Yleisperustelut

Yleistä

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Valiokunta toteaa, että eläintautilaki (55/1980) kumottiin uudella 1.1.2014 voimaantulleella eläintautilailla 441/2013. Kumotusta eläintautilaista jätettiin sivutuotteita koskevat säännökset toistaiseksi voimaan siihen saakka, kunnes ne erikseen kumotaan uudella lailla. Kumotussa eläintautilaissa eläimistä saatavista sivutuotteista käytettiin termiä ”jäte”, mutta hallituksen esityksessä ja ehdotettavissa laeissa käytetään termiä sivutuote. Eläintautilain 12 §:n mukaan voidaan määrätä sivutuotteiden käyttöä koskevia ehtoja, rajoituksia ja kieltoja, mikäli kyseisten sivutuotteiden käytöstä voi aiheutua vaaraa eläinten tai ihmisten terveydelle tai taloudellisia tappioita eläintuotannolle. Tarkempia säännöksiä edellä mainituista toimenpiteistä annetaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Läänineläinlääkäri voi kuitenkin edellä mainitun asetuksen mukaan myöntää luvan poiketa asetuksen vaatimuksista. Yksittäistapauksissa toimenpiteistä tekee päätöksen Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira).

Eläintautilain 12 f §:n mukaan kuolleita eläimiä, niiden osia tai niistä peräisin olevia sivutuotteita käsittelevien laitosten hyväksynnässä ja valvonnassa toimivaltaisia viranomaisia ovat maa- ja metsätalousministeriö, Evira, aluehallintovirastot sekä kunnaneläinlääkärit. Maa- ja metsätalousministeriölle kuuluu nykytilanteessa sivutuotevalvonnan ylin johto, sen tulosohjaus ja säädösvalmistelu. Eviralle ja aluehallintovirastoille kuuluvat valvonnan ohjaus- ja toimeenpanotehtävät. Vaikka sivutuotevalvonta on valtion vastuulla, valvontatehtäviä suorittavat myös kunnaneläinlääkärit eläinlääkintähuoltolain (765/2009) periaatteiden mukaisesti.

Esityksen perusteluista käy ilmi, että teurastuksen sivutuotteita, jotka muodostavat suurimman sivutuotteiden lähteen, syntyy Suomessa vuositasolla runsaat 200 miljoonaa kiloa. Luku ei sisällä maatiloilla kuolleita eläimiä, joita toimitetaan käsittelylaitoksiin 20 miljoonaa kiloa vuodessa. Teurastuksen sivutuotteista käytetään suuri osa hapotettuna turkiseläinten ruokintaan. Teurastuksen sivutuotteista ja käsittelylaitoksiin toimitetuista kuolleista eläimistä saadaan prosessoimalla lihaluujauhoa. Luokan 2 lihaluujauho käytetään turkiseläinten rehujen valmistukseen ja lannoitteiden raaka-aineena. Luokan 1 lihaluujauho hävitetään polttamalla. Elintarviketuotannossa käytettävien eläinten ruokinnassa lihaluujauhon käyttö on kielletty.

Esityksessä on todettu, että koko maassa tiloilla kuoli tai lopetettiin vuonna 2012 nautarekisterin mukaan yhteensä 39 395 nautaa. Näistä kuoli keräilyalueella 91 prosenttia. Syrjäisillä alueilla kuolleista naudoista hävitettiin 95 prosenttia hautaamalla. Keräilyalueella raadoista hävitettiin käsittelylaitokseen toimittamalla noin 95 prosenttia, hautaamalla n. 4,6 prosenttia ja muilla tavoin 0,5 prosenttia. Koko Suomen kaikista tiloilla kuolleista naudoista 87 prosenttia päätyi käsittelylaitokseen ja 13 prosenttia haudattiin. Esityksen perusteluista käy ilmi, että raatojen keräilyyn ja kuljetukseen käsittelylaitokselle niin sanotuilta keräilyalueilta, joissa hautaus ei ole sallittua, myönnetään eläintenpitäjille (maatiloille) valtion tukea vuositasolla 4,8 miljoonaa euroa. Valtion tuki kattaa korkeintaan puolet keräilyn kustannuksista.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että toimijan on tehtävä ilmoitus käsittelemättömien sivutuotteiden käytöstä luonnonvaraisten eläinten ruokintaan (haaskakäyttö). Esityksestä käy ilmi, että haaskapaikkarekisterin mukaan vuonna 2012 Suomessa oli 179 haaskatoimijaa, joilla oli yhteensä 210 haaskaruokintapaikkaa. Eniten haaskapaikkoja oli Pohjois-Suomen ja Itä-Suomen aluehallintovirastojen alueilla. Myös Lounais-Suomen aluehallintoviraston sekä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueilla oli molemmilla yli 30 haaskapaikkaa. Valtaosa haaskapaikoista on perustettu karhujen kuvausta ja katselua varten. Erityisesti Kainuussa luontomatkailuyritykset tarjoavat luontokuvaus- ja katselutoimintaa.

EU-lainsäädäntö

Valiokunta toteaa, että EU-tasolla sivutuotteita koskevat keskeiset säännökset sisältyvät Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EY) N:o 1069/2009 muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden terveyssäännöistä sekä asetuksen (EY) N:o 1774/2002 kumoamisesta (sivutuoteasetus). EU:n alueella esiintyneet eläintautiepidemiat, erityisesti suu- ja sorkkatauti sekä BSE-tauti, ja rehun dioksiinisaastunnasta aiheutuneet elintarvikekriisit olivat aikoinaan merkittävänä syynä sivutuoteasetuksen antoon ensimmäisen kerran vuonna 2002. Valiokunta korostaa sitä, että Suomen tulee olla aktiivinen sekä poliittisella tasolla että virkamiestasolla sivutuoteasetuksen uudistamiseksi ja siitä johtuvien hallinnollisten toimien keventämiseksi.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että sivutuoteasetuksen soveltamisala on laaja kattaen sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden keräilyn, kuljetuksen, käsittelyn, markkinoille saattamisen ja hävittämisen. Sivutuoteasetusta sovelletaan myös sivutuotteiden tuontiin, vientiin ja kauttakuljetukseen. Sivutuoteasetuksen soveltamisala sisältää kuitenkin joitakin poikkeuksia. Soveltamisalaan eivät muun muassa kuulu muuhun kuin kaupalliseen tarkoitukseen pyydetyt vesieläimet eivätkä luonnonvaraiset riistaeläimet, jos niiden ei katsota kantavan eläintauteja. Sivutuoteasetuksen soveltamisalaan ei myöskään kuulu raaka lemmikkieläinten ruoka, joka on saatu alkuperätiloilla omaan elintarvikekäyttöön teurastetuista eläimistä.

Eläimistä saatavat tuotteet voidaan luokitella sivutuotteiksi kahdesta syystä. Jos tuotteet eivät täytä eläinperäisille elintarvikkeille asetettuja lainsäädännön vaatimuksia tai jos tuotteille ei ole elintarvikkeina kysyntää, syntyy niistä sivutuotteita. Sivutuotteet ja niistä johdetut tuotteet jaetaan kolmeen eri luokkaan niihin liittyvän riskin perusteella.

Valiokunta toteaa, että sivutuoteasetus on kaikilta osiltaan sellaisenaan jäsenvaltioissa sovellettavaa lainsäädäntöä. Asetus antaa kuitenkin mahdollisuuden kansalliseen säätelyyn tiettyjen poikkeusten osalta, jotka koskevat sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden käyttöä asetuksen 17 artiklan mukaisesti tutkimus- ja erityistarkoituksiin, luokan 2 ja 3 sivutuotteiden käyttöä asetuksen 18 artiklan mukaisesti erityisiin ruokintatarkoituksiin sekä sivutuotteiden keräämistä, kuljetusta ja hävittämistä 19 artiklan mukaisesti.

Komission asetus (EU) N:o 142/2011 (täytäntöönpanoasetus) sisältää tarkempia säännöksiä sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden käytöstä, käyttörajoituksista ja hävittämisestä sekä määrittää poikkeuksia eräistä sivutuoteasetuksen säännöksistä. Tarkemmin säädetään myös laitosten rekisteröinnistä ja hyväksynnästä, tuotteiden markkinoille saattamisesta, tuonnista, kauttakuljetuksesta ja viennistä sekä virallisesta valvonnasta ja virallisten tarkastusten toimeenpanoa koskevasta menettelystä ja sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden lähettämistä jäsenvaltioiden välillä koskevan valvonnan edellytyksistä.

Ehdotetut muutokset

Esityksen perusteluista käy ilmi, että koska eläimistä saatavilla sivutuotteilla on yhteys myös elintarvikkeita, rehuja ja lannoitteita koskevaan lainsäädäntöön ja sivutuotteita koskee laaja unionin säätely, katsottiin eläintautilain kokonaisuudistuksen yhteydessä tarkoituksenmukaiseksi valmistella sivutuotteista erillinen laki. Ns. vanhan eläintautilain soveltamisala ei myöskään kata sivutuoteasetuksen soveltamisalaa kemiallisia jäämiä sisältävien sivutuotteiden osalta. Tämän vuoksi vanhaan eläintautilakiin tehtiin edellä mainittu tilapäinen ratkaisu sivutuotteita koskevien pykälien voimaanjättämisestä nyt ehdotetun lain valmistumiseen saakka.

Valiokunta toteaa esityksen perusteluhin viitaten vanhan eläintautilain perusongelmana olevan sen, että yksilöiden oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista säädetään suurelta osin lain nojalla annetuissa asetuksissa eikä perustuslain 80 §:n edellyttämällä tavalla lain tasolla. Lain nojalla annetut asetuksenantovaltuudet eivät myöskään ole riittävän täsmällisesti rajattuja, eikä valtuuksien kattamia asioita ole määritelty laissa riittävän tarkasti. Valtuussäännökset eivät kata kaikkia niitä tarpeita, joita unionin eläimistä saatavia sivutuotteita koskeva varsin laaja sääntely jäsenvaltioille asettaa. Lisäksi sivutuotteiden valvontaa koskevat säännökset ovat olleet vain asetustasolla ja vanhan eläintautilain mukaisia pakkokeinoja koskevat säännökset puutteellisia. Tilannetta ei voida pitää hyväksyttävänä.

Esityksen tavoitteena onkin eläimistä saatavia sivutuotteita ja niistä johdettuja tuotteita koskeva laintasoinen sääntely, jolla pannaan täytäntöön asiaa koskeva EU:n sivutuotteita koskeva lainsäädäntö. Tavoitteena on uudistaa ja ajanmukaistaa sivutuotteita koskeva kansallinen lainsäädäntö sekä saattaa se vastaamaan perustuslain edellyttämiä vaatimuksia. Esityksen perusteluissa on todettu, että suurin osa ehdotettuun lakiin sisältyvistä velvoitteista sisältyy voimassa oleviin maa- ja metsätalousministeriön asetuksiin. Uudessa sivutuotelaissa voimassa olevan lainsäädännön perustuslainmukaisuuteen liittyvät ongelmat poistetaan nostamalla yksilöiden oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat perussäädökset asetustasolta lain tasolle.

Valiokunta pitää erittäin keskeisenä esityksen tavoitetta säätää mahdollisimman laajasti sivutuoteasetuksen ja täytäntöönpanoasetuksen mahdollistamat kansalliset helpotukset sivutuotteiden ruokintakäytön, lannoitekäytön ja hävittämisen osalta sekä samalla koota sivutuotteita koskevat säännökset yhteen lakiin. Sääntelykokonaisuutta esitetään myös yhtenäistettäväksi sisällyttämällä sivutuotteiden lannoitekäyttö ehdotukseen. Tämän vuoksi lakiin ehdotetaan otettavaksi myös eläimistä saatavien sivutuotteiden käyttöä orgaanisena lannoitteena ja maanparannusaineina koskevat säännökset sivutuoteasetuksen mukaisesti ja samalla lannoitevalmistelaista (539/2006) poistettaviksi viittaukset sivutuoteasetukseen.

Edellä esitettyyn viitaten valiokunta pitää välttämättömänä, että uusi laki esityksen mukaisesti sisältää jo nykylainsäädännön mukaisen kansallisen poikkeuksen, jonka mukaan kuolleiden eläinten hautaus on mahdollista määrätyillä syrjäisillä alueilla eläinlajikohtaisesti. Suomen eläinkannasta syrjäisillä alueilla on runsaat 10 prosenttia tuotantoeläimistä. Hautaamalla kuolleita eläimiä nykykäytännön mukaisesti maahan kotieläintilat voivat välttyä vuosittain merkittäviltä lisäkustannuksilta. Lisäksi esityksen mukaan, kuten tälläkin hetkellä, esimerkiksi porojen teurastuksen sivutuotteet ja syrjäisillä alueilla kotiteurastuksen sivutuotteet voi hävittää maahan hautaamalla, jolloin ei myöskään synny lisäkuluja.

Valiokunta toteaa, että hevosen lannanpolttoon sovelletaan EU:n jätteenpolttolainsäädäntöä. Valiokunta pitää välttämättömänä, että hevosen lannanpoltto mahdollistetaan myös Suomessa.

Valiokunta pitää tärkeänä esityksen tavoitetta selkeyttää valvontaa koskevaa sääntelyä sitä uudelleen organisoimalla ja viranomaisten välistä tehtävienjakoa tarkentamalla. Koska tavoite on selkeyttää sivutuotevalvontaa ja vähentää hallinnollista taakkaa, on ehdotuksessa kolmiportaisesta valvonnan organisoinnista siirrytty kaksiportaiseen valvontaan. Käytännön valvontatehtävät keskitettäisiin Eviralle ja kunnaneläinlääkäreille. Aluehallintovirastolle jäisi valvonnan ohjaus- ja koordinointitehtäviä alueellaan. Valvontaan liittyviä tehtäviä voisivat hoitaa viranomaisten lisäksi valtuutetut tarkastajat.

Valiokunta pitää erityisen tarpeellisena, että esityksessä ehdotetaan valvontaviranomaisten rinnakkaista valvontaa vähennettäväksi. Ehdotus ei sisällä uusia viranomaisten tehtäviä, tiettyjen välittäjien rekisteröintiä lukuun ottamatta, eikä ehdotus lisää tarkastustiheyttä. Lisäksi valvontaan käytettävät henkilötyövuodet pysyisivät nykyisellään. Ehdotuksessa ei myöskään esitetä merkittävää muutosta Eviran valvontatyön määrään.

Ehdotuksen mukaan Eviran hyväksymien tai rekisteröimien laitosten ja toimijoiden osalta päävastuu valvonnasta on Eviralla. Kunnaneläinlääkärille kuuluu paikallisena valvontaviranomaisena valvoa toimialueellaan myös Eviran hyväksymiä tai rekisteröimiä toimijoita valvontasuunnitelman mukaisesti. Muutoksena aikaisempaan tilanteeseen on, että luokan 1 ja 2 käsittelylaitoksia sekä väliasteen laitoksia valvoo Eviran ohella aluehallintoviraston sijaan kunnaneläinlääkäri, mutta edelleen valtion vastuulla eläinlääkintähuoltolain mukaisesti.

Maksut

Valiokunta toteaa, että Eviran suorittamasta sivutuotealan toimijoiden valvonnasta ja tarkastuksista peritään jo nykyään toimijoilta maksu Eviran maksuasetuksen (MMMa 1161/2014) mukaisesti. Kunnaneläinlääkärin suorittamat laitosten ja toimijoiden hyväksynnät ja rekisteröinnit sekä valvontakäynnit ovat olleet toimijoille tähän asti maksuttomia, mutta ehdotuksen mukaan niistä perittäisiin kustannusten mukainen maksu valtion maksuperustelain (150/1992) mukaisesti (omakustannusarvio). Kunnaneläinlääkärin suoritteiden maksut tullaan määrittelemään maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa, ja esitetyn arvion mukaan ne vastaisivat pitkälti eläintautilain valvonnan mukaisia maksuja, joista jo säädetään maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa kunnaneläinlääkärin maksullisista suoritteista (I1287/2014). Hallituksen esityksen perusteluissa (s. 10) on kaavio, josta ilmenee tarkastusten jakaantuminen toimivaltaisten viranomaisten kesken.

Uuden lain taloudelliset vaikutukset yritystoimintaan rajoittuvat kunnaneläinlääkärin suorittamista tarkastuksista aiheutuviin maksuihin. Vuonna 2012 kunnaneläinlääkärit tekivät koko maassa yhteensä 50 sivutuotevalvontakäyntiä. Toimijoilta ja laitoksilta perittäisiin sivutuotelaitoksiin kohdentuvista valvontakäynneistä kustannuksia vastaava summa, joka olisi noin 200 euroa valvontakäyntiä kohden. Lisäksi esityksen mukaan rekisteröintiä edellytetään komission vaatimuksesta myös välittäjiltä, jotka toimivat yksinomaan jälleenmyyjinä eivätkä säilytä tuotteita tiloissaan. Näistäkin rekisteröinneistä perittäisiin maksu. Muilta osin laitosten hyväksyntä-, toimijoiden hyväksyntä- ja rekisteröintikustannukset elinkeinolle säilyisivät ennallaan.

Pienteurastamoissa ja leikkaamoissa sivutuotevalvonta kuuluu ehdotuksen mukaan elintarvikelain mukaisille valvontaviranomaisille (46 §) ja valvonnasta peritään maksu siten kuin elintarvikelaissa säädetään (62 §). Ehdotetusta sivutuotelaista ei valiokunnan saaman selvityksen mukaan aiheudu muutosta eikä lisäystä maksuihin nykytilanteeseen verrattuna.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että tiloilla tapahtuvaa sivutuotteiden hautausta ei valvota säännöllisesti. Sen vuoksi tiloilla tapahtuvaan sivutuotteiden hautaukseen ei liity viranomaismaksuja. Käytännössä uusista säännöksistä aiheutuisi tiloille maksuja kokonaisten ruhojen polttoon tarkoitettujen tilatason polttolaitosten hyväksynnästä ja valvonnasta. Polttolaitosten hyväksyntätarkastuksia tehtiin tiloilla koko Suomessa 22 vuonna 2012 ja 11 vuonna 2013. Valvontakäyntejä tehtiin koko maassa edellä mainittuina vuosina 23 ja 14. Polttolaitoksen hyväksyntätarkastus tulisi maksamaan tilalle alustavan arvion mukaan 150—200 euroa.

Korvausjärjestelmä

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että esityksessä voimassa oleva korvausjärjestelmä ehdotetaan säilytettäväksi pääosin ennallaan. Valvontakustannusten korvaamiseen valtion varoista kunnille kunnaneläinlääkärin tekemästä työstä sovellettaisiin ehdotuksen mukaan eläinlääkintähuoltolakia, kuten nykyäänkin. Eläinlääkintähuoltolain 23 pykälän mukaan korvaus kattaa myös ne tarkastukset, jotka ovat toimijalle maksullisia. Eläintautivalvonta on valtion vastuulla, ja kunnan tehtäviin kuuluu ainoastaan huolehtia kunnaneläinlääkärille säädettyjen valvontatehtävien hoidon edellytysten järjestämisestä.

Esityksen perusteluissa on todettu, että kunnaneläinlääkärin roolia eläintauti- ja eläinsuojeluvalvontaan liittyviä tehtäviä hoitavana viranomaisena selkeytettiin vuoden 2009 lopussa voimaan tulleella eläinlääkintähuoltolailla, jolla säädettiin kunnan velvollisuudesta huolehtia kunnaneläinlääkärille säädettyjen tehtävien hoidon edellytysten järjestämisestä sekä valtion velvollisuudesta maksaa kunnille korvaus tehtävien hoitamiseen kuluvasta kunnaneläinlääkäreiden työajasta.

Korvausjärjestelmässä kunnat laskuttavat tarkastusten kustannuksista aluehallintovirastoja eläinlääkintöhuoltolain nojalla. Sen jälkeen aluehallintovirasto perii kunnaneläinlääkäreiden maksullisista suoritteista maksut tarkastuskohteista vastaavalla tavalla kuin eläintautilaissa säädetään. Suoritteiden hinnoittelusta (maksut) säädetään maa- ja metsätalousministeriön asetuksella ja maksut määritetään omakustannusarvon perusteella valtion maksuperustelain mukaan. Kunnan laskutus tehdään todellisten kustannusten perusteella ja toimijoiden maksut on määritelty keskimääräisten tarkastuskustannusten mukaan. Laskun lähettämiseen ja perimiseen noudatettavista menettelyistä vastaavat valtiovarainministeriö ja aluehallintovirastot.

Valiokunta toteaa, että Aluehallintovirastojen toiminnan ja prosessien selvittäminen maa-ja metsätalousministeriön hallinnonalan tehtävissä -raportissa on selvitetty aluehallintovirastoille suunnatulla kyselyllä eläinlääkintöhuoltolain ja eläintautilain (441/2013) nojalla tapahtuvaan käsittelyyn aluehallintovirastoissa vuonna 2013 kulunutta työaikaa. Kyselyn perusteella laskujen käsittelyyn käytettiin aluehallintovirastoissa vuonna 2013 yhteensä noin 660 henkilötyöpäivää, mikä vastaa hieman vajaan kolmen henkilötyövuoden työpanosta. Palkkauskustannuksena tämä vastaa noin 118 000 euron vuosittaista kuluerää. Työryhmän raporttiin ei sisälly tarkkaa vuotta 2013 koskevaa tietoa laskujen määrästä, mutta se voidaan arvioida noin 1 400 laskuksi. Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen (Palkeet) hinnaston mukaisesti yhden laskun käsittelymaksu on keskimäärin noin 4 euroa. Tämä laskujen käsittelystä aiheutuva yhteensä arviolta 5 600 euron vuosittainen kulu tulee palkkakustannusten lisäksi huomioida yhtenä osana järjestelmän kustannuksia.

Valiokunta toteaa, että aluehallintovirastojen lisäksi laskutusjärjestelmästä aiheutuu kustannuksia kunnille ja kunnaneläinlääkäreille. Vaikka käytettävissä ei ole tietoja näiden toimijoiden kustannuksista, ne voidaan kuitenkin valiokunnan selvityksen mukaan arvioida suuruusluokaltaan samaksi kuin aluehallintovirastoille aiheutuvat kustannukset, sillä näiden toimijoiden käsittelemien laskujen vuosittainen määrä on luonnollisestikin suoraan verrannollinen aluehallintovirastojen käsittelemään laskumäärään.

Valiokunnalle toimitetusta selvityksestä on käynyt ilmi, että laskutusjärjestelmä luotiin jo eläinlääkintähuoltolain valmistelun yhteydessä ja samaan järjestelmään sisällytettiin sitten eläintautilain mukaiset maksut. Muunlaista ratkaisua laskutusjärjestelmään ei silloin löytynyt. Järjestelmä on koettu hankalaksi, mutta asian korjaaminen edellyttää koko eläinlääkintähuollon valvontajärjestelmän uudistamista. Tämä puolestaan ei ole ollut mahdollista sivutuotelain valmistelun yhteydessä.

Liitteenä Lounais-Suomen aluehallintovirastosta toimitettu selvitys laskutusjärjestelmästä. (liite 1). Liite vain pdf-muodossa.

Valiokunta toteaa, että laskutusjärjestelmän korjaaminen liittyy laajemmin valmisteilla oleviin aluehallintoa ja koko ympäristöterveydenhuoltoa koskeviin rakenteellisiin uudistuksiin, jotka tulee toteuttaa ensi tilassa. Näihin uudistuksiin liittyvissä päätöksissä tulee ratkaista myös edellä todetut laskutusjärjestelmän ongelmat siten, että järjestelmää yksinkertaistetaan ja selkeytetään. Valiokunta edellyttääkin, että aluehallintoa ja ympäristöterveydenhuoltoa koskevat rakenteelliset uudistukset tulee valtiovarain- ja maa- ja metsätalousministeriön toimesta toteuttaa välittömästi siihen sisällyttäen myös järjestelmä, jolla kunnaneläinlääkärin tekemästä työstä aiheutuvat valvontakustannukset korvataan valtion varoista kunnille yksinkertaista ja selkeää menettelyä käyttäen. (Valiokunnan lausumaehdotus)