Perustelut
Yleistä
Esityksessä ehdotetaan muun muassa, että liikkuva
poliisi erillisenä hallinnollisena yksikkönä lakkautettaisiin.
Liikkuva poliisi yhdistettäisiin paikallispoliisiin siten,
että esimerkiksi liikkuvan poliisin nykyiset liikennevalvontatehtävät organisoitaisiin
uudelleen. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan liikkuvan poliisin
henkilöstö siirrettäisiin siihen perustettavaan
poliisilaitokseen, jonka alueella liikkuvan poliisin paikallisyksikkö sijaitsee
tällä hetkellä.
Esityksen tavoitteena on mm. lisätä toiminnan
tehokkuutta ja yksinkertaistaa poliisiorganisaatiota päällekkäisten
toimintojen purkamisella. Esityksen mukaan uudistuksella on merkittäviä taloudellisia
vaikutuksia, jotka liittyvät liikkuvan poliisin ja paikallispoliisin
yhdistymiseen. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan henkilötyövuosina
laskettuna liikkuva poliisi suorittaa tällä hetkellä liikennevalvonnasta
55 % ja paikallispoliisi 45 %.
Suurin osa vakavista onnettomuuksista tapahtuu päätieverkolla,
jonka valvonta on ollut käytännössä pitkälti
liikkuvan poliisin tehtävänä. Kahden
toimijan mallia on pidetty esityksen valmistelussa sekä toiminnallisesti
että taloudellisesti epäoptimaalisena. Liikkuvalla
poliisilla ja paikallispoliisilla on tällä hetkellä päällekkäiset
koko maan kattavat toiminnan rakenteet sekä erilliset johtorakenteet. Molemmilla
organisaatioilla on erilliset suunnittelutoiminnot, hallintopalvelut,
toimitilat ja mm. ajoneuvokalusto. Purkamalla nämä päällekkäisyydet
voidaan esityksen mukaan saavuttaa yli 6 miljoonan euron
kustannussäästöt.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tavoitteena on, että poliisin
toiminnalliset tulokset myös liikennevalvonnan osalta pysyvät
nykytasolla. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan esityksellä puututaan
lähinnä hallinnon raskauteen ja päällekkäisyyksiin,
mutta ei vaikuteta liikennevalvonnan määrään
ja laatuun.
Valiokunta toteaa, että tämänhetkisessä taloudellisessa
tilanteessa säästöjä joudutaan
hakemaan kaikilla sektoreilla. Säästöjen
kohdentaminen on haastavaa, ja eri vaihtoehdot eivät useinkaan
ole helppoja. Valiokunta pitää lähtökohtaisesti
positiivisena, että eri hallinnonaloilla tarkastellaan
kriittisesti hallinto- ja johtamisrakenteita toiminnan kehittämiseksi.
Liikenneturvallisuuden valvonta ja sen kehittäminen
Kaikilla tulee olla mahdollisuus ja oikeus turvalliseen ja toimivaan
liikkumiseen. Euroopan unionin ja Suomen liikenneturvallisuutta
koskevien tavoitteiden mukaan liikennekuolemien määrän
tulisi laskea puoleen vuoteen 2020 mennessä, mikä tarkoittaisi
vuositasolla enintään 136:ta liikennekuolemaa.
Vuonna 2012 liikenteessä kuoli noin 260 henkilöä.
Tavoitteena on myös, että loukkaantumisten määrä vähenee
neljänneksellä samalla aikataululla. Liikennetapaturmat
ja vakavat loukkaantumiset ovat merkittävä kansanterveydellinen
ongelma, jolla on inhimillisten vaikutusten lisäksi myös
huomattavia taloudellisia vaikutuksia. Liikennevalvonnan riittävyydellä ja
laadulla on aivan keskeinen merkitys asetettujen liikenneturvallisuutta
koskevien tavoitteiden saavuttamisen ja ylipäätään liikenteen
turvallisuuden kannalta.
Liikkuvan poliisin tehtävänä on poliisin
hallinnosta annetun lain 11 §:n mukaan mm. ohjata ja
valvoa liikennettä sekä toimia liikenneturvallisuuden
edistämiseksi. Liikkuva poliisi seuraa liikenneturvallisuuskehitystä,
kehittää liikennevalvonnan menetelmiä ja
yhteistyössä Poliisin tekniikkakeskuksen kanssa
liikennevalvonnassa käytettäviä välineitä,
suorittaa raskaan liikenteen valvontaa, huolehtii EY:n säädöksissä edellytetystä vaarallisten
aineiden kuljetusten sekä kuljettajien ajo- ja lepoaikojen
valvonnasta sekä mm. suorittaa maastoliikenteen ja vesiliikenteen
valvontaa.
Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille huolenaiheita siitä,
miten liikennevalvonnan määrä ja laatu
pystytään säilyttämään
jatkossa, jos liikkuva poliisi hallinnollisena yksikkönä lakkautetaan.
Valiokunta korostaa, että esityksen mukaan tavoitteena
on säilyttää liikennevalvonnan määrä ja
tuloksellisuus sekä toiminnan alueellinen kattavuus ennallaan.
Valiokunta pitää ensisijaisen tärkeänä,
että nämä tavoitteet toteutuvat myös
käytännössä ja että säästöistä ja
organisaatiomuutoksista huolimatta liikenteen valvonnasta ei tingitä.
Valiokunta pitää välttämättömänä, että liikenteen
valvontaan ja liikenneturvallisuustyöhön käytetään
hallintorakenteen uudistamisen jälkeen vaikuttavuudeltaan
nykyistä henkilötyövuosien määrää vastaava
työpanos. Liikenteen valvonta ja liikenneturvallisuudesta huolehtiminen
ei saa muodostua toissijaiseksi toiminnoksi, josta huolehditaan
vain muiden tehtävien salliessa.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan liikennevalvonnan hyvä taso
varmistettaisiin jatkossa perustamalla jokaiseen poliisilaitokseen liikennevalvontatoiminto.
Valtakunnallisesti perustettaisiin valtakunnallinen liikenneturvallisuuden
ja -valvonnan ohjaustoiminto. Valiokunta toteaa, että liikennevalvonnan
johtamisen ja ohjauksen on välttämätöntä säilyttää myös
kosketuspinta operatiivisen toiminnan arkeen. Muina toimenpiteinä esityksen
mukaan toteutettaisiin liikennevalvonnan toimintatapojen yhtenäistäminen
ja kehittäminen Road Policing -toimintamallin mukaisesti,
automaattivalvonnan uudelleenorganisointi, liikennevalvontakoulutuksen
keskittäminen Poliisiammattikorkeakouluun ja liikennevalvonnan
strategisen ohjauksen ja tulosohjauksen kehittäminen. Näillä toimenpiteillä pyritään
valiokunnan saaman selvityksen mukaan varmistamaan liikennevalvonnan määrä ja
laatu tulevaisuudessa.
Liikenneturvallisuuden varmistamiseksi tulee valvonnan lisäksi
etsiä uusia tapoja tehdä liikenneturvallisuustyötä.
Valiokunta toteaa, että liikenteen turvallisuutta tulisi
pyrkiä edistämään käyttämällä perinteisen
valvonnan lisäksi laajaa keinovalikoimaa, tehostamalla
eri toimijoiden yhteistyötä ja hyödyntämällä myös
uuden teknologian, kuten esimerkiksi automaattisten rekisterinlukulaitteiden
tai vastaavien teknisten laitteiden, tarjoamia mahdollisuuksia myös
muussa liikennevalvonnassa kuin nopeusvalvonnassa. Automaattinen
liikennevalvonta ei kuitenkaan voi eikä saa korvata perinteistä valvontaa.
Raskaan liikenteen valvonta
Raskaan liikenteen valvonta edellyttää erityisosaamista.
Vaarallisten aineiden kuljetusta, ajoneuvon kuormaamista ja kuorman
varmistamista, kuljettajan ajo- ja lepoaikoja, ajopiirtureita, kabotaasia
sekä erikoiskuljetuksia koskevat määräykset
edellyttävät sekä tietämystä että käytännön
kokemusta valvonnan toteuttamisesta. Valiokunnan saaman selvityksen
mukaan liikkuva poliisi suorittaa tällä hetkellä yli
90 % kaikesta raskaan liikenteen valvonnasta.
Saadun selvityksen mukaan raskaan liikenteen valvonnan resurssit
säilyvät ja raskaan liikenteen valvonta tulee
säilymään erikoistoimintana siten, että nykyiset
osaajat säilyvät näissä tehtävissä. Valiokunta
pitää erityisen tärkeänä,
että raskaan liikenteen valvontaan liittyvä osaaminen
pystytään säilyttämään
myös uudessa organisaatiomallissa. Valiokunta pitää hyvänä,
että raskaan liikenteen valvonnan tason säilyminen
on pyritty huomioimaan mm. perustamalla jatkossa erityinen valtakunnallinen
raskaan liikenteen ohjaustoiminto.
Liikkuvan poliisin valvontaa on pyritty monipuolistamaan ns.
Road Policing -ajattelulla, jonka pohjalta pyritään
paljastamaan valvonnan yhteydessä myös muuta kuin
liikennerikollisuutta. Tällaisia muita rikoksia ovat mm.
kuljetusalaan liittyvät harmaan talouden rikokset. Raskaan
liikenteen valvonnalla on olennainen merkitys kuljetusalan toimijoiden
tasavertaisten kilpailumahdollisuuksien turvaamisen näkökulmasta tärkeän
harmaan talouden ehkäisemisen kannalta. Valiokunta pitää hyvin
tärkeänä, että erityisesti kuljetussektorilla
lisääntynyt harmaa talous ei lähde kasvuun
liikenteen valvontaa uudelleen organisoitaessa. Raskaan liikenteen
harmaan talouden rikosten valvontaa ja tutkintaa on mahdollista
tehostaa, kun sekä kenttävalvontaa tekevät
liikenneryhmät että tutkintaa hoitavat talousrikosyksiköt
voivat tehdä aiempaa tiiviimpää yhteistyötä yhteisen
poliisilaitoksen sisällä.
Valiokunta painottaa myös liikennevalvontaa koskevan
koulutuksen tehokkuuden ja laadun merkitystä. Esityksen
mukaan jatkossa koulutusta kootaan nykyistä kattavammin
Poliisiammattikorkeakouluun. Valiokunta pitää tärkeänä, että erityisesti
raskaan liikenteen valvontaa koskevaan osaamiseen ja tämän
ammattitaidon säilyttämiseen kiinnitetään
koulutuksessa huomiota. Kouluttajilla tulisi valvonnan laadun varmistamiseksi
olla riittävä yhteys myös tien päällä tehtävään
työhön. Osaamisen osalta on yleisesti tärkeää huolehtia
siitä, että liikkuvan poliisin erityisosaaminen
liikennevalvonnassa saadaan käytännössäkin
siirtymään uuteen organisaatiomalliin ja koulutuksella
huolehditaan myös tämän osaamisen säännöllisestä ylläpitämisestä.
Lopuksi
Osana liikennepolitiikkaa on tarkoitus siirtää ajokorttihallinnon
tehtävät poliisilta Liikenteen turvallisuusvirastolle.
Valiokunta pitää ajokorttihallintoon liittyvien
tehtävien siirtämistä Liikenteen turvallisuusvirastolle
viraston nykyiset muut tehtävät huomioon ottaen
perusteltuna. Valiokunta toteaa, että tämänkaltaisten
tehtävien siirrossa on välttämätöntä kiinnittää huomiota
uusien tehtävien toteuttamisen kustannustason määräytymiseen.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan liikenne- ja viestintäministeriö ja
sisäasiainministeriö vahvistavat yhteistyötä liikenneturvallisuuden
ohjaustehtävässä, sovittavat yhteen liikenneturvallisuuden
tulostavoitteet sekä suunnittelevat ja toteuttavat liikennevalvonnan
kehittämisohjelman vuosille 2013—2016. Valiokunta pitää näitä linjauksia
erittäin kannatettavina.
Valiokunta toteaa, että liikenteen turvallisuustavoitteiden
saavuttaminen edellyttää vastuullisten toimintatapojen
ja asenteiden edistämistä sekä turvallisuusasioiden
arvostuksen lisäämistä tieliikenteessä.
Liikkuvalla poliisilla on ollut näkyvä rooli esim.
koulujen liikennekasvatuksessa, ja myös nämä tarpeet
tulee pystyä täyttämään
uudessa organisaatiomallissa.
Liikkuva poliisi on asiantunteva organisaatio, joka nauttii
yleisesti maantieliikenteessä liikkuvien toimijoiden ja
myös ammattiliikenteen toimijoiden luottamusta. Valiokunta
toteaa, että kansalaisille ei saa syntyä liikkuvan
poliisin hallinnollisesta lakkauttamisesta sellaista kuvaa, että liikenteen
valvonnan taso heikkenee. Liikenneturvallisuuden kannalta yksi keskeinen seikka
on valvonnan näkyvyys, mikä synnyttää mielikuvan
kiinnijäämisriskistä, ennaltaehkäisee
väärinkäytöksiä ja
voi vaikuttaa myös kansalaisten turvallisuuden tunteeseen.
Ennen kaikkea uudistuksen alkuvaiheessa tulisi siten huolehtia poliisin
riittävästä ja nykytilaa suuremmasta
näkyvyydestä tieliikenteessä sekä muutosten
oikeanlaisesta tiedottamisesta.
Valiokunta pitää hyvin tärkeänä,
että liikennevalvonnan tasoa ja laatua seurataan jatkossa tiiviisti
sekä määrällisten että laadullisten
indikaattoreiden avulla.