Perustelut

Yleissopimus on ensimmäinen tietotekniikkarikoksia koskeva yleissopimus. Sillä ja puitepäätöksellä ja niiden kansallisella voimaansaattamisella pyritään yhteiskunnan suojelemiseen tietotekniikkarikollisuudelta ja sen aiheuttamilta vahingoilta yhtenäistämällä ja laajentamalla näitä rikoksia koskevia rangaistussäädöksiä sekä tehostamalla rikostutkintaa ja kansainvälistä oikeudellista yhteistyötä.

Valiokunta toteaa, että Suomen lainsäädäntö täyttää jo nykyään pääosin yleissopimuksen ja puitepäätöksen asettamat vaatimukset. Rikoslakiin ehdotetaan kuitenkin lisättäväksi uudet tietojärjestelmän häirintää sekä tietoverkkorikosvälineen hallussapitoa koskevat säännökset. Valiokunta pitää hyvänä, että rikoslakiin ehdotettavat uudet rangaistussäännökset parantavat sähköisessä muodossa olevan tiedon ja tiedonvälityksen rikosoikeudellista suojaa. Lisäksi esitys antaa viranomaisille tehokkaammat välineet selvittää tietoverkkorikollisuutta. Kansainvälisen yhteistyön tehostaminen edistää Suomen viranomaisten mahdollisuuksia selvittää myös sellaisia rajat ylittäviä rikoksia, joiden vahingolliset seuraukset ilmenevät Suomessa.

Vaaran aiheuttaminen tietojen käsittelylle

Hallituksen esityksessä esitetään rikoslain 34 lukuun lisättäväksi uusi 9 a § vaaran aiheuttamisesta tietojen käsittelylle. Säännös kattaisi tietokoneviruksen ja vastaavan haittaohjelman levittämisen lisäksi myös muiden tietoverkkorikosvälineiden, kuten tietomurto-ohjelmien, tietomurtolaitteiden taikka pääsykoodin tai salasanojen levittämisen. Myös tietoverkkorikosvälineen hallussapito ehdotetaan säädettäväksi rangaistavaksi luvun uudessa 9 a §:ssä.

Vaaran aiheuttamisesta tietojen käsittelylle on jo säädetty voimassa olevassa sähköisen viestinnän tietosuojalain (516/2004) 6 §:n 2 ja 3 momentissa. Kyseisessä lainkohdassa rangaistavuus on sidottu siihen, onko järjestelmän tai sen osan ensisijaisena käyttötarkoituksena teknisen suojauksen oikeudeton purku. Nyt ehdotettavassa säännöksessä ensisijaisuuskriteeriä on kuitenkin pidetty liian tulkinnanvaraisena ja siten mahdollisesti perustuslain 8 §:n edellyttämän laillisuusperiaatteen vastaisena. Tämän vuoksi valiokunta pitääkin nyt ehdotettua tekijän tarkoitusta parempana kriteerinä.

Valiokunnan huomiota on asiantuntijakuulemisessa kiinnitetty siihen, että sähköisen viestinnän tietosuojalain 6 §:n 2 ja 3 momentti tulisi kumota tarpeettomina. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan vaaran aiheuttamista tietojenkäsittelylle koskeva rikoslain säännös syrjäyttää sähköisen viestinnän tietosuojalain säännöksen, jos tekijällä on vahingoittamistarkoitus. Jos tekijällä ei ole vahingoittamistarkoitusta, teko voi tulla rangaistavaksi sähköisen viestinnän tietosuojalain nojalla edellyttäen, että välineen käyttötarkoituksen ensisijaisuuskriteeri täyttyy. Säännöksillä on siten omat soveltamisalansa ja ne täydentävät toisiaan.

Taloudelliset vaikutukset ja korvauskysymykset

Valiokunnan huomiota on kiinnitetty hallituksen esitykseen liittyviin korvauskysymyksiin. Hallituksen esityksen pakkokeinolain 4 luvun muuttamista koskeva esitys sisältää sekä tietojärjestelmän haltijan tietojenantovelvollisuutta että datan säilyttämistä koskevia säännöksiä.

Hallituksen esityksen yleisperusteluissa (s. 9) esityksen vaikutuksista arvioidaan, että pakkokeinolain 4 luvun uuden 4 b §:n mukainen datan säilyttämismääräys kohdistuu käytännössä aina sivulliseen datan haltijaan, yleensä teleoperaattoriin, mutta että säilyttämismääräyksiä tullaan todennäköisesti antamaan suhteellisen harvoin. Tämän perusteella velvollisuuden täyttämisestä aiheutuisi vain vähäisiä kustannuksia eikä esityksellä olisi merkittäviä kustannusvaikutuksia.

Asiantuntijakuulemisessa on viitattu pakkokeinolain 5 a luvun 14 §:ään ja viestintämarkkinalain 98 §:ään, jotka sisältävät määräyksiä kustannusten korvaamisesta. Viestintämarkkinalain 98 §:n mukaan korvataan viranomaisen ilmoittamien tarpeiden vuoksi hankittujen järjestelmien, laitteistojen tai ohjelmistojen investoinneista, käytöstä ja ylläpidosta aiheutuneita välttämättömiä kustannuksia. Teleyrityksellä on oikeus saada valtion varoista korvaus myös viranomaisen määräämästä toimenpiteestä aiheutuneista välittömistä kustannuksista. Pakkokeinolain 5 a luvun 14 §:n mukaan korvausta maksetaan viranomaisen avustamisesta ja tietojen antamisesta aiheutuneista välittömistä kustannuksista.

Valiokunta toteaa, että hallituksen esityksessä ei ole kerrottu, mihin arvioon datan säilyttämismääräysten arvioitu vähäisyys perustuu. Ei myöskään ole tietoa siitä, mihin perustuu väite, että määräykset kohdistuvat yleensä teleyrityksiin. Kustannuksia voi aiheutua yhtäläisesti sekä teleyrityksille että muille tahoille, joilla esitutkintaviranomaisen tarvitsema data on hallussa. Valiokunta katsoo, että ei ole perusteltua nyt käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä poiketa pakkokeinolain 5 a luvun 14 §:ssä ja viestintämarkkinalain 98 §:ssä omaksutusta periaatteesta, että korvataan aiheutuneet välittömät kustannukset.

Valiokunta katsoo, että lainsäädännössä jo omaksuttu korvausperiaate on toteutettavissa esimerkiksi lisäämällä ehdotukseen viittaus joko pakkokeinolain 5 a luvun 14 §:ään tai viestintämarkkinalain 98 §:ään.

Datan säilyttämismääräys

Valiokunnan huomiota on kiinnitetty siihen, että datan säilyttämismääräystä koskeva ehdotus tulisi käsitellä yhtenä kokonaisuutena Euroopan parlamentin ja neuvoston 2006/24/EY tietojen säilyttämistä koskevan direktiivin kanssa. Valiokunta toteaa, että kyse on kahdesta eri asiasta, joiden käsitteleminen yhdessä ei ole välttämätöntä. On tärkeää, etteivät direktiivin voimaan saattamisen edellyttämät lainsäädäntötoimet viivästytä EN:n yleissopimuksen ja EU:n puitepäätöksen voimaan saattamista.

Valiokunta korostaa kuitenkin, että viimeistään kyseisen direktiivin kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä asiaa tulee kuitenkin tarkastella yhtenä kokonaisuutena tarkoituksenmukaisen ja kustannuksiltaan mahdollisimman kohtuullisen lopputuloksen saavuttamiseksi.