Yksityiskohtaiset perustelut

2. Laki rikoslain muuttamisesta

8 luku. Vanhentumisesta

1 §. Syyteoikeuden vanhentuminen.

Voimassa olevan pykälän 1 §:n 5 momenttiin esitetään lisättäväksi uusi erityistä vanhentumista koskeva virke, joka koskisi 20 luvun 8 b §:n 2 momentissa tarkoitettua lapsen houkuttelemista seksuaalisiin tarkoituksiin. Kyseinen teko koskee alle 18-vuotiaan lapsen viettelemistä ryhtymään seksuaalipalvelujen myymiseen tai esiintymään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavassa järjestetyssä esityksessä. Tällaisen rikoksen syyteoikeus vanhentuu esityksen mukaan rikoksen kohteena olleen henkilön täyttäessä kaksikymmentäkolme vuotta.

Saadun selvityksen mukaan uuden vanhentumissäännöksen taustalla ovat yleissopimuksen velvoitteet. Ilman tällaista säännöstä kyseisen teon syyteoikeus vanhentuisi enimmäisrangaistuksen (vuosi vankeutta) perusteella kahdessa vuodessa teon tapahtumisesta. Tätä ei voida pitää riittävän pitkänä aikana rikosprosessin aloittamiseen, kun uhri on teon tapahtuessa 16—18-vuotias. Tekoa ei myöskään voida sen rangaistusasteikko huomioon ottaen pitää yhtä vakavana kuin esimerkiksi raiskausta tai seksuaalista hyväksikäyttöä, joten siihen ei ole perusteltua soveltaa pykälän 5 momenttiin sisältyvää säännöstä siitä, että syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan, kun uhri täyttää 28 vuotta. Edellä esitetyn perusteella lakivaliokunta puoltaa uuden erityisen vanhentumisajan säätämistä puheena oleville houkuttelurikoksille.

Selvyyden vuoksi valiokunta kiinnittää huomiota lisäksi siihen, että pykälän syyteoikeutta koskevat vanhentumissäännökset eivät koske rikoslain 20 luvun 8 b §:n 1 momentissa tarkoitettua lapsen houkuttelua seksuaalisiin tarkoituksiin, vaikka kyseisen teon rangaistusasteikko on sama kuin 2 momentissa tarkoitettujen tekojen. Erityisen vanhentumisajan ulottamista 1 momentissa tarkoitettuihin tekoihin ei voida pitää perusteltuna ottaen huomioon kyseisten tekojen valmisteluluonteisuus.

17 luku. Rikoksista yleistä järjestystä vastaan.

18 §. Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen.

Voimassa olevan pykälän 1 momenttia esitetään muutettavaksi muun muassa niin, että rangaistavuus koskee sellaisten kuvien tai kuvatallenteiden levittämistä, joissa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti todellisuuspohjaisesti tai todenmukaisesti esitetään lasta. Muutos koskisi samalla myös muita voimassa olevassa momentissa tarkoitettuja tapauksia eli tilanteita, joissa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti esitetään väkivaltaa tai eläimeen sekaantumista. Esityksen perusteluista ilmenee, että "todellisuuspohjaisuudella" tarkoitettaisiin sitä, että kuva perustuu hyväksikäyttötilanteeseen eli tosiasiallisesti tapahtuneeseen tilanteeseen, jossa lapsi on ollut sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan toiminnan kohteena. Hyväksikäyttötilanteesta on yleensä näissä tapauksissa otettu valokuva tai valokuvia taikka tilanne on otettu kuvatallenteeseen. Toisaalta rangaistavuuden piiriin kuuluisivat myös tällaisesta hyväksikäyttötilanteesta maalaamalla, piirtämällä tai muulla vastaavalla tavalla tehdyt kuvat. Viimeksi mainitussa tapauksessa rangaistavuus edellyttäisi perustelujen mukaan sitä, että yhteys hyväksikäyttötilanteeseen on osoitettavissa. "Todenmukaisella" tarkoitettaisiin taas perustelujen mukaan ensisijaisesti tilanteita, joissa kuvasta tai kuvatallenteesta ei voida päätellä, kuvaako se todellisia henkilöitä tai todellisia tapahtumia.

Lakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että vastaavia rajoituksia kuvien todellisuuspohjaisuudesta tai todenmukaisuudesta ei sisälly voimassa olevaan pykälään. Lain esitöiden (HE 6/1997 vp, PeVL 23/1997 vp ja LaVM 3/1998 vp) valossa vaikuttaa jossain määrin epäselvältä, millaisia kuvia tai kuvatallenteita levittämistä koskevan rangaistussäännöksen on tarkoitus kattaa. Oikeuskäytäntökään ei ole tuonut tähän tulkinnanvaraiseen tilanteeseen lisävalaistusta. Myös valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat päätyneet säännöksen soveltamisalan tulkinnassa toisistaan poikkeaviin lopputuloksiin.

Toisin kuin nyt käsiteltävänä olevassa pykälässä, voimassa olevaan rikoslain 17 luvun 19 §:ään, joka koskee sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoa, sisältyy jo ennestään vaatimus siitä, että kuva tai kuvatallenne on "todellisuudenmukainen". Tämä termi lisättiin esityksen eduskuntakäsittelyssä lakivaliokunnan mietinnön pohjalta (LaVM 3/1998 vp). Kyseisen mietinnön mukaan todellisuudenmukaisuudella tarkoitetaan todellisuuspohjaisen näköistä aineistoa, jota ei voida erottaa aidoista kuvatallenteista, joissa on käytetty ihmisiä malleina. Kyseisen määritelmän ulkopuolelle jäävät kuitenkin esimerkiksi piirrokset ja maalaukset.

Nyt käsiteltävänä olevan esityksen yhteydessä on edellä esitetty huomioon ottaen tärkeää selkeyttää sitä, millaisia kuvia tai kuvatallenteita levittämistä koskeva rangaistussäännös koskee. Lakivaliokunta katsoo, että lapsipornografiaa koskevien säännösten ensisijainen tavoite on suojata lasta joutumasta sellaisen seksuaalisen väärinkäytön kohteeksi, jota lapsipornografian valmistaminen merkitsee (ks. LaVM 4/2004 vp). Tämä suojeluobjekti edellyttää, että kriminalisointi koskee sellaisten kuvien tai kuvatallenteiden levittämistä, jotka on tehty todellisesta lapsesta tosiasiallisessa hyväksikäyttötilanteessa. Yhtä lailla on perusteltua, että säännös koskee myös vastaavasta tilanteesta piirtämällä, maalaamalla tai muulla vastaavalla tavalla tehtyjä kuvia tai kuvatallenteita edellyttäen, että yhteys hyväksikäyttötilanteeseen on osoitettavissa. Niin ikään säännöksen on perusteltua koskea sellaisia kuvia tai kuvatallenteita, joita ei voida erottaa sellaisista kuvista tai kuvatallenteista, joissa mallina on käytetty todellista lasta. Esityksessä tällaisista kuvista käytetään käsitettä "todenmukainen". Kyse on tietokonetta käyttäen tai muulla teknisellä tavalla valmistetuista kuvista tai kuvatallenteista, jotka ovat siinä määrin aidon (autenttisen) valokuvan, elokuvan tai vastaavan kuvan tai kuvatallenteen näköisiä, että jää epävarmaksi, onko ne tehty tosiasiallisesta hyväksikäyttötilanteesta vai eivät. Lakivaliokunnan mukaan levittämistä koskevaa rangaistussäännöstä ei siten tule yleisen moraalin suojaamisen tarkoituksessa ulottaa koskemaan sellaisia piirtämällä, maalaamalla tai vastaavalla tavalla tehtyjä kuvia tai kuvatallenteita, joiden mallina ei ole käytetty todellista lasta tosiasiallisessa hyväksikäyttötilanteessa.

Edellä esitetyn perusteella lakivaliokunta on päätynyt kannattamaan esitykseen sisältyvien rajausten "todellisuuspohjainen" ja "todenmukainen" sisällyttämistä pykälään. Valiokunta ei kuitenkaan pidä rangaistussäännöksille asetettavan tarkkarajaisuusvaatimuksen kannalta riittävänä kyseisten käsitteiden määrittelemistä vain perustelutasolla, vaan katsoo, että ne tulee määritellä pykälässä. Ottaen huomioon, että voimassa olevan pykälän 4 momenttiin sisältyy jo ennestään sen määritelmä, mitä säännöksessä tarkoitetaan lapsella, valiokunta ehdottaa käsitteiden määrittelemistä kyseisessä momentissa. Todellisuuspohjaisen ja todenmukaisen määritelmiä noudatettaisiin kaikissa 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa. Selkeyssyistä valiokunta ehdottaa lisäksi, että momentissa käytetyt käsitteet kursivoidaan. Edellä esitetyn johdosta myös lakiehdotuksen johtolausetta on tarkistettava.

On kuitenkin syytä korostaa sitä esityksen perusteluissa esiin tuotua seikkaa, että "todellisuuspohjaisen" ja "todenmukaisen" käsitteet ovat toisiaan täydentäviä ja voivat olla myös päällekkäisiä. Esimerkkinä voidaan mainita erehdyttävästi oikeaa valokuvaa muistuttava kuva, joka perustuu hyväksikäyttötilanteeseen.

Voimassa olevan pykälän 1 momentissa säädettyjä tekotapoja esitetään lisäksi täydennettäviksi lainvastaisen aineiston "saataville asettamisella" ja sellaisen aineiston "saatavilla pitämisellä". Valiokunta on vastikään käsitellyt vastaavien tekotapojen lisäämistä rikoslain 11 luvun 10 §:ään (LaVM 39/2010 vp — HE 317/2010 vp). Tältä osin valiokunta viittaa mainitussa mietinnössä esitettyyn.

19 §. Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito.

Voimassa olevaan pykälään esitetään lukuisia muutoksia. Näistä keskeinen on ensinnäkin se, että kuvalta tai kuvatallenteelta edellytettäisiin, kuten 18 §:ssä, todellisuuspohjaisuutta tai todenmukaisuutta. Näitä käsitteitä ja niiden suhdetta voimassa olevaan sääntelyyn on käsitelty edellä 18 §:n perusteluissa. Kyseiset käsitteet muuttaisivat nykytilaa lähinnä siinä mielessä, että rangaistavuuden piiriin tulisivat myös maalaamalla, piirtämällä tai muulla vastaavalla tavalla tehdyt kuvat, jotka on tehty todellisesta lapsesta tosiasiallisessa hyväksikäyttötilanteessa. Edellä esitettyyn viitaten valiokunta pitää tällaista laajennusta perusteltuna lapsen suojelemiseksi lapsipornografian valmistamiselta.

Voimassa olevaan pykälään lisättäisiin uutena tekotapana pääsyn hankkiminen kuvaan tai kuvatallenteeseen, jossa sukupuolisiveellisyyttä loukkaamalla esitetään todellisuuspohjaisesti tai todenmukaisesti lasta. Lakivaliokunta katsoo, että säännöstä on tarpeen tarkentaa seuraavasti. Ensinnäkin pelkästään pykälän perusteluista ilmenevä seikka siitä, että materiaalin edellytetään päätyneen rikoksentekijän saataville, on tarpeen nostaa pykälätasolle, koska säännöksen tarkoitus ei ole kriminalisoida pelkkää pääsyn hankkimista. Rangaistavuus ei kuitenkaan edellytä sitä, että tekijä olisi tutustunut hänen saatavilleen päätyneeseen aineistoon.

Toiseksi valiokunta katsoo, että säännös tulee rajata yleissopimuksen mukaisesti pääsyn hankkimiseen aineistoon tieto- ja viestintäteknologian välityksellä. Valiokunta pitää tätä rajausta välttämättömänä, koska muutoin säännös on liian tulkinnanvarainen ja voisi koskea esimerkiksi avaimen hankkimista sellaiseen lukittuun tilaan, jossa säilytetään säännöksessä tarkoitettua aineistoa. Edellä esitettyyn viitaten valiokunta ehdottaa, että säännöksestä ilmenee sen koskevan kuvia tai kuvatallenteita, jotka ovat tekijän käytettävissä tietokoneen tai muun teknisen laitteen välityksellä. Muulla teknisellä laitteella tarkoitetaan esimerkiksi äly- tai matkapuhelinta, jolla pääsee internetiin tai muuhun vastaavaan tietojärjestelmään.

Lisäksi valiokunta pitää tarpeellisena, että pykälään kirjataan myös se perusteluista ilmenevä seikka, että pääsyn hankkiminen koskee tilanteita, joissa pääsy aineistoon saadaan maksua vastaan tai muuten sopimalla. Internetin kohdalla tällä tarkoitetaan salasanan tai vastaavan käyttörajauksen hankkimista tai maksun suorittamista sivustolle pääsemiseksi. Myös sellaiset tilanteet, joissa sivustolle pääsy ei edellytä salasanaa tai maksua, kuuluvat säännöksen soveltamisalaan, jos kyse on joka tapauksessa rajatun piirin käytössä olevista sivustoista. Tarkoitus siis on, ettei säännös koske sellaisia internet-sivustoja, joihin kenellä tahansa on vapaa pääsy. Tällaisiin sivustoihin rangaistavuutta ei ole perusteltua laajentaa. Valiokunnan näkemyksen mukaan säännös on näilläkin rajauksilla täydennettynä yleissopimuksen mukainen.

Valiokunta pitää aiheellisena myös sitä, että pykälästä ilmenee sen tarkoituksen mukaisesti, että se koskee tilanteita, joissa tekijä ei tallenna aineistoa. Tästä syystä valiokunta ehdottaa pykälään ilmaisua "ilman laitteelle tallentumista". Tallentumisella tarkoitettaisiin sitä, että joko tekijä itse on tallentanut aineiston tietokoneelle tai muulle tekniselle laitteelle tai aineisto on toimitettu tekijälle niin, että se on tallentunut rikoksentekijän tällaiseen laitteeseen. Jos aineisto on tekijän teknisellä laitteella tallentuneena tai tallennettuna erilliselle levykkeelle tai muulle vastaavalle erilliselle välineelle, kyse on voimassa olevan 19 §:n tarkoittamasta hallussapidosta.

Lopuksi valiokunta ehdottaa, että pääsyn hankkimista koskeva kriminalisointi erotetaan selkeyssyistä omaksi 2 momentikseen.

20 luku. Seksuaalirikoksista.

6 §. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. 7 §. Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.

Voimassa olevaan 6 ja 7 §:ään esitetään merkittäviä sekä sisällöllisiä että rakenteellisia muutoksia. Keskeisin muutos olisi se, että sukupuoliyhteyttä koskeva tekotapa poistettaisiin perusmuotoista tekomuotoa koskevasta 6 §:n 1 momentista ja siirrettäisiin törkeää tekomuotoa koskevaan 7 §:n 1 momenttiin. Jotta tekijän voitaisiin katsoa syyllistyneen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, tulee rikoksen olla kokonaisuutena arvostellen törkeä. Jos tämä edellytys ei täyttyisi, tekijä voisi syyllistyä seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Tämä ilmenisi perustunnusmerkistöstä eli 6 §:n 2 momentista.

Lakivaliokunta toteaa, että esitetty poikkeaa huomattavasti rikoslain säännöksissä noudatetusta sääntelytavasta. Valiokunta kuitenkin katsoo, että tekotapaa, johon sisältyy sukupuoliyhteys lapsen kanssa, on perusteltua jo lähtökohtaisesti arvioida ankarammin kuin muita seksuaalisen hyväksikäytön muotoja, koska sukupuoliyhteys on omiaan vahingoittamaan lasta enemmän kuin muut tekotavat. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi valiokunta puoltaa sukupuoliyhteyden sisältävän tekotavan siirtämistä 7 §:ään. Siirrosta johtuen sääntelytapa on poikkeuksellinen, muttei valiokunnan käsityksen mukaan erityisen vaikeaselkoinen.

8 b §. Lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin.

Pykälässä säädetään uudesta vankeusuhan sisältävästä rangaistussäännöksestä. Sen 1 momentti koskee sitä, joka ehdottaa tapaamista tai muuta kanssakäymistä lapsen kanssa siten, että ehdotuksen sisällöstä tai olosuhteista muuten ilmenee tekijän tarkoituksena olevan valmistaa lapsipornografiaa tai kohdistaa lapseen hyväksikäyttörikos (nk. "grooming"). Esityksen valiokuntakäsittelyssä on noussut esiin kysymys siitä, tulisiko jo se, että joku pyrkii tapaamiseen tai kanssakäymiseen lapsen kanssa momentissa säädetyssä tarkoituksessa olla rangaistavaa. Lakivaliokunta ei kuitenkaan puolla tällaista laajennusta. Tietyssä tarkoituksessa tehdyn pyrkimyksen säätäminen rangaistavaksi olisi valiokunnan mielestä ongelmallista rikoslainsäädännöltä edellytetyn täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden kannalta. Lisäksi tällaisten pyrkimysten ja niiden tarkoitusperien toteennäyttäminen voisi olla käytännössä vaikeaa.

Pykälän 2 momentti koskee sitä, joka viettelee kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon 8 a §:ssä tarkoitetulla tavalla taikka esiintymään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavassa järjestetyssä esityksessä. "Viettelyssä" on perustelujen mukaan kyse vaikuttamisesta teon kohteen tahdonmuodostukseen. Kuten momentin perusteluissa todetaan, ilmaisua "viettelee" käytetään ennestään paritusrikoksen tunnusmerkistössä yhdessä ilmaisun "painostaa" kanssa (rikoslain 20 luvun 9 §:n 1 momentin 5 kohta). Valiokunta ei kuitenkaan pidä ilmaisua "viettelee" tässä yhteydessä aivan asianmukaisena, sillä asiayhteys on toinen ja teko kohdistuu lapseen. Lisäksi viettelyn voidaan tulkita edellyttävän tekijältä petollista tai siihen rinnastettavaa subjektiivista tarkoitusta, jolla ei tulisi olla lapsen kannalta merkitystä. Yleissopimuksesta johtuva rikoslainsäädännön täydentämistarvekin koskee houkuttelemiseksi luonnehdittavissa olevia tilanteita. Edellä esitetyn perusteella valiokunta ehdottaa, että momentissa käytetään ilmaisua "houkuttelee". Perusteltua ei kuitenkaan ole käyttää lisäksi esim. "painostaa" tai muuta voimakkaampaa ilmaisua, koska tällöin kyse ei enää olisi sellaisesta houkuttelun kriminalisoimisesta, jota yleissopimukseen liittyminen edellyttää. Jos kyse on painostamisesta, uhkailusta tai niihin verrattavasta toiminnasta, sovellettaviksi voivat tulla muut rangaistussäännökset, joihin nähden nyt käsiteltävänä oleva momentti on toissijainen.

Pykälässä tarkoitetusta teosta voitaisiin tuomita sakkoa tai enintään yksi vuotta vankeutta. Valiokunta katsoo, että 1 momentissa tarkoitetun teon valmisteluluonteisuus ja 2 momentin toissijaisuus suhteessa muihin rangaistussäännöksiin puoltavat esitettyä rangaistusasteikkoa.

8 c §. Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta koskevan esityksen seuraaminen.

Pykälässä on kyse uudesta vankeusuhan sisältävästä rangaistussäännöksestä. Kuten 8 b §:n 2 momentissa, pykälän 1 momentissa käytetään ilmaisua "järjestetyn esityksen" seuraaminen. Pykälän perusteluista ilmenee, että kyse on esityksestä, johon ulkopuolisilla on mahdollisuus yleisönä osallistua. Esiintyjien ja esitystä seuraavien ei kuitenkaan tarvitse olla samassa paikassa, vaan esitystä voidaan seurata paitsi paikan päällä myös viestintäteknologiaa hyväksi käyttäen. Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että kun kyse sen sijaan on järjestetyn esityksen tallentamisesta tai tällaisen tallennetun esityksen levittämisestä tai hallussapidosta, sovellettaviksi voivat tulla rikoslain 17 luvun 18 ja 19 §:n lapsipornografiaa koskevat säännökset.

Rangaistusasteikoksi esitetään sakkoa tai enintään kahta vuotta vankeutta. Vaikka enimmäisrangaistus on suhteellisen ankara, valiokunta on päätynyt puoltamaan sitä, koska esitykset voivat olla sisällöltään hyvinkin erilaisia. Myös niissä esiintyvät lapset voivat olla iältään hyvinkin nuoria.

Pykälän 2 momentissa säädetään rangaistavaksi järjestetyn esityksen seuraamisen yritys. Valiokunnan käsityksen mukaan kyse voi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa henkilö on tietoisena esityksen luonteesta saapunut paikalle seuraamaan esitystä, joka kuitenkin peruutetaan tai on peruttu ennen esityksen alkamista. Kyse voi olla myös sellaisesta peruutetusta tai peruuntuneesta järjestetystä esityksestä, joka on ollut tarkoitus esittää tietylle rajatulle henkilöpiirille, johon kuuluvat ovat olleet tietoisia esityksen luonteesta.

10 §. Määritelmät.

Pykälän 2 momenttia esitetään muutettavaksi niin, että seksuaalisen teon määritelmästä poistetaan edellytys, jonka mukaan tekijän on tavoiteltava seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä. Esitys ei tältä osin perustu yleissopimuksen velvoitteiden täyttämiseen, vaan kyse on muutoksesta, jota on päädytty esittämään pykälän soveltamisesta saatujen kokemusten perusteella. Hallituksen esityksessä muutokselle esitetään useita perusteita. Ensinnäkin oikeuskäytännössä teko on voitu arvioida lapsen kehitykselle vahingolliseksi, mutta tästä huolimatta se on voinut jäädä rankaisematta sen vuoksi, ettei näyttöä ole ollut seksuaalisesta tarkoituksesta tai tekijän seksuaalisesta kiihottumisesta teon aikana. Esityksen mukaan vaarana siten on, että nykyinen määritelmä johtaa yleisen oikeustajun vastaisiin ja lapsen suojaamisen kanssa ristiriitaisiin lopputuloksiin. Muutosesitystä perustellaan myös sillä, että edellytyksen näyttäminen toteen voi olla käytännössä vaikeaa.

Lakivaliokunta toteaa, että ehdotus seksuaalista tarkoitusta koskevan edellytyksen poistamisesta on periaatteellinen ja merkittävä. Seksuaalirikoksissa teon seksuaalinen luonne on olennainen, erityisesti tekijän kannalta. Kyseinen edellytys yhdistää seksuaalirikoksia ja määrittelee niitä laillisuusperiaatteen kannalta. Kuten esityksestä ilmenee, edellytyksen tulkintaan ja soveltamiseen käytännössä liittyy kuitenkin epäkohtia. Lisäksi on otettava huomioon, että uhrin kannalta merkitystä on itse teon tapahtumisella eikä sillä, missä tarkoituksessa tekijä teon tekee. Tällä seikalla on erityinen painoarvo, kun kyse on lapsiuhrista.

Edellä mainittujen näkökohtien punninnassa valiokunta on päätynyt puoltamaan seksuaalista tarkoitusta koskevan edellytyksen poistamista esitetyn mukaisesti. Valiokunta kuitenkin korostaa, ettei kyseisen edellytyksen poistaminen merkitse sitä, että teon seksuaalisesti olennaista luonnetta arvioitaisiin korostetusti uhrin näkökulmasta, vaan uhrin lisäksi on otettava huomioon tekijä ja teko-olosuhteet. Muutoksen tavoitteena on selventää sitä, että teon seksuaalinen olennaisuus tulee arvioida objektiivisin perustein. Tekijän tarkoitus ei kuitenkaan ole jatkossakaan merkityksetön sen vuoksi, että se tulee ottaa huomioon rikoslain 3 luvun 6 §:ssä edellytettyä tahallisuutta arvioitaessa.

Seksuaalisen teon määritelmän muutos koskee useita rikoslain 20 luvun seksuaalirikossäännöksiä, joista osa koskee muitakin kuin lapsia. Sen arvioinnissa, millainen teko on kulloinkin rangaistavaa, on kiinnitettävä huomiota paitsi seksuaalisen teon määritelmän myös muiden rangaistavuudelle asetettujen edellytysten täyttymiseen.

Seksuaalista tarkoitusta koskevan edellytyksen poistamisella pyritään myös säännöksen selkeyttämiseen. Tässä yhteydessä voidaan kuitenkin todeta, että seksuaalirikoksia koskevassa sääntelyssä on vaikea päästä laillisuusperiaatteen kannalta sellaiseen sääntelytarkkuuteen, ettei tulkintaongelmia esiintyisi. Kyseisten säännösten soveltaminen vaatiikin lainsoveltajalta erityisen huolellista tapauskohtaista punnintaa.

11 §. Syyteoikeus.

Eduskunta on 15.2.2011 hyväksynyt lain rikoslain muuttamisesta (HE 286/2010 vp — LaVM 34/2010 vp). Kyseisessä laissa on muutettu rikoslain 20 luvun 11 §:ää. Nyt käsiteltävänä oleva pykäläehdotus on tarpeen sovittaa yhteen edellä mainitun muutoksen kanssa. Myös lakiehdotuksen johtolausetta tulee tarkistaa.

12 §. Toimenpiteistä luopuminen.

Eduskunta on 15.2.2011 hyväksynyt lain rikoslain muuttamisesta (HE 286/2010 vp — LaVM 34/2010 vp). Kyseisessä laissa on muutettu rikoslain 20 luvun 12 §:ää. Samaa pykälää on muutettu eduskunnan 15.2.2011 hyväksymässä laissa rikoslain 20 luvun muuttamisesta (HE 283/2010 vp — LaVM 37/2010 vp). Jälkimmäisenä mainitussa laissa on otettu huomioon edellisessä laissa tehty muutos. Nyt käsiteltävänä oleva pykäläehdotus on tarpeen sovittaa yhteen jälkimmäisenä mainitun lainmuutoksen kanssa. Myös lakiehdotuksen johtolausetta tulee tämän vuoksi tarkistaa.

4. Laki lastensuojelulain 25 ja 25 d §:n muuttamisesta

25 §. Ilmoitusvelvollisuus.

25 d §. Lastensuojeluviranomaisen ilmoitusvelvollisuus ja salassa pidettävien tietojen antaminen poliisille.

Lastensuojelulain 25 §:ään esitetään lisättäväksi uusi 3 momentti, jonka mukaan 1 momentissa tarkoitetuilla henkilöillä, jotka ovat velvollisia tekemään lastensuojeluilmoituksen kunnan sosiaalitoimesta vastaavalle toimielimelle, olisi jatkossa oikeus tehdä salassapitosäännösten estämättä ilmoitus poliisille, kun heillä on tehtävässään tietoon tulleiden seikkojen perusteella syytä epäillä lapseen kohdistunutta rikoslain 20 luvussa rangaistavaksi säädettyä tekoa. Sääntely koskee muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetus- ja nuorisotoimen palveluksessa olevia henkilöitä. Lastensuojelulain 25 d §:n 3 momenttia esitetään vuorostaan täydennettäväksi viittauksella 25 §:n 3 momenttiin.

Esityksen valiokuntakäsittelyssä sosiaali- ja terveysministeriö on esittänyt, että kyseisillä henkilöillä tulisi oikeuden sijasta olla velvollisuus tehdä ilmoitus poliisille säännöksessä tarkoitetuissa tapauksissa. Sosiaali- ja terveysministeriö on myöhemmässä vaiheessa vielä täsmentänyt esittämäänsä niin, että velvollisuus ilmoittaa poliisille koskisi tilanteita, joissa rikos on kohdistunut alle 12-vuotiaaseen lapseen, ja oikeus ilmoittaa poliisille tilanteita, joissa rikoksen kohteena ollut lapsi on täyttänyt 12 vuotta. Niin ikään sosiaali- ja terveysministeriö on tuonut esiin, että velvollisuus ilmoittaa poliisille tulisi lisäksi ulottaa lapseen kohdistuneeseen rikoslain 21 luvussa säädettyyn väkivaltarikokseen. Lakivaliokunta on kuullut sosiaali- ja terveysministeriön ehdotuksista erikseen asiantuntijoita.

Valiokunta toteaa, että hallituksen esityksessä esitetyn oikeuden muuttaminen velvollisuudeksi ilmoittaa poliisille lapseen kohdistuneesta rikoslain 20 luvussa säädetystä seksuaalirikoksesta on merkittävä ja useaa eri toimialaa koskeva muutos. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää tällaista muutosta kuitenkin tarpeellisena ja katsoo, että muutos voidaan toteuttaa nyt käsiteltävänä olevan seksuaalirikoksia koskevan esityksen eduskuntakäsittelyn yhteydessä. Nykyinen menettely, jossa viranomainen tekee lastensuojeluilmoituksen kunnan sosiaalitoimesta vastaavalle viranomaiselle, joka puolestaan on velvollinen ilmoittamaan poliisille, voi joissakin tapauksissa tarpeettomasti hidastaa esitutkinnan aloittamista. Tilanteissa, joissa epäillään lapseen kohdistunutta seksuaalirikosta, asian tutkiminen mahdollisimman nopeasti on erityisen tärkeää lapsen suojelemiseksi. Valiokunta toteaa myös, että hallituksen esityksessä ilmoitusoikeuden säätämiselle esitetyt perustelut soveltuvat yhtä hyvin myös ilmoitusvelvollisuuden säätämiseen.

Velvollisuutta ilmoittaa poliisille koskisi sama kynnys kuin hallituksen esityksessä esitettyä oikeutta ilmoittaa poliisille. Velvollisuus syntyisi, kun henkilöllä on "tehtävässään tietoon tulleiden seikkojen perusteella syytä epäillä" lapseen kohdistunutta rikoslain 20 luvussa säädettyä rikosta. Valiokunnan mukaan se, että oikeus ilmoittaa poliisille muutetaan velvollisuudeksi, korostaa tarvetta ohjeistaa, tiedottaa ja kouluttaa niitä henkilöitä, joita sääntely koskee. Ohjeistukseen, tiedottamiseen ja koulutukseen on tarpeen varata riittävästi aikaa ennen uudistuksen voimaantuloa.

Valiokunta katsoo, että lapseen kohdistuvat seksuaalirikokset ovat vakavia rikoksia riippumatta siitä, minkä ikäiseen lapseen teko kohdistuu. Kaikkia lapsia tulee koskea samantasoinen suojelu heidän iästään riippumatta. Tämän vuoksi valiokunta ei kannata ikään perustuvan jaottelun käyttöönottoa, vaan katsoo, että velvollisuuden ilmoittaa poliisille tulee koskea kaikkia lapsiin kohdistuvia seksuaalirikosepäilyjä.

Edellä kuvattu menettely, joka nykyisin koskee lapseen kohdistuneen rikoslain 20 luvussa säädetyn seksuaalirikoksen ilmoittamista poliisille, koskee myös lapseen kohdistuneen rikoslain 21 luvussa säädetyn väkivaltarikoksen ilmoittamista. Valiokunta katsoo, että myös sääntelyn jälkimmäisten rikosten ilmoittamisesta poliisille tulee olla toimiva. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta kuitenkin katsoo, että edellä ehdotetun ilmoitusvelvollisuuden ulottaminen myös rikoslain 21 luvussa säädettyihin väkivaltarikoksiin nyt käsiteltävänä olevan seksuaalirikoksia koskevan esityksen eduskuntakäsittelyn yhteydessä ei ole mahdollista eikä perusteltua. Tällaisen uudistuksen toteuttaminen edellyttää erillistä valmistelua. Tältä osin sääntely jää siten nykyiselleen.

Valiokunta ehdottaa hallituksen esitykseen sisältyvien 25 §:n ja 25 d §:n muuttamista edellä ehdotettujen muutosten toteuttamiseksi. Lisäksi valiokunta on sääntelyn selkeyttämiseksi poistanut 25 d §:ssä olevat viittaukset sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) 18 §:n 2 ja 3 momenttiin. Kyse ei kuitenkaan ole asiallisesta muutoksesta.

Valiokunta pitää tärkeänä, että uudistuksen soveltamista seurataan.

5. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 18 §:n muuttamisesta

18 §. Salassa pidettävien tietojen antaminen asiakkaan suostumuksesta riippumatta eräissä muissa tilanteissa.

Voimassa olevan 18 §:n 3 momentissa säädetään sosiaalihuollon järjestäjän tai toteuttajan oikeudesta antaa oma-aloitteisesti tietoja salassa pidettävästä asiakirjasta muun muassa poliisille. Momenttiin esitetään lisättäväksi viittaussäännös lastensuojelulain 25 §:n 3 momenttiin.

Lakivaliokunta ehdottaa edellä 4. lakiehdotuksen 25 §:n 3 momenttia muutettavaksi niin, että pykälän 1 momentissa tarkoitetuille henkilöille hallituksen esityksessä esitetty oikeus ilmoittaa poliisille rikoslain 20 luvussa säädetystä rikoksesta muutetaan ilmoitusvelvollisuudeksi. Muutoksen vuoksi nyt käsiteltävänä olevaan pykäläehdotukseen sisältyvä viittaus lastensuojelulain 25 §:n 3 momenttiin ei enää ole johdonmukainen, minkä vuoksi valiokunta ehdottaa sen poistamista. Tässä yhteydessä valiokunta viittaa myös siihen, että se on edellä selkeyssyistä ehdottanut, että 4. lakiehdotuksen 25 d §:n 3 momenttiin sisältyvät viittaukset nyt käsiteltävänä olevaan 18 §:ään poistetaan.

Edellä esitetyn perusteella valiokunta ehdottaa, että 5. lakiehdotus hylätään.

6. Laki rikosrekisterilain 6 §:n muuttamisesta

6 §.

Lakivaliokunta ehdottaa, että pykälän 2 momenttiin lisätään viittaus sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa (672/2002) tarkoitettuun sakkorekisteriin, koska käytännössä sakkotiedot saadaan kyseisestä rekisteristä.