Arvoisa puhemies! Kyseessä on tärkeä yhdenvertaisuutta edistävä lakialoite. Lapsen identiteetin muodostumisessa kieli on tärkeä elementti. Kielen avulla sosiaalistutaan myös kulttuuriin ja omaan yhteisöön. Jokainen kieli myös kehittyy ja muuttuu koko ajan. Näiden asioiden takia tämä lakialoite on tehty. Kuurojen vanhempien kuulevilla lapsilla eli niin sanotuilla CODA-lapsilla tulee olla oikeus toisen äidinkielensä eli viittomakielen opetukseen.
Arvoisa puhemies! Viittomakielilaki tuli voimaan 1.5.2015. Lain tarkoituksena on edistää viittomakieltä käyttävien henkilöiden kielellisten oikeuksien toteutumista. Viittomakielilain määritelmän mukaan viittomakieltä käyttävä on henkilö, jonka oma kieli on viittomakieli. Lain piiriin kuuluu myös normaalikuuloisia henkilöitä, sillä suuri osa viittomakieltä käyttävistä kuuroista saa kuulevia lapsia. Lakia koskevan hallituksen esityksen mukaan viittomakieltä on pidettävä henkilön äidinkielenä myös silloin, kun ainakin toinen hänen vanhemmistaan tai joku hänen vanhemmista sisaruksistaan on viittomakielinen ja viittomakieltä on käytetty lapsen kanssa tämän syntymästä lähtien.
Viittomakielilaki tunnistaa ja tunnustaa myös CODA-lasten viittomakielisyyden ja siihen liittyvän kulttuurisen identiteetin. Lisäksi se asettaa viranomaisille velvollisuuden toiminnassaan edistää viittomakieltä käyttävän mahdollisuuksia käyttää omaa kieltään ja saada tietoa omalla kielellään. Perusopetuslain mukaisesti opetuskieli on useimmiten suomi tai ruotsi. Äidinkieleltään muun kuin suomen‑ tai ruotsinkielisen lapsen on mahdollista saada opetusta myös omasta äidinkielestään opetus‑ ja kulttuuriministeriön myöntämän valtion erillisrahoituksen turvin. Tämä oikeus ei kuitenkaan ole koskenut sellaisia viittomakielisiä lapsia, joiden opetuskieli on muu kuin viittomakieli. Kouluilla on mahdollisuus järjestää CODA-oppilaille opetusta myös viittomakielessä, mutta tähän ei ole velvollisuutta, eikä siihen saa valtiolta rahoitusta.
Tällä hetkellä opetusta on saatavilla erittäin satunnaisesti joissakin kunnissa mutta se ei ole yhtenäinen tapa joka paikassa. CODA-oppilaitten mahdollisuutta saada opetusta viittomakielestä voidaan vahvistaa säätämällä perusopetuslakiin velvollisuus tarjota viittomakielen opetusta äidinkielen opetuksena oppilaan huoltajan päätöksen perusteella. Tämä oikeus koskisi niitä äidinkieleltään viittomakielisiä, joiden viittomakieli ei ole opetuskieli, eli niitä kuulevia, joilla ainakin toinen vanhemmista on viittomakieltä käyttävä kuuro, kuurosokea tai huonokuuloinen. Muutos asettaisi äidinkieleltään viittomakieltä käyttävän tasa-arvoisempaan asemaan muihin vähemmistökieltä äidinkielenään käyttäviin nähden.
Arvoisa puhemies! Perusopetuslain laatimisen aikaan vuonna 1998 viittomakieltä käyttävien kuulevien kieli‑ ja kulttuuritietoisuus oli heikompaa kuin tätä nykyä eikä heidän tarpeitaan kaksikielisinä ja ‑kulttuurisina tunnistettu kovinkaan laajasti. Heidän oikeutensa äidinkielen opetukseen pitkälti sivuutettiin viittomakielen opetusta pohdittaessa, ja opetuksen järjestämisen säädöstausta jäi puutteelliseksi. Perusopetuslain säätämisaikana vallinneen tilanteen vuoksi viittomakieliä ei myöskään ole sisällytetty vieraskielisten äidinkielen opetukseen varatun valtionavustuksen piiriin, koska viittomakieltä ajateltiin käytettävän ainoastaan kuurojen opetukseen.
Perusopetuksen valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteissa viittomakielisten kuulevien oppilaiden asema on tunnistettu. Viittomakielisten opetuksessa erityisenä tavoitteena on vahvistaa oppilaiden viittomakielistä identiteettiä ja tietoisuutta omasta kulttuuristaan ja viittomakielisestä yhteisöstä. Opetuksessa hyödynnetään viittomakielistä yhteisöä ja mediaa. Viittomakieltä käyttävien kuulevien oppilaiden opetuksen järjestämisessä käytännössä on kuitenkin ollut merkittäviä puutteita.
Arvoisa puhemies! Opetushallituksen selvityksessä vuonna 2014 todettiin, että CODA-oppilaiden määrän arviointi Suomen kouluissa osoittautui vaikeaksi. Saaduissa vastauksissa heidät muun muassa sekoitettiin kuulovamman vuoksi viittomia käyttäviin. Ilmiötä ei ilmeisesti tunnisteta edes kunnissa kunnolla, mikä vaikeuttaa sitten myöskin arviointia. Koska viittomakieltä käyttäviä kuuroja arvioidaan maassamme olevan vähintään 4 000, koulujen rehtoreilta sähköpostikyselyn avulla saatuja CODA-lasten lukumääriä — eli noin 40 viittomakieltä käyttävää kuulevaa oppilasta — ei oikein voida pitää luotettavina tähän kuurojen yhteisön kokoon ja ikärakenteeseen nähden. Asia vaatisi siis tarkempia lisäselvityksiä, ennen kuin voidaan pätevästi arvioida, kuinka paljon tästä lakimuutoksesta tulisi kustannuksia.
Lopuksi, arvoisa puhemies: Viittomakielen opetusta lisäämällä voidaan vahvistaa viittomakieltä käyttävien kuulevien oppilaiden osaamista ja ymmärrystä äidinkielestään ja tukea heidän kaksikielistä identiteettiään. Ehdotettava muutos asettaisi CODA-oppilaat tasa-arvoisempaan asemaan muiden vähemmistökieltä äidinkielenään käyttävien oppilaiden kanssa. Ja siksi tässä lakiesityksessä ehdotetaan perusopetuslain muuttamista, sen 12 §:n 2 momentin muuttamista, sekä sitä, että 12 §:ään lisättäisiin uusi 3 momentti seuraavasti: ”Äidinkielenä voidaan huoltajan valinnan mukaan opettaa myös romanikieltä tai muuta oppilaan äidinkieltä. Äidinkieleltään viittomakieliselle opetetaan äidinkielenä huoltajan valinnan perusteella viittomakieltä.” — Kiitos.