpottamista perusteltuna.
Hallituksen esityksen yksityiskohtaisista perusteluista ilmenee, että maksukortin antaminen vangin haltuun olisi pääsääntö, mutta joissain tilanteissa olisi perusteltua evätä kortin haltuun antaminen (s. 19). Tällaisia tilanteita voisi esityksen mukaan olla esimerkiksi vangin sijoittaminen varmuusosastolle tai erityisosastolle tai maksukortin käyttäminen väärin. Maksukortin haltuun antamisen epäämisestä ei säädettäisi vankeuslaissa nimenomaisesti, vaan tämän edellytyksiä arvioitaisiin vankeuslain 9 luvun 1 §:n nojalla ja tutkintavangin osalta tutkintavankeuslain 5 luvun 1 §:n nojalla.
Se, että maksukortin haltuun antamisen epäämisestä ei säännellä nimenomaisesti ja että esityksen perusteluissa viitataan tältä osin vankeuslain ja tutkintavankeuslain edellä mainittuihin säännöksiin, voi kuitenkin jossain määrin aiheuttaa tulkinnanvaraisuuksia johtuen siitä, että kyseiset säännökset koskevat vangin ja tutkintavangin omaisuuden hallussapidon epäämistä eivätkä vangille annetun vankilan omaisuuden haltuun antamisen epäämistä. Saadun selvityksen mukaan maksukortti on Rikosseuraamuslaitoksen omaisuutta. Myöskin hallituksen esityksen perusteluissa mainitut esimerkit, joissa esitetään voivan olla perusteltua evätä maksukortin haltuun antaminen, vaikuttavat jossain määrin ongelmallisilta suhteessa mainituissa säännöksissä tarkoitettuihin epäämisperusteisiin. Valiokunnan mielestä yksiselitteistä ei esimerkiksi ole se, että maksukortin hallussapidosta sinällään aiheutuisi erityistä haittaa vankilan järjestykselle (1 §:n 1 mom. 3 kohta), jos vanki sijoitetaan varmuusosastolle tai erityisosastolle ottaen huomioon mainittujen osastojen valvonnan taso. Toisaalta on otettava huomioon, että haltuun antamisen epäämistilanteet voivat koskea myös muuta vankilan vangin haltuun antamaa omaisuutta kuin maksukortteja, minkä vuoksi asiaa tulisi arvioida laaja-alaisemmin kuin vain maksukorttien osalta. Valiokunta katsookin, ettei nyt käsiteltävänä olevan esityksen eduskuntakäsittelyn yhteydessä ole perusteltua eikä tarkoituksenmukaista sisällyttää vankeuslakiin ja tutkintavankeuslakiin erityisiä säännöksiä maksukortin haltuun antamisen epäämisestä, vaan tarvittaessa asiaa tulee arvioida laaja-alaisemmin erikseen.
Vankien sitominen
Vankeuslain 18 luvun 2 §:ssä säädetään vankien ja tutkintavankeuslain 13 luvun 2 §:ssä tutkintavankien sitomisesta kuljetuksen aikana. Säännösten nojalla vangin sitominen on mahdollista vain yksittäistapauksellisen harkinnan perusteella. Säännökset eivät mahdollista kaikkien samassa kuljetuksessa mukana olevien vankien sitomista, jolleivät sitomista koskevat edellytykset täyty jokaisen vangin kohdalla erikseen.
Esityksessä ehdotetaan edellä mainittuja säännöksiä muutettaviksi siten, että kaikki kuljetettavat vangit voidaan sitoa lyhytaikaisen kuljetuksen ajaksi kuljetuksen turvaamiseen liittyvistä välttämättömistä syistä. Esityksen mukaan tällaisia syitä ovat kuljetuksen turvallisuuden säilyminen ja vangin tai muun henkilön koskemattomuus tilanteissa, joissa kuljetettavana on suuri määrä vankeja, kuljetus tapahtuu poikkeuksellisissa liikenneolosuhteissa tai sitomiselle on jokin muu näihin rinnastettava syy. Esityksen taustalla on eduskunnan aiemmin vankeuslain muutosesityksen käsittelyn yhteydessä hyväksymä lausuma (EV 255/2014 vp), joka on hyväksytty lakivaliokunnan mietinnön (LaVM 17/2014 vp) pohjalta. Kyseisessä mietinnössä lakivaliokunta piti ongelmallisena sitä, ettei lainsäädäntö mahdollista vankien sitomista kuljetuskohtaisesti. Tämän vuoksi valiokunta piti välttämättömänä, että hallitus jatkaa sellaisen säännöksen valmistelua, jonka avulla vankikuljetusten turvallisuus voitaisiin taata nykyistä paremmin.
Perustuslakivaliokunta on hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa (PeVL 6/2017 vp) kuitenkin katsonut, että esityksessä ei ole esitetty riittäviä hyväksyttäviä perusteita yksittäistapauksellisesta harkinnasta luopumiselle päätettäessä vakavasta puuttumisesta vangin henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Lakiehdotukset johtaisivat perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan toimivaltaan puuttua sitomisella yksittäisen vangin henkilökohtaiseen koskemattomuuteen myös silloin, kun kyseiseen henkilöön ei kohdistuisi edes epäilyä nimenomaan häneen liittyvästä pako- tai turvallisuusriskistä. Yksittäisen vangin näkökulmasta sitomisen edellytysten täyttyminen voisi olla kokonaan hänestä riippumatonta. Nyt käsillä olevat lakiehdotukset mahdollisuudesta sitoa kaikki kuljetukseen otetut vangit perustuvat lähinnä vähäisiin resursseihin ja valiokunnan saaman selvityksen mukaan ainakin osin jo korjatulle kuljetuskaluston puutteellisuudelle (ks. myös LaVM 17/2014 vp, s. 6/I sekä AOA Dnro 473/4/16, s. 4—5). Perustuslakivaliokunnan mukaan lakivaliokunnan on edellä esitetyn vuoksi joko poistettava 1. lakiehdotuksen 18 luvun 2 §:n 2 momentti ja 2. lakiehdotuksen 13 luvun 2 §:n 2 momentti tai vaihtoehtoisesti muutettava sääntelyä siten, että sitominen voidaan tehdä vain sidottavaan vankiin tai tutkintavankiin liittyvän yksittäistapauksellisen harkinnan perusteella. Tällainen muutos on edellytyksenä mainittujen lakiehdotusten käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Lakivaliokunta toteaa, että perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta hallituksen esityksessä ehdotettuja muutoksia vankeuslain 18 luvun 2 ja 8 §:ään sekä tutkintavankeuslain 13 luvun 2 ja 8 §:ään ei voida toteuttaa. Voimassa olevia säännöksiä ei kuitenkaan ole tarpeen muuttaa myöskään sidottavaan vankiin tai tutkintavankiin liittyvän yksittäistapauksellisen harkinnan mahdollistamiseksi, koska tätä koskeva sääntely on jo nykyisin asianmukaista ja riittävää. Edellä esitetyistä syistä esitykseen sisältyvät pykäläehdotukset tulee poistaa. Tämän johdosta myös 1. ja 2. lakiehdotuksen johtolausetta tulee tarkistaa.
Ehdotettujen säännösmuutosten toteuttamatta jättäminen tarkoittaa sitä, että kaikkien vankien sitominen vankikuljetuksen ajaksi on jatkossakin mahdollista vain niissä tapauksissa, joissa sitomisen edellytykset täyttyvät kunkin vangin kohdalla erikseen. Tämän vuoksi vankikuljetusten turvallisuuteen vankien, kuljetukseen osallistuvan henkilöstön samoin kuin ulkopuolisten kannalta tulee kiinnittää erityistä huomiota. Tämä edellyttää valiokunnan mukaan muun muassa sitä, että vankien kuljettamiseen käytetyn kaluston asianmukaisuudesta ja kunnosta sekä kuljetuksiin osallistuvan henkilöstön riittävyydestä huolehditaan.