Yleisperustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Virkavastuu.
Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön
mukaan julkisen hallintotehtävän hoitaminen edellyttää muun
muassa, että henkilöt toimivat tehtävässään
virkavastuulla (esim. PeVL 3/2009 vp, s. 4—5;
PeVL 20/2006 vp, s. 2). Virkavastuun katsotaan vakiintuneesti
sisältävän sekä rikosoikeudellisen
että vahingonkorvausoikeudellisen vastuun, ja molempien
vastuulajien tulisi ilmetä lain sanamuodosta. Liikenteen
ohjaajan tehtävään kuuluu liikenteen ohjaaminen
antamalla velvoittavia määräyksiä liikennekäyttäytymisestä,
kuten esimerkiksi pysähtymisestä. Lisäksi
määräysten rikkominen on säädetty
rangaistavaksi. Valiokunnan käsitys sen saaman selvityksen
perusteella on, että liikenteen ohjaamista on pidettävä julkisena
hallintotehtävänä.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että liikenteen ohjaustehtäviin määräävät
viranomaiset kiinnittävät huomiota siihen, että liikennettä ohjaamaan määrätyt
henkilöt ovat riittävän asiantuntemuksen
lisäksi tietoisia myös tästä tehtävästä heille aiheutuvasta
virkavastuusta.
Kustannukset ja seuranta.
Valiokunta kantaa huolta lakiehdotuksen mahdollistamasta liikenteen
ohjaajien määräämisestä aiheutuvista
kustannuksista ja pitää tärkeänä,
että tarkoituksenmukaisen liikenteen ohjauksen voimavarat
tulee järjestää asianmukaisella ja riittävällä tavalla. Asiantuntijakuulemisessa
on tuotu esille huoli siitä, että esityksestä ei
käy riittävän selkeästi ilmi,
mikä viranomainen vastaa liikenteen ohjauksen reservin
vaatimasta koulutuksesta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan
se viranomainen, joka määrää esityksen
perusteella kussakin tilanteessa liikenteen ohjaajasta, vastaa tältä osin
myös tarvittavan koulutuksen järjestämisestä.
Asiantuntijakuulemisissa on tuotu esille, että laajat
ja pitkäkestoiset itäliikenteen liikenneruuhkat
eroavat syidensä puolesta muista sellaisista liikenteen
häiriötilanteista, joissa poliisi määrää muita
henkilöitä toimimaan liikenteen ohjaajina. Valiokunta
korostaa, että ehdotettu sääntely ei
saa johtaa siihen, että nykyisten toimivaltarajojen mukaisten
viranomaistehtävien hoitamisesta aiheutuvia vastuita ja
kustannuksia siirretään tosiasiallisesti sektorilta
toiselle. Valiokunta toteaa, että esityksen kustannus-
ym. vaikutuksia on tärkeää seurata säännöllisesti
ja arvioida vaikutusarviointien perusteella mahdolliset lainsäädännön
muutostarpeet jatkossa.
Puolustusvoimien ajokortti.
Lakiesityksen 82 c §:n säännöksiä oikeudesta
kuljettaa puolustusvoimien moottorikäyttöisiä ajoneuvoja
valiokunta pitää saamansa selvityksen perusteella asianmukaisina.
Yksityiskohtaiset perustelut
49 §. Liikenteen ohjaajat.
Lakiehdotuksen 49 §:n 5 momentin mukaan liikenteen
ohjaajaksi 49 §:n 3 momentin 1—5 kohdan
perusteella määrätyltä henkilöltä edellytetään
tehtävään määräävän
viranomaisen hyväksymää liikenteen ohjaajan
koulutusta, ja häneen sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta
koskevia säännöksiä. Hallituksen
esityksen perustelujen mukaan lakiehdotuksen 49 §:n
3 momentin 1—5 kohdassa on kyse tilanteista, joissa liikennettä ohjataan
ammattimaisesti vaativissa liikenneoloissa ja korvausta vastaan.
Valiokunnalle annetun selvityksen mukaan rikosoikeudellinen virkavastuu
kuitenkin koskee kaikkia 49 §:ssä tarkoitettuja
liikenteen ohjaajia suoraan rikoslain 40 luvun 12 §:n (604/2002)
nojalla riippumatta siitä, hoidetaanko ohjaustehtävää ammattimaisesti
vaativissa liikenneoloissa ja korvausta vastaan vai esimerkiksi
osana talkootyötä. Näin ollen virkavastuun
ulottumista ei tule rajata hallituksen esityksessä ehdotetulla
tavalla ainoastaan tiettyihin 49 §:n 3 momentin 1—5
kohdassa mainittuihin liikenteen ohjaustilanteisiin. Valiokunta
katsoo, että rikosoikeudellinen virkavastuu on kuitenkin
selkeyden vuoksi syytä todeta säännöksessä yhdessä 49 §:n
7 momentin vahingonkorvausvastuuta koskevan säännöksen kanssa.
Valiokunta ehdottaa, että 49 §:n 5 momentista,
joka hallituksen esityksen sanamuodon mukaan koskee vain 49 §:n
3 momentin 1—5 kohdassa mainittuja tilanteita, poistetaan
maininta rikosoikeudellista virkavastuuta koskevien säännösten
soveltamisesta. Lisäksi valiokunta ehdottaa, että 49 §:n
7 momentin ensimmäiseksi lauseeksi lisätään
yleisempi viittaus rikosoikeudellista virkavastuuta koskevien säännösten
soveltamisesta liikenteen ohjaajaksi määrättyihin henkilöihin.
Viittauksella ei vaikuteta rikoslain 40 luvun 12 §:stä johtuvan
virkavastuun ulottuvuuteen eikä siten muuteta voimassa
olevaa oikeustilaa.